Itsekurista lempeyteen – mielentilat itsetuntemuksen välineenä

Länsimainen elämäntapamme on ollut oikeastaan melkoisen kummallinen. Me olemme nojanneet jota kuinkin kaiken energiamme aineellisen todellisuuden näkemiseen, ei niinkään sisäiseen näkemykseen.  Tämä päivän suuri ongelma on ihmisten sisäisen maailman epämääräisyys, korostaa Dan Siegel. Tämä johtuu siitä, ettei meillä ole tietoisuustaitoja, kuten mielitajua.

Mielitajukartta lisää itsetuntemusta, jatkaa Dan Siegel.  Mielitajukarttojen tekeminen lisää itsetietoisuutta ja empatiaa.  Kun opimme hahmottamaan paremmin omaa mieltämme, ja toisen mieltä, ymmärrämme paremmin itseämme ja toisiamme.  Vuorovaikutuksestamme tulee vapaampaa ja joustavampaa. Meistä tulee minäme. Emme ole enää erillisiä toisistamme.

Dan Siegelin mukaan mielitaju on taito. Tämän erinomaisen, eheyttävän kyvyn harjoittaminen ei edellytä välttämättä millekään valmennusleirille ilmoittautumista. Voimme aivan itseksemme harjoittaa itsetutkiskelua ja käydä pohdiskelevia keskusteluja itsemme kanssa. Itse tunnustan kuitenkin saaneeni paljon oppia tietoisuustaitoihin hypnoterapiasta.  Siegelin kirjassa ”Brainstorm” on useita harjoituksia, joilla voi lisätä itsetuntemusta.

Voimme rakentaa monenlaisia vertauskuvia mielestämme. Kuvaan luovan kirjoittamisen menetelmässäni mieltä eri puoliemme tai tilojemme muodostamaksi Sisäiseksi teatteriksi. Sosiaalipsykologian professori Ellen Langer kuvaa mieltä enemmän tai vähemmän läpinäkyväksi taloksi, jonka joka soppeen meidän olisi hyvä nähdä. Siegel kuvaa mieltä sisäiseksi mereksi.  Voimme ryhtyä kartoittamaan sisäistä mertamme. Henkisen sisäisen elämän kehittyessä, mielitajumme lisääntyy ja alamme aistia yhä tarkemmin sisäistä mertamme.  Näemme sen muodot tarkemmin.

Jotta mielitajua voi ymmärtää, täytyy ensiksikin ymmärtää mitä mielellä tarkoitetaan, kirjoittaa Siegel.  Sillä tarkoitetaan usein sisäistä, henkilökohtaista kokemusta ja tiedostamisen prosessia.  Olennaista tietoisuustaitojen näkökulmasta on tämä Siegelin korostama asia:  Mielemme säätelee energian ja informaation virtausta.  Sisäisessä teatterissa puhun siitä, että meidän täytyy löytää tilojemme ohjaajatila. Siegelin ajatukset ovat samoilla linjoilla.  Mielemme säätelee, seuraa ja muokkaa energia ja informaatiomolekyylivirtojamme.  Opimme ohjaamaan virtaamme toivomaamme suuntaan ja alamme nähdä paremmin sisäisen maailmamme.  Itsetuntemuksemme lisääntyessä tietoisuutemme auttaa meitä suunnistamaan sisäisessä maailmassamme.

Jospa valaisen hieman edellistä. Kun minussa aktivoituu tietyn sosiaalisen tilanteen seurauksena ärtynyt ja pessimistinen  tila (luovassa kirjoittamisprosessissani kutsun tätä tilaa leikillisesti Rouva Otsarypyksi – se on melkoinen marttyyri ja kiukuttelija), havaitsen ja tunnistan sen nopeasti. Viimeksi muutama viikko sitten sattui parisuhteessa tilanne, jossa kyseinen tilani aktivoitui. Yhdistin sen nyt  nopeasti menneisiin kaukaisiin tilanteisiin, joissa puolisoni ei ole edes ollut mukana.  Tajusin nopeasti, että nyt taitaa Isäntä saada itselleen ansaitsematontakin reppuni sisältöä. Tiedostamisen lisääntymisen kautta, osasin ohjata tilani huomaavaisesti syrjään. Osaan nykyään paremmin keskittää huomioni myönteisimpiin tiloihini.  Kiitos, olen tarvinnut sinua joskus, Rouva Otsaryppy, mutta en tarvitse sinua tässä ja nyt.  Aikaisemmin nämä tilani aktivoituivat itsestään määrätyissä sosiaalisissa tilanteissa. Olin apina-ajatusteni orja.  Tietoisuustaitojen kautta vapautamme itsemme näiden ajatusten ja tunnetilojen orjuudesta.

WP_20150103_001[1](kuva Daniel Siegelin Brainstrom kirjasta)

Silloin joskus, ärtynyt ja pessimistinen, vatvova tilani, saattoi olla minussa päiväkausia. Se mellasti erityisesti öisin. Minulla ei ollut mielitajua ja olin masentunut.  Nykyään mieltäni terrorisoivat negatiiviset tunnetilat eivät jää yleensä pitkiksi ajoiksi mieltäni terrorisoimaan. Tiedostan tilani, olen tehnyt niistä karttoja.  (Itse käytän mielitajukarttana minätilojen terapian Jan Skyn kehittämää ESI:ä  HTT:tä   – Siegel on käyttänyt joskus enneagrammia).

Kysymys mielitajussa ei ole itsekurista.  Tämä on hirveä sana mielestäni.  Tarvitsemme kulttuurissamme VÄHEMMÄN itsekuria, mutta paljon enemmän itsetuntemusta ja LEMPEYTTÄ, sekä itseämme että muita kohtaan.   Emme pääse tiloistamme eroon torjumalla niitä, vaan tunnistamalla ja tutustumalla tiloihimme, suhtautumalla niihin uteliaasti, hyväksyvästi läsnä ollen.  Ja tämä hyväksyvä läsnäolo tulisi ulottaa paitsi itseen, myös toisten ihmisten eri puoliin.  Tätä kautta mielitajumme kehittyy.

Kas, mielitajumme kehittyessä alamme nähdä toisenkin ihmisen mielitajukartan selkeämmin. Se, että tuo ihminen käyttäytyy tuolla lailla, ei johdu siitä, että hän olisi paha ihminen, sen sijaan hänessä on nyt aktivoituneena jostain syystä tuollainen ilkeä tila.  Mistäköhän sosiaalisesta tilanteesta häneen on tuollainen tila syntynyt? Ehkä jo lapsuudessa? Tietysti on hyvä pitää mielessä, että hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Joskus käy mielessä, että monet työpaikat  ovat fiksujen mutta  mielitajuttomien kansalaisten sisäisten lasten taistelukenttiä. Ihan vain siksi, että meillä ei ole tietoisuustaitoja eikä mielitajua.

Olen nähnyt Siirtolan Isännän tilojen kartan, mikä on auttanut minua tulemaan myötätuntoisemmaksi häntä kohtaan.  Kun hänessä aktivoituu v-mäinen Jorma (valehteleva tyranni), minun ärtynyt marttyyritilani ei yleensä enää aktivoidu.  Sen sijaan aika usein löydän jo myötätuntoa tätä kiukuttelevaa pikku-Jormaa kohtaan.  Ja kas, toistemme tilakarttatuntemuksen kautta me laukaisemme toisissamme yhä harvemmin ikäviä perheriitoja.  Empatiamme toisiamme kohtaan on lisääntynyt.  Kun ymmärrämme toistemme mielitajukarttoja, empatiamme lisääntyy, näinhän se Siegel kirjoitti!

Itsekuri ei lisää itsetuntemusta vaan se vähentää sitä. Torjuminen kun syö energiaamme.  Voimme vahvistaa tai heikentää mielitajuamme riippuen siitä, miten suhtaudumme sisäisiin kokemuksiimme. Torjumalle vähennämme mielitajua ja lempeydellä lisäämme.

Kun meillä ei ole mielitajua, huomaamme vain ympärillämme olevien kohteiden pinnan, emme näe niiden sisäisen meren ulottuuvuksia. (Emme tunnista toisen Sisäisen teattein hahmoja).  Se, että teemme erilaisia tilojamme itsellemme tutuiksi ja meistä tulee parempia mielemme ohjaajia, eheyttää eli integroi aivojamme, kirjoittaa Siegel kirjassaan.  Samalla otamme ohjakset omasta elämästämme itsellemme. Kannattaa sinunkin miettiä, kuka ohjaa elämääsi sinä vai automaattiset opitut ajattelumallit.

Mielitajumme kehittyessä sosiaaliset tilanteet yhä harvemmin aktivoivat meissä ikäviä tiloja.  Voimme yhä useammassa tilanteessa valita tiedostavasti tilamme.  Tiedämme, mikä tilamme kutakin tilannetta hallitsee. Siegel kehottaa meitä joka päivä suuntaamaan katseemme sisäiseen maailmaamme. Voimme päivittäisissä rutiineissa käytää aina muutaman hetken oman mielitajumme kehittämiseen.

Dan Siegel kirjoittaa omista mielentiloistaan Brainstorm-kirjassa: Minulla esimerkiksi, kuten monilla ihmisillä, on erilaisia mielentiloja, erilaisia oman itseni puolia, joilla on erilaiset tarpeet.  Minulla on sosiaalinen puoleni ja minulla on yksinolo rakastava puoleni.  Mitä minun pitäisi tehdä? On mahdotonta tyydyttää näitä erillisiä tarpeita yhtaikaa. Teen elämästäni sopusointuisempaa järjestämällä päivän mittaan aikaa erilaisille ja keskenään ristiriitaisille tarpeilleni. Erilaisten tarpeiden huomioiminen ja tasapainottaminen lisää sisäistä joustavuutta, mukautuvuutta, yhteydentunnetta, energisyyttä ja vakautta.  Myös minä elän nykyään pajon mukavampaa elämää, kun toteutan itseäni monipuolisesti.

Kun olemme kiinnostuneita toisten ihmisten sisäisestä merestä, olemme virittäytyneet hänen sisäisen elämänsä aallonpituudelle.  Virittymällä häneen, laadit sisälläsi häntä kuvaavan mielitajukartan.  Sitä on empatia, kirjoittaa Siegel..

Mielitajun kehittäminen auttaa eheytymistä.  Se on Siegelin mukaan erillisten ja erilaisten osien liittämistä yhteen. Itsetuntemusprosessin edetessä aivoissamme tapahtuu muutoksia. Ne integroituvat.  Mikäli tätä eheytymistä ei tapahdu, meistä tulee  kognitiivisesti jäykkiä.  Samaistumme joihinkin yksittäisiin tiloihin, emmekä tunnista ja osaa nimetä muita tilojamme, koska  ”itsekurillamme” torjumme niitä.  Toinen vaihtoehto on, että systeemimme menee kaaokseen.  Vakava sairaus tai psyykkinen trauma voi viedä tilat kaaokseen, jolloin pitäisi tehdä töitä, jotta löydetään tiloille uusi järjestys ja tasapaino.  Näihin ongelmiin kannattaa joskus hakea terapia-apua.

Lähteitä:

Dan J. Siegel, Brainstorm, Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys, Viisas Elämä

Kati Sarvela,  Sisäinen teatteri ja luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy

Jan Sky, Mielesi monet puolet, Kuva ja mieli

PS.

Dan Siegel tulee keväällä Suomeen.  Facebookissa on ryhmä hänen vierailustaan Helsingissä ja Turussa.

Minätilojen kartoittamisesta ja niiden käytöstä on Helsingissä kaksi työpajaa, joissa australialainen Jan Sky opettaa ESI eli  HTT- menetelmäänsä = hallitsevan tilan tunnistus.  Tietoa työpajoista löydät täältä ja täältä.

Tietoisuustaitoja Jouluun

Kun kuuntelen täällä Kalliossa kirkonkelloja ja aistin kaupunkitunnelmaa, mieleeni nousee ajatus, ettei joulu ole kaikille ilonjuhla, vaan se voi olla alakulon tai stressin täyttämän ahdistavan tilan vankila. Sitä se oli minullekin vielä aikoinaan, kun en ollut saavuttanut olemisen taitoja. Joulu oli yhtä stressiä ja riittämättömyyden kokemusta.

Nykyään olotilani on enimmäkseen levollinen.  Tiedän jokaisessa on kaksi ydintilaa:  olemisen tila ja tekemisen tila.  Olemisen tilassa olemme omien mielentilojemme ja niiden ajastusten havainnoijia kun taas tekemisen tilassa olemme samaistuneena johonkin mielentilaamme. Sillä voi olla joskus hyvinkin kapea ymmärrys elämästä.

Kun kehitämme tietoisuustaitojamme, kykenemme tunnistamaan ja irrottautumaan mielentiloista, joita luonnehtivat itseään ruokkivat, kielteiset ja vatvovat ajattelumallit. Meistä tulee prosessiajattelijoita, joiden huomio on miellyttävissä sisäisissä ja ulkoisissa prosesseissa eikä vain päämäärissä.

Jos emme kykene saavuttamaan olemisen tilaa, on seurauksena pahimmassa tapauksessa syöksykierre syvään masennukseen.  Olemisen tilassa opimme nimittäin siirtymään yhdestä hallitsevasta tilasta toiseen. Oppimme tunnistamaan ja kuuntelemaan erilaisia tilojamme. Toisesta mielentilasta käsin elämä ei näytäkään välttämättä lainkaan negatiiviselta, vaan sen mielentilan nimi saattaakin olla esimerkiksi Toivo. Se on ainakin minulla leppoisa ja myönteinen kaveri.

Olemisen taidot  saavat meidät oivaltamaan, että kaikki mielentilamme ovat vain hetkellisiä, ohikiitäviä. Olemme ikuisessa muutostilassa olevia tietoisuuden kehollisia prosesseja.  Kun opimme tietoisuustaitoja, voimme tietoisesti valita, millaisiin luokkiin sijoitamme itsemme ja muut ihmiset. Mitä suuremman määrän erilaisia kategorioita kykenemme rakentamaan, sitä enemmän tajuamme olemisen ylittävän kaiken käsitteellisen ajatteluun.

Kun saamme otteen sekä olemisen tilasta että tekemisen tilasta, oivallamme ettei ajatustemme sisältö olekaan niin olennaista kuin se, kuinka prosessoimme, havainnoimme ja ohjaamme omaa tietoisuuttamme.

Löydämme uusia tietoisuustaitoja oppien  työkaluja elämäämme:  Peruskeino hyvän elämän saavuttamiseen on vahvistaa omaa tietoisuutta monipuolisemmaksi ja samalla paremmin ohjattavaksi.  Voimme oppia vaihtamaan tietoisesti mielentilaamme.  Opimme käyttämään mielemme vaihteita.

Voimme löytää tietoisen läsnäolon elämäämme.  Mitä enemmän tietoisuustaitomme kehittyvät, sitä nopeammin kykenemme vaihtamaan vaihteemme negatiivisesta tilasta positiiviseen.  Salaisuus on siinä, että suhtaudumme lempeydellä vihaan tai alakuloomme.  Ne on ystäviä, jolla on meille kerrottava, mutta meidän ei tarvitse samaistua niiden ajatteluun ja  niiden ehdottamiin ajatuksiin ja  tekoihin, vaan voimme valita itsemme toisin.

Ystävät hyvät, olkaa tarkkoja millaista vaihdetta käytätte jouluna.  Joulu voi olla yksinäisyyden, alakulon, raivon, levollisuuden tai rauhan juhlaa.  Tiedän, kaikille ei ole opetettu tietoisuustaitoja, mutta ehkä pian on.  Tämä ajatus ruokki Toivoani. Se kun on sitä mieltä, että tietoisuustaidot ovat mahdollisuutemme maailmanrauhalle. Sydämemme täytää eri uskontojen ja kulttuurien rajat ylittävä rakkaus.

Toivo  kun on sitä mieltä, ettei rauha ei rakennu vihalle ja sodalle  vaan lempeydelle, rakkaudelle ja hyväksyvälle läsnäololle. Erilaisuus on sekä globaali että sisäinen rikkautemme,  ei vihollisemme.

Sisäinen teatteri facebookissa ja kirjana.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja vahvuutta

Se, että olemme muodostuneet erilaisista tiloista, alkaa olla melkoinen selviö yhä useammalle tietoisuustaitojen tutkijalle.  Jotkut kutsuvat näitä tiloja minätiloiksi, toiset mielentiloiksi ja kolmannet vaikkapa vain tiloiksi tai moodeiksi. Itse kutsun näiden minätilojen muodostamaa kokonaisuutta Sisäiseksi teatterikseni. Se, että tulet tutuksi omien tilojesi kanssa, ja kykenet luomaan tarvittaessa uusia,  on osa mielitajuasi. Joustava minuus on se mitä tämän päivän moniarvoisessa kulttuurisssa tarvitaan. Meitä on oltava moneksi.

Mindfulness masennuksen hoidossa -kirjassa (Zindel V. Segal, J. Mark G. Williams ja John D. Teasdale) kirjoitetaan seuraavasti:

Erilaisten mentaalisten toimintojen, kuten kirjan lukemisen, taulun maalaamisen tai läheiselle ihmiselle puhumisen, yhteydessä aivojen hermosoluverkot ovat eri tavoin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Yhteen toimintoon osallistuvat hermoverkot osallistuvat hermoverkot ovat usein eri verkkoja kuin johonkin toiseen toimintoon osallistuvat.  Hermoverkot voivat kytkeytyä toisiinsa myös eri tavoin.

Ajatus minätiloista vastaa nykyistä neurobiologista käsitystä ihmisestä.  Erilaisten toimintojen yhteydessä meissä aktivoituu erilaiset tilat.  Tätä kirjoittaessa minulla on aktiivisena eri puoli kuin esimerkiksi siivotessani tai ollessani kanssakäymisessä lapsieni tai puolisoni kanssa. Joskus voimme suorastaan vaikuttaa eri ihmisiltä eri tilanteissa.

Edelleen samainen kirja kuvaa hienosti tilojemme dynamiikkaa:

Mielentilat ovat löyhästi verrannollisia auton vaihteisiin. Aivan samoin kuin kutakin vaihdetta käytetään tiettyyn tarkoitukseen (käynnistämiseen, kiihdyttämiseen, ajamiseen vakionopeudella), kullakin mielentilalla on omat ominaispiirteensä ja toimintansa. Päivän mittaan, kun mieli vaihtaa yhdenlaisesta toiminnosta toiseen, myös mielentila vaihtuu  – vähän samalla tavoin kuin auton vaihteet vaihtuvat vähän väliä ajettaessa vilkkaan kaupungin halki. Ja hyvin samalla tavoin kuin autossa vvoi olla vain yksi vaihde silmässä kerrallaan, ei mielikään voi olla samanaikaisesti kuin yhdessä tilassa.

Jan Sky on kehittänyt huippuyksinkertaisen tavan, jolla voimme lähteä kartoittamaan omia tilojamme.  Mikäli haluamme tulla oman tietoisuutemme taitaviksi tarkkailijaksi ja ohjaajaksi, täytyy meidän osata ensin käyttää vaihteitamme tietoisesti.  Voimme oppia valitsemaan yhä paremmin itsemme: Opimme tunnistamaan käyttäytymismallimme, mielentilamme, jolloin itsemme tiedostaminen lisääntyy.  Osaamme valita paremmin sopivan vaihteen kuhunkin tilanteeseen.  ESI -työkalua (HTT eli hallitsevan tilan tunnistus) menetelmää voi käyttää itsetuntemuksen, johtamisen, luovuuden, terapian ja valmennuksen välineenä.

Edelleen lainausta yllä mainitusta Mindfulness -kirjasta:

Tietoisen läsnäolon harjoittamista voidaan ajatella keinona opettaa ihmisiä tiedostamaan paremmin mielentilansa (”mielen vaihteensa”) joka hetki, irrottautumaan haitallisista mielentiloista ja kytkemään hyödyllisemmät tilat päälle. Siis ikään kuin opetellaan vaihtamaan mielen vaihteita. Käytännössä tässä on viime kädessä kysymys siitä, että tunnistaa mielen kaksi pääasiallista tilaa ja oppii siirtymästä yhdestä toiseen. Nämä kaksi mielentilaa ovat ”tekeminen” ja ”oleminen”.

Tekemisen tilassa olet assosioituneena johonkin tilaan, ja olemisen tilassa näet tilasi ikään kuin niiden ulkopuolelta käsin.  Siirryt olemisen tilassa tilojesi havainnoijaksi ja ohjaajaksi.

Jan Sky, Mielesi monet puolet kirjan kirjoittaja,  vierailee kahdessa työpajassa tammikuun alussa. Jos sinua kiinnostaa mielentilojen dynamiikka, kannattaa tulla mukaan. Vielä mahtuu mukaan!

Tässä linkit kursseihin:

Navigointimatka omassa sisätodellisuudessa – minätilat yksilö- ja parivalmennuksessa ja terapiassa

Toinen kurssi on pilottikurssi, jossa tutustumme omaan luovuuteemme hyödyntäen minätiloja.  Teemme tätä kolmen ohjaajan voimin.

Silta sisätodellisuuteesi – Lähde matkalle omaan itseesi

Jan Skyn kotisivut.

”Ajattelen, siis olen” vai olisiko parempi ”Leikin, siis olen”?

 

”Huh… oletteko, koskaan ymmärtäneet tuota kuuluisaa Descartesin oivallusta Ajattelen, siis olen?. Fiinisti latinaksi sama sanotaan Cognito, ergo sum?,” kysyy Emäntä. Hän ei ole tätä koskaan ymmärtänyt. Sen sijan Siirtolan Emäntä on pikkuhiljaa oivaltanut (kiitos hänen hypnoterapeuttimielentilansa!), että tämä käsityskyvyn puute johtuu siitä, että hän on kokenut olonsa äärimmäisen epämiellyttäväksi ja ahdistavaksi tällaisessä yksipuolisessa olemisen tavassa.

”Hemmetti vieköön, minun olemisentapani ei toden totta ole mitään pelkkää olemista yhdessä näkökulmassa, ” sanoo Siirtolan Emäntä, ja  hän jatkaa tähän samaan pötköön: ”Minä olen kehoni ja eri mielentilani, ja voin ajatella monella eri tavoilla, riippuen siitä sosiaalisesta ja kulttuurisesta tilanteesta, jossa olen. Olen eri tilani, asemani, ja olen niiden välinenvuorovaikutus. Metaforisesti siis olen se musiikki, joka syntyy, kun eri orkesterin jäsenet soittavat. Sekava epäsointuinen musiikki synnyttää tuntemuksiani kehossani. Pitkäaikainen stressi, siis epäsointuinen musiikki, synnyttää pahoinvointia myös kehossani.  Jos ahdistun jostain sosiaalisesta tilanteesta, tunnen sen siis myös kehossani, eikä ahdistus ole pelkkä ajatukseni”.

Taitaa Emäntä olla oikeassa. Ihminen voi ottaa monta erilaista asemaa suhteessaan todellisuuteen. Descartesilainen olemisen tapa on hierarkkinen asiantuntijoiden vallalle rakentuva luonnoton yksipuolinen olemisen tapa. Jotkut Emännän feminististä hävyttömistä puolistaan intoutuvat vielä väittämään, että kysessä on pelkästään patriarkan salaliitto! Emäntä on kuitenkin pitää tänä päivänä nämä osansa kurissa, koska hän tuntee monta miestä, jotka ovat uskaltautuneet irrottamaan itsensä tieteen redusoivasta ajattelusta. Ja hän toisaalta näkee naisia, joilla on , ’munat’. ”

”Ei tuollaista saa hammaslääkäri kirjoittaa”, protestoi Katarina, emännän lapsenuskovainen kiltti mielentila.

”Mutta Emäntä saa!”, vastaa hän itsevarmasti ja tekee jälleen kerran perusteellisen selvityksen ajattelustaan.

Mikäli tässä nyt oikein ymmärrän Emäntää, väittää hän siis että kun siis ihminen löytää omat erilaiset olemisensa tapansa, saattaa hän samalla löytää uuden keskustelevan itseytensä, jossa hän jatkuvasti muuntaa itseään sosiaalisessa ja sisäisessä vuorovaikutuksessaan. Hän löytää omat kulttuuriset introjektionsa, erilaiset maskuliiniset ja feminiiniset osansa, eikä anna joidenkin yksittäisten osien lähteä ohjaamana oma sisäistä mieltään.

”Toki Descartesin synnyttämällä Valistuksen perinteellä on omat ansionsa,”sanoo Siirtolan Emäntä, ”… mutta sillä on myös oma ihmisluonnon ja luonnon kannalta tuhoisa puolensa, jonka jälkipyykkiä parhaillaan pestään”.

Juupa juu. On kollektiivisten naamiaisten naamioitten riisumisen aika. Emäntä muistuttaa meitä vielä 1600-1700 lukujen taitteessa eläneestä filosofi Giambattista Vicosta. Vico korostaa teoksessaan ”Uusi tiede”, että ihmisen historiaa eikä kulttuuria voi ymmärtää, jos sitä käsitellään ikään kuin ”objektiivisena tosiasiana”. Hänen mukaansa voimme sen sijaan ymmärtää ne luovan toiminnan kautta, siten kuinka itse aktiivisesti rakennamme historiamme ja kulttuurimme. Vaurauden yksipuoliseen ihannointiin perustuva individualistinen kulttuurimme ei ole kuitenkaan suostunut kuuntelemaan Vicoa eikä lukenmattomia muita ajattelijoita, koska tunteen siirto materiaan on ollut vallitsevan prinsessasatumme suuri unelma. Descartes myi meille yksipuolisen luontoa riistävän kulttuurin ja sen mukana timantein ja kullalla koristetetun linnan ja kuningaskunnan,  joka on onnistuneesti lanseerattu eri medioin kaikille. Nyt olemme kuitenkin yhteisöllisesti siinä tilanteessa, että yhä useampi ymmärtää, ettemme kaikki voi tällaisiä linnoja itsellemme rakentaa.

”Ei huolta…” sanoo Emäntä,”… koska voimme rakentaa vaatimattoman mökin, jossa voimme elää onnellisina elämänsä loppuun saakka. Ja sen lisäksi voimme päähämme rakentaa ihanan elämää energisoivan oman kuningaskuntamme ja sisäisen paratiisin!”

Opin tältä hieman erikoiselta Siirtolan Emännältä taas monta mielenkiintoista asiaa Vicosta. Hänen mukaansa Vico syyttää Descartesta siitä, että hän ”redusoi”, kavensi ihmisen ajattelun ja kokemuksen, ja irrotti kehon mielestä. Ihminen kun on leikisti oikeasti (mitä ihmettä Emäntä tällä taas mahtaa tarkoittaa?) sekä kehonsa ja hän on myös historiansa. Oleminen ja tekeminen ovat sama asia. Elämme historiassa ja rakennamme koko ajan samaan aikaan historiaamme, juuri niin kuin Siirtolan Emäntä mielentilojensa tekee. Tai juuri niin kuin Sören Kierkegaard tai Fjodor Dostojevsky altertilojensa avulla teki. Siirtolan Emännän kirjalliset saavutukset eivät missään nimessä edusta tietenkään tätä samaa mestaritasoa kuin näiden filosofikirjailijoiden itseilmaisu. Emäntä on kuitenkin arjen elämässään oivaltanut todellisuuden dialogisen luonteen ja sen mukanaan tuoman mielen vapauden. Emäntä kokee irroittaneensa  itsensä yksipuolisista kulttuurisista tavoista suhteuttaa itseään todellisuuteen. Hän kokee tämän vapautumisensa avulla elävänsä uutta mielekkäämpää arkea. Mielentilojensa avulla hän pystyy suhteuttamaan itseään monipuolisesti eri asemiin suhteessa maailmaan. Entiset ahdistavat sisäiset konfliktit ovat muuttuneet hedelmällisiksi ristiriidoiksi. Emäntä tiedostaa oman dialogisen prosessiansa, mitä kaikki eivät suinkaan tee.

”Ainoastaan itsensä tiedostava minuus voi vapautua tunteensiirroistaan”, väittää Emäntä.

Tämän jälkeen Emäntä selvittelee minulle lisää asioita. Filosofi Vico sväittää, että se mikä vie yhteiskuntaa, kulttuuria ja tiedettä eteen päin on ”ingenium”, luovuus ja ihmisen kekseliäisyys. Tällainen luovuus ei ole kehosta irrallista toimintaa, vaan kehomme kautta liitämme itsemme osaksi luontoa. Mittaamme aina todellisuuttamme jonkin henkilökohtaisen tutun asian kautta, ja jos ainoa mittari on descartesilainen todellisuusmittari, typistymme ihmisinä. Meistä tulee säälittävä yksipuolisia kuvia itsestämme.

Emäntä tokaisee:” Olen Vicon kanssa täsmälleen samaa mieltä. Vain kehomme kautta voimme löytää ekologisen suhteen maailmaan. Kehosta irti leikattu tieto on välineellistä tietoa, joka tuhoaa sekä ruumistamme, että kollektiivista yhteistä kehoamme, ’Äiti Maata,. ”

”On äärimmäisen yksipuolinen ajattelumalli, että voimme selittää koko historiamme ja kulttuurimme matemaattisten yhtälöiden ja loogisten syllogismien avulla. Elämää voidaan muka hallita! Se on suurinta puppua! Tällainen itseohjautuvuuttamme syövä uskomus syötetään ihmisille tänä päivänä jo leikkikoulussa”, pauhaa Siirtolan Emäntä. ”Ihmiset ovat masentuneita, koska kulttuurimme on masentava. Ei ihmisille pitäisi syöttää niin paljoa lääkkeitä, vaan kulttuuriamme tulisi hoitaa.”

Ehkä Emäntä on oikeassa.  Rationaalinen äly edustaa kapea-alaista teknistä viisautta, kun kokonaisvaltainen viisaus on poeettista, leikkivää, narratiivista, viisautta, jossa mukana on myös kehomme ja hengellisyytemme.  Elämme  myönteisen muutoksen aikaa. Yhä useampi ihminen on oivaltanut yksipuolisen vääristävän todellisuutemme.

”Mielestäni aikuiselle olisi hyvä perustaa uusia leikkikouluja. Elämästä on tullut liian vakavaa. Minun mielestäni paljon parempi lähtökohta uudelle todellisuudelle on ’Leikin siis olen” ” lopettaa Emäntä tämän päiväisen keskustelumme.

Mitä mieltä olette, onko Emäntä mökkihöperö? Tällaisiäkö yksilöitä syntyy, kun muuttaa maalle? Ehkä kaikkien sittenkin kannattaa vaan pakkautua asumaan tiivisiin asutuskeskuksiin, joissa ei ole hiljaisuuden vaaraa.

 

 

 

Kiitos sinulle, Martti Lindqvist!

Edesmennyt Martti Lindqvist on eräs niitä teologeja, jonka ajatukset ovat vahvistaneet Siirtolan Emännän halua kuulua kirkkoon. Toki Emäntä voisi hengellisyyttään harjoittaa kirkon ulkopuolellakin, mutta hän kokee olevan hyvä asia, että luterilaisen seurakunnan sisällä on laaja-alainen kirjo erilaisia ja eri mielipiteitä omaavia ihmisiä. Siirtolan Emäntä on huomannut, että kirkon ovet ovat laajat. Sitä paitsi onhan äärimmäisen helppoa hukuttaa itsensä samanmielisten seuraan, mutta suurempaa luonteenlujuutta vaatii pysyä erimielisten ihmisten joukossa. Emäntä kokee olevansa edelleen kirkon sisällä marginaalissa olevia ihmisiä, mutta se mikä tänään on siellä, saattaa jo huomenna olla keskiössä. Muutos on jo meneillään, uskoo Emäntä. Sen huomaa jo papiston kannanotoista. Tilanne on tietysti huolestuttava silloin, mikäli kaikki marginaalissa olevat ihmiset eroavat kirkosta

Emännän hengellisyys näyttäisi olevan samassa karsinassa Martti Lindqvistin kanssa. Hänen kirjoittaa Elämän sylissä -kirjassaan, että

Kirkko on täällä siksi, että elämä ennen kuolemaa olisi mahdollista.

Martti perustelee kirjassaan teesejään kymmenellä alateesillä.

1.      Kirkon tehtävänä on vaalia uskomisen mahdollisuutta ja antaa sille rakennuspuita. Ihmisen oikeus muodostaa oma uskonkäsityksensä, sisäistää se ja noudattaa sen vaatimuksia on ihmisoikeuksien silmäterä.

2.      Kirkon tehtävänä on puolustaa viimeiseen asti ihmisen oikeutta olla uskomatta. Usko ei merkitsisi mitään, ellei olisi epäuskon mahdollisuutta. Samankin ihmisen elämässä usko voi elää vain epäuskon mahdollisuuden kumppanina.

3.      Kirkon tehtävänä on palvella jokaista ihmisen nimeä kantavaa. Se on olemassa kaikkia varten. Kirkko ei ole kannattajiensa linnake ulkopuolisia ”vihollisia” vastaan.

4.      Kirkon tehtävänä on pitää auki niitä kanavia, joita pitkin rakkaus voi hakea kekseliäitä muotojaan ja kulkeutua ihmiseltä ihmiselle.

5.      Kirkon tehtävänä on paljastaa tinkimättä ihmiseen kohdistuva riisto, epäoikeudenmukaisuus ja viha. Se on täällä siksi, että ihmisen sortajalla olisi huono omatunto.

6.      Kirkko on täällä siksi, että elämä saisi kukoistaa monimuotoisuudessaan, kokeilevuudessaan ja vaihtelevuudessaan. Koijärvenkään linnut eivät ole sille yhdentekeviä.

7.      Kirkko on täällä siksi, että kärsimyskin voisi muuntua tuhovoimasta toiveikkaaksi kasvumahdollisuudeksi.

8.      Kirkon tehtävänä on luoda maaperä rauhalle, joka ei perustu vahvemman oikeuteen eikä kauhun tasapainoon. Sen on oltava osoittamassa, että pysyvä rauha on eloonjäämisen ja todellisen ihmisarvon välttämätön edellytys.

9.      Kirkon tehtävänä on osoittaa ihmiselle mahdollisuus aavistaa jotain Jumalastaan ja löytää yhteys Hänen kanssaan.

10.  Kirkko on täällä siksi, että syylliseksi tullut elämä ei jäisi ilman suojelua. Ainut syy olla tappamatta tappajaa on hänen ihmisarvonsa, jota hänen itsensä ei tarvitse ansaita.

11.  Kirkon tehtävänä on olla synnyttämässä ihmisyhteisön kasvusolukkoa. Kurottautuessaan kohti toisiaan ihmiset voisivat löytää itsensä keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja palvelussa.

12.  Kirkon tehtävänä on saattaa kouriintuntuvaksi sovinnon mahdollisuus siellä, missä vihan on polkenut rikki elämän taimet. Julistaessaan sovintoa ihmisen ja hänen Jumalansa välille se myös tekee ihmisestä ihmisen ystävän.

Emäntä kiittää sinua, Martti. Olet eräs niistä syistä, minkä vuoksi Emäntä edelleen haluaa kuulua kirkkoon, vaikka on toki niitä muitakin syitä. Tärkein niistä on tietysti tämä Siirtolan emännän sisällä ristiriitaisia tunteita herättävä arvoituksellinen elävä ja kuollut Kristus.  Emännän kirkkoon kuulumisen merkittävin syy olet siis Sinä Kristus-lapsi, uuden elämän symboli ja Sinä ristiinnaulittu Kristus, ihmisen muodonmuutoksen mahdollisuuden tarjoaja. Perukan Emäntä kun kantaa paljon mieluimmin Sinun ristiäsi sydämessään, kun Diorin merkkiä laukussaan.

Siirtolan emäntä hyväksyy sisäisessä todellisuudessaan sen, että on päiviä, jolloin hänet valtaa suuri epäusko. Tällöin koko kristinusko näyttää suurelta parodialta, ikivanhalta järjettömältä näytelmältä. Silloin emännän sisäisessä näytelmässä jyrää Tuomas. Toisina päivänä puolestaan Siirtolan emäntä tuntee sydämessään, että esi-isillämme on ollut paljon viisautta, kun he ovat valinneet Sinut Kristus rinnalle kulkijakseen. Oikea elämä on suurta ristiriitaista paradoksaalista näytelmää ja Sinä olet sen suurin paradoksi. Oikea usko voi elää vain epäuskon kumppanina. Niinhän se Martti teeseissään kirjoittaa. Emäntä on sitä mieltä, että Raamatun viestiä ei ole oikein ymmärretty, jos kirjaa käytetään vähemmistöjen päähän lyömiseen. Kirkon tehtävä on palvella jokaista ihmisen nimeä kantavaa.

”Kuka meistä voi ottaa Jumalan aseman ja lähteä osoittamaan toisia ihmisiä enemmän syntisiksi kuin toista?” kysyy Emäntä ja hän jatkaa:  ”Minulle on vain yksi ainut tuomari, ja se on tuo yläkerran Ukko. ”

”Siis ainakin symbolisesti. Uskonto on tärkeimpiä vertauskuvallisen ikuisen viisauden siirtäjiä,” jatkaa puheenvuoroa  Simone, eräs nyt parhaillaan Emännän näyttämöllä olevista ystävistä.

Oli miten oli, Siirtolan Emäntä haluaa olla osa moniulotteista luovaa kapinaa, joka on jo lähtenyt liikkeelle kirkkoinstituution reuna-alueilta. Emäntä ei halua, että kirkko on jäykkä, autoritaarinen joustamaton vanhoillisuuden pesäke, joka jakaa ihmisiä syntisiin ja vähemmän syntisiin. Regine on opettanut Siirtolan emännälle, että usko on intohimoista subjektiivisuutta.

Regine muistuttaa Siirtolan emäntää Sören Kierkegaardin ajatuksista:”Muistathan: Usko on jatkuvaa epävarmuutta. Se vaatii intensiivistä tunnetta ja kokemusta, kuten rakastunut rakastaa rakkaudestaan, vaikka hänellä ei olisikaan objektiivista varmuutta siitä, saako hän rakkautensa kohteen vai ei. Uskon täytyy tulla nimenomaan omakohtaisen valinnan kautta ja tässä valinnassa ihminen on täysin yksin. On oltava nykyhetkessä ja auki tulevaisuudelle, joka hetki on valinnan hetki.”

Niin, Sören Kierkegaard on myös yksi niistä, jonka vuoksi Siirtolan Emäntä uskoo. Hänhän vihasi autoritaarisia kirkollisia instituutioita, joita hän piti Jumalan pilkkana. Emäntä muistuttaa, että kirkko kaipaa henkilökohtaisiin intohimoisiin tulkintoihin kykeneviä ihmisiä, kuten Martti Lindqvist ja Sören Kierkegaard, mutta Jumalan kanssa kun olet kasvot vastakkain, olet aina yksin.

Kuten Emäntä on joskus aikaisemmin blogissaan jo huomauttanut, hän ymmärtää päivä päivältä paremmin ortodoksista Pyhimys-perinnettä. Emäntä on siis sitä mieltä, että paljon hengellistä viisautta voi välittyä ihmisille Pyhimysten ja heidän tarinoittensa kautta. Pyhimykset voivat auttaa meitä tulemaan osaksi iätöntä ja kuolematonta tietoisuuden ketjua, uutta luovaa ajatusten dialektiikkaa.

”Ehkä Anna ja hänen ystävänsä voivatkin rakentaa omaan sisäiseen näytelmäänsä Pyhimysten maailman, ”tuumii Emäntä.

Niinpä niin. Ehkäpä sisäisiä Pyhimyksiä  ja Raamattua peileinään käyttäen Siirtolan Emäntä voi rakentaa itselleen sisäisen bibliodraamansa, ja sen dialektiikassa, vuoropuhelussa, syntyvän kristillisen henkilökohtaisen elämänkatsomuksen ja hengellisyyden. Siirtolan emännän sisäisen teatterin ensimmäisiä pyhimyksiä voisivat olla vaikka: Isä Sören ja Isä Martti.

”Ei hullumpi idea,” toteaa Emäntä lopuksi. ”Aikuisten elämä on aivan liian vakavaa! Onni kun ei löydy järjen avulla vaan leikin avulla.”