Stressiä? Pehmeää hengitystä, tärinää ja piirrustamista

Amerikkalainen psykiatri, Havard yliopiston kasvatti, psykiatri James S. Gordon, siinäpä mielenkiintoinen tiedemies ja ihmisenviranhaltija. Psykiatreissa, erityisesti rapakon toisella puolella,  löytyy näitä uuden ajan yhteisöllisiä ajattelijoita. Luen parhaillaan hänen kirjaansa masennuksesta. Suosittelen. On hyvä kirja.

Masennus tuntuu olevan lähellä hänen sydäntään, ehkäpä siksi, ett hän itse kävi opiskeluaikoina läpi vaikean masennuksen. Gordonin mukaan masennus ei ole päätepiste, vaan se voi olla uuden alku. Masennus on epätasapaino tai umpikuja, jota täytyy lähteä tutkimaan tarkemmin. Se ei ole sairaus tai epäonni. Sen sijaan se on kutsu matkalle.

Masennus matkalle kutsuna ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö se olisi biologista. Gordonin esimerkki: Jos joku haukkuu häntä erilaisilla nimityksillä, saattaa hän pahoittaa mielensä ja jopa suuttua. Jos tämä paha olo pitkittyy, voi siitä seurauksena olla masennus.  Sympaattinen hermosto rasittuu pitempiaikaisesti, ja elimistön biologinen tasapaino häiriintyy.

Vaikka joitakin yhteisiä piirteitä ihmisten masentuneisuudessa on, jokaisen ihmisen masennus on Gordonin mukaan ainutkertainen. Masennus liittyy hyvin usein johonkin menetykseen. Menetät läheisen ihmissuhteen, esimerkiksi avioeron tai kuoleman  kautta, menetät työpaikan tai menetät toisen ihmisen arvostuksen.

Kannattaako masentuneen käydä edes lääkärissä?  Kyllä kannattaa, sanoo Gordon. Masennus voi liittyä joihinkin fyysisiin sairauksiin, kuten syöpään, sydänsairauksiin tai kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Hän  sanoo eräässä haastattelussa , että lääketieteen on muututtava.  Jos haluamme ehkäistä kroonisia stressiperäisiä sairauksia, meidän täytyy auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin itseään ja auttaa heitä auttamaan itse itseään. Suuri osa ihmisen fyysisistä sairauksista ja psyykkisistä ongelmista johtuu stressistä. Hän esittää huikean lukunsa tästä, eli 80 %.

Meidän täytyy antaa tavallisille ihmisille tukea, jonka he tarvitsevat, jotta he voivat muodostaa parantavia yhteisöjä.  Muutoksen tulee alkaa hänen mukaansa meistä lääketieteilijöistä itsestämme.

Traumaattiset kokemukset, olkoon sitten kysymyksessä sodan trauma tai syövän tuottama trauma, rasittavat hermojärjestelmäämme kauan sen jälkeen, vaikka uhka olisi jo ohi.  Näin se menee. Reagoime ”pakene ja taistele”  reaktiolla uhkaan, kuten tiikeriin. Sympaattinen hermostomme aktivoituu. Ongelma on juuri tämä stressin pitkittyminen. Tämä tuottaa meissä psykofyysista pahoinvointia. Moni meistä kantaa tiikeriään matkassa kuukausia jopa vuosia. Seurauksena on masennus. Siksi stressin purku on tärkeää.

Gordon kertoo melkoisen tarinan jugoslavialaisesta miehestä, joka oli kolme kuukautta yhteen pötköön nähnyt mielessänsä kauhukuvia teurastuksesta, jossa hän oli todistajana. Mm. hän näki toistuvia mielikuvia tapahtumasta, jossa hänen vaimonsa yritti epätoivoisesti peitellä kuolleiden lasten ruumita. Kolmattakymmenettä hänen omaistaan tapettiin. Gordon oli liikuttunut voimakkaasti miehen tarinasta.

Traumatisoitunut mies oli mukana Gordonin työpajassa, jossa mm. täristiin tanssien viiden minuutin ajan.  Mies kertoi vapautuneensa ensimäistä kertaa mielikuvista tämän tanssin aikana.  Mielikuvat  murhista olivat vain valuneet tärinän mukana johonkin. (Tärinää muuten käytetään myös TRE-menetelmässä, jota monet terapeutit käyttävät).

Gordonin mukaan on tyystin mahdoton ajatus, että kaikki traumatisoituneet ja stressaantuneet ihmiset voisivat vapautua paineistaan terapiassa. Meillä ei ole yksinkertaisesti resursseja tällaiseen. Siksi Gordon haluaa opastaa meitä parantaviin yhteisöihin, joissa voimme oppaiden avulla vapautua itsehoidollisin keinoin sisäisistä traumoistamme ja stressipaineistamme.

Parantavaa ryhmää ei ohjata ylhäältä alaspäin, vaan prosessin fasilisoija, on tasa-arvoinen ryhmän jäsen. Ryhmässä ei asiantuntijat sanele totuuksia, vaan yhdessä jaetaan kokemuksia ja kokeillaan erilaisia parantavia menetelmiä.  Näille kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäville menetelmille on myös tyypillistä, että kaikille ei käy sama resepti.  Ihminen voi yhdistää erilaisia itsehoidollisia menetelmiä (luovia menetelmiä, joogaa, ohjattuja mielikuvaharjoituksia, autogeenista harjoittelua, meditaatiota jne.) sen mukaan mitä hänelle itselleen sopii.  Olemme erilaisia ihmisiä, eikä sama stressinpurkuresepti sovi kaikille.

Gordonin kolme tekniikkaa vapautua kotona stressistä:

1.  Pehmeä vatsahengitys

Istu mukavasti, jalat lattialla ja silmät suljettuina.  Hengitä syvään nenän kautta ja ulos suun kautta ja tunne vatsan alue pehmeänä ja rentoutuneena.  Kun hengität sisään sano itsellesi ”pehmeä”  ja ulos   ”vatsa”.  Jos muita ajatuksia tulee mieleesi, annan niiden tulla ja mennä.  Palauta mielesi takaisin lauseeseen ”pehmeä vatsa”. Aloita tekemällä harjoitus pari kolme kertaa päivässä viiden minuutin ajan.  Harjoittelun kautta koet yhä enemmän meditatiivisia hetkiä, joita harjoitus voi tuoda tullessaan.

2. Tärise ja tanssi

Tämä harjoitus tehdään seisten.  Pidä jalkasi hartioiden etäisyydellä toisistaan.  Anna polvien olla hieman koukoussa ja silmien suljettuna. Anna tärinän nousta jalkateristä polviin, lantionalueelle, hartioihin, käsiin ja päähän siten, että koko keho tärisee.
Viiden minuutin jälkeen pysähdy ja rentoudu. Aisti kehoasi ja hengitystäsi.   Parin minuutin kuluttua voit toistaa harjoituksen. Tärinä vapauttaa energiaa joka liittyy stressiin. Tanssin välissä oleva paussi antaa tilaa tietoiseen läsnäoloon.
Voit valita jonkun räväkän musikkikappaleen, vaikkapa reggen tärinän ajaksi.  Ja väliaikana kuuntele hiljaisuutta, hengitystä ja kehoasi. Ja tämän jälkeen voit taas valita jonkin inspiroivan kappaleen.

3. Käytä piirroksia pistämään mielikuvitusta liikkeelle

Gordonin ryhmissä käytetään myös piirroksia. Varaa paperia ja liituja tai tusseja. Piirrä ensimmäiseen paperiin kuva itsestäsi. Seuraavaan kuvaan piirrä kuva suurimmasta ongelmastasi ja kolmanteen piirrä kuva itsestäsi kun ongelma on ratkennut.
Piirrokset auttavat ohittamaan tietoisen sensuurin, joka usein estää meitä puhumasta asioista. Kuvat kuljettavat meidät leikilliseen lapsen mielikuvitustilaan. Ensimmänen kuva pistää mielikuvitukseen liikkeelle. Toinen kuva auttaa meitä identifioimaan ongelmamme ja kolmas pistää liikkeelle ratkaisuja jotka saattavat ylittää meidän loogisen ajattelun.

Mikäli mielimme ihmisille pitkiä työuria, täytyy meidän opettaa meille kansalaisille erilaisia stressinpurkumenetelmiä. Ja harjoituksia olisi hyvä tehdä työpaikoilla.  Uskon, että täten on mahdollista päästä eroon monista sairauksista mm. kansantaudistamme, masennuksesta.

Ei ihme, että taiteet, leikillisyys  ja tietoinen läsnäolo ovat valtaamassa työelämää. Yksipuoliselle  tehokkuusajattelulle rakentuva asiantuntija- ja työkulttuurimme on kuitenkin  valitettavasti  suurimmaksi osaksi edelleen sairas.  Parantumisen merkkejä on onneksi jo näkyvissä.

Uskon, että parantavilla yhteisöillä on mahdollista laskea vuosikymmenestä toiseen nousseita sosiaali- ja terveysmenoja.  Tarvitsemme tähän ainoastaan yhteistä hyvää tahtoa ja kokonaisvaltaisesti viisaita tavallisia ihmisiä.

Täältä löytyy mielenkiintoisia artikkeleita ja haastatteluja James S. Gordonista.

Mainokset

Pirstotuista potilaista , tiibettiläisestä lääketieteestä ja vähän muustakin

Oma orastava kiinnostukseni tiibettiläiseen lääketieteeseen heräsi oikeastaan kahta kautta, ensinnäkin siskoni (joogan ja terapeuttisen tanssin opettaja) on ollut kiinnostunut siitä jo jonkun aikaa. Ja lisäksi luin ranskalaisen psykiatrin, entisen Pitsburgin lääketieteellisen tiedekunnan professorin ja neurotieteilijän, David  Servan-Schreiberin kirjan ”antisyöpä -elämäntavasta”. Hän viittasi toistuvasti ajatuksissaan tiibettiläiseen lääketieteeseen.

 

En tiedä, jaksanko tai kerkeänkö koskaan opiskelemaan tiibettiläistä lääketiedettä sen syvemmin. Tämä siksi, että tässä mielikuvien, meditaation ja hypnoosin maailmassa riittää minulle retkeilymaastoa. Toisaalta tiibettiläinen hierontakurssi ja sen lääketieteen perusteet kyllä kiinnostaisivat. Minun ongelmani on, että maailmassa on aivan liikaa kiinnostavia asioita. Toisaalta huomaan, että tiibettiläisessä lääketieteessä on paljon yhtymäkohtia länsimaiseen kreikkalaiseen elementti-ajatteluun, joten sen ajatuksia voinnee melko helposti yhdistää muihin viisausperinteisiin.

 

Servan-Schreiber oli sitä mieltä, että ihmisellä on olemassa suuri potentiaali oman itsensä parantamiseen, myös silloin, kun kysymyksessä on mielenterveyden hoitaminen. Stressi, ahdistus, masennus ja lapsuuden traumat paranevat otollisissa olosuhteissa itsestään. Näin minäkin sen ajattelen, hypnoterapeutti ei paranna potilastaan, vaan hän katalysoi prosessia, jossa ihminen itse parantaa itsensä. Hän antaa asiakkaalleen tyokaluja oman itsensä parantamiseen.

 

Servan-Schreiberin mukaan on paljon tieteellisesti hyväksi todettuja menetelmiä, joita ihminen voi itse käyttää oman mielenterveyden hoitamiseen. Valitettavasti on vaan niin, että kukaan ei voi omia näitä menetelmiä itselleen ja kaupallistaa niitä yksinoikeudekseen, ja siksi niitä ei tyrkytetä yleiseen käyttöön. Esimerkiksi meditaatio ja akupunktio on huonosti kaupallistettavissa minkään ammattikunnan yksinoikeudeksi.

 

Servan-Schreiber sanoo eräässä haastattelussaan: ”Olin kaksikymmentä vuotta eri lääketieteellisissä tiedekunnissa tiedemiehenä ja psykiatrina. Minulla meni nämä kaksikymmentä vuotta siihen, että oivallisin tieteellisestä kirjallisuudesta, että on olemassa luonnollisia tapoja hoitaa masennusta, ahdistusta ja stressiä, menetelmiä, jotka ovat hyvin tutkittuja ja todennettuja. Aloitin niiden käytön omassa praktiikassani, ja totesin niiden olevan jopa tehokkaampia kuin perinteisten lääketieteellisten metodien. Kukaan ei vain puhu niistä, koska niitä ei voi kukaan omia vain itselleen eikä niistä voi tehdä rahaa vain itselleen.”

 

Kysymys on siis perimmiltään vallasta. Haluaako lääketiede kumartaa potilaalleen vai kaupallisille vallankäytön rakenteille?  Haluammeko vastauksia, jossa tarjoamme asiakkaillemme työkaluja oman terveyskäyttäytymisensä ohjaamiseen vai haluammeko tarjota hänelle vain eri lääketieteen alojen eri ammattilaisten kaupallistettuja ratkaisuja. Pirstommeko potilaamme eri alojen ammattilaisten hyödynnettäväksi, vai tarjoammeko hänelle todellisen mahdollisuuden itseohjautuvuuteen – oman elimistönsä tasapainottamiseen?

 

Itse näen parhaillaan meneillään olevan valtarakenteiden muutoksen. Jotkut puhuvat ruohonjuuritasolta alkaneesta rauhanomaisesta vallankumouksesta. Valistuneet potilaat äännestävät uutta kokonaisvaltaista ihmiskuvaa omilla terveys- ja palveluvalinnoillaan. Vallankäyttäjät seuraavat väkisin perässä. Toki tässä yhteydessä on tuotava esiin, että vaatii potilaan kouluttamista, jotta hänen realiteettitajunsa kehittyy sellaiseksi, että hän todella osaa ottaa vastuun yksin omasta terveydestään. Ylilyöntejä tapahtuu tälläkin saralla: lapsen leukemiaa ei hoideta vain homeopatialla tai enkelihoidoilla. Siksi vaaditaan myös hallinnollisten instituutioiden rakennemuutosta, jossa otetaan huomioon sekä potilaan oikeus itseohjautuvuuteen, mutta myös  potilasturvallisuus. Haastetta riittää.

 

Minusta näyttää siltä, että on paljon lääketieteen ammattilaisia, jotka ovat valmiita jakamaan valtaa ja vastuuta enemmän potilaalle itselleen. Ehkä ihmiskunnan tietoisuuden evoluutio alkaa olla sillä mallilla, että yhä useampi ihminen kykenee aidosti ottamaan vastuuta elämästään. Länsimainen lääketiede ja ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävät vanhat viisausperinteet ovat yhdistettävissä. Mikä parasta, itseohjautuva ja hyvin koulutettu potilas, voi itse tehdä tämän yhdistämisen juuri hänen ainutkertaiselle persoonalle sopivin, itse valitsemin keinoin. Hänen on mahdollista oppia monenlaisia tunne- ja ongelmanratkaisutaitoja, jotka mahdollistavat elimistön harmonian.

 

Kuten Servan-Schreiber aikoinaan totesi, länsimainen lääketiede on vahvimmillaan akuuteissa terveysongelmissa, mutta kroonisissa vaivoissa, joissa pyrimme hakemaan elimistölle tasapainoa, vanhat viisausperinteet kuten tiibettiläinen, kiinalainen ja ayuervedalainen lääketiede ovat vahvoilla. Itse lisäisin tähän myös länsimaiset vähemmän käytetyt menetelmät, kuten (itse)hypnoosin.

 

Servan-Schreiber toimi 90-luvulla lääkärinä Pohjois-Intiassa. Hän oli mukana perustamassa ”Lääkärit ilman rajoja”-liikettä, ja hän toimi alueella tämän järjestön kautta. Servant-Schreiber hoiti tiibettiläisiä pakolaisia ja samalla sai nähdä, kuinka tiibettiläinen lääketiede toimii käytännön tasolla. Diagnooseja tehtiin mm. kokeilemalla pulssia, tutkimalla kieltä ja virtsaa. Lääkkeenä oli yrttejä ja akupunktiota. Hän tajusi, että erityisesti kroonisissa sairauksissa tiibettiläinen lääketiede oli ainakin yhtä tehokasta kuin länsimaisen lääketieteen metodit. Erona oli se, että tiibettiläisestä lääkinnästä tuli huomattavan paljon vähemmän sivuvaikutuksia ja sen tarjoamat lääkkeet olivat paljon halvempia.

 

Terveys on kehon eri osien hyvä suhde, sanoi Servan-Schreiber. Oman lääketieteellisen perinteemme isä, Hippokrates, kutsui tätä pneumaksi, kiinalainen lääketiede chi:ksi. Jumala löytyy erilaisten kehollisten systeemien harmoniasta. Itse täydentäisin,  että terveys ja harmonia on erilaisten kehomieli-tilojen yhdistämistä, integraatiota, vapaata tunne- ja informaatiomolekyylivirtaa.

 

Haastattelussaan Servan-Schreiber osoittaa tietokoneella näkyvää kolmea Pac-mania (japanilaisia animaatiohahmoa). Totuus löytyy näiden kolmen suhteesta. Elämä versoaa siitä, että ne löytävät mielekkään suhteen toinen toisiinsa. Niinpä, olemme erilaisten tilojemme välistä luovaa onnistunutta improvisaatiota. Se, että Pac-manit eivät ole suhteutettuja toinen toisiinsa, tietää kuolemaa. ”Olen kiinnostunut lääketieteestä, joka auttaa meitä kuntouttamaan eri kehomme osien välisiä suhteita”, sanoo Servan-Schreiber.

 

Minulle hypnoterapeuttina tämä on itsestään selvää. On monia tapoja tasapainottaa kehomielen välisiä suhteita. Voimme tehdä tätä hyödyntäen vaikkapa minätilojamme.

 

Servant Schreiber väittää, että länsimaisessa elämäntavassa on ainakin kolme elementtiä, jotka luovat ihmisessä ahdistusta ja masennusta.

 

  1. Ihmiset syövät masentavaa ruokaa (mm. aivan liian vähän Omega-3 rasvahappoja).

  2. Kukaan ei opeta ihmiselle, kuinka ohjata tunnetilojaan. Kun vihastumme tai ahdistumme, kukaan ei ole neuvonut meitä, kuinka käsitellä näitä tiloja (itse tarjoan ratkaisuksi tähän tietoisuustaitoja ja luovia menetelmiä mm. Sisäistä teatteria, musiikkiterapiaa ja terapeuttista tanssia).

  3. Kulutusyhteiskunta ei halua opettaa meille menetelmiä, jossa opimme itse kontroloimaan kehoamme ja sen tunnetiloja, koska sillä on tällöin vähemmän kaupallistettavia tuotteita. (Medikalisaatio pyörä pyörii hyödynttäen talouskasvua.)

 

Kiitos David Servant-Schreiber. Olet eräs niitä henkilöitä, jotka vahvistavat omaa ajatteluani. Servant-Schreiber itse kamppaili aivosyöpänsä kanssa parikymmentä vuotta. Hän menehtyi siihen vuonna 2011. Jälkeensä hän jätti upean työnsä ja sen hienon integratiivisen ihmiskuvan.  Oma sairaus tuntuu olevan monelle lääkärille suuri opettaja.

 

Syövän kokonaisvaltaiset hoidot on facebookissa.

 

 

 

 

Kiitos siitä, että hyväksyn itseni yhä paremmin, sellaisena kuin olen!

Kuten aikaisemmin olen tuonut esille, hyväksyvän läsnäoloa (mindfulness) ja hypnoterapiaa voidaan yhdistää. Vasta tällöin itse puhun tietoisuustaidoista. Minulle tietoisuustaidot (cultivating self-awarensess skills) sisältää harjoitteita, joiden juuret ovat sekä idästä juonnetusta hyväksyvässä läsnäolossa että lännestä juonnetussa hypnoottisessa perinteessä. Idän ja lännen viisausperinteitä voidaan yhdistää.

Tietoisuustaitojen harjoittamisessa kannattaa tehdä hyväksymis- ja kiitollisuusharjoituksia. Voit tehdä näitä riippumatta siitä, mitä uskontoa tai maailmankatsomusta edustat.

Seuraavaan luetteloon olen listannut, kuinka tietoisuustaitoja voi harjoittaa yhdistäen idän ja lännen perinnettä:

  1. Keskity tähän hetkeen.

  2. Tutki tunnetilojasi ja niihin liittyviä ajatusmalleja meditoiden tai luovin menetelmin, esimerkiksi kirjoittaen (Sisäisessä teatterissa tämä tehdään minätiloina kirjoittaen).

  3. Tutustu ikävään tunnetilaasi (viha epäoikeudenmukaisuutta kohtaan) ja kanavoi sen energia johonkin hyödylliseen (liity vapaaehtoisjärjestöön tai ryhdy vaikkapa bloginkirjoittajaksi 😉 ).

  4. Opi sietämään myös ikäviä tunnetiloja. (”Jaahas, sieltä se Katkera Kyösti taas tulee!”)

  5. Opi hyväksymään myös ikävät ja surulliset asiat osana ihmiselämää. Älä jumiudu minätiloihisi, vaan anna niiden virrata. Minätilasi ovat ystäviäsi, sinun on vain löydettävä niiden parhaat puolet (poikkeus, jotkut sisäistetyt negatiiviset äänet nk. introjektiot *) ). Perimmiltään sinä valitset, kuka ohjaa elämääsi.

  6. Jos kärsit pitkäaikaisesta stressistä, tee asialle jotkain (Rytmitä työtäsi uudella tavalla. Vaihda työpaikkaa. Tee elämänvalintoja, jotka mahdollistavat aineellisesti vaatimattomamman elämän  jne.).

  7. Määrittele kärsimys uudelleen. (”Tämä on kamalaa! En kestä hetkeäkään.” → ”Voinko tehdä asialle jotakin?”  Jos et, niin keskity hyväksymään elämää sellaisena kuin se sinulle on annettu.)

  8. Harjoittele myös ”radikaalia hyväksyntää”: Opettele hyväksymään esimerkiksi sairautesi tuoma kärsimys tai läheisesi kuolema. Anna kuitenkin itsellesi riittävästi aikaa surutyön tekemiseen. Opiskele hyväksymään, että asiat ovat kunakin hetkenä niin kuin niiden kuuluu olla.

  9. Anna tarkoituksellisesti ajatustesi, tunteittesi, kehon tuntemustesi jne. ilmetä sellaisena kuin ne ovat, ja lähde sitten keskustelemaan esimerkiksi kirjoittaen tilojesi kanssa. Tutustu, luokittele ja henkilöi ajatuksesi,  tunnetilasi ja erilaisissa elämäntilanteissa ottamasi roolit minätiloiksi.  Kukin minätila katselee maailmaa omasta näkökulmastaan käsin. Jokaisella minätilalla on mm. oma tunnelatautuneisuus ja omat muistot. Harjoittele tulkitsemaan elämääsi erilaisista tuoreista näkökulmista käsin (Masentunut minätilani ”Jorma” ei johdu asioista itsestään, vaan sen  vahingoittavista tapahtumien tulkinnoista). Leikillinen minätilojesi dialogi on osa sisäiseen assosiaatiovirtaasi tutustumista. Se paitsi tuottaa oivallusta, myös attaa vapautumaan autopilotista. Ole hyväksyvästi länsä kaikille äänillesi.

  10. Monissa uskonnoissa kiitollisuus on tärkeä osa elämää. Kirjoita kiitoskirjeitä itsellesi asioista, jotka ovat hyvin elämässäsi. Jos tuntuu luontevalta, rukoile tai harjoita kiitollisuusmeditaatiota. Ruoki sisäistä minätilojen välistä kiitollisuusdialogia, sen sijaan että mollaisit tai vatvoisit asioita.

Introjektio = Sisäistetty toisen ihmisen ääni. Nämä äänet olemme omaksuneet omasta henkilöhistoriamme (esim. isä/äiti). Ne voivat olla positiivisia ja kannustavia. Joskus ne ovat negatiivisia: ”Olet harvinaisen ruma ja lihava ihminen. Kuka tuollaista huolii puolisokseen?”. Lapsuudessa omattu negatiiivinen tila voidaan hypnoosissa tai luovassa transsissa, esim. kirjoittaen, poistaa mielennäyttämöltä. Olennaista on, että muutokset sisäisessä kokemusmaailmassamme eivät ole rationaalisia vaan kokemuksellisia. Voimme mielikuvituksemme avulla kokea tapahtumia uudelleen. Alitajunnallamme on outo olemus: Se ottaa vastaan suggestioita ja se ottaa ottaa mielikuvituksemme todesta. Siksi kannattaakin tarkkaan miettiä, minkälaista teatteria dialogeineen päässään pyörittää.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Kiitollisuusharjoitusta Haltitunturilta juuri alas laskeutuneelta...
Kiitollisuusharjoitusta Haltitunturilta juuri alas laskeutuneelta…

Salatut elämät – Miten saavutan yhteyden omaan itseeni? Osa 1

Minäkö feministi?

En  julkisesti tunnusta olevani feministi. Tai ehkä perimmiltään tunnustaudunko sellaiseksi riippuu siitä, mitä feminismillä tarkoitetaan.  Käsittääkseni suuntauksia on kymmeniä ellei satoja. Itselläni on kolme poikaa, ja haluan olla myös heidän puolellaan.  Olen monenlaisia kulttuurisia näkökulmia edustavien ihmisten puolella.

Toisaalta, minussa on puoli, minätila,  joka  tunnustaa olevansa feministi. Se, Simone minussa, väittää, että yhteiskunnalliset taloudelliset ja poliittiset rakenteemme ovat olleet yksipuolisen miehisen maailmankuvan vääristämiä. Erityisesti köyhissä maissa naiset ovat edelleen enemmän alistettuja kuin miehet.

Olemme länsimaissa elänneet tehokuuselämäntapaa, jossa naisellisille uskomuksille ja arvoille, toisista välittämisille, monipuoliselle itsensä toteuttamiselle ja itsensä kuuntelulle, ei ole annettu sijaa. Sen sijaan numeroista ja esineistä on tullut miehisessä maailmassa Jumalia.

Simonen mielestä , yhteiskunnalliset yksipuolistavalle materialismille rakentuvat valtauskomukset ja sen arvot ovat tukahduttaneet meidän kaikkien – miesten ja naisten – tapaa olla maailmassa. Kilpailukulttuurimme on kuljettanut ihmisiä, sekä naisia että miehiä, kaiken hyvinvoinnin keskellä pahoinvointiin, myös masennukseen ja erilaisiin addiktioihin. Emme ole saaneet  kulttuurissamme olla läsnäolevia toisillemme ja itsellemme. Emme ole voinnet olla,  keitä olemme, vaan olemme tukahduttaneet puoliamme. Näin meissä monessa elää sisällä itseltämme salattu elämä.

Itsensä vaientaminen

Löysin mielenkiintoisen feministiteorian, se on nimeltään itsensä-vaientamisteoria (self-silencing theory). Sen mukaan itsensä vaientaminen on pahoinvointia, esimerkiksi syömishäiriöitä ja masennusta,  tuottavaa. Huomioitavaa sinänsä, että artikkeli, johon tässä viittaan on miesten (Thomas Joiner, James J. Cayne) kirjoittama. Monet miehet, yhtä lailla kuin naiset, tajuavat elämäntapamme minuuttamme loukkaavan luonteen ja sen, kuinka kulttuuriset odotukset muovaavat meitä naisia ja miehiä eri tavalla. Liian monet ihmiset, sukupuolesta riippumatta,  eivät tunnista salattuja puoliaan. Ihmisten voimavarat hupenevat kilpailuun vallasta, rahasta ja seksistä, sen sijaan, että heille annettaisiin mahdollisuus tutustua itseensä.

On selvää, että sisäisten ääniemme kakofonia, heijastaa ulkoista maailmaa. Olemme sosiaalisissa suhteissamme muovautuvia ihmisiä.  Kulttuurissa, jossa tukahdutamme ääniämme, kadotamme itseytemme. Tällöin sekä miehet että naiset  voivat pahoin. Kun ihminen salaa ja tukahduttaa itseltään puoliaan, kadottaa hän minuutensa. Hän on sosiaalisesti kloonattu epäinhimillinen olento.

Me naiset ja miehet eroamme kyseisten tutkijoiden mukaan sen suhteen, minkälaisia puolia itsestämme tukahdutamme. Esimerkiksi naiset kärsivät tilastollisesti enemmän masennuksesta kuin miehet. He tukahduttavat usein itsessään olevia ”itsekkäitä” ääniä, jotka vaativat omien tarpeiden huomioon ottamista. Ihannenainen on ollut länsimaisessa massakulttuurissa on haavoittuvainen, herkkä ja hento, mieheen tukeutuva, tahdoton ja miehen egoa viehätysvoimallaan pönkittävä nainen. Nainen ilman minuutta.

Olen usein miettinyt, että ehkä miesten alkoholinkäyttö on runsaampaa, koska he hukuttavat äänensä humalan tuomaan hetkelliseen unohdukseen. Miehet mielummin kampeavat salatut äänensä addiktoihin. Kuten tiedämme, myös me naiset  alamme olla tässä melko hyviä: Olemme moninkertaistaneet viime vuosikymmeninä alkoholinkäyttömme. Ehkä humalassa tai voi antaa osiensa mellastaa, miten lystää?

Oli miten oli, suorittamiskulttuurin superihminen voi huonosti: häneltä on kadonnut itseys, koska hän jatkuvasti vaientaa osiaan ja niiden ääniä. Itsensä vaientaminen on kovaa työtä. Vaatii energiaa olla olematta oma itsensä. Monet meistä ovat kiinnittäneet huomionsa siihen, kuin jotkut  anonymeinä, minuuttaan rikkoen, vapauttuvat ahdituneiden minuuksiensa puolia vastuuttomalla kirjoittelulla netissä. Tunnetilamme mellasetelevat miten sattuvat.

Normi-ihmisiltä puuttuu itsetuntemus, hyväksyvä läsnäolo itselleen, sekä omien osiensa ohjaus.

Lääkärien pahoinvointi

Joiner ja Cayne tuovat esiin artikkelissaan nimenomaisesti lääkärien pahoinvoinnin.  He (käsittääkseni myös hammaslääkärit) ovat kärsineet poikkeuksellisen paljon depressiosta ja he ovat olleet itsemurhatilastojen yläpäässä. On oikeastaan melkoisen kornia, että ihmiset, joiden kuuluisi olla terveyden asiantuntijoita, ovat voineet yksipuollistavassa miesten arvojen ja määrällisen tutkimuksen dominoimassa kulttuurissa, itse huonosti.  Keskiarvolääkäri on ollut huono omien tarpeittensa ilmaisija ja puolesta puhuja.

Lääkäreille eikä hammaslääkäreille ole perinteisessä lääketieteellisessä kulttuurissa annettu eväitä omien tarpeiden tunnistamiseen ja niihin vastaamiseen. Ihannelääkäri on elänyt vain muille unohtaen itsensä.

Tästä tuleekin mieleeni eräs tapahtuma omasta elämästäni. Olin muutama vuosi sitten Valamossa ”Lääketiede ja teatteri” -koulutuksessa. Sielä illallispöydässä tuli puhetta stressistä, ja itse tietysti suuna päänä toin esille, että nykyään voin oikein hyvin, koska teen kliinisiä töitä vain kolmena päivänä viikossa. Lisäksi tietysti kirjoitan, soitan haitaria, opetan luovaa kirjoittamista ja tietoisuustaitoja.

Tähän eräs lääkäreistä töräytti: ”Eikö tuo ole oikeastaan aika itsekästä? Ensin yhteiskunta kouluttaa lääkäriksi, ja sinä sitten ”leppoistat” elämäsi.”  Tähän minä vastasin, että minusta ei ole.  Syöpä on ollut opettajani. Sen jälkeen olen alkanut elää elämää, jossa huomioin omat tarpeeni. Koulutukseni menee vielä enemmän hukkaan, jos kuhmolaiset näkevät minut koristamassa itsemurhatilastoja tai ennenaikaisella sairaseläkkeellellä.  Kuinka paljon pahoinvointia ja terveydenhuolto kustannuksia syntyy siitä, että ihmiset eivät elä itsensä kanssa sopusointuista elämää. Voin tällä hetkellä hyvin, koska toteutan itseäni monipuolisesti.

Elämäntapa, jossa ihmiset eivät tunnista eivätkä osaa kuunnella itseään, on sairautta – sekä fyysistä että psyykkistä – tuottavaa. Onneksi tietoisuustaitoja ja vuorovaikutustaitoja ollaan nyt opettassa lääketieteellisessä tiedekunnassa. Ajat muuttuvat. Ehkä tulevaisuuden lääkäri saa olla kokonainen osiaan joka päivä taitavasti integroiva ihminen. Hän kykenee valitsemaan itsensä.

Muutama viikko sitten eräs hammaslääketieteen opiskelija oli seuramassa työntekojani.  Hänen piti tarkkailla vuorovaikutusta. Vau!  Minä kun rupesin tekemään hammaslääkärin hommia, en ollut koskaan edes nähnyt, kuinka oikea hammaslääkäri tekee työtänsä.

Jouduin itse rakentamaan minuuteni – myös tapani tehdä työtä.  Se onkin ollut elämäni suurin seikkailu, ja tämä rakennustyöni on edelleen kesken. Minua kun on ollut niin moneksi. Niin kuin monia muitakin, tietämättään.

Karuja ajatuksia ihmisiä addiktioihin ajavasta kulttuuristamme

Siirtolan Emäntä löysi mielenkiintoisen psykologian professorin ajatuksia addiktioista, joita hän ei malta olla jakamatta lukijoittensa kanssa. Addiktioihin ei ole olemassa professori Bruce Alexanderin mukaan tällä hetkellä oikeastaan järkevää tieteellistä selitystä. Eikä myöskään siihen, miksi kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä ihminen voi niin pahoin.

Valtavirta-asiantuntijat sysäävät syyn esimerkiksi huumeaddiktiosta yleensä yksilöille. Hyvin yleisesti suosituimmissa hyponteeseissa ajatellaan, että kyseessä on yksilön ongelma, ja esimerkiksi huumeaddiktin ajatellaan usein kärsivän asteittain etenevästä ”sairaudesta”, jonka hallinta on hyvin vaikeaa. Jotta edes jonkinlaiseen sairauden hallintaan kyetään, tarvitaan asiantuntijoita.

Yksinkertaistaen valtavirta selitysten mukaan syynä heroiiniaddiktioon on siis heroiini. Se täytyisi poistaa, jonka jälkeen ei meillä olisi enää ongelmia. Samoin alkoholistille, alkoholi – pisarakin sitä – voi aiheuttaa suuria ongelmia. Toki addiktioongelmia ymmärretään nykyään myös hieman laajemmin, esimerkiksi siten, että syitä on monia, esimerkiksi henkilöllä on geneettistä alttiutta addiktioon ja kun ympäristötekijät ovat sopivat, hän repsahtaa addiktioonsa. Lisäksi nykyään tiedetään hyvin myös addiktioihin liittyvän dopamiini-aineenvaihdunnan yksityiskohdat, joten addiktio on siis myös fysiologiaa. Meillä on siis demonisia kemikaaleja, jotka saavat aikaan demonisia muutoksia ihmisissä, ja he alkavat tämän vuoksi käyttäytyä demonisesti. Professori Bruce Alexanderin mukaan nämä yksipuollistavat medikalisoivat näkemykset on myyty medialle, kouluille, yhteiskunnallisille instituutioille jne. eli ne läpäisevät koko yhteiskuntamme.

Alexander Bruce huomauttaa, edellisen medikalisoivan addiktiomallin ongelmat ovat ilmeiset. Harvemmin puhutaan siitä, että on ihmisiä, jotka käyttävät huumeita pitkäänkin elämänsä aikana eikä heistä tule kuitenkaan addikteja. Hän viittaa tutkimukseen, jonka jatkamisen ja julkaisut USA:n hallitus kielsi, koska ne näyttivät sellaista tulosta, että kokaiinin käyttäjistä moni ei monikaan tullut huumeaddiktiksi. Nämä tulokset eivät sopineet valtavirta-ajatteluun, ne siis pimitettiin vuosiksi.

Toinen ongelma on se, että vaikka terapia ja lääketieteellinen hoito joskus auttavat narkomaania, monet toipuvat addiktiostaan ilman mitään apua. Näyttää siis siltä, että tieteellisesti hyväksyttyjen selitysmallien hyöty ei ole suinkaan selvä. Alexander ihmettelee myös sitä, että miksi tieteellisissä malleissa ei olla loogisia; jos heroiini on heroiiniaddiktion syy, niin miksi ruoka ei ole ahmishäiriön syy eikä pelit pelliaddiktioiden syy. Suuri ongelma tämän professorin mukaan on, että tämä vanha epärationaalinen addiktiomalli on pysynyt jota kuinkin samana viimeiset sata vuotta. Ja vielä suurempi mallin ongelma on se, että vaikka tiede muka kehittyy koko ajan, addiktiot senkun vain lisääntyvät.

Tieteellinen valtavirta käsitys addiktioista on Alexander Brucen mukaan pahasti harhainen, vaikkakin sitä puolustellaan julkisuudessa kiivaasti. Aleksander huomauttaa, että tieteellistä tutkimusta, joka on osoittanut lääketieteellisen mallin vääristyneisyyden on jatkuvasti pimitetty. Lääketiede tuntuu olevan jotenkin hallinnollisten instituutioiden erityissuojeluksessa, luultavasti siksi, että sen takana on kysymys suurista rahavirroista.

Aleksander Bruce kertoo oman selityksensä sille, miksi addiktiot kulttuurissamme ovat lisääntyneet. Siirtolan Emäntä huomaa hänen ajatuksiensa olevan rinnakkaisia esimerkiksi psykiatri Martti Siiralan ajatusten kanssa. Addiktiot ovat lisääntyneet siksi, että sosiaaliset yhteisöt ja kokonaiset kulttuurit ovat hajonneet postmodernissa maailmassamme. Professorimme uskoo vakaasti, että lähitulevaisuudessa vaihtoehtoiset selitykset menevät lääketieteellisten selitysten edelle. Parhaillaan menossa olevasta valtavasta näkökulmamuutoksesta me emme tule kiittämään niitä tieteenaloja, joihin rahoja sysätään, vaan sen sijaan kiitämme valveutuneita ruohonjuuritason sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimijoita sekä huonosti rahoitusta saavia tieteen aloja kuten kulttuuriantropologeja, sosiologeja sekä historioitsijoita. Parhaillaan meneillään oleva muutos on poikkeuksellinen, koska se lähtee valtarakenteiden alarakenteista ylöspäin kohti poliittisia vaikuttajia ja muita sosiaalisissa hierarkioissa korkealle arvostettuja vallankäyttäjiä kohden.

Meneillään oleva yhteiskunnallinen muutos ei ole lähtöisin talouden huippuhenkilöistä, tieteellisistä auktoriteeteista tai polittiisista avainvaikuttajista. Hajoita ja hallitse, niinkö se menee miettii Siirtolan Emäntä. Sehän pitää kasvun pyöriä pyörimässä, lisää kuluttamista ja palveluiden käyttöä. Kasvun ideologian kannalta ei ole hyvä, että ihmisillä on oikea elämää, jossa he ovat läsnä itselleen ja toisillen. Sellainenhan vaatii hiljaisuutta ja pysähtymistä, ja se on pois tehokkaasta työajasta ja kuluttamisesta. Oikeasti Emäntä on sitä mieltä, että poliitikoista ja taloudellisesta eliitistä on tullut ”vauhtisokeita”. He eivät kykene enää näkemään muuta kuin taloudellisen kasvun. Kaikkein lähimpänä olevia asioita on ehkä vaikea nähdä.

Alexander Bruce väittää, että ihmiskunnan sisällä on suuri määrä kokonaisia yhteisöjä yksilöineen siirtynyt addiktiivisiin käyttäytymismalleihin kiitos globaalin markkinatalousjärjestelmämme. Edelleen kyseinen professori muistuttaa, että jotta ihminen voi elää merkityksellisen elämän, täytyy hänen saada kokemus olemisesta yhteisön jäsenenä. Hänen täytyy saada kokea olevansa esimerkiksi perheen täysvaltainen jäsen, kyläyhteisönsä jäsen, työyhteisön jäsen (vrt. nykyiset pätkätyöt, saneeraukset, syrjäytyminen), terveen hengellisen /henkisen yhteisön jäsen tai jonkin muun tiedostetun uskomus – ja arvojärjestelmän jäsen. Kun ihminen ei tunne kuuluvansa mihinkään yhteisöön, hän ajautuu herkästi addiktioihin ja muihin terveysongelmiin.

Vapaata markkinataloutta seurannut elämäntapa on pirstonut vanhat yhteisöt ja ihmisten väliset siteet, jolloin ihmiset ja kokonaiset yhteisöt ovat ”menneet sijoiltaan” (dislocation). Seurauksena ei ole pelkästään addiktioita, vaan myös masennusta, syömishäiriöitä, itsemurhia, ahdistusta, lasten seksuaalista hyväksi käyttöä jne. Pirstoutunut kulttuurimme ja luomamme länsimainen talousjärjestelmä toimijoineen ja instituutioineen on luonut ihmisen, joka ei pidä itsestään, ja jolla ei ole juuria. On valtava määrä ihmisiä, jotka eivät koe elämällään olevan mitään merkitystä.

Tiet tähän sijoiltaan meneeseen tilaan voivat olla monia. Kokonaisia valtioita on hajonnut ja yksittäisiä ihmisiä on syrjitty, alistettu ja hyväksikäytetty. Alexanderin mukaan vastaava karmea kaoottinen psykologinen tilanne oli näkyvissä juuri ennen Rooman hajoamista. Ihmisten mielet olivat niihin aikoihin samalaisessa epätasapainoisessa tilanteessa kuin ne nyt ovat. Sijoiltaan menneillä ihmisillä ei tainnut niihinkään aikoihin olla enää kokemusta oikeasta elämästä.

Huume antaa ihmiselle elämän tunteen, vaikka se ei ole yhtä hyvä kuin oikea elämä. Tämä kuulostaa Emännän mielestä loogiselta. Hän kun on lukenut väitteen jungilaiselta analyytikolta, että esimerkiksi lasta hyväksi käyttävät ihmiset kokevat voimakkaasti olevansa pystyyn kuolleita ihmisiä, he symbolisesti ikään kuin imevät elämän itseensä lapsen kautta. Aika karmaisevaa ajatuksena, vai mitä?

Huumeaddiktion takana oleva uskottavampi selitys on Alexander Brucen mukaan siis se, että huumenkäyttäjä löytää elämänsä osana yhteisöänsä, kun hän ei ole löytänyt omaa paikkaansa mistään muusta yhteisöstä. Muualla hän kokee olevansa pohjasakkaa (shit). Huumeen käyttäjä löytää addiktionsa kautta näin itselleen kokemuksen elämästä. Hän saa ystäviä ja hän kokee olevansa merkityksellinen edes joillekin ihmisille. Bruce Alexanderin mukaan lääketieteellinen malli huumeaddiktioista valitettavasti vahingoittaa enemmän ihmiskuntaa kuin hyödyttää sitä.

Siirtolan Emännän vetää hiljaiseksi nämä Alexanderin ajatukset. Ystävät hyvät, eiköhän pidetä huoli, ettei meidän käy samalla lailla kuin roomalaisten. Vähemmän voi olla enemmän, vai mitä?