Lääketieteellisessä kulttuurissa tuulee

Elämme modernissa ajassa ja myös lääketieteessä kulttuurissa maailmankatsomusksellisen murroksen aikaa. Moni lääketieteen ammattilainen, muiden kansalaisten mukana, on alkanut tajuta modernin kulttuurin yksipuolistavuuden ja sen rajat.

Jotkut lääketietelijät (esim. Lewis Mehl-Madrona) itseni tavoin ovat havainneet ruohonjuuritasolla meissä kansalaisissa tapahtuvan levottoman liikehdinnän. Mehl-Madrona puhuu vielä postmodernismista, mutta itse käytän mieluiten termiä transmoderni. Olemme ylittämässä vanhan tietämyksemme rajoja ja olemme siirtymässä uuteen kokonaisvaltaisempaan, vähemmän hierarkiseen, dialogiseen aikaan.

Itse toivon, että säilytämme nykylääketieteestä sen hyvän, mikä siinä on. Lisäksi yhdistämme siihen yhä enemmän täydentäviä,  meitä ”eheyttäviä” (healing)  perinteitä. Puhumme integratiivisestä lääketieteestä, jonka harjoittaja kykenee näkemään ihmisen useammasta eri perspektiivistä käsin sosiaalisena kehomielenä.

Tämän transmodernin liikehdinnän näen tällä hetkellä  parhaiten Amerikoissa. Tällä mantereella on lukemattomia lääkäreitä, jotka jo kyseenalaistavat lääketieteen perinteisiä yksipuolisia ajattelumalleja. Ei liene sattumaa, että näiden joukosta löytyy kulttuurisia vähemmistöjä ja perinteitä edustavia lääkäreitä, kuten Lewis Mehl-Madrona sekä Emmet Miller. Ja tietysti runsaasti on edustettuina myös meitä naisia, kuten Jean Shinoda Bolen ja eräs lempparilääkäreistäni: Rachel Naomi Remen. Toki myös vauhdikkaita integratiivisia -erilaisia viisausperinteitä yhdistäviä – miespuolisia lääkäreitäkin löytyy, kuten Jon Kabat-Zinn (tietoinen läsnäolo), Dan Siegel (mielitaju), Larry Dossey (erityisesti ihmisen henkisyyttä korostava) ja Andrew Weil. Suomen ilopilkku on Olli Sovijärvi, joka on opiskellut Ken Wilberin Integraali teoriaa. Ja tietysti meiltä löytyy myös ainakin yksi integratiivinen hammaslääkäri: luovaa kirjoittamista ja tietoisuutaitoja opettava hypnoterapeutti Kati Sarvela. 🙂

Rachel Naomi Remen on muuten näitä haavoittuneita parantajia, mihin ryhmään oikeastaan itsenikin luen (rintasyöpä). Remen on kärsinyt lähes koko elämänsä Chronin taudista ja hänet on leikattu ties kuinka monta kertaa. Hänen kirjansa ”Kitchen Table Wisdom” alkaa olla jo integratiivisesti ajattelevien kansalaisten klassikko. Remen on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka monet terveydenhuollon ammattilaiset itse voivat huonosti nykyisessä tunnekylmässä modernissa järjestelmässään (YLE:ssä oli eilen mielenkiintoinen uutinen terveydenhuollon ammattilaisten addiktioista).

Siitä ei ole kauan kun New York Timesissa oli artikkeli Remenistä. Hän on tehnyt läpinäkyväksi lääketieteellisien tiedekuntien ikäviä piirteitä, mm. sitä, että kyseenalaistaminen ja suru eivät ole sallittuja asioita sen ilmastossa. Remen korostaa koulutuksissaan sitä, että lääketiede on osa ihmistä eheyttävää ja parantavaa perinnettä, osa vuosituhansista jatkumoa. Lääketieteen opiskelijoille on tärkeää, että he sisäistävät terveet parantajan ydinarvot: myötätunnon, palveluhalun, kaiken elämän kunnioituksen sekä sen, että etteivät he vahingoita ihmisiä toiminallaan. Remen on opettanut ”Parantajan käytännöntaitoja” (Healer’s Art) monissa tiedekunnissa ympäri USA:ta. Hän on mm. auttanut tiedekuntia luomaan ryhmiä, jossa opiskelijat sekä opettajat keskustelevat kokemuksistaan dialogisesti, ilman hierarkioita. Tämä hierarkioiden latistuminen onkin tyypillistä uudelle transmodernille dialogiselle ajalle.  Kaikilla on ääni, myös marginaalissa olevilla. Perinteinen lääketieteellinen kulttuuri , modernien muiden instituutioiden mukana, on ollut hierarkista.

Transmodernit lääkärit eivät heitä pois lasta (biolääketieteellistä tietämystä) pesuveden mukana, vaan he auttavat lääketieteilijöitä ylittämään vanhoja yksipuolistavia ajattelumallejaan. Itse puhun mieluiten filosofian käsittein siitä, että olemme siirtymässä juuri tähän transmoderniin aikaan, joka yhdistää pirstoutuneen postmodernin ajattelun ja modernin tieteellisteknisen tieteen parhaat puoleet. Trans-liitehän viittaa juuri siihen, että ylitämme jotakin vanhaa.

wikipedia

Vanhan ylittäminen tapahtuu siten, että kykenemme kuuntelemaan marginaalista, yhteisöllisistä vähemmistöistä, kuuluvia ääniä. Lisäksi kehitämme itsetuntemustamme (tunnistamme itsemme variaatiot ja varjomme) ja olemme kuuntelevassa, kunnioittavassa, dialogisessa suhteessa kaikenlaisiin kulttuureihin ja niiden ihmisiin. Lopetamme ylimielisen suhtautumisemme muihin elämäntapoihin.

Integratiivinen lääkäri saa toimia kokonaisena ihmisenä. Erään lääketieteellisen tiedekunnan rehtori Joseph McDonnell kertoi samaisessa New York Timesin jutussa, että hänen tiedekunnassa lääketieteen tiedekunnan opiskelijat ja kokeneet lääkärit saavat piirtää liiduilla kuvia itsestään ja sen osista, jotka heidän täytyy sulkea pois lääkärin työstä. Paperille piirroksina ilmaantuvat tavallisesti kuvat ”myötätunnosta”, ”kiltteydestä” ja ”luovuudesta”.

Integratiivinen lääkäri toimii kokonaisena ihmisenä: Hän voi käyttää hyväkseen kaikkia minätilojaan, koko variaatioittensa kirjoa.  Hän osaa tarpeen tullen ottaa tunne-etäisyyttä asioihin, mutta hän saa olla myös herkkä, leikkillinen, myötätuntoinen, kiltti ja luova. Mikä parasta, tämä oleminen kokonaisempana omana itsenämme, auttaa itsemme lisäksi myös potilaitamme. Integratiivinen lääkäri saa myös itkeä, hän voi halata ja koskettaa (aistien tietenkin jokaista potilaasta, ja kenen kohdalla tämä on miten sopivaa).  Hyvä perussääntö esimerkiksi itksemisestä on se, ettei pitäisi itkeä ensin ja enemmän kuin potilas. Joskus näinkin voi käydä, koska olemme inhimillisiä ihmisiä.

Kulttuurimme läpinäkyväksi tulemisen kautta on havaittavissa yhä selvemmin ne epäterveet kaupalliset puolet, jotka ovat kytköksissä moderniin lääketieteeseen. Valitettavasti Suomen hammaslääkäripäivät ja lääkäripäivät näyttävät tulleen yhä enemmän lääkäriasemaketjujen rekrytointimarkkinoiksi. Näillä päivillä haisee enemmän raha kuin parantaminen ja siihen liittyvä myötätunto. Minusta ei ole mitenkään kummallista, että usko tällaiseen lääketieteeseen alkaa olla hiipumassa.

Vaikka lääketieteilijöistä löytyy runsaasti suurisydämisiä ammattinsa harjoittajia, lääketiede instituutiona on vielä markkinatalouden juoksupoika. Jaksan uskoa, että elämme solmukohtaa tässäkin asiassa. Jos epäterveet rakenteet eivät muutu, valuvat ihmiset yhä enemmän vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, joissa parantamisen perinteisiä arvoja hyvin usein kunnioitetaan. Kuten tiedämme, tältäkin hoitamisen alueelta löytyy valitettavasti omat riskinsä.

Muutos transmoderniin lääketieteeseen ei välttämättä ole nopea, koska hierarkioiden latistuminen merkitsee tietysti myös vallan uudelleen jakoa. Perinteisten modernin instituutioiden Baabelin torneissa istuville tämä uusjako ei tietenkään ole mieluisaa. Moni meistä rakastuu niin herkästi oman egoonsa ja sen omaamaan valtaan. Tunnistan itsestänikin tällaisen variaation, jota kuitenkin yritän olla ruokkimatta. (Tämä minätila eli Tyttönen minussa tuntee lapsellista ylpeyttä siitä, että viime viikon aikana blogejani on käynyt lukemassa lähes tuhat lukijaa. Voi pientä ressukkaa!).

Elämme postkoloniaalista aikaa, jossa länsimaisen ihmisen identiteetit ovat monikulttuurisessa maailmassa muutumassa erilaisten minuuksien variaatioiksi. Samoin yhteisönä olemme alkaneet kuunnella marginaalissa olevien ihmisten erilaisia viisausperinteitä. Aborginaalit, Afrikan heimot, Amerikan alkuperäisväestö ja omat suomalaiset esi-isämme eheyttävine traditioineen eivät ole olleetkaan niin primitiviistä ja  typeriä kuin luulimme heidän olevan.

Tavallinen, riittävän laajan tietoisuuden saavuttanut, kansalainen näkee jo modernin elämäntapamme heikkoudet, mm. ahneen ympäristön hyväksikäytön, jopa luonnon raiskaamisen sekä sen kuinka kaiken materialisoiva tieteellistekninen elämäntapamme ajaa ihmisiä addiktioihin ja alakuloon. Lääketieteen meneillään oleva muurros on osa suurempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa vanha moderni elämäntapamme ja sen materiakeskeinen elämäntapa muuttuu. Paitsi köyhät, myös monet rikkaat linnoissaan, sekä auttajat että autettavat, voivat henkisyyden puutteessaan kokonaisvaltaisesti huonosti. (Tästä teemasta Bruce Alexander on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan: The Globalization of Addictions).

Kun moderni aika yksipuolisti meidät, minkä jälkeen postmoderni pirstoi meidät, olemme nyt kutomassa itseämme kasaan transmodernin luovasti. Ihminen voi kokonaisvaltaisesti hyvin silloin, kun hän on harmoniassa sekä ympäristönsä että itsensä kanssa. Voimme koota pirstaleitamme päivittäin henkisyyttämme harjoittaen.  Sivutuotoksena tuotamme onnellista elämää. Vielä itsensä tiedostavat, aidosti itseohjautuvuuten kykenevät ihmiset, ovat marginaalissa.

Mikäli systeemimme  pysyy murroksen tuulissa kasassa, näitä ihmisiä tulee koko ajan lisää. Jotkut puhuvat meneillään olevasta poikkeuksellisesta ruohonjuuritason vallankumouksesta, joka siirtyy viimeiseksi poliittista ja tietellistaloudellista valtaa käyttävien hierarkioiden ylimpiin kerroksiin. Hiljaista, ja toivon mukaan mahdollisimman rauhanomaista, vallankuousta ruokkii humanistinen tieteenperinne, siis se perinne, johon modernit vallankäyttäjät ja sen sijoittajat eivät kaada rahojansa.

Tietoisuustaidot ja erilaiset terapeuttiset menetelmät (esim. jooga, terapeuttinen kirjoittaminen) ovat itseohjautuvan ihmisen henkisen eheytymisen välineitä. Voimme käyttää mielemme osia hyväksemme luovasti. Käytän mielelläni sanaa ”eheytyminen” (heal), vaikka sillä on ikäviäkin sävyjä, erottaakseni sen tästä lääketieteen parantamisesta (cure). Sinänsä uskon, että nämä kaksi asiaa tulevat tulevaisuudessa jälleen sulautumaan toinen toisiinsa. Ne tarkoittivat menneinä aikoina samaa asiaa, ja transmodernina aikana ne ovat jälleen oleva sama asia. Hyvinvoiva transmoderni ihminen hyödyntää biolääketieteellistä tietämystä ja elää, erilaisia terapeuttisia metodeja hyväksi käyttäen, harmoniassa ihmisluontonsa ja luonnon kanssa. Tällaista hyvää elämää ihminen voi elää aineellisesti kohtuullisissa olosuhteissa. Hänen ei tarvi uhrata kehomieltään aineellisuuden alttarille.

En ole ainut joka kiinnittää huomionsa siihen, kuinka moderni lääketiede instituutiona edustaa vanhaa modernia elämäntapaa, sitä jossa rahasta ja kaupallistettavuuudesta tuli kaiken mitta. Moniin, ei lääketeollisuutta ja teknisiä apuvälineitä hyödyntäviin, parantamis- ja eheyttämismenetelmiä hyväksi käyttämiin tutkimusprojekteihin (esimerkiksi paastoaminen, psyykkisten sairauksen psykososiaainen hoitaminen), rahoitusta on edelleen usein vaikeaa, jopa mahdotonta saada. Lääketieteetämme kasvoi historian saatossa osa arvoiltaan sairasta yhteiskunnallista kaiken kaupallistavaa elämäntapaa. Moderni lääketiede ylikorostaa elämän materialistista, tieteellisteknisiä ulottuvuutta, minkä vuoksi tällä yksipuolistavalla parantamistavalla on omat sivuvaikutuksensa.

Ennen mieltäni hallitsi minätiloistani, minäni lukemattomista variaatioista, rva Otsaryppy, hän, joka näkin ihmiskunnan tulevaisuuden pessimistisesti. Nykyään hallitsevana tilanani on enimmäkseen Itkijänainen, joka näkee tulevaisuuden levollisemmin, jopa toiveikkaasti. Ihminen viisastuu. Joskus muutos tapahtuu kaaoksen ja kärsimyksen kautta, mutta ihmiskunnan tulevaisuuden suunnassa näkyy jo valoa.

Kunpa yhdessä löytäisimme riittävästi vauhtia ja luovia ratkaisuja arvojemme muutosprosessiin ja sitä seuraavaan uuteen, kohtuullisempaan, elämäntapaamme.

PS.  Miksi muuten itse ole tuotteistanut Sisäisen teatterin® ja Elämän eepoksen®? Vastaukseni on, että näin arvostamani viisaat ihmiset neuvoivat minua tekemään. Tämän päivän kaupallisessa maailmassa, jos et rekistöröi käsitteitäsi, joku toinen tekee sen. Sitten et enää käytä luomiasi käsitteitä.Tällainen on vielä nykyinen pelinhenkemme. Valitettavasti.

Mainokset

Elänkö aidon itseni näköistä elämää?

Olen usein miettinyt, mitä tarkoittaa se, että henkilö elää ”autenttista”, oman itsen näköistä elämää. Olen jo ajat sitten tajunnut, että kysymys ei ole mistään pysyvästä vakiotilasta. Sen sijaan aidon itsen näköinen elämä on amebaelämää: ihminen muuttaa jatkuvasti muotoaan. Tämä yksilön jatkuva muodonmuutos johtuu siitä, että hän kykenee jatkuvasti kyseenalaistamaan vanhoja uskomuksiaan ja hän pystyy rakentamaan uusia, paremmin todellisuuden perimmäistä olemusta vastaavia. Aito itsensä näköinen ihminen resonoi jatkuvasti herkkyytensä ja luovuutensa avulla ulkoista maailmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon ekofilosofi Henryk Skolimowskin tavoin tietoisuuden evoluutioon, siihen, että ihmiset sekä yhteisönä ja yksilöinä käyvät läpi tietoisuutensa ikuista kehityskulkua. Toki toiset yksilöt ja yhteisöt jämähtävät. Heidän tietoisuutensa jäykistyy ja kangistuu luutuneeksi yksipuoliseksi rakennelmaksi. Toiset yksilöt ja yhteisöt sen sijaan jatkavat koko elinkaarensa läpi tietoisuutesa evoluutiota. Heidän tietoisuutensa laajenee, jolloin ilmaantuu yhä uusia korkeamman ymmärryksen henkisiä tiloja.

Yksilön tai kulttuurin kaaosvaiheessa (esimerkiksi kriisit) on mahdollista, että tapahtuu muodonmuutoksellisia suuria siirtymiä uusille laajemman ymmärryksen tasoille. Kriisi on aina mahdollisuus, jonka käytämme tai jätämme käyttämättä.

Biologisella tasolla ajattelen kysymyksen olevan siitä, että ihminen kykenee rakentamaan yhä uusia neuraalisia yhteyksiä, eivätkä hänen aivonsa jämähdä vain tietyille kangistuneille radoille. Hermosouluverkostomme on systeeminen elävä kokonaisuus, jonka alasysteemien uusien verkostoyhtyksien emergentteinä ilmiöinä syntyy jatkuvasti uutta ymmärrystä.

Sisäisen teatterin kaltaisilla luovilla menetelimillä ihminen kykenee jatkuvasti aktivoimaan uusia hermoratayhteyksiä. Minätilat edustavat neuraalisten verkostojemme osasysteemejä. Spontaanissa luovassa kirjoittamisessa neuraalinen verkosto tihenee ja minätilojemme kirjo laajenee. Hyödyntäen tätä systeemistä verkostoa ja sen alasysteemejä (Sisäisessä teatterissa minätilat) ihminen kasvaa oman tietoisuutensa ohjaajaksi: omien tunteittensa ja ajatustensa ajattelijaksi ja ohjaajaksi.  Tietoisuutemme laajenee siis leikillisen luovuuden ja itsereflektion kautta. Vapautamme itsemme monologiasta dialogiin: erilaisten sisäisten ja ulkoisten maailmankatsomusten leikkiin.

Ajattelen, että aito ihminen on herkkä. Hän on hyväksyvästi läsnä itselleen ja toiselle ihmisille. Hän ei yritä pakottaa toista tai itseään samuudeksi. Tämä samuudeksi pakottaminen on ollut monologisen länsimaisen kulttuurimme perisynti. Meitä on sosialisaatiojärjestelmän kautta yritetty pakottaa massaihmisiksi. Meitä on ohjattu asiantuntijoiden ”oikeanlaiseen”, vallankäyttäjien uskomuksien mukaiseen keskiarvohirviöiden teknokraattiseen elämään. Se on ollut materialistisen maailmankatsomuksen logaritmien, luutuneen käsitekielen ja tilastojen monologiaa, taloudellisen materialistisen kasvun ethosta.

Lopputuloksena onkin ollut juureton luokkaretkeläinen, ”valeyhtenäinen ihminen”. Kaikki tämä siksi, että meille ei ole annettu riittävästi eväitä kasvaa oman tietoisuutemme  tunnetaitoisiksi ohjaajiksi, jolloin itse kykenisimme valitsemaan itsemme näköisen olemuksemme.

Aito itsensä näköinen ihminen nimittäin tietoisesti valitsee elämäntapansa. Hän ei ota vastaan passiivisesti uskomuksiaan ja arvojaan kulttuuristaan. Aito ihminen tiedostaa monet mahdolliset maailmankuvat ja valinnanmahdollisuutensa. Näin hän tietoisesti valitsee ne arvot ja uskomukset, jotka haluaa ottaa omiksensa. Koska ihminen itse on valinnut uskomuksensa, hänen elämänsä ei ole enää massaihmisten automaattisten uskomusten toteutumaa. Hän löytää toiminalleen ja sisäiselle maailmalleen jonkilaisen harmonian (filosofi Paul Ricaeur kutsuu tätä riitasointuiseksi sopusoinnuksi). Hyväksymme ikuisen rikkinäisyytemme ja keskeneräisyytemme.

Paradoksaalisesti kun valitsemme vapauden, on vapaus myös valinnut meidät. Kun valitsemme rakkauden, valitsee rakkaus myös meidät. Kun olemme läsnä elämässämme, muutumme tietoisuuden evoluution osaksi. Aitoudessamme ei siis pelkästään ole kysymys omasta tahdostamme ja järjestämme. Sen sijaan kasvaaksemme aidoiksi, meidän täytyy viihtyä epävarmuudessa. En voi tietää kaikkia maailman asioita, ja hyväksyn sen. Silti, tietoisuuteni kehittyessä, voin kaiken epävarmuuden keskellä kokea maailman yhä objektiivisemmin, läsnäolevasti.

Monologisen kulttuurimme vahvuus on ollut realiteettitajun kehittyminen. Sen heikkous on ollut, että tämän luutuneen käsitejärjestelmän kustannuksella on alettu mitätöimään muita henkisempiä maailmankuvia. Oikeita elämäntapoja on monia. Oman persoonani kehityksen ratkaisevin hetki oli se, kun vapautin itseni materialistisen maailmankatsomuksen vankilasta todellisuuden moninäkökulmaiseen leikkiin. Luonnontieteellisen ajattelun yksipuollistava kuollut kieli oli kuristava pakkopaitani.

Aitoa elämää elävä ihminen on ankkuroinut itsensä tähän hetkeen. Hänen mielennäyttämöllään ei kummittele häiritsevät menneisyyden haamut. Ankkuroituminen tähän hetkeen tapahtuu esimerkiksi hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoituksin. Tämänkaltaiset harjoitukset eivät kuitenkaan kaikille riitä. Jotta vapaudumme menneisyyden haamuistamme, joudumme hyvin usein antamaan patoamillemme tunteille luovan muodon.

Tunteiden ja menneisyyden kokemusten torjunta syö energiaamme. Itse pidän tunteiden fiktiivisestä muodoista, luovista prosesseista, joissa leikimme mielikuvituksellamme. Käsittelemättömät asiat kummittelevat mielessä niin kauan kunnes olemme vapauttaneet ne muodoiksi. Tässä metaforatyöskentelyssä länsimainen psykoterpia näyttää kyntensä.

Ajattelen siten, että hyvin kipeiden asioiden kohtaaminen tapahtuu mielikuvituksen avulla huomattavan paljon hellävaraisemmin kuin repimällä haavoja auki raadollisella realismilla. Tästä huolimatta tämä matka voi olla vaarallinen. Sitä ei kuitenkaan kannata jättää siksi tekemättä. Matka omaan itseen on omasta mielestäni tärkein ihmiselämän matka, sillä vain oman itsensä hyväksynnän kautta, ihminen kykenee tekemään aidosti hyvää toiselle. Niin kauan kun itse emme ohjaa tietoisuuttamme, joku toinen  tekee sen.

Seuraava sanoma on ehkä vanhan toistoa, mutta se on sen verran tärkeä asia, että tuon tämän jälleen esille: Jotta mielikuvitusmatka omaan itseen tapahtuu mahdollisimman turvallisesti, tarvitsee tietoisuutemme aikuisia vahvoja tiloja, jotka kykenevät kohtaamaan prosessissa vapautuvat tuskalliset tunteet. Jos meissä ei ole aikuisia vahvoja realistisia osia, tarvitsemme rinnallamme oppaiksi aikuisia turvallisia ihmisiä. Heitä ovat esimerkiksi terapeutit. Vaikka kuinka ihmisen tietoisuus olisi kehittynyt, hän aina hyötyy ulkoisista peileistä.

Aito itsensä näköinen  ihminen osaa hyödyntää mielikuvitustaan oman tietoisuutensa evoluutiossa. Hän ymmärtää kaikkien käsitteittensä metaforisen luonteen. Mielikuvatyöskentelyn eräs mielenkiintoinen osa-alue on moraalinen mielikuvitus. Sekin auttaa ihmistä elämään aitoa elämää. Ihminen kykenee moraalisella mielikuvituksellaan näkemään omien tekojensa laajemmat yhtöisölliset ja ekologiset seuraamukset. Tätä mielikuvituksemme osa-aluetta pitäisi erityisesti vallankäyttäjien kehittää.

Elämän naamiaiset

En ole ainut, jolle elämä on suurta draamaa ja sen luomia tarinoita. Seuraavassa professori Joseph Campbelin kirjasta ”Myths to Live by”  lainaus :

Kasvaakseen – Jungin käsittein  – individuoituneeksi yksilöiksi, elää vapautuneena ihmisenä, on tiedettävä, miten ja milloin asettautua ja milloin laittaa syrjään oman elämän eri roolit. ”Roomassa roomalaisten tavoin” ja  kotona puolestaan kasvoilla on eri naamiot kuin se jossa esiinnyt senaatin istuntosalissa. Tämä naamioiden vaihtaminen ei ole viime kädessä suinkaan helppoa, koska jotkut niistä revitään irti jostain syvältä meitä. Naamiomme sisältävät arvomme  ja moraaliset periaatteemme. Ne sisältävät ylpeytemme, kunnianhimomme ja saavutuksemme. Ne sisältävät ihastuksemme kohteet. On tavallista, että ihminen on vaikuttunut tai kiintynyt joihinkin naamioihin, joko omiin tai toisen ihmisten ”voima-naamioihin”. Individuaatiota on se, ettemme pakonomaisesti kiinnity yhteenkään naamioomme.  Yksilöitymistyössä, individuaatioprosessissa, opetellaan elämään uudesta keskuksesta käsin, siten, että ihminen hallitsee omat hyvät naamionsa ja niiden kääntöpuolet.  Ja tätä naamioiden säätelyä ei voi opetella naamiaisten vakiintuneista rooleista käsin.

mags20_eb / Foter.com / CC BY-SA

Tunnet itsesi kun tunnistat ja tiedostat mahdollisimman monipuolisesti koko naamioittesi kirjon. Et ole vain pirstoutuneen kulttuurimme monologian tuote. Olet tuhannet kasvosi.  Voit opettella itsetuntemuksen kautta kuuntelemaan itseäsi. Jotkut sisäisen draamasi äänistä kuuluvat vain kuiskauksina, minkä vuoksi emme aina kuule niitä. Kun tunnistat naamiosi, uskallat seikkailla elämän naamiaisissa tilanteen mukaan. Ja yhä useammin uskallat olla omana itsenäsi – ilman minkäänlaisia naamioita. Olet vain puhdas oma itsesi, juureva ainutkertainen ihminen. Se ihminen joksi sinut on luotu ja tarkoitetettu. Olemisen voimme saavuttaa olemalla läsnä itsellemme ja sisäisen draamamme monille äänille.

Elämä voimanaamion takana voi näyttää vahvan ihmisen elämältä. Silti suurinta vahvuutta on se, että uskallat elää elämääsi tuhansin kasvoin, ja  läsnäolevasti – ilman naamioita. Minusta näyttää siltä, että olemme globaalisesti siirtymässä uuteen moniarvoiseen kulttuuriin, jossa yhä useampi ihminen haluaa elää omien arvojensa näköistä elämää.  Kohtuullistaminen eli ”downshiftaaminen” on New York Times:in kolumnin mukaan juuri tätä: Ihminen kieltäytyy olemasta kulttuurisen valtamonologian yksiarvoinen tuote.

Maailman uskonnot ovat metafora varastoja, joiden symboleja itse kukin voi käyttää tietoisuutensa laajentamiseen. Itse viihdyn hyvin kristinuskon symboleiden parissa. Tunnustaudun New age-ihmiseksi siinä mielessä, että kannustan eri uskontoja avoimeen vuorovaikutukseen enkä kilpailuun. Myös Joseph Campbellille uskonnot sisälsivät varaston mytologisia kuvia eivätkä ne ollet historiallisia faktakokoelmiksi. Uskon vakaasti, että ”eipäs-juupas” aika alkaa olla globaalisti ohi. Olemme siirtymässä laajemmin ”sekä-että” kulttuuriin. Eri uskontojen näkökulmat voivat olla yhtäaikaa totta. Se on erinomainen asia. Ihmistietoisuuden evoluutio etenee moninäkökulmaisena dialogisena draamana.

Kaikki voivat aktivoida itsessään olevia tietoisuustaitoja!

 

DSC03008Huffington Postissa oli taannoin Deepak Chopran melko terävä ja mukavasti asioita tiivistävä artikkeli meditaatiosta.

Chopran mukaan meditaatiolla tarkoitetaan itsetiedostamisen laajenemista (expansion of self-awareness). Henkilökohtaisesti käytän mielummin samasta asiasta eli meditaatiosta sanaa tietoisuustaidot, koska tällä käsittellä ei ole mielestäni meditaation hipahtavaa New Age rasitetta. Minulla on tunne, että Choprassa itsessäänkin on tätä samaa entisten hippi-idolien suosimaa mystistä karismaa, minkä vuoksi jotkut kokevat luontaista ennakkoluuloa häntä kohtaan. Ne kannattaa kuitenkin ylittää. Oman kehittymisemme pahin uhka on omat jäykistyneet uskomuksemme.

Monet tavalliset kansalaiset oman kokemukseni mukaan vierastavat meditaatiota, juuri siksi, että he yhdistävät sen erilaisiin ”huu-haa-liikkeisiin”. Chopra kirjoittaa, että kaikki ovat perimmiltään meditojia, minä puolestani väitän, että kaikki voivat aktivoida jollain tavoin itsessään olevia tietoisuustaitoja.

Chopran mukaan tietoisuustaidoilla (meditaatiolla) on monia emotionaalisia, fyysisiä ja henkisiä myönteisiä vaikutuksia. Fyysisesti tietoisuustaidot ovat stressin vastalääkettä: Kehomme rauhoittuu, sydän- ja verisuonten toiminta kohenee sekä immuunivasteemme paranee. Emotionaalisesti tietoisuustaitojen harjoittaminen herkistää meitä stressittömästi havainnoimaan ympäristöämme. Henkisellä tasolla tietoisuustaitomme parantavat kykyämme myös sisäiseen havainnointiin: oivalluskykymme, mielikuvituksemme ja luovuutemme paranevat sekä itseohjautuvuutemme lisääntyy. Identiteettimme muuttuu myös siten, että kykenemme kokemaan itsemme yliyksilöllisena, transsendentaalisena, osana universumia. Käytännössä tämä merkitsee tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksen lisääntymistä.

Chopra kokee meditaation samallalailla laaja-alaisesti kuin itsekin koen tietoisuustaidot: Ne eivät ole vain jotakin mantran lukemista tai kynttilän liekkiin keskittymistä, vaan tietoisuustaitoja voi harjoittaa hyvin laajakirjoisesti. Jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan harjoittaa niitä.

Deepak Chopra jakaa meditaatioperinteet seuraavasti:

  1. Transsendentaalinen meditaatio

Näissä tavoissa harjoittaa tietoisuustaitoja käytetään tavallisesti mantraa tai jotakin ääntä.

  1. Mietiskelevät meditaatiotavat

Nämä ovat mietiskelyperinteitä, jossa harjoitetaan tietoisuuden itsereflektiota ja -tutkimusta. Tähän luen mm. monet kristilliset mietiskelyperinteet, aktiivisen mielikuvituksen, erilaiset itsehypnoottiset visualisointimenetelmät  ja reflektiiviset menetelmät vaikkapa luovan kirjoittamisen minätiloilla (Sisäinen teatteri).

  1. Hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) meditaatiotavat

Näissä tavoissa harjoittaa tietoisuustaitoja ihminen tulee tietoisiksi kokemuksestaan. Hän voi tulla tietoiseksi ympäristöstään, kehollisista tuntemuksitaan, tunteistaan jne. Kokemukset ovat täysin spontaaneja. Youtubista löytyy monia hyviä videoita Jon Kabat-Zinniltä ja Mark Williamsilta liittyen mindfulnessin eli  hyväksyvän läsnäolon harjoittamiseen.

  1. Emotionaalisten ja fyysisten kokemusten vahvistaminen

Mietiskellen vahvistetaan ja kasvatetaan esimerkiksi rakkauden, myötätunnon ja empatian kokemuksia.

  1. Meditaatiotavat, joissa kohennetaan kehon ja mielen yhteistyötä

Tähän luen erilaiset hengitys- ja keholliset harjoitukset, kuten joogan, terapeuttisen tanssin, Tai Chin jne.

Chopra muistuttaa meitä siitä, että tietoisuustaitojen harjoittamisella on myös myönteisiä sosiaalisia vaikutuksia. Sen on todettu:

  • vähentävän rikollisuutta
  • vähentävän rikoksien uusimista
  • vähentävän sairaalakäyntejä
  • parantavan uralla etenemistä ja työhyvinvointia
  • vähentävän työstä poissaolemisia
  • vähentävän alkoholismia ja muita addiktioita

Uskon, että työelämämme elää parhaillaan murrosta, ja tietoisuustaidot tulevat muuttamaan myönteiseen suuntaan koko kulttuurimme, myös työelämän. Tietoisuustaidoissa hoidetaan ihmistä kokonaisvaltaisesti, kokonaisena ihmisenä, kehomielenä, osana (sosiaalista) ympäristöään (vertaa Lauri Rauhalan eksistentiaalinen fenomenologia ja Ken Wilberin Integraali teoria).

Jotkut puhuvat jo hyväksyvän läsnäolon vallankumouksessa (mindfulness revolution). Itse kutsun tätä muutosta tietoisuustaitojen vallankumoukseksi. Tämä vallankumous on pehmeä ruohonjuuritason liike, Toivon vallankumous, jossa ihmiset siirtyvät kohtuullisempaan, onnelisempiin uusiin oman itsen näköisiin, arvorationaalisiin elämäntapoihin.

Kun ihmisen ymmärrys laajenee, hän ei ota autoritaarisia yksipuolisia maailmankuvia passiivisesti vastaan. Tällainen ihminen kehittyy oman monipuolisen itsensä toteuttajana ja työstä tulee itseisarvo, sen sijaan että hän kilpailisi sen tuottamalla ulkoisella statuksella.

Tietoisuustaitojen harjoittaja on oman yhä eettisemmän ja ekologisemman elämänkatsomuksensa aktiivisia luoja. Hän pääsee eroon länsimaisen materialismin vääristämästä yksipuolisesta maailmankuvastaan.Hän ei kulje vain passiivisesti massaihmisten mukana kilvoittelemasta egon symboleista, kadonneen minuuden aineellisista korvikkeista.

Henkilökohtaisesti uskon, että reflektiivinen meditaatio, kuten luovan minätiloilla työskentely, on menetelmä, jonka kautta itämainen meditaatioperinne ja länsimainen psykoterapiaperinne voidaan yhdistää toinen toisiinsa. Aikoinaan Lauri Rauhala toi esille omassa meditaatiokirjassansa optimisminsa sen suhteen, että jonakin päivänä nämä kaksi suurta perinnettä voidaan yhdistää toinen toisiinsa. Vielä kymmenen vuotta sitten naureskelin hänen meditaatiohöpötyksilleen, vaan kun oma ymmärrys kasvaa, uusia näkymiä avartuu.

Deepak Chopran kotisivut, joilla on mielenkiintoisia videoita. Rohkeasti vaan niitä katsomaan. Muista, että jos ärsyynnyt niistä, kertoo se enemmän asioita sinusta itsestäsi kuin Deepak Choprasta!

Ihminen on sosiaalinen kehomieli, osa 5

LOPUKSI

Kyllä. Stressillä ja uskomuksillamme on vaikutusta fyysiseen terveyteemme. Ne vaikuttavat paitsi elämäntapoihimme myös emotionaalisten molekyylien kautta (esim. stressihormonit) siihen.  Kokonaisvaltaiseen terveyteemme vaikuttaa muiden luontokappaleiden ja ihmisten hyvinvointi. Tutkimusten mukaan esimerkiksi depressio on sosiaalisesti tarttuva sairaus.

Kun työstämme omaa maailmankuvaamme integratiiviseksi, rakennamme samalla omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointiamme. Me tarvitsemme kipeästi tietoisuuttamme integraatiota edistäviä työkaluja, koska hukumme tietoon. Moni meistä on pullollansa erilaisia ristiriitaisia näkemyksiä. Toisaalta asia on näin, mutta toisaalta näin ja oikeastaan se on myös näin. Osa psykofyysistä pahoinvointiamme voi johtua jopa siitä, että olemme informaation ylikuormittamia. Emme kykene käsittelemään ristiriitaisia ajatuksiamme, ja sulattamattomat tunteet tukkivat vapaan tunnevirtauksemme. Emme jaksa ajatella itse, vaan helpompaa on mennä muiden, massan, mukana. Tällöin emme toteuta autenttista itsemme näköistä elämää.

Emme opi pelkästään käytännön kokemustemme kautta. Oma sosiaalinen kehomielemme voi muodostaa imaginaarion, kokemuksellisen oppimisen mielikuvituskeskuksen. Voimme tunnistaa rentoutuneessa tilassa meihin ehdollistetut ajattelumallimme ja voimme jopa simuloida todellisuutta mielikuvituksessamme.

Aktiivinen mielikuvitus, meditaatio, mietiskely ja  luova terapeuttinen taide ovat välineitä, joilla työskentelemme kokemuksellisessa sisätodellisuudessamme. Voimme oppia suhtautumaan myös hyväksyvästi paitsi omiin persoonamme osiin myös toisiin ihmisiin samaistumisen avulla. Tällöin voidaan jo puhua moraalisesta mielikuvituksesta.

Tietoisuustaitojen kehittymiseen, kuten läsnä olon taitoihin ja aktiiviseen mielikuvitukseen, tarvitaan paitsi meditaatioharjoituksia myös kokonaan uusi tapa ajatella. Itse asiassa tämä ei tämä ole kovinkaan uusi tapa, pikemminkin paluuta osittain vanhaan. Ympäristömme, luonto, mukaan lukien ihmisluonto ovat pyhiä ja olemme osa sitä. Kieltäydymme pirstomasta todellisuutta osiin, muuta kuin rakentaaksemme integratiivista kuvaa siitä.

Oma Sisäinen teatteri tapa ajatella ei ole sekään mitenkään täysin uusi tapa ajatella. Toin esille jo Lauri Rauhalan ja Ken Wilberin. Lisäksi yksi tunnetuimmista ekofilosofeista, Henryk Skolimowski on kirjoittanut kirjan ”The Theatre of the Mind”. Voimme sisäisen draaman kautta liittää itsemme osaksi maailmankaikkeutta. Sisäisen teatterin voi ajatella olevan myös hänen filosofiansa sovellutus. Lukemattomat muut viisaat ovat oivaltaneet olemisemme draamallisen perusluonteen (mm. William James, Carl Jung, james Hillman,  Mihail Bakhtin).

Onko tämä Sisäinen teatteri nyt sitä ”kaikki käy” maitokauppauskonnollisuutta, josta tietyt autoritaariset piirit puhuvat halveksivasti. Minusta ei. Kyse ei nimittäin ole vain eklektismistä, jossa satunnaisesti yhdistetään erilaisia viisausperinteistä. Sen sijaan kysymys on viisauden integraatiosta: Ihminen voi sisällään ja käytännön elämän kokemusten kautta yhdistää kaiken sen viisauden mitä ihmiskunta on historiansa aikana kehittänyt. Hän voi antaa sekä mielikuvituksensa ja intuitionsa sekä loogisen järkensä ohjata prosessia. Kaikkea tieteellisteknistä kehitystä meidän ei tarvitse heittää roskakoriin. Ekologinen elämä vaatii kuitenkin sen, että alamme hakemaan onnellisuutta myös arkisista pienistä asioista, kuten vaikkapa vapaaehtoistyöstä, emmekä vain egon aineellisista symboleista.

Minätilat ja niiden vuorovaikutus ovat integratiivinen prosessi, jossa voidaan työstää erilaisia viisausperinteitä omassa kokemusmaailmassa leikkimällä. Imaginaariomme toimii poettisella luovalla logiikalla, eikä vain järjen rationaalisella logiikalla. Integratiivisessa minätilojen työskentelyssä on syytä muistaa, että tiedostamaton mielemme on, paitsi aarreaitta, myös kaatopaikka. Siksi kaikki mitä sieltä nousee, ei ole kultaa.Paljon pahaa on tehty, kun on odettu kaikki tiedostamattomasta mielestä nouseva mielikuvitusaines todesta.

Mielikuvituksen tuottama syvempi tieto pitää heijastaa tietoisempiin rationaalisiin tiloihin. Lisääkö tämä uusi oivallukseni luomakunnan hyvää, kaunista ja oikeudenmukaisuutta? Prosessimme ei ole siis pelkästään terapeuttinen vaan se on henkinen kasvu matka väkivallattomaan globaaliin rakkauteen.

Itsetuntemusmatkan ei tulisi olla olemisemme päämäärä. Sen sijaan meidän tulisi antaa itsemme Jumalan (universumin/kosmoksen, rakkauden) luomistyön välikappaleeksi prosessissa, jossa luomme jotakin suurempaa tai pienempää hyvää, kaunista ja rakkaudellista yhteisöömme tai ympäristöömme.

Uskon, että maailma muuttuu sitä kautta, että alamme välittää enemmän toisistamme ja luonnosta.  Kristallipallostani olen näkevinäni, että tulevaisuudessa kolmas sektori, eli vapaaehtoistoiminta tulee nousemaan uuteen kukoistukseensa. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö kun edistää molempien, sekä avun vastaanottajan että sen tarjoajan kokonaisvaltiasta hyvinvointia. Sen sijaan näyttöä ei ole siitä, että ylimääräinen tarpeeton tavara juurikaan lisäisi onnen kokemustamme. Olemme eläneet kummallisessa myytissä.

Emme uudessa elämäntavassamme vain luule naivisti, että tieteellistekninen kehityksemme pelastaa meidät ekokatastrofiltamme. Joudumme uusimaan koko olemisen perustamme. Meidät voi pelastaa se, että alamme välittämään toisistamme,  muista kulttuureista sekä luontokappaleista ihan vain sen takia, että ne kaikki ovat pyhiä. Voimme löytää tällöin elämäämme entistä enemmän onnea pienistä arkisista asioista. Tarvitsemme tietoa integroivia tapoja, joiden avulla yhdistämme erilaisia viisausperinteitä. Länsimaisen kulttuurin on päästävä eroon ylimielisyydestään muita kohtaan. Myös alkuperäiskansoilla on meille opetettavaa eikä vain meillä heille.

Ken Wilberin integraaliteoria ”kaiken teoria kaikesta” on hieno teoria. Silti itse kannatan sellaista näkemystä, jossa jokainen ihminen voi itse integroida viisautta erilaisista perinteistä itseensä, luovasti, täysin omalla ainutkertaisella tavallansa. Ken Wilber näyttää meille, minkälaiset mittasuhteet tällainen matka voi tuottaa. Voimme oppia paljon häneltä. Emme kuitenkaan tarvitse yksittäisiä guruja. Lempilainauksiani on Jungin huudahdus, kun hän kuuli perustetusta jungilaisesta suuntauksesta: ”Luojan kiitos olen Jung, enkä jungilainen!”

Teatteri on laitos, jossa tulevaisuus, menneisyys ja nykyhetki  kohtaavat. siellä voimme jopa animoida luontokappaleet sosiaalisen kanssakäymiseemme. Puolustan tietoisuustaitona minätilojen Sisäistä teatteria, koska sen avulla jokainen voi rakentaa itse oman itsensä näköisen kartan todellisuudesta, kartan, joka auttaa häntä toteuttamaan oma ainutkertaista elämäänsä. Tämä Elämän eepoksesi voi olla visuaalinen, tarinallinen, filosofinen, tai jopa runollinen tai satujen kartta. Se voi olla isompi tai pienempi, arkinen tai joskus jopa pateettinen. Se on se metaforinen tarina, jolla oma hyvinvointisi lepää.  Kukin voi imaginaariossaan   itseohjautuvasti ammentaa viisautta niistä globaalin yhteisönsä perinteistä, jotka hän itse kokee itse lähimmäksi omaa sydäntään.

Mitään viisautta ei oteta vastaan tietoisuustaitoja harjoittaessa ilman pureskelua, paitsi se, että olemme osa maailmankaikkeuden suurta verkostoa: Kun luomakunta voi huonosti, se vaikuttaa itse kunkin kansalaisen hyvinvointiin. Avattaren ohjaaja Cameron on tuonut tämän viestin taiteen keinoin jopa Hollywoodiin. Jospa me globaalin maailmankylän kansalaiset alkaisimme yhä enemmän sisäistää tämän luomakunnan verkostoitumisajattelun osaksi elämäntapaamme.

Tietoisuustaidot facebookissa.