Homo Sofiens – tietoisuustaitojen kautta kohti kokonaisvaltaista viisautta

”Päiväunelmoinnissa huomion annetaan vaeltaa mihin sattuu, assosiaatiosta toiseen, meditaatio on henkistä itsekuria, jossa huomio opetetaan selektiiviseksi. ” – Olendski Andrew –

+++++++++++++

”Personal brainer” Reidar Wasenius tuo esille, että jo viidenneksellä alle 35-vuotiaista on muisti- ja keskittymishäiriöitä.  Maksamme jatkuvasta kiirestämme veron. Hän suosittelee hiljentymistä ja elämämistä tässä ja nyt.  Minä puolestani suosittelen monipuolista tietoisuustaitojen harjoittamista!

Vaikka Sisäinen teatteri tietoisuustaitona on johdettu länsimaisesta hypnoterapia perinteestä (Minätilojen terapia), on sillä paljon yhtymäkohtia buddhalaiseen ajatteluun, esimerkiksi Andrew Oledskin ajatteluun (Unlimiting Mind: The Radically Experiential Psychology of Buddhism) .  Tämä mielestäni tekeekin tietoisuustaitojen harjoittamisen minätiloilla äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Olemmehan parhaillaan  rakentamassa siltoja itämaisten ja länsimaisten meditaatio- ja itsetutkimusmenetelmien välille.

On mahdollista, että opettamalla tietoisuustaitoja ihmisistä kasvaa vähitelleen Homo Sofiens, minkä käsitteen Andrew Olendzki tuo esille kirjassaan. Itse ole sitä mieltä, että länsimainen ja itämainen perinne ehdottomasti täydentävät   tietoisuustaitojen kehittämisessä toinen toisiaan. Länsimainen psykoterapeuttinen viisaus on integroitavissa itämaiseen meditatiiviseen perinteseen.

Homo Sofiens vapautuu ahdeudesta, vihasta ja harhoistaan. Tämän tapahduttua hän huomaa, että kaikki käsityksemme maailmasta ovat rajallisia. Hän ei ole enää  tunnetilojensa ja niiden kapeiden näkökulmien orja.

Tietoisuustaitojen harjoittamista voimme tehdä sekä mielen tyhjentämis- ja kehomeditaation avulla, sekä luovilla menetelmillä, kuten täyttämällä mielemme lukemattomilla erilaisilla näkökulmilla. Jälkimmäisellä tavalla toimitaan Sisäisessä teatterissa.

Kun henkilöimme mielemme sisällön, huomaamme että erilaisia näkökulmia alkaa syntyä loppumattomasti ja niitä voi olla lukemattomia. Vähitellen tietoisuutemme voi tavoittaa todellisuuden monikristallisen luonteen, jossa lukemattomien, erilaisten, kristalleista taittuvien valonsäteiden kautta, vapaudumme puhtaaseen tietoisuuteen ja sen rajattomaan loistoon.

On vain yksi valo; puhdas kaikista näkökulmista vapaa tietoisuus.  Kristitty voi kutsua tätä tietoisuutta levoksi Jumalassa ja buddhalainen valaistumiseksi. Oma mielipiteeni on, että jokaisella on oikeus valita omat käsitteensä, kun loppujen lopuksi tärkeintä on saavuttaa vain tämä puhdas oleminen. Monelle voi sopia ”hyväksyvä läsnäolo”: uskonnollisista merkityksistä riisuttu tapa harjoittaa tietoisuustaitoja. Henkilökohtaisesti olen mieltynyt kristinuskon symboleihin ja vertauskuviin, josta käsin teen tutkimusretkiä myös muihin traditioihin. Länsimaisessa psykoterapiaperinteessäkin alkaa olla paljon tietoa metaforien muodonmuutoksellisista voimista.

Kun ihminen oppii keskittämään tietoisuutensa mihin hän itse  haluaa, kasvaa sen potentiaali huomattavasti. Ihminen voi oppia ohjamaan mielikuvitustaan ja sen tietoisuutta laajentavaa potentiaalia.  Oman kokemukseni mukaan tämä vaatii vuosien harjoitusta. Vaikka itse hetkittäin  luulen päässeeni melko pitkälle oman tietoisuuteni ohjauksessa, sitä huomaa edelleen raadollisuutensa:  haastavassa tilanteessa joku tunnetila voi  kaapata edelleen tietoisuuteni. Ohjauskykyni katoaa hetkeksi. Joudun näin saamieni muistutusten kautta tunnustamaan oman itseni jatkuvan epätäydellisyyden. Vanhahtava kristillinen kieli puhua vaikka synnin taakasta.

teatteri_jere

Nykyään kykenen vapautumaan helpommin tarkkailija-asemaan. Jään harvoin pitkiksi ajoiksi jumiin ahdistaviin tiloihini. Harhat, ahdistuksen ja syyllisyyden tunteet ovat annettu minulle opetukseksi ja muistutukseksi omasta epätäydellisyydestäni. Elämä jatkuu.

Meillä on annettu kulttuurissamme harhainen ja yksipuolinen kuva vapaudesta. Vapaa ihminen ei ole hän, joka saa liikkua missä haluaa ja tehdä mitä vaan. Sen sijaan suurempaa vapausastetta edustaa Homo Sofiens, ihminen joka kykenee vapaasti valitsemaan mihin mielensä ja huomionsa keskittää. Hän kykenee valitsemaan tämän hetken ja suhteensa ajatuksiinsa.

Jotta ihminen vapautuu tunnetilojensa kaappauksista, hyötyy hän tietoisuustaidoista,  erilaisista hyväksyvän läsnäolon harjoituksista ja  luovasta meditaatiosta. Emme esimerkiksi samaistu tunnetiloihimme, vaan alamme luokitella ajatuksiamme vaikkapa henkilöistämällä niitä minätilojen ajatuksiksi. Ihminen kasvaa omien tunnetilojensa tarkkailijaksi ja alkaa ottaa ajatuksiinsa leikillisen suhteen. Tietoisuutemme ei ole mikään asia, vaan se on tapahtuma, jonka aukeamista voimme ryhtyä joka hetkessä seuraamaan, tarkkailemalla sitä  ja ohjaamalla mielikuviamme ja tunnetilojamme.

’Toisin kuin monet luulevat, ei pelkästään buddhalaisuudessa ole meditaatioperinteitä, vaan myös kristillinen perinne, länsimainen filosofia sekä länsimaiset alkuperäiskulttuurit ovat kyllästettyjä erilaisilla kokemusperäisillä harjoitteilla, joita  voimme opetella käyttämään oman tietoisuutemme tutkimukseen ja ohjaamiseen. Runonlaulanta sekä itkuvirret edustavat hienoa vienankarjalaista perinnettä, jota meidän kannattaisi herätellä uudelleen henkiin.

Introspektio, oman tietoisuuden kokemuksellinen tutkimus, on tuleva nousemaan transmodernissa Homo Sofiens- kulttuurissa uuteen arvoonsa. Liina kirjoittaa blogissaan, kuinka tietoisuustaitoja on alettu opettaa kokeiluluontoisesti kouluissa. Tämä voi olla merkittävä askel siirtyttäessä ulkokohtaisesta kulttuurista jälleen sellaiseen, jossa myös ihmisen sisäisyyttä  ja sen kokemuksellista viisautta kunnioitetaan.

Pidän tärkeänä, että kaikki lapset ja nuoret saisivat hyväksyvän läsnäolon kautta riittävän vahvoja aikuisia minätiloja tietoisuutensa ohjaukseen. On hyvin vaikea ohjata oman tietoisuutensa prosessia, mikäli sinne ei ole kehittynyt vahvoja aikuisia tiloja. Kun tietoisuustaitomme kehittyvät, ei käyttäytymisemme ole enää alitajuntaisen, satunnaisen toiminnan, autopilotin ohjauksessa. Sen sijaan osamme käyttää yhä enemmän läsnäoloa, ja intuitiivista harkintaamme.

Voimme opetella erilaisilla tietoisuustaitotavoilla poistamaan kehomielestämme traumaattisen suku- ja yhteisöhistoriamme sekä oman henkilöhistoriamme myrkkyjä. Voimme puhdistaa näkemyksiämme kirkastavaa peiliämme joka päivä.

Jotkut luulevat, että meditaatio on vain sitä, että ”lopetetaan” ajattelu. Asia ei  meditaatio-opettajien Joel ja Michelle Leveyn mukaan ole näin. Tavat hiljentyä ja harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa ovat vain uuden sisäisen oivalluksen alkulähde. Voimme muuttaa koko ajattelemisemme ja tekemisemme meditatiiviseksi luovaksi käytännöksi.

Juu, tämä on ollutkin oma tavoitteeni, jonka huomaan edelleen olevan vain teoreettinen tavoite. On hetkiä, jolloin vielä joku ilkeä tai ahdistava tunnetilani kaappaa tietoisuuteni, mutta nämä hetket ovat onneksi harventuneet. Olen nänä hetkinä alkanut entistä systemaattisemmin harjojittaa hiljentymismeditaatiota, joogaa  sekä luovaa kirjoittamista. Edelleen huomaan, että uutta oivallusta tavoitteleva luova kirjoittaminen, jossa en samaistu  tunnetiloihini, on parasta mielenterveyteni hoitamista.

Vaikka paljon ikäviä jopa karmeita asioita tapahtuu maapallollamme joka päivä, olen yhtä optimisti kuin Olenzki: Huolimatta tästä, olemme menossa loppujen lopuksi parempaan suuntaan globaalissa kulttuurissamme. Tietoisuustaitojen leviämisen kautta joka päivä syntyy uusia Homo Sofiens ihmisiä, jotka eivät antaudu vihalle, ahneudelle eikä harhaiselle todellisuuskuvalle.

Mikäli mielimme säilyttää planeettamme lapsenlapsille, on syytä pistää globaaliin kulttuuriseen muutosprosessiimme yhä enemmän potkua.  Tarvitsemme optimismia ja myönteistä ajattelua. Sen täytyy ilmetä hyvinä tekoina: sosiaalisena ja ekologisena  vastuullisuullisuutena. Välitämme aidosti toinen toisistamme. Hyvinvoinnin tasaaminen tuskin tulee tapahtumaan ilman kasvukipuja.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Itkijänaisen ikuisia itkuja

Olen lukenut paljon viimeaikoina Lewis Mehl-Madronan ajatuksia Amerikan intiaanien parantamisrituaaleista. Ehkä minun pitäisi nyt käyttää enemmän aikaani paneutuakseni myös  tähän omaan kalevalaiseen perinteeseemme!

Viime kesänä olin itkuvirsikurssilla, ja tajusin minkälainen yhteisöllinen suurenmoinen parantamisrituaali tämä perinne on ollut. On itketty yhteisön yhteisiä iloja ja suruja, mikä on lisännyt yhteisöjemme koherenssia. Psykiatri Dan Siegelhän puhuu että mielemme on osa energia-  ja informaatiomolekyylivirtaa. Voidaksemme hyvin, se  olisi saattava terveseen liikkeeseen ja juuri tällaisissa yhteisöllisissä parantavissa rituaaleissa tämä informaatio- ja energia virta aktivoituu parantavasti. Oma henkilökohtainen aivorakenne hermostoineen on vain jatketta tälle yhteisölliselle rajattomalle verkostollemme.

Seuraavassa pieni pätkä omasta syntymäpäivän iloitkustani. En osaa vielä itkeä niin kuin oikeat itkijät, joille tekstit syntyivät kuin tyhjästä, improvisoiden. Aika paljon pitäisi vielä itkeä, jotta minusta tulisi aito itkijä. Itkijänainen minussa on kuitenkin kehittymässä ja kasvamassa. Kuka tietää, ehkä jonakin päivänä se on saavuttanut täyden mittansa. Jokaisessä meissä asuu oma variaationsa ikuisesta tietäjästä.

+

Moamon maitoani, mahlaani,

maalliset miekkoset mielivät,

luihin leiskuvaa lihaa lempeää ,

sitä halajavat uhoavat ukit,

uinuvat uhmakkaat urhot,

ummikot untamoiset.

Nyt itkekäämme, iloitkaamme,

itkua iänikuista itkuvirttä,

taikokamme taatolle,

tälle tietäjälle tärkeälle,

loitsutkaamme lempeitä,

lorujamme likeiselle läheisellemme,

Antakaamme moamot

maan mehevöittävää mahlaamme,

paopot pankaa parastanne,

jot Vethisen väkevässä virrassa

venhe veljemme

viel vaappuvana vallattomia

vetreitä vuosiaan virtaa.

+++++

Nykyään surut ja häpeät on suljettu perheiden yksityisasioiksi, liian usein jopa yksittäisten ihmisten taakoiksi. Intitimiteettisuojastamme on paisunut ahdistavaksi vankilaksemme. Itkuvirretkin on tehty modernissa kulttuurissamme enimmäkseen vain yksilöiden ”esitykseksi”, kun ne alunperin olivat osa yhteisömme parantavia rituaaleja.

Esi-isämme ovat osanneet huomattavan paljon paremmin jakaa taakkoja, jolloin ne eivät paina yhtä lailla yksilöiden hartioita. Myös se, että he ovat animoineet luontoa erilaisten henkien asuinpaikaksi, on tuonut luontoa kohtaan kunnioitusta, joka meiltä monelta tämän päivän ihmiseltä on kadoksissa.

Kuinka paljon meillää olisikaan opittavaa omilta esivanhemmiltamme! On suurta typeryyttä kuvitella, että olisimme tänä päivänä jotenkin viisaampia kuin he. Ehkä realiteettitajumme on jossain määrin kehittynyt, mutta viisautemme on taantunut, ainakin Itkijänainen minussa on tätä mieltä.

Erilaiset variaatiomme, sielumme jakautuminen osiin,  heijastavat uutta aikaa. Ne heijastavat aikakautta, jossa länsmaisen miehen tieteellistekniselle tietämykselle rakentuva maailmankuva ja sen määrälliset metodit eivät olekaan hyvinvointimme ainut mitta. Oman moniäänisyytemme tunnistaminen on vapautumista yhdestä kulttuurisesta tarinasta.

Haltioitumisen avulla voimme löytää sisältämme olevien ristiriitaisten äänien kakofonian takana olevan hiljaisuuden. Voimme yhdistää realiteettitajumme menneisiin viisausperinteisiin. Tietoisuus jatkaa evoluutiotaan. Kylmän esineellistävää modernia länsimaista yksipuolistavaa aikaa seuraa uusi henkinen moniääninen aika, jossa jälleen elämälle palautetaan sen henkinen ulottuvuus.

Kuljemme parhaillaan  kulttuurisen tarinan, narratiivin, solmukohdassa. Länsimainen ihminen toisensa jälkeen kykenee ylittämään modernin maailmankatsomuksen rajat. Modernit hierarkiset instituutiota latistuvat dialogisiksi. Muille – nykyisille ja menneille kultuureille – ja niiden olemisen tavoille annetaan niille kuuluva arvo. Tajuamme entistä paremmin kaiken tiedon metaforisen luonteen.

Olemme samalla siirtymässä terveydenhuollossa aidosti potilas-lähtöiseen aikaan. Asiakas itse kykenee, haluaa ja saa ottaa vastuun ja päätöksenteon omasta terveydestään. Hän saa jälleen olla henkinen ja hänellä on lupa haltioitua yhteisöissään.Tällä on lääketieteen rinnalla myönteiset seuraamukset kokonaivaltaiseen hyvinvointiimme.

Minätilamme, variaatiomme, heijastavat aikaa, jossa ihminen kykenee heittäytymään irti modernin normaalinpuvusta. Hän kykenee leikillisesti ottamaan erilaisita kulttuurisia asemia itseydelleen. Normaali ei olekaan enää ”länsimaisen luonnontieteilijän keskiarvo normaalia”, vaan normaali voimme olla monella eri tavalla. Itseytemme paljastuu erilaisten minuuksiemme karnevaalijuhlassa.

Moniäänisyytemme kuljettaa meidät samaan mihin tietoinen läsnäolo: Kykenemme irtaantumaan ajattelumme rajoista. Siksi se, että kykenemme ohjaammaan minämme erilaisia variaatioita, on tärkeä tietoisuustaito. Haltioitumisimme erilaisissa minuutemme variaatioissa kuljettaa sekä yksilön että yhteisön uudelle meta-ajattelun tasolle (=ihminen kykee ajattelemaan ajatuksiaan, reflektoimaan tietoisuuttaan).

Tietoisuustaitoja omaksuaksemme meidän ei ole pakko mennä mietiskelemään buddhalaiseen retriittiin, vaikka sekään ei tietysti ole välttämättä huono idea. Voimme luontevasti hakea näitä taitoja omilta esivanhemmiltamme. On mahdollista ottaa oppia parantavista yhteisöllisistä rituaaleista, joita heillä aikoinaan oli.

Eilen YLE:n uutisissa oli, kuinka monet terveydenhuollon ammattilaisista sadat ovat menettäneet oikeutensa harjoittaa ammattiansa addiktioiden vuoksi. Nk.modernin normaalin ihmisen ongelma on ollut, että kaikesta normaaliudestaan huolimatta hän voi epänormaalin huonosti. Meidät on pakotettu kulttuurissamme pakkopaitaan, joka puristaa, kiristää ja paukkuu siinä määrin, että ihmiset ajautuvat erilaisiin addiktioihin ja masennukseen sekä hyvinvointisairauksiin.

Itseäni ahdisti vuosikymmeniä tämä itsensä esineellistävä kulttuuri, jossa olemisen taidot ovat kadoksissa. Sen sijaan itsensä monitoroinnista, jatkuvasta painonmittaamisesta, veriarvojen mittaamisesta, verenpaineen, pulssin, rasvakerroksen jne. on tehty materialistisen maailmankatsomuksen pappien – terveydenhuollon ammattilaisten – ohjaamia pyhiä seremonioita, joihin jokaisen kunnon kansalaisen kuuluisi tottelevaisesti alistua.

Sen sijaan modernin normaalille ihmisille ei ole annettu juuri minkäänlaista tukea sisäisyyden ja yhteisöllisyyden harjoittamisen. Ajat ovat onneksi muuttumassa. Käsityksemme nk. normaalista on muuttumassa. Ehkä se mitä vielä 2000-luvun taitteessa pidettiin normaalina, on muutaman vuosikymmenen kuluttua varsin epänormaalia.

 +

Ummikot untamoiset,

turjakkeet ja tutut tämän tulisielun,

itkekäämme, iloitkaamme,

isiemme, äitiemme, iänikuista itkuvirttä!

+

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Samanistiset tavat harjoittaa tietoisuustaitoja

Alkuperäiskansoilla ja menneillä kulttuureilla on ollut omat rituaalinsa, joilla he ovat tavoitelleet sekä eheyttäviä (healing) kokemuksia että yliyksilöllisiä, transsendentaalisia, kokemuksia.  Meillä on ollut Suomessa oma hiipuva runolaulanta-, itkuvirsi- ja  tietäjäperinteemme. Hietajärvellä, Suomussalmella, tuossa aivan naapurikylässä, on vielä elossa oma tämän perinteen viimeinen miespuolinen taitaja.

Hän taitaa olla ainut, alkuperäinen, vanhemmiltaan taidon oppinut, runonlaulaja: karismaattinen naapurimme Jussi Huovinen. (Matkaa meiltä Jussille on n. 40 kilometriä. Tällä seudulla puhutaan vielä naapurista.).

cc http://a2.ec-images.myspacecdn.com/images01/63/ccafef0d25ac34b4d164f3366e8aca1e/l.jpg

Eräs toinen mielenkiintoinen persoona oli amerikkalainen intiaani Lame Deer, joka kuoli joitakin vuosia sitten. Hän on esimerkki amerikanintianien samanistisista kulttuureista. Kuudentoista ikäisenä hän kävi läpi samaanikasteen, jossa neljä päivää juomatta ja syömättä hän oli maakuopassa, ilman ruokaa ja juomaa. Tämä kokemus, samaaniopas  ja myöhemmät vankilavuodet,  auttoivat häntä käymään läpi muodonmuutoksensa, jossa hän oppi kuulemaan äänet sisältään.

Hyvin usein muodonmuutokselliset, ekstaattiset, kokemukset saavutettaan ääriolosuhteissa, esimerkiksi sairauden, myrkytystilan tai tai muun äärikokemuksen saattamana. Toisin kuin nykyisessä kaiken järkeistävässä ja materialisoivassa valtakulttuurissa, samanistissa kulttuureissa arvostetaan ekstaattisia muodonmuutoskokemuksia. Niissä harjoitetaan/harjoitettiin usein initaatiorituaaleja, joissa nuoria ihmisiä autettiin saavuttamana korkeamman tietoisuuden tiloja.

Ehkä rippikoulurituaali on rakennettu luterilaisessa kirkossa nuoren muodonmuutos tavoitteena. Minun ymmärrykseni mukaan melko harvoin se enää onnistuu tässä tehtävässään. Kristinusko on kadottanut valitettavasti muodonmuutoksellista voimaansa, ja siitä on tullut sen sijaan dogmaattinen oppijärjestelmä.

Itse toivoisin kristillisyydessä herätettävän uudestaan henkiin omia mystisisiä perinteitä.  Ehkä silloin saataisiin jotain jo menetettyä takaisin.  Ainut  taito, muuten, mitä itse rippikoulussa aikoinaan opin, oli tupakanpoltto. Meninkin sitten vuosikymmeniä, että pääsin eroon tästä tavasta. Onneksi mikään ei estä meitä hyödyntämästä ’elämän rippikoulua’:  Sairautemme ja muut traumamme voivat olla henkisen kasvumme, muodonmuutoksemme, väliainetta.

Oma kulttuurimme on tietoisuustaitojen näkökulmasta melkoisen primitiivinen. Lähes tulkoon kaikki kokemuksemme rakentuvat ulkoisesta maailmasta tulleiden aistiärsykkeiden varaan. Me tukimme jatkuvan aistiärsyketulvan avulla tietoisuutemme ja tavoittelemme näiden aistikokemusten kautta mahdollisimman paljon mielihyväkokemuksia.

Meitä ei opeteta juuri milläänlailla kohtaamaan tunteitamme, ajatuksiamme eikä  traumojamme. Meitä ei johdatella kokemaan rikasta sisäistä maailmaa. Se on ihmeellinen ja ääretön universumi – yhtä kiehtova kuin ulkoinen avaruus.  Symbolisesti voidaan puhua kolmannen silmän avaamisesta.  Kristillisessä mystiikka sitä on käytetty avaaman näkymää non-dualistiseen, holistiseen kokemukseen.

Vaikka kristinuskossamme on omat mystiset perinteet, lähestulkoon kaikki muodonmuutoksellinen oppi otetaan nykyään idän filosofioista. Siellä on olemassa rikas käsitteistö, jota länsimainen järjen hapatus ei ole ehtinyt vielä mädäntämään.

Oma kristinuskomme ja kansanperinteemme on köyhtynyt siinä mielessä, että molempien niiden muodonmuutoksellinen voima on laantunut vuosisatojen kuluessa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kansalaisen on edelleen mahdollista saada paljon oppia tietoisuustaitoihin  ihan omasta, kotimaisesta, tietäjäperinteestä sekä kristinuskon muodonmuutosta stimuloivista symboleista ja vertauskuvista.

Tietellisteknisessä kehityksessään huimat mittasuhteet saavuttanut kulttuurimme on tällä hetkellä melkoisen primitiivinen, silloin kun kysymyksessä on ihmisen sisäisyys. Tietoisuustaitojaan kehittämällä, ottamalla oppia tietäjiltä, ihminen ei pelkästään hoivaa itseään, vaan hän kehittää eettistä herkkyyttään. Muodonmuutoksensa jälkeen hän voi olla tasapainoinen ja vastuullisesti elävä osa luomakunnan verkostoa. Muodonmuutoksemme kiihoittajina voivat toimia uskonnot, tai se voi tapahtua puhtaasti maallisin symbolein. Eläimellisen puolemme kuoleman jälkeen asenteemme kilpailevana, ”taistele tai pakene” suuntautumisena maailmaan, muuttuu inhimilliseksi, vastuulliseksi ja välittäväksi.

Ensi viikonloppuna osallistun muuten Domnan Pirtillä Sommellon järjestämälle itkuvirsikurssille. Jännittyneenä jo odotan, mitä siellä opittaan!