Hyvä lääkäri on shamaani

 – Arkijärki on harvinainen hyve lääketieteilijällä ja sen on yleensä käänteisessä suhteessa koulutuksen määrään – Sir William Osler, lääkäri

Maailman johtaviin kuuluvan lumetutkijan Fabrizio Benedettin mukaan jotain on pielessä nykyisessä valtalääketieteessä. Lääkärit lähestyvät ongelmia kovin yksipuolisesti. Hän korostaa, että esimerkiksi parantavat rituaalit aktivoivat samoja hermoratoja ja reseptoreita kuin oikeat lääkkeet; ja yllätys, yllätys,  joskus jopa paremmin kuin meidän perinteisesti käytetyt nk.  käypähoitomenetelmät.

Benedettin tuo  vuoden 2013 tieteellisen lumetyöpajan yhteenvedossa esille mm. seuraavan tutkimuksen. Koehenkilöt oli jaettu kolmeen ryhmään. Kaikilla ryhmien henkilöillä oli kroonisia alaselkäkipuja. Tutkittavia oli yhteensä yli 1000 henkilöä. Yhdelle ryhmälle annettiin perinteiseen länsimaiseen tapaan kipulääkkeitä ja liikuntaohjeita. Toiselle ryhmälle puolestaan akupuktiota, ja kolmannelle ”valeakupunktiota”.  Tulokset yllättivät. Näiden kahden jälkimäisen akupunktioryhmän ihmisten selkäkivut paranivat lähes kaksi kertaa paremmin kuin perinteisillä lääketieteellisillä metodeilla (lääke+liikunta).

Olen ollut jo vuosikymmeniä kiinnostunut erilaisista parantavista rituaaleista. Lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotto ei ole mikään tyhjiö, jossa tehdään käypä-hoitotemppuja. Sen sijaan aina lääkäri ja muu henkilökunta on mukana parantavissa tai potilaan paranemista sabotoivissa rituaaleissa, tiedostavat he sitä tahi eivät.

Hoitohuoneen sisäisessä näytelmässä joko aktivoidaan potilaan omia parantavia voimia (placebo, lume) tai sabotoidaan niitä (nocebo). Mikä parasta, asiakas voi itsekin opetella erilaisia itseään parantavia rituaaleja (esim. jooga, terapeuttinen kirjoittaminen, EFT), joilla hän voi itse aktivoida omia parantavia voimiansa. Tietysti kaikista sairauksistamme emme voi lumeella parantua, mutta rituaalit saattavat tällöinkin auttaa meitä voimaan sairaudenkin keskellä paremmin.

Miten niin hyvä lääkäri on shamaani? Shamaanihan on ajateltu olevan henkilö, joka on yhteydessä henkimaailmaan. Hän avaa transsissa kanavan yliyksilölliseen maailmaan, jossa hän joko aktivoi hyödyllisiä tai haitallisia henkiä. Mielestäni hyvä lääkäri aktivoi ”hyviä henkiä”.  Shamaani on ”hän joka tietää”, ja hän jolla on yhteys omaan ja asiakkaan ruumiin viisauteen.

Tämä shamanistinen kieli on hiukan vanhatavaa. Kaikki eivät nykyään aina sulata  henkikieltä ja niiden kanssa puhumista. Jotkut puhuvatkin tänä päivänä muodikkaammin kentästä tai matrixista. Me olemme erottamaton osa toinen toisiamme. Liitymme tämän olemisen verkoston kautta yhteiseen tietoisuuteen, jossa voimme vaikuttaa toinen toisiimme. Ajatuksemme, uskomuksemme ja tunteemme eivät ole kiinteä osa meitä, vaan olemme niiden läpikulkukanavia. Olemme kuin radioasemia, joiden kanavat voivat vaihdella. Joskus tarvitsemme apua siihen, että voimme avata sopivan kanavan itseämme, sellaisen, joka tukee paranemistamme. (Sisäisessä teatterissa voit päivittää ja valita halutessasi uuden minätilan).

Itse hammaslääkärinä ja hypnoterapeuttina ajattelen oikeastaan, että hyvässä hoitosuhteessa asiakas ja lääkäri elävät osittain yhteisessä transsissa, heidän kenttänsä kohtaavat. Lääkäri ei ole dissosioituneena vaan hän on hyväksyvästi läsnä asiakkaalleen. Parhaimmillaan tällöin voi tapahtua parantavaa tunne- ja informaatiomolekyylivirtusta (vrt. psykiatri Dan Siegelin mielitaju-ajattelu).

Jotakin on aina muuttunut parantavan kohtaamisen jälkeen. Muutos on molemminpuolista. Tällaisesta parantavasta kohtaamisesta hyötyy siis molemmat osapuolet. Esineellistävä, etäinen suhde potilaaseen, ei ole parantava. Se on itse asiassa raskasta molemmille osapuolille. Kylmyyden ja tunne-etäisyyden ylläpito kun syö energiaa.

Hoitavan suhteen normaali tila on hyväksyvä läsnäolo, juuri tämä vapaa tunne- ja informaatiomolekyylivirtaus.  Joskus, emotionaalisesti vaikeissa tilanteissa lääkäri voi suojella itseään etäisellä asenteella (esim. onnettomuuspotilaat tehohoidossa). Tilanteen jälkeen lääkärin tulisi saada työnohjausta kokemuksen purkuun.

Katsoitteko muuten uutta YLE:n lääkärisarjaa Monroe?  Ensijakson perusteella minusta vaikuttaisi siltä,  tämä aivokirurgi Monroe vaikuttaisi olevan ”shamaani”  ja hänen kolleegansa naissydänlääkäri esineellistävä, kylmä, moderni lääketieteen ammattilainen. Minäkin näin muuten nyt sairaalakierroksellani ollessani sekä shamaaneja että näitä moderneja, etäisiä lääkäreitä.

Romantikko puoli minua toivo , että terveydenhuoltolaitoksista tulisi jälleen Asklepioksen temppeleitä. Nehän olivat muinaisen Kreikan shamanistisia temppeleitä.  Uusissa uuden ajan temppeleissä konsultoitaisiin länsimaisia lääkäreitä, ja yhdistettäisiin erilaisia länsimaisia ja itämaisia muita parantavia viisausperinteitä asiakkaan maailmankuvan mukaisesti.

Potilaat kohdattaisiin temppeleissä kokonaisvaltaisesti, ja heidän fysiologiansa pyrittäisiin saamaan tasapainoon auttamalla heitä muuttamaan tunnetiloja ja uskomuksia kokonaisvaltaista terveyttä parantavaan suuntaan.

Näissä uusissa Asklepioksen temppeleissä, ihmisille tehtäisiin lääketieteellisiä erilaisia  toimenpiteitä ja rituaaleja, heille opetettaisiin ongelmanratkaisutaitoja, mielikuvaharjoituksia, tunnetaitoja kuten luovaa itseilmaisua, meditaatiota, mietiskelyä, uusia ravintotottumuksia  ja monenlaisia itsehoidollisia menetelmiä.   Ne olisivat integratiivisia hoitolaitoksia. Laitoksissa ei hoidettaisi vain ruumista, vaan kokonaista ihmistä.

Kutakin asiakasta lähestyttäisiin ainutkertaisena ja yksilöllisenä ihmisinä ja tarinana. Toistaan täydentävät erilaiset metodit elisivät asiakaslähtöisesti sulassa sovussa keskenään. Hoitolaitoksissa sen asiakkaat saisivat asiallista tietoa erilaisista hoitoperinteistä ja he itse voisivat valita hoitonsa. Ihanteellisissa olosuhteissa asiakkaat itse voisivat kasvaa oman itsensä terveyden parhaiksi asiantuntijoiksi, itseohjautuviksi ihmisiksi.  Tietoisiin valintoihin kykenevä ihminen on todellisen asiakaslähtöisen hoitamisen ytimessä.

2000-luvun Asklepioksen temppeleissä ymmärrettäisiin, että kun ihmisen asenne ja tunnetila muuttuu, myös hänen fysiologiansa muuttuu. Niissä ymmärrettäisiin, mikä valtava voima ihmisen omalla parantavalla mielikuvituksella ja itsereflektiolla on. Ihminen voi sisäisillä mielikuvillaan joko vahingoittaa itseänsä tai parantaa itseänsä. Parantajan roolissa oleva henkilö , mutta myös me kaikki tavalliset ihmiset, voimme vaikuttaa toistemme terveyteen kielteisesti tai myönteisesti omilla mielikuvillamme.

Psykologi Jeanne Achterberg kirjoittaa, että shamanismi on sitä, että käyttämme lääkkeenä mielikuvitustamme. Shamanismi on hänen mukaansa kaikkialla läsnäoleva ilmiö, koska mielikuvituksemme on maailman eniten käytetty lääke.

Kanadalainen maailmankuulu lääkäri Sir William Osler (1849-1919) sanoi aikoinaan osuvasti: Usko jumaliin tai pyhimyksiin parantaa yhden, usko pieniin pillereihin toisen, hypnoottinen suggestio kolmannen, usko tavalliseen pieneen lääkäriin neljännen. Vakavissa sairauksissa en sivuuttaisi länsimaista lääketiedettä, mutta omalla kohdallani käytän kyllä hyväkseni koko omaan maailmankuvaani sopivan erilaisten viisausperinteiden kirjon.

Lumetutkimukset näyttävät mullistavan tällä hetkellä lääketieteellisten hoitokäytäntöjen kenttää. Se on hyvä se.  On aika yhdistää se, minkä länsimainen tiede on pirstonut palasiksi. Parhaimmillaan ihminen itse voi yhdistää sisällään sen, minkä asiantuntijat ovat pirstoneet. Tähän työhön tarvitsemme sekä realiteettitajuamme että mielikuvitustamme. Lisäksi meillä täytyy olla kykyä ruumiimme viisauden ja toistemme kuunteluun.

PS.   Maatalomme  Siirtola on kuulemma tästä lähtien ”Yhdeksänvarpaisen Emännän Majatalo”. Mieheni keksi tämän nimityksen. Ei hullumpi. Te ystävät, läheiset ihmiset, lukijat  ja facebookkaverini olettekin saaneet seurata tosi läheltä, miten narratiivinen lääketiede toimii. Jotta ihminen saa sairauden keskellä identiteettitarinansa kuntoon, täytyy hänen kyetä yhdistämään sairauskokemus osaksi hyvää elämäntarinaa.  Sen olen melkoisen hyvin tehnyt, yhteistyössä läheisten ja virtuaalistenkin ystävieni kanssa.  Nukun yöni taas levollisesti. Ilman mirtazepiiniä.

Mainokset

Ajatuksia apinamielten planeetalta

Viimeksi kirjoitin siitä, mitä on apinamieli. Se on ajattelua, jota ihminen itse ei ohjaa. Omasta mielestäni yksi tärkeimpiä asioita elämässä on, että meidän tulisi oppia ohjaaman omaa sisäistä todellisuuttamme. Meidän tulisi olla sisältäpäin itseämme aktiivisia ohjaavia ihmisiä eikä ulkoapäin ohjattuja saatikka satunnaisten ajattelumallien temmellyskenttiä. Se on tie onnelliseen elämään.

Mielestäni 1900-luku oli sosiaalisesti kloonattujen ihmisten aikaa. Vain aniharvat, ainoastaan jotkut luovat ihmiset, uskalsivat ajatella omia ajatuksia. Asiantuntijankin ajattelun tuli perustua varmaan näyttöön. Elettiin apinamielten planeetalla.

Apinamielten planeetalla täytyi aina saada ulkopuolelta ihmisten hyväksyntä sille, että ajattelen varmasti niin kuin minun kuuluu ajatella. En uskalla itse kokeilla ajatella erilaisilla näkökulmilla, etten vaan mokaa, ajattele jotenkin väärin. Kun ajattelen samoja ajatuksia kuin pomoni, professorini, ryhmänjohtajani jne.  ajattelen oikein.

Yllätys yllätys, kokemusperäinen elämänkokemus syntyy siitä, että ihminen uskaltaa kokeilla. Tutustut itseesi, kun uskallat heittäytyä erilaisten ristiriitaisten osiesi leikkiin. Uskallat kuunnella itseäsi ja tehdä joskus vääriäkin asioita ja leikkiä erilaisilla ajatusmalleilla, joskus ”väärilläkin” sellaisilla. Tällöin puhutaan dramaälyn rinnalla  myös lateraalisesta ajattelusta.

Jos haluat kasvaa henkisesti itseohjautuvaksi ihmiseksi, täytyy sinun uskaltaa hetkiksi heittäytä luovan lapsen maailmaan. Mietin usein, kuinka paljon henkisestä pahoinvoinnistamme johtuu siitä, että ihmisiltä oli kadonnut kyky leikkiin. Ihmiset apinoivat naama vakavana toinen toisiaan juosten jonkun osaavan gurun perässä. Ollakseen vakavasti otettavia täytyy ajatusten nojata ulkoiseen auktoriteettiin. Kaiken viisaan ihmisen toiminnan tulisi perustua näyttöön. Apinamieli ei uskalla luottaa omaan kokemukseensa. Hän ei käytä omaa luovaa ajatteluaan. Hän on muurahaisihminen,  sosiaalinen klooni.

Modernilla apinamielten planeetalla asuu edelleen valtaryhmänä tämä edellä mainittu yksi ihmistyyppi, sellainen, jonka tietoisuuden ohjaus sijaitsee oman itsen ulkopuolella.  Hän ei ohjaa ajatuksiaan, vaan sitä ohjaa  joko ”autopilotti” tai/ja sitten joku toinen, vaikkapa juuri guru, jota kauheasti miellytetään ja imitoidaan. Apinamielelle on ollut ensiarvoisen tärkeää se, että hän varmasti ajattelee, tai ainakin teeskentelee ajattelevansa, oikeita ajatuksia, sellaisia, joita jokin viisas toinen (professori, poliittinen sankari, opettaja jne.) on ajatellut. Tästä asiantuntijoiden ohjaamasta kloonielämästä kertoo myös mielestäni se, että tieteellisesti uskottavimpia artikkeleja ovat olevinaan ne, joita on eniten lainattu. Mitä enemmän apinoit toisia, sitä enemmän olet ”oikeassa”. Ei kannata olla omaperäinen, jos haluaa olla uskottava!

Apinamieli ei harrasta sisäisyyttä. Sen sijaan hän pyrkii  pitämään pitämään kaikki oman kehon tuottamat tunnetilat ja niiden ajatukset torjuttuina. Silti, voi kauhiata, niitä apina-ajatuksia, satunnaisia, kuona-ajatuksia,  tunkeutuu epätoivottuina vieraina mielennäyttämölle. Voi, miksen voi aina ajatella oikein!

Ajatukset ovat apinamielelle  joko täysin kontrolloimattomia ajatuksia tai sitten toisen henkilön valmiiksi ajattelemia ajatuksia. Apinamielen omanarvontunnolle oli tärkeää, että hän tulee hyväksytyksi, kun ajattelee kuten toisetkin. Hän kokee itsensä näin normaaliksi ja elämä on hallinnassa. Ajattelen kuin muut, olen siis normaali.

Hypnoterapeutti kutsuu auktoriteeteille herkkää ihmistä passiivisesti suggestiiviseksi. He eivät ole siis hypnoosiherkkiä, vaan passiivisesti suggestiivisia: alttiita toisten ihmisten suggestioille.

Selvitetäänpä asiaa hiukan lisää. Passiivisesti suggestiivinen henkilö tekee mitä tahansa miellyttääkseen hypnotisoijaa, voi vaikka haukkua kuin koira tai kiemurella maassa kuin käärme. Kun kerran kuuluisa hypnoosiguru hänet hypnotisoi, samaistuu hän ihan mihin tahansa guru haluaa. Kun itseohjautuvuutus puutuu, ollaan helposti toisen ihmisen tietoisuuden armoilla.  Nämä suuret hypnoosigurut ovat pilanneet epäeettisellä toiminnallaan paljon hypnoterapian mainetta.

Apinamielet, passiivisesti suggestiiviset henkilöt,  ovat meitä tavallisia kansalaisia.  Meitä on kaikissa kansankerroksissa tohtorista työmieheen.   Olemme henkilöitä, jotka erilaisissa sosiaalisissa paineissa teemme melkein mitä vaan. Me olemme tuikitavallisia Matteja ja Maijoja.  Meitä, jotka sosiaalipsykologisissa testeissäkin olemme  valmiita vaikka antamaan kuollettavia sähköiskuja koehenkilölle, kun professori näin käskee. Vähänkin sosiaalipsykologiaa lukeneet muistanevat Milgramin kuuluisat kokeet.

kuva: wikimedia

 

Musical_Jolly_Chimp1

 

Hypnoosiherkkä ihminen on ihminen, joka herkästi menee transsiin. Hän ei ole välttämättä passiivisesti suggestiivinen. Päin vastoin hypnoosissa voidaan lisätä ihmisen autonomista suggestiivisuutta eli itseohjautuvuutta.  Transsissa (jota on käsittääkseni vaikeaa, ellei mahdotonta, erottaa meditaatiosta aivofysiologisena ilmiönä) ihminen ei tee mitään, mikä ei ole jo hänen sisällään. Meissä on kuitenkin monta eri osaa, ikään kuin monta pientä ihmistä sisällämme. Hypnoosissa voimme tunnistaa ja leikkiä minämme eri osille,  minätiloillamme. Näin voimme oppia tuntemaan itseämme, voimme tietoisesti valita itsemme ja löytää todelliset arvomme sekä tarkoituksen elämällämme. Voimme samaistua eri osiin itseämme, ja tätä voi tietysti epäeettinen hypnotisoija tai kansankiihottaja hyödyntää. Hän aktivoi meistä esiin osan, joka ei yleensä ole esillä. Psykohistoroitsija Jay Lifton on tutkinut paljon tätä ilmiötä, jossa poikkeuksellisissa poliittisissa olosuhteissa meistä lähes jokaisesta voi nousta esiin hirviö.

Kymmenen prosenttia ihmisistä menee helposti syviinkin transsitiloihin. Hypnoosi, siinä missä hyväksyvä läsnäolo (mindfulness), on väline siihen, että ihminen voi oppia ohjaaman apinamieltään toisenlaisiin tietoisuuden osiin ja tiloihin. Ihminen löytää parhaassa tapauksessa juuri tämän itseohjautuvuutensa, sillä muuntuneet tajunnantilat ovat otollisia tiloja itsetuntemuksen lisääntymiseen  ja  uusien ajattelumallien oppimisille.  Voimme löytää monipuolisuutemme, emmekä takerru vain yhteen sosiaalisesti kloonattuun tapaan ajatella. Tätä kautta – tietoisuustaitojemme lisääntyesssä – emme ole enää passiivisesti suggestiivisia, vaan aktiivisesti ja tietoisesti valitsemme uskomuksemme ja arvomme.  Ja kun luotamme itsemme, eivät professoritkaan saa meitä antamaan toisillemme sähköiskuja, emmekä muutu yhtä helposti hirviöiksi.

Hypnoterapeutti auttaa ja tukee ihmisen ongelmanratkaisutaitoja ja vahvistaa hänen itseohjautuvuuttaan, autonomista suggestivisuuttaan.  Itse uskon, että olemme siirtymässä itseohjautuvien ihmisten kulttuuriin. Tietoisuustaitoja omaavalla ihmisellä on oma tahto, ja hän tekee yhä vähemmän asioita tahdottomasti, auktoriteettien tai satunnaisten tunnetilojen johdattelemana. Tietoisuustaitojen kehittyminen tapahtuu siten, että ihminen opettelee monipuolisesti hyödyntämään erilaisia tietoisuuden tiloja (meditaatio, itse-hypnoosi, luovat transsit), joiden avulla hän tulee tietoisemmaksi itsestään ja omista uskomuksistaan ja arvomaailmastaan.

Teatteri on ollut kautta aikojen imaginaario, jossa on voitu kokemuksellisesti oppia asioita. Onko teatterista näyttöä? Kyllä. Siitä on monen vuosituhannen näyttö.  Draamaa on kautta aikojen käytetty paitsi viihdyttämiseen myös opettamiseen. Jotta tiedät, onko draama sinun juttusi täytyy sinun ITSE KOKEILLA DRAAMALLISIA MENETELMIÄ. Et opi kokemuksellisesti  yhtään mitään, jos keskityt vain apinoimaan muita, etkä uskalla itse kokeile. Virheet ovat tärkeimpiä opettajimme.

Meistä ei koskaan kasva itseohjautuvia vastuullisia ihmisiä, mikäli päätämme pysyä apinamielinä. Voimme valita myös toisin. Voimme ryhtyä kasvattamaan itseohjauksellisuuttamme esimerkiksi kehittämällä tietoisuustaitojamme. Silloin kun ihmisellä ei ole kehittyneitä, aikuisia turvallisia mielenosia, on parasta työskennellä ainakin aluksi draamallisesti turvallisessa ammatti-ihmisen ohjaamassa yksilöterapiassa tai terapeuttisessa ryhmässä. Työskentelyssä voi purkautua esiin kipeitä tunteita. Monella keski-ikäisellä ja joskus nuorellakin on kehittyneitä, vahvoja aikuisia osia. Tällöin voi paljon tehdä tietoisuustaitotöitä ihan itse,  esimerkiksi meditoiden tai luovasti draamallisesti kirjoittaen.

Vaikka sisäisyys, vapautumien apinamielestämme,  on tie onnellisuuteen, se vaatii meiltä paljon. Tarvitsemme oman tietoisuustemme ohjaukseen sekä mielikuvitusta että hyvin kehittynyttä realiteettitajua.  Kumpikaan yksin ilman toista ei vie meitä itseohjautuvuuteen. Tiede on vienyt meitä paljon eteenpäin realiteettitajun kehittämisessä.  Valitettavasti sen modernit instituutiot  veivät meiltä mielikuvituksemme, jota nyt, transmodernissa ajassa, ollaan palauttamassa meille takaisin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Itsehypnoosi, sekin on tietoisuustaito!

Kun ymmärtää hypnoosin perusperiaatteet, ymmärtää, miksi itsehypnoosimenetelmät (esim. Sisäinen teatteri) toimivat.

teatteri_jereKeskeistä hypnoosissa on mielikuvien kanssa työskentely. Koulutusjärjestelmässämme meitä ei ole opetettu käyttämään mielikuvitustamme vapaasti ja luovasti,  itseämme rakentavasti.

Aikoinaan meille hypnoterapiakoulutuksessa opetettiin, että lapset ovat aina hypnoosissa. Lapsilla on kyky ”ei-tietämiseen” – ennakkoluulottomaan mielikuviensa työstämiseen, mutta se valitettavan usein tuhotaan. Liian moni on teini-iässä ja aikuisena vain negatiivisten ja kriittisten minätilojensa mielikuvien uhri.

Seuraavassa joitakin hypnoosin perusperiaatteita, joita ihminen voi hyödyntää kehittäessään tietoisuustaitojaan:

1Mielikuvitus voittaa tahdonvoiman

Voimme oppia ohjaamaan mielikuvitustamme. Kun todella haluat jotakin, valjasta mielikuvituksesi käyttöösi.  Jos esimerkiksi olet päättänyt siirtyä keveämpään ruokavalioon, ja joku tarjoaa sinulle herkullisen jäätelöannoksen, älä kuvittele kuinka hyvältä se maistuu. Kuvittele sen sijaan, miten mukavalta tuntuu, kun on keveämpi olo, ja kykenet vaivattomasti juoksemaan pururadalla.

Moni luo päivittäin tietoisuudellaan itseään vahingoittavia mielikuvia, esimerkiksi kauhukuvia hammaslääkärikäynnistä tai epäonnistumisista. Harjoittele käyttämään mielikuvitustasi siten, että tuotat sen avulla itseäsi  ja yhteisöäsi myönteiseen suuntaan rakentavaa,  miellyttävää, eettistä todellisuutta. Kuvittele onnistumiskokemuksia, joissa itse olet aktiivinen kokemuksesi ohjaaja, etkä olosuhteiden tahdoton uhri.

2) Mielikuvituksemme voittaa järjen

Miksi diktaattori pääsee valtaan?  Siksi, että hän kaappaa kansalaistensa mielikuvituksen. Alamme elää samassa harhassa vallanpitäjämme kanssa. Moni ihminen rakastuu  pättömästi. Rakastettumme aktivoi meissä mielikuvitusmaailman, jossa ei ole monestikaan järjen hiventä.

Mikä parasta, voimme oppia ohjamaan tietoisella tahdollamme ja järjellämme mielikuvitustamme haluamaamme suuntaan. Satunnaisen mielikuvituksen tuottama, harhainen kuva rakastetusta, harvoin johtaa todelliseen rakkauteen.

3) Mielikuvituksemme tuottama (itse)hypnootitnen kuva alkaa elää, mikäli se on looginen

Alitajuntamme ei erota kuviteltua kokemusta oikeasta kokemuksesta. Kun kuvittelemme tulevaisuuden todellisuuden, voi se toteutua ainoastaan, jos se on sopusoinnussa elämän realiteettien kanssa. Emme tietenkään voi olettaa täysin epärealististen todellisuuskuvien toteutuvan.

Luomme aina tässä hetkessä mielikuvituksemme tukemana tulevaisuuden todellisuuttamme. Onkin olennaista hyvinvointimme kannalta, millaisia mielikuvia ja ajattelumalleja vahvistamme itsessämme tässä hetkessä.

4) Vain yksi minätila voi hallita todellisuuttamme kerralla.

Kun ohjamme tietoisuuttamme, teemme elämässämme valintoja, joissa valitsemme mieltämme hallitsevan todellisuuskäsityksen (minätilan).  Eri elämänvaiheessa meitä voi hallita erilaiset minätilat omine muistoineen, tunteineen ja maailmankuvineen.

Kehittämällä tietoisuustaitojamme itsehypnoosissa, voimme tunnistaa yhä paremmin mieltämme hallitsevan kulloisenkin tilan. Meistä voi tulla aktiivisia, oman itsemme hallitsevan minätilan valitsijoita. Minätilamme voivat muodostaa itsetuntemuksemme edistyessä entistä joustavampia, hyvin keskenään kommunikoivia kokonaisuuksia. Ne voivat myös yhdistyä.

5) Itsehypnoosissa löydämme itsestämme tarkkailijatilan

Voimme itsehypnoositilassa löytää saman tarkkailijatilan kuin hyväksyvän läsnäolon harjoituksissa. Tarkkailijatilan löytyminen mahdollistaa sen, ettemme samaistu sattumanvaraisiin minätiloihimme. Sen sijaan kykenemme tietoisesti ohjaamaan ja luokittelemaan todellisuuskuviamme ja niiden erilaisia ajattelumalleja.

Kun tietoisuustaitomme kehittyvät, meitä ohjaa yhä vähemmän automaattiset tunnetilat. Voimme toki halutessamme tietoisesti samaistua myönteisiin minätiloihin, ja nauttia täysillä niiden kokemuksista.

Tietoisuustaitojemme kehittyessä impulssiivinen käyttäytyminen vähenee. Elämme omaa elämäämme yhä enemmän Sisäisen teatterimme ohjaajina, vastuullisemmin ja itseohjautuvammin. Kukaan ei kaappaa tietoisuuttamme, vaan näemme todellisuuden yhä täsmällisemmin, ilman illuusioita. Kykenemme yhä taitavammin yhdistämään mielikuvituksen realiteettitajuumme.

Sisäinen teatteri facebookissa.

Tietoisuustaidot on sateenvarjokäsite

Hypnoterapeuttina näen tietoisuustaidot laajana sateenvarjokäsitteenä. Ne sisältävät monenlaisia, erilaisista kulttuureista peräisin olevia,  mielen keskittämis-, mielikuva-, luovuus- ja oivallusharjoitteita. Niitä kaikkia voi käyttää itsetiedostuksen lisäämiseen.

On tärkeää viedä tietoisuustaitoja kouluihin (draamaa ja muita luovia menetelmiä, keskittymismeditaatiota). Nuoren ihmisen mieli on vielä joustava, ja hän voi oppia käyttämään tietoisuuttaan monipuolisesti. Koululaiselle ei liene vaikeaa löytää leikkivää ja tutkivaa suhdetta itseensä. Pikemminkin vanhoillisissa koulujärjestelmissä tämä suhde on heissä tuhottu. Lapsissa kun on leikkivä suhde elämään ja omaan tietoisuuteen  luontaisesti olemassa.

Itselläni on sellainen näppituntuma, että vanhemman ikäpolven ihmiset, ne jotka kaikkein eniten tarvitsisivat tietoisuustaitoja, ovat kaikkein vähiten halukkaita menemään minkäänlaisiin ”huu-haa-kotkotuksiin”. Näyttää onneksi siltä, että se mikä eilen on ollut ”huuhaa-tiedettä”, saattaa huomenna olla valtavirtaa. Elämme integraation aikaa: Länsimaiset, itämaiset ja alkuperäiskansojen viisausperinteet näyttävät olevan yhdistymässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se, miten yhdistän hyväksyvää läsnäoloa ja hypnoterapiaa, ei ole oikeastaan kovinkaan monimutkaista. Jotta asia tulee ymmärretyksi, täytyy meidän täytyy vain erottaa toisistaan kaksi hyväksyvän läsnäolon harjoittamisen muotoa. Ne ovat Sama(n)tha-meditaatio ja Vipassana-meditaatio.

Samantha meditaatio on se hyväksyvän läsnäolon muoto, jonka useimmat, vähänkin menetelmään paneutuneet, tunnistavat. Ihminen keskittyy esimerkiksi hengitykseen, ulkoapäin tuleviin ääniin tai vaikkapa kynttilän liekkiin. Aina kun huomio menee jonnekin muualle, ajatukset ohjataan lempeästi takaisin keskittymisen kohteeseen.

Vipassana on puolestaan se menetelmä, joka olemukseltaan muistuuttaa syvää hypnoterapeuttista prosessia kuten minätilojen terapiaa. Menetelmän harjoittaja kykenee menemään syvälle omaan mieleensä. Onnistuessaan läsnäolon harjoittaja paljastaa meditatiivisessa tilassa (flow-tilassa, itse-hypnoosissa) mielensä ehdollistumat – erilaisin muistoin, fysiologisin tuntemuksin ja tuntein – muodostuneet tietoisuutensa tilat. Hän avaa ja työstää joskus suuriakin ristiriitoja elämässä tuottavat mielensä rakenteet. Tämä kuljettaa ihmistä yhä syvempään itsensä tiedostamiseen. Tietoisuustaitojen kehittyessä hän näkee todellisuuden yhä terävämmin, ilman illuusioita. Syvä hypnoottiset tilat ovat olemukseltaan siis hyvin samankaltaisia kuin Vipassana-meditaatiotilat.

Ehdollistumien paljastumista tapahtuu esimerkiksi Sisäisessä teatterissa, jonka voi siis ajatella olevan paitsi itse-hypnoosia myös Vipassana-meditaatiota.  Ihminen hyödyntää menetelmässä hypnoterapiasta kehitettyä tietoisuustaito-menetelmää kirjoittaen. Kirjoittaja hyödyntää virtaavaa luovan kirjoittamisen tilaa kirkastaakseen ja työstääkseen oman mielensä rakenteita.  Samalla hän tekee oikeastaan omaan mieleensä tutkimusmatkaa, hyväksyvästi itselleen läsnäollen. Tällöin voidana puhua myös hyväksyvän läsnäolon tutkimuksesta (mindful research). Tutkimusretkeilijä on hyväksyvästi läsnä omalle sisäiselle kokemusmaailmalleen ja ryhtyy luokitelemaan ei arvottavasti omia ajatuksiaan, henkilöstäen ajatuksensa eri minätiloille. Hän ottaa tutkivan ja leikkivän suhteen ajatteluunsa.

Monimutkaista?  Valaisen prosessia seuraavalla esimerkillä.

++++++++++

Esimerkkiharjoitus

Istu rauhassa tuolilla ja ryhdy harjoittamaan esimerkiksi hengitysmeditaatiota. Keskityt omaan rauhalliseen hengitykseesi. Aina kun ajatus putkahtaa mieleesi, kirjoita se tietokoneelle tai peperille. Tämän jälkeen palaa taas takaisin hengitykseesi. Kun uusi ajatus taas kelluu tietoisuutesi kentälle, kirjoita se taas muistiin. Mitä pitempään tätä harjoitusta teet, sitä enemmän saat itsellesi materiaalia ajatusten minätilaluokittelua varten.

Hengitysmeditaation lopettamisen jälkeen nimittäin katsot läpi meditaatiossa syntyneet ajatukset. Luet läpi jokaisen lauseen tai ajatusryppään, ja mietit, minkä osasi (minätilasi) ajatus kyseinen ajatus on.

Minna kirjasi paperilleen seuraavat ajatukset:

”Selkää särkee, on jotekin huono asento.”              Uupunut Ulla -minätila

”Vitsi, minunhan piti leipoa tänään.”                         Martta-minätila

”Voi ei, huomennahan oli se iltakokous.”                  Uupunut Ulla -minätila

”Muo pelottaa, toivottavasti Pekka-

poikani ei jää koukkuun tietokonepeleihin.”               Äiti-minätila.

++++++++++++++

Jotta oivallusprosessi voi onnistua ja edistyä, täytyy ihmisellä olla vahvoja tietoisuuden aikuisia osia tai hyviä tukevia ihmissuhteita aikuisiin ihmisiin, mielenterveyshäiriöstä kärsivällä mielellään myös terapeuttiin. Jos tällaisia suhteita omaan itseen tai muihin aikuisiin ihmisiin ei ole, voi henkilö kokea turvattomuutta kelluessaan muuntuneessa tietoisuuden virtaavissa tilassa. Tällainen kokemus voi olla hyvinkin ahdistava ilman turvallisia aikuisia minätiloja tai terapeuttia.

Lisäksi ihmisen täytyy olla halukas muutokseen. Voimme käyttää muuntuneita tajuntamme mielikuvitustiloja myös pahan palvelemiseen. On esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat päättäneet koko elämäkseen uhriutua. Tämä rooli palvelee jotakin syvempää tarkoitusta heidän elämässään, eivätkä he ole halukkaita ottamaan vastaan vastuuta omasta elämästään. He samaistuvat mielellään tunnetiloihinsa ja heijastavat omat epäonnistumisensa toisiin ihmisiin.

Sekä hypnoosiperinteessä että hyväksyvän läsnäolon harjoittessa on tiedostettu, että keho ja mieli eivät ole erillisiä osia toisistaan, vaan mielemme tilat ovat kytköksissä koko kehomme informaatio- ja energiamolekyylivirtaan. Kehotietoisuutemme edistää mielenterveyttämme, ja tunnetilatietoisuutemme kehotietoisuuttamme.

Syvä, Vipassana meditatiivinen tila, tai länsimaisesti ajatellen, itsehypnoottinen tila, on tila, jossa ihminen voi työstää mielikuvituksensa avulla ongelmiaan. Prosessiamme voimme ruokkia hypnoosin tavoin myös tietoisilla suggestioilla: Voimme ohjata halutessamme sisäisen prosessimme haluamme suuntaan. Meidän ei tarvitse olla satunnaisten tunnetilojemme orjia, vaan voimme oppia ohjaamaan niitä.

Myönteiset suggestiot ja mielikuvitus muodostavat keskeisen hypnoosiperinteen osan. Voimme mielemme fantasiakyvyn avulla paljastaa itsellemme elämäämme kannattelevan Elämän eepoksen, identiteettitarinan. Tämä tarina voi olla runoutta, proosaa, kuvataidetta, sarjakuvaa, filosofiaa, tanssia jne. Voimme itse kukin löytää itsellemme parhaimman ja sopivimman luovan tavan ilmasta syvimmät tuntomme. Onnistuessamme kykenemme tyästämään niistä suurienkin kompurointien jälkeen elämäämme kannattelevan tarinan.

Uuden oivaltaminen on sisällämme tapahtuvan luovan prosessin ja muodonmuutoksen todistamista ja hienovaraista prosessimme tietoista ohjausta. Kun paljastamme ehdollistumamme, vapaudumme näkemään todellisuuden yhä selkeämmin.  Tämän jälkeen voimme ryhtyä elämään läsnäolevammin ja enemmän aidon itsemme näköistä, hyvää, elämää. Emme ole tämän jälkeen enää satunnaisten tunnetilojemme orjia vaan niiden ohjaajia. Liian moni kulkee elämänsä läpi ”flipperipallona”, pongahdellen henkilöhistoriansa aikana omaksumissaan tunnetiloissa satunnaisesti.

Itsehypnoositilassa (Vipassana meditaatiotilassa? ) voimme työstää oman mielemme ongelmia luovasti hyödyntäen länsimaista psykoterapeuttista perinnetä. Helpoimmin omaksuttavia peilauksen kohteita lienevät erilaiset ratkaisukeskeiset menetelmät, narratiiviset menetelmät sekä psykoanalyyttiset konstruktiiviset menetelmät. Viimeisessä näistä voidaan käyttää hyväksi erityisesti unia, satuja ja tarinoita.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Muista päivittää softasi!

…Totuuden löytämiseksi on kuljettava jokaisen negatiivisen tilan kautta; sillä tässä yhteydessä pätee kansantarun opetus, että pahan taian hälventämiseksi koko sävelmä on soitettava takaperin, muutoin taika ei raukea. – Sören Kierkegaard –

+

Irti elämänhallinnan kulttuurista

+

Ihmistietoisuus on kiehtova maailma. Sitä voi yrittää valjastaa erilaisin vertauskuvin. Vaikka jokaisella sellaisella on omat puutteensa, kirjoitan tänään ihmismielestä tietokoneena.

Meidät ohjelmoidaan lapsuudessa tietämättämme esimerkiksi kiintymyssuhteissamme sekä koulussa opetuksen kautta tietyihin tapoihin nähdä maailma. Osasta kansaa kasvaa vähitellen sitten ihmisiä, jotka sitten ”tietävät”, millainen maailma on, ja heillä on (näennäinen) kontrollin tunne elämästään.

Minun sisälleni kaikesta koulutuksestani huolimatta tämänkaltaista elämän hallintaa ei ole koskaan kasvanut. Olen kokenut aina maailman toisenlaisena, aikoinani kaoottisenakin.  Nykyään ajattelen, että elämää ei voi kukaan koskaan kontrolloida, vaan voimme parhaimillamme elämänvirrassamme nöyrinä vain ohjata itseämme läsnäolevasti,  pienin liikkein. Harhaisessa elämänhallinnan kulttuurissa yksi pieni elämäntapahtuma voi rikkoa koko korttilinnamme. Sen sijaan, kun sielumme koti on rakennettu hyväksyvälle läsnäololle ja kaiken epävarmuudelle, ei se hajoa yhtä helposti.

Yksi puoli minua kadehti aikoinaan noita taitavia,  elämänsä hallitsevia ihmisiä, mutta toinen puoli puolestaan kyseenalaisti näiden ihmisten koko elämäntavan.  Jälkimmäinen nimittäin tuli siihen lopputulokseen, että näiltä kaiken tietäviltä asiansa tuntevilta ihmisiltä, mahtaa puuttua kyky itsensä uudelleen ohjelmoitiin. He ottavat kulttuurinsa heihin ohjelmoimat uskomukset vastaan  jäykästi ja itsestään selvyyksinä.

Elämänsä hallitsevat kansalaiset ovat kuin tietokoneita, joita ohjaa jonkun  heihin asentama softa.  Koneihmiset eivät halua kysenalaistaa oman maailmankuvansa perusteita, vaan he ottavat vastaan ohjelmointinsa mukisematta,  valmiiksi annettuna.

Meidän, itse kunkin, softaan on ohjelmoitu kaikki ne asiat, jotka ilmenevät elämässämme tekoinamme ja sanoinamme. Siellä on varhaislapsuutemme kokemukset, traumamme, suhteemme vanhempiimme, optettajiimme, ystäviimme jne. Moni ihminen jää loppuiäkseen satunnaisen softansa vangiksi. Hänen elämäänsä ohjaa softa, jonka sisältöä hän ei kyseenalaista eikä tiedosta.

+

Minätilat  ja luova kirjoittaminen tietoisuustaitona

+

Minätilojen kielellä voitaisiin kuvata sitä, kuinka softat ilmenevät meissä seuraavasti:

+

Kun joku ulkoinen tapahtuma tai henkilö (esimerkiksi puoliso) painaa jotakin kuumaa pistettä meissä (moittii vaikkapa ruuanlaittotaitoamme), aktivoituu tietty lapsuudessa syntynyt minätila (marttyyritila). Lukemattomat ihmiset elävät perheriidoissaan ja työpaikkakonflikteissa satunnaisten softiensa ohjaamien minätilojen draamaan keskellä. Työpaikoilla eivät riitele autenttiset tietoisuustaitoja omaavat ihmiset, vaan heidän satunnaiset minätilansa. Oletteko sitä mieltä, että Timo Rädyn ja Hilkka Ahteen riidassa oli kysymys kahden autenttisen, toisilleen hyväksyvästi läsnäolevan ihmisen, välisestä riidasta?

Moni meistä luulee toimivansa järkevästi, vaikka suurin osa toimintojamme tapahtuu alitajuntamme eli tiedostamattoman mielemme  ohjaamana. Kävelemme, ajamme pyörällämme, usein myös ajattelemme spontaanisti, sen kummemmin tietoisesti ohjaamatta toimintojamme. Bruce Lipton väittää, että yleisisesti 95 % ihmisten toiminnoista tapahtuu alitajuisten tilojen ohjaamana.

Monen koko elämän kohtalo riippuu siitä, kuinka hänet on lapsena ohjelmoitu toimimaan yhteisössään. Valitettavasti monella nämä epäajankohtaiset softat ovat täynnä rajoittuneita, toisia ihmisiä ja itseä vahingoittavia uskomuksia. Tällöin satunnaiset minätilamme mellastelevat miten sattuu. Ne saavat paljon pahaa ja sairautta aikaiseksi.

Mielemme on kummallinen. Kun joku tunnelatautunut minätila valtaa mielennäyttämömme, vaikkapa tämä marttyyritila, se houkuttelee paikalle monia muita tähän tilaan liittyviä menneitä muistoja. (Puolisoni viime pääsiäisenä käyttäytyi juuri näin, samalla tavalla, ja kuinka minua silloin kolme vuotta sitten kohdeltiin törkeästi työpaikalla, ja kuinka opettajani ei koskaan huomannut kiittää minua, vaikka pidin kiusatun kaverini puolta jne.  Sen sijaan sain jälki-istuntoa.)  Epäedullisen tunnetilamme vallatessa mielemme, samalla myös koko kehomme joutuu meitä vahingoittavaan fysiologiseen tilaan.  Tunnetilamme eivät ole erillisiä kehostamme!

Se, haluammeko olla softamme vankeja loppuelämämme, on tänä päivänä yhä enemmän oma valintamme. Tähän saakka koulutusjärjestelmässämme on kovin vähän opetettu softamme uudelleen ohjelmointia.  Tämä ei ole vain koluttamattomien ihmisten ongelma: Moni akteeminenkin ihminen on epäajankohtaisen softansa vanki.

+

Kohti transmodernia maailmankuvaa

+

Salaliittoteorioihin mieltynyt  minätilani, rouva Otsaryppy paasaa, että tämä on ollut tarkoituksellinen, yhteiskunnallista valtaa pitävien, tietoinen hämäys. Kun ihmisten itseohjautuvuus lisääntyy tietoisuustaitojen kautta, eivät he välttämättä valitse itselleen softia, jotka ovat valtaapitävien hierakioille ja kuluttamiselle elämänsä rakentavien modernistien mieleen. Tiedostavissa kansalaisissa kun tapahtuu  usein syvällinen henkistyminen ja arvomuutos: siirtyminen dialogiseen ja kohtuullisempaan elämäntapaan. Tämän jälkeen heitä kiinnostaa muunkinlainen elämä kuin vain kuluttaminen.

Transmodernissa maailmassa ihmiset tekevät uusia erilaisia elämäntapavalintoja. Voimme ohjelmoida itsemme uudelleen. Moni softansa päivittänyt tiedostaa, että hän voi tietoisuustaitoja vaalimalla vaikuttaa kehomielemme hyvinvointiin.  Moderni tiede leikkasi kehon irti mielestä. Transmodernisti yhdistää ne jälleen yhteen. Tunnetilamme ohjaavat kehomme fysiologiaa.

Elämän aineellista puolta ja ulkoisia asioita ylikorostava moderni elämäntapamamme ei ole enää välttämättä tiedostavalle ihmiselle ajankohtainen softa. Sen sijaan hän kykenee näkemään, kuinka moderni yksipuolinen elämäntapamme on tuottanut sairautta ja henkistä pahoinvointia (esimerkiksi stressi, addiktiot ja siitä seuraavat fyysiset sairaudet) . Ihmiset eivät halua uhrata kehomieltään tehokkuuden alttarille.

Ei ihminen opi elämään terveellisesti vain siten, että hänelle luetellaan faktoja,. Tavallinen Virtuaali Ville elää epätervellisesti, koska hän on epäajankohtaisen softansa vanki.  Niin kauan kuin emme kykene tietoisesti ohjelmoimaan itseämme uudelleen, ohjaavat satunnaiset tunnetilamme elämän valintoja, valitettavan usein epäterveellisiä sellaisia.

Minun on vaikea uskoa, että Tallinnan laivojen kaljatölkkilaatikoiden hamstraajia tai muihin epäterveisiin addiktioihin itsensä hukuttavia ihmisiä ohjaisivat ajankohtaiset softat.  Tämä ei kuitenkaan ole vain heidän itsensä vika.  Sen sijaan kylmä kulttuurimme ei ole opettanut meille aikaisempina vuosikymmeninä  henkisyyttä ja  itsensä tiedostamista.

Se kulttuurinen softa (moderni materialistinen maailmankatsomus), jota meille on itsestään selvyytenä pitkään myyty, on ollut monilta osilta hyvä, ja sillä on ollut paikkansa ihmiskunnan historiassa. Varmaankin maailmansodan jälkeisessä yleisessä aineellisessa puutteessa ihmiset tarvitsivat kipeästi aineellista hyvinvointia ja materialistista kasvua.

Nykyään on yhä suurempi globaali ongelma se, että maapallon aineelliset resurssit hupenevat ja hyvinvointi on epätasaisesti jakautunutta (85 ihmistä omistaa yhtä paljon omaisuutta kuin kolme miljardia köyhintä). Myös monet niistä, jotka ovat keränneet itselleen maallista mammoonaa, voivat huonosti.  Kulttuurinen softamme tarvitsee kipeästi uudelleen päivitystä, ja siinä onkin sitten poliitikoille haastetta kerrakseen, kuinka vaihtaa vanha softa siten, että koko systeemi ei romahda. Ei käy kateeksi poliitikkojen työ!

+

Tietoisuustaidot lähtökohta uudelle elämäntavalle

+

Itseäni lohduttaa kovasti se, että lapseni voivat hyödyntää tietoisuustaitoja ja oppia itse ohjelmoimaan omaa tietoisuuttaan uudelleen. En ollut täydellinen äiti, ja tein omat virheeni. Epäkypsä äityteni on eräs asia, joka on  ohjelmoituna omiin lapsiini. Nykyään vain tuen lapsiani, jotta he kykenisivät uudelleen ohjelmoimaan itsensä hyvään elämään. Ihmiskunta menisi suuren askeleen eteenpäin tietoisuudessaan, kun jokainen lapsi saisi sen kaiken hyväksyvän läsnäolon, joka hänelle kuuluu.

Minätiloja voidaan käyttää hyväksi paitsi hypnoterapiassa myös luovasti kirjoittaen (Sisäinen teatteri) oman itsensä uudelleen ohjelmointiin. Voit kehittää tietoisuustaitojasi myös muilla terapeuttisilla luovilla menetelmillä ja tietoisen läsnäolon harjoituksilla. Kun olet minätilojesi kanssa luovassa kirjoittamisen tilassa, ”psykodraamallisessa transsissa”, voit saavuttaa yhteyden syviinkin tiedostamattoman mielesi minätiloihisi. Sitten sinun on vain soitettava kirjoittaen softasi takaperin, niin sen sen taika vähitellen hälvenee. Vapaudut vanhasta softasi, jonka jälkeen voit tehdä tietoisempia valintoja.

Tämä käytännössä merkitsee sitä, että luovasti kirjoittaen käyt ongelmiesi lähteisiin kiinni. Käyt kirjoittaen  spontaanisti ongelmallista käyttäytymistä tuottavan minätilan muistot läpi. Lähdet leikkimään minuutesi osilla.  Mitä poeettisemmin kirjoitat, sitä turvallisempaa kirjoittaminen on. Vaikeisiin tapahtumiin kannattaa ottaa runollinen fiktiivinen ote. Niin kuin Olavi Moilanen kirjoittaa, totuus on unissa, saduissa ja tarinoissa.  Mielikuvituksemme voimaa on kulttuurisessa valtasoftassamme mitätöity.

Voit säilyttää kokemuksesi tunteen, vaikka kirjoitat vertauskuvallisella kielellä. Psykoanalyysiä voi käyttää hyväksi rakentavasti! Inhorealismi ja samaistuminen tragedian päähenkilöön (joka sekin aina on tietty mielikuvituksen värittämää) voi olla sielua rikkovaa ja raastavaa.

Joskus tarvitset terapeuttia, päästäksesi käsiksi minätilojesi leikkiin. Epäedullisissa lapsuuden olosuhteissa ihmisille ei kasva kypsiä aikuisia minäiloja, joita tarvitset kipeästi avuksesi ja tueksesi sisäiseen draamaasi.

Kun purat vanhoja mielesi ohjelmointeja, vapautuu prosessissa lopputuotoksena luovuuden energiaa. Jotkut kutsuvat tätä elämän energiaksi. Löydät uuden myönteisen ja hyväksyvän suhteen itseesi, itsetuntosi ja omanarvon tuntosi kasvavat ja levollisuutesi lisääntyy. Softasi taian purettuasi pystyt  yhä paremmin olemaan itsellesi ja toisille ihmisille hyväksyväsi läsnä. Idän uskonnoissa puhutaan itseoivalluksen (self-realization) tilasta. Myös kristinuskon ystävä voi hyvin käyttää samaa sanaa. Kristityn vaellus -kirja, yksi eniten historian kulussa myytyjä kristillisiä romaaneja, kertoo oman tulkintani mukaan vertauskuvallisesti henkilöstä, joka kohtaa henkisellä vaelluksellaan levollisuutta häiritsevät minuutensa osat.

Kun opit soittamaan softaasi etu- ja takaperin, huomaat oppivasi elämään päivä päivältä paremmin tätä hetkeä. Vanhat haamusi jättävät sinut rauhaan! Kun kohtaat jonkin hankalan tilanteen, ei epäajankohtainen softasi enää ohjaa satunnaisesti toimintaasi.

Paradoksallisesti, jotta kykenet irroittamaan itsesi egosi minätiloista, juuri niistä,  jotka häiritsevät läsnäolevaa minuuttasi, on sinun ensin tutustuttuva niihin aktiivisesti kuunnellen. Vasta tämän jälkeen  toimit  yhä tietoisemmin ja läsnäolevammin,  yhä enemmän vain oman sisäisen intuitiivisen viisautesi ohjaamana.

Länsimainen psykoterapeuttinen perinne, kuten hypnoterapian viisaus, ei ole turhaa. Oma hypoteesini tällä hetkellä on, että hypnoosiperinne,  ja erityisesti minätilojen terapia, on teoria, joka voi toimia siltana erilaisten maailmankuvien välillä. Sen pluralistisen maailmankuva mahdollistaa idän ja lännen meditaatioperinteiden sekä  länsimaisen terapeuttisen viisauden yhdistämisen toinen toisiinsa. Ei ole olemassa yhtä normaalia minuutta vaan meitä on moneksi.

Parhaillaan maailma muuttuu kovaa vauhtia. Ruohonjuuritasolta on leviämässä arvomuutos myös yhteiskunnallisiin ylärakenteisiin.  Toivokaamme, että onnistumme yhdessä luotsaamaan laivamme turvallisille vesille ilman suurempia ongelmia. Tähän tarvitsemme paljon yhteistä hyvää tahtoa ja toinen toisilleen hyväksyvästi läsnäolevia ihmisiä.