Hidasta lääketiedettä- olemmeko rikkimenneitä koneita vai hoivaa tarvitsevia kasveja?

Kuten tapaus Immosesta huomasimme, hänen sotainen vertauskuvallinen retoriikkansa ei sopinut politiikkaan. Hän joutui jälkeenpäin selittämään, ettei hän taisteluhenkisissä puheissaan tarkoittanut todellista sotaa, vaan vertauskuvallista sotaa poliittisilla keinoilla ja välineillä.  Kun kielenkäyttömme ei istu vallitsevaan valtapuhekäytäntöön, syntyy helposti väärinkäsityksiä ja jotkut ihmiset ymmärtävät monin tavoin tarkoitusperiämme. Siitä voi seurata jopa suuria vahinkoja. Jotta väärinymmärryksiä ei synny, joudumme avaamaan käyttämäämme vertauskuvallista kieltä.

Kielemme vertauskuvat paitsi jäsentävät myös muokkaavat todellisuutta.  Metaforia on käytetty kautta aikojen ihmisten manipulaatioon. Harva tiedostaa käyttämänsä kielen metaforista luonnetta  ja kuinka niiden vertauskuvien käytöllä voimme muokata yhteisöllistä ymmärrystä ja käyttäytymistä.

The-Slow-Medicine-Benefits-for-a-Medical-Practice
Käytämme itse asiassa aina jossain määrin vertauskuvallista kieltä, tiedostamme sitä tahi emme.  Askel tietoisuutemme laajenemiseen on se, että itse tulemme entistä tietoisemmiksi käyttämistämme metaforista ja kykenemme luomaan uusia. Kykenemme viisaasti valitsemaan tilanteessa kuin tilanteessa puhekäytäntömme.

Hammaslääkärinä minua kiinnostaa oman lääketieteellisen perinteemme keskustelukäytännöt. Perinteisesti lääketieteen tapa keskustella on ollut monissa tilanteissa armeijan sotaisaa retoriikkaa.  Jotkut puhuvat biomilitaarisesta kielenkäytöstä. Taistelemme sairauksia vastaan ja lääketieteen voittokulku on jatkanut näihin päiviin saakka.

Sotaretoriikka on ollut erityisen vahvana syöpäsairauksista puhuttaessa. Tämä tapa puhua ihmisestä on yksilökeskeinen ja vastuu terveydestä on siirretty asiantuntijoille:  Olemme sairautemme ja asiantuntijoiden passiivisia ohjattavia. Lääkärit auttavat meitä sotakoneistonsa kanssa taistelemaan sairauttamme vastaan. Mikäs sen ihanampaa kuin katsoaa Holby Cityn lääkäreitä, jotka ovat kuin kreikkalaisen mytologian sankareita, jotka käyvät tukimustuloksia hyväksi käyttäen vaihtelevasti onnistuvia hyökkäyksiä potilaiden sairauksia vastaan. 

Konemetaforat ihmisestä ovat olleet suosittuja lääketieteessä.  Esimerkiksi sydämen toiminnassa ja ongelmissa käytetään paljon putkimiehen sanastoa.  Lääkäri on mekaanikko, joka vähän rassaa vioittunutta putkijärjestelmää.  Hän on ylipäätään se, joka etsii, löytää ja korjaa viat.

Toki välillä olemme monimutkaisempiakin koneistoja kuin vain talon putkijärjestelmiä, nykyään hyvin usein tietokoneita.  Viime aikoina lääketieteessä on ollut nousussa bioinformationistiset teoriat, joissa ihmisen keho nähdään systeemisenä informaatiojärjestelmien muodostamina kokonaisuutena.  Välittäjäaineet, hormonit, reseptorit,  hermoverkostot jne. muodostavat dynaamisen tasapainoa hakevan informaatiosysteemin. Sairaus on häiriö systeemissä. Se on jo mielenkiintoinen ja uusi, hieman erilaisen tason metafora.

Oli miten oli, tällainen mekanistinen lähestymistapa, jossa lääkäri pelastaa potilaansa, on ollut 1900-luvun valtapuhekäytäntö. Erotan vastaanotollani, erityisesti iäkkäiden potilaiden kielenkäytöstä, tämän tyypillisen vastauksen tarjoamiini hoitovalintoihin:  Sinähän se lääkäri olet, päätä sinä...”. Ihminen ei kykene ottamaan vastuuta omista terveysvalinnoistaan, ehkä nimenomaisesti siksi, että hänet on kasvatettu ja koulutettu mitätöimään oman ruumiinsa kokemukset, tunteet ja tuntemukset. 

Lääketieteen takana on vaikuttanut biologispainotteinen materialistinen asiantuntija-ajattelu, jossa meidän ajatellaan olevan ensisijaisesti geeniemme sekä materialististen asioiden uhreja, kuten hormonien, lääkkeiden, ympäristömyrkkyjen ja yhä enemmän myös epäterveellisen ravinnon. Lääkkeillä, liikunnalla  ja syöttämällä oikeita ravintoaineita elimistöömme, voimme korjata elimistömme virheellisiä toimintoja.

Yhtä kaikki lääketieteen 1900-luvun metaforat ovat olleetbottom-upmetaforia eli ne ovat lähteneet yksilöstä. Potilasta on pidetty ikään kuin täysin tietoisena, vastuullisena ja järkevänä toimijana, joka itse ohjaa tietoisesti terveyskäyttäytymisestään. Jos ihmisellä ei ole tahtoa tai järkeä riittävästi, jos hän toimii typerästi vastoin ruumistaan ja sen terveyttä.  Olemme ajattelumallissamme lähtökohtaisesti viisaita ja viisautemme tulisi opettaa sellaiseksi, joka olisi  samaa sorttia kuin lääkärin.  Tässä on kuitenkin sellainen mutka matkassa, ettei lääkärien omakaan kokonaisvaltainen hyvinvointi ole kovin häävi. Väitän, että jopa terveydenhuoltohenkilökunta itse kärsii siitä, ettei osaa hoivata ja kuunnella omaa ruumistaan.  Tämähän näkyy esimerkiksi lääkärien itsemurhatilastoissa. Ei kannata naivisti uskoa, että asiantuntija on sinun ruumiisi ainut ja paras asiantuntija.

Ihmisten hoitamisessa näin 2000-luvun alussakaan, ei ole vielä otettu juuri lainkaan huomioon sitä, että kokonaisvaltaista terveyttämme, myös lääkäreiden terveyttä ja terveysvalintoja, ohjaa esi-isien, vanhempien,  sikiövaiheen, lapsuuden tai myöhempien aikojen yhteisölliset uskomukset, arvot,  traumat ja stressi. Ne ohjaavat joskus hyvinkin mielivaltaista ja tuhoisaa terveyskäyttäytymistämme.  Onneksi elämme tässä asiassa parhaillaan muutoksen aikaa. Ihmisten tietoisuustaidot lisääntyvät.

Lääketieteen vanhoissa metaforissa ei ole mitään vikaa sinänsä, muuta kuin se, että ne kaipaisivat kipeästi holistista eli kokonaisvaltaista täydennystä ihmiskuvaansa.  Jotta siirrymme kulttuuriin, jossa ihmisten vastuu ja  tietoisuus omasta terveydestä ja hyvinvoinnista laajenee, tarvitsemme kapeita ihmiskuvia täydentämäätop-downmetaforia, eli metaforia, jotka auttavat meitä oivaltamaan, että psykososiaaliset ja historialliset tekijät aktivoivat geenejämme.  Olemme yhteisömme, historiamme ja ympäristömme tuotteita. Ne muokkaavat geenejämme,  RNA:ta ja DNA:tamme. 

Pahoinvointi ja sairaus pesii paitsi myrkyllisessä ympäristöissä myös  psykososiaalisesti epäterveissä rakkaudettomissa yhteisöissä ja perheissä. Kannamme ruumiissamme esi-isiemme murheita, traumojamme ja stressejämme, jotka vaikuttavat paitsi onnellisuuteemme, myös henkiseen hyvinvointiimme ja terveyteemme. Apua tähän ymmärrykseen lääketieteilijä saa integratiivisesta lääketieteestä, joka tutkii esimerkiksi hypnoosi-,meditaatio- ja flow-ilmiöitä.

Hidas lääketiedekirjan kirjoittanut amerikkalainen lääkäri Michael Flinkenstein käyttää puutarhan hoidosta löytämiä terveysmetaforia.  Kasvi voi hyvin, kun maaperä on sopivaa ja se saattaa selvitä suuristakin rajuilmoista, kun se kehittää itselleen vahvan varren.  Lääkäri on Flinksensteinin mukaan puutarhuri, joka opettaa potilaalle kuinka elämää hoidetaan. Parhaan lääkärin oma puutarha on esimerkillinen. Hän hoivaa itse myös itseään.  Kun otollista  olosuhteiden luomista opetetaan potilaalle (mm. meditaatio, luontokokemukset,  joogan kehotietoisuus, omien sisäisten äänien ja kehon kuuntelu esim. taideterapeuttisin menetelmin) tapahtuu luontainen käänne kohti hyviä terveysvalintoja, optimaalista terveyttä ja tietoisuuden muodonmuutosta.

Ihmisen omat elämää ja kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia vahvistavat voimat aktivoidaan aistimalla, hoivaamalla ja rakastamalla omaa ruumistaan. Tähän hoivatyöhön voi osallistua kaikki yhteisössä: lasten vanhemmat, naapurit, opettajat ja terveydenhuoltohenkilökunta.  Voimme olla toinen toistemme puutarhakonsultteja. Hyvin puutarhaansa hoitava ihminen lakkaa olemasta vain kulttuurinsa passiivinen ehdollistumien tuote, ja hän kasvaa aidosti oman itsensä näköiseksi.
Puutarhan metaforat soveltuvat erityisen hyvin sairauksien ennaltaehkäisyyn sekä kroonisten sairauksien ja lukuisten mielenterveysongelmien hoitamiseen.  Akuuteissa terveyskriiseissä suosittelen ottamaan vakavasti länsimaisen lääketieteen. (Kun melanoma löytyi varpaastani, luotin kirurgiini, joka poisti varpaani, enkä vain meditoinut itseäni terveeksi).

Mikäli haluamme vähäntää sairastavuutta, sosiaalisia ongelmia ja henkistä pahoinvointia, on meidän kaikkien,  lääkäreiden, opettajien, hoitajien ja palveluiden käyttäjien, laajennettava vertauskuvarepertuaariamme eikä pidä jäädä vanhojen kapeanäkökulmaisten metaforien vangeiksi. Meidän on tultava tietoiseksi siitä, millaisilla vertauskuvilla haluamme meitä ohjattavan. Muuten voimme joutua yhteisöllisesti meitä vahingoittavien ja manipuloivien metaforien uhreiksi.

Mainokset

Vihapuheesta kokonaisvaltaiseen viisauteen

Tänään tunsin suurta tyytyväisyyttä itseeni, vaikka mietin, onko tällaiset tunteet luvallisia. Vaatimattomuus, kun kaunistaa,  äitini aikoinaan minulle opetti.  Olen kohta kahdeksan vuotta tutkinut ihmistietoisuutta täällä Kuumun yliopistossa – kaukana tieteellisten valtavirtojen massa-ajattelusta.  Mikäs sen mukavampaa kuin törmätä muihin itsenäisiin ajattelijoihin, joiden ajattelu jälleen kerran sopii yksi yhteen omieni kanssa.

Tällä kertaa luettavanani on neurotieteiden professorin Antonio Damansion kirja. Olen muuten kokenut oman yksinäisyyteni suurena rikkautena, koska näin minulla on mahdollisuus kuunnella jatkuvasti omaa ruumistani. Epäilen, että jotta tähän pystyy, ihmiselle täytyy kehittyä vakaa ydin minuus (core self). Voin peilata nyt muita ajattelijoita omiin sisäisiin kokemustiloihini ja niiden rakentamiin todellisuuskarttoihin. Antonio Damansion käsitteitä hyväksi käyttäen – olen kasvanut omaelämänkerralliseen minuuteen.

En vieläkään ole ruumiini kuuntelussa täydellinen mestari.  En aina muista havainnoida sen viisautta. (Olen esimerkiksi istunut jälleen kerran tässä neljätuntia jaloittelematta, vain lukien ja kirjoittaen...) Mietin, että omat traumani (sikiövaiheen kokemukset, lapsuuden kokemukset, avioerot, syöpä jne.) vieraannuttivat minut ruumiistani.  Sen vähittäisen lisääntyneen kuuntelun ja luovan mielikuvatyöskentelyn kautta, olen löytänyt itselleni yhä tyydyttävämmän ja merkityksellisemmän elämän.

Hyväksyn samalla paremmin kaiken epätäydellisyyden, todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja tietämiseni rajat. Entistä selkeämmin tiedostan sen, että aito demokratia syntyy vasta sinä päivänä kun ihmisten introspektiokyvyt lisääntyvät radikaalisti.  Me näemme maailman sitä objektiivisemmin, pitä paremmin kykenemme ohjaamaan tietoisuutemme sisältöä siten, että rakennamme yhä pätevämpiä ja monipuolisempia kuvia todellisuudesta.  Yhä useampi ihminen kasvaa tietoisuustaitojen lisääntymisen kautta tähän omaelämänkerralliseen minuuteen.

Ihmiset, jotka on vierannutettu ruumiistaan ja tunteistaan, eivät näe todellisuutta objektiivisesti vaan he ovat hyvin helposti johdateltavissa erilaisiin yksipuolisiin ajattelumalleihin – valitettavasti myös väkivaltaa ja vihaa tuottaviin ja lietsoviin. 41w6Omm06kL_002 Ulkoiseen tietoon keskittynyt kulttuurimme on ollut terveydellemme ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnillemme vahingollista. Se on ollut toki tärkeä vaihe ihmiskunnan historiassa. Sen vahvuutena on ollut hyvän realiteettitajun luominen. Hinta tästä on ollut kuitenkin kallis. Olemme materialistisen maailmankatsomuksen ylilyönneillä vahingoittaneet itseämme.  Liian moni kansalainen on itsetuntemuksen puutteessan vieraantunut omasta ruumiistaan sekä yhteisöistään. Tällöin protominuuden tuottamille tunteille rakentuvat primitiiviset kokemustilat, esimerkiksi viha, lähtee ohjaamaan ihmisen käyttäytymistä. Kun lukee vihaa lietsovia facebook-kommentteja minulle tulee välittömästi mieleen, että voi ihmispoloista, tämän ihmisen tietoisuus on jäänyt tälle  ”proto-minuus” tasolle.  Hänen sikiövaiheessa ja lapsuudessa omaksumat tunnekokemukset ja niiden mielikuvat ohjaavat hänen tätä tiedostamatta käyttäytymistä. Tämä ihminen ei  ole suinkaan tyhmempi, saatikka pahempi tai huonompi ihminen kuin vaikkapa minä.  Hän on esineellistävän kulttuurimme uhri ja hänellä ei ole kokemusta paremmasta. Protominuuden omaavaa henkilöä ei ole vain autettu löytämään itsestään ydinminuutta ja omaelämänkerrallista minuutta, joka kykenisi itsereflektioon ja todellisuuden rakkaudelliseen, rakentavaan ja monipuoliseen tarkasteluun.

Luova Sisäinen teatterihan on puhdasta introspektiota eli ihminen lähtee tutkimaan omaa tietoisuuttaan, sen mielikuvia, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia peilaavasti kirjoittaen.  Se on eräs monista tavoista harjoittaa luovasti tietoisuustaitoja. Se voi toimia apuna, siten että Ihmiselle kehittyy yhä vakaampi ydinminuus ja sen kautta omaelämänkerrallinen minuus, joka kykenee peilityöskentelyyn.  Vakaa ydinminuus toki helpoiten saavutetaan toisen hyväksyvän ja rakastavan aikuisen kautta. Epäilen, ettei vakaata ydinminuutta saavuttaa ylipäätään ilman toista rakastavaa ja läsnäolevaa ihmistä. Siksi lapsuutemme rakastava vanhemmuus on äärimmäisen tärkeää psyykeemme kehittymiselle.

Peilityöskentelyn kautta muuntuneissa tajunnan transsi, meditaatio- ja flowtiloissa tulee mahdolliseksi sisäisten tunteiden, mielikuvien ja aistimusten muokkaaminen uusiksi kuviksi, runoudeksi ja vaikkapa tanssiksi tai musiikiksi.  Tähän on vielä pakko lisätä, että minulle filosofia on kykyä poettiseen mielikuvitukselliseen ajatteluun. Se on kykyä leikkiä sisäisesti erilaisilla todellisuuden kartoilla omia kokemustiloja kuunnellen.

Mietin, miten paljon pahaa saavatkaan aikaiseksi ihmiset, joille ei koskaan kehity vakaata ydinminuutta ja omaelämänkerrallista minuutta. Niidenhän avulla he kykenisivät  rakentamaan yhtä tarkempia ja puolueettomampia kuvia ympäristöstään ja omasta sisätodellisuudestaan.  Näillä ihmisillä on syvä kuilu oman ruumiin aistimusten, tunteiden ja tuntemusten sekä minuuden välillä. Heidän elämäänsä ohjaa tiedostamattomat voimat, protominuuden ohjaamat tunnetilat.

Every experience, those we are aware of and those we are not, is embedded in a subjective timeline, is tinged with emotion, and inevitably evokes a certain sense of self. kuva:  http://integral-options.blogspot.fi/2014/05/the-consciousness-state-space-cssa.html

Mielenkiinnolla seuraan täältä Kuumun Yliopistosta käsin, kuinka ihmistietoisuus jatkaa evoluutiotaan.  Käykö niin kuin itse oletan:  Olemme siirtymässä kulttuuriin, jossa meihin ei vain syötetä ulkoista valmista faktatietoa, vaan tietoisuustaitojen kautta, yhä useammat ihmiset kykenevät paremmin aistimaan, luokittelemaan ja ohjaamaan omia sisäisiä tilojaan ja ulkoista todellisuutta.  Yhä useammat kansalaiset  savuttavat kontemplatiivisen oppimisen tiloja. Tätä kautta siirymme kokonaisvaltaisesti viisaampaan kulttuuriin, jossa opimme jälleen kuuntelemaan ruumiimme viisautta.

Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona koulutus Helsingissä 22-23.8.2015.

Hyväksyvästi läsnäollen säästöjä terveydenhuoltoon

Yhteiskunnallisella päätöksentekijätasolla puhutaan jatkuvasti siitä, kuinka ihmisten pitäisi tehdä tehokkaammin töitä ja pidentää työuria.   Ja samalla yksipuolisen tehokkuuden nimissä, perheet kärsivät: Uupuneiden ja ylivelkaantuneineen vanhempien lapset, jäävät liian usein ilman läsnä olevaa ja tunnetiloja peilavaa vanhemmuutta. Tällä vahingoitamme jo etukäteen lapsiemme – tulevien aikuisten –  terveyttä. Ilman läsnä olevaa aikuista, ihminen lähtökohtaisesti altistetaan psyykkiselle pahoinvoinnille – mielenterveysongelmille, addiktioille ja hyväksi käytölle. Nykyisten psykoneuroimmunologisten tutkimusten mukaan puutteellinen vanhemmuus altistaa ihmisiä myös psykosomaattiselle oireillulle ja jopa fyysisille sairauksille.

Psykiatri van der Kolk väittää, että traumatisoituminen esiintyy kulttuurissamme epidemiana. On suuria traumoja (insesmiä, pahoinpitelyä), mutta on myös kehityksellisiä traumoja, traumoja, joissa lapset jäävät perheissä näkymättömäksi tai heitä kohdellaan kaltoin. Heidän tunteensa jäävät peilaamatta ja heitä ei kohdata hyväksyvästi läsnä ollen.

Traumat ovat olleet kautta ihmiskunnan historian suuri ongelma. Itse asiassa Pohjoismaissa asiat ovat olleet tässä suhteessa van der Kolkin mukaan melkoisen hyvin.  Lapsista on huolehdittu paremmin kuin USA:ssa.  Tämän on hänen mukaansa yksi keskeisempiä tekijöitä, minkä vuoksi terveydenhuollon kustannukset ovat olleet meillä Pohjoismaissa huomattavan paljon pienemmät kuin USA:ssa. Lasten hyvinvointiin ja ennaltaehkäisytyöhön on perusterveydenhuollossa satsattu. Meillä on ollut Suomessa hyvä neuvolajärjestelmä.

Olen ollut äärettömän ylpeä neuvolatoiminnasta.  Valitettavasti vain tämä neuvolasysteemimme näyttää parhaillaan rapistuvan, vaikka säästääksemme yhteiskunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia,  meidän tulisi sunnata sinne resursseja. Kehittämällä neuvolatoimintaa ja syventämällä sekä laajentamalla sen toimintaa, olisi mahdollista tehdä tulevaisuuden terveydenhuoltoon suuria säästöjä puhumattakaan inhimillisen kärsimyksen vähentämisestä. Mikäli tällainen vääristä paikoista säästämisen kulttuuri jatkuu, rakennamme samanlaista kallista terveydenhuoltokulttuuria kuin USA:ssa. Pienillä säästöillä saadaan aikaan suuria kulueriä. Tämä kehityskulku näkyy jo hammashoidossa.  Kun ennaltaehkäisevästä hoidosta neuvoloissa on vähennetty, on lasten hampaiden reikiintyminen jälleen lisääntynyt. Hampaiden korjaaminen tulee yhteiskunnalle huomattavan paljon kalliimmaksi kuin ennaltaehkäisevä työ.

Meidän olisi nykyisellä tietotaidolla mahdollista satsata entistä enemmän varhaiskasvatukseen, ennaltaehkäisevään, valmentavaan, neuvolatyöhön. Meillä on olemassa yhä enemmän opetukseen tarvittavaa itsehoidollista tietotaitoa. Voimme kouluttaa ihmisiä  hyväksyvään läsnäoloon ja itsetuntemukseen sekä tätä kautta terveyttä edistäviin käytäntöihin. Peruskivi hyvään terveyteen laskeutuu, kun vanhemmat antavat lapsilleen hyväksyvän läsnäolon.

On mahdollista oppia tekemään aikuisena se ruumiin ja mielen peilaustyö, joka lapsena meiltä jäi uupumaan. Mykistetty sisäinen lapsi voidaan herättää henkiin. Erittäin tavallista on esimerkiksi se, että ilman peilaavaa vanhemmuutta kasvanut lapsi kasvaa sisäisesti epäavarmaksi aikuiseksi, jolloin hän ei kykene erottamaan elämässään olevia todellisia uhkakuvia vaan kaikki näyttää pelottavalta. Hänen elimistönsä on tällöin jatkuvassa stressitilassa, joka vahingoittaa asianomaisen henkilön kokonaisvaltaista terveyttä. Ihmisen kyky tunteiden peilaukseen on kadoksissa.

Kun lapsilla ei ole läsnä olevaa vanhemmuutta syntyvät kehitykselliset traumat. Vaille hyväksyvää läsnäoloa ja tunteiden peilausta jääneet laiminlyödyt lapset kadottavat tunnetilojensa lisäksi kosketuksensa ruumiiseensa. Omassa mielessäni on heränyt ajat sitten kysymys siitä, että onko tällainen ihminen kulttuurissamme pikemminkin normi kuin poikkeus?  Laiminlyödyt lapset aikuisina ylittävät ruumiinsa sietokyvyn rajat. He ajautuvat siksi mm. addiktioihin – myös työaddiktioon sekä masennukseen ja tietty myös psykosomaattisiin oireisiin ja jopa fyysisiin sairauksiin. Tämän jälkeen he kuormittavat aikuisena terveydenhuoltoa. He sairastuvat muita helpommin sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Ihminen voi löytää onneksi aikuisena itsestään paitsi järjen myös kadottamansa tunneälyn. Palautamme henkisen valmennuksen tai terapian kautta kosketuksemme tunteisiimme ja niiden mukana ruumiiseemme. Suhtaudumme hyväksyvästi ja armollisesti itseemme – myös ruumiiseemme.  Psykiatri Van der Kolk suosittelee terapian rinnalla aikuisille mm. joogaa, meditaatiota, EFT:aa, EMDR:tä ja teatteria.

Me emme ole koneita, niin kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa edelleen näytetään ajateltavan liian usein. Rikottujen yhteisöjen seurauksena syntynyt pahoinvointi on liian usein sysätty yksilöiden kannettavaksi. Hyväksyvän, peilaavan vanhemmuuden puute, mutta myös sosiaaliset tapahtumat, esim. kiusaaminen, stressi ja traumat aktivoivat geenejämme.  YLE:ssä oli juuri uutinen, että jo yhden yön huono nukkuminen muuttaa geenejämme. Tiedämme varsin hyvin, että stressin tavallinen oire on unettomuus. Psykiatri van der Kolkin mukaan sosiaalisia ongelmia siirretään sairausdiagnooseilla ihmisten – myös lasten – harteille. Tämän hetkinen terveydenhuollon esineellistävä ihmiskuva on osa ongelmakenttää.  Laiminlyötyjä lapsia lääkitään pillerillä, joilla usein Kolkin mukaan aiheutetaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Niillä saatetaan esimerkiksi estää psyyken kannalta hyödyllinen tunteiden peilaus. Todelliset sairauden yhteisölliset juuret laiminlyönteineen lakaistaan maton alle.

WP_20130813_003

Työsuupumuksen ja kahden syövän jälkeen olen alkanut kuunnella oman ruumiini tarinaa… Olen korjannut terapeuttien ja oman peilaustyön – reflektiivisen kirjoittamisen ja esimerkiksi EFT:n avulla omia haavojani.  Olen tehnyt sen peilityön, sen joka jäi lapsuudessani suuren lapsikatraan keskellä puuttelliseksi.  Ja tätä samaa peilaustyötä joutuvat nyt lapseni tekemään oman puutteellisen vanhemmuuteni vuoksi. Hienoa on se, että meidän ei tarvitse jäädä lapsuutemme traumojen vangeiksi. Voimme katkaista hyväksyvällä läsnäololla traumojemme periytymisen. Voimme kannustaa ihmisiä uuteen yhteisölliseen elämäntapaan, jossa olemme itsellemme ja toinen toisillemme läsnä. Tulisi yhteiskunnallisesti huomattavan halvaksi, että jokainen lapsi saisi sen hyväksyvän läsnäolon, mikä hänelle kuuluu.

Mikäli emme halua kuormittaa järjestelmäämme traumatisoituneilla ja stressaantuneilla ihmisillä, täytyy meille aikuisille opettaa vanhemmuutta, erilaisia itsehoitomenetelmiä ja tietoisuustaitoja (tarpeen tullen terapialla täydennettynä). Meidän täytyy katkaista sosiaalinen traumojemme periytyminen. Tavoitteemme tulisi olla, että mahdollisimman moni lapsi saisi itselleen vähintään yhden kuuntelevan ja hyväksyvän vanhemman. Meillä on olemassa se kaikki tietotaito, jota tarvitaan terveeseen elämäntapaan. Uusien asenteiden ja itsehoidollisten taitojemme kautta voimme kasvaa vastuullisiksi oman itsemme parhaaksi asiantuntijoiksi, ja lakkaamme olemasta ulkopuolisten asiantuntijoiden ja geeniemme tahdottomia heittopusseja.

Kasvamme sisäisyytemme kehittymisen kautta aitoon yhteisöllisyyteen. Alamme jälleen välittää toinen toistamme enemmän. Sisäistämme sen, että vähemmän voi olla enemmän. Mitä enemmän suuntaamme rahaa syventääksemme ja laajentaaksemme neuvolatoimintaa ja varhaiskasvatusta, sitä vähemmän kuormittuu sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme huonosti voivista aikuisista.

Addiktioiden, stressin ja masennuksen ensisijainen hoito harvoin on lääketieteellistä. Parhaat tulokset tulevat siitä, että koulutamme kansalaisista mahdollisimman vähän traumatisoituneita, tietoisuustaitoja, tunneälyä ja hyvän realiteettitajun omaavia kansalaisia. Ja mikä parasta, tällöin meidän fyysisten sairauksien sairastavuuskin vähenee.

Lähteenä:  Bessel van der Kolk, The Body Scores the Mind, Penquin Books 2003

Harjoitatko mieletöntä poissaoloa? … Älä lannistu!

Meidän perheessä on sellainen tilanne, minä osaan tietoisuustaitoja. Teoriassa. Mieheni tuntuu – ainakin joiltain osin – osaavan niitä enemmän käytännössä.  Esimerkki.  Isännällä oli syntymäpäivä, ja hän sain kymmeniä ja kymmeniä syntymäpäivä onnitteluja naamakirjassa.  Hän vastasi jokaiseen huomaavaisesti ja läsnä olevasti, aistien ja muistaen heidän elämäntilanteitaan.  Kateeksi käy. Minulla muka ei ole aikaa sellaiseen.

Toisaalta, jos rehellisiä (tai omahyväisiä???) ollaan, olen minäkin käytännössäkin  jo vähän tietoisuustaitoja oppinut.  Oma vahvuuteni on läsnäoleva luovuuteni. Saavutan helposti flow-tiloja esimerkiksi kirjoittaen ja maalaten.  Sosiaalipsykologian professori Ellen Langer kirjoittaa kokonaisen kirjan siitä, kuinka avautuminen omalle luovuudelle, voi olla suuri askel hyväksyvään läsnäoloon. Löydämme joskus taiteen harjoittamisen kautta  taiteilijan asenteen koko elämäämme. Voimme siirtää läsnäolomme paperille, valokuvaan  tai kankaalle taiteelliseksi muodoksi.

WP_20150228_008

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että olen harjoittanut,  ja edelleen harjoitan joka päivä valitettavasti myös mieletöntä poissaoloa.  Onko ehkä sinullekin seuraavan tapaiset mielettömän poissaolon harjoittamisen muodot tuttuja?

Ajan autolla, ja huomaan, että on mennyt monta kilometriä siten, etten ole havainnut mitään ympäristöstäni. Tuntuu siltä kuin olisin lentänyt silmät suljettuina paikasta A paikkaan B.  Syön vahingossa, naamakirjaa päivittäessä, pinon voileipiä, vaikka ei ole edes nälkä.  Kuuntelen toista, muka keskittyneen näköisenä minuuttikaupalla, enkä ymmärrä yhtään mistä hän puhuu. Luen kirjaa sivullisen, ja yhtäkkiä huomaan, ettei minulla ole minkäänlaista tietoa lukemastani.  Kun kuuntelen toista henkilöä, tiedän jo etukäteen, mitä seuraavaksi sanon, ilman, että kuuntelen toisen asiaa edes loppuun.  Hukkaan tavaroitani. Löydän esimerkiksi etsimäni avaimet jääkaapista.  Menen suihkuun ja unohdan pestä tukkani.  Menen suihkuun ja pesen tukkani, vaikka minun ei pitänyt pestä niitä.  Kun harrastan seksiä, ajattelen samalla suklaakakkua, jonka aion leipoa poikani syntymäpäiville.  Laitanko banaaia ja vanilijakastiketta kerrroksittain kakkuviipaleiden väliin vai ehkä sittenkin teen juustokakun?

Nykyään en ole kamalan huolissai itsestäni. Olen nimittäin huomannut, että pystyn nykyään jo hiukan paremmin fokusoimaan huomioni takaisin haluamaani asiaan tai tehtävään. Sehän on se tietoisuustaitojen yksi keskeisin asia. Saat karkaavan mielesi yhä useammin kiinni, ja kykenet keksittämään (me-di-toi-maan) sen tarkoituksellisesti haluamaasi asiaan.

Uskon, että oppini tietoisuustaidoista eivät ole menneet hukkaan. Tiedän jo  varsin hyvin sen monenlaiset hyödyt. Hiukan jo käytännösäkin!  Läsnäoloa ei opi muutamassa viikossa, vaan mestari tietoisuustaidoissa kasvaa vasta vuosikymmenien käytännönharjoitusten kautta. Niitä kannattaa siis harjoittaa sitkeästi päivästä toiseen. Sivutuotteena elämänlaatusi ja terveytesi kohenee.

Tietoista hyväksyvää läsnäoloa kannattaa harjoittaa…

1) Kun kykenet ohjaamaan halutessasi ajatuksesi tähän hetkeen, ahdistavat, pelottavat tai aggressiiviset tunnetilasi eivät kaappaa sinua helposti.

2) Opit katsomaan asioita arvottamatta.  Osaat katsoa tilannetta toisen näkökulmasta ja kärpäsenä katosta.  Kun et arvota asioita, ei-toivoitut kokemustilat eivät kaappaa kavalasti tietoisuuttasi.

3) Kehität kokonaista viisasta mieltä, jossa tilasi toimivat eheänä kokonaisuutena.

Viisas mielesi tekee esimerkiksi terveyspäätöksiä kuunnellen sekä rationaalisia järkeviä tilojasi että kehosi tunneviisaita puolia.  Kehomme tietää välillä asioita, joita rationaalinen mieli ei tiedä. Syvimmät tunteemme kun meissä ovat kehollisia kokemuksia.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Tietoista läsnäoloa arkeen – Mindfulnessin perusteita vasta-alkajalle

Lauantaina 1.8.2015  on tilaisuus tutustua tietoiseen läsnäoloon työpajassamme Siirtolassa. Pieni ja vaatimaton tilamme sijaitsee Pohjois-Kuhmon pohjoisimmassa kylässä, Kuumussa, luonnon rauhan keskellä.  Suot ja korpimetsä ovat työpajamme maisemana.

Kouluttajana toimii tietokirjailija, hammaslääkäri ja hypnoterapeutti Kati Sarvela. Mindfulness eli tietoinen läsnäolo on vauhdilla alkanut vallata tilaa sekä kouluissa, terveydenhuollossa että työelämässä.

*
Tutkimme Mindfulness-johdantokurssillamme mm. seuraavia aiheita:
Mitä tietoinen hyväksyvä läsnäolo on?

Kuinka sen periaatteita voin soveltaa omassa arjessani?

Mitä hyötyä siitä on?

Millaisia käytännönharjoituksia voin tehdä?

Lisäksi teemme joitakin kokemuksellisia harjoituksia, koska oma kokemus on tietoisen läsnäolon lähtökohta.

DSCN1434

Kurssin hinta on 115 euroa (sis alv 24%), sisältäen tervetuliaiskahvit, lounaan ja iltapäiväkahvit. Jos tulet kauempaa, kysy majoitusta!
Varaa ulkoilukamppeet matkaan, sillä teemme harjoituksiamme myös ulkotiloissa .

TERVETULOA!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen:  Kati Sarvela, HLL,   esisuomi (at) gmail.com tai liity facebook-ryhmäämme   Kuumussa Virtaa Oy, missä vastaamme ilolla kysymyksiisi.

*
PS. Mukaan mahtuu max. 8 henkilöä.