Presidentinvaalien jälkeisiä tunnelmia

Ei krapulaa

Joskus juhlintaa seuraa krapula, mutta tämän vaalijuhlinnan jälkeen sellaista ei ole tullut – ainakaan Siirtolan Emännälle! Hänen sydämessään on sen sijaan jälkitunne, että vaalit veivät meitä askeleen eteenpäin kohti laajemman tietoisuuden kulttuuria, jossa voimme jälleen löytää elämään muitakin arvoja kuin jatkuvan taloudellisen kasvun.

Emäntä tuntee nahoissansa, että jotakin uutta kaunista ja uutta on parhaillaan syntymässä. Moni hänen ystävistään kertoo tunteneensa saman. Yhä suurempi osa kansaa haastaa vanhat puolueet; he kieltäytyvät ottamasta vastaan niiden yksisilmäisiä totuuksia itsestäänselvyyksinä. Monet ihmiset eivät suostu asettumaan vain yhdelle “kannalle”, sillä totuushan on moninäkökulmainen ja dialoginen! Maailmankatsomuksia on monia, ja totuus syntyy niiden vuorovaikutuksesa. Maailma ei ole pelkkää materiaa, vaan se on myös eettisyyttä, ekologisuutta ja estetiikka.

Kapitalismin muodonmuutos

Amerikkalainen John Ikerd puhuu klassisesta kapitalismista ja tästä uudemmasta individualistiseksi ahneudeksi itsensä muuntaneesta kapitalismista. Ennen, 30 – 40 vuotta sitten (ja edelleen jotkut, etenkin vastuulliset pienyritykset) toimi suurin osa yrityksiä sillä klassisen kapitalismin periaatteella, että ne olivat tuottamassa ympäröivään yhteisöönsä lisäarvoa, töitä, kauneutta ja lisäämässä yhteisöllisyyden kokemusta. Viime vuosikymmeninä tämä uudempi kapitalismi, jota monet – etenkin suuryritykset – edustavat, on muuttanut muotoaan ahneuden kapitalismiksi, jossa kaiken tarkoituksena on vain maksimoida joidenkin yksilöiden aineellinen hyöty. Nämä yritykset eivät ole olleet eettisesti, esteettisesti ja ekologisesti vastuullisia toimijoita.

Uudemmat, ahneuden voimalla toimivat yritykset käyvät parhaillaan muodonmuutostaan, mutta Ikerdin mukaan liian usein niiden toiminta on valitettavasti vain “viherpesua” eikä aidoksi yhteisöllisesti ja ekologisesti vastuullisiksi yrityksiksi muutumista. Ehkä tuorein esimerkki Suomessa voisi olla Fortum, joka mielummin kuin sijoittaa rahansa kestävämpiin maanalaisiin sähkökaapeleihin, maksaa huomattavia osinkoja osakkeenomistajilleen. He pistävät yhteisön edun edelle individualistisen aineelliset pyyteet. Tällainen toiminta ei lisää kenkään onnellisuutta.

Siirtolan Emännän naisen sydän sanoo, että jälkimmäinen muoto kapitalismia on pahasti sairasta. Onhan tosiasia, että yhä usemmat onnellisuustutkijat korostavat, että tietyn perustoimeentulon jälkeen ylimääräinen materia ei juurikaan tuota lisäarvoa ihmisen elämään. Tällaista ajattelua voitaisiin kaiken medikalisoivassa kulttuurissamme kutsua ”materialistisesksi luonnehäiriöksi”. Ennen onnea ja iloa yhteisöön tuottava klassinen kapitalismi muutti jo vuosikymmeniä sitten pyörimissuntaa, ja se on alkanut tuottamaan ahneudessaan yhä enemmän epätoivoa, sairautta ja luonnontuhoa. Ja kaikki puolueet ovat laulaneet samaa jatkuvan taloudellisen kasvun laulua onnellisuuspolitiikan sijaan.

Tarvitsemme energiaa – myös sosiaalista energiaa

Ihmisen toiminta kuluttaa energiaa ja hänen kasvunsa vastuulliseksi aikuiseksi tarvitsee myös inhimillistä energiaa. Ennen kaikkea ihmisen kasvaminen ihmiseksi vaatii, vanhemmilta sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä, rakkauden ja välittämisen energiaa. Meidän tarvitsee panostaa nuorisoomme, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia aikuisia. He eivät kasva siten, että heihin pumpataan ulkokohtaista tietoa. Ihmisversoista kasvaa harmonisia sieluja, kun heille annetaan rakkautta ja kokonaisvaltaista viisautta. Aristoteles puhui eudeimoniasta, jolla hän viittasi siihen onneen, joka tulee rakkaudellisesta yhteisöllisyyden kokemuksesta.

Ahneuden kapitalismi oli kutistamssa ihmistä vain talouskasvun pyörittäjäksi, ja valtaapitävät ottavat itsestäänselvyytenä sen, että kaikki haluavat itselleen vain suuren palkkapussin ja aseman valtahierarkiassa. He ovat olleet kuitenkin väärässä. Ihmisissä, varsinkin taiteilijoissa, luovissa ihmisissä ja nuorisossa, on yhä enemmän ihmisiä, jotka kieltäytyvät tästä kunniasta. Kulttuuristamme on tullut entistä läpinäkyvämpää ja yhä useampi ihminen tiedostaa, että elämä aineellisissa kohtuullisissa olosuhteissa mahdollistaa elämänlaatua paitsi itselle myös jälkipolville. Suurempaa onnea kuin aineellinen rikkaus elämään tuottaa se, että ihminen kokee elävänsä oikeanlaista yhteisöllisesti vastuullista elämää.

Menestyksen symbolit muodonmuutoksessa

Tuskin enää menee pitkää aikaa siihen, että symboli, mikä aikaisemmin nähtiin menestyksen sellaisena, näyttääkin kansalaisen silmissä törsäilevän itsekkyyden symbolina. Mikäli Emännän tuntemukset ovat oikeassa, yltiöindividualistinen aika alkaa olla pian kulttuurissamme ohi. Toki muutos on vielä monessa sielussa alitajuntaista. Muutos on aina pelottavaa, koska sitä edeltää kaaos. Aiheellisesti kauhukuvia tuottaa ihmisten tietoisuuksissa alitajuiset visiot vanhojen insituutioiden väkivaltaisesta hajoamisesta, ja siitä, ettei tiedetä mitä tulee tilalle. Vielä pelottavampaa on kuitenkin Emännän mielestä, jos ihmiset jatkaisivat vanhaa, ”materilaistiselle luonnehäiriöille” rakentuvaa, käyttäytymistään.

Kohtuullisuus, dialogi, sosiaalinen ja ekologinen yrittäjyys, integratiivinen tiede, moniarvoisuus ja yhteisölllisyys tulevat olemaan viisaamman uuden kulttuurin onnen lähtökohtia. Uuden kulttuurin ytimessä on oleva itsensä ja omat henkilökohtaiset tarpeensa tunnistava ihminen. Onnemme kannalta aineellisen perustarpeiden lisäksi meillä on yhteisöllisiä ja estettisiä tarpeita. Ystävät, perheenjäsenet ja naapurimme voivat olla huomattavan paljon suurempia hyvinvointimme lähteitä kuin uusi automme, etelänmatkamme tai kauneusleikkauksemme. Olemme kaikki maailmankaikkeuden kansalaisia, joiden kohtalot nivoutuvat erottamattomasti toinen toisiinsa. Meidän on kuunneltava luontoamme.

Pysähtyminen avaa silmät

Meidän sukupolvemme monet ihmiset uhrasivat aikansa materian haalimiseen, sen sijaan, että olisivat olleet lisäämässä yhteisönsä sosiaalista tai estettistä pääomaa. Moni meistä uhrasi oikeastaan itsensä materian alttarille. Kritiikittömästi olemme toteuttaneet meihin iskostettuja arvoja ja uskomuksia kyseenalaistamatta niiden (ihmis)luonnon kannalta tuhoisia ennakoehtoja. Nauramme toisten kulttuurien propagandalle, mutta emme näe oman kulttuurimme yksisilmäisyyttä. Ehkäpä kaikki ihan vain siksi, ettemme uskaltaneet tai ehtineet pysähtyä.

Siirtolan Emäntä on huomannut, että kun sairaus tai jokin muu vastoinkäyminen pysäyttää ihmisen katsomaan ikäänkuin ulkopuolelta, edes pieneksi hetkeksi, länsimaista kapitalistista tuhlailevaa elämää, tulevat sen sairaat uskomukset näkyviksi. Eikö kouluissa sittenkin pitäisi keskittyä opettamaan enemmän omakohtaista kriittistä ajattelua, luovuutta, etiikkaa, estetiikkaa, humanistisia aineita kuin pelkästään “faktatietoa”? Tarvitsemme kokemuksellista viisautta elämäämme enemmän kuin irrallista faktatietoa. Ainakin meidän ikäluokallemme opetettiin itsestään selvyytenä elämäntapa, joka loukkaa etiikan perussääntöä: “Do not harm”. Me tuhosimme ennen näkemättömällä vauhdilla ihmisluontoa ja luontoa, mikä pahinta, lastemme materialistista pääomaa.

Ihminen tarvitsee sosiaalisten suhteiden lisäksi estetiikkaa elämäänsä, esimerkiksi tervettä luontoa ja taiteita. Hän ei tarvitse luontoa vain siksi, että sen raaka-aineista voi tehdä tavaroita. Hän tarvitsee luontoa ennenkaikkea siksi, että hänestä kasvaisi juureva ihminen. Terve luonto voi tarjota ihmisille sielua eheyttävät voimansa samoin kuin esteettinen kaupunkiympäristö. Ihminen voi elää vähemmällä materialla, mutta ilman yhteisöänsä, estetiikkaa ja hyvyyttä hän ei voi hyvin. Aristoteles puhui myös hyveellisestä elämästä. Onnellinen elämä on sitä, että elää joka päivä elämää, jonka tuntee olevan oikeanlaista ja yhteisöä hyödyttävää.

Kohti elämänlaatua ja onnellisuuspolitiikkaa

Presidentin vaalien suurin anti oli uusi yhteisöllisyyden kokemus; ruohonjuuritasolla on valtava määrä ihmisiä, jotka haluavat jälleen elää terveessä, sosiaalisessa, elämänlaatua ja onnellisuutta tuottavassa, yhteisössä. Ihmiset haluavat tuntea olevansa osa suurempaa moniarvoista yhteisöä, jossa ihmiset välittävät toisistaan. Entistä useampi oivaltaa, että kulttuurimme suurin virhe on ollut myydä ihmisille illuusioita siitä, että tavara ja onnellisuus kulkisivat käsikädessä.

Politiikkojen tehtävä tulisi määritellä uudelleen; Se ei ole ylläpitää jatkuvaa talouskasvua, vaan heidän tehtävänsä on auttaa ihmisiä maksimoimaan onnen määrää nykyisille ja myös tuleville sukupolville. Poliitikkojen tehtävänä on ylläpitää sellaisia institutionaalisia rakenteita, joiden keskellä mahdollisimman moni voi rakentaa harmonisen elämän (ihmis)luonnon kanssa.

Emäntä uskoo, että maailma on parhaillaan muuttumassa parempaan suuntaan. Tästä kiitos ei valitettavasti kuulu poliitikoille, vaan tavallisille kansalaisille, jotka ovat alkaneet tiedostaa omien valintojensa ekologiset, eettiset ja esteettiset seuraamukset. Emme ole enää markkinoitten heittopusseja, vaan markkinat ohjautuvat meidän ohjauksemme mukaan. Kun yhä useampi ”kuluttaja” lakkaa pyörittämästä myllyä luonnonvastaiseen suuntaan, se loppujen lopuksi pysähtyy. Samalla voimme muuttua jälleen sieluiksi, jotka kokevat onnea toisten sielujen ja maailmankaikkeuden kosketuksissa. Maailma muuttuu, kun me muutamme sen.

John Ikerd kirjoittaa “Kestävä kehitys ei ole uhraus, sen sijaan se on mahdollisuus. Kestävä kehitys on harmoniaa ja tasapainon saavuttamista talouden, sosiaalisuuden ja ekologian välille. Kestävä kehitys on henkilökohtaista, ihmisten välistä ja henkistä. Laadukas elämä on harmoniaa. Kestävä kehitys tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden laadukkaampaan elämään. Kestävä kehitys on kiinni loppujen lopuksi meistä ihmisistä.”

Mainokset

Erään ”downshiftarin” vastaus Björn Wahlroosille

Björn Wahlroosin, ehkäpä humoristisen puolen, mielestä vapaa-aikaa pitäisi verottaa ja downshiftarit ovat tämän päivän kommunisteja. Downshiftaava Siirtolan Emäntä lähettää lämpimiä terveisiä Nallelle täältä Kuhmon perukasta, Kuumusta. Hän yrittää valottaa Nallelle hieman oman ”downshiftaamisensa” periaatteita.

Emännän mielestä downshiftaajan eli leppoistajan periaatteita ovat mm. seuraavat:

1)Downshiftaaja elää vähemmän kuluttavaa elämää, jossa hän pyrkii säästämään luonnonvaroja tuleville sukupolville. Hän ei ole ”kuluttaja” vaan hän on ”säästäjä”.

2)Puhdasrotuinen downshiftaaja ei laiskottele, hän vain tekee asioita, jotka vähemmän rasittavat luontoa. Hän esimerkiksi kerää ruokaa lähiluonnosta, hän tekee vapaaehtoistyötä, hän osallistuu kulttuurisen, aineettoman pääoman lisäämiseen esimerkiksi taiteen tekemiseen.

3)Downshiftaaja on irrottautunut statusstressistä. Eräs tärkeimpiä luontoa vahingoittavia ajattelumalleja on se, että ihminen samaistaa oman identiteettinsä ja sen arvon omistamiinsa materiaalisiin hyödykkeisiin. On vapauttavaa, kun ei tarvitse kadehtia naapurin kotielokuvateatteria, hänen Indonesian matkaansa tai minkkiturkkiansa.

4)Downshiftaaja tavoittelee oman itsensä ja luonnon kanssa harmonista elämää. Hän pohtii henkisiä ja hengellisiä kysymyksiä ja kuuntelee omaa sisäistä ääntään.

5)Downshiftaaja hoitaa terveyttään esimerkiksi kuuntelemalla juuri tätä sisäistä ääntään, pohtimalla ravintotottumuksiaan ja kunnioittamalla omaa sisäistä rytmiään. Kun useammat näin tekisivät, vähentyisi terveyspalveluiden tarve huimasti. Stressisairaudet kuormittavat tämänpäivän terveydenhoitojärjestelmäämme.

6)Downshiftaaja toteuttaa omia lahjojaan monipuolisemmin. Hän tavoittelee inhimillistä työkulttuurista muutosta, jossa ihmisen työtä ei yksipuolisteta liiallisessa määrin ja jossa huolehditaan työn oikeanlaisesta rytmityksestä, riittävästä työnohjauksesta ja kaiken työn arvostuksesta.Työ itseisarvona on downshiftarille tärkeää, eikä se ulkoinen status, jota se hänelle mahdollisesti tuottaa.

Siirtolan Emäntä ei siis laiskottele. Nykyään hänellä ei ole edes televisiota. Hän keskittyy kirjoittamiseen, lukemiseen, hyötyliikuntaan, ruumiillisen työhön, opettamiseen, haitarinsoittoon ja hammaslääkärintyöhönsä. Hän toteuttaa itseään monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Jako työhön ja vapaa-aikaan onkin Emännän mielestä keinotekoinen ja seurausta siitä, että ihminen on leikannut itsensä irti aidosta elämästä.

Siirtolan Emäntä tiedostaa, että ”downshiftaaminen” ja ”downchillaaminen” ovat kaksi eri asiaa. Se, että Emäntä on vapaaehtoisesti ”köyhdyttänyt” elämänsä on siis täysin eri asia kuin se, että ihminen joutuu elämään köyhyydessä. Emäntä pitää kuitenkin tärkeänä, että länsimainen ihminen ei myisi köyhällekään tällaista rikkaan ihmisen kuluttavaa elämäntapaa jonakin tavoiteltavana elämäntapana.

Onko downshiftaaja Siirtolan Emäntä kommunisti? Ei, sitä hän ei ole. Hän on äänestänyt jotakuinkin kaikkia puolueita, vasemmistoliitosta kokoomukseen. Hänen mielestään todellisuus on moniääninen dialogi, jossa on kuunneltava yhä tarkemmin maailmankaikkeuden ääniä. Minkään nykyisen puolueen ideologia ei vastaa hänen poliittista kantaansa. Kaikki puolueet yhdessä vastaavat parhaiten Emännän poliittista kantaa.

Onko Siirtolan Emäntä idealisti? Luultavasti on. Asia on kuitenkin niin, että maailma muuttuu vain ihmisten kautta, joilla on uudenlaisia visioita maailmamme tulevaisuudesta. Tämän hetkiselle aineelliselle talouskasvulle, kestämättömälle kuluttamiselle ja kulutushyödykkeille rakentuva todellisuudessa eläminen kuluttajana vasta suurta illuusiota onkin. Kupla puhkeaa luultavasti nopeasti, jos kaikki downshiftaavat, mutta ehkä näin olisi parasta. Tällöin emme ehdi syödä etukäteen kaikkea lastemme ruokaa.

Ilman downshiftaamista kuplastamme kasvaa vielä isompi, ja sen puhkeamisella on vieläkin rajummat ja vakavammat seuraamukset. Tälla hetkellä Emännän mielestä tulisikin keskittyä pohtimaan entistä enemmän sitä, kuinka kuplamme puhkeamisen seuraukset minimoidaan. Tällaista työtä tekevät esimerkiksi ihmiset Aalto yliopiston ennakkoluulottomat ihmiset www.degrowth.fi :ssä.

Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr. 19

Alber Einstein kirjoittaa mystisistä kokemuksista seuraavasti (The World as I See It): ”Uskonnolliset nerot ovat kautta aikojen kunnostautuneet (kosmisten) uskonnollisten kokemusten kautta. Minun näkemykseni on, että kaikkein tärkein taide ja tiede syntyy näitten tunteiden kautta. Ja perinne pysyy hengissä niitten ihmisten kautta, jotka kykenevät saavuttamaan näitä kokemuksia. Väitän, että kosminen uskonnollinen tunne, on voimakkain ja jaloin tieteellisen tutkimuksen yllyke.” Henkilökohtaisesti koen itseni vieraantuneeksi sellaisesta tieteellisestä kulttuurista, joka kieltää meiltä eheytemme kannalta tärkeitä kokemisen tapoja.

Albert Szent-Gyorgyilta Skolimowski on omaksunut systeemiajatteluaan: ”Jotta saat paremman näkymän, täytyy sinun vaihtaa kaikki pyörät yhtaikaisesti”. Avoimet systeemit evolutiivisen paineen alaisina, hakeutuvat itsestään uuteen korkeamman tason järjestykseen. Samoin myös ihmismieli on itseorganisoituva itseään uudistava ja luova järjestelmä. Minä puolestani omaksuin suljettujen ja avointen järjestelmien logiikan amerikkalaiselta psykologilta ja filosofilta William Jamesilta. Systeemiajatteluni olen omaksunut vuosien mittaan lukemalla moninaista siihen liittyvää kirjallisuutta. Minulla ei ole ketään erityistä ”gurua” kyseiseltä tiedon alueelta.

Tietoni systeemiajattelusta ovat osoittautuneet toki paljon pinnallisemmaksi, kuin Skolimowskilla, jolla on myös tekninen koulutus. Hän korostaa toistuvasti sitä, että fysiikka on muuttunut 1900-luvun toisella puolella. Se on jättänyt taakseen deterministisen, kausaalisen ja mekanistisen ajattelun, ja siitä on tullut ikuista Shivan tanssia. Tämä Shivan tanssi ilmeenee esimerkiksi termodynamiikassa. Merkittävä osa tieteen edustajista roikkuu kuitenkin edelleen kiinni vanhassa newtonilaisessa deterministisessä, reduktiivisessa ajattelussa.

Ilja Prigogine on alunperin venäläinen Belgiaan 1921 muuttanut venäläinen tiedemies, joka tutki menestyksellisesti termodynamiikan irreversibelejä, palautumattomia, lakeja. Hänen ajattelunsa luo sillan sosiaalitietteitten ja luonnontieteitten välille. Prigogine sai työstään Nobelin vuonna 1977. Prigoginen ajattelun takana luuraa Skolimowskin mukaan juuri tämä sama dialektiikka kuin mielenteatterissa. Skolimowski itsehän on Puolasta ja on saanut henkilökohtaisesti kokea, millaista on elää sosialistisessa maassa. Hän kritisoikin sen aikaisia neuvostoajattelijoita heidän kivettyneestä ja dogmaattisesta dialektisesta ajattelustaan. Prigoginen entropia-ajattelun kautta esisokrattinen dialektiikka, Sokrateen, Hegelin ja Marxin dialektiikat löytävät kuitenkin uuden luovan muotonsa.

Prigoginen ajattelussa elävät systeemit muodostavat itseorganisoituvia järjestelmiä. Meidän tietoisuutemme luo uusia tietoisuudentasoja pinoten niitä vanhojen tasojen päälle. Mikään evoluutiossa ei ole siis pelkästään deterministististä vaan evoluution osallistuvilla on eräänlainen alkeismuisti, joka säilyttää samalla vanhoja rakenteita. Muodostamme siis monella tasolla toimivia itseorganisoituvia yksiköitä. Oma mielenteatterini on eräs tällainen itseorganisoituva jatkuvssa virtauksessa oleva yksikkö, jossa tapahtuu emergenttejä hyppäyksiä uusille tietoisuuden tasoille. Luovuus merkitsee minulle sitä, että kykenen irrottautumaan teatterini tietoisesta ohjauksesta, vaan annan oivalluksen ikään kuin itsestään vain tapahtua. Näin voin muuttua pienen pieneksi laajemman luovan tietoisuuden yksittäiseksi kanavaksi.

Thomas Kuhnilta Skolimowski on omaksunut tieteellisen vallankumouksen idean. Tietoisuuden evoluutio ei siis tapahdu lineaarisesti vaan siinä tapahtuu äkillisiä paradigmasiirtymiä (siis kognitiivisen uskomusjärjestelmäsiirtymiä). Vanha paradigma korvautuu uudella. Tämä tapahtuu tietoisuuden luovuuden avulla – se voi nousta myös uudelle integroituneemmalle tasolle. Toki Thomas Kuhn on minullekin ”tuttu mies”, mutta tässä kohden turvauduin Ken Wilberin tietoisuuden spektriin. Hän puolestaan oli jalostanut tätä spektriä uuteen loistoonsa.

Ken Wilber vaikuttaa olevan eräs uuden ajan ”guru”, jonka ympärille on syntymässä oma kannattajaryhmänsä. Vaikka hänen filosofiansa on kiinnostavaa, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kunkin ihmisen tulisi aina itse rakentaa oma elämänfilosofiansa. Hänen sopastaan voi toki moni elämänfilosofi lainata aineksia omaan keitokseensa. Uskon että paras soppa syntyy silloin, kun kukin valmistaa itse oman keitoksensa omista aineksista. Tietoisuus ei laajene muuta kuin luovan yksilöllisen toiminnan kautta, eikä siten että omaksutaan jonkun toisen ajattelijan malleja ainoina totuuksina. Tähän sopii jälleen kerran tämä Jungin lausahdus, jossa hän kertoi seuraajilleen, että ”Luojan kiitos olen Jung, enkä jungilainen”. Itseasiassa uskon, että tämä egostate-terapia  on eräs mielenkiintoinen rakenne, jonka ympärille voi rakentaa kukin oman integratiivisen elämänfilosofiansa.

Tietenkään en usko, että Ego-statelle rakentuva mielenteatteri on ainut mahdollinen työskentelytapa, mutta minulle se on tällä hetkellä paras itseohjautuvuuden väline. Se mahdollistaa erilaisille riistiriitaisille sisäisille henkilökohtaisille maailmankuville rakentuvan uuden oivalluksen. Mielentiloja hyväksikäyttäen kukin ihminen voi siis rakentaa oman yksilöllisen ainutkertaisen tarinansa. Jollekin toiselle voi avautua tietoisuuden evoluutio toki vaikkapa runouden, musiikin tai jonkun muun integratiivisen viitekehyksen kautta.

Kazimierz Dabrowskilta Skolimowski on omaksunut positiivisen disintegraation eli sen, että ihmisen yksilöityminen eli hänen tietoisuutensa evoluutio ei tapahdu lineaarisesti. Kun nousemme seuraavalle tasolle, on uutta integraatiota edeltävä aika joskus hyvinkin ahdistava ja traumaattinen. Usein uudelle tasolle nouseminen vaatii anteeksiantoa. Joskus tämän anteeksiannon kohde on toinen ihminen, joskus oma itseys, joskus yhteiskunta, toisinaan itse luonto. Dabrowskin ajatukset ovat analogisia Ken Wilberin ja monen muun ajattelijan kanssa. Uskon, että jokainen elää elämässään vaiheita, joissa heidän kuvansa maailmasta muuttuu yllättäen toisenlaiseksi.

Mainitsin edellä jälleen kerran William Jamesin, koska hän johdattelee minut syventymään mielenkiintoiseen kiehtovaan aiheeseen eli mystiikkaan. Uskon nimittäin, että mystiset kokemukset ovat juuri näitä eräitä systeemisiä emergenttejä tietoisuuden laajentumisen kokemuksia.

Mystiikasta

Kuten on tullut esille moneen kertaan – oma työskentelyni oli luovaa työskentelyä mielikuvitukseni kanssa. Kuka muu kissanhännän nostaa kuin kissa itse, joten henkilökohtainen mielepiteeni on, että se oli jopa onnistunutta sellaista. Mielenteatterini on siis tyyppiesimerkki itseään organisoivasta tietoisuudesta. Prosessini oli leikkimistä oman tiedostomattoman ja tietoisen mielenosani kanssa. Edward F. Kelly and Michael Grosso (Genius) väittävät, että raja luovuuden ja hulluuden välillä on liukuva. Uusi luovuus syntyy onnistuneesta tiedostamattoman ja tietoisen mielen välisestä työskentelystä. Kuten, osittain humoristisesti ja toisalta tossissani, toin esille elin pitkään ”rajatilapersoonan” levotonta saippuaoopperaelämää, kunnes hiljaisuudessa sisäinen mielenteatterini lähti käyntiin. Ehkä monissa luovissa ihmisissä on myös hulluutta? Nykyään elän siis ulkonaisesti suhteellisen yksinkertaista ja vaatimatonta elämää, mutta sisälläni on rikas maailma, jota ilmaisen luovasti eli kirjallisesti. Olen kanavoinut levottomuuteni luovuudeksi, intohimoiseksi subjektiivisuudeksi.

Kelly ja Grosso väittävät, että mystiikka ja nerous ovat toistensa kanssa tekemisessä. Valtavirta psykologia halveksinut mystiikkaa, mutta monet tutkijat ovat sitä mieltä, että sen tulisi olla keskeinen käsite empiirisesti pätevässä tieteellisessä psykologiassa. Mystinen kokemus on eräs ihmiselämän mielenkiintoisimpia kokemuksia. Jos mystisiä kokemuksia ei oteta mukaan tieteelliseen psykologiaan muiden tutkimuskohteiden joukkoon, on psykologiamme pelkkä pilakuva psykologiasta. Mystiset kokemukset eivät ole pelkkiä hyödyttömiä aivojen harhoja. Näin siis väittävät nämä tutkijat (Kelly ja Grosso) ja henkilökohtaisesti omiin kokemuksiini viitaten, olen ehdottomasti samaa mieltä. Miksi näitä kokemuksia mitätöidään? Ehkä siksi, että mystiset kokemukset ovat usein yhteydessä hengellisiin kokemuksiin, ja reduktiivinen tiedehän on halunnut poistaa ihmiseltä tämän elämän merkityksellisen ja kokemuksellisen ulottuvuuden.  Fundamentalistinen autoritarisoitunut hengellinen ilmapiiri on korvautunut fundamentalistisella tieteellisellä valtakulttuurilla. Väitän, että samalla olemme syöneet oman elämämme tarkoitusta ja olemme tehneet materialismista ainoan hyväksytyn uskontomuodon. Kulttuurimme palvoo materiaalia jumalanaan. Ei ole kovinkaan outoa mielestäni, että silloin kun ihminen kieltää uskonnolliset merkitykset,  moni kokee elämänsä tarkoituksettomaksi.

Albert Einstein kirjoittaa mystisistä kokemuksista seuraavasti (The World as I See It): ”Uskonnolliset nerot ovat kautta aikojen kunnostautuneet (kosmisten) uskonnollisten kokemusten kautta. Minun näkemykseni on, että kaikkein tärkein taide ja tiede syntyy näitten tunteiden kautta. Ja perinne pysyy hengissä niitten ihmisten kautta, jotka kykenevät saavuttamaan näitä kokemuksia. Väitän, että kosminen uskonnollinen tunne on voimakkain ja jaloin tieteellisen tutkimuksen yllyke.” Henkilökohtaisesti koen itseni vieraantuneeksi sellaisesta tieteellisestä kulttuurista, joka kieltää meiltä eheytemme kannalta tärkeitä kokemisen tapoja.

Kuka tietää, ehkä juuri elämän mystisen ulottuvuuden mitätöiminen on johdattanut niin monet ihmiset hakemaan ”yliluonnollisia” kokemuksia huumeitten ja alkoholin parista. Niidenhän avulla ihminen voi saavuttaa analogisia epärealistisia keinotekoisia kemiallisesti aiheutettuja tuntemuksia, jotka eivät kuitenkaan käsittääkseni yleensä johda syvempään elämän ymmärtämyksen syntymään. Päin vastoin, uskon, että ne voivat rajoittaa oman tietoisuutemme evoluutiota – omaa yksilöitymistämme.

Ehkä juuri siksi nämä mystiset kokemukset, joita ihmiset ovat jo tuhansia vuosia kokeneet, halutaan mitätöidä ”huuhaaksi”. Sen sijaan hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, islamissa ja kristillisessä ym. hengellisissä perinteissä on mystisiä suuntauksia, jotka kertovat näistä vaikeasti sanoiksi puettavista noeettisista kokemuksista. Minulla on sellainen käsitys, että tänä päivänä myös kristillinen perinne mitätöi näitä kokemuksia, koska sekin haluaa tehdä uskonnollisista kokemuksista reduktiivista tiedettä. Mystiset kokemukset jollakin lailla ylittävät tavalliset kognititiiviset toimintamme, koska ne syntyvät spontaanisti, joskus hyvinkin odottamattomissa tilanteissa.

Kelly ja Grosso (Irreducible Mind) korostavat, että mystisten kokemuksien tieteellisessä analyysissä oli päästy hyvin pitkälle jo sata vuotta sitten. Mystisten ilmiöiden olemassaoloa heidän mukaansa on mahdotonta kieltää. Tämän jälkeen niiden tutkimus jämähti kuitenkin tutkijoiden reduktionistisiin ennakkoluuloihin. Valtavirtapsykologiassa muodostuu tällä hetkellä behavoristisen perinteen perintöprinsessasta, kognitiivinen psykologiasta. Kun kognitiiviseen psykolologiaan integroidaan myös tietoa humanistisesta ja transpersonaalisesta psykologiasta, saamme ihmismielestä huomattavasti monipuolisemman integratiivisen kuvan.

Omassa mielenteatterissani yhdistelin integratiivisesti tietoa eri perinteistä käsin, ja kuten olen tuonut useamman kerran esille. Saavutin useamman kerran näitä mystisiä kokemuksia. Bucke (Cosmic Consicussness) kirjaa ylös tietoja viidestäkymmenestä mystisiä kokemuksia saavuttaneesta henkilöstä, ja hän väittää, että muista harhaisista kokemuksista poiketen, nähin hengellisiin kosmisiin kokemuksiin liittyy ihmisen moraalisen tietoisuuden nousu ja lisääntynyt itsensä hallinta.

Omat kokemukseni ovat analogisia amerikkalaisen filosofin ja psykologin William Jamesin kokemuksen kanssa. James kertoo, (Varieties of Religious Experience) kuinka hän oli ystäviensä kanssa viettänyt iltaa seurustellen. He olivat keskustelleet erilaisista filosofista ajattelumalleista ja runoudesta. Kun James oli ajamassa kotiinsa, tunsi hän olonsa hiljentyneeksi ja tyhjäksi. Hän oli eräänlaisessa passiivissa tilassa, jossa mielikuvat ja ajatukset vain ikään kuin satunnaisesti ja levollisesti virtasivat mielessään. Yhtäkkiä, varoittamatta, James tunsi olevansa värillisen, tulen värisen pilven syleilyssä. James tiesi, että tämä liekki tuli hänen sisältään. Hän tunsi samalla valtavan riemunkokemuksen. Kokemus ei ollut pelkkä tunne, vaan se oli tieto, ettei elämä ole pelkkää aineellista materiaa. James kertoi kertaheitolla tulleensa tietoiseksi siitä, että olemme kuolemattomia, olen osa ikuista elämää. James muisti nämä kokemuksensa loppuelämänsä, myös melankolian täyttäminä hetkinänsä.

Olen kokenut mystisen kokemuksen passiivisesti, luonnon armottoman raekuuron ja syöpähoitojeni keskellä. Oli poimimassa lähisuolla karpaloita, kun yllättävän raju raekuuro sattui päälleni. Tunsin, kuikka sormeni muuttuivat tulipunaisiksi ja ne tuntuivat kalikoilta, mutta samanaikaisesti sisälläni paloi käsittämättömän riemullinen kokemus olemassa olon ilosta. Koin mystisiä kokemuksia myös useamman kerran eheyttävän kirjoittamisen prosessissani. Ennen kirjoittamisen aloittamista, syvennyin yleensä filosofiseen kirjallisuuteen. Tämän jälkeen vaivuin kirjoittaessani eräänlaiseen transsitilaan, jossa kadotin yhteyden aikaan ja paikkaan. Rakentamani mielenteatterin hahmot alkoivat spontaanisti elämään ja tuottamaan repliikkejä. Kysessä oli mitä ilmeisemmin ilmiö, jota voidaan myös kutsua automaattiseksi kirjoittamiseksi. Ennen prosessini alkua luin filosofista ja psykologista kirjallisuutta.  Aktiivisen mielikuvitukseni avulla syntyi ”transsitilassa” uutta oivallusta, ja samalla nousi myös uusia sisäisen teatterin vanhojen mielentilojen rinnalle. Kirjan kirjoittamisen aikana tunsin muutaman kerran mystisen ilon hetken siitä, että olen osa jotakin ikuista ja kuolematonta prosessia. Uskon, että juuri nämä kokemukset muuttivat oman elämäni tarkoitukselliseksi. Tunnen hetkittäin olevani osa jotakin suurempaa, pyhää tietoisuutta. Silloin, kun pystyn päästämään irti mielentilojen tietoisesta ohjauksesta, pystyn satunnaisesti ja yllättäen muuttumaan tämän suuremman tietoisuuden kanavaksi. Toki suurimman osan aikaa olen tavallinen raadollinen ihmispoloinen niin kuin muutkin ihmiset.

Mikä ihmeen ”degrowth”?

Päätin lähteä selvittämään itselleni, ja siinä sivussa Avatar-ystävilleni, mitä tarkoitetaan sanalla ”degrowth”, joka hyppää silmiini siellä sun täällä leppoistavien ihmisten blogeissa. Hajua minulla on sanan merkityksestä ollut jo pitempään, mutta pieni salapoliisityö käsitteen selventämiseksi on paikallaan.

Degrowthilla, alikasvulla (?) tarkoitetaan Ulvilan ja Pasasen (Sustainable futures) mukaan kasvun vähentämistä ja kulutuskäyttäytymisemme tasapainon hakua. He jakavat raportissan ihmiset maapallolla kolmeen luokkaan: ylikuluttavaan, kestävän kulutuksen ja olemassaolostaan taistelevaan luokkaan. Länsi-Eurooppassa ja USA:ssa yli yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisistä kuuluu tähän ylikuluttavaan luokkaan, jonka kulutuskäyttäytyminen ylittää ympäristönsä kantokyvyn ja kuluttaa enemmän siis kuin maailma kykenee biomassaa tuottamaan. Surkein tilanne on Saharan alueen Afrikassa, jossa yli kahdeksankymmentä prosenttia ihmisistä kuuluu tähän olemassaolonsa perusedellytyksistä taistelevaan luokkaan. Mikä mielenkiintoisinta – 2/3 ylikuluttavista on miehiä. Puolet maapallon naisista kuuluu kestävän kulutuksen luokkaan. Suomessa harvempi meistä naisista voi ylpeänä todeta olevansa miestä parempi tässä asiassa. Olemassa olonsa perusedellytyksistä taistelevista naisia on puolestaan 2/3. Tämän raportin mukaan maapallolla olisi huomattavan paljon parempi ekologinen tilanne, jos miesten kulutustottumukset olisivat naisten kaltaisia. Globaalisesti naiset näyttäisivät ottavan paremmin sosiaalista vastuuta ja tinkivän aineellisesta hyvinvoinnistaan toisten hyväksi. Yksityiskohtana mainittakoon, että raja ylikuluttavan ja kestävän kulutuksen luokan välillä kulkee n. 15.000 USD:ssä.

Degrowth tarkoittaa ymmärrykseni mukaan siis  sitä, että ylikuluttava luokka siirtyy vähitellen tähän kestävän kehityksen luokkaan. Suositeltavin tapa tähän siirtymiseen on Ulvilan ja Pasasen mukaan vapaaehtoinen, ylikuluttavan luokan asteittainen siirtyminen vähemmän luontoa tuhoavaan elämäntapaan. Huomaan muuten jälleen tiettyä synkroniaa kirjoittelussani, kun löydän raportista erään tutkijan mielipiteen, että globaali muutos tulisi tapahtua kuten Gandhi on ehdottanut – Ivan Iljitsin hengessä. Ja mistäpä muusta viime viikolla kirjoittelin kuin lukemastani Ivan Iljitsistä! Toinen vaihtoehto on, että siirtymä tapahtuu globaalin taloudellisen katastrofin kautta. Muutos vähemmän luontoa kuormittavaan kulutukseen ei tule olemaan helppoa, sillä tällaista muutosta vastustavat monet ylikuluttavaan luokkaan kuuluvat, koska he eivät ole valmiit luopumaan aineellisesta ylimäärästään, eivätkä tähän vaurauteen sidotusta vallasta. Tällä hetkellä ei mielestäni mikään puolue ei tuo riittävän ponnekkaasti tahtoaan ja esimerkkiään sanoutua irti ylikuluttamisesta. Kohtuullisen kulutuksen luokan elämäntapa voi perustua esimerkiksi Herman Dalyn ekologiseen ekonomiaan. Tämän ajattelun tavoitteena on saada maapallon väestönkasvu ja kuluttaminen pysähtymään ja vakiintumaan. Gandhilainen intialainen taloustieteilijä J.C. Kumarappa on puhunut jo vuonna 1948 tästä samasta asiasta sosiaalisena päämääränä intialaisille nimellä ”pysyvyyksien ekonomia”. Tällä hetkellä mainosmiehet edelleen tekevät paljon töitä sen eteen, että kestävän kehityksen porukkaa onnistuttaisiin siirtämään lisää ylikuluttavaan luokkaan. Alinta, olemassaolosta taistelevaa luokkaa ei onnistuta voimaannuttamaan ilman ponnisteluja. Kun suurin osa tästä luokasta on naisia, on erilaisilla naisliikkeillä keskeinen merkitys tämän luokan perustoimeentulon turvaamisessa.

Länsimaiden rakentamat kulttuuriset arvo- ja valtahierarkiat ovat keskeisiä ylikuluttavan luokan rakenteita. Ulvila ja Pasanen väittävät, että hierarkian ylimmissä luokissa olevat ihmiset ovat vieraantuneet sekä luonnosta että ihmisluonnosta – elämän inhimillisestä ulottuvuudesta. He ovat keskeinen osa yhteiskunnallisia päätöksentekorakenteita ja siksi edelleen tehdään suurta ympäristövahinkoa – usein jopa maantieteellisesti päätöksentekijöille kaukaisissa paikoissa. Keskeinen osa kulutuksen kohtuullistamista on purkaa tällaiset hierarkiset valtarakenteet. Hierarkiat voidaan jakaa viiteen perustyyppiin: sukupuolisidonnaisiin, sosiaalisiin, etnisiin (länsimaita ohjaa valkoisen miehen arvot), tieteellis-teknisiin (tiedekö ainut oikea tapa tietää?) ja lajisidonnaisiin hierarkioihin (ihminen luomakunnan kruununa). Nämä eri hierarkiat kulkevat käsi kädessä, ja niiden kautta länsimainen ylikuluttava ihminen toteuttaa ekologisesti kestämätöntä ylikuluttavaa elämäntapaansa, jota se yrittää siirtää myös kehitysmaihin. Sukupuolisista hierarkioista vapautuminen ei merkitse vapautumista pelkästään naisille, vaan myös miehille, jotka ovat yhtälailla stereotyyppisten patriarkaalisten miesroolien vankeja. Taloudellinen valta toteutuu suurten monikansallisten yritysten kautta. Yksi tapa rajoittaa rahan valtaa, on rajoittaa yritysten koko pienempiin yksiköihin. Eli käytännössä ihmiset voivat äänestää myös osakesalkuillaan tai kieltäytymällä hankkimasta suuryritysten osakkeita.  Tällä hetkellä suuryritykset maksavat suuria palkkoja työntekijöilleen, jotka palauttavat rahan ostotottumustensa kautta näihin samaisiin yrityksiin.

Ylikuluttavan luokan kulutusta voidaan rajoittaa monella eri tavalla. Esimerkiksi veroja voidaan nostaa voimakkaan progressiiviseksi, jotta ne jotka eniten kuluttavat luonnon voimavaroja, joilla on suurin ekologinen selkäreppu, maksavat veroa myös selvästi eniten. Lisäksi raportissa ehdotetaan muun muassa ylikulutusta ylläpitävän mainonnan rajoittamista, ja törkeän ylikuluttamisen kieltämistä lainsäädännöllä. Kulttuurin moninaisuus, ihmisten tasavertainen verkottuminen, ilman länsimaisen ylikuluttavan ihmisen dominointia on alikasvun ytimessä. Materialistisen maailmankatsomuksen omaavan ihmisen voisi olla hyödyllistä ottaa oppia monista perenniaalisista näkemyksistä, joiden mukaan luonto ja toinen ihminen on pyhä, ei-personaalisen Jumalan transkendentaalinen ulottuvuus.

Muutos voi tapahtua osittain ikään kuin itsestään. Yhä useampi ihminen päättää valita elämäänsä uusia ei-materialistisia arvoja. Me voimme yhdessä lähteä demokraattisessa järjestelmässämme puoltamaan kestävään kulutukseen tähtäävää muutosta. Palkkiona voimme saada enemmän vapaa-aikaa, terveemmän kehomielen ja uutta yhteisöllisyyttä ja itsestä välittämistä. Hyvä elämä kun ei toteudu ostamalla mainosmaailman markkinoimaa krääsää. Hyvä tapa aloittaa luontoa vähän kuormittavan elämänasenteen ja arvomaailman sisäistys, voisi olla tutustuminen Leo Tostoin Ivan Iljitsin kuolemaan. Sitä paitsi ”Aleksandriaan voi päästä milloin vaan, Aleksadriaan, kun vain silmät suljetaan…” vai miten se nyt oikein meni.

Mielenkiintoinen yhteiskunnallinen keskustelunaihe, vai mitä?

Sustainable Futures, Marko Ulvila ja Jarna Pasanen, Ulkoministeriön julkaisu

http://formin.finland.fi/Public/Print.aspx?contentid=171885&nodeid=15453&culture=fi-FI&contentlan=1

https://katisar.wordpress.com/2010/04/20/aina-ajankohtainen-ivan-iljitsin-kuolema/