Kuinka apinoita pyydystetään

Jatkan välillä blogejani taas  kevyemmällä sarjalla eli tällä apinateemalla.

Länsimaisessa elämäntavassamme on ylikorostettu ulkoisen vapauden merkitystä. Todella vapaa ihminen on vapaa myös sisäisesti. Edellisessä blogissa australialainen psykoterapeutti ja valmentaja Jan Sky kirjoitti sosiaalisesta maisemasta ja siitä kuinka itse asetamme omalle mielellemme ja toiminnallamme rajoja.

Emme kykene maksimoimaan suoritustamme , koska mielenmaisemassamme on estäviä  puolia meitä, minätiloja, jotka sabotoivat suoritustamme. Humanisti osa minua sanoo saman asian toisella tavalla: Emme pysty toteuttamaan täysillä niitä lahjoja, joita meissä on, koska ristiriitamme estävät meitä kanavoimasta energiaamme todellisten tavoitteittemme mukaiseen toimintaan.

cc magnus manske

Tästä tuleekin mieleeni tarina siitä, kuinka eräässä intialaisessa kylässä alettiin pyydystää apinoita. Pikkukylä oli nimittäin täynnä villejä apinoita, jotka häiritsivät kylän normaalia elämää. Niitä oli lähes mahdotonta saada kiinni, eikä ampuakaan saanut. Eräs kyläläinen oli keksiliäs: Hän sitoi ison lasisen purkin puuhun, sellaisen, jonka suusta juuri ja juuri mahtui sisään appelsiini. Kun apina näki purkin, ei se malttanut olla tarttumatta herkullisen näköisen appelsiiniin. Tämän jälkeen käsi ei kuitenkaan tullut ulos purkista ja apina jäi loukkuun, koska se ei haluanut päästää otetaan herkkupalasta. Näin apinoita saatiin pyydystettä ja siirrettyä muualle.

Monet meistä rajoittavat omaa elämäänsä sillä, että ovat kiinni koko elämänsä appelsiinipurkeissa, joiden hedelmät ovat jo ajat sitten kuivettuneet. Meidät on näin kuljettu mielemme vankilaan.  Olemme oppineet toiston kautta jonkun käyttäytymis- tai toimintamallin, joka ei ole enää ajankohtainen. Maailmamme rakentuu tällöin muilta henkilöiltä opituille minätiloille, jotka muodostavat tietämättämme sisäisen, sosiaalisen mielenmaisemamme. Emme ole valinneet itseämme.

Voimme tutustua sisäiseen sosiaalisen maisemaamme esimerkiksi terapeuttisissa ryhmässä kirjoittaen (Sisäinen teatteri®). Teemme näkyväksi ensiksi minätilamme hyödyntäen vaikka Jan Skyn ESI®– eli HTT® menetelmää. Toki niitä voi tehdä näkyväksi ihan vain tarkkailemalla omaa kokemusta. Aina kun tunnemme hämmennystä tai sisäistä ristiriitaa, minätilamme pitävät neuvottelujaan.

Voimme tulla luovissa meditatiivisissa tiloissa tietoiseksi uskomustemme ja ehdollistumiemme juurista, jonka jälkeen voimme tässä hetkessä valita itsemme yhä tietoisemmin joka päivä aina uudelleen. Työ ei ole vain järjellä asioiden työstämistä, vaan tärkeimmät oivallukset tulevat silloin, kun uskallamme päästää irti siitä. Retki omaan sosiaaliseen mielenmaisemaamme on järjen ja mielikuvituksen  yhteistyötä. Voimme hyödyntää tässä työssä erilaisia muuntuneita tajunnantiloja (meditaatio, mietiskely, luovat transsit).

Se, ettemme tunne sosiaalista mielenmaisemaamme, aiheuttaa meissä apina-ajatuksia ja tunnelukkoja, jotka ovat selityksenä monille psykosomaattisille vaivoillemme. Esimerkiksi jonkun henkilön yksi sana voi herättää meissä suurta ahdistusta, jonka syytä emme ymmärrä. Kokemus voi olla selittävänä tekijänä esimerkiksi tämän jälkeen tulevassa selkäkivussamme. Mielemme ja kehomme ovat erottamaton osa toisiaan. Kokonainen ihminen tuntee osansa minäitilansa, ja saattaa niiden keskeneräiset tarinat turvallisessa ilmapiirissä päätökseen. Terveet osat, onnellinen ihminen (Helthy Parts, Happy Self) , kirjoittaa australiainen Ego State -terapian yksi merkkimies, Gordon Emmerson.

Hoitamalla kehoamme, voimme hoitaa mieltämme, ja työstämällä mietämme, voimme hoitaa kehoamme. Meidän ei tulisi liikkua vain erilaisissa ulkomaastoissa, ja tehdä kodistamme kaunista, vaan meidän tulisi löytää myös sisäinen koti, ja tutkia sitä ympäröivää mielenmaisemaa.

cc Ugly Alien 1, John Malcolm

Henkilö, joka ei ole tutustunut, omia keho- ja mielen tiloja kuuntelevasti, sisäiseen sosiaaliseen maisemaansa, ei ole oma itsensä. Sen sijaan hän on toisten ihmisten muodostama satunnainen muotokuvakokoelma, joka ei ole edes välttämättä hänen itsensä maun mukainen. Suurimpana maalauksena kokoelmassa saattaa olla vastenmielinen kuva henkilöstä, jonka vääristyneitä ehdollistumia hän elämässään toteuttaa.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Pieni tiivistyskurssi Sisäisen teatterin hahmoihin

Mitä ovat minätilat?

 

Jokaisella meistä on sisällään Sisäinen taetteri, tunnemme sitä tahi emme. Teatterilla on ihmeellisä voimia.  Se voi liittää meidät itseemme, toinen toisiimme ja menneisiin sukupolviin.

Kun tunnemme sisäiset erilaiset tunnetilamme ja niiden opitut ja ehdollistetut ajattelumallit, auttaa se meitä paitsi tuntemaan itseämme myös tuntemaan muita. Toisen ja itsen tunteminen on siis todella tuntemista, aktiivista oman ja toisen tunnetilojen  ja ajatellumallien luovaa peilausta, eikä pelkästään passiivista älyllistä toimintaa.

Australialainen Gordon Emerson on selvittänyt erinomaisesti artikkelissaan (Egostate Personality Theory, Clinical Hypnotherapy & Hypnosis vol 33, 2011) sitä kuinka minuutemme osat eli minätilat syntyvät.

Minätilamme ovat oppimiamme käyttäytymismalleja. Suurin osa minätiloistamme syntyy  lapsuudessa ja teini-iässä, mutta uusia minätiloja voi syntyä myös aikuisina. Myös vanhat minätilamme voivat oppia uusia taitoja. Ne voivat ”jalostua”. Oma sisäinen lapseni Tyttönen on ollut ongelmieni lähde (nuorempana syömishäiriö) mutta nykyään myös luovuuteni lähde.

Syntyessämme meillä ei ole minätiloja, mutta niitä alkaa kehittyä elämämme varrella. Hyvin varhaiset minätilamme ovat huonosti sanoittuvia, kehollisia kokemuksia. Mielikuviamme työstämmällä saatamme kyetä antamaan niille aikuisina kehollisen, kuvallisen tai verbaalisen symbolisen muodon.

Nyt seuraa muutavia esimerkkejä. Kun Maija- tyttö vie väsyneelle äidille kupin teetä ja saa tästä hyvästä palkinnoksi halauksen ja helliä sanoja, oppii lapsi hoivaavan minätilan. Kun riittävän monta kertaa tätä hoivaa palkitaan, aktivoituu se opituksi käyttäytymismalliksi, minätilaksi. Maija nimesi sen aikuisena ”Sisar Lempeäksi”. Myöhemmin Maija pakenee riiteleviä alkoholisoituneita vanhempiaan aina piilon, koska huomaa saavansa tällöin olla ulkopuolella erimielisyyksistä. Aikuisenakin Maijalla on vielä tämä ”Pelkäävä Pakenija”-tila, joka juoksee karkuun avioliiton pieniäkin konflikteja. Maijan äiti haukkuu toistuvasti häntä paksuksi ja rumaksi. Tämä äidin haukkuva olemus siirtyy häneen sisäistetyksi  ”Solvaaaksi Äidiksi”. Toisista sisäistettyjä minätiloja kutsutaan Sisäisessä teatterissa introjektioiksi.

Kun pikku-Ville kertoo jokin huvittavan tapauksen, ja saa tästä hyvästä naurua ja huomiota osakseen, saattaa tämä käyttäytyminen riittävästi toistettuna muuttua täysmittaiseksi minätilaksi. Aikuisenakin Kallella aktivoituu ”Koomikko”. Ville on kova poika urheilemaan, koska hän huomaa saavansa myös tällä tavalla osakseen paljon myönteistä huomiota. Kun pärjää yleisurheilussa, on isä ylpeä hänestä. Hänessä aktivoituu kilpaileva ”Sportti-Ville”, joka piskaa itseä koviin suorituksiin.

++++++

Gordon Emerson jakaa minätilamme neljään ryhmään:

 

  1. Normaalit minätilat

    – Eivät ole ristiriidassa muiden minätilojen kanssa.

  2. Ristiriitaiset minätilat

    – Esimerkiksi tavoitteemme kannalta ristiriidassa oleva minätila. Nainen haluaa tehdä uraa, mutta Äiti-minätila vaatii keskittymään kotiin ja lapsiin.

  3. Haamu (vaded) minätilat

    – Kantavat sisällään traumaa, esimerkiksi onnettomuudesta tai hyväksikäytöstä. Tulevat ulkoisen tekijän laukaisemana kummittelemaan mielennäyttämöllemme. Kyseisen tilan tarinaa ei ole saatettu turvallisessa ilmapiirissä päätökseen.

  4. Retrotilat

    – Epäajankohtainen minätila. Esimerkiksi flirttiin ja viinin lipittämiseen taipuvainen ja kilpaileva puoli minua ei ole elämässäni enää ajankohtainen. Se on retrotila. Sen rooli on pienentynyt läi elämäni aikana.

++++++++++++++

Minätilat fysiologisina tiloina

Nämä opitut käyttäytymismallit ovat myös aivojen fysiologisia tiloja. Aivot käsitän tässä yhteydessä samoin kun Dan Siegel, eli aivomme sijaitsevat paitsi päässä, myös koko kehossamme hermostona ja hormonaalisena toimintana. Yllätys, yllätys, meissä on aivoa  varpaista päälakeen saakka. Siksi kokonaisvaltainen viisaus on myös kehomme viisautta!

Kun vaikka pelkäävä tila meissä aktivoituu, ei se ole vain ajatusrypäs vaan se on kokonaisvaltainen kehollinen kokemus, jossa erilaiset neurofysiologiset ilmiöt aktivoituvat meissä. Pelossa stressihormonitasot nousevat, jonka seurauksena mm. hengitys muuttuu pinnalliseksi ja pulssi tihenee. Minätilamme ovat siis aina myös kehollisia tiloja. Kun negatiiviset, kuluttavat, vatvovat tai vaikkapa ahdistavat tilat vellovat meissä pitkiä aikoja, verottavat ja rasittavat ne myös kehomme.  Sairastumme fyysisesti tai mielenterveytemme järkkyy.

Eri osat aivojamme aktivoituvat stressaavissa, tehokkaisissa  ja levollisissa minätiloissa. Kun löydät tilojesi ohjajaan tietoisuustaitojen avulla, kykenet yhä taitavammin ohjaamaan tilojasi kulloisessakin tilanteessa tarkoituksenmukaisiin minätiloihin.

Minätilat eivät siis muodostu itsestään, vaan ne syntyvät suhteessa ympäristöön ja sosiaalisiin kontakteihimme. Aivomme kehittyvät koko elämämme ajan. Saatamme oppia parantamaan ja  säätelemään tilojemme välistä vuorovaikutusta: voimme vapauttaa meissä olevaa tunne- ja molekyylivirtaa. Vähitellen vapaudumme ehdollistumiemme kahleista ja meistä muodostuu persoonallisuuksia, joita oikeasti tahdomme olla. Voimme olla aidosti oman itsemme näköisiä, mikä on harmoninen ja levollinen kokemus myös kehollisesti. Syö paljon energiaa tallustella väärissä saappaissa.

cropped-cropped-wp_20131003_0682013100422123420131004221523.jpg

Terve, eheä persoonallisuus, on hyvin kommunikoiva minätilojensa joukko: sosiaalisen kehomielemme tunne- ja informaatiomolekyylivirrat kulkevat vapaasti, ilman tukoksia. Eheä ihminen tunnistaa käyttäytymisessä aktivoituvat minätilansa, eikä ole satunnaisten tilojensa orja. Hän ei sano itselleen koskaan: ”En tiedä, mikä minuun meni….”

+++++++++++

Kasvata itsesi eteväksi oman Sisäisen teatterisi ohjaajaksi

 

Tietoisuustaitoja omaava ihminen ohjaa taitavasti omaa Sisäistä teatteriansa. Epäajankohtaiset retrotilat tai traumaattiset tilat eivät kaappaa näyttämöä. Hän osaa vaihtaa tilojansa siten, että ne ovat harmoniassa ympäristön kanssa. Hän voi halutessaan olla leikkisä, järkevä, luova, typerä, surullinen, mutta hän osaa olla näitä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Itsetuntemus kehittyy tietoisuustaitojen, luovien terapeuttisten menetelmien, hypnoterapian ja psykoterapian avulla.

Ongelmia elämäämme tulee esimerkiksi silloin kun epäsopiva tila aktivoituu sosiaalisessa tilanteessa. Emme esimerkiksi kestä minkäänlaista kritiikkiä, vaan menemme ”lukkoon”, kun joku vähänkin arvostelee toimintaamme. Tai vaikkapa annamme onnettoman sisäisen minätilamme rakkauden nälän johdattaa meidät rikkomaan typerästi hetkellisten nautintojen ohjaamana avioliittomme tai aggressiivinen machotila mottaa ajattelemattomasti tuntematonta ihmistä lärviin nakkikioskilla.

Tulemme tutuksi minätilojemme kanssa siten, että alamme neuvottelemaan niiden kanssa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi kirjoittaen, terapiassa tai luovilla terapeuttisilla  (meditaatio ja itsehypnoosi) menetelmillä. Kun ihmisellä ei ole aikuisia vahvoja tiloja, kannattaa hyödyntää hypnohanging_masksterapiaa. Teemme  jollakin meille sopivalla menetelmällä minätilamme itsellemme tutuksi ja teemme sovinnon niiden kanssa. Hautaamme itseämme vastaan suunnatun sotakirveemme.

Voi olla, ettemme koskaan saavuta tilaa, jossa kaikki minätilamme ovat sopusoinnussa. Saatamme kuitenkin pystyä pääsemään tilaan, jossa minätilamme muodostavat ”riitasointuisen sopusoinnun”. Olemme neuvotelleet kompromisseja ristiriitaisten osiemme kanssa. Nämä sisäiset neuvottelumme auttavat meitä pääsemään lähemmäksi eheää minuutta  ja tasapainoa. Olen muuten nuoresta pitäen ihmetellyt ihmisiä, jotka ovat vain yhtä mieltä asioista. Itse olen aina montaa mieltä, ja joudun jatkuvasti neuvottelemaan itseni kanssa.

Olen sitä mieltä, että minätilojen neuvottelu on tietoisuustaito, jota joudumme käymään läpi elämämme. Sisäisessä teatterissa ihmisten ajatellaan olevan potentiaalisesti oman sisäisen maailmansa parhaita ohjaajia. Heille ei ole vain annettu välineitä – riittäviä tietoisuustaitoja – sisäisiin neuvotteluihin ja oman teatterin ohjaukseen. Taitamattoman ohjauksen seurauksena syntyy välillä melkoista tragediaa.

++++++++++++

Lopuksi

 

Sosiaalisten tilanteiden uudet erilaiset vaateet edellyttävät meiltä jatkuvaa itsepohdiskelua. Meidän pitäisi toistuvasti päivittää kovalevyämme, tietoisuuttamme. Siksi on syytä pitää hyvä huoli sisäisen maailmamme hyvästä ohjauksesta, hallinnosta. Varomaton tuudittautuminen jonkun retrotilan maailmankuvan harhaan, voi suunnata meitä epäajankohtaisen minätilan tavoitteisiin, sabotoiden todellisia päämääriämme.  Seurauksena voi olla siäinen sotatila, jonka seurauksena saatamme terrorisoida ympäristöämme ja itseämme. Voimme  vajota syyväänkin alakuloon, ja mukaan saatamme kiskoa muutaman matkakumppaninkin. Masennus on sosiaalisesti tarttuva tila.

Todellista ja suurinta vapautta on olla oman itsensä herra. Kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla näkee turhan paljon turvattomien sisäisten lasten riitoja ja jopa sotatiloja.  Luulemme teknisen tietomme kanssa olevamme jotenkin viisaampi kansakunta kuin menneet sukupolvet ja alkuperäiskulttuurit. Tämä ei pidä paikkaansa. Viisautemme on ollut kovin teknistä ja yksipuolistunutta.

Oma mielipiteeni on, että sekä oikeuslaitos että terveydenhuolto kuormittuisivat huomattavan paljon vähemmän, kuin ihmisillä olisi enemmän tietoisuustaitoja. Parhaat lähtökohdat hyvälle ihmiselämälle antaa hyvä vanhemmuus, sellainen, jossa ihmiselle annetaan rakkautta ja tilaa olla oma itsensä. Emme yritä ”kasvatuksellamme” tukahduttaa lapsen persoonan ainutkertaisia ominaisuuksia. Sallimme hänelle monipuolisen itsensä toteuttamisen.

Sisäinen teatteri facebookissa.

 

Mietiskellen ja meditoiden intuitiivisesti viisaaksi?

Se, että olisimme moraalisesti rationaalisia valintoja tekeviä toimijoita, edustaa monien tutkijoiden mielestä mennyttä aikaa, aikaa, jossa vielä uskottiin yksipuolistaviin uskonnollisiin ja tieteellisiin auktoriteetteihin.  Nykyisten tutkijoiden mukaan teemme yleensä intuitiivisesti moraaliset valintamme. Pohjan valinnoillemme omaksumme kulttuuristamme. Jälkikäteen kyllä sitten selittelemme niitä sitten järjellisin perustein. Silti juuret eettisille päätöksille ovat tiedostamattomassa mielessä.

Lapsi omaksuu moraalinsa ympäristöstään, ”pääreiltään” (peers – näköjään tämä käännetään googlen kääntäjässä hauskasti näin), eli vanhemmiltaan, opettajiltaan, esivanhemmiltaan, ystäviltään jne. Länsimainen Virtuaali Ville omaksuu vielä hyvin usein sosialisaation kautta tietämättään arvomaailmansa, maailmankuvansa  ja sen uskomusjärjestelmän, sen kummemmin sitä edes kyseenalaistamatta.  Hänen moraalinsa on hänen tietämättään omaksumansa viiteryhmän.

Myös yliopistoissa on vallinnut tiettyjen autoritaaristen päärien moraalikäsitykset, jotka usein siirtyivät passiivisesti, itsestään selvyyksinä,  kyseenalaistamatta ja tietämättämme osaksi tietoisuuttamme. Parhaillaan ajat näyttävät olevan kovaa vauhtia muuttumassa. Integratiivisessa tieteellisessä maailmankuvassa monien perinteisten ammattinharjoittajien, myös  lääketietelijöiden, maailmankuva on alkanut avartua.

Alamme omaksua viisautta myös muista tieteenperinteistä ja kulttuureista. Tietoisuustaitojen avulla alamme tulla tietoisemmiksi ihmisiksi. Tällöin kykenemme  tekemään yhä enemmän mielen tiedostamatonta materiaalia tietoiseksi itseen suuntautuvan hyväksyvän läsnäolon kautta. Emme ole sattumanvaraisesti omaksumiemme uskomusten vankeja.

Keskeinen ikä muuten intuitiivisen moraalin kehittymiselle näyttäisi olevan 9-15 vuotta. Tällöin arvo- ja uskomusmaailman omaksuminen ei ole vain sanallista, vaan omaksumme moraalime meille tärkeiltä henkilöitä heidän sanattomista kehon viesteistä ja epäsuorista verbaalisista viesteistä.  Paheksuva katse, syyllistävä vertauskuvallinen sivulause, nöyryyttävä huumori….ne kuljettavat meihin tietämättämme viestinlähettäjän maailmankuvaan.

Tiedostamaton mielemme ohjaa intuitiotamme. Onkin tärkeää kehittää omaa intuitiivista viisautta. Onko sellainen mahdollista?  Kyllä se on mahdollista!  Sitä voi kehittää läpi elämän tietoisuustaitojen avulla. Teemme mielen tiedostamattomia arvoja ja uskomuksia tietoisiksi muuntuneiden tajunnan tilojen kautta (itsehypnoosi, meditaatio, mietiskely, luovat transsit).

Kehitämme kykyämme kuunnella hyväksyvästi kehoamme ja tunteitamme.  Kehomme on viisas (oma lukunsa on se, kuinka paljon sairautta syntyy siitä, ettemme kuuntele itseämme!).  Luova, reflektoiva kirjoittaminen (esim. Sisäinen teatteri) on eräs meditatiivinen tapa kehittää intuitiivista kokonaisvaltaista viisauttamme. Se on tapa harjoittaa ”kognitiivista hengitystä”, joka on tietoisuutemme erilaistumisen kannalta tärkeää.

Sisäisessä tetterissa olemme avoimia omille sisäisille tunnetiloillemme ja erilaisille rooleillemme, ja käymme keskusteluja sisäisten ristiriitaisten osiemme kanssa. Voimme tehdä sisäisen draamamme näyttämöllä tiedostamatonta tietoisuuden materiaaliamme tietoiseksi mielikuvitusta hyödyntävän improvisaation keinoin.

Erityisesti hypnoterapeutit tiedostavat tämän: Mielikuvituksemme olemus on kummallinen, sen voimalla voimme ylittää vanhaa tietämystämme. Onnistuneen prosessin avulla emme pelkästään oivalla ulkoisen maailman olemusta syvällisemmin, vaan myös hyväksymme itsemme paremmin sellaisina kuin olemme. Tulemme sinuiksi osiemme kanssa.

Minätilojen terapiasta kehittämäni itsereflektioväline, Sisäinen teatteri, on joustava. Voimme luoda Sisäiseen teatteriin uusia sisäistettyjä toisia minätiloja, muuttaessamme vaikkapa uuteen kulttuuriin. Hienosti sanottuna, voimme tietoisesti rakentaa uusia kulttuurisia näkökulmia itsellemme. Voimme opiskella Kiinaan muuttaessamme vaikkapa kiinalaisten elääntapaa, ja kehittää itsellemme ”sisäisen kiinalaistytön”. Sisäinen dialogi avautuu, ja tietoisuutemme laajenee, kun avaudumme luovaan ja leikilliseen suhteeseen toiseuteen – omiin tietoisuutemme osiin,  reaalisiin ihmisiin ja esimerkiksi kirjojen lähes äärettömien ideoiden maailmaan.

Sisäinen teatteri on kokemuksellisen oppimisen työkalu, jossa pyrimme yhdistämään intuitiivista viisautta ja monenlaista rationaalista viisautta. Se on oikeastaan eräänlaista ”Sokrateen dialogia”, jota jokaisen – myös terveydenhuollon ammattilaisen tulisi jossain muodossa harjoittaa. Tiedämmehän nykyään, ettei empiirisanalyyttinen tieteenperinne ei edusta ainoaa rationaalista viisauslajia.

Tunnetilamme ovat tärkeä silta tiedostamattoman mielemme intuitiivisiin osiin. Tarvitsemme kriittiseen ajatteluamme reflektoivaa ja refleksoivaa oman tietoisuutemme peilityöskentelyä. Tärkeää on tietenkin myös kehittää myös aikuisia realiteettitajun omaavia aikuisia mielen osia sisäiseen draamaamme. Joskus tämä tapahtuu terapiassa tai hypnoterapiassa. Yhtä tärkeää on löytää luovat ja leikilliset puolet itsestämme, jotka ovat keskeisiä ongelmantaitojemme kehittäjä ja uusien näkökulmien avaajia.

Australiainen Gordon Emerson – hypnoterapian vaikuttajahahmo Australiassa, käyttää myös minätiloja itsetuntemuksen välineenä. Häneltä on ilmestynyt mielenkiintoinen kirja: Healthy Parts Happy Self – kirja. Hänen oppilaaltaan hypnoterapeutti Jan Skyltä olen omaksunut erän tärkeän työkaluni, eli minätilojen kartan rakentamisen tavoitteen avulla (hallitsevan minätilan tunnistus).

Myös lääketieteellisessä kulttuurissa peräänkuulutetaan tänä päivänä kriittistä ajattelua. Emme ole kriittisiä ajattelijoita silloin kun otamme vastaan oppilaitoksemme auktoriteettien arvot itsestään selvyyksinä, kyseenalaistamatta. Kriittisiä olemme silloin kun joka päivä opimme kyseenalaistamaan tunneperäisiä ajatuksiamme ja oppejamme. Löydämme itsestämme yhä useammanlaisia tapoja olla rationaalinen.

(Critical thinking is a learned process which benefits from teaching and guided practice like any other discipline in health sciences. It was already proposed as part of an early medical curriculum. If we are to train future generations of health professionals as critical thinkers, we should do so in the spirit of critical thinking as it stands today. Clinical teachers should know how to run a Socratic discourse, and in which situations it is appropriate. They should be aware of contemporary models of argument. Clinical teachers should be trained and experienced in engaging with their interns and residents in meaningful discourse while presenting and discussing morning reports, at floor and other rounds, in morbidity and mortality conferences, or at less informal ‘hallway’, ‘elevator’ or ‘coffee-maker/drinking fountain’ teaching sites for busy clinicians. Such discourse is better than so-called “pimping”, i.e. quizzing of juniors with objectives ranging from knowledge acquisition to embarrassment and humiliation…

Such a reflective integration cannot be mastered by mere exposure. A learning experience is required. Trainees in medicine need to learn how to think critically, just as they need to learn contemporary approaches to ‘rational’ medical decision making: how to use Bayes’ theorem in the diagnostic process, how to determine the sample size in a clinical trial, how to analyze survival curves in prognosis and outcomes studies, and how to calculate odds ratios in case control research. Med Sci Monit. 2011; 17(1): RA12–RA17.
Published online Jan 1, 2011. doi: 10.12659/MSM.881321
PMCID: PMC3524675
Evidence and its uses in health care and research: The role of critical thinking
Milos Jenicek, Pat Croskerry, and David L. Hitchcock)

 

Pistä tietoisuutesi hengittämään ja sulata itsesi rakkauteen

Tietoisuustaitojen ei tarvitse olla pelkkiä hengitysharjoituksia, mantran toistamista tai  kehotietoisuusharjoituksia, vaan voimme pistää myös mielemme hengittämään.

Arthur Zajonc kirjoitaa kirjassaan ” Meditation as Contemplative inquiry – When Knowig Becomes Love” kognitiivisesta hengittämisestä. Käsityksemme tietoisuustaidoista jää melkoisen kapeaksi, jos luulemme, että tietoisuustaidot ovat vain kehotietoisuuden lisäämistä, vaikka sitäkin ne tietenkin ovat.  Kun saavutamme meditaation ja muiden muuntuneiden tajunnantilojen kautta uusia kokemuksia, on niiden kautta saavuttavissa lisäoivallusta; lähdemme hahmottamaan kokemuksiamme taiteellisesti tai tiedollisesti eläväksi elämäksi. Laajennamme kokonaisvaltaista viisauttamme pukeamalla oivalluksiamme sanoiksi, muodoiksi ja teoiksi.

Avaamme itsemme kongtiiviseen hengitykseen, jossa vuorotellen keskitämme huomiotamme, ja avaamme sitä vapaisiin näkökulmien, mielikuvien  ja metaforien leikkiin, uusiin mielleyhtymiin. Tämä oivallus voi saada joko taiteellisen muodon (vaikka sarjakuva, tanssi, musiikki) tai verbaalisen muodon (runo, filosofia).

Meditaation kautta savuttamiemme uusien kokemuksien tiedollinen käsittely ei Zajoncin mukaan ole vain informaation prosessointia.  Sen sijaan se on kokemuksellista oppimista, joka rakentuu omalle tietoteorialleen, jota voidaan kutsua ”rakkauden epistemiologiaksi”.

Mitä on tämä mietiskelyn kautta saatu uusi tieto ja sen rakkauden epistemiologia?  Sen olemus voi avautua sekä runouden että filosofian kautta. Se on itsen ja maailman eettistä tutkimusretkeilyä, avautumista henkisyyteen ja rakkauteen. Se on ihmisen itsensä päivittäistä uudistumista, jossa tietoisuustaitojen harjoittaja puhdistaa ja järjestää uudelleen sekä sydäntään että mieltään.

Tämän oppimisen keskiössä ei ole pelkästään rationaalinen äly, vaan myös mielikuvitus.  Tätä mielikuvitusta ei käytetä oman egon tarkoituksiin, oman persoonan naamioiden kasvattamiseen. Sen sijaan paljastamme itsemme naamioittemme sisältä.

Rakkauden epistemiologian keskiössä ei ole minun egoni, joka sekin on tärkeä osa ihmistä. Tietoisuutaidoissa tavoitellaan aitoa itseyttä, sitä joka ei ole irrallinen muista ihmisistä. Näin ollen hyvä itsetuntemus, on paitsi itsestä, myös toisista ihmisistä ja luontokappaleista välittämistä. Tietoisuustaitojen kehittyessä saavutetaan yhteyden kokemusta muihin yhteisön jäseniin, luontokappaleisiin ja menneisiin sukupolviin.

Emme tyydy transmodernissa maailmassa enää moderniin ihmiskuvaan, jossa tieto on leikattu irti tietäjästä.  Modernissa kultturissa meidät on irrotettu toinen toisistamme, revitty enemmän tai vähemmän irti perinteisistä yhteisöllisyydestä. Transmoderni palautta ihmiselle yhteisöllisyyden kokemuksen ja oman kokemuksellisen viisauden, säilyttäen kuitenkin modernista maailmankuvasta sen hyvän, mitä siinä on.  Moderni tiede on kehittänyt ihmisen realiteettitajua.

Tietoisuustaitojen kautta saavutettu tieto on jotakin, joka kiinnittää ja yhdistää meidät olemisen suureen verkostoon. Olemme tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa keskenämme, ilman naamioitamme ja tietteleitämme.  Harjoitteita voi olla loppumaton määrä!  Suomalainen voi perinteisesti mietiskellä vaikka saunassa…

 

Ralph Waldo Emerssonin mukaan tietämisen Mielikuvitus ei ole mitä tahansa fantasiaa. Sen sijaan se on olemisessa tietämistä. Se ei ole  tilastojen, logaritmien ja faktojen tietämistä, jota meille informaatioprosessoinnin kautta kouluissa opetetaan. Tämäkin tietämisen tapa on tietenkin hyvä asia.

Tietoisuustaitojen tietäminen rakentuu toiseuden ja erilaisuuden kunnioittamiselle. Minulle se edustaa draamallista monitieteellistä ja -kulttuurista totuutta, sitä, että osaamme kellua ja viihtyä olemisen kiertokulussa erilaisten runojen, perinteiden, tarinoiden tai filosofioiden maastossa. Ja samalla pystymme kaiken epävarmuuden keskellä  säilyttämään juurevuutemme ja realiteettitajumme.

Tietoisuustaitojen lähtökohtana on läsnäoleva rakkaus, rakkauden epistemologia. Tämän tietoterian sisällä,  emme kiivastu toisessa olevasta erilaisuudesta. Emme myöskään samaistu itsessämme oleviin ristiriitaisiin puoliimme, muuta kuin tietoisesti, yhä paremmin tunnistaen ja ohjaten sisäisiä tilojamme. Olemme toiseudelle ja erilaisuudelle läsnä arvostavasti. Vuorotellen avaamme itseämme ja keskitämme itseämme.  Goethe puhui herkästä empirismistä, kokemuksellista tiedosta, jossa sulaudumme tiedon kohteeseen.

Sinä saat olla se joka olet, ja kuuntelen sinua. Sulaudun sinuun.  Minä saan ristiriitaiseni puolineni olla se joka olen, ja en torju osiani, vaan kuuntelen ja tutkin itseäni arvostavasti siirtämättä tunteitani muihin ihmisiin. Sulatan itseni.  Psykiatri Dan Siegelin sanoin: Vapautan itsessäni olevaa lukkiutunutta informaatio- ja energiamolekyylivirtaa.  Tämä ei pelkästään laajenna meidän tietoisuutta, vaan se tekee kokonaisvaltaisesti hyvää. Tilamme eivät ole vain mielen tiloja  vaan ne ovat aina samalla myös fysiologisia,  koko kehon tiloja.

Avaudumme toiseuden rikkauteen, monikulttuuriseen ja -perinteiseen kosmiseen todellisuuteen,  opettemalla puhumaan erilaisia rakkauden kieliä.  Näitä kieliä emme opi vain ajattelemalla järkevästi ja loogisesti. Sen sijaan opimme niitä muuntuneiden tajunnantilojen (mietiskely, meditaatio, transsi, itse-hypnoosi, hypnoosi, GMM= guided mindfulness meditation) avulla.  Tämä siksi, että joudumme herkistämään muuntuneiden tajunnan tilojemme avulla itsemme olemiselle, sillä oleminen ei huuda vaan se kuiskaa.

Tietoa ei ole vain se, että irtaannumme tutkimusobjektistamme ja analysoimme sitä luonnontieteellisesti.  Tietoa on myös se, että hyöydnnämme tietoisuutemme muuntuneita tajunnan tiloja. Tämä tapahtuu kehittämällä tietoisuustaitojamme: Alamme itse tuntea, aistia,  ja kokea maailmaamme avoimina, dialogisesti ja välillä puolestaan keskittäen huomiotamme. Kognitiivisen hengitysharjoituksen kantamana voimme oppia jäsentämään omaa kokemusmaailmaamme erilaisiksi runollisiksi muodoiksi. Tässä on erään tietoisuustaitoja harjoittavan henkilön meditaation lopputulos:

cc Kati Sarvela

Todellisuuden jatkuva uudellen hahmottaminen ei ole jotakin sellaista, jota teemme vain meditoidessamme, mietiskellessämme tai mielikuvaharjoituksissamme. Sen sijaan se on jotakin, jota voimme tehdä halutessamme jokaisen päivän jokaisena hetkenä olemalla avoimia ja läsnäolevia toiseudelle.

Eikö suomalainen olen harjoittanut tietoisuustaitoja kautta aikojen? Hän on riisunut itsensä naamioistaan juuri esimerkiksi saunassa ja nuotiolla. Siellä lämpimissä tervan ja savun tuoksuissa höyryissä hän on sulattanut paitsi itseään myös suhdettaan toiseuteen.

Kokonaisvaltaisesti viisas kansanihminen on voinut saada sivistyksensä olemalla avoimessa suhteessa itseensä, toiseuteen ja maailmaan, myös kirjojen maailmaan, jonka jälkeen hän on kyenneyt jäsentämään saavuttamaansa oivallusta hyväksi elämänkäytännöksi.

Olemme palauttamassa itsellemme tietoisuustaitojen avulla kokonaisvaltaista viisauttamme, sitä, joka meiltä varastettiin, kun meidät leikattiin irti yhteisöllisyydestämme, perinteisistä kulttuurisista rakenteistamme. Olemme heräämässä jälleen takaisin arjen kauneuteen.

Tietoisuustaitojen kehittymisen myötä, on elämäntapaamme onneksi kasvamassa jälleen uutta yhteisöllisyyttä ja  välittämisen kulttuuria. Valitettavasti kaikella on myös vastapoolinsa. Tämä näkynee ajassamme ideologisina ääriliikkeinä.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Kuinka oppia elämään ääniensä kanssa

Psykologi Langdon tuo kirjassaan esille psykiatrian professori Marius Rommen ja hänen kolleegansa menetelmän ”skitsofreenikoiden” hoidossa. (Laitoin siksi diagnoosin lainausmerkkeihin, koska Marius Romme kieltää koko diagnoosin pätevyyden – Hänen väitteensä on, ettei ole olemassa sellaista biologista sairautta kuin skitsofrenia *) ).

Sen verran mielenkiintoisia näkemyksiä ovat nämä hänen ohjeensa ääniä kuleville minätilojenkin näkökulmasta, että lisään tänne blogiini vielä näitä Rommen ajatuksia.  Psykiatri Mehl Madronan tavoin hän on sitä mieltä, että ääniä kuulevat paranevat tai oppivat tulemaan oireittensa kanssa toimeen paremmin nykyisen medikalisoivan hoitojärjestelmän ulkopuolella kuin sen sisäpuolella.

Rommen mukaan sellaista sairautta kuin skitsofrenia ei siis ole ylipäätään biologisesti olemassa. Tällaisen diagnoosin luomien on potilaan kannalta hyvin haitallista, koska se mystifisoi sosioemotionaalisen ongelman biologiseksi. Tämä diagnoosi ei helpota asianomaisen ongelman ratkaisua. Sen sijaan tätä diagnoosia käytetään yhteiskunnallisen vallankäytön ja ihmisen leimaamisen välineenä.

Tässä Rommen ehdottama lista toimenpiteistä, jotka auttavat ihmistä ottamaan äänensä ja elämänsä hallintaan (itse käytän mieluimmin sanaa elämän ohjaus, koska mielestäni kukaan ei voi elämää hallita, voimme vain nöyrästi sitä ohjata).

Äänien kuulijalle hyötyy:

  1. Ympärillä on hyviä ihmissuhteita, ja ne ovat kiinnostuneita sinusta ihmisenä, eikä vain potilaina.
  2. Toivoa ja optimismia tuetaan, jää äänet mieluimmin normalisoidaan kuin katastrofisoidaan.
  3. Se että toiset ihmiset, myös muut äänien kuulijat, auttavat sinua hyväksymään itsesi ja omat äänesi.
  4. Ääniä kuuleva henkilö kouluttaa itseään äänien kuulemiskokemuksen ympärillä (esimerkiksi lukemalla kirjoja ja ottaa osaa konferensseihin).
  5. Ihminen kykenee muuttamaan valtasuhteen itsensä ja kuulemiensa äänien välillä, kieltäytyen olemasta ääniensä uhri.
  6. Ihminen tunnistaa äänet sisäiseksi kokemuksekseen ja ottaa omistukseensa äänet.
  7. Ihminen omistautuu tekemään myönteisiä muutoksia elämässään.
  8. Ihminen tekee rakentavia muutoksia suhteessa omiin ääniinsä.
  9. Ihminen tunnistaa ja hyväksyy omat emootionsa.

Mikä sen sijaan ei auta äänien kuulijaa:

  1. Äänet automaattisesti liitetään skitsofrenia diagnoosiin.
  2. Ihminen siirretään sairaalahoitoon.
  3. Ihmiselle annetaan pessimistisiä, toivottomuuden viestejä kroonisesta sairaudesta.
  4. Potilaalle annetaan viestejä siitä, että juuri mitään ei ole tehtävissä, kannattaa vain syödää lääkkeitä.
  5. Hoitohenkilökunta häärii vain mielisairauden ympärillä ja ei kiinnitä huomiota sosiaalisiin ja tunne-elämän ongelmiin.
  6. Ääniä kulevan leimaaminen elämän läpi kestävällä diagnoosilla.
  7. Hoitohenkilökunta ei ole kiinnostunut äänien sisällöstä, eikä siihen että mihin elämäntapahtumiin ja tunteisiin nämä äänet voisivat liittyä.
  8. Hoitohenkilökunta ei kunnioita erilaisia kulttuurisia tai henkisiä kokemuksia.
  9. Lääkettä tarjotaan ainoana hoitovaihtoehtona.
  10. Hoitohenkilökunta ei kiinnitä huomiota siihen, kuinka lääkitys vaikuttaa ihmisen sosiaalisiin suhteisiin.
  11. Sairausmallilla luodaan  kommunikaatioesteitä äänen kuulijan ja mielenterveyden ammattilaisen välille.
  12. Pidetään asiakkaan sosiaalisia näkemyksiä sairaudesta osana mielenterveysongelmaa.
  13. Tajutaan,  että leimautuminen ja syrjäytyminen ovat seurausta siitä, että ihminen diagnotisoidaan skitsofreenikoksi.

”Skitsofreenikon” toipuminen näyttäisi olevan oman psyykeen kouluttamista ja vapautumista medikalisoivan kulttuurin biologisoivasta valtatarinasta. Näyttää siltä, että ääniä kuulevat hyötyvät tästä samasta taidosta  kuin me nk. normaalit kansalaiset (mukaan lukien asiantuntijat): tietoisuustaidoista,  itsereflektiotaidoista sekä kyvystä tunnistaa  ja ohjata oman mielemme kulttuurisia ja emotionaalisia tiloja.

*) Kun äänet tai mielikuvat riistäytyvät ihmisen hallinnasta hallitsemattomiksi ulkoisiksi hallusinaatioiksi, hän puhuu mieluimmin ”stressin laukaisemasta psykoosista”, ”alkoholin laukaisemasta psykoosista”, jne…