Kadonneen lampaan paluu…

Olen ollut vuosia, etten sanoisi vuosikymmeniä, kiinnostunut ihmisen henkilökohtaisesta sisäisestä kokemusmaailmasta. Ehkä näin kävi siksi, että minussa on ollut lääketieteilijän lisäksi  olemassa aina myös vastarannan kiiski. Se sopeutumaton taitelijasielu.

WP_20131003_06120131006173722201310020131128122156[1]Opiskelin nimittäin poikkeuksellisen pitkään, hitaasti ja ahdistuneena luonnontieteellistä näkökulmaa ihmiseen hammaslääketieteen muodossa. Jälkeenpäin olen tajunnut, että luonnontietelijänä minulle opetettiin yksipuolistavaa, konemaista näkökulmaa ihmiseen, sitä,  jossa täytyi pitäytyä ihmisen fyysisessä olemuspuolessa. Jäkeenpäin ajattelen, että ehkä olen herkkä ihminen. Ehkä tämä vallan käyttäjien yksipuolinen tarina ei riittänyt minulle. Voin huonosti konemaisessa todellisuuskuvassa, joka vääristi ihmistä pahan kerran.

Niihin aikoihin ei hammaslääkäri saanut olla lainkaan kiinnostunut ihmisen tarinasta. En yhtään ihmettele, että tunsin aikoinani oloni ahdistuneeksi sen aikaisessa hammaslääketieteellisessä tiedekunnassa. Ja ylipäätään tässä kaiken materialisoivassa kulttuurissa. 70-luvun hammaslääketieteellinen ympäristö, jossa porukka keskittyi vain ensisijaisesti suuhun ja siihen liittyviin sairauksiin, oli oikeastaan näin jälkeenpäin ajatellen esineellistävyydessään skitsofreninen.

Löysin NLP-opintojeni ja hypnoterapiakoulutukseni jälkeen itselleni uuden identiteetin, jossa sain olla koherentti itseäni aina uudelleen erilaistava ja organisoiva prosessi. Viihdyn nyt hoitotyössäni kokonaisena ihmisenä. Olen löytänyt työstäni terveydenhuollossa takaisin ilon, sillä voin käyttää omaa persoonaani tärkeimpänä työkalunani. Toteutan itseäni monipuoisesti. Aineksiani itseni kasaamisen löysin mm. Sören Kierkegaardin filosofiasta, Carl Jungilta, Ego state terapiasta, Ken Wilberin nelikenttä ajattelussa ja Lauri Rauhalan fenomenologiassa (ihminen on situationaalinen säätöpiiri: kehollinen, situationaalinen ja tajunallinen).

Viime vuosikymmenet  olen integroinut itseäni: Halusin ratkaista oman itseni arvoituksen. Tutkimusretkeni lähti liikkeelle oikeastaan hammashoitopelosta. En pelkästään koonnut itseäni itseni takia, vaan myös muiden: Ehkä voisin auttaa muitakin löytämään omaan mieleensä levollisuuden, sisäisen rauhan. Nyt pystyn huomattavan paljon paremmin hahmottamaan ihmistä todellisuutta luovana ja aina uudestaan tulkitsevana ainutkertaisena ihmisenä. Jokainen ihminen on oma tarinansa. Pystyn hyödyntämään kokemusmaailmani monia ulottuvuuksia, samaan tapaan kuin aivomme tekevät. Enkä tee tätä työtä vain itseäni varten.

Nyt olen palannut vihdoin jälleen anatomian ja fysiologian äärelle. Luen sekä Daniel Siegelin ajatuksia ihmisaivoista kokemustamme integroivana elimenä. Hän on kirjoittanut erinomaisen kirjan interpersonaalisesta neurobiologiasta. Toinen mielenkiintoinen kirja on Nobel-palkitun biologin Gerald Edelmanin ja psykiatri Giulio Tononin kirja ”Conscioussness – How matter becomes imagination”. Jihuu! Olen löytänyt neurobiologian, jossa minunlainen monitilainen ihminen viihtyy!

Jälkimmäisestä kirjasta ensimmäinen oppini on, että aivot eivät ole kuin tietokone. Niillä on monta erilaista organisoitumistasoa, jotka toimivat erilaisilla periaatteilla. Tietoisuus on aivojen monikerroksellinen ja monilla eri tavalla organisoitunut prosessitoiminto, eikä kenelläkään ihmisellä ole samalla tavalla toimivia aivoja. Voimme tuoda vain esiin joitakin yleisluonteisia yleistyksiä eri osien tehtävistä ja toiminnoista, mutta jokaisella meillä on ainutkertainen värkki ohjaamassa ja kokoamassa tarinaa omasta elämästämme. Kaikilla meillä on oma historiamme, omat kokemuksemme, jotka jättävät ainutkertaiset jäljet aivoihimme. Voimme olla suurimpia omien aivojemme asiantuntijoita!

Synaptiset yhteytemme elävät tarinamme mukanamme. Näemme asioita uudessa valossa, kun vanhat yhteydet kuolevat ja uudet syntyvät. Tähän tarinamme etenemiseen ei vaikuta pelkästään menneet kokemuksemme muiden ihmisten vastavuoroisessa joukossa, vaan mielikuvituksemme tuottamat visiot tulevaisuudesta. Tietokoneista eroaamme siinä, että olemme monimutkaisessa, monitasoisessa ja monin eri tavoin organisoituneessa vuorovaikutussuhteessa sekä kehoomme että ympäristöömme. Voimme elää tulevaisuutta ja menneistyyttä tässä ja nyt. Mikä hienoninta, elämänarvomme ja omatuntomme vaikuttavat siihen, kuinka tämä monimutkainen vuorovaikutusjärjestelmä organisoituu.

Aivojen organisoituminen ei ole vain yksinkertaista ärskyke-palaute (feedback) systeemi, vaan aivoissamme tapahtuu uus-sisääkäyntiä (re-entry), vastavuoroisissa palautejärjestelmissä, joiden avulla aivomme synkronoivat, integroivat, itse itseään. Mikään ekosysteemi, esimerkiksi metsä, ei kykene tämänkaltaiseen säätelyyn kuin ihmisaivot. Tällaista organisoitumista on vaikea pukea metaforaksi.

Edelman ja Tonini kehoittavat meitä yrittämään tarjoamallaan metaforalla. Ajattele, että edessäsi on kummallinen kvartettiryhmä muusikoita. Jokainen muusikko yrittää improvisoida musiikkia suhteessa sisäiseen kokemukseensa mutta aistiensa avulla havainnoiden myös ympäristöänsä, kuulijoita. Lisäksi soittajien kehot on liitetty kummallisin taikalangoin toinen toisiinsa. He aistivat musiikissaan myös toisten muusikoiden kehon liikkeitä ja vahvuutta. Kaunista musiikkia syntyy näiden kolmen eri tason (ympäristö, soittajien tunto toinen toisistansa, sekä soittajan sisäinen kokemus).

Sisällämme on  ohjaaja, tai pikemminkin kapellimestari, joka voi oppia ohjaamaan tätä monitasoista, monin erilaisin tavoin organisoituvaa, yhteen pelaavaa orkesteria siten, että se luo integroitunutta ja koherenttia kaunista musiikkia. Uskon, että juuri tietoisuustaitojamme (mindfulness, mindsight) kehittämällä voimme kehittyä musiikkimme kapellimestarina.

Visioin, että tulevaisuudessa yhä useampi ihminen kykenee luomaan upeaa sinfoniaa sisäisellä orkesterillansa. Tämä tapahtuu, kun havahdumme ulkoisen maailman lisäksi näkemään oman sisäisyytemme. Mikä parasta, voimme tämän jälkeen psykofyysissosiaalisina eläjinä paremmin! Vain ulkonaisuuksiin keskittynyt, kaikkea numeroin monitoroiva elämäntapamme, on ollut sairautta ja pahoinvointia tuottavaa.

Kadonnut lammas palaa niityille, jotka eivät ole enää sen näköiset, kuin ne olivat kolmekymmentä vuotta sitten. Dan Siegel, Gerhard Edelman ja Giulio Tononi luovat neurobiologiaa, jossa mustakin lammas voi viihtyä.

Ihminen ei ole kone, vaan sen sijaan koneetkin ovat ihmisen luomia taideteoksia. Ehkä näet sen katsomalla kuvia, joita olen ottanut maatalousnäyttelyn koneista. Kuvia kauniista koneista voit löytää myös vanhemmista blogeistani!

Mainokset

Sisäinen teatteri loogisilla tasoilla

”Intuitiivinen mieli on pyhä lahja ja rationaalinen mieli on vain sen uskollinen palvelija. Olemme luoneet yhteiskunnan, joka kunnioittaa palvelijaa ja on unohtanut itse lahjan. Me emme ratkaise ongelmiamme sillä samalla tasolla, jolla olemme ne tuottaneet. Enemmän kuin mitään, tarvitsemme tällä vuosisadalla uusia tapoja ajatella. Meidän tarvitsee muuttaa materialistiset analyysimme, ja meidän täytyy siirtyä laajempiin, moniulotteisempiin näkökulmiin.” – Albert Einstein –

Standfordin yliopiston Ensyklopedian mukaan 70-luvulta alkoi liike, jota voi kutsua nimellä ”mielikuvaharjoitusten liike” (imagery movement). Vähitellen tämän liikkeen ajattelumallit ovat levinneet sekä psykoterapiaan, työnohjaukseen ja valmennukseen. Psykoterapiassa mielikuviaharjoitteita käytetään esimerkiksi ”henkiseen kasvuun” sekä ”tietoisuuden laajentamiseen.”

Mielikuvaharjoitusten liike on osa laajempaa tietoisuustaitojen liikettä. Sisäinen teatteri minätiloilla on oman ymmärryksen laajentamista mielikuvaharjoittein. Se on oman itseohjautuvuuden lisäämistä luovan peilaavan tietoisuustaitojen harjoittamisen kautta. Kirjoittaja muodostaa historiallisista käyttäytymismalleistaan sekä mahdollisista minuuksista (tunteiden siirroistansa ja samaistumisen kohteistansa) minätiloja, joiden avulla hän alkaa työskennellä mielikuvituksensa avulla valetodelliisuuksissa, erilaisissa mahdollisissa maailmoissa. Tällä työskentelyllä on heijastusvaikutuksensa reaaliseen maailmaan, koska ihminen tulee entistä tietoisemmaksi omista tunteistaan, uskomuksistaan ja arvoistaan.

Sisäisen teatterin perusajatus on, että olemme muodostuneet osista, minätiloista, emmekä ole yhtenäinen kokonaisuus. Kullakin minätilalla on omat muistonsa, oma tapansa katsoa maailmaa, oma ulkonäkönsä, oma ikänsä jne. Sisäinen teatteri on integratiivinen psykoanalyyttinen työkalu, jolla ihminen voi lisätä oman tietoisuutensa eheyttä ja itseohjautuvuutta.

NLP:n loogisilla tasoilla Sisäinen teatteri voidaan hahmottaa seuraavasti:

MISSÄ? MILLOIN?
Minätilojen luomiseen tarvitaan pysähtyminen, hiljainen kaupunki- tai maalaisympäristö. Luova kirjoittaminen minätilojen kanssa on meditatiivinen prosessi, ja siksi se vaatii hiljentymistä ja pysähtymistä. Ympäristö on hyvä siivota huomiota vetävistä ärsykkeistä, kuten kännykästä, tietokoneesta jne.

Minätilojen kanssa on hyvä työskennellä erityisesti silloin, kun henkilö kaipaa muutosta elämäänsä.

Biologisella tasolla Sisäisessä teatterissa on kysymys peilisolujen ärsyttämisestä mielikuvituksen avulla. Prosessissa aktivoidaan  tiilasidonnaista oppimista ja muistia.
Kun ihminen saavuttaa ymmärryksensä laajenemisen kautta  itsereflektiivisen tilan, harjoittaa hän jokaisen päivän jokaisena hetkenä  tietoisuustaitoja. Ihminen on läsnä itselleen ja toiselle ihmisille tässä ja nyt.

MITEN?
Minätiloja voi luoda kiinnittämällä huomiota omiin totunnaisiin käyttäytymismalleihin ja ristiriitoihin. Aina kun meillä on hämmentynyt olo, minätilat pitävät neuvottelujaan. Voimme itsetarkkailun ja hyväksyvän läsnäolon avulla tunnistaa itsestämme sisäistettyjä toisia ihmisiä (esim. sisäistetyn äidin/isän puhetta), traumaattisia tapoja reagoida (esimerkiksi pakeneminen tai lukkoon meneminen riitatilanteesta), ja joitakin arkkityyppisiä osia, joita yleensä kaikilla on (esim. sisäinen lapsi, vanha viisas mies/nainen).

Jan Skyn HTT®- hallitsevan tilan tunnistus – on yksinkertainen tapa tunnistaa omia minätiloja.

Tiloja voi hyödyntää työnohjauksessa ja psykoterapiassa. Luovassa kirjoittamisprosessissa opetellaan tuntemaan itse omat minätilat, ja niistä rakennetaan hyvin keskenään kommunikoiva sisäinen yhteisö. Kirjoittaen tutustutaan omaan erilaisten tunnetilojen maailmaan  ja laajennetaan luovasti (esim. luovasti lukemalla)oman elämän ymmärtämystä. Ristiriitoja saa olla, mutta tiloja ohjaamalla pyritään löytämään uutta yhteisymmärrystä ja kompromissiratkaisuja tiloille.

Kirjoittaja harjoittelee itsehypnoottista psykodraamallista transsia, jonka avulla hän saavuttaa yhteyden omaan tiloiksi pirstoutuneeseen mieleensä. Prosessi on integroiva, eli kirjoittaen yhdistetään tunnetiloja entistä tietoisemmiksi tiloiksi.

Psykoterapeutti voi integroida minätilatyöskentelyyn omaa osaamistaan, koska kyseessä on integratiivinen terapeuttinen työkalu.

MITÄ TAITOJA TARVITAAN?
Jotta ihminen kykenee itseohjautuvuuteen, täytyy hänellä olla kehittyneitä aikuisia minätiloja. Joskus vasta keski-iässä tällaisia tiloja on muodostunut ihmiselle. On myös hyvä muistaa, että prosessi voi imaista mukaansa hyvin voimakkaasti, joten on tärkeää, että ihmisellä on mahdollisuus kokemuksensa reflektioon (esim. kirjoitusryhmä, työnohjaaja, terapeutti).

Ihminen tarvitsee rohkeutta heittäytyä mielikuvituksensa, intuitiivisen viisautensa ja luovuutensa varaan. Vähitellen kirjoittaja saavuttaa kosketuksensa olemiseensa, joka ei ole vain passiivista olemista, vaan hänen ”eksistenssinsä” on eettistä muotoa todellisuudelle antavaa aktiivista olemista.

Kirjoittajan on hyvä perehtyä laajemmin tietoisuustaitoihin, koska luova kirjoittaminen minätiloilla on eräs länsimaista psykoterapeuttista perinnettä hyödyntävä tietoisuustaito.
Sisäisen teatterin harjoittaminen minätiloilla on tietoisuuden keskittämistä, luovaa meditaatiota. Mieli keskitetään, ja opetellaan olemaan läsnä hyväksyvästi oman tietoisuuden erilaisille todellisuuksille. Psykologi ja filosofi Lauri Rauhala ennusti jo 80-luvulla, että meditaatio ja psykoterapia voidaan yhdistää. Sisäinen teatteri on työkalu, jolla nämä kaksi perinnettä voidaan yhdistää toinen toisiinsa.

Harjoittaakseen Sisäistä teatteria kirjoittaja tarvitsee perusymmärryksen Ego State terapiasta.

Systeemiajatteluun perehtymisestä on hyötyä. Ihmismieli on systeeminen järjestelmä, joka on jatkuvassa virtaavassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Minätilat ovat tietoisuuden attraktiopisteitä, joiden vuorovaikutuksessa tietoisuus jatkuvasti, päivästä toiseen, organisoituu uudestaan  ympäristönsä kanssa vuorovaikutuksellisessa suhteessa.

Myös tilasidonnaiseen muistiin ja oppimiseen liittyviä asioita on hyvä opiskella. Luovan lukemisen kautta oppimisprosessi integroituu osaksi minuutta.

MIKSI SISÄISTÄ TEATTERIA HARJOITETAAN?
Prosessin tarkoitus on omaan tajuntaan ja kokemusmaailmaan tutustuminen ja laajentaminen. Toisin sanoen Sisäinen teatteri on systeemiälyn kehittämistä: eli ihmisen kokonaisvaltaisen viisauden kehittämistä.

Kun ihminen tutustuu kaikkiin puoliinsa itseessään, myös aikaisemmin torjumiinsa mielen osiin, hänestä tulee joustavampi ja omat aidot uskomukset sekä arvostukset selkiintyvät. Sisäisen teatterin harjoittaminen on paitsi oivallusta tuottavaa, myös  moraalisen mielikuvituksen harjoittamista, jonka avulla ihmisen tietoisuus etsii eettistä tasapainoansa.  Elämän tarkoituksellisuuden kokemus lisääntyy tiedostamisprosessissa, kun ihminen pystyy toimimaan tietoisesti niiden mukaisesti eikä hän ole automaattisten kulttuurisesti ehdollistuneiden ajatustensa uhri. Sivutuotteena syntyy tyytyväisyyttä elämään.

Prosessin tavoite on auttaa ihmistä löytämään oman egon tilojen takaa uusi itseyden spontaani ohjauskeskus. Hyvä elämä muodostuu kahden minuuden ohjauskeskuksen spontaanin, luovan ja rationaalisen järjen yhteispelissä.

MILLAISILLE USKOMUKSILLE JA ARVOILLE PROSESSI RAKENTUU?
Prosessi rakentuu pluralistiselle ihmiskuvalle. Ei ole yhtä normaalia ihmismallia, vaan on lukematon määrä erilaisia normaaleja ihmistyyppejä.  Ihminen ei ole erillinen yksilö vaan hänen tietoisuutensa on osaa interpersonaalista tietoisuuden verkostoa. Sisäinen teatteri rakentuu hyväksyvälle rakkaudelle, jossa ihminen on  armollisesti läsnä itselleen ja vähitellen myös yhä paremmin toisille ihmisille. Saan olla epätäydellinen ihminen.

Ihminen lakkaa torjumasta tunnetilojansa. Sen sijaan hän antaa niille tietoisuustaitoja harjoittaen hellävaraisesti ja empaattisesti, metaforisen, analogisen tai symbolisen muodon.

Prosessissa ihminen oppii tuntemaan itsensä. Kirjoittaja vapautuu uuden tiedostamisensa kautta kulttuurisista taakoistaan, ja hän kasvaa oman elämänsä ohjaajaksi.
Ihminen tunnistaa itsessään olevat kaksi tietoisuuden keskusta: itseyden (egon ulkopuolisen luovan spontaanin keskuksen) sekä egon keskuksen (rationaalien, kokemusta peilaava ja tietoinen, jäsentävä keskus). Molemmat ovat tuiki tarpeellisia.
Maailma on monikulttuurinen ja näkökulmainen: pluralistinen. Kirjoittaja oppii  vähitellen tuntemaan, kuka hän on eli hän oppii tiedostamaan omat ehdollistuneet kulttuuriset ajattelumallinsa. Hän paljastaa jatkuvasti virtaavassa tilassa sisällänsä olevia intersubjektiivisia todellisuuksia.

Näin kirjoittaja kasvaa omien ajatustensa ohjaajaksi eikä hän ole enää automaattisten ajatustensa uhri. Tämä vapauttaa hänet egon ja sen tilojen vallasta: Hän voi saada kosketuksen aitoon, läsnäoloon kykenevään, omaan itsensä. Itsensä hyväksymisen kautta kehittyvät hänen taitonsa kohdata myös toinen ihminen armollisesti ja hyväksyvästi.

MISSIO?

Sisäisen teatterin harjoittaja saa olla henkinen ihminen. Prosessissa on sama unirversaalinen arvomaailma, kuin kaikissa suurissa uskonnoissa. Ihminen itse voi valita ne (hengelliset) metaforat, joita hän haluaa käyttää ymmärryksensä lisäämiseen.

Prosessin päämääränä on rakentaa tarkoituksellista elämää  osana yhteisöä ja luomakuntaa. Meissä on olemassa monia  tietoisuuden tasojen  tiloja, mm.  sisäinen viisaus, joka  tietää elämämme omat rajat ylittävän perimmäisen tarkoituksen. Me voimme avata sitä  dialektisen, keskustelevan draamallisen luovuutemme avulla.
Tämän tarkoituksemme ei tarvitse olla perinteisessä mielessä mitään suurta muotoa. Se voi olla jotakin kaunista pientä, hyvää ja merkityksellistä, jonka voimme jättää eettisenä jälkenämme maailmaan.

”Ymmärtävä ihminen kasvaa dialogin osallistujaksi, omalla erityisellä tasollaan (riippuen siitä, mitä hän haluaa ymmärtää tai tutkia)…. Tarkkailijalla ei ole asemaa tutkimuksen kohteena olevan maailman ulkopuolla, sen sijaan hän muuttuu osaksi tarkkailtavaa objektia.” – Mikhail Bakhtin –

Vapaa-ehtoistyö iloinen asia!

Pohjois-Suomen Mielenterveysseuran aluekoordinaattori Sinikka Kähkönen on opettanut meille, että vapaa-ehtoistyö on hedonistista altruismia. Olen entistä vakuuttuneempi, että asianlaita on juuri näin. Oli voimaannuttava kokemus saada jakaa yhteistä aikaa vapaaehtoistyötä tekevien kajaanilaisten, kemi-torniolaisten, rovaniemeläisten, kiteeläisten, savonlinnalaisten ja kemijärveläisten kanssa.

Etenkin kemijärveläiset kaksi  MTS:n vapaaehtoistyötä tekevää naisihmistä naurattivat meitä useammalla tarinalla, jotka kaiken lisäksi vielä olivat tositarinoita elämästä. Jounin, Tyynen ja Martan konsertin jälkeen parivaljakko istui iltapalalla Eskon-baarissa. Viereisestä pöydästä kuikuiltiin ja vähän välilä hymyilleen katseltiin tätä kemijärveläistä naisparivaljakkoa. Käyttäytymisen syykin vähitellen paljastui, kun viereisen pöydän väki kiitti rouvia erinomaisesta illan esityksestä. He luulivat vapaaehtoisiamme vapaa-ajan asusteisiin siirtyneiksi Tyyneksi ja Martaksi.

Ei meillä pelkästään hauskanpitoa ollut. Saimme myös  paljon hyödyllistä asiatietoa vapaaehtoisten toimijoiden organisoimisesta. Leena Lihavainen kävi läpi tutkimustietoa yhdistystoiminnan yleisistä linjoista. Alustuksen sisältö oli erittäin hyödyllistä, etenkin tällaiselle noviisipuheenjohtajalle, mitä Siirtolan Emäntä on.

Erityistä hämmästystä ja ilahdusta tarjosi meille Anneli Laine. Hän esitteli meille Rovaniemen Neuvokas-projektia. Rovaniemeläiset kun ovat kunnostautuneet organisoimalla erinomaisen eri järjestöjen välisen vapaaehtoistyön yhteistyöorganisaation, Neuvokkaan. Heidän eri järjestöjä edustavat vapaaehtoiset tekevät mitä moninaisempaa yhteistyötä vanhustyöstä viihdyttävään eri alan taitelijoiden ohjelmarenkaaseen. Pitkän linjan vapaaehtoistyöntekijöitä on jo siirtynyt toimijoista avun saajiksi. Heiltä meillä kuhmolaisilla on opittavaa! Anneli persoonaltaan oli vielä hämmästyttävä. Kateellisena Emäntä ihaili, kuinka hän ulkomuistista lateli mitä mielenkiintoisempaa asiaa tarinoilla höystettynä.

Illalla meitä viihdyttivät Jouni Keronen, Tyyne ja Martta. Jouni on Siirtolan Emännälle tuntematon mies,  Emäntä kun ei ole mikään erityinen musiikin harrastaja. Jouni pääsi kuitenkin yllättämään upealla äänellään, ja Emännästä tulikin kertaheitolla Jouni-fani. Erityisesti hänen uusi koskettava kappaleensa ”Poika” ja sen psykologinen sisältö liikauttivat jotakin syvällä Emännän sydämen perukassa. Aikuisten maailma on kova, ja meidän täytyy muistaa aina helliä sisäistä lastamme.

Tyyne ja Martta esityksellään muistuttivat meitä kaikkia siitä, että mielenterveys on iloinen asia. Heitä katsoessa ihmiset eivät pidätelleet nauruaan.  ”Tytöt ”keräsivät esiintymisellään rahaa Virossa suoritettavaan suonikohjuleikkauksiinsa. Mikä parasta, Emännän mielestä he rikkovat mukavasti naiseutta koskevia tabuja. Konsertin organisointia hoiti Kuhmon Mielenterveysseuran puolesta Ilkka Heikkinen. Siirtolan Emäntä haluaa kiittää häntä vielä kerran tästä panoksesta!

Sunnuntaina Siirtolan Emäntä leipoi osallistujille savolaisen mielikuvakukon. Savolaisen kukon oikein kiusallansa (Emäntä kun muistaa savolaiset juurensa), vaikka Isäntä aina kehuu kainuulaisia kukkoja. Se sisälsi uupuneelle ihmiselle sopivia voimaannuttavia NLP-aineksia: Pohja muodostui hyödyllisistä uskomuksista, kuori hengitysharjoituksista, liikunnasta, ravinnosta ja oikeasta lepo-aktiviteettirytmistä. Kukon sisälle oli piilotettu erilaisia mielikuvaharjoituksia, kuten ankkurointeja, ristiriitojen symbolisointeja, rajojen asettamisia, näkökulman vaihtamisen taitoja ja uudelleenmäärittelyjä.

Tämän jälkeen käytimme hyväksi mielenterveysseuralaisten omaa sisäistä kokemusperäistä viisautta. Osallistujat rakensivat nimittäin vuorovaikutuksellisesti kolmessa ryhmässä omat voimaannuttavat mielikuvakukkonsa.

Kuhmon MTS:n puolesta osoitan suurkiitokset kaikille osallistujille meidän kuhmolaisten MTS jäsenien puolesta. Erityiset kiitokset aluekoordinattoreille Mari Huttuselle ja Sinikka Kähköselle.