Kaikki voivat aktivoida itsessään olevia tietoisuustaitoja!

 

DSC03008Huffington Postissa oli taannoin Deepak Chopran melko terävä ja mukavasti asioita tiivistävä artikkeli meditaatiosta.

Chopran mukaan meditaatiolla tarkoitetaan itsetiedostamisen laajenemista (expansion of self-awareness). Henkilökohtaisesti käytän mielummin samasta asiasta eli meditaatiosta sanaa tietoisuustaidot, koska tällä käsittellä ei ole mielestäni meditaation hipahtavaa New Age rasitetta. Minulla on tunne, että Choprassa itsessäänkin on tätä samaa entisten hippi-idolien suosimaa mystistä karismaa, minkä vuoksi jotkut kokevat luontaista ennakkoluuloa häntä kohtaan. Ne kannattaa kuitenkin ylittää. Oman kehittymisemme pahin uhka on omat jäykistyneet uskomuksemme.

Monet tavalliset kansalaiset oman kokemukseni mukaan vierastavat meditaatiota, juuri siksi, että he yhdistävät sen erilaisiin ”huu-haa-liikkeisiin”. Chopra kirjoittaa, että kaikki ovat perimmiltään meditojia, minä puolestani väitän, että kaikki voivat aktivoida jollain tavoin itsessään olevia tietoisuustaitoja.

Chopran mukaan tietoisuustaidoilla (meditaatiolla) on monia emotionaalisia, fyysisiä ja henkisiä myönteisiä vaikutuksia. Fyysisesti tietoisuustaidot ovat stressin vastalääkettä: Kehomme rauhoittuu, sydän- ja verisuonten toiminta kohenee sekä immuunivasteemme paranee. Emotionaalisesti tietoisuustaitojen harjoittaminen herkistää meitä stressittömästi havainnoimaan ympäristöämme. Henkisellä tasolla tietoisuustaitomme parantavat kykyämme myös sisäiseen havainnointiin: oivalluskykymme, mielikuvituksemme ja luovuutemme paranevat sekä itseohjautuvuutemme lisääntyy. Identiteettimme muuttuu myös siten, että kykenemme kokemaan itsemme yliyksilöllisena, transsendentaalisena, osana universumia. Käytännössä tämä merkitsee tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksen lisääntymistä.

Chopra kokee meditaation samallalailla laaja-alaisesti kuin itsekin koen tietoisuustaidot: Ne eivät ole vain jotakin mantran lukemista tai kynttilän liekkiin keskittymistä, vaan tietoisuustaitoja voi harjoittaa hyvin laajakirjoisesti. Jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan harjoittaa niitä.

Deepak Chopra jakaa meditaatioperinteet seuraavasti:

  1. Transsendentaalinen meditaatio

Näissä tavoissa harjoittaa tietoisuustaitoja käytetään tavallisesti mantraa tai jotakin ääntä.

  1. Mietiskelevät meditaatiotavat

Nämä ovat mietiskelyperinteitä, jossa harjoitetaan tietoisuuden itsereflektiota ja -tutkimusta. Tähän luen mm. monet kristilliset mietiskelyperinteet, aktiivisen mielikuvituksen, erilaiset itsehypnoottiset visualisointimenetelmät  ja reflektiiviset menetelmät vaikkapa luovan kirjoittamisen minätiloilla (Sisäinen teatteri).

  1. Hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) meditaatiotavat

Näissä tavoissa harjoittaa tietoisuustaitoja ihminen tulee tietoisiksi kokemuksestaan. Hän voi tulla tietoiseksi ympäristöstään, kehollisista tuntemuksitaan, tunteistaan jne. Kokemukset ovat täysin spontaaneja. Youtubista löytyy monia hyviä videoita Jon Kabat-Zinniltä ja Mark Williamsilta liittyen mindfulnessin eli  hyväksyvän läsnäolon harjoittamiseen.

  1. Emotionaalisten ja fyysisten kokemusten vahvistaminen

Mietiskellen vahvistetaan ja kasvatetaan esimerkiksi rakkauden, myötätunnon ja empatian kokemuksia.

  1. Meditaatiotavat, joissa kohennetaan kehon ja mielen yhteistyötä

Tähän luen erilaiset hengitys- ja keholliset harjoitukset, kuten joogan, terapeuttisen tanssin, Tai Chin jne.

Chopra muistuttaa meitä siitä, että tietoisuustaitojen harjoittamisella on myös myönteisiä sosiaalisia vaikutuksia. Sen on todettu:

  • vähentävän rikollisuutta
  • vähentävän rikoksien uusimista
  • vähentävän sairaalakäyntejä
  • parantavan uralla etenemistä ja työhyvinvointia
  • vähentävän työstä poissaolemisia
  • vähentävän alkoholismia ja muita addiktioita

Uskon, että työelämämme elää parhaillaan murrosta, ja tietoisuustaidot tulevat muuttamaan myönteiseen suuntaan koko kulttuurimme, myös työelämän. Tietoisuustaidoissa hoidetaan ihmistä kokonaisvaltaisesti, kokonaisena ihmisenä, kehomielenä, osana (sosiaalista) ympäristöään (vertaa Lauri Rauhalan eksistentiaalinen fenomenologia ja Ken Wilberin Integraali teoria).

Jotkut puhuvat jo hyväksyvän läsnäolon vallankumouksessa (mindfulness revolution). Itse kutsun tätä muutosta tietoisuustaitojen vallankumoukseksi. Tämä vallankumous on pehmeä ruohonjuuritason liike, Toivon vallankumous, jossa ihmiset siirtyvät kohtuullisempaan, onnelisempiin uusiin oman itsen näköisiin, arvorationaalisiin elämäntapoihin.

Kun ihmisen ymmärrys laajenee, hän ei ota autoritaarisia yksipuolisia maailmankuvia passiivisesti vastaan. Tällainen ihminen kehittyy oman monipuolisen itsensä toteuttajana ja työstä tulee itseisarvo, sen sijaan että hän kilpailisi sen tuottamalla ulkoisella statuksella.

Tietoisuustaitojen harjoittaja on oman yhä eettisemmän ja ekologisemman elämänkatsomuksensa aktiivisia luoja. Hän pääsee eroon länsimaisen materialismin vääristämästä yksipuolisesta maailmankuvastaan.Hän ei kulje vain passiivisesti massaihmisten mukana kilvoittelemasta egon symboleista, kadonneen minuuden aineellisista korvikkeista.

Henkilökohtaisesti uskon, että reflektiivinen meditaatio, kuten luovan minätiloilla työskentely, on menetelmä, jonka kautta itämainen meditaatioperinne ja länsimainen psykoterapiaperinne voidaan yhdistää toinen toisiinsa. Aikoinaan Lauri Rauhala toi esille omassa meditaatiokirjassansa optimisminsa sen suhteen, että jonakin päivänä nämä kaksi suurta perinnettä voidaan yhdistää toinen toisiinsa. Vielä kymmenen vuotta sitten naureskelin hänen meditaatiohöpötyksilleen, vaan kun oma ymmärrys kasvaa, uusia näkymiä avartuu.

Deepak Chopran kotisivut, joilla on mielenkiintoisia videoita. Rohkeasti vaan niitä katsomaan. Muista, että jos ärsyynnyt niistä, kertoo se enemmän asioita sinusta itsestäsi kuin Deepak Choprasta!

Mainokset

Neljäsosa australialaisista ja yhdysvaltalaisista leppoistajia

Leppoistajista, ”downshiftareista” on australialaisen  Getting a Life -tutkimuksen mukaan tullut vähitellen kasvava sosiaalinen voima. Neljäsosa australialaisista teki jo 2000-luvun alussa hitaamman elämän valintoja, ja määrä näytti olevan samaa luokkaa kuin USA:ssa.

Hidastajalla on konsumeristista poikkeava suhde rahaan. Hän miettii tarkkaan matkojansa ja shoppailujansa. 23 % australialaisista valitsi jo vuonna 2004 vähemmän ansaitsemisen sekä kuluttamisen ja vaihtoi  tulost lisä-aikaan perheelleen ja itselleen.

Mutta onko yhteiskunnalliset rakenteemme esimerkiksi Suomessa mitenkään muuttuneet? Isäntä tuossa aamupöpperössään huomautti, että ehkä polittiisten institutioiden sisään on rakennettuna normikäyttäytyminen. On vaikeaa ellei mahdotonta toimia hallinnollisissa vanhoissa instituutioissa muuta kuin heidän vanhoilla hierarkisilla pelinsäännöillänsä.

Leppoistajat eivät ole tämän Get a Life- tutkimuksen mukaan vielä yleisesti tiedostettu voima, koska heidän ponnistelunsa eivät ole ainakaan vielä kanavoituneet poliittiseksi aktiiviseksi toiminnaksi. Näyttää siltä, että hitaan elämän kannattajille, yhteiskunta kun ei ole jossakin siellä itsen ulkopuolella, vaan he omalla toiminnallaan vaikuttavat aktiivisesti yhteisöönsä ja omaan hyvinvointiinsa. Oma elämäntapa on leppoistajan suurin poliittinen teko. Tällä on mielestäni pitkällä tähtäimellä vähintään yhtä suuri merkitys kuin äänestyskäyttäytymisellämme.

Tämän australialaistutkimuksen valossa väitteeni, ettei ”keisarilla ole pitkään aikaan ollut vaatteita”,  paljastuu melko totuudelliseksi. On oikeastaan melkoisen koomista, että vallanpitäjät ja yhä suurempi osa kansaa elävät täysin omissa todellisuuksissansa.

Tarkoitukseni ei ole mollata poliitikkoja ja virkamiehiä. He ovat vaikeiden kysymysten äärellä. Luulisi kuitenkin, että heidänkin uskonsa jatkuvasta aineellisesta kasvusta alkaisi uuden tiedostamisen kautta tulla näkyväksi megailluusiona.  Yhä useammat kansalaiset kun yrittävät säästää maapallon resursseja tuleville sukupolville ja näin kitsastella kuluttamisessaan. Miten politikot voivat luotsata rakenteet tukemaan tätä kuluttamistamme kohtuulistavaa toimintaa, ilman että köyhät kärsivät ja väkivalta lisääntyy? Ei käy kateeksi heidän paikkansa yhteiskunnassamme.

Clive Hamilton kulminoi leppoistajien elämäntavan tässä jo 2004 tehdyssä haastattelututkimuksessaan Francon puheenvuoroon: ”Itsessäni tapahtuneiden muutosten kautta olen alkanut elää elämääni enemmän tietoisesti. Tämä on merkinnyt samalla sitä, että elän vähemmällä rahalla. Olen ajatellut paljon markkinamekanismeja ja konsumerismia, ja olen entistä tietoisempi, millaisia vaikutuksia niillä on minuun. Tämä on vaikuttanut omaan henkilökohtaisen politiikkani.”

Englanninkielisissä kulttuureissa puhutaan muuten myös ”seachange”-ilmiöstä, merimuutoksesta. Sana on omaksutta Shakesparen runosta. Tällä kuvataan tietoisuuden muodonmuutosta, joka johtaa arvorationaaliseen, onnelisempaan, elämäntapaan. Australiassa tämä on tapahtunut siirtymällä merenrannoilla oleviin piempiin yhteisöihin.

”Seachange” ja ”downshifting” eivät, muuten,  ole täsmälleen samoja asioita, koska ihminen voi harjoittaa tätä ”merimuutosta” suurillakin tuloilla. Painopiste näyttäisi olevan hieman individualistisimmassa arvoissa kuin leppoistajalla, joka miettii enemmän ekologista kestävyyttä ja tulevia sukupolvia. Koska ”seachange” on joskus kalliskin elämäntapa, Australiassa on ilmaantunut myös halvempaan ”treechange”- elämäntapaan siirtyviä eli ”puunhalaajia” (näitä tällaisia leppoistajia kuin me Isännän kanssa olemme :D). Puunhalaus elämäntapana, sisämaahan muuttaminen, kun näyttäisi olevan ainakin Australiassa halvempaa kuin tämä merimuutos.

Näyttäisi siltä, että kohtuullinen elämäntapa muuttuu vähitellen normikäyttäytymiseksi. Itse toivon ainakin sydämestäni, tulevat sukupolvet mielessäni, että tämä on totta. Varsinaisia leppoistajia tuskin on vielä neljännestä Suomen kansasta. On selvää kuitenkin, että leppoistaminen ei ole enää joidenkin rohkeiden ihmisten poikkeuksellinen elämäntapa. Siitä on tulemassa eräs hyväksytty elämäntapa.muiden joukkossa. Kun uudeille arvoille rakentuvat elämäntavat yleistyvät, alkaa ihmisten yhteisöllisellä kulutuskäyttäytymismuutoksella olla kauas kantoiset vaikutukset koko moderniin kulutusyhteiskuntaan.

Tiedostava elämäntapa ja arvorationaalisuus näyttäisi siis koko ajan yleistyvän. Tässä kulttuurisessa muodonmuutoksessamme mielestäni tietoisuustaidot, kuten hyväksyvä läsnäolo, ovat keskiössä. Vain itsensä tunteva ihminen voi elää omien arvojensa mukaisesti. Tällöin yhä useampi ihminen vapautuu kulttuurimme valtamyytin ja sen keskiarvohirviöiden vankeudesta itseohjatuvaksi omaksi itsekseen. Moderni kultuurimme ei ole ollut tietenkään läpimätä, koska se on esimerkiksi mahdollistanut koulutuksellaan yhä useammalle tiedostavan elämäntavan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutoksen pyörteissä mielestäni tärkeintä toisista välittäminen. Jokaisen syrjäytetyn ihmisen  kuuluu tuntua märkäpaiseena omassa sielussamme. Hyvinvoivalle keski-ikäiselle leppoistaminen on mahdollisuus, mutta nuorelle, monelle perheelle, yksinhuoltajalle tai syrjäytyneelle se ei ole oma valinta. Tietoisuuden on vaikea laajentua, silloin, kun kaikki energia menee arjesta selviytymiseen.

Itse laitan toivoni paremmasta tulevaisuudesta vapaaehtoiseen ihmisten arvomuutokseen ja  kolmanteen sektoriin, vapaaehtoistyöhön. Meidän on synnytettävä uusi välittämisen kulttuuri, jossa vältetään aktiivisesti syrjäyttäviä yhteiskunnallisia rakenteita ja pyritään rakentamaan osallisuuden yhteiskuntaa. Vapaaehtoistoiminta tuottaa huomattavan paljon enemmän onnellisuutta kansalaisille kuin ylimääräinen tavara.  Ehkä tulevaisuuden yhteisöissä esimerkiksi terveet vapaaehtoiset seniorikansalaiset osallistuvat entistä enemmän sairaiden ja yksinäisten hoitamiseen, ja tämä lisää kaikkien osallisten onnellisuutta.

Ajatuksia onnelliselta pitkää työuraa tavoittelevalta leppoistajalta

Tänään olen yhteiskunnallisella päällä, joten taidan kirjoittaa blogini tästä teemasta.

Jotkut filosofit väittävät, että olemme siirtymästä modernista ja postmodernin pessimismismin ajasta transmoderniin, uudenlaisen optimismin, aikaan. Transmoderin tietoisuustaitoja omaavan ihmisen arkea on hyväksyvä ja leikkiviä suhde omaan monipuoliseen minuuteen sekä muihin ihmisiin, kuten työyhteisön erilaisiin jäseniin.

Uudessa kulttuurissa organisaatiotaan ohjaava johtaja huolehtii siitä, että hänen verkostossaan olevat ihmiset kasvattavat tietoisuustaitojansa ja kanavoivat voimavaransa yhteisesti hyväksyttyihin organisaation tavoitteisiin. Tällaisessa organisaatiossa ihmiset kuuntelevat ja ymmärtävät arvostavasti toinen toisiansa, koska ihmisten välistä erilaisuutta pidetään voimavarana eikä hankaluutena. Ihmiset ymmärtävät myös omien tunteittensa merkityksen arvojensa ohjaajina. Siksi he kuuntelevat niiden viestejä. Totuus löytyykin yllättäen sisältämme eikä itsemme ulkopuolelta.

Työnteko ei ole uudessa kulttuurissa pelkästään ryppyotsaista kilpailua statussymboleista eikä pelkää voiton tahkoamista, vaan tietoisuustaitoja omaavassa työyhteisössä voiton rinnalla on vähintään yhtä tärkeinä asioina merkityksellinen työ ja/tai voimaannuttava työyhteisö. Työpaikalla voidaan välillä levätä ja pitää hauskaakin, koska tämä lisää ihmisten luovuutta, tehokkuutta ja vähentää heidän sairastavuuttaan.

Monet ajattelevat, että tietoisuustaidot ovat vain hippien ”huuhaata”, kuten  meditaatiota, erilaisia hiljentymiskäytäntöjä, jossa mieli ”puhdistetaan”. Tämä onkin omalla tavallaan totta. Mieli ei kuitenkaan puhdistu sillä, että torjutaan ajatuksia (Pois tämä inhottava ajatus! En saa ajatella pahaa työtoverista!). Sen sijaan se puhdistuu kun suhtaudumme hyväksyvästi ja jopa humoristisesti omiin tunnepitoisiin ajatuksiimme. Sillä ajatuksemme eivät ole tosiasioita, vaan ne ovat vain ajatuksiamme! Kun opimme kuuntelemaan tunteitamme, löydämme oman aidon arvomaailmamme. Suurin ongelma vielä tänä päivänä on, että monet luulevat edelleen satunnaisia päähänsä pälkähtäviä ajatuksiansa faktoiksi.

Tietoisuutemme on kuin samea lampi. Kun ihmisellä ei ole tietoisuustaitoja, hän sukeltaa vedessä täysin sattumanvaraiseen suuntaan automaattisessa, tunnetilojensa satunnaisessa, ohjauksessa. Tietoisuustaitojen harjoittamisen tarkoitus on puhdistaa mielemme samea vesi, jolloin henkilö voi itse ohjata omaa sukellustaan kirkkaassa vedessä. Ihmisestä kasvaa tietoisuustaitojen avulla itseohjautuva. Kun työntekijä vapautuu ajatustensa automaattisesta ohjauksesta, kykenee hän suuntaamaan erilaisia tunnepitoisia ajatuksiaan. Hän ohjaa tietoisesti ja eettisesti niitä, eivätkä ne enää satunnaisesti ohjaa häntä.

On olemassa tietoisuustaitojen harjoittamisen tapoja, joissa mieli täytetään erilaisilla näkökulmilla. Näitä voi olla oman persoonan erilaiset minätilat, ja niiden tunnepitoiset näkökulmat (vrt. Sisäinen teatteri). Tietoisuustaitoinen ihminen tajuaa, että saamme olla asioista montaa eri mieltä, koska juuri erilaisten egon osien, minätilojen, spontaanissa mielikuvituksellisessa ja leikkivässä vuorovaikutuksessa tietoisuutemme samea vesi alkaa kirkastua. Luovuutemme menee ongelmanratkaisutaidoissa järkevän minämme edelle tai vähintääkin tasa-arvoiseen suhteeseen sen rinnalle. Tämä johtuu siitä, että kyky oman tietoisuuden luovaan heijastukseen, itsereflektioon, on keskeinen tietoisuustaitomme.

Transmoderni ihminen ei siis ole pelkästään minä, vaan hän  on me- muotoinen minuus. Hän on joustava, virtaava ja leikkivä minuus, joka kykenee sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin rikkomatta kuitenkaan omia tietoiseksi tekemiänsä arvojansa. Hän ei ole enää ”massaihminen”, joka toimii yksiarvoisesti auktoriteettien valtauskomusten mukaisesti. Moderni länsimaalainen kulttuuri kasvatti keskiarvoille rakentuvan normiminuuden, yksipuolisen egon, joka tukahdutti ihmisen monipuolisuuden. Se myi omat arvonsa kansalle itsestään selvyytenä tekniseen tieteeseen kätkettyinä.

Mutta kansaa ei enää naruteta! Tämän päivän moniarvoisessa kulttuurissa on noussut yhden egon tilalle monitilainen minuus ja tiedon integraatio. Tietoisuutaitojen avulla saavutamme oivalluksen siitä, että leikin ja luovuuden kautta voimme moniminuuksina paljastaa ristiriidoista oman aidon itseytemme. Saamme olla montaa mieltä asioista ja me eri ihmiset voimme perustellusti valita erilaisia oikeita elämäntapoja.

Todellinen luovuus vaatii hiljaisia hetkiä, leikkiä ja mielikuvitusta. Mikäli yhteiskunnallisena tavoitteena on työurien pitäminen, täytyy yhteisömme pitää huolta siitä, että ihmiset tietoisuustaitojen kehittymisen kautta kokevat elämänsä kokonaisuuden, työ mukaan lukien, merkitykselliseksi.

Parhaillaan työtä määritellään kulttuurissamme uudelleen. Työntekoa ei ole vain se, että tahkotaan rahaa. Työtön ei ole välttämättä transmodernissa maailmassa työtön, vaan hänkin on työvoimaa. Palkkatyön ulkopuolella oleva ihminen voi hyödyttää hänkin yhteisönsä: Hän voi onnellistuttaa itseänsä ja yhteisönsä osallistumalla vapaaehtoistyöhön.

Selvää on, että moniarvoiseen maailmaan siirtyminen ei tapahdu ilman kasvukipuja. Kun yhä useampi ihminen haluaa elää elämäänsä itseänsä ja ympäristöänsä kunnioittaen, jää moderni Nallen ja hänen kumppaniensa maailma, ja sen moderni utopia jatkuvasta aineellisesta talouskasvusta vain yhdeksi menneeksi utopiaksi muiden joukkoon. Ehkä transmodernissa maailmassa määritellään vielä tämä ”vapaamatkustajuuskin” toisella tavalla. Se kuka eilen määriteltiin vielä vapaamatkustajaksi, voi huomenna olla arvostettu yhteisönsä jäsen ja päin vastoin.

Kun kierrätämme mahdollisimman paljon tavaroita ja vältämme tarpeetonta kuluttamista, paljastaa moderni maailmankuva mahdottomuutensa. Uudessa välittämisen kulttuurisessa ihmisiltä tullaan vaatimaan paljon yhteistä tahtoa ja yhteisöllisyyttä, vapaaehtoista toisista välittämistä. Toisaalta kun kuuntelemme itseämme, kehomieltämme sekä toisia yhteisömme jäseniä, on todennäköistä, että psykosomaattiset sairaudet ja monet stressisairaudet vähenevät. Ehkä tulevaisuudessa osa terveys- ja sosiaalihuollon palveluista tullaan korvataan osittain vapaaehtoisin voimin? Selvää on, että joudumme pienentämään julkisia kuluja ja suuria kipeitä säästöjä joudutaan tekemään. Tämä ei välttämättä vähennä onnellisuuttamme, vaan se todennäköisesti lisää sitä. Luulen, että moni nukkuu yönsä paremmin, kun esimerkiksi taloudellisesti hyödyttömät varattomat mummot ja papat eivät ole yhteisöllensä vain kilpailutettavaa ongelmajätettä, vaan heistä taas aidosti välitetään.

Olen huomattavan paljon optimistisempi kuin Nalle ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Näen ympärilläni satoja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä vapaaehtoistyötä. Vaikka he edustavat erilaisia arvomaailmoita, näyttäisi heillä olevan yksi yhteinen tahto: He tiedostavat jo törsäkuluttamisen mahdottomuuden; koska he haluavat antaa elinkelpoisen maapallo jälkeläisilleen perinnöksi. He tajuavat, että ehkä seuraavaksi jätteitämme ei lähdetä kuitenkaan viemään Afrikan ja Aasian sijaan Marsiin. Viisaampaa on rajoittaa kuluttamista. Sitä paitsi monet meistä haluavat olla läsnä lapsilleen ja toinen toisillensa. Aika on heille rahaa ja paitsi raha, myös tieto on heille valtaa. Eikä pelkästään teknistieteellinen tieto, vaan kokonaisvaltainen viisaus.

Transmodernissa elämäntavassa työ on osa elämää eikä vain tapa hankkia rahaa. Jospa monet leppoistajista haluavat jatkaa monipuolista, uudelleen määriteltyä työuraansa, elämänsä loppuun saakka, niin kauan kuin terveyttä vaan riittää.  Kun työtä tekee itseään, esimerkiksi rajojansa ja samalla terveyttään kunnioittaen, siitä ei ole kiire pois.

Minusta näyttää siltä, että on kasvamassa uusi sukupolvi, joka on paljon meitä vanhempiansa viisaampi. Muutos ei ehkä vielä näy suuren suurena, mutta uskon, että yhä useampi on havahtunut. Pinnan alla ruohonjuuritasolla jo kuohuu. Joka päivä tapahtuu heräämisiä: Ihminen toisensa jälkeen tajuaa, että elämässä on tärkeintä saadakaikille  arjen jokapäiväinen leipä, ja pieniä halpoja eettisiä kokemuksia ja elämyksiä.

Piti kirjoittaman selkeä ja lyhyt blogi, ja tässä sitä taas ollaan! Luovuuteni päästi minätilat vauhtiin… Seurauksena kasvoi yllä olevan kaltainen mielleyhtymäketju.

Itsekkyys hyötykäyttöön…kirjoittaa Suomen Kuvalehti

Vai oikein geenitutkija ja psykologit ovat Journal of Public Policy and Marketing -lehden artikkelissa sitä mieltä, että ihminen on niin vaan perusteellisesti geeneiltään itsekäs eläin. Tämän kertoo meille Suomen Kuvalehti. Näiden tutkijoiden mielestä ihmisten statussymbolikilpailuvietti tulisi ohjata siihen suuntaan, että sitä ohjattaisiin kilpailuun ekologisista asioista (Kummalla on hienompi sähköpolkupyörä, minulla vai naapurilla?). Tämä ei ole sinänsä täydellisen typerä idea, mutta se kyllä rakentuu mielestäni aika oudolle, vanhalle  ja virheelliselle perusolettamukselle.

Vai olemme geeneiltämme ahneita? Hohhohhoijaa….Tämä uskomus on yksi niitä myyttejä, jotka ylläpitävät epäterveitä yhteiskunnallisia rakenteita. Ihminen kun on ainut eläin, joka kykenee oman tietoisuutensa itsereflektioon. Hän voi kehittää tietoisuustaitojaan, jolloin hän voi itse valita, haluaako hän käyttäytyä kilpailevasti vai eikö. Moderni hierarkioille ja keskinäiselle kilpailulle rakentuva valtamyytti antaa meidän ymmärtää, että olemme geenejemme tahdottomia uhreja. Usein tällä perustelemme ja selittelemme ahnetta käyttäytymistämme ja näin pakenemme vastuutamme muista ihmisistä ja luontokappaleista.

Kannattaa pitää mielessä, että sosiaaliset tapahtumat aktivoivat geenejämme. Voimme ohjata tunteitamme kehittämällä tietoisuustaitojamme, ja pystymme tätä kautta vaikuttamaan omaan kehoomme, uskomuksiimme, arvoihimme ja käyttäytymiseemme. Voimme halutesamme rakentaa maailman sellaiselle uskomukselle, että ihminen on yhteisöllinen ja toinen toisestansa välittävä sosiaalinen eläin. Kysymys on vain siitä, haluammeko itse ohjata elämäämme, vai annammeko kulttuurisille myyteille vallan.

Ihminen ei ole passiivinen omien geeniensä uhri, muuta kuin rajallisessa määrin. Toki on puhtaasti geneettisiä sairauksia, mutta moniin sairauksiin voimme itse vaikuttaa omalla tietoisuudellamme. Nykyään tehdään paljon tutkimusta siitä, kuinka mielemme sisältö vaikuttaa fyysiseen olemukseemme (esim. kuinka psyykkiset traumat vaikuttavat syöpägeenien aktivoitumiseen). Ihminen  voi kehittämällä tietoisuustaitojaan vaikuttaa paitsi uskomuksiinsa ja arvoihinsa, myös fyysiseen terveyteensä.

Voimme valita halutessamme tietoisesti sellaisen elämäntavan, jonka perusta on, että itsekäs ryppyotsainen kilpailu on epäsopivaa käyttäytymistä. Silti saatamme hyväksyä vaikkapa leikillisen kilpailun ja itsensä kanssa kilvoittelun. Voimme perustellusti olla sitä mieltä, että valtaa pitävään kilpailukulttuurin liittyy liian paljon vastenmielisiä ilmiöitä, kuten ekologista tuhoa sekä ihmisluonnon ongelmia (addiktioita, ahdistusta). Silloin kun meillä on tietoisuustaitoja, olemme vapaita valitsemaan omat arvomme, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Voimme perustellusti valita erilaisia tapoja elää.

Minusta näyttää siltä, että ehkä olemme siirtymässä aikaan, jossa leikillisyys tulee jälleen muotiin, ja keskinäinen ryppyotsainen kilpailu jää vähemmälle.  Luulen, että kansansivistyksemme alkaa olla sillä asteella, että ihmiset ovat alkaneet oikeasti miettimään, minkälaisen elämäntavan osaksi he haluavat kasvattaa lapsensa. Kumpi on tärkeämpää, läsnä oleminen lapsille ja yhteisöllinen välittäminen vai statussymbolit ja kilpailu organisaatioissa? Yhä tietoisempina ihmisinä teemme erilaisille arvoille rakentuvia elämäntapavalintoja, ja yhä suurempi osa meistä valitsee totisen kilpailun sijaan leikillisyyden,  läsnäolon ja yhteisöllisen vastuullisuuden kulttuurin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mitä on tämä parjattu ”downshiftaaminen”?

Viime aikoina downshiftaamis- eli leppoistamiskeskustelu on ollut ongelmallinen sinä mielessä, että keskustelijat eivät tunnu ymmärtävän, mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan. Eikä tämä ole ihme, kun suomenkielisestä wikipediastakin löytyy melko kummallinen määritelmä downshiftaukselle.  Yleisesti luullaan, että leppoistaminen on loisimista tai vapaamatkustusta, joka on mahdollista vain rikkaille.

Mietin itse eilen pääni puhki, mitä kaikkea itse käsitän leppoistamisella.  Mieleni täytti sekalainen kokoelma erilaisia ajatuksia. Lepoistajiin kun kuuluu nimittäin monia erilaisia arvomaailmoita edustavia ihmisryhmiä ja yksilöitä. Joka ammattikunnasta ja myös työttömistä löytyy jo ”downshiftareita”.  Onneksi satuin selaamaan New York Timesin vanhoja artikkeleita, ja sieltä löysin itselleni lyhyen, selkeän, määritelmän kohtuullistamisesta, joka vastaa omaa käsitystäni tästä elämäntavasta.

Downshiftaaminen (kohtuullistaminen/leppoistaminen) tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen alkaa elää elämäänsä omien todellisten arvojensa mukaan. Hyvin usein käy tällöin niin, että hän samalla kieltäytyy osallistumasta ekologisesti kestämättömään aineelliseen kulutuskilpaan, jossa vertaillaan itseä naapuriin tai työtoveriin kulutushyödykkeiden omistajina. Leppoistaja ymmärtää, että maailma on moniarvoinen.  Siksi hän saattaa toteuttaa itseään paitsi työnsä,  myös taiteen tai vapaaehtoistyön kautta tai vaikkapa tarjoamalla lapsilleen läsnäolon hetkiä.

Minusta näyttää siltä, että kiivaimmin leppoistamista vastustaa valtarakenteiden  yläpää. Haluavatko he kenties painostaa kaikki kansalaiset elämään heidän arvomaailmaansa mukaista elämä?  On oikeastaan aika kornia, että yhteiskunnallinen eliitti näyttäsi vastustavan sitä, että kansalaiset tiedostaisivat  omat aidot arvonsa. Sen sijaan he tuntuvat vaativan kaikkien kansalaisten ottavan vastaan heidän arvomaailmansa. Ei kai vain siksi, että tämä on heidän henkilökohtaisten etujensa mukaista? Varmaankin näissä ihmisissä on myös hyvää tarkoittavia, mutta moni heistä on vain oman rajoittuneen kapean maailmankatsomuksensa sokaisema.

Mistä löytää omat todelliset arvonsa? Tähän ihminen tarvitsee itsetuntemusta. Se saavutetaan harjoittamalla tietoisuustaitoja, kuten itsereflektiota . Elämme parhaillaan itsetiedostuksen lisääntymisen aikaa. Silti suuri osa kansalaisia elää kulttuurissamme edelleen sisäistämiensä auktoriteettien arvojen mukaista kuluttavaa normielämää, eivätkä he tiedosta vielä omia syvällisiä arvojansa.  Monet meistä ovat edelleen länsimaisen valtamyytin uhreja.

Ajat onneksi muuttuvat. Parhaillaan elämme kulttuurissa, jossa yhä useampi ihminen kykenee oman itsereflektion kautta tiedostamaan, mikä heille on oikeasti  tärkeää tässä elämässä. Ihminen voi elää vaatimattomimmissakin taloudellisissa olosuhteissa onnellista elämää.

Totta on, että leppoistaminen on mahdollista vain heille, joiden ei tarvitse päivittäin pohtia, mistä saada rahat arjen pyörittämiseen.  Siksi kohtuullistajien tulisi pitää huolta aineellisesti heitä varattomimmista ihmisistä. Muutos uuteen moniarvoiseen ei välttämättä ole helppo, mutta uskon että se on mahdollista. Tarvitsemme yhä enemmän ihmisiä, jotka ymmärtävät, että voimme auttaa toinen toisiamme myös vapaaehtoistyön avulla. Hyvinvointi ei rakennu pelkästään taloudelliselle kasvulle vaan myös säästöille, kohtuullisemmalle elämäntavalle ja lähimmäisen rakkaudelle.

(Ote The Overspent American -tekstistä:   ”Most important, downshifting brings one’s lifestyle into correspondence with one’s values. And downshifting is happening because millions of Americans are recognizing that in fact their lives are no longer in synch with their values, either because they have no time for what they care about most (their children, their families, their communities, or their personal development), because they can’t believe in the work they are doing, or because the money and the consumption-identity link has started to seem meaningless. For these reasons, downshifting often involves soul-searching and a coming to consciousness about a life that may well have been on automatic pilot.)

Tietoisuustaidot facebookissa.