Käytätkö hyväksesi vain osaa aivoistasi?

Amerikkalainen lääkäri Martin L. Rossman on kirjoittanut erään lempikirjoistani liittyen ohjattuihin mielikuvaharjoituksiin.

Seuraavassa pohdiskelussa suurin osa ideoista on hänen kirjastaan lainattuja. Itsetuntemuksesta kiinnostuneelle mielikuvaharjoitukset avaavat ikkunan sisäiseen todellisuuteen. Ne mahdollistavat ajatusten, tunteiden ja niiden tulkintojen leikin.

Voit työstää mielikuvia monin eri tavoin. Voit tehdä sitä hypnoosivalmentajan kanssa tai itsehypnoosin ja luovien terapeuttisten menetelmien avulla. Mielikuvien leikki on siinä mielessä mukavaa leikkiä, että kun opit työstämään mielikuviasi, prosessi mahdollistaa myönteisen tietoisuutesi muodonmuutoksen. Parhaimmillaan voit onnistua muokkaamaan sisäistä todellisuuttasi omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiasi parantavaan suuntaan.

Yksipuolistavassa järjen kulttuurissamme ole arvostettu oikeastaan muuta kuin taiteissa tai tuotteiden suunnittelussa. Palkkaakin meille maksetaan yleensä suorittamisesta, ja hyvin harvoin mielikuvituksen käytöstä. Näin elämästämme on tehty samalla tylsää. Huomiomme on elämäntavassamme ollut kiinnitettynä etupäässä vain todelliseen, käytännölliseen ja olemisen materialistiseen ulottuvuuteen. Samalla olemme kieltäneet hyvin tärkeän olemuspuolen itseämme.

Tutkija Roger Sperryn tutkimusten mukaan meillä on kaksi aivopuoliskoa, jotka toimivat eri logiikoilla ja ne kykenevät toimimaan molemmat itsenäisesti. Vasen puoli on rationaalinen ja analyyttinen ja oikea puoli toimi mielikuvien ja tunteiden logiikalla. Rossmanin mukaan asia ei ole todellisuudessa aivan näin yksinkertainen, mutta työhypoteesina tämä ajattelutapa toimii varsi hyvin.

Rossman kuvaa metaforisesti vasemman ja oikean aivopuoliskomme eroja seuraavasti:

Ajattele, että seisot junaradan varrella, mutkan kohdalla, viiden tai kymmenen metrin päästä kiskoista. Katsot suoraan kiskojen suuntaan, ja näet nyt junan kulkevan ohi. Huomaat, se on  tavarajuna, joka kuljettaa autoja. Koska katse on suoraan edessä, näet vilauksen vaunuista, sekä erivärisistä autoista,  joita se kuljettaa. Tämä näkymä on vasemman aivosi puolen näkymä.

Oikean aivopuliskon näkymä on toisenlainen. Olet kuin kuumailmapallossa, joka leijuu useamman sadan metrin korkeudella ilmassa, ja näet laajan maastoalueen, jossa rata mutkittelee. Huomaat, että kiskot kulkevat seuraavaan kaupunkiin, jossa näet taloja, teitä ja asemarakennuksen. Näet myös  koko metsä-, pelto- ja järvimaiseman, joka ympäröi mutkittelevaa rataa. Oikean aivopuoliskomme avulla voimme integroida erilaisia näkökulmia kokonaiskuvaamme todellisuudesta.

Kulttuurissamme meitä on opetettu etupäässä katsomaan junaamme läheltä. Kannattaa ihan oman terveyden kannalta ryhtyä katsomaan kokonaiskuvaa omasta hyvinvoinnista.

Mielikuvamme vaikuttavat fysiologiaamme.  Ei tarvitse muuta kuin kuvitella ja elävöittää sitruunaa, niin huomaat kuinka syljen erittyminen alkaa kiihtyä.  Stressin ja pelkojen tuottamat mielikuvat vaikuttavat epäedullisesti fysiologiaamme. Mielikuvillasi voit joko parantaa tai heikentää immuunivastettasi. Miksi et siis mieluimmin pyörittäisi tietoisuudessasi itseäsi parantavia mielikuvia?

Se että toivut vakavasta sairaudesta, ei ole tietenkään vain mielikuvaharjoitusten tekemistä.  Paranemiseesi voit saada olennaista apua lääketieteeltä, mutta hyvin koulutetun mielikuvituksesi avulla mahdollistuu koko elämäntapasi, uskomustesi, asenteittesi ja tunnetilojesi muuttaminen elämänlaatuasi parantavaan suuntaan.

Esimerkiksi kun vatsaasi polttaa (närästystä), voit tehdä mielikuvaharjoituksia, jossa jääkylmä suihku rauhoittaa vatsaasi.  Tämä ei vielä pitkällä tähtäimellä riitä tilasi parantamiseen, vaan sinun on käytävä keskusteluja myös vatsasi kanssa, mitä se haluaa. Se toivoo ehkä, että menet lääkäriin, hiljennät työtahtiasi (otat vaikka hengähdysaikaa erilaisin rentouttavin ja palauttavin harjoituksin). Ehkä vatsasi haluaa, että vähennät pizzan syöntiä tai ehkä se vaatii sinua vaihtamaan työpaikkaa ja koko elämäntapaasi.

Ajattelen psykiatri Dan Siegelin tavoin, että aivomme eivät ole vain pääkopassa, vaan ne ovat koko hermostomme päälaesta varpaisiin. Mielikuvamme ovat tämän systeemin ensisijaista kieltä. Pelko, ahdistus ja stressi mielikuvineen saavat aikaan kortisoli- ja adrenaliinieritystä. Pitkäaikainen stressihormonirasitus vahingoittaa elimistöäsi. Levolliset mielikuvat puolestaan aktivoivat parasympaattista hermostoa, ja sen tuottamia rauhoittavia välittäjäaineita,  parantavia tunnemolekyylejä. Ei ole suinkaan yhdentekevää pyöritämmäkö aivoissamme katastrofaalisia vai mielenrauhaa edistäviä mielikuvia tunnemolekyyleineen.

Amerikkalainen neurotieteilijä Candace Pert on sanonut, että ruumiimme on syvin alitajuntamme. Siksi meidän tulisi opettella kuuntelemaan sitä. Seuraava potilastarina on Martin Rosmanin.  Eräällä hänen asiakkaistaan, Jeffreyllä,  on kroonista käsikipua.  Rossmanin ohjaamassa istunnossa aletaan käydä keskusteluja Jeffreyn käsikivun kanssa. Kun tätä ihmetellään, kertoo käsi, että se on vihainen. Kun kädeltä kysytään syytä tunteeseen, se selittää Jeffreyn suulla,  että viha on tulee siitä että se on suljettu Jeffreyn elämän ulkopuolelle.  Mitä tämä oikein tarkoittaa? Vastausta ei aluksi tule, vaan Jeffrey näkee ainoastaan kaoottista muotoa ja värimaailmaa, jonka on ahdettuna säkkiin. Rossman pyytää Jeffreytä avaamaan varovasti säkin suuta. Jeffreytä pelottaa avata säkin suuta, vaan sovitaan yhdessä että suu avataan hyvin varovaisesti, siten, että sieltä vapautuu vain pieniä asioita kerrallaan.  Käy ilmi monia seikkoja, mm. että Jeffreyn isä on ollut lapsuudessa alistava. Säkistä löytyy paljon torjuttuja kipeitä tunteita. Rossmanin ohjauksessa Jeffrey oppii vähitellen ilmaisemaan tunteitaan ja sisäistä kokemustaan, ja käsikipu häviää.

Oikean aivopuoliskon vahvuus on Rossmanin mukaan myös se, että se antaa meille mahdollisuuden parantavaan sisäiseen seikkailumatkaan (minun syöpäni ovat kuljettaneet minut totta tosiaan sellaiseen). Oikea luova puolemme tulkitsee – usein tietämättämme – toisen ihmisen ilmeitä, kehon kieltä, aistii kokonaisvaltaisesti puhetta ja mm. musiikkia. Tunnetilamme eivät ole vain mielikuvia synnyttäviä mielentiloja, vaan ne ovat samaan aikaan myös fysiologisia ruumiimme tiloja. Siksi tukahdutettu pelko tai ahdistus voi ilmetä ruumiillisena sairautena. Jokaisen meidän ruumiimme on oma tarina, joka voi mielikuviemme stimuloimana saada itsemme näköisen ainutkertaisen taiteellisen tarinallisen muodon.

1800-luvun lääkärin Rudolph Virchowin sanoin, suuri osa sairauksistamme on sitä, että olemme onnettomia, mutta tämä surumme purjehtii fysiologisen, ruumiillisen, lipun alla.  Rossman väittää että jopa 50-70 prosenttia kaikesta potilaan fyysisestä  sairaudesta on psykosomaattista.  Isompiakin tutkijoiden väittämiä prosenttilukuja olen nähnyt. Fyysisellä sairaudellamme on hyvin usein tunneperäinen, sosiaaliseen tilanteeseemme, esimerkiksi perhetaustaan liittyvä juuri.  Liian usein todellinen sairautemme tunneperäinen selitys jää huomaamatta.

Materialistisen maailmankatsomuksen dominoivassa vasemman aivopuolen kulttuurissamme olemme halunneet nähdä vain sairauksien biologiset syyt ja selitykset. Jos haluamme kehittää terveydenhuoltoamme kokonaisvaltaisempaan suuntaan,  meidän pitäisi oppia ilmaisemaan tunteitamme terveellä ja luovalla tavalla. Meidän täytää opettaa ihmisiä oman ruumiinsa asiantuntijoiksi.

Se, että teemme mielemme osista keskustelukumppaneitamme, avaamme Sisäisen teatterimme, on eräs tapa kehittää tunteiden ilmaisutaitojamme. Tapoja on tietysti monia. Jollekin elämä tunnetiloineen voi olla tanssi, toiselle laulu ja kolmannelle voimaannuttava valokuva.

Se, että meillä on kaksi erilaista aivopuoliskoa, tekee meitä luovempia ja viisaampia kuin muut eläimet (täsä viisaudestammekin voi olla montaa mieltä). Tämä aivojemme kaksoislogiikka valitettavasti mahdollistaa myös sisäiset konfliktimme.  Rossmanin mukaan paitsi mielen myös fyysinen terveytemme paranee, kun opime käyttämään koko aivojamme, molempia aivopuoliskoja. Mitä paremmin opit hyödyntämään loogista ja rationaalista puoltasi täydennettynä luovalla ja leikillisellä puolellasi,  sitä taitavampi ruumiisi kielen kääntäjä sinusta kasvaa.Jos vasen, järkevä rationaalinen puolesi, on kuljettanut sinut elämässäsi umpikujaan, kannattaa sinun ilman muuta konsultoida välillä oikeaa luovaa aivopuoltasi.

Rossman kieltäytyy nimeämästä sairauksia, joihin mielikuvien avulla voi varmuudella vaikuttaa. Hän kirjoittaa, että olkoon sitten kysymyksessä jännityspäänsärky tai elämää uhkaava sairaus, mielikuvaharjoituksia kannattaa kokeilla. Niistä voi olla apua jaksamiseen ja  usein myös parantumiseen.  Erityisesti stressin seurauksena syntynyt fyysinen pahoinvointi reagoi hänen mukaansa tavallisesti hyvin mielikuvaharjoituksiin.

Päämäärämme mielikuvatyöskentelyssä on, että meistä tulee kokonaisia ihmisiä. Ryhdymme käyttämään sekä oikeaa että vasenta aivopuoliskoa. Yltiörationaalinen kulttuurimme on ollut vasemman aivopuoliskon dominoima. Kun opimme tuottamaan mielikuvia, ja opimme käymään keskusteluja erilaisten ristiriitaisten osiemme kanssa luovasti, kasvaa meistä koko aivoja hyväksi käyttäviä ihmisiä.  Voimme peilata asioita järkeemme, mutta myös sisäiseen mielikuvamaailmaamme.

Rossmanin mukaan esimerkiksi päänsärky, niskakipu, herkkä vatsa ja hermostunut paksusuoli, allergiat, sydämen sivuäänet, pyörryttäminen, voimattomuus ja ahdistus reagoivat yleensä hyvin mielikuvaharjoituksille. Ne helpottavat myös usein vakaviin sairauksiin sairastuneiden olotilaa (esim. sydänkohtaus, syöpä), ja vähentävät niihin liittyvää ahdistusta, stressiä ja masennusta. Ne saattavat parantaa vastustuskykyämme.

Rossman korostaa, että vakavissa terveysongelmissa mielikuvaharjoitukset eivät tietenkään korvaa lääketieteellistä hoitoa. Mielikuvaharjoitukset ovat erinäisten lääketieteellisten hoitojen hyvä liittolainen.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Mainokset

Tarinaa hyväksyvästä läsnäolosta ja hypnoosista

Puhtaana muotonaan buddhalainen hyväksyvän läsnäolon harjoitus eli mindfulness (Samantha) on johonkin huomion keskittämistä. Se voi olla vaikkapa hengitys tai kehon aistimus (esim. ääni). Tällaisessa henkisessä harjoituksessa ei pyritä mihinkään. Sitä vain ollaan ja kuitenkin samalla tapahtuu spontaanisti tietoisuuden laajenemista. Parhaimmillaan ihminen voi  näin saavuttaa meditaation kautta valaistumisen.

Ihmisillä on runsaasti harhakuvitelmia hypnoosista – kiitos lavahypnotistien. Moni erheellisesti luulee, että hypnoosi on toisen ihmisen manipulointia.

Kun terveydenhuollon ammattilainen käyttää hyväkseen hypnoosia, antaa hän asiakkaalleen suggestioita. Huomionsa sisäiseen maailmaan keskittyneessä, ja hypnoterapeutin suggestioin sisäistä kokemusta uudelleen suuntaavassa tilassa, asiakas on altis muutoksille. Hypnoterapeutti suggestioillaan vahvistaa, asiakkaan tavoitteen mukaisesti, hänen huomionsa suuntaa ja tätä seuraa yleensä myönteinen muutos käytännön elämän toiminnassa. Tämän jälkeen hän näkee ja kokee todellisuuden uudella tavalla. Ihminen vastaanottaa huonosti suggestioita, jotka ovat vastoin hänen omaa maailmankuvaansa.

Hypnoterapeutti käyttää hyväkseen erilaisia mielikuvaharjoituksia. Alitajuntamme on kummallinen paikka. Se kun ottaa mielikuvitusleikkimme todesta. Hypnoterapeutti on parhaimmillaan vain asiakkaansa oman henkilökohtaisen muutosprosessin katalysaattori. Onnistuneen hypnoterapian jälkeen ihminen kykenee olemaan taitavammin vuorovaikutuksessa sekä itsensä että ympäristönsä kanssa.

Hypnoosia vieroksutaan, koska pelätään menettää oman elämän kontrolli. Sama pelko liittyy joskus myös hyväksyvään läsnäoloon. Tämä pelko ei ole täysin perusteetonta. On tapauksia, joissa ihminen saa  esimerkiksi paniikkikohtauksen sen vuoksi, ettei hän uskalla heittäytyä tietoisesta tilasta tarkkailijatilaan. Joillekin ihmisille on pelottava kokemus päästää irti ajatustensa kontrollista.

teatteri_jereSisäisessä teatterissa korostetaan muutosta, joka tapahtuu ihmisen siirtyessä ajatustensa kontrolloijasta oman elämänsä ohjaajaksi. Emme voi hallita elämäämme, mutta voimme arkisessa elämässämme hienovaraisesti ohjata sen suuntaa eettisesti, läsnäollen samalla omalle monipuoliselle kokemusmaailmallemme. Emme näe maailmaa koskaan egomme osistamme käsin sellaisena kuin se on, vaan sen sijaan sellaisena kuin itse olemme. Voimme tietoisuutemme laajetessa oppia valitsemaan, mikä mikä egon osistamme (=minätila*) ) kulloinkin ohjaa elämäämme.

Huonosta maineestaan huolimatta, egomme on tärkeä osa meitä. Se toimii realiteettiperiaatteella. Se sopeuttaa meitä sosiaaliseen ympäristöömme. Kun tulemme tietoisemmiksi itsestämme, voimme aktiivisesti valita itsemme.

Itsehypnoosia, erilaisia itse ohjaamiamme mielikuvaharjoituksia, voimme tehdä ihan vain laajentaaksemme tietoisuuttamme, mutta myös kehittääkseemme ongelmanratkaisutaitojamme. Kun alamme tunnistaa ja luokitella omia ajatuksiamme minätiloiksi, olemme löytäneet itsestämme saman egon ulkopuolisen  ”tarkkailijatilan”, mikä hyväksyvässä läsnäolossakin, meditaatiossa, löytyy.

Jo pelkästään se, että ihminen tutustuu yhä paremmin minätiloihinsa (moodeihinsa, osiinsa), kuljettaa häntä kohti integroituneempaa, eheämpää, paremmin sisäisesti kommunikoivaa minuutta. Minätiloja voidaan käyttää myös tavoiteorientoituneesti. Voimme lähteä minätilojemme kanssa mielikuvituksen leikkiin. Voimme alkaa pohtia ratkaisua esimerkiksi työuupumukseemme tai hammashoitopelkoomme. Sisäisen teatterin voi ajatella olevan menetelmä, jossa yhdistyy sekä itsehypnoosi (tavoiteorientaatio) että hyväksyvä läsnäolo (omien mielen tilojen tunnistaminen arvostaminen ja hyväksyntä).

Sen jälkeen kun hyväksyvä läsnäoloon, mindfulnessiin, on tuotu mukaan mielikuvaharjoituksia ja siihen on yhdistetty esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapiaa, alkaa sitä olla vaikeaa erottaa hypnoterapiasta. Itse näen hyväksyvän läsnäolon buddhalaisuudessa, valaistumisen välineenä, henkisenä meditaatioharjoitteena, erilaisena kuin mitä hyväksyvä läsnäolo on kun sitä käytetään kliinisesti ja terapeuttisesti. Tällöin muuntuneeseen tajunnantilaan, hyväksyvään läsnäoloon, on yhdistetty tavoiteorientaatio.

Harjoitetta ei terapeuttisena rituaalina tehdä pelkästään harjoitteen itsensä vuoksi, vaan sitä tehdään sen vuoksi, jotta ihmisen ongelmat ratkeaisivat ja ihminen löytäisi hyvän elämän. Hyväksymis- ja onnistumisterapia, jota erityisesti yhdistetään hyväksyvään läsnäoloon, edustaa minätilojen terapian rinnalla (Ego State Therapy, Sisäinen teatteri), terapiasuuntausten kolmatta aaltoa. Nämä suuntaukset ovat tempaamassa valtavalla voimalla mukaansa koko länsimaisen kulttuurin. Kolmannen aallon menetelmissä painotetaan ja kehitetään erityisesti ihmisen omaa itseohjautuvuutta ja ongelmanratkaisutaiotja. Auktoriteetit eivät määritä menetelmissä meitä, vaan me itse määrittelemme itsemme. Meistä kasvaa aidosti itseohjautuvia. Menetelmissä ihmisillä on lupa halutessaan olla myös henkinen ihminen.

Karkeasti ottaen hyväksymis- ja onnistumisterapiassa pyritään auttamaan ihmistä hyväksymään ajatuksensa ja mielen erilaiset tunnetilat ajattelumalleineen sellaisenaan kuin ne ovat. Sisäisessä teatterissa puolestaan nämä mielen erilaiset tunnetilat luodaan minätiloiksi. Näihin minätiloihin suhtaudutaan juuri näin, hyväksyvästi ja kunnioitavasti. Lisäksi näitä minätiloja kannustetaan oivallusta ja ongelmanratkaisuja tuottavaan mielikuvitusleikkiin. Minätilat on valjastettu introspektion, itseoivalluksen, välineiksi.

Molempiin menetelmiin, hypnoosiin ja hyväksyvään läsnäoloon, voi yhdistää induktion. Induktiohan on rituaali, jolla hypnotisoja tekee tietoiseksi asiakkaallensa, että nyt siirryt keskittyneeseen muuntuneeseen tajunnantilaan. Perinteinen, elokuvista tuttu,nykyään harvemmin käytetetty induktio, on heiluvaan kelloon katsominen. Hyväksyvässä läsnäolossa käytetään induktiona vaikkapa tiibetiläisen kellon kumausta. Molemmat menetelmät, sekä hypnoosi että hyväksyvä läsnäolo, ylittävät perinteisen kehomielijaottelun.  Mielen tilamme ovat myös fysiologisia kokemuksia, joilla voi olla myönteinen tai vahingollinen merkitys paitsi omaan terveyteemme myös ympäristöömme.

Hyväksyvän läsnäolon harjoituksissa henkilöä autetaan hyväksymään elämä sellaisena kun se on. Näin on myös hypnoterapiassa. Lisäksi hypnoterapiassa ihmistä autetaan löytämään ja vahvistamaan uusia, elämää kannattelevia, näkökulmia itsessään. Ongelmamme voi olla ikuinen ongelma tai se voi olla opettajamme, joka kuljettaa meidät kohti syvempää, uutta elämänymmärtämystä.

Amerikkalainen hypnoterapeutti Michel Yapco väittää, että hypnoosia on kahta sorttia. On hypnoosia, jossa kavennetaan huomion kenttää, esimerkiksi johonkin ideaan. Ja toisaalta on hypnoosia, jossa laajennetaan henkilön kokemuskenttää, mikä kokemuksena näyttäisi olevan yhtenäinen hyväksyvän läsnäolo-kokemuksen kanssa.

Sekä itsehypnoosissa että hyväksyvässä läsnäolossa tärkeä asia on ”ei-tietäminen” ja leikkivä aloittelijan mieli. Tietoisuutemme kehittyy joustavaksi, kun tulemme tietoisiksi erilaisista mielemme tiloista, ja niihin sidoksissa olevista mielikuvista ja totunnaisista ajattelumalleista.

Ohjattu hypnoterapia sekä hyväksyvä läsnäolo, ammatihenkilön luomassa terapeuttisessa ympäristössä, on turvallisempi henkilöille, joilla on vakavampia mielenterveysongelmia. Koulutettu henkilö osaa luoda turvallisen luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen ja vaikkapa turva-ankkureita, joilla ehkäistään ihmisen uudelleen traumatisoituminen (esim. paniikkikohtaus).

Oma kokemukseni on, että itsehypnoosi ja mindfulness yksin harjoitettuna, onnistuvat parhaiten, kun omaa elämää kannattavalle tarinalle on jo laskettu tukevat kulmakivet. Jos sellaisia ei ole, itsehypnoosi tai hyväksyvä läsnäolo eivät kumpikaan, mielestäni, ole yleispäteviä, kaikki ihmiset autuaaksi tekeviä, yleisratkaisuja. Jotta uskallamme päästää hetkiksi irti egostamme, täytyy sellaisen ensin kehittyä. Jos vahvaa egoa ei ole, ei ole mitään, mistä irti päästää. Terapeutit eivät ole (vielä) turha ammattikunta. Toisen ihmisen hyväksyvän länsäolon kautta, voimme terapeuttisessa suhteessa, löytää ensi askeleet itsemme hyväksyntään kaikkine puolinemme.

Hypnoosi ja hyväksyvä läsnäolo muodostavat mielestäni kokemuksellisesti jatkumon ja ne menevät paljon päällekkäin. Niitä on nyt vaikeaa, jollei mahdotonta, erottaa enää toinen toisistaan. Näin siitä huolimatta, että hypnoosilla ja hyväsyvällä läsnäololla on erilainen historiallinen viitekehys ja niissä puhtaina muotoina on joitakin kokemuksellisia eroja.

Ehkä onkin parasta vain juhlia idän ja lännen yhdistymistä!  Hypnoterapeuttina yhdistän tietoisuustaitoryhmissäni sekä hyväksyvän läsnäolon että hypnoterapian menetelmiä.

*) Sisäisessä teatterissa ja minätilojen terapiassa persoonan ajatellaan muodostuvan osista, minätiloista, joilla kullakin on omat muistonsa, piirteensä, vahvuutensa ja heikkoutuensa, logiikkansa ja ikänsä. Ne edustavat tietoisuutemme eri tasoja ja ulottuvuuksia. Toiset ovat tietoisia, toiset esitietoisia ja jotkut ovat syvällä alitajunnassamme. Muuntuneessa tajunnan tilassa kykenemme saavuttamaan syviäkin minätiloja.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Mitä tarkoitan tietoisuustaidoilla?

Seuraavassa lyhyt yhteenveto siitä, mitä tällä hetkellä käsitän tietoisuustaidoilla.

Tietoisuustaitoja voi harjoittaa sekä käyttäen hyväksi uskonnollisia tietoisuuden metaforia että maallisesti, ilman niitä. Oma mielipiteeni on, että uskonnoista voi löytää erinomaisia tietoisuuden evoluutiota stimuloiva symboleja ja vertauskuvia. Tietoisuustaidot muodostavat minulle kattokäsitteen länsimaisen hypnoosi-, visualisaatio, mietiskelyperinteiden sekä itämaisten (kehollisten) meditaatio perinteiden välille.

Tietoisuustaidot ovat harjoitteita, jolla pyritään opettelemaan mielen huomion keskittämistä ja tietoisen mielen sisällön säätelyä. Kun tietoisuustaidot kehittyvät, ihminen kykenee aistimaan (kehollisia) tunteitansa ja mielikuviansa, ja hän kykenee sanoittamaan tai antamaan muuta muotoa niille. Lisäksi tietoisuustaitoja harjoittamalla, ihminen oppii ohjaamaan tietoisuutensa huomion kohdetta sekä laajentamaan sen kokemuksellista, metaforista sisältöä.

Luen tietoisuustaitoihin, paitsi monenlaiset meditaatio- ja mietiskelyperinteet, myös erilaiset itseohjaukselliset visualisaatio ja hypnoosiharjoitukset sekä terapeuttisen taiteen. Tietoisuustaidoissa harjoitetaan erilaisten viisausperinteiden spontaania yhdistämistä – se on syvällisessä mielessä ekumeenista toimintaa.

Tietoisuustaitoharjoitteilla voi laajentaa tietoisuutta, eli saavuuttaa uutta syvempää ja laajempaa oivallusta, elämän ymmärtämystä. Tietoisuuden laajenemisessa olennainen merkitys on metaforatyöskentelyllä: Esimerkiksi voimme lukea ja kirjoittaa luovasti, jolloin peilaamme lukemaamme tekstiä spontaanisti omaan sisätodellisuutemme, mitä kautta tietoisuutemme laajenee. Tietoisuustaitojen kautta saavutettu uusi oivallus ei ole tahdonalaista toimintaa, vaan uuden oivalluksen ohjauskeskus on egon ulkopuolella. Ihminen on meditatiivisessa transsitilassa.

Tietoisuutaitojen avulla voit:

  1. Harjoitella tietoisuuden keskittämistä, esimerkiksi fokusoimalla huomio hengitykseen tai johonkin muuhun kohteeseen, esimerkiksi ulkoiseen objektiin.
  2. Säädellä ja muokata tietoisuuden sisältöä suhtautumalla hyväksyvästi ja tutkivasti sen sisältöön ja stimuloimalla uutta oivallusta mielikuvituksen avulla (luova sisältömeditaatio).
  3. Oppia kuuntelemaan mielikuviasi ja tunteitasi

Tietoisuustaitojen tavoite on lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä sen harjoittajan myötätuntoista viisautta omaa itseä, yhteisöä ja laajemmin koko luomakunta kohtaan. Tietoisuustaitojen harjoittaminen on oman arvorationaalisuuden kehittämistä. Kulttuurissamme on ylikorostettuna rationaalisen järjen puoli, kun puolestaan arvorationaalisuus on ihmisillä lasten kengissä.

Tietoisuustaitoja harjoittamalla ihminen voi saavuttaa kokemuksen tarkoituksellisuudesta, siitä kuinka hän on osana suurempaa merkityksellistä maailmankaikkeutta. Tietoisuutaitojen kautta saavutettu oivallus konkretisoituu aina käytännön toiminnaksi, jossa ihminen palvelee universaalisia hyvänä ja kauniina pidettyjä eettisiä arvoja.

Tietoisuustaidot merkitsevät seuraavia asioita ( E.Langer ja M.Moldoveanun 2000 mukaan):

  1. Ihminen herkistyy ympäristöllensä.
  2. Ihminen on avoin uudelle informaatiolle.
  1. Ihminen kykenee jäsentämään todellisuutta uudella tavalla.
  2. Ihminen kykenee käyttämään erilaisia näkökulmia ongelmien ratkaisussa.

Opettamani työskentely minätiloilla kirjoittaen (Sisäinen teatteri) täyttää yllä olevat tietoisuustaitojen harjoittamisen kriteerit. Se on eräs tietoisuustaito, joka hyödyntää Ego state -terapian metaforisia käsitteitä luovassa kirjoittamisessa. Valjastamalla omat tunnetilat minätiloiksi, ihminen voi löytää oman tietoisuutensa egon ulkopuolisen ohjauskeskuksen.

Toki on tuhansia muitakin tapoja harjoittaa tietoisuustaitoja. Oma kokemukseni on, että minätiloilla kirjoittaminen soveltuu monelle länsimaiselle ihmisille. Se on joillekin ihmisille erittäin luonnollinen ja konkreettinen tapa löytää uusi ohjauskeskus omille totunnaisille tunnetiloille. Kirjoittaessa saat olla sekä rationaalinen että spontaani. Suhtaudu kaikkiin tiloihisi myötätuntoisesti.On tärkeää kuitenkin välillä uskaltaa päästää irti egon ohjauksesta, jolloin syntyy syvällistä oivallusta.

Uskon, että ihmiselle on hyväksi harjoittaa monia erilaisia tietoisuustaitotapoja. Itse luen ja kirjoitan luovasti (=sisältömeditaatiota), välillä joogaan ja teen tietoisuuden keskittymisharjoituksia, esimerkiksi harjoittaen hengitysmeditaatiota. Joskus kuuntelen puolestaan myönteisiä suggestioita sisältäviä ohjattuja mielikuvaharjoituksia.

 Tietoisuustaidot facebookissa.