Aleksandriaan pääsee milloin vain

On hatun noston arvoinen asia, että yhä useampi ihminen on liittynyt virtuaalisissa yhteisöissä erilaisiin hidastamis- ja leppoistamisyhteisöihin. Niiden päämääränä näyttäisi olevan hitaampi, muihin ihmisiin ja luontoon, kiinnittyneempi elämä. Näyttää siltä, että tieteellistekninen kehityksemme on tuottanut sekä hyviä että huonoja asioita ja internet tarjoaa meille näitä molempia. Virtuaalinen todellisuus mahdollistaa meille median, jossa toimii horisontaalisen vuorovaikutus. Aukotoriteeteista vapaa itseohjautuva prosessi on alkanut ohjaamaan ihmisiä kohti hitaampaa ja ekologisesti kesävämpää elämäntapaa. Pelkään pahoin, että mikäli kohtuullistumista ei elämäntavassamme vapaaehtoisesti tapahdu, tulee Kreikan mielenosoitusten kaltaiset levottomuudet entisestään lisääntymään. Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja ympäristöongelmat kietoutuvat toisiinsa erottumattomaksi sykkyräksi. Tuli muuten mieleeni katsellessani telkkarista eilen Kataisen espoolaisen kulttuurimaiseman siivousta, että taitaa parhaillaan politikkojenkin mielenteatterien takahuoneissa asua vallitsevan materialistisen järjestelmän epäuskoisia opportunisteja ja sehän on vain hyvä asia! Ehkä poliitikotkin pystyvät jonakin päivänä näyttämään, että heistäkin löytyy kohtuullistajia, jotka hidastavat elämäänsä leppoisammalla työtahdilla ja pienemmällä palkalla. Minä ainakin äänestäisin melkeinpä puolueesta riippumatta tällaista ehdokasta!

Luulen, että erilaiset virtuaaliset ryhmät ovat syntyneet vastauksena ihmisten yhteisöllisyyden janoon. Kun reaalimaailmassa ihmisen kontaktit ovat vähentyneet, olemme alkaneet löytämään uudestaan toisiamme virtuaalisessa todellisuudessa. Ihmiset haluavat tuntea olevansa osa jotakin yhteisöä. He haluavat liittää itsensä ja lapsensa toisiin ihmisiin ja luontoon. Ehkä olemme väsyneitä henkiseen kodittomuuteen, juurettomuuteen ja sisäiseen tyhjiöön, joka ei ole täyttynyt materialistisella yltäkylläisyydellämme. Globaalit yhteisöverkostot ovat auttamassa meitä pääsemään irti omasta euroajattelustamme. Ymmärrämme entistä paremmin, että on muitakin arvokkaita tapoja tietää kuin tämä länsimaalaisen ihmisen tietämisen tapa. Yhä useampi huomaa, että emme ole tieteemme kanssa niin erinomaisia ihmisiä kuin olemme luulleet. Sen sijaan hän oivaltaa keskellä kiireistä elämäntahtiaan vieraantuneensa luonnosta, toisesta ihmisestä ja itsestään. Voisiko ihminen olla viisastumassa? Hänelle ei enää riitä, että elämä näyttää ulkoisesti täyttävän asiantuntijoiden standardit vaan hän haluaa jälleen tuntea olevansa osa jotakin omaa egoansa suurempaa. Minäkin olen löytänyt monta vanhaa ja uutta ystävää Internetin kautta. Näitä ystäviä olen sitten tapaillut reaalimaailmassakin. Voimme käyttää internetverkostoa hyväksi oman sosiaalisen verkostomme ylläpitämisessä. Huonoja puoli virtuaalisessa maailmassamme toki myös on. Jotkut addiktoituvat esim. peleihin tai pornoon ja virtuaalinen todellisuus voi kuolettaa reaalielämän, jonka uskon edelleen olevan kuitenkin se tärkein osa ihmisen elämää. Tässä asiassa konservatiivisena väitän edelleen, että toisen ihmisen läheisyyttä, autenttista läsnäoloa ja kosketusta ei voida koskaan virtuaalisesti korvata.

Kristinuskosta on vallinnut perinteisesti sellaisia tulkintoja, jotka ovat oikeuttaneet luonnon välineellistämisen. Ehkä sen vuoksi buddhalaisuus on alkanut kiehtomaan entistä enemmän länsimaalaisia ihmisiä. Meidän tulisi entistä enemmän löytää kristinuskoomme uusia hengellisiä tulkintoja (ekoteologia), joissa ymmärretään entistä paremmin, että ihmisen tehtävä on myös varjella luontoa. Bolivialainen Hugo Blanco pukee tämän ajatuksen puheessaan sanoiksi:

Länsimainen ihminen uskoo ylimaalliseen henkeen, joka loi luonnon ihmisen palvelijaksi. Meidän kultturimme Boliviassa on täysin erilainen. Meidän kulttuurissamme me ihmiset olemme luonnon lapsia. Luonto ei todellakaan ole meille luotu palvelijaksemme, vaan olemme sen lapsia ja meidän täytyy kukkia harmoniassa sen kukkien kanssa. Ja kun kukimme yhdessä luonnon kanssa, luonto haluaa miellyttää meitä ruokkien meitä kasveilla, välillä paremmin välillä huonommin. Luonto tarjoaa meille myös yrttejä, jotka auttavat meitä pysymään terveinä ja eheinä. Meidän solidaarisuutemme ulottuu luontoon. Palvomme vettä, aurinkoa ja jokea. Toinen elämämme tärkeä ulottuvuus on sen yhteisöllisyys.

On kummallista, minkälaiseksi länsimaisen ihmisen elämä on ohjautunut viimeisten satojen vuosien aikana. Rahan tienaamisesta ja materiasta ylipäätään, jotka aikaisemmin oli välineitä parempaan elämään, on tullut itse tarkoitus. Vaikuttaa siltä, että moni meistä on unohtanut, että materia kohtuullisena määränä on todella vain väline onneen. Kekseliäs ihminen on kehittänyt jos jonkinlaisia tarpeellisia ja tarpeettomia teknisiä vempaimia, jotka on alunperin suunniteltu siksi, että ihmisellä olisi enemmän vapaa-aikaa. Nämä vempaimet kuten autot, tietokoneet ja kännykät on vielä arvotettu merkein ja ylimääräisin toiminnoin statusmarkkereiksi. Mitä hienompi auto ja makeempi kommunikaattori sinulla on, sitä korkeamman statuksen olet saavuttanut. Kilpailu statuksesta tuottaa statusstressin. Tekniset vempaimet eivät ole antaneet meille lisää vapaa-aikaa vaan samaan aikaan ihmisistä on tullut entistä kiireisempiä. Ylibuukattu kalenteri on ollut menestyvän miehen ja naisen symboli.  Kiire johtaa väistämättä stressiperäiseen psykosomaattiseen oireiluun. Välillä mietin, juokseeko kiireinen ihminen itseään karkuun? Liittyykö kenties vieraantuminen kuolemasta tähän samaan pelkoon?

Moderni ihminen yrittää ylläpitää oman elämänsä tarinallista luonnetta käyttämällä vähäisen vapaa-aikansa matkusteluun. On mukava tarinoida työtovereille etelän ihanasta auringosta, uima-allas bileistä ja erilaisista hauskoista sattumuksista ja kommelluksista. Ja joskus ainakin minulle aikoinaan kävin niin, että vaikka kuinka tein matkoja, huomasin, että niiden tarinat jäivät jotenkin ontoiksi ja tyhjiksi. Mietin, onko yhä useampi kadottanut taidon matkustaa omassa sisäisessä maailmassaan, sillä Aleksandriaanhan pääsee milloin vaan, kun silmät suljetaan (tämän taisin ottaa jo toiseen kertaan esimerkiksi, mutta se ON ihana laulu!). Halvempaa, ja ekologisempaa on rakentaa tarinoita omassa sisäisessä maailmassa. Kainuulainen syyspimeys tajoaa erinomaiset olosuhteet sisämatkailuun.

Yhä useampi taitaa jo tänäpäivänä miettiä, että mitä sitten tapahtuu, jos onnistumme nostamaan kaikki kehitysmaiden kansalaiset tähän ylikulutuksen paratiisiin? Minkälainen ympäristökatastrofi siitä seuraa, kun hekin lähtevät elämään samaa itsestään ja luonnosta vieraantunutta, tuhlailevaa elämäntapaa kuin länsimainen ihminen? Ja kaikki tämä itsetuhoinen globaali käyttäytyminen leviää ihan vain sen vuoksi, että olemme siirtäneet tunteitamme materiaan ja haluamme imperialistisesti heidänkin tekevän samoin? Uskon, että nyt tarvitsemme aitoa dialogista suhdetta muihin kulttuureihin ja erityisesti marginaalisiin, köyhyydessä eläviin ihmisiin. Heillä saattaa olla paljon opetettavaa meille siitä, kuinka vähemmän voi olla enemmän. Pirstoutuneet ihmispsyykeet rikkinäisissä yhteisöissään haluavat takaisin yhteytensä luontoon, omaan itseensä ja toiseen ihmiseen.