Kerro, kerro, kuvastin

Pienillä lapsilla on tehty melkoisen brutaaleja kokeita. Normaalisti, kun vauva tuo esiin tunteitaan (hymyilee, ottaa kontaktia, itkee jne), tunnekypsä vanhempi jatkuvasti peilaa näitä kokemuksia. Kokeessa jäätynyt äiti ei heijasta näitä lapsen kokemuksia, vaan hän suhtautuu kylmän ilmeettömästi vauvan kasvojen ja kehon viesteihin. Muutaman minuutin ajan lapsi yrittää tavoittaa eleillään ja hymyllä kontaktia jäätyneeseen äitiin. Sitten hän suuttuu tai hermostuu ja alkaa itkeä. Mikäli tätä melkoisen rakaa koetta jatketaan, lapsi lopuksi hyytyy. Hänestä tulee ilmeetön ja välinpitämätön.

Kun emme ole saaneet kunnollista peilausta itsellemme lapsuuden kiintymyssuhteessamme, joudumme aikuisena antamaan peilin terapeutille tai voimme ottaa peilin omaan pikku kätöseemme. Koska meitä ei ole hyväksyvästi ja läsnäolevasti kohdattu, jodumme ponnistelemaan korjataksemme elimistömme tunne- ja molekyylivirtaukset. Teemme korjaavaa peilaustyötä olemalla hyväksyvästi ja läsnä itsellemme.

Niin kauan kun menneisyyteme äänet kohtaamattomista kokemuksistamme kaikuvat sisällämme, olemme alttiita paitsi monille psykosomaattisille ja psyykkisille vaivoille myös tunnekaappauksille. Ne häiritsevät kykyämme olla läsnä tässä hetkessä. Joudumme tekemään oma elämänkerrallista työtä, jotta identiteettitarinamme kasvaa  riittävän vahvaksi. Elämän eepoksemme sivut ovat olleet levällään, ja ne on pistettävä järjestykseen.

Oikeastaan voimme koko elämämme ajan työstää identiteettitarinaamme. Teemme uudestaan sen peilaustyön, joka vanhemmiltamme jäi tekemättä. Jos havaitsemme itsessämme ei-toivottua käyttäytymistä, epämiellyttäviä kaikuja menneisyydestä, voimme katsoa asiaa sydämemme silmillä (mindsight) käyttäen hyväksi ”taikapeiliä”. Tällöin käytämme hyväksi oikean aivopuoliskon muisti- mielikuva- ja symbolivarastoa.

Muokkaamme luovassa peilaustyössä  tietoisuutemme ainesta vasemman aivopuoliskon kanssa yhteistyössä osaksi mielekästä elämämme tarinaa. Ymmärrämme esimerkiksi tunnetilojemme merkityksen suhteessa kiintymyssuhteisiimme. Peilaamme kokemuksiamme oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä. Sisäisessä teatterissa tätä työtä tehdään minätilojen ja erilaisten metaforien avulla. On myös monia muita taideterapeuttisia menetelmiä, joilla voimme tehdä tätä kokemuksiemme muovausta (terapeuttinen tanssi, elämänkaarikirjoittaminen, valokuvaterapia jne.). Hyödynnämme peilityöskentelyssämme aivojemme muovautuvia, neuroplastisia ominaisuuksia.  Pistämme Elämän eepoksemme sivut järjestykseen.

Ihminen on ihmeellinen eläin. Hän on ainut eläin maapalolla, joka pystyy tulemaan peilin kautta tietoiseksi omasta tietoisuudestaan. Kun saamme riittävästi tukea ja opetusta muilta ihmisiltä, voimme löytää itsellemme tämän ihmeellisen taikapeilin, jolla muokkaamme Elämän eepoksemme identiteettiämme vahvistavaksi ja kannattelevaksi. Ja kas, tunnekaappaukset vähenevät ja meillä on kokonaisvaltaisesti levollisempi olo.

Peilityöskentelyn kautta sisäinen tunne- ja inofrmaatiomolekyylivirta harmonisoituu. Tiedostamme yhä paremmin uskomuksemme, elämme arvojemme kanssa sopusointuisempaa elämää ja kykenemme yhä paremmin elämään tätä hetkeä. Menneisyyden taakat eivät häiritse olemistamme.

Kokonaisvaltaisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee myös Daniel Siegelin mukaan rakentamaan elämästään koherentin tarinan. Mikä parasta, kun olemme tämän tarinamme muokkaustyön tehneet, kasvaa meistä aikuisia, jotka eivät siirrä oman tarinansa möykkyjä muihin ihmisiin eikä omille lapsilleen. Itse kuulun valitettavasti niihin ihmisiin, jotka siirsin omille pojilleni oman epämääräisen eepokseni rikkinäisiä kohtia. Onneksi heillä on kuitenkin mahdollisuus täydentää puuttellista peilaustyötäni.

Olen useassa blogissani kirjoittanut, kuinka muuttaisin koko nykyisen koulutusjärjestelmän. Näköjään en ole huonossa seurassa. Siegel ilmaisee asian siten, että nykyinen koulutusjärjestelmä on aivojemme vankila, eikä kannusta lapsia ottamaan koko sen mahtavaa kokonaiskapasiteettia haltuun. Oma käsitykseni on, että edelleen kouluissamme yliarvostetaan ulkoista tietoa. On hienoa, kuinka suomalaiset lahjakkaat nuoret pärjäävät matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa, kielissä jne. Ja äkkiä vaan penskat työelämään pyörittämään talouselämää.

Meille opetetaan hyvin vähän oman tietoisuuden ohjausta, kuten virittäytymistä omaan tunne-elämään  ja sosiaaliseen maailmaan. Ja kuitenkin; hyvän ja terveen elämän lähtökohta on ihmisessä, joka on virittänyt itsensä itseensä ja toisiin ihmisiin. En syytä tästä ongelmasta opettajia. Sen sijaan osoitan sormellani meitä kaikkia.

Nuori oppii hyvin nopeasti ulkoista tietoa. Se, että hän ei saa terveitä kiintymyssuhteita, eikä hänelle opeteta itsensä virittämistä, saa ihmiskunnassa paljon väkivaltaa ja tuhoa aikaan. Se jäytää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä.  Siegel korostaa, että meille pitäisi opettaa enemmän kolmea ärrää (Resilience, Relationship, Reflection, suomeksi joustavuutta, suhteita toisiimme ja peilausta) .

Meillä on kummallinen kulttuuri: Ulkoista mammoonaa on kansalaisilla niin paljon, että oikein jaettuna jokaisen olisi mahdollista voida hyvin. Sen sijaan monelta kansalaiselta on ollut hukassa, henkisesti läsnäolevien vanhempien puutteen vuoksi,  oma itseys ja arjen kauneus. Ihmisiä ohjaa egon tarpeet eikä aito hyvä.

Oman tietoisuuden luova ohjauskyky on hukassa paitsi monelta  köyhältä ja syrjäytyneiltä, myös lukuisilta koulutetuilta ja rikkailta. Lasten aivot rikotaan katsomaan vaan ulkoista maailmaa. Heillä on olemassa luontainen kyky oman mielen ja toisen ihmisen mielen näkemiseen (mindsight). Se valitettavasti vain tuhotaan ulkokultaisessa kulttuurissamme. Meidät irroitetaan sisäisestä kokemusmaailmastamme. Mietin, että ehkä sota teki meistä jälkipolvista tunnekylmiä. Sodan kauhut ylittivät tunnetaitomme ja kylmetimme sielumme.

Elämme transmodernissa muutoksessa. Se on uuden ajan ja toivon kulttuuri. Tässä jo kliseeksi muodostuneessa lauseessa – vähemmän voi olla enemmän – piilee ihmiskunnan mahdollisuudet. Uskon, että hyväksyvä läsnäolo ja sydämen silmien kehittäminen voivat kuljettaa meidät uuteen aikaan, jossa elämme vähemmällä materialla huomattavamman paljon rikkaampaa elämää kuin tänä päivänä. Samme jälleen olla transmodernissa ajassa sieluja. Mutta riittääkö aika? Ihmiskunta tarvitsee ripeitä toimenpiteitä.

Ota peili käteesi, ja viritä itsesi olemiseesi!

PS. Jos et jaksa katsoa koko youtube-videopätkää, katso 9,30  minuutista eteenpäin. Daniel Siegel puhuu ASIAA.

Mainokset

Tietoisuustaidot, joustavuus ja aivojen neuroplastisuus

Tietoisuustaidot kuten Sisäinen teatteri käyttävät hyväkseen aivojen neuroplastisia eli sen muovautuvia ominaisuuksia. Harjoittamalla kyseisiä taitoja, kehitämme kimmoisuuttamme ja joustavuuttamme (resilience).

Tietoisuustaidoissa hyödynnettävät Sisäisen teatterimme minätilat edustavat pääsääntöisesti ehdollistuneita, opittuja käyttäytymismallejamme. Näin ollen ne ovat syntyneet eri elämämme vaiheessa. Vanha minätila on opittu käyttäytymismalli, joka on syntynyt kauan sitten eli lapsuudessa. Nuoremmat minätilat puolestaan ovat muodostuneet vähän aikaa sitten. Voimme aktiivisesti luoda itsellemme uusia minätiloja samaistumalla toisiin ihmisiin ja opettelemalla näin draaman kautta uusia käyttäytymis- ja ajattelumalleja.

Suuri osa  opituista käyttäytymismalleista – minätiloista – on painunut tiedostamattomaan mieleen tai esitietoisoiseen mieleen, normaalin päivätietoisuutemme ulkopuolelle. Joku tietty tapahtuma voi aktivoida tiedostamattoman minätilan, ja käyttäydymme oudosti tai epätyypillisesti, joskus jopa typerästi. Tämän selitys on se, että emme ole työstäneet minätilaamme ja tehneet sen kokemussisältöä tietoiseksi. Emme ole kuunnelleet sen viestiä.

Haamut – joskus hyvinkin ahdistavat sellaiset – kummittelevat mielennäyttämöllämme, siihen saakka, kunnes olemme onnistuneet tekemään yhä enemmän minätilojamme ja niiden strategioita tietoisiksi. Voimme opetella tuntemaan minätilojamme ja niiden tarkoituksia uudelleen. Samalla voimme aktivoida halutessamme menneitä polkuja, kun olemme tehneet huonoja valintoja.

cc iceman_forever
cc iceman_forever

Minätilamme ovat yleensä kaikki hyviä, niiden selviytymisstrategiat saattavat vain olla epäajankohtaisia. Torjumalla näitä tiloja, emme pääse prosessissamme eteenpäin.

Hypnoositila – psykodraamallinen transsi – edesauttaa tilojemme tietoiseksi tekemistä. Itse suhtaudun epäilevästi siihen, että itsehypoottisia tajunnan tiloja ja meditatiivisia tiloja voitaisiin erottaa toinen toisistaan. Meditaation, kuten mindfulness-harjoitusten tekeminen, edesauttaa meitä saavuttamaan helpommin myös psykodraamallisen transsin, eli tämän muuntuneen tajunnan tilan jossa kykenemme kommunikoimaan yhä useman minätilan kanssa. Psykodraamallinen transsi puolestaan edesauttaa sitä, että kykenemme kehittämään myös muita tietoisuustaitoja (jooga, terapeuttinen taide, mindfulness jne.) itsellemme.

Itse uskon, että juuri hypnoterapiaperinne on silta, joka voi yhdistää länsimaisen psykoterapiaperinteen ja itämaisen meditaatioperinteen toinen toisiinsa. Voimme oppia käyttämään terapeuttisia menetelmiä hyväksi omassa oivallusmeditaatiossamme. Sisäinen teatteri ja sen psykodraamallinen transsi on siis oikeastaan eräs länsimainen tapa harjoittaa oivallusmeditaatiota. Se on länsimaiselle (hypno)terapiaperinteelle, erityisesti Ego State -terapialle rakentuva tapa harjoittaa tietoisuustaitoja, johon voi integroida viisautta myös muista psykoterapiaperinteistä.

Tietoisuustaidoissa ihminen voi käyttää hyväksi aivojen kahta verkostoa:

  1. Fokusoiva verkosto

Käyttää hyväksi mm. aivojen keskiviivan ja kuorikerroksen etulohkon kokemusta integroivia alueita. Tämä on oman identiteettimme ja sen tarinan kokoamiskeskus. Se on tietoinen, sisäistä prosessiamme ohjaava aivojen osa. Täältä ohjaamme tietoisesti sekä Elämän eepoksemme että käyttäytymismalliemme suuntaa. Se lajittelee ja valitsee, mitkä ovat niitä ehdollistumiamme, joita haluamme vahvistaa ja mitkä puolestaan ovat epäajankohtaisia tapoja olla maailmassa. Voimme itse päättää, mitä neuraalisia verkostoja (minätiloja) vahvistamme, ja mitä heikännämme (siirrämme teatterimme takahuoneeseen). Samalla kun työstämme minätilojamme, työstämme myös identiteettitarinamm, Elämän eepoksemme merkityksiä. Voimme joka hetki määritellä itseämme uudelleen tavalla, joka auttaa meitä olemaan tyytyväisempiä elämäämme. Voimme löytää kimmoisan, virtaavan minuutemme.

Sisäinen teatteri ei ole hallitsematonta mielikuvituksen lentoa, muuta kuin hetkittäin, sillä tämä aivojen kokemustamme fokusoiva osa ohjaa prosessiamme. Me voimme valita itsemme ja hallitsevan minätilan tämän kokemustamme fokusoivan verkostomme avulla. Voimme kuunnella Sisäisen teatterin jäseniämme viisaasti. Täällä valitsemme myös ne terapeuttiset metaforat, joita annamme defokusoivalle verkostolle käyttöön, sovellettavaksi ja työstettäväksi. Voimme valita myös uskonnollisia metaforia, joita voimme pelata omaan sisäiseen kokemusmaailmaamme. Sisäisessä teatterissa saamme halutessamme olla henkisiä.

  1. Defokusoiva verkosto

Tämä verkosto sijaitsee luovalla puolella aivoja eli oikeassa aivolohkossa. Juuri täällä puramme vanhoja ehdollistumiamme. Psykodraamallisessa transsissa päästämme irti hetkiksi kokemuksiamme fokusoivasta verkostosta ja vapautamme itsemme mielikuvituksemme ja minätilojemme spontaaniin leikkiin. Annamme tilaa uusille tarinoille ja vertauskuville sekä niistä seuraaville merkitysassosiaatioille.

Tämä defokusoiva verkosto mahdollistaa sen, että emme kalkkeudu vanhoihin jäykistyneisiin käyttäytymis- ja ajattelumalleille. Täällä voimme olla leikkiviä Homo Ludens ihmisiä. Voimme löytää uusia minätiloja ja voimme aktivoida vanhoja. Henkisyytemme, ja kokonaisvaltaisen viisautemme ydin, kaikista näkökulmista vapaa minuutemme, sijaitsee täällä, tietoisen minuutemme, egon ulkopuolella.

Elämän eepos®

Onnellisen Elämän eepoksemme – identiteettitarinamme – rakentaminen tapahtuu näiden kahden verkostokeskuksen onnistuneessa vuorovaikutuksessa. Kreikkalainen sana epoche tarkoittaa mielen loogisen päättelyn hämärtämistä, jolloin annamme tilan oman sisäisen viisautemme paljastumiselle. Luovuutemme avulla paljastetaan epookki, asioiden olennainen ydin, sulkemalla epäolennainen ja epäajankohtainen aines tietoisuudesta pois.

Minätilojen luova kirjoittamisprosessi, Sisäisen teatterin synnyttämä näytelmä, on epookki, jossa syntyy parhaimmillaan eepos, oman identiteetin vahva ja väkevä tarina. Oman elämän tarina on itsetuntemukseen kasvamista, joka voi hyödyntää sekä fokusoivaa että defokusoivaa tietoisuutemme verkostoa.

Jotta onnistumme pääsemään näiden kahden keskuksen vapaasti virtaavaan vuorovaikutustilaan, tarvitsee meidän löytää itsestämme aikuisia, tietoisia, turvallisia osia. Jos sellaisia ei ole epäonnistuneiden kiintymyssuhteiden vuoksi kehittynyt, täytyy niitä ensimmäiseksi kehittää.

Epäonnituneet kiintymyssuhteemme määräävät tiedostamattomasti joskus koko elämäämme, mikäli emme itse onnistu uudelleen kytkemään itseämme uusiin ehdollistumiin. Meitä voi ohjata läpi elämämme vanhan lapsuudessa kehittyneen minätilan ydinuskomus ”En ole rakkauden arvoinen.” Minunkin Tyttöseni (=Sisäinen lapseni, yksi minätiloistani) oli joskus onneton ja rakkauden nälkäinen.

Uudelleen ohjelmointimme ja tarinamme merkitysten uusintaminen tapahtuu helpoiten esimerkiksi terapiassa tai vertaisryhmässä, mutta voimme työstää asioita melkoisen suuressa määrin myös itse. On lohdullista, ettei meidän tarvitse jäädä epäonnistuneiden kiintymissuhteittemme uhriksi. Transsi mahdollistaa tilan uskomustemme päivittämiselle.

Itseriittoinen ihminen on ideaali, johon tuskin täysin koskaan pääsemme. Terapeuttikin hyötyy työnohjauksesta. Heittäytyminen defokusoituneeseen, psykodraamalliseen transsiin, voi olla kipeä ja ahdistava kokemus, mikäli ihmisellä ei ole tietoisuudessaan turvallisia, aikuisia, maaduttavia minätiloja.

Kun onnistut kehittämään itsellesi tietoisuustaitoja, onnistut samalla kehittämään mieltäsi niin, että kun joku hallitsematon minätila meinaa kaapata teatterisi, kykenet tomerasti palauttamaan itsesi takaisin vakaaseen, valitsemaasi minätilaan. On mahdollista kehittyä taitavaksi oman Sisäisen teatterisi ohjaajaksi. Ristiriitaisi voivat olla hänelle luovuuden ja oivalluksen lähde.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Sisäinen teatteir facebookissa.