Päästä itsesi flow-tilaan, uutta muotoa tuottavaan transsiin!

Jos olet lukenut blogejani, tietänet, että sijoitan hyväksyvän läsnäolon lisäksi luovat transsit osaksi tietoisuustaitoja.

Uutta muotoa tuottavaa flow-tilaa hyödynnetään monissa itsetuntemusmenetelmissä kuten vaikkapa terapeuttisessa tanssissa tai Sisäinen teatteri-kirjoittamisessa.  Transsitilassa alat etääntyneenä, ”meta-asemassa”, tunnistaa, luokitella ja käyttää hyväksi erilaisia puoliasi. On mahdollista henkilöistää tilat  leikillisiksi mielikuvitushahmoiksi. Uskallat kirjoittaen lähteä leikittelemään mielikuvituksellasi ja  mielesi osilla.  Vaarallista? Voi olla pelottavaa ja joskus vaarallista ihmisille, joilta realiteettitaju on hukassa ja jolle ei ole kehittynyt aikuisia turvallisia omaan tietoisuuteen. Jos epäilet psyykkistä kantokykyäsi, aloita terapeuttinen prosessisi ryhmässä tai yksilöprosessissa, kokeneen yksilöterapeutin tai taideterapeuttisen ohjaajan ohjaamana.

Muistan aina muistuttaa luennoillani siitä, että toisesta näkökulmasta katsottuna, on myös vaarallista olla koskaan tutustumatta itseensä.  Huolimatta korkeasta elintasostamme, masennus ja addiktiot ovat kansanvitsauksia.  Myös aineellisesti hyvinvoivilla ihmisillä on masennusta ja elämäntapaongelmia. Ihan vain sen vuoksi, että meiltä puuttuu sisäisyys.

Kuinka paljon mahtaakaan kansalaisten pahaa oloa selittyä sillä, ettei uupunut ja loppuunpalanut ihminen osaa tunnistaa ja ilmaista millään tavalla sisäistä kokemustaan ja sen tunnetiloja.  En usko, että kaikki, terapiasta mahdollisesti hyötyvät ihmiset, voisivat koskaan saada terapiaansa. Taloudellisia resursseja tälläiseen ole.  Onneksemme meillä on tietoisuustaito-opetusta yhä enemmän.  Tietoisuustaitojen lisäännyttä ihmiset alkavat ottaa yhä enemmän vastuuta sisäisestä maailmastaan, oman elämän tunnetilojen ja elämäntapojen ohjaajana. Itsetuntemus prosessiin ei tarvitse vain järkeä vaan myös järjestä irti päästämistä.

Joseph Campbell (1904-1930) oli amerikkalainen professori, kirjailija, uskontotieteilijä ja mytologioiden tutkija. Kun peilaan hänen ajatuksia omaan sisäiseen matkaani, minun on hyvin helppo ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan.

WP_20150228_008

Campbell jakoi ihmiset kolmen eri polun kulkijoiksi:

1)  Kyläelämää elävät

Nämä kyläelämää elävät  edustavat ”normaaliaegon ideaalielämää, ottaen vastaan kyseenalaistamatta heille annetut roolimallit ja sosiaaliset rakenteet.  Kylän asukas elää esimerkiksiamerikkalaisesta unelma elämää” (jos sellainen on vielä olemassa). Esimerkillinen kylän asukas on kiltti tottelevainen lapsi, käy kiltisti koulunsa, tulee ylioppilaaksi ja menee ehkä jatkokoulutukseen, menee sitten naimisiin ja saat lapsia, ostaa talon ja tekee mahdollisimman paljon rahaa, jää eläkkeelle ja sitten kuolee.

Tässä elämäntavassa ei Campbellin mukaan välttämättä ole mitään vikaa sinänsä.  Joillekin ihmisille tämä voi olla varsin hyvä ja tyydyttävä elämäntapa.

On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät tahdo tai eivät osaa elää kyläläisen elämää.  Monelta sitä paitsi osallistuminen tähän elämään on evätty väärän ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, väärän uskonnon, sukupuolen tai sosioekonomisen statuksen vuoksi. Ehkä joku ihan vain omapäisyyttään halua lähteä kylästä, koska ei koe haluavansa elää sen sääntöjen mukaan.  Moni ihminen on vieraantunut kokemiensa traumojen vuoksi kyläihmisen elämästä. Elämän koettelemukset kuljettavat hänet hukkamaalle 

2) Hukkamaan asukkaat (wasteland)

Hukkamaan asukkaat eivät osaa elää naama pokerina kyläelämää.  Sen sijaan he elävät negaatiota hukkamaassa.  Voimakkaimpia tunteita siellä on kyynisyys ja apatia, ja riesana addiktiot ja itsetuhoisuus. Hukkamaan asukki asuu osittain tai kokonaan irrallisena valtakulttuurista, ja hän saattaa olla osa jotakin pienempää alakulttuuria.

Kun ihmiset hakevat henkistä apua, he ovat tavallisesti hukkamaalla; he eivät ole osallisena kyläelämässä.  Usein hoitavan yhteisön tavoite on saada nämä kansalaiset takaisin eläjiksi kyläelämään.  On hyvä oivaltaa, että tämä voi olla mahdollista, mutta se voi olla henkilölle myös mahdotonta.

On nimittäin niin, että joskus kyläelämästä vieraantunut on voinut saadasielun merkinsyvään tietoisuuden muodonmuutokseen.  Henkilölle ei ole välttämättä enää mahdollisuksia palata takaisin kyläelämään. Hänen tietoisuutensa kun on käynyt läpi palautumattoan muodonmuutoksen. Se johtaa hänet tiedostamisen matkalle.

3) Tiedostamisen matkalle lähtijät

Kun kyläelämä ja hukkamaan elämäntapa edustavat vastapareja, toisen sisältäessä sen, minkä toinen kieltää, tiedostamisen matkalle lähtijät lähtevät yhdistämään eli integroimaan näitä vastakohtia. He kykenevät nousemaan kaksijakoisuuksien, dualismien, yläpuolle. He eivät sokeasti luota kyläeläjien valmiisiin rooleihin ja sääntöihin, mutta eivät myöskään kyynisesti hylkää niitä.

Sen sijaan nämä matkailijat lähtevät Star Trekin tapaan matkalle tuntemattomaan, alueille, joilla kukaan muu ei ole käynyt. Tällä matkalla avautuu suurempi tietoisuus ja uusien mahdollisuuksien meri. Monet suuremmat tai pienemmät ajattelijat ovat kuvanneet tätä matkaa suurena seikkailuna.  Minulle tietoisuustaitojen kokemuksellinen tutkiminen on tarjonnut suuren seikkailun.

Tiedostamisen matkalle lähtijät ovat löytäneet kutsumuksensa. Jokin on koskettanut heidän sieluaan, minkä jälkeen hämmästys ja uteliaisuus aukeavat. Olet löytänyt sen, mitä tarvitset. Tiedät kristallin kirkkaaksi, minkä vuoksi elät ja mitkä ovat elämäsi päämäärät.

Campbellin mukaan on ihmisiä, jotka kieltäytyvät kutsumuksestaan, mutta se koputtelee tämän jälkeen toistuvasti ovea. Kutsumuksesi voi olla kirjoittaminen, eläinten hoitaminen, maalaaminen tai musiikki, tai voit uppoutua tieteeseen tai teknologiaan, tai saatat vaikkapa hoitaa ihmisiä, ja tuntea työssäsi syvän ihmisten välisen yhteenkuuluvaisuuden. Kutsumuksesi ei käske sinua toteuttamaan egosi tarpeita, vaan se kertoo, minkälaisia hyviä asioita sinulla on annettavanaan maailmalle.

Kun et kuuntele sieluasi ja sen kutsumusta, on mahdollista, että kuljet kyläelämäsi asukkaana koko matkan vuoren huipulle. Huomaat sitten elämäsi loppupuolella, että olet noussut väärälle vuorelle. Kuolet rytinällä ja ulisten. Sielun herättäjiä, usein keski-iässä, ovat sairaudet, oireet, epäonnistuneet ihmissuhteet, masennus, addiktiot jne. Kärsimyksemme on myös mahdollisuutemme.

Kutsumuksemme kutsuu meitä luovaan transsiin, resonoimaan yhdessä sielumme kanssa. Transsin tarkoitus ei ole korjata meitä normaaleiksi eläjiksi kyläelämään, eikä tarkoitus ole hukkua siihen.  Sen sijaan sen harjoittajat kuljettavat itsensä korkeammille tietoisuuden tasoille, löytämään luovuutensa ja sen yhteisöllisen annin. Transsitilamme mukana  saavutamme iloa , muodonmuutosta, henkilökohtaisia pieniä tai isoja saavutuksia ja hyvää terveyttä.

Luova transsi sisäisessä todellisuudessa on eheytymisen, integraation, mahdollisuus. Voimme koota rikkinäisen ruukkumme. Sisäisessä teatterissa kutsun sitä psykodraamalliseksi transsiksipäästämme itsemme luovaan muuntuneesen tajunnantilaan, flow-tilaan.   Gilligan (kts. lähde alla) kutsuu samaa  generatiiviseksi, uutta muotoa tuottavaksi, transsiksi. Transsissamme rohkenemme päästämään tietoisen mielemme ja luovan tiedostamattoman mielemme yhteiseen tanssiin. Uskallamme päästää irti hetkiksi kriittisistä ja analyyttisistä puolistamme ja leikkimälle katalysoimme esiin itsestämme erilaisia vaiennettuja puoliamme.

Sisäisen teatteri periaatteet rakentuvat näköjään samoille kuin Stephen Gilliganin generatiivinen transsi. Koko identiteettimme ja sen todellisuuskuva siivilöidään ja rakennetaan käyttämiemme todellisuusfilttereiden avulla. Toisella tavoin sanottuna, eri aikoina henkilöhistoriaamme syntyneet tunnelatautuneet tilamme ovat kuin liimaa, jotka liimaavat yhteen yhdenlaisia ajatusrakennelmia. Sisäisesti eheä ihminen on tehnyt sovun ristiriitaisten puoliensa kanssa.

Kun opimme hyödyntämään muuntuneita tajunnantiloja luovien menetelmien, itsehypnoosin ja hyväksyvän läsnäolon avulla, voimme halutessamme hajottaa ja uudelleenrakentaa identiteettimme tuottamaa todellisuuskuvaa aina vain uudestaan.  Meistä tule yhä tiedostavampia ja luovempia oman sisäisen maailmamme ohjaajia.

Lähteenä: 

Stephen Gilliganin, Generative Trance: The Experience of Creative Flow 

Kati Sarvelan Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Mainokset

Käytätkö hyväksesi vain osaa aivoistasi?

Amerikkalainen lääkäri Martin L. Rossman on kirjoittanut erään lempikirjoistani liittyen ohjattuihin mielikuvaharjoituksiin.

Seuraavassa pohdiskelussa suurin osa ideoista on hänen kirjastaan lainattuja. Itsetuntemuksesta kiinnostuneelle mielikuvaharjoitukset avaavat ikkunan sisäiseen todellisuuteen. Ne mahdollistavat ajatusten, tunteiden ja niiden tulkintojen leikin.

Voit työstää mielikuvia monin eri tavoin. Voit tehdä sitä hypnoosivalmentajan kanssa tai itsehypnoosin ja luovien terapeuttisten menetelmien avulla. Mielikuvien leikki on siinä mielessä mukavaa leikkiä, että kun opit työstämään mielikuviasi, prosessi mahdollistaa myönteisen tietoisuutesi muodonmuutoksen. Parhaimmillaan voit onnistua muokkaamaan sisäistä todellisuuttasi omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiasi parantavaan suuntaan.

Yksipuolistavassa järjen kulttuurissamme ole arvostettu oikeastaan muuta kuin taiteissa tai tuotteiden suunnittelussa. Palkkaakin meille maksetaan yleensä suorittamisesta, ja hyvin harvoin mielikuvituksen käytöstä. Näin elämästämme on tehty samalla tylsää. Huomiomme on elämäntavassamme ollut kiinnitettynä etupäässä vain todelliseen, käytännölliseen ja olemisen materialistiseen ulottuvuuteen. Samalla olemme kieltäneet hyvin tärkeän olemuspuolen itseämme.

Tutkija Roger Sperryn tutkimusten mukaan meillä on kaksi aivopuoliskoa, jotka toimivat eri logiikoilla ja ne kykenevät toimimaan molemmat itsenäisesti. Vasen puoli on rationaalinen ja analyyttinen ja oikea puoli toimi mielikuvien ja tunteiden logiikalla. Rossmanin mukaan asia ei ole todellisuudessa aivan näin yksinkertainen, mutta työhypoteesina tämä ajattelutapa toimii varsi hyvin.

Rossman kuvaa metaforisesti vasemman ja oikean aivopuoliskomme eroja seuraavasti:

Ajattele, että seisot junaradan varrella, mutkan kohdalla, viiden tai kymmenen metrin päästä kiskoista. Katsot suoraan kiskojen suuntaan, ja näet nyt junan kulkevan ohi. Huomaat, se on  tavarajuna, joka kuljettaa autoja. Koska katse on suoraan edessä, näet vilauksen vaunuista, sekä erivärisistä autoista,  joita se kuljettaa. Tämä näkymä on vasemman aivosi puolen näkymä.

Oikean aivopuliskon näkymä on toisenlainen. Olet kuin kuumailmapallossa, joka leijuu useamman sadan metrin korkeudella ilmassa, ja näet laajan maastoalueen, jossa rata mutkittelee. Huomaat, että kiskot kulkevat seuraavaan kaupunkiin, jossa näet taloja, teitä ja asemarakennuksen. Näet myös  koko metsä-, pelto- ja järvimaiseman, joka ympäröi mutkittelevaa rataa. Oikean aivopuoliskomme avulla voimme integroida erilaisia näkökulmia kokonaiskuvaamme todellisuudesta.

Kulttuurissamme meitä on opetettu etupäässä katsomaan junaamme läheltä. Kannattaa ihan oman terveyden kannalta ryhtyä katsomaan kokonaiskuvaa omasta hyvinvoinnista.

Mielikuvamme vaikuttavat fysiologiaamme.  Ei tarvitse muuta kuin kuvitella ja elävöittää sitruunaa, niin huomaat kuinka syljen erittyminen alkaa kiihtyä.  Stressin ja pelkojen tuottamat mielikuvat vaikuttavat epäedullisesti fysiologiaamme. Mielikuvillasi voit joko parantaa tai heikentää immuunivastettasi. Miksi et siis mieluimmin pyörittäisi tietoisuudessasi itseäsi parantavia mielikuvia?

Se että toivut vakavasta sairaudesta, ei ole tietenkään vain mielikuvaharjoitusten tekemistä.  Paranemiseesi voit saada olennaista apua lääketieteeltä, mutta hyvin koulutetun mielikuvituksesi avulla mahdollistuu koko elämäntapasi, uskomustesi, asenteittesi ja tunnetilojesi muuttaminen elämänlaatuasi parantavaan suuntaan.

Esimerkiksi kun vatsaasi polttaa (närästystä), voit tehdä mielikuvaharjoituksia, jossa jääkylmä suihku rauhoittaa vatsaasi.  Tämä ei vielä pitkällä tähtäimellä riitä tilasi parantamiseen, vaan sinun on käytävä keskusteluja myös vatsasi kanssa, mitä se haluaa. Se toivoo ehkä, että menet lääkäriin, hiljennät työtahtiasi (otat vaikka hengähdysaikaa erilaisin rentouttavin ja palauttavin harjoituksin). Ehkä vatsasi haluaa, että vähennät pizzan syöntiä tai ehkä se vaatii sinua vaihtamaan työpaikkaa ja koko elämäntapaasi.

Ajattelen psykiatri Dan Siegelin tavoin, että aivomme eivät ole vain pääkopassa, vaan ne ovat koko hermostomme päälaesta varpaisiin. Mielikuvamme ovat tämän systeemin ensisijaista kieltä. Pelko, ahdistus ja stressi mielikuvineen saavat aikaan kortisoli- ja adrenaliinieritystä. Pitkäaikainen stressihormonirasitus vahingoittaa elimistöäsi. Levolliset mielikuvat puolestaan aktivoivat parasympaattista hermostoa, ja sen tuottamia rauhoittavia välittäjäaineita,  parantavia tunnemolekyylejä. Ei ole suinkaan yhdentekevää pyöritämmäkö aivoissamme katastrofaalisia vai mielenrauhaa edistäviä mielikuvia tunnemolekyyleineen.

Amerikkalainen neurotieteilijä Candace Pert on sanonut, että ruumiimme on syvin alitajuntamme. Siksi meidän tulisi opettella kuuntelemaan sitä. Seuraava potilastarina on Martin Rosmanin.  Eräällä hänen asiakkaistaan, Jeffreyllä,  on kroonista käsikipua.  Rossmanin ohjaamassa istunnossa aletaan käydä keskusteluja Jeffreyn käsikivun kanssa. Kun tätä ihmetellään, kertoo käsi, että se on vihainen. Kun kädeltä kysytään syytä tunteeseen, se selittää Jeffreyn suulla,  että viha on tulee siitä että se on suljettu Jeffreyn elämän ulkopuolelle.  Mitä tämä oikein tarkoittaa? Vastausta ei aluksi tule, vaan Jeffrey näkee ainoastaan kaoottista muotoa ja värimaailmaa, jonka on ahdettuna säkkiin. Rossman pyytää Jeffreytä avaamaan varovasti säkin suuta. Jeffreytä pelottaa avata säkin suuta, vaan sovitaan yhdessä että suu avataan hyvin varovaisesti, siten, että sieltä vapautuu vain pieniä asioita kerrallaan.  Käy ilmi monia seikkoja, mm. että Jeffreyn isä on ollut lapsuudessa alistava. Säkistä löytyy paljon torjuttuja kipeitä tunteita. Rossmanin ohjauksessa Jeffrey oppii vähitellen ilmaisemaan tunteitaan ja sisäistä kokemustaan, ja käsikipu häviää.

Oikean aivopuoliskon vahvuus on Rossmanin mukaan myös se, että se antaa meille mahdollisuuden parantavaan sisäiseen seikkailumatkaan (minun syöpäni ovat kuljettaneet minut totta tosiaan sellaiseen). Oikea luova puolemme tulkitsee – usein tietämättämme – toisen ihmisen ilmeitä, kehon kieltä, aistii kokonaisvaltaisesti puhetta ja mm. musiikkia. Tunnetilamme eivät ole vain mielikuvia synnyttäviä mielentiloja, vaan ne ovat samaan aikaan myös fysiologisia ruumiimme tiloja. Siksi tukahdutettu pelko tai ahdistus voi ilmetä ruumiillisena sairautena. Jokaisen meidän ruumiimme on oma tarina, joka voi mielikuviemme stimuloimana saada itsemme näköisen ainutkertaisen taiteellisen tarinallisen muodon.

1800-luvun lääkärin Rudolph Virchowin sanoin, suuri osa sairauksistamme on sitä, että olemme onnettomia, mutta tämä surumme purjehtii fysiologisen, ruumiillisen, lipun alla.  Rossman väittää että jopa 50-70 prosenttia kaikesta potilaan fyysisestä  sairaudesta on psykosomaattista.  Isompiakin tutkijoiden väittämiä prosenttilukuja olen nähnyt. Fyysisellä sairaudellamme on hyvin usein tunneperäinen, sosiaaliseen tilanteeseemme, esimerkiksi perhetaustaan liittyvä juuri.  Liian usein todellinen sairautemme tunneperäinen selitys jää huomaamatta.

Materialistisen maailmankatsomuksen dominoivassa vasemman aivopuolen kulttuurissamme olemme halunneet nähdä vain sairauksien biologiset syyt ja selitykset. Jos haluamme kehittää terveydenhuoltoamme kokonaisvaltaisempaan suuntaan,  meidän pitäisi oppia ilmaisemaan tunteitamme terveellä ja luovalla tavalla. Meidän täytää opettaa ihmisiä oman ruumiinsa asiantuntijoiksi.

Se, että teemme mielemme osista keskustelukumppaneitamme, avaamme Sisäisen teatterimme, on eräs tapa kehittää tunteiden ilmaisutaitojamme. Tapoja on tietysti monia. Jollekin elämä tunnetiloineen voi olla tanssi, toiselle laulu ja kolmannelle voimaannuttava valokuva.

Se, että meillä on kaksi erilaista aivopuoliskoa, tekee meitä luovempia ja viisaampia kuin muut eläimet (täsä viisaudestammekin voi olla montaa mieltä). Tämä aivojemme kaksoislogiikka valitettavasti mahdollistaa myös sisäiset konfliktimme.  Rossmanin mukaan paitsi mielen myös fyysinen terveytemme paranee, kun opime käyttämään koko aivojamme, molempia aivopuoliskoja. Mitä paremmin opit hyödyntämään loogista ja rationaalista puoltasi täydennettynä luovalla ja leikillisellä puolellasi,  sitä taitavampi ruumiisi kielen kääntäjä sinusta kasvaa.Jos vasen, järkevä rationaalinen puolesi, on kuljettanut sinut elämässäsi umpikujaan, kannattaa sinun ilman muuta konsultoida välillä oikeaa luovaa aivopuoltasi.

Rossman kieltäytyy nimeämästä sairauksia, joihin mielikuvien avulla voi varmuudella vaikuttaa. Hän kirjoittaa, että olkoon sitten kysymyksessä jännityspäänsärky tai elämää uhkaava sairaus, mielikuvaharjoituksia kannattaa kokeilla. Niistä voi olla apua jaksamiseen ja  usein myös parantumiseen.  Erityisesti stressin seurauksena syntynyt fyysinen pahoinvointi reagoi hänen mukaansa tavallisesti hyvin mielikuvaharjoituksiin.

Päämäärämme mielikuvatyöskentelyssä on, että meistä tulee kokonaisia ihmisiä. Ryhdymme käyttämään sekä oikeaa että vasenta aivopuoliskoa. Yltiörationaalinen kulttuurimme on ollut vasemman aivopuoliskon dominoima. Kun opimme tuottamaan mielikuvia, ja opimme käymään keskusteluja erilaisten ristiriitaisten osiemme kanssa luovasti, kasvaa meistä koko aivoja hyväksi käyttäviä ihmisiä.  Voimme peilata asioita järkeemme, mutta myös sisäiseen mielikuvamaailmaamme.

Rossmanin mukaan esimerkiksi päänsärky, niskakipu, herkkä vatsa ja hermostunut paksusuoli, allergiat, sydämen sivuäänet, pyörryttäminen, voimattomuus ja ahdistus reagoivat yleensä hyvin mielikuvaharjoituksille. Ne helpottavat myös usein vakaviin sairauksiin sairastuneiden olotilaa (esim. sydänkohtaus, syöpä), ja vähentävät niihin liittyvää ahdistusta, stressiä ja masennusta. Ne saattavat parantaa vastustuskykyämme.

Rossman korostaa, että vakavissa terveysongelmissa mielikuvaharjoitukset eivät tietenkään korvaa lääketieteellistä hoitoa. Mielikuvaharjoitukset ovat erinäisten lääketieteellisten hoitojen hyvä liittolainen.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Kuuntele kehosi viisautta ja noudata sen rytmiä

Länsimaisen kulttuurimme yksi suurimpia harhoja on ollut mielestäni se, että luulemme voivamme olevan tilanteessa kuin tilanteessa  rationaalisia toimijoita.  Uskomme vakavissamme, että voimme aina tietää parhaat vaihtoehtomme. Se on oikeastaan ollut ylimielisen, sisäisyyttä vähätelleen, elämäntapamme suurin harha.  Luulemme, että kun tiedämme faktat asioista, voimme tehdä näiden johdattamina automaattisesti järkeviä päätöksiä.  Hetkittäin minulla on jopa tunne, että mitä enemmän faktoja ihmisille syötetään, sitä enemmän kansalaisilla on erilaisia epäterveellisiä addiktioita. Jäsentymätön mielemme menee informaatiotulvan keskellä kaaokseen.

Kuten tiedämme, tietomme ei ole suojellut meitä terveydenhuollon ammattilaisiakaan ikäviltä elämäntavoilta. Meilläkin on addiktioita.  Itse ajattelen epäterveellisten addiktioiden olevan tavallisimmin epäonnistuneita yrityksiä vähentää stressiämme. Stressi voi olla trauma- tai työperäistä. Tämän päivän yksisilmäiselle tehokkuudelle rakentunut työtapa kuormittaa ihmistä.  Onneksi nykyään puhutaan jo uudesta ”rytmitaloudesta”.  Voimme alkaa tehdä työtä ihmisen sisäisiä rytmejä kunnioittaen.

Science-lehdessä vuonna 1996 mielenkiintoinen tutkimus (Bechera, A & al, Deciding advantegeously before knowing advantegeous strategy).  Koehenkilöt alkoivat tekemään pelikorttileikissä tiettyjä strategisia valintoja, jotka olivat kehollisesti mitattavia, ennen kuin he olivat tiedostaneet strategiaansa.  He alkoivat välttämään rationaalisesti ajatellen, typerästi, tiettyä korttipakkaa, josta he olivat saaneet ”häviämiskortteja”. Kokemuksemme ohjaavat meitä jo etukäteen, usein tietämättämme, valintoihin.

Alitajuntamme voi olla sekä viisaampi että typerämpi kuin tietoinen minämme. Riippuu ihan siitä, onko se saanut kokemuksellista oppia.  Kehomme on syvin alitajuntamme. Se tietää asioita, joita mielemme ei tiedä. Se, että opettelemme kuuntelemaan kehollisia erilaisia tilojamme, kehittää intuitiivista viisauttamme.  Lisättyämme kokemuksellista viisauttamme voimme oppia luottamaan oman kehomme viisaisiin merkkeihin ja opimme erottamaan ne typeristä uskomuksista. Mikäli meille ei ole kehittynyt aikuisia, turvallisia, realiteettitajun omaavia tiloja, voi kehomme väittää melko älyttömiäkin asioita.  Ei kannata lapsellisen automaattisesti uskoa, että alitajuntamme tuottaa aina vain kultahippuja.

Hypnoosissa on käytetty  nk.ideomotorisia merkkejä. Hypnoositilassa ihminen luo itselleen ”ei”, ”kyllä” ja ”en tiedä” merkit liikauttamalla eri sormia,  joita sitten hyödynnetään asioiden prosessoinnissa. Voit tehdä sormimerkkisi amerikkalaisen lääkärin ja psykolgin Elvira V. Langin  mukaan (Managing your medical experience) myös merkit itse. Rentoutat itsesi vain ensiksi, esimerkiksi jollakin hyväksyvän läsnäolon (esim. mindfulness) menetelmällä,  teet erinäisiä kysymyksiä itsellesi. Tämän jälkeen havainnoit sormimerkit itsellesi (Mikä sormesi liikahtaa, kun sanot ”kyllä”, mikä silloin kun  keho sanoo ”ei” jne.)

Myös muita kehollisia menetelmiä, kuten lihasvastustestejä on käytetty.  Esimerkiksi voit tehdä painamalla etusormen ja peukalon kärjet yhteen, ympyrän. Kysy itseltäsi kysymyksiä, joihin vastaat joko valheellisesti tai totuudellisesti, ja rentouta tämän jälkeen sormenpääsi toisistaan ja katso, mitä sormesi vastaavat. Paljonko ympyrä ”aukeaa”.  Eroaako sormien liikkeessä valheet tosi vastauksista?  Yleensä kun ihminen valehtelee, sormet aukeavat eri tavalla kuin silloin kun hän puhuu totta.  Lihasvastus muuttuu. Tämä ei tietenkään ole mikään sataprosenttinen valehtelun paljastuslaite, mutta mielenkiintoinen itsetutkimuksen menetelmä.  Kehomme jännitystila voi kertoa asioita, koska kehomme on usein viisaampi kuin tietoinen minuutemme.

Uskon, että kun ihmisellä on tietoisuustaitoja, hän tekee parempia valintoja ”tuntemalla sisuksissaan asioita” (gut-feelings) kuin vain päättämällä asioita rationaalisesti.  Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, ettei faktatietoa tulisi ottaa huomioon.  Monesti meillä on kuitenkin erilaisia valinnanmahdollisuuksia.  On olemassa erilaisia rationaalisuuksia ja erilaisia arvovalintoja.  Tällaiseen sisustietämiseen pääsemme vain kehittämällä itsetuntemusta ja kokemuksellista viisauttamme. Se kun  kasaantuu kokemuksellisen oppimisen kautta.  Terveempään elämäntapaan tarvitsemme paitsi lääkäreitä myös, nyt enemmän itsetuntemuksen opettajia, tietoisuustaitovalmentajia.

Mikä parasta, voimme oppia paitsi omasta elämästämme, myös toisten ihmisten tarinoista. Hypnoosikoulutuksessani olen jo aikoinani oppinut tämän: Alitajuntamme on kummallinen. Se ei erota, onko joku kokemus tapahtunut jollekin toiselle vai itsellemme. Peilisolumme ovat avain asemassa tässä toisten tarinoiden kautta oppimisessa. Paitsi itsetuntemuksen, myös toiseen samaistumisen kautta, voimme laajentaa tietoisuuttamme.

Erityisesti kannattaa harjoitella samaistumista eri tavalla ajatteleviin ihmisiin.  Meidän  siiloihin pirstotussa asiantuntijakulttuurissamme on ollut se ongelma, että samaistumme vain samalla lailla ajatteleviin ihmisiin.  Rakennamme ymmärryksen siltoja, kun samaistumme ennakkoluulottomasti erilailla ajatteleviin ihmisiin. Aikoinaan NLP-koulutuksissa mielestäni tämä oli parasta: Siellä oli taiteilijoita, insinöörejä, opettajia, lääkäreitä. Perspektiivi kummasti laajenee, kun ei ole tekemisissä vain oman alan ihmisten kanssa.

Reflektoiva kirjoittaminen voi olla myös kokemuksellista oppimista. Siis juuri se, mitä minä teen täällä.  Lisään kehoni viisautta kirjoittaen.  Luen kirjoja, teen hammaslääkärin työtäni, ja reflektoin omia kokemuksiani kirjojen kirjoittajien ajatuksiin sekä omiin tiloihini, ja niiden  kokemuksiin. Olen hyväksyvästi läsnä kaikenlaisille kokemuksille ja ajatuksille: sekä sisäisille että ulkoisille.

Nykyisellä tietämyksellä on mahdollista opettaa ihmiset kuuntelemaan omia kehomieli-tilojaan:  Ne ovat joskus harmillisia itsemme ja terveytemme kannalta. Joskus ne ovat muiden ihmisten terrorisoijia, jopa tuhoaviakin, ellemme osaa kuunnella niitä.  Tiloillamme on hyvin usein myös viisasta sanottavaa, kun opimme havainnoimaan ja  kuuntelemaan niitä. Miten paljon maailmassa pahoja asioita tapahtuukaan, kun ihminen luulee sisäisen todellisuuden tunnetilojen tuottamia ajatuksia tosiasioiksi!

Mutta muista, alitajuntamme on tyhmä kun se on tyhmä, ja viisas silloin, kun sillä on kokemuksellista viisautta.  Tämä  kokemuksellinen viisaus kasaantuu meihin kehollisina sisustunteina. Monet meistä voivat huonosti, kun sivuuttavat jatkuvasti oman kehonsa viisauden. Ihminen saattaa elää ihan vain totunnaisen tavan vuoksi kehoansa vastaan.

Yksi tämän päivän perususkomuksistani elämässäni on, että onnellinen elämä syntyy jaetuista kokemuksista, ei kasatuista statussymboleista.  Tämä tekee onnellisen ja hyvän elämän rakentamisesta huomattavan paljon helpomman asian. Rakkaat ihmiset, työ parhaimmillaan, yhteisölliset jaetut kokemukset  ja arkiset pienet ihmeet voivat tuottaa meille syvällisiä ilmaisia onnen kokemuksia. Suorituspaineemme ja statusstressimme vähenee huomattavasti, sen jälkeen kun tämän oivallamme, miten vähän materialistisia asioita tarvitsemme onnelliseen elämään.

Kehon kuuntelua on se, että tekee näkyväksi  eri mielentilojen uskomukset ja arvot. Tämän sisäisen työn  jälkeen voimme paremmin valita itseämme kuuntelevan ja kunnioittavan tavan olla  mukana yhteisössämme, aktiivisena, jollakin tavoin lisäarvoa kulttuuriimme tuottavana, yksilönä.

Uskon, että mitä enemmän alamme kuuntelemaan omaa kehoamme, sitä ekologisemmin ja eettisemmin alamme elämään.  Ihminen ei ole perusluonteeltaan ahne, vaan hän on yhteisöänsä ja luonnon etua ajatteleva.  Vähennämme toivon mukaan uudessa kulttuurissa  lastemme ruokapöydästä syömistämme ja kunnioitamme enemmän ihmisen kokemuksellista viisautta.

Monet joutuvat tekemään tehokkuusprässissä töitä tällä hetkellä oman terveytensä kustannuksella. Elämäntapamme ei ole kannustanut meitä kuuntelemaan omaa ruumistamme ja sen viisautta.  Uskon, olemme siirtymässä kohti yhteisöllisempää ja ekologisempaa rytmitaloutta.  Mutta se on oma tarinansa se.

Ajatuksia apinamielten planeetalta

Viimeksi kirjoitin siitä, mitä on apinamieli. Se on ajattelua, jota ihminen itse ei ohjaa. Omasta mielestäni yksi tärkeimpiä asioita elämässä on, että meidän tulisi oppia ohjaaman omaa sisäistä todellisuuttamme. Meidän tulisi olla sisältäpäin itseämme aktiivisia ohjaavia ihmisiä eikä ulkoapäin ohjattuja saatikka satunnaisten ajattelumallien temmellyskenttiä. Se on tie onnelliseen elämään.

Mielestäni 1900-luku oli sosiaalisesti kloonattujen ihmisten aikaa. Vain aniharvat, ainoastaan jotkut luovat ihmiset, uskalsivat ajatella omia ajatuksia. Asiantuntijankin ajattelun tuli perustua varmaan näyttöön. Elettiin apinamielten planeetalla.

Apinamielten planeetalla täytyi aina saada ulkopuolelta ihmisten hyväksyntä sille, että ajattelen varmasti niin kuin minun kuuluu ajatella. En uskalla itse kokeilla ajatella erilaisilla näkökulmilla, etten vaan mokaa, ajattele jotenkin väärin. Kun ajattelen samoja ajatuksia kuin pomoni, professorini, ryhmänjohtajani jne.  ajattelen oikein.

Yllätys yllätys, kokemusperäinen elämänkokemus syntyy siitä, että ihminen uskaltaa kokeilla. Tutustut itseesi, kun uskallat heittäytyä erilaisten ristiriitaisten osiesi leikkiin. Uskallat kuunnella itseäsi ja tehdä joskus vääriäkin asioita ja leikkiä erilaisilla ajatusmalleilla, joskus ”väärilläkin” sellaisilla. Tällöin puhutaan dramaälyn rinnalla  myös lateraalisesta ajattelusta.

Jos haluat kasvaa henkisesti itseohjautuvaksi ihmiseksi, täytyy sinun uskaltaa hetkiksi heittäytä luovan lapsen maailmaan. Mietin usein, kuinka paljon henkisestä pahoinvoinnistamme johtuu siitä, että ihmisiltä oli kadonnut kyky leikkiin. Ihmiset apinoivat naama vakavana toinen toisiaan juosten jonkun osaavan gurun perässä. Ollakseen vakavasti otettavia täytyy ajatusten nojata ulkoiseen auktoriteettiin. Kaiken viisaan ihmisen toiminnan tulisi perustua näyttöön. Apinamieli ei uskalla luottaa omaan kokemukseensa. Hän ei käytä omaa luovaa ajatteluaan. Hän on muurahaisihminen,  sosiaalinen klooni.

Modernilla apinamielten planeetalla asuu edelleen valtaryhmänä tämä edellä mainittu yksi ihmistyyppi, sellainen, jonka tietoisuuden ohjaus sijaitsee oman itsen ulkopuolella.  Hän ei ohjaa ajatuksiaan, vaan sitä ohjaa  joko ”autopilotti” tai/ja sitten joku toinen, vaikkapa juuri guru, jota kauheasti miellytetään ja imitoidaan. Apinamielelle on ollut ensiarvoisen tärkeää se, että hän varmasti ajattelee, tai ainakin teeskentelee ajattelevansa, oikeita ajatuksia, sellaisia, joita jokin viisas toinen (professori, poliittinen sankari, opettaja jne.) on ajatellut. Tästä asiantuntijoiden ohjaamasta kloonielämästä kertoo myös mielestäni se, että tieteellisesti uskottavimpia artikkeleja ovat olevinaan ne, joita on eniten lainattu. Mitä enemmän apinoit toisia, sitä enemmän olet ”oikeassa”. Ei kannata olla omaperäinen, jos haluaa olla uskottava!

Apinamieli ei harrasta sisäisyyttä. Sen sijaan hän pyrkii  pitämään pitämään kaikki oman kehon tuottamat tunnetilat ja niiden ajatukset torjuttuina. Silti, voi kauhiata, niitä apina-ajatuksia, satunnaisia, kuona-ajatuksia,  tunkeutuu epätoivottuina vieraina mielennäyttämölle. Voi, miksen voi aina ajatella oikein!

Ajatukset ovat apinamielelle  joko täysin kontrolloimattomia ajatuksia tai sitten toisen henkilön valmiiksi ajattelemia ajatuksia. Apinamielen omanarvontunnolle oli tärkeää, että hän tulee hyväksytyksi, kun ajattelee kuten toisetkin. Hän kokee itsensä näin normaaliksi ja elämä on hallinnassa. Ajattelen kuin muut, olen siis normaali.

Hypnoterapeutti kutsuu auktoriteeteille herkkää ihmistä passiivisesti suggestiiviseksi. He eivät ole siis hypnoosiherkkiä, vaan passiivisesti suggestiivisia: alttiita toisten ihmisten suggestioille.

Selvitetäänpä asiaa hiukan lisää. Passiivisesti suggestiivinen henkilö tekee mitä tahansa miellyttääkseen hypnotisoijaa, voi vaikka haukkua kuin koira tai kiemurella maassa kuin käärme. Kun kerran kuuluisa hypnoosiguru hänet hypnotisoi, samaistuu hän ihan mihin tahansa guru haluaa. Kun itseohjautuvuutus puutuu, ollaan helposti toisen ihmisen tietoisuuden armoilla.  Nämä suuret hypnoosigurut ovat pilanneet epäeettisellä toiminnallaan paljon hypnoterapian mainetta.

Apinamielet, passiivisesti suggestiiviset henkilöt,  ovat meitä tavallisia kansalaisia.  Meitä on kaikissa kansankerroksissa tohtorista työmieheen.   Olemme henkilöitä, jotka erilaisissa sosiaalisissa paineissa teemme melkein mitä vaan. Me olemme tuikitavallisia Matteja ja Maijoja.  Meitä, jotka sosiaalipsykologisissa testeissäkin olemme  valmiita vaikka antamaan kuollettavia sähköiskuja koehenkilölle, kun professori näin käskee. Vähänkin sosiaalipsykologiaa lukeneet muistanevat Milgramin kuuluisat kokeet.

kuva: wikimedia

 

Musical_Jolly_Chimp1

 

Hypnoosiherkkä ihminen on ihminen, joka herkästi menee transsiin. Hän ei ole välttämättä passiivisesti suggestiivinen. Päin vastoin hypnoosissa voidaan lisätä ihmisen autonomista suggestiivisuutta eli itseohjautuvuutta.  Transsissa (jota on käsittääkseni vaikeaa, ellei mahdotonta, erottaa meditaatiosta aivofysiologisena ilmiönä) ihminen ei tee mitään, mikä ei ole jo hänen sisällään. Meissä on kuitenkin monta eri osaa, ikään kuin monta pientä ihmistä sisällämme. Hypnoosissa voimme tunnistaa ja leikkiä minämme eri osille,  minätiloillamme. Näin voimme oppia tuntemaan itseämme, voimme tietoisesti valita itsemme ja löytää todelliset arvomme sekä tarkoituksen elämällämme. Voimme samaistua eri osiin itseämme, ja tätä voi tietysti epäeettinen hypnotisoija tai kansankiihottaja hyödyntää. Hän aktivoi meistä esiin osan, joka ei yleensä ole esillä. Psykohistoroitsija Jay Lifton on tutkinut paljon tätä ilmiötä, jossa poikkeuksellisissa poliittisissa olosuhteissa meistä lähes jokaisesta voi nousta esiin hirviö.

Kymmenen prosenttia ihmisistä menee helposti syviinkin transsitiloihin. Hypnoosi, siinä missä hyväksyvä läsnäolo (mindfulness), on väline siihen, että ihminen voi oppia ohjaaman apinamieltään toisenlaisiin tietoisuuden osiin ja tiloihin. Ihminen löytää parhaassa tapauksessa juuri tämän itseohjautuvuutensa, sillä muuntuneet tajunnantilat ovat otollisia tiloja itsetuntemuksen lisääntymiseen  ja  uusien ajattelumallien oppimisille.  Voimme löytää monipuolisuutemme, emmekä takerru vain yhteen sosiaalisesti kloonattuun tapaan ajatella. Tätä kautta – tietoisuustaitojemme lisääntyesssä – emme ole enää passiivisesti suggestiivisia, vaan aktiivisesti ja tietoisesti valitsemme uskomuksemme ja arvomme.  Ja kun luotamme itsemme, eivät professoritkaan saa meitä antamaan toisillemme sähköiskuja, emmekä muutu yhtä helposti hirviöiksi.

Hypnoterapeutti auttaa ja tukee ihmisen ongelmanratkaisutaitoja ja vahvistaa hänen itseohjautuvuuttaan, autonomista suggestivisuuttaan.  Itse uskon, että olemme siirtymässä itseohjautuvien ihmisten kulttuuriin. Tietoisuustaitoja omaavalla ihmisellä on oma tahto, ja hän tekee yhä vähemmän asioita tahdottomasti, auktoriteettien tai satunnaisten tunnetilojen johdattelemana. Tietoisuustaitojen kehittyminen tapahtuu siten, että ihminen opettelee monipuolisesti hyödyntämään erilaisia tietoisuuden tiloja (meditaatio, itse-hypnoosi, luovat transsit), joiden avulla hän tulee tietoisemmaksi itsestään ja omista uskomuksistaan ja arvomaailmastaan.

Teatteri on ollut kautta aikojen imaginaario, jossa on voitu kokemuksellisesti oppia asioita. Onko teatterista näyttöä? Kyllä. Siitä on monen vuosituhannen näyttö.  Draamaa on kautta aikojen käytetty paitsi viihdyttämiseen myös opettamiseen. Jotta tiedät, onko draama sinun juttusi täytyy sinun ITSE KOKEILLA DRAAMALLISIA MENETELMIÄ. Et opi kokemuksellisesti  yhtään mitään, jos keskityt vain apinoimaan muita, etkä uskalla itse kokeile. Virheet ovat tärkeimpiä opettajimme.

Meistä ei koskaan kasva itseohjautuvia vastuullisia ihmisiä, mikäli päätämme pysyä apinamielinä. Voimme valita myös toisin. Voimme ryhtyä kasvattamaan itseohjauksellisuuttamme esimerkiksi kehittämällä tietoisuustaitojamme. Silloin kun ihmisellä ei ole kehittyneitä, aikuisia turvallisia mielenosia, on parasta työskennellä ainakin aluksi draamallisesti turvallisessa ammatti-ihmisen ohjaamassa yksilöterapiassa tai terapeuttisessa ryhmässä. Työskentelyssä voi purkautua esiin kipeitä tunteita. Monella keski-ikäisellä ja joskus nuorellakin on kehittyneitä, vahvoja aikuisia osia. Tällöin voi paljon tehdä tietoisuustaitotöitä ihan itse,  esimerkiksi meditoiden tai luovasti draamallisesti kirjoittaen.

Vaikka sisäisyys, vapautumien apinamielestämme,  on tie onnellisuuteen, se vaatii meiltä paljon. Tarvitsemme oman tietoisuustemme ohjaukseen sekä mielikuvitusta että hyvin kehittynyttä realiteettitajua.  Kumpikaan yksin ilman toista ei vie meitä itseohjautuvuuteen. Tiede on vienyt meitä paljon eteenpäin realiteettitajun kehittämisessä.  Valitettavasti sen modernit instituutiot  veivät meiltä mielikuvituksemme, jota nyt, transmodernissa ajassa, ollaan palauttamassa meille takaisin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Elämämme paketissa ei ole vain suklaasydämiä

Tietoisuutaitojen kautta meissä tapahtuu paljon muutoksia. Luettuani Arthur Zajoncin kirjan, peilaan nyt yhteen hieman omia ja hänen ajatuksiaan.

++++++++++++++++

Tietoisuustaitojen avulla siirrymme integratiivisen tiedon maailmaan

Arthur Zajonchan on amerikkalainen fysiikan professori ja antroposofi. Hän kertoo yhdistävänsä fysiikan opintoihin aina mietiskelyä. Hän pysäyttää oppilaansa tieteellisten kokeittensa ja saamiensa uusien uusien kokemusten jälkeen aina mietiskelyyn. Koaneina hän käyttä kvanttifysiikan paradokseja. Hän haastaa oppilaansa sekä huomion keskittämiseen ja filosofiseen ajatteluun. Zajonc pitää myös poikkitieteellisiä luentosarjoja, jossa pyritään yhdistämään humanistisia tieteitä luonnontieteisiin.

 

Tein vaatimattoman hypnoterapian lopputyöni sen integratiivisuudesta. Hypnoterapia, ja erityisesti sen suuntaus Minätilojen terapia, on integratiivinen terapeuttinen menetelmä, jossa voidaan yhdistää erilaisia (psykoterapeuttisia) viisausperinteitä toinen toisiinsa.

Minua on vuosikymmeniä kiinnostanut luonnontieteellisen maailmankuvan laajentaminen. Viihdyn erinomaisesti esimerkiksi Lauri Rauhalan fenomenologiassa ja Jungin psykodynaamisessa arkkityyppien maailmassa. Kotipesäni on kuitenkin hypnoterapiassa, erilaisten minätilojen mietiskelvässä mielikuvitusmaailmassa, Sisäisessä teatterissa.

Tietoisuustaitojen avulla kuljetamme itsemme integratiivisen tiedon maailmaan. Siihen samaan muuntuneiden tajunnantilojen maailmaan, jossa hypnoosissakin kuljetaan. Lähtöruutuna tietoisuustaidoissa on hiljentyminen. Voit tehdä sitä monenlaisin erilaisin ja eri kulttuureita edustavin harjoittein, esimerkiksi luonnossa, kuunnellen läsnäolevasti rauhallista musiikkia tai vaikkapa hengitysharjoituksin. Haet yhteyden sisäiseen kokonaisvaltaiseen kokemukseesi. Tämän jälkeen voit avata itsesi mietiskellen erilaisten näkökulmien leikkiin.

Tässä sisätodellisuutemme maailmassa ei ole yhtä tietoteoriaa, vaan niitä on lukemattomia. Maailma ei näyttäyden tietoisuustaitojen harjoittajalle sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin hän on. Ja meitä on moneksi.

Niin kuin puunlehti, myös ihminen voi ottaa monelaisia erilaisia muotoja, riippuen siitä, mihin suuntaan hän itseään mietiskellen ohjaa. Monet lehdet ovat valitettavasti  kitukasvuisia, huonosti voivia.

++++++++++

Tietoisuustaidot kuljettavat meitä erilaisten maailmankuvien leikkiin

Yleensähän ajatellaan, että rikkinäinen maailmankuva on sairaan, pirstoutuneen ihmisen maailmankuva. Tänä päivänä alkaa dissosioitunut eli pirstoutunut ihminen olla pikemminkin normi kuin poikkeus. On normaalia olla monikulttuurisessa ja informaatiotulvan keskellä epänormaali. Amerikassa yli puolet 32-vuotiaista aikuista täyttää ahdistushäiriön kriteerit (kts. Liinan blogi). Syömishäiriöit, addiktiot, masennus jne. ovat normaalin postmodernin ihmisen ongelmia.  Tänä päivänä alkaa olla epänormaalia olla normaali.

Tilanteemme  ei tarvitse kuitenkaan jatkua tällaisena. Voimme opettaa ihmisille tietoisuustaitoja. Kun löydämme monet ristiriitaiset puolet itsestämme, voimme tutustua omaan sisäiseen kaupuunkiimme ja sen asukkaisiin.  Vapautamme itsemme erilaisten maailmankuvien leikkiin.  Rakennamme siltoja pirstoutneitten osiemme välille.  Pirstoutumisemme ei tarvitse olla sairautta, vaan tietoisuutemme osat tarjoavat meille oivallusvälineitä hyvään elämään.

Voimme käyttää erilaisia sisäisiä ristiriitojamme mietiskelymme työkaluina. Tämä kuljettaa meidät kohti tasapainoisempaa elämää, jossa kykenemme toimimaan viisaasti, kuunnellen erilaisia tunnetiloja. Tunteemme kun ovat kokonaisvaltaisen eettisen viisautemme ytimessä.

Tietoisuustaidoilla voimme paitsi koota itseämme, voimme muuttaa toimintaamme maailmassa. Tietoisuutemme ymmärryksen laajentuessa mietiskelyssä tapahtuvan kokemuksellisen oppimisen myötä: meistä tulee vähemmän omaa etua ajattevia, yhteisöllisempiä, kärsivällisempiä, joustavampia ja luovempia. Valitsemme itse tiedostavasti oman elämäntapamme.

Siedämme paremmin erilaisuutta, emmekä koe erilaisia maailmankuvia uhkana itsellemme. Meille tulee vähemmän tärkeäksi osoittaa olevamme oikeassa. Otamme avoimemmin, mutta myös kriittisesti vastaan sen, mitä luonto ja ihmisluonto meille antavat. Mietiskelevästä kokemuksellisesta oppimisesta käytetään nimitystä ”kontemplatiivinen pedagogiikka”.

++++++++++++

Tietoisuustaidot ovat ”kontemplatiivista pedagogiikkaa”

Yhteistä eri ammattialoja edustaville kontemplatiivisen pedagogiikan edustajille on Zajoncin mukaan, että he pohtivat vaihtoehtoja luonnontieteelliselle reduktiiviselle ajattelulle, anglo-amerikkalaiselle materialistiselle metafysiikalle. Suomeksi sanottuna luonnontieteellinen ajattelu ja sen faktojen maialma on vain yksi tapa ajatella. Se on tärkeä tapa, koska se kehittää realiteettitajuamme. Mutta löydämme myös rinnakkaisia tapoja hahmottaa todellisuuttamme.

Luonnontiede on vain yksi tietämisen tapa. Se on hyvä menetelmä moneen asiaan, mutta sen huono puoli on ollut, ettei se ole antanut tilaa meille olla kokonaisia kokonaisvaltaisia kehomieli kokemuksiamme hyödyntäviä ihmisiä, jotka halutessaan saavat olla myös henkisiä luontokappaleita.

Kun olemme hankkineet itsellemme tietoisuustaitoja, saamme olla halutessamme jälleen sieluja, henkisiä ihmisä. Muistaakseni se oli ekofilosofi Henryk Skoliowski, joka sanoi, että oleminen ei huuda vaan se kuika.  Voimme kuulla mietiskellen hiljaiset äänet sisältämme ja löydämme takaisin itsellemme elämämme kutsumuksen, ja sen tarkoituksen. Emme leikkaa itseämme irti luonnosta, vaan osallistumme luonnon normaaliin kiertokulkuun.  Elämme hyvää elämää, emme vain itsellemme vaan myös yhteisöllemme.

Elämämme ei tarvitse olla mitään suurta, perinteisesessä mielessä. Suuri elämä voi olla levollista elämistä pienissä kuvioissa, arkisten ilojen keskellä. Ja mikä parasta, saamme olla epätäydellisiä ihmisiä.

Filosofi Alain Botton väittää, että suurin epäoikeudenmukaisia yhteiskunnallisia rakenteita ylläpitävä voima on statusstressi tai oikeammin statusahdistus (status anxiety), se että kadehdimme läheistemme hyvää, erityisesti aineellista hyvää. On äärimmäisen vapauttavaa, vapauttaa itsensä statuskilpailusta luovuuden leikkiin.

+++++++++++

Tietoisuustaidot ovat vastalääkettä statusstressille

Tietoisuustaidot ovat vastalääkettä statusstressille. Itselleni oli vapauttavaa saada kokea täällä Kuumussa, Pohjois-Kuhmossa, kuinka onnellinen elämä voi olla pienissäkin puitteissa. Emme tarvitse luksuselämään porekylpyjä, Helene Schjerfbeckin tauluja seinille, emme kotielokuva studiota. Sen sijaan voimme kylpeä yhteissaunassa mukavien kavereiden kanssa, voimme maalata itse tauluja seinillemme, voimme käydä aamukävelyllä keväisessä metsässä katselemassa läsnäolevasti arjen ihmeellistä joka päivä muuttuvaa kauneutta. Kas kummaa, uudessa maailmankuvassamme pieni voi olla suurta.

Sisäisen Heleneni taidetta

(Vieressä Sisäisen kuvataiteilijani uusin työ)

Elimme täällä Kuhmossa kolme vuotta elämäämme siten, ettei esimerkiksi vesi tullut sisään. Lämmitimme lähinnä puulla. Pesimme astiat kantovedellä saunassa. Kävimme pesemässä pyykit kylillä Isännän veljen kämpässä.  Meillä oli yhden huoneen korteeri siellä. Nämä kolme ensimmäistä vuotta Kuhmossa olivat oman tietoisuusteni kehityksen kannalta ratkaisevia edistyksen vuosia. Oivalsin sen, että perustarpeet tyydytettynä ihminen voi tulla melkoisen vähälläkin toimeen. Tämä olisi hyvä meidän kaikkien tiedostaa näinä vuosina, jolloin materialististinen jatkuva talouskasvu alkaa paljastua aikamme suurimmaksi illuusioksi.

Materialistinen maailmankatsomus faktoinen ei ole todellakaan ainut tapa hankkia tietoa. Me voimme oppia paitsi ulkonaisesti, aistihavaintojemme kautta, myös kokemuksellisen, mietiskelevän oppimisen kautta. Ehkä moderni elämäntapamme varasti ihmiseltä luottamuksen omaan sisäiseen kokemukseen.  Joka asiaan täytyi olla asiantuntija ja hänen asiantuntijatietonsa.  Eihän ihminen voinut itse puolueettomasti tietää asioitansa, eikä hän voinut missään nimessä luottaa omaan kokemukseensa.

Mietin usein, että ehkä tämä moderni ja sen asiantuntija kulttuuri oli tarpeellinen vaihe, jotta ihmiskunnan realiteettitaju kehittyisi. Vaikka moderni kulttuuri asiantuntijoineen varasti meiltä itseohjautuvuutemme, kasvatti se samalla myös ihmisen realiteettitajua. Olemme kasvamassa kypsiksi, itseohjautuviksi ihmisiksi, mikä mahdollistaa aidon potilaslähtöisen hoitamisen.  Valitettavasti tämä ei vielä läheskään kaikkien ihmisten kohdalla todennu.

Transmodernin tietoisuustaitoja omaava ihminen ei palaa keskiaikaiseksi, vain myyteissä eläväksi ihmiseksi. Sen sijaan  hän osaa ottaa luonnontieteestä sen hyvän, mikä sillä on annettavanaan.  Tietoisuustaitoja omaava ihminen lisää  realiteettitajuunnsa jotakin. Luottamuksen omaan sisäiseen kokemukseen.  Hän ei ole ulkopäin annettujen määrittelyjen passiivinen uhri, vaan hän ottaa vastuun omasta elämästään.

Ihminen mielenterveyshäiriöineen ei uhriudu sairaan rooliin. Esimerkiksi Suomen moniääniset ry kannustavat äänien kuulijoita näin tekemään: ottamaan ohjaukseen oman elämänsä ja ääneensä eikä passivoitumaan niiden uhriksi. Tähän työhön henkilö tarvitsee paljon yhteisöllistä tukea, mutta myös halukkuutta kehittää omaa realiteettitajuaan ja  tahtoa ottaa vastuuta omasta elämästään.

++++++++++++++

Tietoisuustaitojen avulla näemme vanhan uudessa valossa

Zajonc kirjoittaa aperçusta, jonka voi saavuttaa mieteskellen. Se on oikeastaan tapa nähdä maailma suoraan uudella tavalla. Sulaudumme mietiskelymme kautta kohteeseemme, ja näemme sen uuden kokemuksemme kautta erilaisessa, todenmassa valossa. Laterna magica – taikalamppu – meissä aktiovituu.

Mietiskely ei ole vain havainnointia. Se on muuntuneen tietoisuuden kautta saavutettua suoraa kokemusta ja oivallusta mietiskelyn kohteesta. Ralph Waldo Emerson kirjoitti, että aperçu on korkeamman näkemisen tapa, jossa kokemuksen kohde syntetisoituu ja hahmottuu todellisuutta paremmin vastaavalla tavalla. Tulemme tämän näkemisen kautta osalliseksi luonnon normaalista kiertokulusta. Osallistumme oman sisäisen henkilökohtaisen muodonmuutoksemme välityksenä ihmisluonnon todelliseen olemukseen, joka sekin on osa pyhää ja raiskaamatonta luontoa, naturura naturans.

Voimme laajentaa ymmärrystämme hyödyntämällä muuntuneita tajunnan tilojamme, Harjoitteita voimme löytää erityisesti hypnoosiperinteestä, erilaisissa henkisistä, mystisistä ja uskonnollisissa harjoitteista sekä alkuperäiskansojen rituaaleista. Näitä tiloja nimitetään eri perinteissä eri tavalla. Puhutaan loveen lankeamisesta, transsitiloista, meditaatiotiloista, mietiskelystä, itse-hypoosista jne.

Jotta seuraamukset olisivat modernin ja pirstoutuneen postmodernin kulttuurin yhdistämisestä ensisijaisesti myönteisiä, täytyy ihmisellä itsellään olla juuret: Hänen realiteettitajunsa täytyy olla kehittynyt. Mietiskelijällä täytyy olla aikuisia hyvin kehittyneitä minätiloja. Samanaikaisesti hänen täytyy löytää takaisin itselleen lapsen leikivä suhde maailmaan. Vaatii rohkeutta irrottautua hetkiksi nk. varmasta faktatiedosta siihen, mitä Arthur Zajonc kutsuu rakkauden epistemologiaksi, tieto-opiksi.

 ++++++++++++++++

Opimme tietoisuustaitojen avulla ohjaamaan ja hyväksymään elämäämme

Elämämme taspainottuu tietoisuustaitoja harjoittamalla. Voimme kouluissa ja yliopistoissa harjoittaa peilaavia ja luovia käytäntöjä, joissa mietimme tietomme suhdetta muihin elämänkatsomuksellisiin, tiedollisiin, esimerkiksi filosofiin näkökulmiin. Teemme tiivistä yhteistyötä eri tieteellisten, kehollisten  ja taiteellisten perinteiden välillä. Kokonaisvaltainen viisaus ei ole pirstoutunutta erilaistunutta  tietoa, vaan se on mietiskellen luovati rakennettavia siltoja eri viisausperinteiden välille. Tiedon kentän ei tarvitse vain laajeta, vaan se voi myös syventyä ja yhdistyä.

Kontemplatiivista pedagogiikka harjoittavassa tieteellisessä yhteisössä otetaan huomion, että ihmiset ovat systeemisiä, monimutkaisia ja -ulotteisia kokonaisuuksia. Jokaisella ihmisellä on oma moniulotteinen ja -puolinen sisäinen kokemusmaailmansa ja kehon viisautensa. Koulutuksen ei tulisi olla vain ulkoista ja itsestä etäännytävää. Tällainen kaiken faktoiksi redusoiva oppimistapa voi jättää oppijalle onton, yksinäiden, todellisuudesta vieraantuneen ja ahdistavan sisäisen kokemuksen.

Koulutuksen ei vain tulisi tarjota oppijalle faktatietoa, vaan sen tulisi auttaa ihmisiä luomaan itselle sisäisiä työkauluja omien tunteiden käsittelyyn ja erilaisten vahvuuksien esiintuloon. Sen tulisi myös tarjota jokaiselle kantava yhteisöllisen tukiverkosto. Onnistuneessa oppimisprosessissa ihmisen elämä kasvaa paremmin kannattelevaksi mielekkäämmäksi ja pyyteettömämmäksi.

Ei ole ihme, että esimerkiksi lääketieteilijät ovat ollet korkealla itsemurhatilastoissa. Meillä on ollut kovin esineellistävä kulttuuri, jossa ei ole ollut sijaa muille tietoperinteille. Onneksi lääketieteellinen tieteenperinteemme on parhaillaan kovaa vauhtia laajenemassa integratiiviseen suuntaan. Esimerkiksi mindfulness eli hyvääksyvä läsnäolo alkaa olla tunkeutumassa lääketieteelliseen valtavirtaan.

++++++++++

Tietoisuustaidot eivät ole vain suklaasydämiä

Voimme yhdistää ulkoista tietoa sisäiseen kokemuksiimme. Ne eivät muodostu vain tunteista ja ajatuksta, vaan ne ovat myös kehollisia kokemuksia. Tietoisuustaitomme auttavat meitä kaivamaan esiin itsestämme vahvuudet. Ne auttavat meitä ottamaan vastaan sen, mikä meille elämässä annetaan, sairauden tai läheisen kuoleman, juurevammin ja horjumattomimmin.

Kykenemme tiedostamaan omat rajamme ja kaiken elämän rajallisuuden.  Rajantajumme kehittyy. Kompuroidessamme kykenemme nouseamaan nopeammin takaisin jaloillemme. Luotamme enemmän omaan kokemukseen, sisäiseen viisauteemme, eikä meidän tarvitse jokaisen sanamme kohdalla viitata johonkin tieteelliseen auktoriteettin. Uskallamme itse ajatella ja tuntea.

Otamme koko elämämme vastaan sellaisena kuin se on, kärsimyksineen, kaikkineen. Elämä on koko paketti. Sen sisällä on paljon erilaisia asioita – ei vain suklaasydämiä. Ja kuitenkin, tietoisuustaitojen hankkimisen jälkeen, elämä maistuu makeammalta kuin aikaisemmin.

Tietoisuustaidot facebookissa.