Patologia – oppia taudeista vai kärsimyksen ymmärtämystä?

Pidän luovuutta ja vapautta uuden kosmisen etiikan tärkeimpänä arvoina.  Jotta ihmiset voimaantuvat luomisesta ja vapaudestaan, heitä ei pidä opettaa liikaa. Jos näin teemme, he vain seuraavat muita. Tämä pilaa heidän siipiään ja rajoittaa heidän vapauttaan.  – Henryk Skolimowski

Sanojen etymologia paljastaa mielenkiintoisia asioita lääketieteen käsitteiden  historiasta.  Wikipedian mukaan patologia tarkoittaa oppia taudeista. Kun sanan etymologiaa tutkii, antaa se kuitenkin aivan toisenlaisen merkityksen patologialle.

Pathos – tarkoittaa kärsimystä ja logos – ymmärrystä, ajattelua, järkeä ja oppia.  Patologia sanana on johdettu sen historiallisessa merkityksessä kärsimysopista tai ymmärryksestä.  Minusta tämän pitäisi tuoda meille lääketietoilijöille painavasti esille,  muistutuksen siitä, että lääkäri tarvitsee paitsi tavanomaista patologista tietoa myös syväpsykologista ymmärtämystä kärsimyksen luonteesta.

En ehdota, että muutettaisiin patologia takaisin vain sen alkuperäiseen merkityksen.  Sen sijaan haluaisin, että kaikki lääketieteen ammattilaiset, jotka opiskelevat patologiaa, muistaisivat ja pysähtyisivät myös sen alkuperäisen merkityksen äärelle. Emme tutki vain ihmisen patologisia prosesseja, vaan meidän tulisi koko ajan kehittää myös taitojamme ymmärtää paremmin kärsimyksen luonnetta.

Kärsimyksen luonteen ymmärrykseen minulle eräs eniten eväitä antanut henkilö on ekofilosofi Henryk Skolimowski.  Hänen tapansa ajatella osuu ja uppoaa minuun kuin kainuulaisen saapas suohon.  ”Let there be light – The mysterious Journey to Cosimc Creativity” -kirjaa suosittelenkin kaikille niille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka haluavat laajentaa ymmärtämystään kärsimyksestä.

51tCzm0nVqL._SX313_BO1,204,203,200_

Kivusta ja epäonnesta seuraava kärsimys on annettu meille siksi, että löytäisimme itsestämme sen mitä Henryk Skolimowski kutsuu Valoksi.  Uskonnot ovat erilaisia Valon filttereitä.  Tässä näkemyksessä Skolimowski näyttäisi olevan samaa mieltä kuin Mahatma Gandhi.  Hänhän oli sitä mieltä, että uskonnoilla on yhteiset juuret ja runko; ne ovat henkisyytemme lehvästöjä ja erilaisia lehtiä(kts. edellinen blogini).

Seuraavassa Skolimowsksin kirjan ajatuksia, hiukan sekalaisessa ja mielivaltaisessa järjestyksessä:

  • Sisäinen rauha on kaiken ymmärryksen lähtökohta. Yksinäisyys ja hiljaisuus ravitsevat sisäistä rauhaasi.
  • Henkisyyden harjoittaminen on lentämistä.  Lennä, lapsi lennä!  Mutta lennä hallitusti!  Olemme nähneet monta haavoittunutta Ikarosta. (Tarun mukaan Ikaros lensi liian lähelle aurinkoa, jonka vuoksi siivet sulivat ja hän putosi ja hukkui mereen).
  • Ajatteleminen on lahja.  Se, että osaat ajatella itsenäisesti on vielä suurempi lahja. Käytä tätä lahjaasi. On etuoikeus saada olla ajatteleva ihminen.
  • Ota liittolaiseksesi ihmisiä, jotka etsivät elämään arvokkuutta, oikeudenmukaisuutta, totuutta ja kauneutta.
  • Jalo ajatus on sinänsä jo rukous. Jalo elämä on jatkuvaa rukousta.  Rukous on sielun matkaa taivaaseen; henkinen energiasi antaa sinulle siivet.
  • Fyysiset työmme jäljet katoavat nopeasti, mutta mielikuvituksemme ja viisautemme tuottamat asiat säilyvät pidempään. Tavoittele luovuudellasi korkeuksia, sillä toiveesi ovat osa kohtaloasi. Ilman toiveita et todenna omaa luontoasi, etkä voi tavoittaa elämääsi pyhää ulottuvuutta.
  • Kun löydämme Valoa elämäämme, löydämme runsaasti elävyyttä elämäämme, löydämme ilon ja löydämme luovuutemme. Älä aliarvio koskaan Valosi voimaa! Syleile Valoasi. Valo on siinä mielessä tasapuolinen, että se palvelee sekä pyhää että synnintekijää. Siksi Valoa pitää käsitellä varovaisesti, sillä muuten se voi kärventää ja polttaa sinut.
  • Et voi olla aina optimistinen, mutta yritä olla sitä! Optimismi ja toivo ovat kestäviä voimia ja paljon tärkeämpiä kuin järki ja rationaalisuus. Muista aina, että on rajaton määrä lepotilassa olevia mahdollisuuksia, jotka voivat elämäsi kautta todentua. Kiitä joka päivää elämääsi.  Et koskaan tiedä, mikä päivistäsi on viimeisesi.
  • Rakasta, sillä rakkaus ja pyhyys ovat lähellä toisiaan. Rohkeus, anteliaisuus, myötätunto ja altruismi ovat edellytyksiä sille, että pääset polullasi eteenpäin.
  • Luovalla rohkeudellasi voit pystyä ylittämään koko ajan aikaisempaa ymmärrystäsi. Luovuutesi avulla voit saada eheyttä, syvyyttä ja merkitystä siihen mitä teet. Se on se, että kokeilet jatkuvasti uusia asioita.  Opit erehdyksen ja onnistumisen kautta.
  • Luovuutesi on sinussa olemassa mahdollisuutena. Sinun ei tarvitse ponnistella löytääksesi luovuutesi.  Luovuudessa unohdat itsesi ja sulaudut tekemiseesi.  Älä pelkää alla rohkea vaan ole rohkeasti luova.  Luovuus luo uutta rohkeutta.
  • Kun työtä tekee oikeista syistä, on se terapeuttista. Suuri elämä elää vaatimattomuudessa ja yksinkertaisuudessa. Elä arvokkaasti yksinkertaisuudessasi. Meditaatio hiljaisuudessa on tie sisäiseen rauhaan ja  henkiseen valaistumiseen.
  • Syleile Valoasi.  Pyri elämään jokainen päiväsi kunniakkaasti ja ylistäen.  Kun viimeinen päiväsi tuee, ota tavoitteksesi, että kohtaat sen levollisesti ja hymyssä suin.  Kuvittele kaunein hymysi, ja näe mielikuvituksissessasi, kuinka kuolet tämä hymy kasvoillasi.

+++++

On mielenkiintoista itse huomata omat tunnereaktionsa, kun lukee Skolimowskin ajatuksia. Eniten minua liikautti viimeinen näistä lainauksistani:  ”Kuvittele kaunein hymysi, jä näe mielikuvituksissasi, kuinka kuolet tämä hymy kasvoillasi.”   Tämä johdattelee minut siihen ajatukseen, että tämä lause on juuri se lause, jota minun täytyisi mietiskellä omassa henkilökohtaisessa prosessissani.  Miksi juuri tämä lause kosketti minua niin, että kyynel nousi silmäkulmaan?

Oliko Skolimowskin ajatuksissa  jotakin, joka kosketti erityisesti sinua?

Mainokset

Tietoisuustaitojen kaksi tietä hyväksyvään läsnäoloon

ELÄMÄN MYRSKYT

Joulut%E4hti+punainen+75488
Kun sairauden tai kriisin kaoottisen kokemuksen aikana kohtaat erilaiset tunnelatautuneet kokemustilasi, on kokemus samanlainen kuin tuntisit olevasi myrskyn silmässä. Tai hurrikaaniin, niin kuin James Welwood kirjoittaa. On helpottavaa tietää, että keskellä hurrikaania on rauhallinen, seesteinen ja levollinen paikka. Kun mielettömästä tuulesta huolimatta jatkat sitkeää kävelemistäsi, löydät myrskyn keskeltä itsellesi levon.  Meditoiden voit pysyä jopa pitkään tässä levollisessa tilassa! Välillä ehkä vain sivuat myrskyn reunaa. Joskus joudut uudestaan myrskyyn, mutta nyt askeleesi voivat olla jo vakaammat.

Edellinen pyörremyrskyni minulla oli melanoomadiagnoosini aikana. Nykyään jo hyväksyn että, että sisäinen ilmanalani on vaihteleva. Olen joutunut tekemään paljon töitä, jotta saan kaaottisten elämänvaiheitteni aikana tietoisuuteni erilaiset tilat ohjaukseeni. Olen saanut olla jo vuoden taas rauhassa harjoittaen lähes päivittäin tietoisuustaitoja.  Nyt tiedän, on tietoisuustaitojen kaksi tietä ulos myrksyn silmästä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

KAHDENLAISIA TIETOISUUSTAITOHARJOITUKSIA   (STL JA PTL)V

Joulut%E4hti+punainen+75488

Voin tehdä päivittäin harjoituksia, joilla sieluni saa levon. Näitä harjoituksia kannattaa tehdä  ennaltaehkäisevästi, sillä aivojamme täytyy bodata, jotta me kestämme entistä vakaimmin askelein vastaamme tulevat myrskyt.

Etsin luovasti kirjoittaen ja lukien, aloittelijan asenteella, päivästä toiseen, uusia käsitteellisiä tapoja hahmottaa sisäisiä meditatiivisia tietoisuustaitoharjoituksia. Toisin sanoen teen PTL:ää. Löysin nimittäin tällä kertaa James Welwoodilta kaksi tapaa harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa. Ne molemmat luen tietoisuustaitoihin. Voimme harjoittaa syvää tietoista läsnäoloa (STL, deep mindfulness) tai peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelua (PTL, mindful self-reflection).

Sekä STL:ää että PTL:ää harjoitamme, jotta löydämme jakamattoman tilan sielustamme; aukaisemme tilaa laajemmalle ehdollistumattomalle tietoisuudelle. Voisin kai käyttää sielu-sanan sijaanmieli” sanaa, mutta käytän tarkoituksellisesti sanaa sielu. Haluan nimittäin korostaa kaiken elämän, myös ihmiselämän, pyhyyttä ja perimmäistä henkistä olemusta.

Tietoisen läsnäolon harjoittajat helposti luulevat, ettäteemme syntiäkun ajattelemme ajatuksia tai koemme tunteita harjoitellessamme läsnäolon taitoja. Asia ei ole kuitenkaan näin. Welwoodin mukaan voimme löytää suhteen ehdollistumattomaan sisäiseen läsnäoloon kahta tietä, STL:n suoraa tietä pitkin (esimerkiksi hengitysmeditaatio, kehomeditaatio, läsnäolo arjen askareissa) tai PTL:n suhteellisen tietoisuuden tien kautta, jossa peilaamme kokemuksiemme luovasti. Olemme täysin hyväksyvästi hereillä tunnelatautuneille kokemustiloillemme niiden ajatuksineen, ja voimme puhaltaa ne jopa luovaan leikkiin. Tähän jälkimmäiseen PTL:ään luen taideterapeuttiset menetelmät, esimerkiksi Jungin aktiivisen mielikuvituksen, Sisäisen teatterin sekä vaikkapa autenttisen liikkeen ja länsimaisen mietiskelytradition Lectio Divinan.

WP_20141202_008[1]

Valaistuminen ei ole Welwoodin mukaan mikään ihanne päämäärä, täydellinen mielentila tai henkinen korkein tila, vaan se on matkamme täällä maankamaralla. Se on kätkettynä prosessiimme, tiehemme, jossa heräämme kaikkeen siihen, mikä saa meidät täydellistymään suhteessamme siihen. Jotta pääsemme kiinni tietoiseen läsnäoloon elämässämme, täytyy meidän harjoittaa läsnäolon hetkiä jokaisena päivänä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

TIETOISUUSTAIDOT MUODOSTAVAT SILLAN VIISAUSPERINTEIDEN VÄLILLE

Joulut%E4hti+punainen+75488

Perinteisesti ajatellaan, että tietoinen hyväksyvä läsnäolo on uskonnotonta. Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on riisuttu uskonnollisista merkityksistä. Näin se onkin, kun ajattele asiaa STL:n näkökulmasta, mutta kun katsomme asiaa PTL:n näkökulmasta, on asia tyystin toinen. Löydämme PTL:n menetelmiä hyväksi käyttäen rakkaudellisen aloittelijan dialogisen asenteen elämäämme ja koko maailmaan. Suostumme avautumaan koko maailman viisausperinteiden kirjolle. Kieltäydymme uskonnollisesta ajattelusta, jossa erilaiset uskonnot taistelevat tai kilpailevat keskenään. Kieltäydymme myös ajattelemasta vain luonnontieteellisesti, mikä loukkaa – Skolimowskia lainatakseni – elämän pyhyyttä.

Olen kristinuskon ystävä. Olen täysin tietoisesti tehnyt tämän valinnan, ja pystyn täysin järkeenkäyvästi perustelemaan valintani. Uusi Testamentti on minulle rakkauden ja läsnäolon runoutta, joka on kyllästetty erilaisin vertauskuvin. Olen osa esi-isieni kristinuskon ystävien jatkumoa.

Tiesitkö, että metaforat eli vertauskuvat ovat aivojemme työhevosia. Kaikki kieli on perimmiltään metaforista. Mitä paremmin kykenemme uteliaasti ja läsnä olevasti vertauskuvin käsitteellistämään maailmaa, sitä onnellisemmin elämme. Metaforat ovat kuitenkin vain työhevosia, meidän ei pidä takertua niihin, koska totuutta emme koskaan voi vangita, voimme vain lähestyä sitä erilaisten näkökulmien ja niiden vertauskuvien tikapuita pitkin.Tämän jälkeen meidän pitää tyrkätä tikapuut pois ja luottaa, että saavuttamme uusi läsnäolo kannattelee meitä. Omat tikapuuni pyhyyteen muodostaa kristinuskon käsitteet ja tietoisuustaidot.

Vaikka olen kristinuskon ystävä, pidän tärkeänä dialogisuutta muiden uskontojen, ja tietty, myös tieteen kanssa (tiede kehittää realiteettitajua). Minussa on myös esimerkiksi buddhalaisuuden ystävä, se on vain huonommin kehittynyt kuin tämä kristinuskon ystäväni. Thich Nhat Hanhin sanoin, pidän erityisesti banaaneista (= minulle kristinusko), mutta haluan välillä maistaa myös mandariineja, omenoita ja päärynöitä.

Minulle Kristuksen lähetyskäskymenkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsikseni – ei toden totta tarkoita sitä, että minun täytyisi viedä miekalla kristinuskoa eteenpäin. Minulle lähetyskäsky merkitsee rakkaudellisen läsnäolon viestin dialogista eteenpäin viemistä. Väkivallattomasta rakkaudesta voi puhua monin kielin ja käsittein. Rakkaudellisen läsnäolon harjoittaminen tietoisuustaitona on silta, joka voi ylittää eri uskontojen ja muiden viisausperinteiden, kuten tieteen, rajat.

Tämä Desmond Tutun ja Dalai Laman video sai minut kyyneliin. Heidän dialoginen läsnä olonsa on  sitä mitä tarvitsemme lisää tässä maailmassa. Emme tarvitse oikeassa olemista vaan läsnäoloa. Uskonnot ovat vain valon filttereitä, niin kuin Henryk Skolimowski kirjoittaa. Ne ovat suhteellisen läsnäolon työkaluja. Mikään niistä ei tavoita valoa yksin ja kokonaan.

Edelleen jatkan nerokkaan ekofilosofin, Henryk Skolimowskin ajatuksia. IInstitutionalisoitunut uskontomeillä kotoinen kirkkommeon ottanut oikeudet henkisyydestä ja valosta itselleen. Jumala ja Jeesus muuttuivat vähitellen instituutioiden tavaramerkeiksi ja joskus jopa ala-arvoisen mainonnan ja oikeassa olemisen välineiksi. Ja siksi ne ovat kirkon tavaramerkkeinä muuttuneet valon tyranneiksi ja niiltä on kadonnut matkalla liian usein pyhyys. Uskon, että luterilaisen kirkon maine palaa, kun teemme uuden uskonpuhdistuksen, jossa kiellämme valon pyhyyden alistamisen jonkun instituution yksinoikedeksi. Avaudumme dialogiseen olemiseen, jossa me globaalisti olemme kaikki uskonnosta riippumatta saman puun lehtiä, jotka värisevät tuulessa kukin omalla tavallaan.

Yliopistot puolestaan ovat ottaneet materialistisella maailmankatsomuksellaan ja sen yksipuolistavalla kielenkäytöllä yksinoikeuden tietoon.  Se on Skolimowskin mukaan myös elämän pyhyyden halventamista.  On surullista, kuinka monet akateemiset ihmiset kadottavat oman sisäisen viisautensa ja luovuuteensa alistaessaan itsensä tunteettomalle tieteelle.

Tietoisuustaidot facebookissa.

James Welwood, Toward a psychology of awakening: Buddhism, psychotherapy, and the path of personal and spiritual transformation. Boston: Shambala Publications.

Henryk Skolimowski, Let there be Light, The Mysterious of Cosmic Creativity, Wisdom Tree, 2009

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Harjoitatko mieletöntä poissaoloa? … Älä lannistu!

Meidän perheessä on sellainen tilanne, minä osaan tietoisuustaitoja. Teoriassa. Mieheni tuntuu – ainakin joiltain osin – osaavan niitä enemmän käytännössä.  Esimerkki.  Isännällä oli syntymäpäivä, ja hän sain kymmeniä ja kymmeniä syntymäpäivä onnitteluja naamakirjassa.  Hän vastasi jokaiseen huomaavaisesti ja läsnä olevasti, aistien ja muistaen heidän elämäntilanteitaan.  Kateeksi käy. Minulla muka ei ole aikaa sellaiseen.

Toisaalta, jos rehellisiä (tai omahyväisiä???) ollaan, olen minäkin käytännössäkin  jo vähän tietoisuustaitoja oppinut.  Oma vahvuuteni on läsnäoleva luovuuteni. Saavutan helposti flow-tiloja esimerkiksi kirjoittaen ja maalaten.  Sosiaalipsykologian professori Ellen Langer kirjoittaa kokonaisen kirjan siitä, kuinka avautuminen omalle luovuudelle, voi olla suuri askel hyväksyvään läsnäoloon. Löydämme joskus taiteen harjoittamisen kautta  taiteilijan asenteen koko elämäämme. Voimme siirtää läsnäolomme paperille, valokuvaan  tai kankaalle taiteelliseksi muodoksi.

WP_20150228_008

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että olen harjoittanut,  ja edelleen harjoitan joka päivä valitettavasti myös mieletöntä poissaoloa.  Onko ehkä sinullekin seuraavan tapaiset mielettömän poissaolon harjoittamisen muodot tuttuja?

Ajan autolla, ja huomaan, että on mennyt monta kilometriä siten, etten ole havainnut mitään ympäristöstäni. Tuntuu siltä kuin olisin lentänyt silmät suljettuina paikasta A paikkaan B.  Syön vahingossa, naamakirjaa päivittäessä, pinon voileipiä, vaikka ei ole edes nälkä.  Kuuntelen toista, muka keskittyneen näköisenä minuuttikaupalla, enkä ymmärrä yhtään mistä hän puhuu. Luen kirjaa sivullisen, ja yhtäkkiä huomaan, ettei minulla ole minkäänlaista tietoa lukemastani.  Kun kuuntelen toista henkilöä, tiedän jo etukäteen, mitä seuraavaksi sanon, ilman, että kuuntelen toisen asiaa edes loppuun.  Hukkaan tavaroitani. Löydän esimerkiksi etsimäni avaimet jääkaapista.  Menen suihkuun ja unohdan pestä tukkani.  Menen suihkuun ja pesen tukkani, vaikka minun ei pitänyt pestä niitä.  Kun harrastan seksiä, ajattelen samalla suklaakakkua, jonka aion leipoa poikani syntymäpäiville.  Laitanko banaaia ja vanilijakastiketta kerrroksittain kakkuviipaleiden väliin vai ehkä sittenkin teen juustokakun?

Nykyään en ole kamalan huolissai itsestäni. Olen nimittäin huomannut, että pystyn nykyään jo hiukan paremmin fokusoimaan huomioni takaisin haluamaani asiaan tai tehtävään. Sehän on se tietoisuustaitojen yksi keskeisin asia. Saat karkaavan mielesi yhä useammin kiinni, ja kykenet keksittämään (me-di-toi-maan) sen tarkoituksellisesti haluamaasi asiaan.

Uskon, että oppini tietoisuustaidoista eivät ole menneet hukkaan. Tiedän jo  varsin hyvin sen monenlaiset hyödyt. Hiukan jo käytännösäkin!  Läsnäoloa ei opi muutamassa viikossa, vaan mestari tietoisuustaidoissa kasvaa vasta vuosikymmenien käytännönharjoitusten kautta. Niitä kannattaa siis harjoittaa sitkeästi päivästä toiseen. Sivutuotteena elämänlaatusi ja terveytesi kohenee.

Tietoista hyväksyvää läsnäoloa kannattaa harjoittaa…

1) Kun kykenet ohjaamaan halutessasi ajatuksesi tähän hetkeen, ahdistavat, pelottavat tai aggressiiviset tunnetilasi eivät kaappaa sinua helposti.

2) Opit katsomaan asioita arvottamatta.  Osaat katsoa tilannetta toisen näkökulmasta ja kärpäsenä katosta.  Kun et arvota asioita, ei-toivoitut kokemustilat eivät kaappaa kavalasti tietoisuuttasi.

3) Kehität kokonaista viisasta mieltä, jossa tilasi toimivat eheänä kokonaisuutena.

Viisas mielesi tekee esimerkiksi terveyspäätöksiä kuunnellen sekä rationaalisia järkeviä tilojasi että kehosi tunneviisaita puolia.  Kehomme tietää välillä asioita, joita rationaalinen mieli ei tiedä. Syvimmät tunteemme kun meissä ovat kehollisia kokemuksia.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Päästä itsesi flow-tilaan, uutta muotoa tuottavaan transsiin!

Jos olet lukenut blogejani, tietänet, että sijoitan hyväksyvän läsnäolon lisäksi luovat transsit osaksi tietoisuustaitoja.

Uutta muotoa tuottavaa flow-tilaa hyödynnetään monissa itsetuntemusmenetelmissä kuten vaikkapa terapeuttisessa tanssissa tai Sisäinen teatteri-kirjoittamisessa.  Transsitilassa alat etääntyneenä, ”meta-asemassa”, tunnistaa, luokitella ja käyttää hyväksi erilaisia puoliasi. On mahdollista henkilöistää tilat  leikillisiksi mielikuvitushahmoiksi. Uskallat kirjoittaen lähteä leikittelemään mielikuvituksellasi ja  mielesi osilla.  Vaarallista? Voi olla pelottavaa ja joskus vaarallista ihmisille, joilta realiteettitaju on hukassa ja jolle ei ole kehittynyt aikuisia turvallisia omaan tietoisuuteen. Jos epäilet psyykkistä kantokykyäsi, aloita terapeuttinen prosessisi ryhmässä tai yksilöprosessissa, kokeneen yksilöterapeutin tai taideterapeuttisen ohjaajan ohjaamana.

Muistan aina muistuttaa luennoillani siitä, että toisesta näkökulmasta katsottuna, on myös vaarallista olla koskaan tutustumatta itseensä.  Huolimatta korkeasta elintasostamme, masennus ja addiktiot ovat kansanvitsauksia.  Myös aineellisesti hyvinvoivilla ihmisillä on masennusta ja elämäntapaongelmia. Ihan vain sen vuoksi, että meiltä puuttuu sisäisyys.

Kuinka paljon mahtaakaan kansalaisten pahaa oloa selittyä sillä, ettei uupunut ja loppuunpalanut ihminen osaa tunnistaa ja ilmaista millään tavalla sisäistä kokemustaan ja sen tunnetiloja.  En usko, että kaikki, terapiasta mahdollisesti hyötyvät ihmiset, voisivat koskaan saada terapiaansa. Taloudellisia resursseja tälläiseen ole.  Onneksemme meillä on tietoisuustaito-opetusta yhä enemmän.  Tietoisuustaitojen lisäännyttä ihmiset alkavat ottaa yhä enemmän vastuuta sisäisestä maailmastaan, oman elämän tunnetilojen ja elämäntapojen ohjaajana. Itsetuntemus prosessiin ei tarvitse vain järkeä vaan myös järjestä irti päästämistä.

Joseph Campbell (1904-1930) oli amerikkalainen professori, kirjailija, uskontotieteilijä ja mytologioiden tutkija. Kun peilaan hänen ajatuksia omaan sisäiseen matkaani, minun on hyvin helppo ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan.

WP_20150228_008

Campbell jakoi ihmiset kolmen eri polun kulkijoiksi:

1)  Kyläelämää elävät

Nämä kyläelämää elävät  edustavat ”normaaliaegon ideaalielämää, ottaen vastaan kyseenalaistamatta heille annetut roolimallit ja sosiaaliset rakenteet.  Kylän asukas elää esimerkiksiamerikkalaisesta unelma elämää” (jos sellainen on vielä olemassa). Esimerkillinen kylän asukas on kiltti tottelevainen lapsi, käy kiltisti koulunsa, tulee ylioppilaaksi ja menee ehkä jatkokoulutukseen, menee sitten naimisiin ja saat lapsia, ostaa talon ja tekee mahdollisimman paljon rahaa, jää eläkkeelle ja sitten kuolee.

Tässä elämäntavassa ei Campbellin mukaan välttämättä ole mitään vikaa sinänsä.  Joillekin ihmisille tämä voi olla varsin hyvä ja tyydyttävä elämäntapa.

On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät tahdo tai eivät osaa elää kyläläisen elämää.  Monelta sitä paitsi osallistuminen tähän elämään on evätty väärän ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, väärän uskonnon, sukupuolen tai sosioekonomisen statuksen vuoksi. Ehkä joku ihan vain omapäisyyttään halua lähteä kylästä, koska ei koe haluavansa elää sen sääntöjen mukaan.  Moni ihminen on vieraantunut kokemiensa traumojen vuoksi kyläihmisen elämästä. Elämän koettelemukset kuljettavat hänet hukkamaalle 

2) Hukkamaan asukkaat (wasteland)

Hukkamaan asukkaat eivät osaa elää naama pokerina kyläelämää.  Sen sijaan he elävät negaatiota hukkamaassa.  Voimakkaimpia tunteita siellä on kyynisyys ja apatia, ja riesana addiktiot ja itsetuhoisuus. Hukkamaan asukki asuu osittain tai kokonaan irrallisena valtakulttuurista, ja hän saattaa olla osa jotakin pienempää alakulttuuria.

Kun ihmiset hakevat henkistä apua, he ovat tavallisesti hukkamaalla; he eivät ole osallisena kyläelämässä.  Usein hoitavan yhteisön tavoite on saada nämä kansalaiset takaisin eläjiksi kyläelämään.  On hyvä oivaltaa, että tämä voi olla mahdollista, mutta se voi olla henkilölle myös mahdotonta.

On nimittäin niin, että joskus kyläelämästä vieraantunut on voinut saadasielun merkinsyvään tietoisuuden muodonmuutokseen.  Henkilölle ei ole välttämättä enää mahdollisuksia palata takaisin kyläelämään. Hänen tietoisuutensa kun on käynyt läpi palautumattoan muodonmuutoksen. Se johtaa hänet tiedostamisen matkalle.

3) Tiedostamisen matkalle lähtijät

Kun kyläelämä ja hukkamaan elämäntapa edustavat vastapareja, toisen sisältäessä sen, minkä toinen kieltää, tiedostamisen matkalle lähtijät lähtevät yhdistämään eli integroimaan näitä vastakohtia. He kykenevät nousemaan kaksijakoisuuksien, dualismien, yläpuolle. He eivät sokeasti luota kyläeläjien valmiisiin rooleihin ja sääntöihin, mutta eivät myöskään kyynisesti hylkää niitä.

Sen sijaan nämä matkailijat lähtevät Star Trekin tapaan matkalle tuntemattomaan, alueille, joilla kukaan muu ei ole käynyt. Tällä matkalla avautuu suurempi tietoisuus ja uusien mahdollisuuksien meri. Monet suuremmat tai pienemmät ajattelijat ovat kuvanneet tätä matkaa suurena seikkailuna.  Minulle tietoisuustaitojen kokemuksellinen tutkiminen on tarjonnut suuren seikkailun.

Tiedostamisen matkalle lähtijät ovat löytäneet kutsumuksensa. Jokin on koskettanut heidän sieluaan, minkä jälkeen hämmästys ja uteliaisuus aukeavat. Olet löytänyt sen, mitä tarvitset. Tiedät kristallin kirkkaaksi, minkä vuoksi elät ja mitkä ovat elämäsi päämäärät.

Campbellin mukaan on ihmisiä, jotka kieltäytyvät kutsumuksestaan, mutta se koputtelee tämän jälkeen toistuvasti ovea. Kutsumuksesi voi olla kirjoittaminen, eläinten hoitaminen, maalaaminen tai musiikki, tai voit uppoutua tieteeseen tai teknologiaan, tai saatat vaikkapa hoitaa ihmisiä, ja tuntea työssäsi syvän ihmisten välisen yhteenkuuluvaisuuden. Kutsumuksesi ei käske sinua toteuttamaan egosi tarpeita, vaan se kertoo, minkälaisia hyviä asioita sinulla on annettavanaan maailmalle.

Kun et kuuntele sieluasi ja sen kutsumusta, on mahdollista, että kuljet kyläelämäsi asukkaana koko matkan vuoren huipulle. Huomaat sitten elämäsi loppupuolella, että olet noussut väärälle vuorelle. Kuolet rytinällä ja ulisten. Sielun herättäjiä, usein keski-iässä, ovat sairaudet, oireet, epäonnistuneet ihmissuhteet, masennus, addiktiot jne. Kärsimyksemme on myös mahdollisuutemme.

Kutsumuksemme kutsuu meitä luovaan transsiin, resonoimaan yhdessä sielumme kanssa. Transsin tarkoitus ei ole korjata meitä normaaleiksi eläjiksi kyläelämään, eikä tarkoitus ole hukkua siihen.  Sen sijaan sen harjoittajat kuljettavat itsensä korkeammille tietoisuuden tasoille, löytämään luovuutensa ja sen yhteisöllisen annin. Transsitilamme mukana  saavutamme iloa , muodonmuutosta, henkilökohtaisia pieniä tai isoja saavutuksia ja hyvää terveyttä.

Luova transsi sisäisessä todellisuudessa on eheytymisen, integraation, mahdollisuus. Voimme koota rikkinäisen ruukkumme. Sisäisessä teatterissa kutsun sitä psykodraamalliseksi transsiksipäästämme itsemme luovaan muuntuneesen tajunnantilaan, flow-tilaan.   Gilligan (kts. lähde alla) kutsuu samaa  generatiiviseksi, uutta muotoa tuottavaksi, transsiksi. Transsissamme rohkenemme päästämään tietoisen mielemme ja luovan tiedostamattoman mielemme yhteiseen tanssiin. Uskallamme päästää irti hetkiksi kriittisistä ja analyyttisistä puolistamme ja leikkimälle katalysoimme esiin itsestämme erilaisia vaiennettuja puoliamme.

Sisäisen teatteri periaatteet rakentuvat näköjään samoille kuin Stephen Gilliganin generatiivinen transsi. Koko identiteettimme ja sen todellisuuskuva siivilöidään ja rakennetaan käyttämiemme todellisuusfilttereiden avulla. Toisella tavoin sanottuna, eri aikoina henkilöhistoriaamme syntyneet tunnelatautuneet tilamme ovat kuin liimaa, jotka liimaavat yhteen yhdenlaisia ajatusrakennelmia. Sisäisesti eheä ihminen on tehnyt sovun ristiriitaisten puoliensa kanssa.

Kun opimme hyödyntämään muuntuneita tajunnantiloja luovien menetelmien, itsehypnoosin ja hyväksyvän läsnäolon avulla, voimme halutessamme hajottaa ja uudelleenrakentaa identiteettimme tuottamaa todellisuuskuvaa aina vain uudestaan.  Meistä tule yhä tiedostavampia ja luovempia oman sisäisen maailmamme ohjaajia.

Lähteenä: 

Stephen Gilliganin, Generative Trance: The Experience of Creative Flow 

Kati Sarvelan Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Tietoisuutesi on kuin metsä – tallaa sinne uusia polkuja!

Joskus minusta tuntuu siltä, että meidät on koulutettu passiiviksi, aivojemme uhreiksi. Liian harva vielä tietää, että voimme muokata tietoisuustaitoharjoituksilla aivojamme läpi elämän. On mahdollisa hyödyntää omalla toiminnalla aivojemme muovautuvia ominaisuuksia. 

Voimme hillitä stressissä yliaktiivisen sympaattisen hermoston toimintaamme ja vahvistaa parasympaattisen hermostomme toimintaa esimerkiksi tietoisen läsnäolon harjoituksin. Itse kun olen tällainen ajattelijatyyppi, joka käy jatkuvaa luovaa sisäistä dialogia sisälläni, pyrin keskittymään työmatkoilla kävellessäni tietoiseen läsnäoloon.  Siitä on tullut tapa. Saatan keskittyä ympäröivään äänimaailmaan tai vaikkapa siihen miltä lumihiutaleet ja tuuli tuntuvat kasvoillani. Aivot täytyy välillä nollata.


Aivomme hermoverkostot ovat kuin metsä, jossa on polkuja.  Olemme erilaisissa tiloissa tottuneet käyttämään tiettyjä samoja polkuja. Metsään on muodostuneet selvät, hyvin tallatut polut, joita olemme tottuneet esteettömästi kulkemaan. Kun lähdemme rakentamaan uutta reittiä, täytyy meidän raivata metsää, ja polun tallaaminen on aluksi hiukan vaikeampaa, mutta pienen raivaustyön ja muutaman kymmenen kävelykerran jälkeen, vähitellen uusi polku syntyy ja tulee helposti kuljettavaksi. Ensimmäinen kerta uudella polulla on kaikkein vaikein.

Kun alkaa tehdä mieli vaikkapa jotain herkkua, aivot käynnistävät automaattisen apina-ajatusten ohjaaman prosessin, jossa tallustamme jääkapille tyydyttämään mielihalujamme. Vanha polku aktivoituu. Sen jälkeen iskee monelle armoton itsensä sättiminen ja panettelu, kun kriittinen tilamme hyökkää armottomasti kimppuumme.  Vaatii hieman harjoitusta lähteä uudelle polulle ja oppia eroon vanhasta tottumuksesta ja taltuttaa motkottava sisäinen puhe.

Kaikki lähtee siitä, että tunnistamme ja annamme nimen tilallemme. Se voi olla tunnesyöjällä vaikkapa juuri tämäSyöppö”.  Mikäli haluamme  eroon ylimääräisistä kiloistamme, meidän ei pidä siis samaistua tähän tilaan.  Sen tunnistaminen ja  nimeäminen on ensimmäinen askel onnistumiseen.

neuro_right_left_brain
kuva: http://www.lefthandersday.com/

Mathew Lieberman kirjoittaa artikkelissaan (Subjective responses to emotional stimuli during labeling, reappraisal, and distraction, Emotion, 2011 (3) ), että dissosioituminen eli irrottautuminen tunteesta on ensimmäinen askel onnistuneeseen tunnetilan ohjaukseen.  Eli se on juuri tätä mitä ESI:ssä ja Sisäisessä teatterissa teemme:  Nimeämme tunteemme tiloiksi, irrottaudumme niistä ja alamme tutkimaan leikillisesti niiden käyttäytymistä. 

Mielenkiintoinen juttu on sekin, ettei tunnetilojen tietoinen ohjaus ole kovinkaan menestyksellistä. Se että sanomme Syöpöllemme ettäHäivy siitä, ilkimys!”, harvoin toimii.  Sen sijaan voimme vaikuttaa kiertotietä, alitajuntamme ohjauksellamme, tilojemme toimintaan  tehokkaammin. Aktivoimme tällöin prosessissamme myös luovaa vasempaa aivojemme puolta.  Mielen fokuksen ohjaus, mielikuvituksemme, suggestiot  ja spontaanit uudet assosiaatiot mielikuvineen ovat tässä työskentelyssä avainasemassa.

Henkilökohtaisesti ajattelen alitajuisen hallinnan olevan vaikkapa seuraavanlaisia suggestiivisia mielikuvaharjoituksia.  Voimme esimerkiksi rakentaa itsellemme myönteisiä affirmaatioita,  joita toistamalla vahvistamme itsessämme olevia tavoitteen suuntaisia tunnetiloja. Astumme ennen Syöppö-tilamme täyteen mittaan pääsyä toiseen, tavoitteemme kannalta, myönteisempään tilaan. Joskus voi auttaa, että nimeämme ja uudelleen määrittelemme Syöpön, hän voikin olla vaikkapa Ihmemaan Liisa, se pikkutyttö sisällämme, jota liian harvoin kukaan aikuinen kuunteli hyväksyvästi ja läsnä olevasti.  Se on se Liisa, joka etsii syömisestä edelleen itselleen lohtua.  Uudelleen määrittelymme kautta voimme löytää armollisuutta itseämme kohtaan.


Tehokas keino etsiä uusia polkuja on myös se viidentoista minuutin sääntö.  Kun tila tulee paikalle, tiedosta tila ja nimeä se, ja sano sille, kello on nyt puoli neljä.  Jos vielä viidentoista minuutin kuluttua haluat syödä, niin okei, sitten syödään. Mutta hei, Liisa, jos tehtäisiinkin yhdessä jotain muuta kivaa.  Mennäänkö vaikka hoitamaan puutarhaa? Tai soittamaan haitaria? Vaihdat hallitsevan tilan.

Yleensä ohjaus, jossa tilaa säädellään jollain tavoin, edespienesti”,  parantaa vähitellen sen ohjattavuutta.  Teet selväksi tilallesi, että sinä ohjaat hienovaraisesti Liisaa , eikä tämä tila sinua.  Saattaa olla, että viidentoista minuutin kuluttua syöminen ei enää kiinnosta, ja olet uppoutunut Liisan kanssa Luovassa tilassasi vaikka puutarhan hoitoon. Vaikka syöminen kiinnostaisikin vielä viidentoista minuutin päästä, huomaat vähitellen kykeneväsi viidentoista minuutin kikalla ja tilojesi uudelleen määrittelyllä, ohjaamaan tietoisuuttasi entistä paremmin. 


Sekä muistimme että oppiminen on tilasidonnaista. Kun kuljemme jollain polullamme, jokainen kerta kun kuljemme sitä, vahvistaa se polkuamme. Kun tila aktivoituu, muistoketju aktivoituu.  Kun alakuloinen tila meissä aktivoituu, kaikki siihen liityvät mustat ajatukset aktivoituvat.  Voimme muuttaa mieltämme.  Joskus tarvitsemme siihen apua, mutta hyvin paljon voimme tehdä itse. Muutoksesta tulee pysyvä, vasta kun riittävän monta kertaa olemme toistaneet uutta käyttäytymismallia. 


Mikä parasta, kun opit ohjaamana tietoisuuttasi, voit mielikuvituksesi avulla rakentaa itsellesi uutta identiteettitarinaa tässä hetkessä.  Jo se, että muutat Syöpön Ihmemaan Liisaksi, voi muuttaa tarinaasi huomattavasti. Syöppö osa sinua ei olekaan enää ongelmasi, vai se voi olla lohdutuksen ja kuuntelevan läsnäolon kohde. Tarinasi muuttuu pehmeämmäksi. Ole lempeä osillesi!


Kun Rouva Otsaryppy, alakuloinen, joskus jopa ahdistunut tila minussa aktivoituu, alan muistamaan kaikenlaisia ikäviä jopa ahdistavia tapahtumia elämästäni.  Ensimmäinen askel parempaan tilaan on tunnistaa tila, ja siirtyä kulkemana tietoisesti jotain muuta polkua pitkin. ”Kas, sieltähän se Rouva Otsaryppy taas tulee, vaan ei kiitosen aio samaistua sinuun.” Valitsen mieluimmin tällä kertaa kirjoittavan tilani. Melanooma diagnoosin jälkeiset paniikkikohtaukset sain kesytettyä EFT:lla ja suggestioilla:  ”Vaikka minulla on tämä ahdistus, hyväksyn itseni syvästi ja täysin…”.  Tilojen torjuminen ei onnistu ja syö energiaamme. Sen sijaan hyväksyvä läsnäolo jollain menetelmällä toimii huomattavan paljon paremmin.


Pystyn nopeammin kuin aikaisemmin ohjamaan itseni myönteisempiin ja rakentavimpiin tiloihin. En takerru vatvonnan ja negatiivisen ajattelun kierteeseen samalla lailla kuin joskus 10-20 vuotta sitten.  En tiedä kiitänkö vain ikääni vai tietoisuustaitojeni karttumista.  Ehkä kiitän molempia.  Vanheneminen on parasta, mitä minun elämässäni on tapahtunut. En ole vieläkään täydellinen, mutta olen paljon onnellisempi ihminen kuin nuoruudessani.

PS.  Avasin ESI-työkalulle (omien tilojen kartan rakennustyökalu)  oman blogisivuston, se löytyy täältä.