Kaipaako luterilainen kirkko uutta uskonpuhdistusta?

Siirtolan emäntä ajattelee, että 2000-luvun alku on mielenkiintoista aikaa. Tieteellistekninen tieto ei ole ratkaissut köyhyyden, väkivallan eikä epäoikeudenmukaisuuden ongelmaa ja sen välineellinen materialisten suhde luontoon on aiheuttanut ennennäkemätöntä luonnon tuhoa. Moni on menettänyt yhtä lailla uskonsa sosialismiin kuin ryöstökapitalismiin. Luonnontieteelliselle asiantuntijuudelle rakentuva kulttuurimme alkaa monen silmissä näyttää entistä enemmän epäuskottavuudesta. Vaikka tieteellisen tiedon määrä on koko ajan lisääntynyt, älyllämme emme tunne löytävän kohtuullista elämää, saatikka onnea tai elämämme tarkoitusta. Päin vastoin, jotkut, kuten Siirtolan emäntämme, ovat jopa alkaneet kokemaan, että asiantuntijat ovat varastaneet ihmiselämästä sen itseohjautuvuuden.

Toisaalta samaan aikaan uuden vuosituhannen alussa  kirkko elämän tarkoituksen luojana on menettänyt koko ajan kannatustaan. Yhä useampi kokee kirkon instituutiona vanhoilliseksi, autoritaariseksi, ulkoapäin ohjeita antavaksi ja tuomitsevaksi. Vaikuttaa siltä, että kirkon luoma keskiaikainen ”brandy” on menettämässä paikkaansa elämän merkityksenantajana. Vuosituhannet uskonnot ovat olleet elämän tärkeitä tiedostamattoman syvyysulottuvuuden merkityksenantajia. Siirtolan emäntäkään ei usko, että ihmisen rationaalisuus kykenee koskaan korvaamaan tätä hengellistä elämän ulottuvuutta. Hän väittää, että menneet sukupolvet eivät ole olleet uskonsa kanssa yksinkertaisia ihmisiä. Heillä on ollut omana aikakauteen liittyvä viisautensa, mikä on johtanut heidät tukeutumaan uskontoihin.

Emäntä on tullut ajattelussa siihen johtopäätökseen, että ongelma on seuraava: Kirkko instituutiona on menettämässä uskottavuuttaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta edistävänä instituutiona. Tämä siksi, että kirkko ei ole kyennyt uusiutumaan tavalla, jolla se kykenesi vastaamaan tämän päivän ihmisen hengellisiin tarpeisiin.  Tämä ei toki koske yksittäisiä pappeja. Heissähän löytyy ihmisiä joka lähtöön. Siirtolan emäntä on tavannut monta pappia, joiden dialogista hengenviisautta hän arvostaa.

Emännän ja hänen ystäviensä hengellisyyden katalysoijana on ollut Sören Kiekegaardin filosofia. Hän on korostanut uskon sisäisyyttä. Tämä omana aikanaan parjattu mies oli kiihkeästi sitä mieltä, että uskon tehtävä on auttaa ihmistä tulemaan itseksi, autenttiseksi minäksi. Tämän vuoksi ihminen joutuu tekemään uskonhypyn, hyppäämisen johonkin absurdiin, jota ei voi tiedolla oikeaksi todistaa. Usko on henkilökohtainen valinta ja se tuo tulleessansa epävarmuuden ja irrationaalisen, mutta samalla eettisen todellisuuden. Uskon omaava ihminen elää virtaavaa nykyhetkeä, jossa hän tekee yksin joka hetki valintaansa. Puhtaimmillaan kristinusko on silloin kun ihmisen valinta kohtaa absoluuttisen paradoksin. Ehkä nämä kohtaamiset ovat juuri näitä mystisiä hetkiä, joita kaikkien uskontojen edustajilla on ollut,  pohtii Emäntä.

Kierkegaard pilkkaa loistavalla kielenkäytöllä niitä, jotka sekoittavat toisiinsa uskon ja tieteen:

Usko ei siis ole älyllisen sfäärin apukoululuokka, heikkolahjaisten turvapaikka, vaan usko on oma itsenäinen sfäärinsä, ja jokainen tapa käsittää kristinusko väärin voidaan välittömästi tunnistaa siitä, että se muuttaa kristinuskon opiksi ja vetää sen älylliselle alueelle. Älyllisen sfäärin korkeinta astetta edustaa se, että opettajan todellisuus on täysin yhdentekevä. Uskon sfäärissä asia on juuri päinvastoin: sen korkein aste quam maxime on ääretön kiinnostus opettajan todellisuudesta.

JA

Objektiivisen ajattelun tie (siis tiede) tekee subjektin (yksilöllisen ihmisen) satunnaiseksi ja samalla eksistenssin, olemassaolon, yhdentekeväksi ja häviäväksi. Tie objektiivisuuden totuuteen kulkee subjektista poispäin, ja subjektin ja subjektiivisuuden muuttuessa yhdentekeväksi muuttuu totuuskin yhdentekeväksi… Subjektiivinen ajattelija ei ole tiedemies, hän on taiteilija. Eksistoiminen (oleminen) on taidetta. Subjektiivinen ajattelija on siinä määrin esteettinen, että hänen elämänsä saa esteettisen sisällön, hän on kyllin eettinen säädelläkseen elämäänsä ja kyllin dialektinen hallitakseen sitä ajattelunsa avulla…Hänen ilmaisumuotonsa täytyy ensisijaisesti suhteutua eksistenssiin, ja siinä mielessä hänen täytyy hallita runollinen, eettinen, dialektinen ja uskonnollinen muoto.

Siirtolan emäntä on samaa mieltä Sörenin kanssa. Tämä tieteen hallinnan kulttuuri faktojen kielellä on varastamassa ihmisen kyvyn subjektiiviseen ajatteluun, ja joskin tämä tieteellinen tieto vaikuttaa varmalta, on se kovin yhdentekevää ihmisen henkilökohtaisen elämän kannalta. Kun abstraktin ajattelun tehtävä on ymmärtää konkreettinen abstraktiksi, on subjektiivisen ajattelijan tehtävä ajatella abstraktia eettisesti ja samalla konkreettisesti. Ihmisen yksilöityminen on subjektiiviseksi tulemista. Tällöin meistä tulee viisaita ihmisiä. Kykenemme yhdistämään tiedon eettiseksi kokonaisvaltaiseksi viisaudeksi,  emmekä ole pelkästään paljon tietäviä ihmisiä. Emännän mielestä homoseksuaalisuuskeskustelussa on liikaa keskitytty uskon ulkoisilla muodoilla saivarteluun, kun kuitenkin kristinuskon perimmäinen viesti on sisäisyydessä ja lähimmäisenrakkaudessa.

Elämme emännän mielestä kummallista aikaa, kun kaupalliset logot vaikuttavat olevan tänä päivänä elämälle suurempia merkityksen tuottajia kuin uskonnolliset symbolit.  Onko tämän päivän ihminen sivistynyt, kun hän on uskonharjoittamisesta vapautuneen aikansa on alkanut käyttää ostoskeskuksissa? Voiko materialistiset symbolit todella korvata uskonnolliset symbolit? Siirtolan emäntä ei suostu uskomaan tätä. Treenaaja käy blogissaan läpi omia kokemuksiaan suhteessa Jungiin. Emäntä kannustaa häntä vilpittömästi tähän työhön. Hän uskoo, että ihmistietoisuuden henkilökohtaisen ja kulttuurisen evoluution laaja-alainen ymmärrys tarjoaa juuri  puuttuvan palan, jonka tarvitsemme siirtyäksemme kohtuullisempaan, mutta kuitenkin laadukkaaseen uuteen elämäntapaan. Luultavasti tämä muutos ei tapahdu ilman kasvukipuja. Siirtolan emäntä uskoo, että oman sisäisen maailman ymmärtämys sen hengellisine symboleineen mahdollistaa uuden kollektiivisen korkeamman ihmistietoisuuden saavuttamisen.

Kirkko on ollut aikoinaan syntymänsä jälkeen lähimmäisen rakkautta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta tavoitteleva sekä uskon sisäisyyteen ohjaava instituutio. Emännästä näyttää siltä, että kirkon  jo vuosisatoja kestänyt ulkonaisilla muodoilla keikistely ja dialogitaidottomuus on johtamassa siihen, että se on kadottamassa tätä voimaansa. Mielestäni nykyisessä monikulttuurisessa maailmassa autoritaarisille, yleispäteville ”tieteellisille oikeille tulkinnoille” rakentuva hengellisyys ei vastaa tämän päivän monikulttuurista todellisuutta eikä kansalaisten sivistysastetta.

Ehkä luterilainen usko tarvitsisi uutta ”uskonpuhdistajaa”, joka siivoaisi kirkkomme vastaamaan tämän päivän ihmisen hengellisiä tarpeita? Akateemisen teologialla tieteellisyyden kaapuun pukeutuva kristinusko riisukoon  jo vanhanaikaiseksi jääneen rikkinäisen palttoonsa, joka kunnioitettava puku toki ansaitsee paikkansa museossa. Tämän jälkeen uudessa asussansa se voi olla jälleen uskottava konkreettinen käytännöllinen instituutio, joka vie meitä kohti uutta ekologisempaa, sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa ja monikulttuurisesti suvaitsevampaa ihmistä ja  yhteiskuntaa. Kirkko tarvitsee kipeästi poikkitieteellisiä ajattelijoita, dialogia muiden uskontojen, kulttuurien ja oman historiansa kanssa.

Näyttää siltä, että tekee niin tai näin, evl-kirkko menettää kannattajiaan. Kirkolla on Siirtolan emännän mielestä varaa menettää seurakunnasta fundamentalistiuskovaiset. Olemme historiamme kautta saaneet nähdä, minkälaisia seuraamuksia on suljetuilla tulkinnoilla, jotka pelkäävät erilaisuutta, ja näin projisoivat pahan toisiin ihmisryhmiin. Toki näidenkin ihmisten kanssa voidaan käydä kirkon sisällä dialogia, mutta kirkkoa insituutiona ei voi emännän mielestä tänä päivänä ohjata sellaiset voimat, jossa ihminen asettaa itsensä moraalisesti toisten erilaisten ihmisten yläpuolelle. Kollektiivisesti voimme kulkea kohti uusia eettisempiä tietoisuuden evoluution asteita, kun jätämme jälkeemme pikkuhiljaa jo menneisyyteen kuuluvat autoritaariset tulkinnat. Emännän mielestä kirkolla ei sen ole varaa menettää niitä monia suvaitsevaisia suurisydämisiä pappeja ja seurakunnan jäseniä, jotka ymmärtävän kristinuskon tärkeimmän viestin; ei pelkästään oman ryhmän vaan myös erinäköisten ja eri kulttuuritaustaisten ihmisten lähimmäisen rakkauden, kaikkein heikompiosaisista välittämisen ja kohtuullisen elämäntavan. Kirkossa on potentiaalisesti olemassa mahtava materialistisen maailmankatsomuksen eettinen muutosvoima, joka sen tulisi osata taitavasti hyödyntää ihmiskunnan hyväksi.

Mainokset

Siirtolan emäntä vierailee Valamossa ja Lintulassa

Siirtolan emäntä kävi Helsingissä tapaamassa sukulaisiaan, jonka jälkeen hän perjantaina 22.10. hyppäsi bussiin ja suunnisti Valamoon viettämään hiljaista viikonloppua. Hän ei etukäteen arvannutkaan, kuinka voimaannuttava tämä kokemus tulisi olemaan.

Emäntä tutustui muutamalla luennolla hieman kreikkalaiseen ortodoksiseen perinteeseen. Sisar Kristoduli luennoi naisen asemasta kreikkalaisessa ortodoksisuudessa, ja täytyy sanoa, että tämä karismaattinen nunna teki Siirtolan emäntään suuren vaikutuksen. Hengellisyyttä rauhaa säteilevän naisen lapsenomainen hyväntuulisuus ja viisaus tuntuivat siirtyvän kuuntelijoihin. Sydämen ja järjen sivistys vaikuttaa yhdistyvän Kristodulissa ainutlaatuisella tavalla. Ehkäpä juuri runsas hengellisyyden harjoitus, yksinkertainen työ ja maallinen viisaus ovat kirkastaneet tämän nunnan sielun. Kristodulilla on mahtava kirjallinen tuotanto takanaan ja hän on kääntänyt mm. Filokalian suomeksi. Kauneutta rakastava Filokalia sisältää valikoiman merkittävien kristillisten kilvoittelijoiden kirjoituksia, joista suurin osa on luotu ensimmäisen vuosituhannen aikana, siis kirjan voi ajatella olevan osa yhteistä kristillistä ekumeenistä perinnettämme.

Ystäväni Treenaaja korostaa omassa terapeuttisessa kirjoittamisprosessissan transformaatiota, henkistä/hengellistä ihmismielen muodonmuutosta, joka tapahtuu tavallisesti kaaoksen kautta. Emännästä vaikuttaa siltä, että tämä Filokaliassa esiin tuotu transfiguraation käsite, jossa palataan alkuperäiseen täydellisyyteen, muistuttaa meitä juuri tästä kulttuurisesta ja yksilöllistä mahdollisuudesta sielun kokonaisvaltaiseen muutokseen. Epäonnistunut sosialismi eli dialektinen materialismi oli pitkään tämän monolektisen materialismimme, yksipuolisen kulutuskulttuurimme, vastapainona. Kun tämä sosialismin kulttuuria tasapainottava vaikutus on pienentynyt, tarvitsisi meidän emännän mielestä löytää uusi entistä tasapainoisempi kulttuuri tämän materialistisen tuhoisan ahneen kulutuskulttuurimme tilalle. Siirtolan emäntä uskoo, että terve monikulttuurisuudesta iloitseva suvaitsevainen hengellisyys voi olla juuri tämä tasapainottava tekijä, joka auttaa meitä kohti uutta kollektiivista tietoisuuden muutosta ja tien takaisin kohtuulliseen elämään. Siirtolan emäntä väittää, että maallistunut, kulutuksesta näennäisen ilonsa ammentava kulttuuri, elää käännekohtaansa.

Evankelisluterilaisena Siirtolan emäntä korostaa, että vaikka tässä uskossamme on paljon kauniita asioita, ei se kykene tällä hetkellä vastaamaan tämän päivän ihmisten hengelliseen nälkään. Luterilaisuuden elämän varjopuolia korostava synkkyys ja uskon ulkoisilla muodoilla saivartelu ja joidenkin pappien autoritaariset suvaitsemattomat mielipiteet aliarvioivat tämän päivän ihmisen tietoisuuden mahdollisuuksia ja heidän hengellisten tarpeittensa luonnetta. Siirtolan emännälle usko on intohimoista subjektiivisuutta, jatkuvaa yksityistä keskustelua Jumalan kanssa. Ortodoksisuudessa, emännän hyvin pintapuolisen ja lyhyen tutustumisen jälkeen, vaikuttaisi olevan paljon sellaisia piirteitä, jotka loivat hänelle tunteen lämpimästä kodista. Tällaisia piirteitä on muun muassa uskon myönteisten puolien korostaminen, mystisyys, meditatiivinen rukous ja Pyhien ihmisten tarinaperinne ja ikonit. Ihminenhän integroi viisautta työskentelemällä juuri mielikuvin, metaforin ja tarinoin.

Luterilaisuudessamme on emännän mielestä paljon kauniita ja tietoisuuden mahdollisuuksia katalysoivia elementtejä. Häntä kiehtoo juuri sen yksinkertainen vaatimattomuus. Siirtolan emäntä miettii, että ehkä meidän kirkkomme tarvitsisi uutta uskonpuhdistajaa, joka auttaisi kirkkoamme vastaamaan paremmin nykyisen ihmisen hengellisiin tarpeisiin. Tämä uskonpuhdistus ei olisi uskon ulkoisilla muodoilla saivartelua ja pokkurointia, vaan siinä porauduttaisiin itse ihmisyyden perimmäisiin kysymyksiin. Hengellisyys on emännälle niin kuin hänen monille ystävilleen, kuten Treenaajalle, syvintä elämän psykologiaa ja sydämen viisautta. Se on intohimoinen henkilökohtainen sisäinen draama, jossa ihminen löytää armollisuuden itseään kohtaan. Tämän  jälkeen hän  voi lakata projisoimasta pahuuttaan tai tarpeitaan esineisiin ja muihin ihmisryhmiin. Usko on syvää elämän hienovaraisten syvimpien symbolien yhdistämistä, joka kuljettaa ihmistä kohti laajempaa ymmärrystä ja tietoisuutta. Uskonnot ovat vastanneet juuri tähän ihmisen eheyden kaipuuseen, mutta emäntä epäilee tämän hetkisen evl-kirkko olevan menettämässä tämän muodonmuutoksellisuutta katalysoivan voimansa.

Emäntä väittää, ettei kirkon uudistuminen tapahdu ulkonaisilla muotojen ketkuiluilla, vaan sen olisi jotenkin onnistuttava avaamaan sen pitkästä historiastaan uusi nykyisten ihmisten sieluja koskettava dialoginen vastaus heidän ihmisinä olemisen syvempiin kysymyksiin. Onhan tämä nykyinen materialistinen massaihmisen kilvoittelu vain karikatyyri ihmiselämästä. Hiljaisuus, vaatimattomuus ja meditatiivinen rukous ovat esimerkiksi niitä ihmissielun muodonmuutosta katalysovia voimia. Luterilaisuus voi olla arjenkauneuden juhlaa siinä missä ortodoksisuus on estetiikan juhlaa.

Emännän retki päättyi sunnuntaiseen  Lintula-vierailuun, jossa liityimme nunnien seuraan kunnioittamaan Herraa yhteiseen aamuliturgiaan. Igumeeni Marina tarjosi meille maukkaan aamupalan. Hänpä on ollut kuulemma opettajana naapurikylässä, Yli-Vieksissä. Kiitokset emäntä osoittaakin Lintulan hengellisen yhteisön kaikille jäsenille! Nuorena Siirtolan emäntä ihmetteli ihmisten valintoja ryhtyä munkeiksi tai nunniksi. Tänä päivänä hän kertoo olevansa melkeinpä kateellinen. Se mikä nuorena näytti hänen mielestään suurelta hölmöydeltä, näyttääkin tänä päivänä suurelta viisaudelta. Elämän jälkipuoliskolla emännästä materialistinen kulutuskilvoittelu näyttääkin suurelta ekologiselta ja henkilökohtaiselta typeryydeltä. No, onneksi emäntä voi kävellä omaa hengellistä polkuaan Kuhmon perukassa, Kuumussa, ja silloin tällöin hän voi käydä Lentiiran kirkossa. Siellä hän uskoo tapaavansa saman Jumalan kuin Lintulassa ja Valamossa.

Siirtolan emäntä miettii, että ehkäpä sinä päivänä, kun evl-kirkko pystyy paremmin vastaamaan ihmisten hengelliseen nälkään, tapahtuu kulttuurissamme kollektiivinen tietoisuuden muutos, jossa saamme ilon kohtuullisesta elämästä ja elämän varjelemisesta. Meidän täytyisikin emännän mielestä  korostaa kristillisen viisausperinteemme yhteisiä aineksia. Kirkko autoritaarisena opastajana tekee kuolemaa, mutta emäntä uskoo, että siitä voi syntyä uusi dialoginen ihmisten hengellisten tarpeitten yhteistyökumppani. Emännällä ainakin on vain yksi Auktoriteetti.

Olemme siirtymässä hierarkisesta kulttuurista horisontaaliseen. Dialogisessa kohtaamisessa ihmisten hengelliset tarpeet voivat tulla tyydytettyä, ja mahdollistuu kollektiivinen transfiguraatio tai yksilöllinen hengellinen muodonmuutos, jossa ihminen tai ihmiskunta löytää elämälleen materiaa syvemmän tarkoituksen.

Joidenkin mielestä ehkä kerettiläinen emäntä menee väitteissään niin pitkälle, että hän korostaa ekumenian voitavan ymmärtää entistä laajempana käsitteenä, eri uskontojen yhteistyönä. Tämä voisi tarjota uusia suvaitsevaisempia tulkintoja ihmisen hengellisyyden kaipuuseen. Emännälle väkivallattomassa lähimmäisenrakkaudessa elävä Allah-uskovainen ja buddhalainen munkki edustavat laupiaita samarialaisia, joilla on nämä samat symboliset taivasavaimet kuin kristitylläkin. Toiseuden pelosta olisi siirryttävä uuteen erilaisuutta juhlivaan kulttuuriin, jos kykenemme erottamaan syvimmät elämän syvimmät merkitykset toiseuden ja Toiseuden tarjoamista itseyttämme kirkastavista peilistä. Erilaisten uskontojen välisessä vuorovaikutuksessa voimme lisätä kollektiivista yhteistä elämän ymmärtämystämme. Toistaiseksi emäntä pysyy luterilaisena, isiensä uskonnossa, mutta hän haluaa olla ekumeeninen.

Ihminen sanan täydessä merkityksessä on se, joka käsittää ruumiin olevan katoavainen ja lyhytaikainen. Sellainen ihminen ymmärtää myös sielun olemuksen: se on jumalallinen ja kuolematon, Jumalan henkäys, joka on liitetty ruumiseen koeteltavaksi ja jonka päämäärä on jumaloituminen. Se joka tajuaa sielun olemuksen, vaeltaa oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti eikä alistu ruumiin valtaan. Hän näkee mielessään Jumalan ja tarkastelee aina hengessään iankaikkisia hyvyyksiä, jotka Jumala on sielulle lahjoittanut. Filokalia Pyhä Antonius Suuri (k.356)

Eilalle kiitokset hyvästä seurasta sekä  Päiville ja Veikolle erityiskiitokset vieraanvaraisuudesta! Valamossa on erinomainen kurssitarjonta, joten käyntini ei tule jäämään viimeiseksi.