Kuinka apinoita pyydystetään

Jatkan välillä blogejani taas  kevyemmällä sarjalla eli tällä apinateemalla.

Länsimaisessa elämäntavassamme on ylikorostettu ulkoisen vapauden merkitystä. Todella vapaa ihminen on vapaa myös sisäisesti. Edellisessä blogissa australialainen psykoterapeutti ja valmentaja Jan Sky kirjoitti sosiaalisesta maisemasta ja siitä kuinka itse asetamme omalle mielellemme ja toiminnallamme rajoja.

Emme kykene maksimoimaan suoritustamme , koska mielenmaisemassamme on estäviä  puolia meitä, minätiloja, jotka sabotoivat suoritustamme. Humanisti osa minua sanoo saman asian toisella tavalla: Emme pysty toteuttamaan täysillä niitä lahjoja, joita meissä on, koska ristiriitamme estävät meitä kanavoimasta energiaamme todellisten tavoitteittemme mukaiseen toimintaan.

cc magnus manske

Tästä tuleekin mieleeni tarina siitä, kuinka eräässä intialaisessa kylässä alettiin pyydystää apinoita. Pikkukylä oli nimittäin täynnä villejä apinoita, jotka häiritsivät kylän normaalia elämää. Niitä oli lähes mahdotonta saada kiinni, eikä ampuakaan saanut. Eräs kyläläinen oli keksiliäs: Hän sitoi ison lasisen purkin puuhun, sellaisen, jonka suusta juuri ja juuri mahtui sisään appelsiini. Kun apina näki purkin, ei se malttanut olla tarttumatta herkullisen näköisen appelsiiniin. Tämän jälkeen käsi ei kuitenkaan tullut ulos purkista ja apina jäi loukkuun, koska se ei haluanut päästää otetaan herkkupalasta. Näin apinoita saatiin pyydystettä ja siirrettyä muualle.

Monet meistä rajoittavat omaa elämäänsä sillä, että ovat kiinni koko elämänsä appelsiinipurkeissa, joiden hedelmät ovat jo ajat sitten kuivettuneet. Meidät on näin kuljettu mielemme vankilaan.  Olemme oppineet toiston kautta jonkun käyttäytymis- tai toimintamallin, joka ei ole enää ajankohtainen. Maailmamme rakentuu tällöin muilta henkilöiltä opituille minätiloille, jotka muodostavat tietämättämme sisäisen, sosiaalisen mielenmaisemamme. Emme ole valinneet itseämme.

Voimme tutustua sisäiseen sosiaalisen maisemaamme esimerkiksi terapeuttisissa ryhmässä kirjoittaen (Sisäinen teatteri®). Teemme näkyväksi ensiksi minätilamme hyödyntäen vaikka Jan Skyn ESI®– eli HTT® menetelmää. Toki niitä voi tehdä näkyväksi ihan vain tarkkailemalla omaa kokemusta. Aina kun tunnemme hämmennystä tai sisäistä ristiriitaa, minätilamme pitävät neuvottelujaan.

Voimme tulla luovissa meditatiivisissa tiloissa tietoiseksi uskomustemme ja ehdollistumiemme juurista, jonka jälkeen voimme tässä hetkessä valita itsemme yhä tietoisemmin joka päivä aina uudelleen. Työ ei ole vain järjellä asioiden työstämistä, vaan tärkeimmät oivallukset tulevat silloin, kun uskallamme päästää irti siitä. Retki omaan sosiaaliseen mielenmaisemaamme on järjen ja mielikuvituksen  yhteistyötä. Voimme hyödyntää tässä työssä erilaisia muuntuneita tajunnantiloja (meditaatio, mietiskely, luovat transsit).

Se, ettemme tunne sosiaalista mielenmaisemaamme, aiheuttaa meissä apina-ajatuksia ja tunnelukkoja, jotka ovat selityksenä monille psykosomaattisille vaivoillemme. Esimerkiksi jonkun henkilön yksi sana voi herättää meissä suurta ahdistusta, jonka syytä emme ymmärrä. Kokemus voi olla selittävänä tekijänä esimerkiksi tämän jälkeen tulevassa selkäkivussamme. Mielemme ja kehomme ovat erottamaton osa toisiaan. Kokonainen ihminen tuntee osansa minäitilansa, ja saattaa niiden keskeneräiset tarinat turvallisessa ilmapiirissä päätökseen. Terveet osat, onnellinen ihminen (Helthy Parts, Happy Self) , kirjoittaa australiainen Ego State -terapian yksi merkkimies, Gordon Emmerson.

Hoitamalla kehoamme, voimme hoitaa mieltämme, ja työstämällä mietämme, voimme hoitaa kehoamme. Meidän ei tulisi liikkua vain erilaisissa ulkomaastoissa, ja tehdä kodistamme kaunista, vaan meidän tulisi löytää myös sisäinen koti, ja tutkia sitä ympäröivää mielenmaisemaa.

cc Ugly Alien 1, John Malcolm

Henkilö, joka ei ole tutustunut, omia keho- ja mielen tiloja kuuntelevasti, sisäiseen sosiaaliseen maisemaansa, ei ole oma itsensä. Sen sijaan hän on toisten ihmisten muodostama satunnainen muotokuvakokoelma, joka ei ole edes välttämättä hänen itsensä maun mukainen. Suurimpana maalauksena kokoelmassa saattaa olla vastenmielinen kuva henkilöstä, jonka vääristyneitä ehdollistumia hän elämässään toteuttaa.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa itselle Sisäistä teatteria…

WP_20130823_001

Traumaterapeutti ja tietokirjailija Peter A. Levine kirjoittaa reflektiivisestä tietoisuudesta (sitähän juuri Sisäinen teatteri on!) ”In an Unspoken Voice” kirjassaan seuraavaa:

Se, että autamme asiakkaita säätelemään kykyä sietää äärimmäisiä tunnetiloja harjoittamalla reflektiivistä tietoisuutta, sammalla tukien heidän itsehyväksyntää, auttaa heitä saavuttamaan ohjauksen epämiellyttäviin tunnetiloihin ja tuntemuksiin. Näin he voivat vähitellen olla yhteydessä voimakkaisiin tunteisiin ja tunnetilohin pitemmänkin aikaa, samalla kun he oppivat hallitsemaan monenlaisten tunnetilojen esiin nousua. Kun ihminen oppii menemään tunnetilaan ja tulemaan sieltä ulos, ilman että hän hajoaa, hänen sietoikkunansa kasvaa . Tämä tapahtuu hienovaraisten tunteiden, aistimusten ja ajatusten välisenä leikkinä. Uskon, että kaikkein joustavimmat ihmiset, ja ne jotka kykenevät saavuttamaan suurimman levollisuuden elämässään, ovat oppineet sietämään äärituntemuksiaan kehittämällä reflektiivisen tietoisuutensa taitoja. Yleensä reflektiivinen tietoisuus kehittyy nuorena, mutta luojan kiitos, voimme oppia sen missä iässä hyvässä!

 

Kun lapsi traumatisoituu esimerkiksi siten, ettei hän saa kaikkea sitä rakkautta ja läsnäoloa mitä hänelle kuuluu, vahingoittuvat hänen taitonsa itsereflektioon. Olen ainan korostanut, että SIsäinen teatteri on aikuisten leikkikoulua, sillä onneksi koskaan ei ole liaan myöhäistä rakentaa itselleen reflektiivistä tietoisuutta –  Sisäistä teatteria.

(Helping clients cultivate and regulate the capacity for tolerating extreme sensations, through reflective self-awareness, while supporting self-acceptance, allows them to modulate their uncomfortable sensations and feelings. They can now touch into intense sensations and emotions for longer periods of time as they learn how to control their arousal. Once a client has the experience of ”going within and coming back out” without falling apart, his or her window of torerance builds upon itself. This happens through achieving a subtle interplay between sensations, feelings, perceptions and thoughts. I believe that the people who are most resilient, and find the greatest peace in their lives, have learned to tolerate extreme sensations while gaining the capacity for reflective self-awareness. Although this capacity develops normally when we are very young, one can learn it at any time in life, thankfully. – Peter A. Levine -)

Sisäinen teatteri® – Harjoitus #3 Sisäinen lapsi

Sisäisessä teatterissa on Ego State -terapian periaatteita noudattaen kaksi arkkityyppistä minätilaa. Ne ovat tiloja, jotka yleensä kaikilla on. Toinen niistä on sisäinen lapsi. Sisäinen lapsemme voi olla vapaa, esimerkiksi se voi olla osa leikillisyydessämme tai luovuudessamme. Sisäinen lapsemme voi myös epäonnistuneiden kiintymissuhteiden vuoksi olla häiriintynyt jollain tavoin.

teatteri_jereHyvin monella meistä on häiriintynyt Sisäinen lapsi. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsuudessa opitut ”lapselliset” käyttäytymismallit ja tunnetilat aktivoituvat meissä joidenkin ärsykkeiden seurauksena. Meidän rakkauden ja huomion tarpeitamme ei ole lapsuudessa tyydytetty. Melkoisen moni meistä kärsii siitä, ettemme ole saaneet lapsena kaikkea sitä läsnäoloa, joka meille kuuluu. Monilla työpaikoilla tappelee ihmisten häiriintyneet sisäiset lapset.

Millainen on sinun sisäinen lapsesi? Vai onko niitä monta? Miksi haluat häntä kutsua? Kirjoitusryhmissä olen huomannut seuraavasta John Rowanin Sisäinen lapsi-luettelosta olevan apua. Lue lista läpi, ja lähde pohtimaan miten reagoit erilaisissa ”pinnaa vaativissa” tilanteissa. Sinun ei tarvitse kiinnittää lastasi mihinkään yksittäiseen alla olevaan tyyppiin. Tarkoitus on vain tökätä sinua, jotta tunnistat oman Sisäisen lapsesi.

  1. Sopeutuvainen lapsi – haluaa aina olla pidetty ja rakastettu. Se tekee melkein mitä tahansa, jotta saisi muitten hyväksynnän. Siitä kasvaa helposti isona täysimittainen Mielistelijä. Hän on kykenemätön sanomaan ”Ei”.

  2. Luonnon lapsi. Se on spontaani lapsitila, joka  osaa pitää hauskaa ja nauttia elämästään. Hän voi olla suuri luovuutemme lähde, mutta jos lapsi pääse täysin irti ja tilanne käy hallitsemattomaksi, voi luonnon lapsi olla vaaraksi itsellemme.

  3. Pikku Professori. Tällä tietäväisellä lapsella on nasevat vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin.

  4. Unelias lapsi. Tämä on lapsi, joka haluaa nojautua toiseen ihmiseen. Se haluaa vain olla toisen sylissä. Hän on pikku syöjätär. Hän yrittää syödä toisen ihmisen ainutlaatuisuuden suuhunsa. Ongelmia tulee, kun tällainen lapsi tulee hylätyksi.

  5. Kauhuinen lapsi. Tämä lapsi näkee kaikessa ympärillään salaisia merkityksiä. Tämä lapsi voi olla myös intuitiivisen viisauden lähde, koska hän kykenee mielikuvillaan ja tuntosarvillaan löytämään uusia merkityksiä.

  6. Kriittikillä sopeutuva lapsi. Kritisoi kaikkea, mutta koska se ei osaa tehdä sitä hyvin, ja joutuu siksi aina vaikeuksiin. Oikeastaan tämän lapsen tulisi kasvaa vain aikuiseksi, mutta paniikki estää kasvuprosessin.

  7. Häiriintynyt sisäinen lapsi. Tällä lapsella on suuri halu spontaanisuuteen ja hauskanpitoon, mutta jokin menee aina pieleen. Oikeastaan tämän lapsen tulisi kasvaa aikuiseksi turvallisessa ympäristössä, sellaisessa, jota sillä ei ole koskaan ollut.

  8. Kostonhimoinen lapsi. Tämän lapsen suurin motiivi on kosto. Mutta koska hän ei itse tiedosta kostonhimoaan, hän ei myönnä itselleen, että kaiken takana on oikeasti kostonhimo. Joskus tämä kostonhimo voi ilmetä pienenä koulukiusaamisena, ja toisen mitätöimisenä, joskus suurina väkivallan tekoina.

  9. Itseään suojeleva lapsi. Tämä on lapsi, joka etsii aina turvallisuutta, usein kalliilla hinnalla. Hän joutuu paniikkiin, jos kaikki ei mene turvallisesti hän suunnitelmiensa mukaisesti. Tämä tila haluaa hallita kaikkea ja kaikkia.

Kuvaa sisäinen lapsesi kirjoittaen ja kirjoita kokemuksesta, jossa sisäinen lapsesi on mellastanut. Voit käyttää fiktiota hyväksesi. Fiktiolla voit saada etäistyyttä kokemukseesi. Muista suhtautua myötätuntoisesti sisäiseen lapseesi. Näin kirjoittaen pääset jälleen yhden askeleen eteenpäin, jotta tunnistat tunnetilojasi, käyttäytymismallejasi  ja niihin liittyviä ajatuksia.

(Vakavissa mielenterveysongelmissa kannatta konsultoida terapeuttia, ennen kuin ryhtyy työstämään minätiloja.  Ylipäätään kirjoittaminen on turvallisinta ryhmässä tai siten,  että sinulla on mahdollista jakaa kokemuksia jonkun kanssa.  Yksin kirjoittaessa on tärkeää, että sinulla on turvallisia, aikuisia, kehittyneitä minätiloja, jotka kykenevät kantamaan prosessissa nousevia, joskus kipeitäkin tunteita.  Joskus vasta keski-ikäisellä tällaisiä minätiloja on.)

Sisäinen teatteri® Harjoitus #1

Ala kiinnittää huomiota omiin tiloihisi. Aina kun tunnet ristiriita sisälläsi, nimeä tunnetila minätilaksi. Kiinnitä huomiota siihen, millaisia tunnetiloja sisälläsi liikkuu. Mindfulness-meditaatio kehittää taitojasi tunnistaa sisäisiä tilojasi. Meidän ei tarvitse pelkästään tunnistaa näitä tiloja, vaan voimme ottaa minätilamme mukaan rakentamaan oman elämämme tarinaa.  Mitä monipuolisemmin tunnet itseäsi, ja kykenet löytämään eri puoliesi myönteiset tavoitteet, sitä ehempää, ristiriidattomampaa  ja rehellisempää elämäntarinaa itsestäsi voit rakentaa.

teatteri_jereSisäinen teatteri prosessi alkaa tilojen tunnistamisesta.

Esimerkki:   Toisaalta haluaisin sanoa itseni irti nykyisestä työpaikasta (neiti Luovatar) ja toisaalta pidän siitä, että minulla on turvallinen, hyvä työ, joka tuo vakautta elämääni (Normi-Liisa).  Normi-Liisa rakastaa matkustelua, mutta luonnonlapsi,  Mielikki minussa, kritisoi jatkuvasti sitä, kuinka tuhoista lentomatkailu ekologisesti on.  Olen välillä alakuloinen, kutsun tätä tilaa rouva Pessimistiksi.  Raivo-Riitta, feministipuoli  minussa vihaa maailman epäoikeudenmukaisuuksia jne.   Minussa on myös Tiedemies puoli, joka jatkuvasti kritisoi minua siitä, että menen mukaan kaiken maailman ”huu-haa-juttuihin”.

Kirjaa tilat paperille, ja tee lyhyet kuvaukset kustakin tilasta.  Kuinka vanha tila on?  Missä tilanteessa se syntyi?  Miten pukeutuu? Mistä asioista tykkää?  jne. Voi olla, että aluksi löydät vain pari kolme minätilaa itsestäsi, mutta kun opit tarkkailemaan ajatuksiasi, yleensä alkaa ajan kanssa putkahtaa esiin uusia minätiloja.

PS. Jan Sky:n kehittämä ESI® eli HTT®-mentelmä (Hallitsevan Tilan Tunnistus/Mielesi monet puolet)  on yksinkertainen menetelmä, jolla voi nopeasti tiedostaa useita minätiloja.

(Vakavissa mielenterveysongelmissa kannatta konsultoida terapeuttia, ennen kuin ryhtyy työstämään minätiloja.  Ylipäätään kirjoittaminen on turvallisinta ryhmässä tai siten,  että sinulla on mahdollista jakaa kokemuksia jonkun kanssa.  Yksin kirjoittaessa on tärkeää, että sinulla on turvallisia, aikuisia, kehittyneitä minätiloja, jotka kykenevät kantamaan prosessissa nousevia, joskus kipeitäkin tunteita.  Joskus vasta keski-ikäisellä tällaisiä minätiloja on. )

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Poliitikot teatterikouluun?

Ei tarvitse meidän kansalaisten länsimaissa hävetä mitä tulee tietoisuustaitoihin. Meillä on ollut useita eläviä esimerkkejä aikaansa edellä olevista ihmistä, jotka ovat kyenneet oman tietoisuutensa ohjaukseen.  Loistavia esimerkkejä näistä kokonaisvaltaisista ajatellijoista ovat, kuten aikaisemmin olen jo tuonut esille,  Sören Kierkegaard nimimerkkiensä teatterillaan, sekä ”herra Fantasia”,  Carl Jung aktiivisella mielikuvituksellaan.

Näen yhtenevänä näiden kahden mestarin ajattelussa sen, että he molemmat korostavat itsereflektion olevan rationaalisesta ajattelusta irti päästämistä. Hybridin ihmisen toki kannattaa peilata ajatuksiaan tieteelliseen tietoon, mutta tietoisuuden ohjauskeskuksemme on tietoisuustaitoja harjoittaessa egon – tietoisten minänosien – ulkopuolella. Sijoittaisin nämä kaksi loistavaa länsimaisen perinteen ajattelijaa neointegraaleihin transmodernisteihin. He olivat 2000- luvun alun ajan hermolla jo ennen kuin tavallisilla kansalaisilla oli hajuakaan tietoisuustaidoista. Massaihminen näyttäisi kuitenkin parhaillaan pääsevän tietoisuuden evoluutiossa eteenpäin.

Leikittelin aikaisemmissa blogeissani New Age ja Old Age –ajoilla, ja samalla Europan Standford keskuksen tutkijan Roland Benedikterin ja muodonmuutoksellisen oppimisen professorin Markus Molzin ajatuksilla. Peilasin ajatuksiani heidän kirjoittamansa artikkeliin The rise of neo-integrative worldviews – Towards a rational spirituality for the coming planetary civilization”. Suosittelen tätä, kaikille jotka haluavat tutustua syvemmin neointegraaliin ajatteluun.

Ymmärrän muuten hyvin, että poliitikoilla on tänä päivänä vaikea tehtävä edessä. Kunnioitan heitä haasteellisen tehtävän edessä.  En haluaisi olla Jyrki Kataisen housuissa. Politiikan käytännön toimijat joutuvat ohjaamaan erilaisia moniarvoisia ryhmittymiä synkroniaan, ja totta on, että monikulttuurinen aika luo monessa ihmisessä – myös poliitikossa – hämmennystä. Ehkä juuri siksi monet kansalaiset eri sosiaalisissa ryhmittymissä, ilman tietoa paremmasta, takertuvat vanhoihin, turvallisiin populistisiin, ”retrokonservatiivisiin” Old Age-ajattelumalleihin. Osa ruohonjuuritason tavallisista kansalaisista puolestaan tavoittelee jo tietoisuudellansa neointegraaleja tasoja. Taiteet ovat tässäkin asiassa edelläkävijöitä.

Tuhannen taalan kysymys on, kuinka päättäjät voivat ohjata kulttuuria, jossa on erilaisia ristiriitaisia intresseja ja arvoja edustavia ryhmittymiä? Itse ajattelen neointegraalista näkökulmasta, että poliitikoilta vaadittaisiin nyt enemmän niitä ominaisuuksia, joita esimerkiksi taitavalla teatterin ohjaajalla tai kapellimestarilla on. Ehkä teatterikoulun opettajien kannattaisi vierailla eduskunnassa säännöllisesti? Poliitikot voisivat harjoitella samaistumista erilaisia viitekehyksiä edustavien ihmisten maailmankuviin. Ehkä draamaa tarvitaan paitsi kouluissa myös eduskuntatalossa.

Karrikoiden Old Age ajatteluhan nojaa meillä länsimaissa materialistiseen autoritaariseen tieteeseen, ja otsaryppyiseen haluun kontrolloida kaikkea tämän maailmankatsomuksen faktatiedolla. Erilaisten maailmankuvien puristuksessa poliitikko joutuu nyt synkronoimaan eripuraisia ääniä eheäksi ja eettiseksi näytelmäksi, tavoitteena onnellinen tarinan päätös, kunakin ajanjaksona. Tässä todellisuudessa huumoria ja mielikuvitusta on luvallista käyttää. Teatterikoulutuksen saanut poliitikko hyväksyy sen, että materialistinen maailmankatsomus on yksi tärkeä näkökulma muiden joukossa.  Neointegraali poliitikko teatterinohjaajana ei perusta ohjaustaan pelkään tietoon vaan kokonaisvaltaiseen asioiden laajempaan dialogiseen ymmärrykseen.

Oma mielipiteeni on, että kehittämällä kansalaisen tietoisuustaitoja ja itseohjautuvuutta, voidaan päästä eroon populistisista ehdollistumista. Vastalääkettä on siis esimerkiksi terapeuttinen taide, keholliset meditaatiomenetelmät, ”mindfulness” ja draamallinen, dialektinen moniminuus, sellaisenaan kuin se on esimerkiksi Sisäisessä teatterissa, Ego State terapiassa, jungilaisessa analyysissä, Voice Dialogissa, psykodraamassa ja vaikkapa psykosynteesissä. Ne vastaavat hyvin uuden monikulttuurisen aikamme haasteisiin.

Teatterin näkökulmasta persoonaamme ohjaavat monet erilaiset minuuden äänet, jotka heijastavat ehdollisutumina kulttuuriamme ja sisäisiä traumojamme. Tarvitsemme Sisäiseen teatteriimme monipuolisen skaalan erilaisia minätiloja, sekä rationaalisia (moderneja) että impulsiivisia ja luovia (postmoderneja).

On mahdollista Sisäisen luovan keskustelevan prosessin kautta yhdistää sisällämme postmodernin ajan pirstoutuneisuus ja moderni järki. Kun kykenemme tiedostamaan kaikki äänemme, myös ne äänet, jotka kuuluvat meissä kuiskauksina ja saamme monet sisäiset äänemme synkroniaan, kykenemme paremmin vastaamaan globalisaation myötä syntyneisiin erilaisten maailmankuvien haasteisiin.

Niinkuin neointegraalissa makrokulttuurissa, emme voi koskaan saavuttaa täydellistä ristiriidatonta tilaa myöskään mikrokulttuurissamme, sisäisessä maailmassamme. Sen sijaan voimme oppia sietämään jonkinasteista ristiriitaa ja hämmennystä, sekä voimme nousta niiden yläpuolelle luovuudellamme. Saavutamme näin uusia metatasoja, joilla voi olla tilaa ristiriitaisille maailmankatsomuksille.

Haluaisin korostaa kulttuurien kanssakäymisissä erityisesti tätä ihmisen henkistä puolta. Myös Benedikter ja Molz kiinnittävät tähän huomiota. Heidän mukaansa neointegraali henkinen ihminen ei ole epärationaalinen, epä-älyllinen saatikka dogmaattinen. Sen sijaan hänellä on kyky itsensä itserefleksioon. On mahdollista löytää uskontojen eri vertauskuvapankeista sellaisia tulkintoja omaan henkisyyteemme, jotka auttavat meitä ulottamaan armoamme myös toisinajattelijoihin ja erilaisten uskonnollisten sekä ateististen traditioiden ihmisiä kohtaan.

Itseäni kiinnostaa kristinuskon metaforat, mutta ei tulisi mieleenikään, että kaikkien maailman kansalaisten olisi omaksuttava kristinuskon käsitteet. Arvostan sen verran paljon muita kulttuureita, että katson ihmisen perusoikeudeksi sen, että hän saa itse integroida oman maailmankuvansa haluamistaan aineksistaan. Yhden tavoitteen haluaisin kuitenkin ulottaa kaikkien sivilisaation kansalaisille: väkivallattoman rakkauden.

Uuden ajan ihmisen ei tarvitse takertua mihinkään yksittäiseen autoritaariseen uskonnolliseen, tieteelliseen tai poliittiseen paradigmaan, vaan hän voi löytää rauhan, turvan ja levon sisältään harjoittamalla persoonalleen sopivia tietoisuustaitoja. Tämän jälkeen maailmankuva ei ole valinnut häntä, vaan hän on tietoisesti itse valinnut oman maailmankuvansa. Samalla hän kasvaa itseohjautuvaksi, oman itsensä parhaaksi asiaintuntijaksi, joka osaa olla dialogisessa suhteissa erilaisiin maailmankatsomuksiin. Kun ihminen löytää mietiskellen armon ikuista epätäydellisyyttänsä kohtaan hyväksyy hän helpommin myös maailman epätäydellisyyden.

Toivon hybridi kulttuuri on siirtymistä tietokeskeisestä ajasta laajemman kokonaisvaltaisen ymmärryksen aikaan.

Benedikter ja Molz mainitsevat sen, että kaikilla tasoilla, poliittisissa, kulttuurisissa henkisissä ja uskonnollisisissa keskustelukäytännöissä olisi käytävä läpi muodonmuutos. Meidän olisi vastattava  ”paradigman evoluutiolla” integratiiviseen, poikkikulttuuriseen, poikkiuskonnolliseen ja poikkikansallisiin haasteisiin. Halusimme tai emme, näytämme olevamme kulkemassa planetaarista sivilisaatiota. Tässä kehityksessä meidän täytyy kuunnella kaikkien kansakuntien ääniä, myös pienimmillä, köyhillä kansoilla ja erilaisilla alakulttureilla, on meille jotakin annettavaa.

(Sisäinen teatteri facebookissa.)