Harjoitatko mieletöntä poissaoloa? … Älä lannistu!

Meidän perheessä on sellainen tilanne, minä osaan tietoisuustaitoja. Teoriassa. Mieheni tuntuu – ainakin joiltain osin – osaavan niitä enemmän käytännössä.  Esimerkki.  Isännällä oli syntymäpäivä, ja hän sain kymmeniä ja kymmeniä syntymäpäivä onnitteluja naamakirjassa.  Hän vastasi jokaiseen huomaavaisesti ja läsnä olevasti, aistien ja muistaen heidän elämäntilanteitaan.  Kateeksi käy. Minulla muka ei ole aikaa sellaiseen.

Toisaalta, jos rehellisiä (tai omahyväisiä???) ollaan, olen minäkin käytännössäkin  jo vähän tietoisuustaitoja oppinut.  Oma vahvuuteni on läsnäoleva luovuuteni. Saavutan helposti flow-tiloja esimerkiksi kirjoittaen ja maalaten.  Sosiaalipsykologian professori Ellen Langer kirjoittaa kokonaisen kirjan siitä, kuinka avautuminen omalle luovuudelle, voi olla suuri askel hyväksyvään läsnäoloon. Löydämme joskus taiteen harjoittamisen kautta  taiteilijan asenteen koko elämäämme. Voimme siirtää läsnäolomme paperille, valokuvaan  tai kankaalle taiteelliseksi muodoksi.

WP_20150228_008

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että olen harjoittanut,  ja edelleen harjoitan joka päivä valitettavasti myös mieletöntä poissaoloa.  Onko ehkä sinullekin seuraavan tapaiset mielettömän poissaolon harjoittamisen muodot tuttuja?

Ajan autolla, ja huomaan, että on mennyt monta kilometriä siten, etten ole havainnut mitään ympäristöstäni. Tuntuu siltä kuin olisin lentänyt silmät suljettuina paikasta A paikkaan B.  Syön vahingossa, naamakirjaa päivittäessä, pinon voileipiä, vaikka ei ole edes nälkä.  Kuuntelen toista, muka keskittyneen näköisenä minuuttikaupalla, enkä ymmärrä yhtään mistä hän puhuu. Luen kirjaa sivullisen, ja yhtäkkiä huomaan, ettei minulla ole minkäänlaista tietoa lukemastani.  Kun kuuntelen toista henkilöä, tiedän jo etukäteen, mitä seuraavaksi sanon, ilman, että kuuntelen toisen asiaa edes loppuun.  Hukkaan tavaroitani. Löydän esimerkiksi etsimäni avaimet jääkaapista.  Menen suihkuun ja unohdan pestä tukkani.  Menen suihkuun ja pesen tukkani, vaikka minun ei pitänyt pestä niitä.  Kun harrastan seksiä, ajattelen samalla suklaakakkua, jonka aion leipoa poikani syntymäpäiville.  Laitanko banaaia ja vanilijakastiketta kerrroksittain kakkuviipaleiden väliin vai ehkä sittenkin teen juustokakun?

Nykyään en ole kamalan huolissai itsestäni. Olen nimittäin huomannut, että pystyn nykyään jo hiukan paremmin fokusoimaan huomioni takaisin haluamaani asiaan tai tehtävään. Sehän on se tietoisuustaitojen yksi keskeisin asia. Saat karkaavan mielesi yhä useammin kiinni, ja kykenet keksittämään (me-di-toi-maan) sen tarkoituksellisesti haluamaasi asiaan.

Uskon, että oppini tietoisuustaidoista eivät ole menneet hukkaan. Tiedän jo  varsin hyvin sen monenlaiset hyödyt. Hiukan jo käytännösäkin!  Läsnäoloa ei opi muutamassa viikossa, vaan mestari tietoisuustaidoissa kasvaa vasta vuosikymmenien käytännönharjoitusten kautta. Niitä kannattaa siis harjoittaa sitkeästi päivästä toiseen. Sivutuotteena elämänlaatusi ja terveytesi kohenee.

Tietoista hyväksyvää läsnäoloa kannattaa harjoittaa…

1) Kun kykenet ohjaamaan halutessasi ajatuksesi tähän hetkeen, ahdistavat, pelottavat tai aggressiiviset tunnetilasi eivät kaappaa sinua helposti.

2) Opit katsomaan asioita arvottamatta.  Osaat katsoa tilannetta toisen näkökulmasta ja kärpäsenä katosta.  Kun et arvota asioita, ei-toivoitut kokemustilat eivät kaappaa kavalasti tietoisuuttasi.

3) Kehität kokonaista viisasta mieltä, jossa tilasi toimivat eheänä kokonaisuutena.

Viisas mielesi tekee esimerkiksi terveyspäätöksiä kuunnellen sekä rationaalisia järkeviä tilojasi että kehosi tunneviisaita puolia.  Kehomme tietää välillä asioita, joita rationaalinen mieli ei tiedä. Syvimmät tunteemme kun meissä ovat kehollisia kokemuksia.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Eiköhän olisi aika siirtyä meilläkin tietoyhteiskunnasta tietoisuusyhteiskuntaan

Siirtolan Emäntä kuunteli eilen Daniel Golemanninin ja Jon Kabat-Zinnin cd:n, jossa keskusteltiin tietoisuustaidoista (Mindfulness@work). He saivat Siirtolan Emännän entistä vakuuttuneemmaksi, että hän on valinnut omassa elämässään ja yrittäjyydessään oikean polun. Ja mikä parasta, hän ei ole yksin polullaan, mutta missä ovat suomalaiset vaikuttajat, kuten poliitikot?

Elämme murrosaikaa, jossa yhä useamman suomalaisen tietoisuus omasta itsestä (self-awareness) on kasvanut. Se on laajentunut jokaisella tietoisuustaitoja omaavalla henkilöllä omaa reittiänsä pitkin. Siirtolan Emäntä väittää, että suurimmalla osalla se on tapahtunut jollakin lailla ”mietiskelyä” harjoittaen. Kabat-Zinn on amerikkalaisen ”mindfulness-meditaation” guru. Hän on ”lanseerannut” tietoisuustaitoja, uskonnosta irroitettua meditaatiota, lääketieteeseen. Hän opettaa, kuinka ihminen voi tätä mietiskelytapaa hyväksi käyttäen löytää uuden olemisen tavan. Ihminen voi harjoittaa mindfulness-meditaatiota esimerkiksi keskittyen hengittämiseensä, sydämenlyönteihinsä, hän voi meditoida kävellen, syöden ja monella muulla tavalla.

Siirtolan Emäntä puolestaan löysi oman olemisensa tavan käyttäen hyväksi erästä toista tapaa meditoida, jota hän kutsuu ”Sisäiseksi teatteriksi”. Tämän meditaatiotavan juuret ovat kristinuskossa, kun taas mindfulness meditaation juuret ovat buddhalaisuudessa. Molemmille näille on tyypillistä se, että omien ajatusten annetaan tulla ja mennä, mutta ne ohjataan aina takaisin tiettyyn keskukseen. Mindfulness-meditaatio on mielen tyhjentämistä ja sisäinen teatteri on terapeuttisen tiedon hyödyntämistä, refelektiivistä oppimista: mielen täyttämistä näkökulmilla ja niiden leikillä. Yhteistä molemmille on, että ajatuksia ei tukahduteta tai arvoteta, vaan niiden sallitaan tulla ja mennä sekä opetellaan ohjaamaan omaa tietoisuutta. Tällöin ajatuksemme eivät enää ajattale meissä vaan me itse tunnistamme ja säätelemme ajatuksiamme.

Siirtolan Emäntä uskoo, että organisaatiokulttuurissa on tapahtumassa vallankumous. Se ei tapahdu välttämättä organisaatioiden johtajien ohjaamana, vaikka joskus näinkin voi tapahtua tietoisuustaitoja omaavan muutosjohtajan ohjatessa prosessia. Tietoisuustaidot kun ovat tarttuva taito. Emännästä vaikuttaa siltä, että tietoisuuden vallankumous on lähtenyt leviämään ensisijaisesti ruohonjuuristasolta. Yhä useampi ihminen tajuaa, että kun ihminen siirtyy olemisen tilaan, säästyy häneltä turhaa energiaa. Työtä tekevä tietoisuustaitoja omaava henkilö keskittää huomionsa tähän hetkeen. Hän tekee työnsä läsnäolevasti ja osaa pysähtyä, nauttia myös hiljaisista hetkistä. Länsnäolontaitojen kehittyessä hän kykenee entistä paremmin kuuntelemaan myös muita ihmisiä läsnäolevasti. Muutos on hidas, koska kaikki yhteiskunnalliset rakenteet on luotu ”sitkuttajille”.

Aivan kuten orkesteri virittää soittiminensa resonoimaan sopusoinnussa keskenään, myös organisaatioiden ihmiset voivat virittää itsensä resonoimaan keskenään. Tähän tarvitaan hiljaisuutta ja mielikuvitusta. Yhteisen resonaation saavutettuaan ihmiset voivat tuntea kuuluvansa johonkin merkitykselliseen yhteisöön, ja tällöin työ palkitsee tekijäänsä enemmän kuin se aineellinen ansio, jota siitä saadaan. Ihminen huomaa, ettei hänen tarvitse projisoida omaa arvoaan omistamiinsa esineisiin. Elämämme tarkoitus ei löydy omaisuudestamme vaan itsestämme ja muista ihmisistä. Kannustavassa ja hyväksyvässä työyhteisössä voimme löytää tarkoituksen tekemisellemme. Onnistunut työyhteisö alkaa saavuttamaan organismin piirteitä: Se alkaa merkitystä elämään tuottavana organisminia laajenemaan ja hakemaan harmonisen olemassaolonsa kokoaan.

Siirtolan Emännällä on tunne, että osa Suomea, ja varsinkin valtakulttuuri, elää vielä vanhaa taantumuksellista 1900-luvun savupiipputeollisuuden aikaa. Olemme opettaneet jo äidinmaidossa tietyn materialistisen tavan ajatella, tavan, jossa ihmiset eivät osaa elää tässä hetkessä. Liian moni luulee, että onni tulee siitä, että kynsin hampain pidetään kiinni sellaisista palkankorotuksista, jotka olivat mahdollisia joskus silloin kauan sitten, kun vielä ei ajateltu, muuta kuin omaa palkkapussia. Onni on heille edelleen yhtäkuin paksu palkkapussi tai lottovoitto. Eletään tulevaisuudessa unelmoiden uudesta autosta, Sri Lankan matkasta tai tilavammasta kämpästä. Tai eletään menneisyydessä katkeria kokemuksia vatvoen. Eikä ihme, että näin eletään, kun konservatiivinen, jatkuvan aineellisen kasvun papisto, poliittinen ja talouseliitti näyttävät meille elämänmallia.

On tullut aika siirtyä tekemisen kulttuurista olemisen kulttuuriin. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme tekisi töitä, teemme vain töitä siten, että kuuntelemme itseämme ja muita ihmisiä. Kehitämme läsnä olemisen taitojamme ja sen mukana myös eettisyyttämme. Emme laukkaa päättömästi jonkun tulevaisuuden aineellisen unelman perässä. Kestämme sen, ja jopa kiitämme siitä, että toinen ihminen, toisesta kulttuurista, ajattelee eri tavalla, emmekä ota hänen erimielisiä ajatuksiaan persoonamme loukkauksina. Alamme elämään inhimillisinä humaaneina, yhteistoiminnallisina, toisemme huomioivina ihmisinä dialogisessa kulttuurissa. Otamme huomioon omien tarpeittemme lisäksi toisten ihmisten tarpeet, emmekä keskity ”sitkutellen” juoksemaan vain aineellisten statussymbolejen perässä.

Kun tietoisuustaidot leviävät, rakennamme välittämisen yhteisöjä, joissa ihmisille sallitaan ainutkertaisuus ja luovuus, eivätkä ihmiset ole vain kasvottomia numeroita. Tietoisuustaitojen levitessä kykenemme läsnäoloon työssämme, voimaannumme ja voimme optimoida kognitiivisen tai toiminnallisen kapasiteettimme. Kun olemme kasvattaneet tietoisuustaitojamme, kestämme paremmin taloudellisesti vaikeitakin aikoja. Teemme työtä itsearvoisesti itseyttämme, toisiamme, luontoa ja ihmisluontoa kunnioittaen sekä omia ainutkertaisia mahdollisuuksiamme toteuttaen. Kaikille tämä ei ole tällä hetkellä mahdollista. Miljoonat ihmiset joutuvat tekemään pitkiä päiviä, jotta saisivat edes perustarpeensa tyydytettyä. Siirtolan Emäntä kuitenkin uskoo, että mitä useampi alkaa toimimaan läsnä olevasti, sitä useammalle työ läsnä olevasti on mahdollista.

Opimme vihdoin pois tästä, jo liian kauan kestäneestä, luonnon kannalta tuhoisasta ja ahneesta uskomuksesta, jonka mukaan ihmiset ovat täällä vain kilpailemassa statussymboleista keskenään. Statusstressi on ollut 1900-luvun vahingollisin uskomus, josta olisi nyt pikaisesti päästävä lopullisesti eroon. Meidän ei tarvitse kadehtia naapurin omaisuutta, kun huomaamme löytävän onnen tästä hetkestä paljon vähemmällä aineellisella hyvinvoinnilla. On vapauttava tunne, kun huomaa, ettei oma arvo ole kiinnittyneinä esineisiin. Siirtolan Emäntä uskoo, että luomme kauniimpaa ja kestävämpää todellisuutta, kun tajuamme, että me kaikki maailmankylän kansalaiset olemme täällä tekemässä yhteistyötä keskenämme. Uskallamme pysähtyä kuuntelemaan läsnäolevasti maailmankaikkeuden kaikkia ääniä, jotka edustavat ihmiskunnan suurinta rikkautta.