Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, nr 5

Sivuilla 103-120 Juha Pihkala ja Esko Valtaoja käyvät moraalin, kuten hyvän ja pahan, kimppuun. Mielenkiintoista sinänsä, että tässä osiossa (16.08.2009) Valtaoja alkaakin tinkimään omasta näkökulmastaan. Aikaisemmin hän toi esille, että moraali voi perustua vain faktoihin. Kirjeessään hän nyt kuitenkin vetäytyy tästä kannasta ja kirjoittaa, että moraali ei perustu oikeastaan ”tietoon” vaan ”järkeen”. Nämähän kaksi asiaa ovat täysin eri asiat! Mielestäni älykäs ihminen voi järjellään helposti perustella, miksi hän uskoo Jumalaan, mutta hän ei voi tietenkään perustella sitä millään luonnontieteellisillä faktoilla. Emännästä olisi yhtä naurettavaa perustella Jumalaa faktoilla, kuin että pitäisi Raamatusta löytää selitys hampaan periapikaalisen tulehduksen olemukselle. Kysymyksessä on puhtaasti ontologinen sekaannus.

Kaiken kaikkiaan Siirtolan Emäntä huomaa, että Esko Valtaojalla vaikuttaisi olevan kovin stereotyyppinen ja primitiivinen kuva uskovaisista. Valtaoja kirjoittaa esimerkiksi ”Uskossa keskeisintä on oman sielun pelastuminen, joka on aivan yhtä individualistinen päämäärä kuin oman nautinnon tavoittelu.” Miten Valtaoja voi tietää, mikä uskossa on keskeisinä, jos hän ei itse usko? Miten niin, sielun pelastuminen on individualistinen päämäärä?

Emäntä on sitä mieltä, että sielun pelastus tarkoittaa sitä, että ihminen irrotautuu omasta egostaa, löytää elämän varrella kadottamansa itseytensä, puhtaan Rakkauden, arkkityyppisen Valon, joka auttaa häntä saavuttamaan jo hetkellisiä ”paratiisikokemuksia” jo  maan päällä. Tavoite ei ole pelkästään individualistinen. Emäntä väittää, että tällaiset kokemukset palvelevat automaatiisesti yhteisöllistä hyvää; aito eettinen yhteisöllinen toimijuus lähtee liikkeelle yksilöistä, jotka tuntevat itsensä. Tämähän on psykonalyyttinen tosiasia. Emmekö elä tänä päivänä naamioelämää? Harva ihminen tuntee itsensä, vaan he pukevat kasvoillensa erilaisia naamioita, peittääkseen oman pimeytensä.

Onko asketistinen ”itseensä käpertyminen” automaattisesti ylevämpää ja parempaa kuin jonkun elämää aktiivisesti elävän jumalattoman ihmisen, miettii Valtaoja. Luulen, että tämän jos joku ”tietää” se on vain Jumala, jos sellainen sattuisi ihan oikeasti olemaan olemassa. Emäntä itse epäilee, että moni materialististisen maailmankatsomuksen ”harhassa” elää ekologisesti huomattavasti kestämättömämpää (ihmis)luontoa vahingoittavaa elämää kuin tällainen ”asketisti”. Lääketieteellisen etiikkan perusteesi on: ”Älä vahingoita” (Do not harm). Asketisti ei ainakaan tätä tee tätä.

Sielun pelastuksen yhteisöllisyydestä Juha Pihkala tuo esille kovasti Emäntää kiinnostavan seikan eli sanan ”omatunto” etymologian. Pihkala muistuttaa, että kreikan syneideesis, latinan conscientia, englannin conscience, saksan Gewissen ja ruotsin samvete kaikki sisältävät ajatuksen yhteisestä tiedosta, yhteisesti sitovasta näkemyksestä. Sisäinen sielumme palastuminen, omantuntomme äänen kuunteleminen, on toimintaa jossa ylitämme yksilön henkilökohtaisen vastuun. Tämän voi jo oivaltaa, kun tarkastelee omatunnon käsitettä muilla kielillä. Mielenkiintoista, että suomen kielen on vallannut tällainen individualistinen  käsite, kun oma tunto oikeammin on ”yhteistunto”, tunto, joka ylittää yksilön rajat. Se on siis yliaistillinen, transsendenttinen, käsite.

Emäntä ei moiti Valtaojaa kapeakatseisuudesta, koska Emäntä itse on huomannut itsellään monet kerrat olevan harmittavan stereotyyppinen kuva ”ateisteista”. Hän on joutunut monet kerrat korjaamaan omia harhaluulojaan.  Emäntä haluaa kuitenkin muistuttaa Valtaojaa siitä, että hän on ollut havaitsevinaan, että joskus laajasydäminen ateisti ja suvaitsevainen kristitty, ovat näkemyksiltään lähempänä toisiaan kuin fundamentalisti uskovainen tai ahdasmielinen itsensä tunteista irrottanut kaiken mitattavina numeroina näkevä ateisti. Ehkä nämä kaksi suvaitsevaista molemmat ovat oivaltaneet kaikkien metafyysisten näkemysten rajallisuuden. Emäntä on ollut huomaavinaan, että ajatteluun tulee syvyyttä siitä, että ihminen uskaltaa siirtää itseään astinkiveltä toiselle, eikä hän jää seisomaan yksin pelkästään yhdelle kivelle.

Millälailla Siirtolan Emäntä perustelee oman Jumaluskonsa älyllä? Hän perustelee, että onnellisuustutkimuksissa on todettu uskon harjoittamisen tuottavan ihmiselle lisäarvoa, onnellisuutta elämään. Pragmaattisesta näkökulmasta on viisasta olla ei-fundamentalistinen uskovainen. Terveellä tavalla uskovainen ihminen ei ole kadottanut yhteyttään tunteisiinsa. Amerikkalainen onnellisuustutkija Sonja Lyubomirsky kirjoittaa: ”Uskonnollisuuden ja henkisyyden ytimenä ovat voimakkaat tunne-elämykset: jumalanpalveluksen tuoma lohtu, mystisen, ylevän pyhyyden läsnäolon herättämä kunnioitus ja ihmetys sekä intensiivinen rakkauden, maailmankaikkeuden äärettömyyden tai ainutlaatuisen luonnonkauden kohtaaminen. Uskonnolliset kokemukset saattavat herättää syviä henkistymisen, hurmoksen tai valaistumisen tunteita, syventää uskoa ja antaa elämälle suuremman merkityksen.

Näillä sivuilla Juha Pihkalakin alkaa muuten näyttää parhaita puoliaan, tai ainakin Siirtolan Emäntä saavuttaa dialogista kosketuspintaa hänen kokemuksensa ääneen. Miehen sanoista välittyy viisausperinne, joka ei irrota ihmistä hänen tunteistaan.

Emäntä jälleen kerran haluaa kiinnittää huomionsa siihen, että millä tavalla on järkevää uskoa. Ei ole järkevää uskoa autoritaarisesti ja ahdasmielisesti, siirtäen negatiivisia tunteita muihin ihmisiin. Se ei paranna kenenkään elämän laatua. Emäntä kehottaakin ihmistä kiinnittämään huomiota omaan varjoonsa, ”syntisyyteensä” ja sen tunnistamiseen. Yleensä kun jonkun ihmisen eriävä mielipide laukaisee automaattisia negatiivisia hallitsemattomia tunteita meissä, on kysymyksessä tunteensiirto. Valittaen Emäntä toteaa, että hän itse ei ole vapaa varjonsa vaikutuksesta. Toisaalta kun varjonsa tunnistaa, on se ensiaste siihen, että ihminen pääsee eteenpäin omassa yksilöitymisprosessissaan. Emäntä on huomannut, että varjotyöskentely tapahtuu mietiskelyn (länsimaisen tai itämaisen) kautta. Ihminen lähtee työstämään jollain lailla meditoiden omia ajatuksiaan, tapahtuu tunteiden käsittelyä, jolloin ne muuttavat muotoaan.

Emäntä perustelee järjellään Jumalan olemassaoloa sillä asialla, että tällainen uskomus auttaa häntä pääsemään omassa yksilöitymisprosessisaan eteenpäin. Arkkityyppinen Jumala, sisäinen Valo, on uskomus/totuus, joka auttaa häntä laajentamaan teleologisesti omaa tietoisuuttaan. Aivan samoin, kuin Juha Pihkala perustelee ”viimeistä tuomiota” sillä, että tällainen uskomus, olkoon valhe tai tosi, ohjaa ihmisen eettistä käyttäytymistä oikeaan suuntaan. Jumala on jokin itseä suurempi arkkityyppinen elämän eettisyyttä edustava voima, joka vetää Emäntää puoleensa. Kristinuskon Jumalkäsite on auttanut häntä elämässä siten, että hän on lähtenyt toteuttamaan omaa yhteisöllistä elämäänsä tavalla, joka on tuonut hänen elämäänsä tyytyväisyyttä.

Riippumatta siitä uskommeko vai emme, meillä aina oma varjomme. Pihkalan sanoin ”uskonnollinen usko ei takaa hyvää ja vastuullista käytöstä”. Ainoa mittamme on sisäinen Valo. Emäntä miettii, että ehkä olennaista on, ettei mikään ihmisryhmä, olkoon sitten kysymyksessä vapaa-ajattelijat tai karismaattinen uskonnollinen liike, ota moraalista ylemmyyttä muihin ihmisiin nähden. Uskoo tai ei usko, ainoastaan Jumala, jos sellainen on olemassa, päättää kuka elää parempaa elämää kuin toinen.  Niin kauan kun emme ole nöyriä, siirrämme tunteitamme muihin ihmisiin.

Raamattussa on Emännän mielestä suuri määrä psykologista viisautta, jota meidän kannatta kuunnella. Jos Emäntä haluaa oppia jotain ientulehduksen etiologiasta, turvautuu hän hammaslääketieteeseen. Jos hän sen sijaan haluaa oppia elämän tarkoituksesta jotakin uutta, turvautuu Emäntä ehdottomasti mielummin Raamattuun kuin tieteeseen. Ottakaamme esimerkiksi vaikkapa tämä ”varjomme”. Matteuksen evanekeliumi meille hyvät neuvot kuinka lähestyä pimeää puoltamme:

Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

Valtaoja kysyy ”Miksei ihminen, jonka yhtenä – ei ainoana – tavoitteena on nauttia elämästä, ei voisi haluta auttaa myös muita ihmisiä pääsemään nauttimaan samoista iloista?” Mikä ettei – silloin kun näissä nautinnoissa on kysymys nautinnoista, jotka eivät vahingoita ihmistä itseä eikä yhteisöä. ”Elämästä nautiskelijoita” on koko ajan enemmän ja enemmän vieroitushoidoissa. Lähes puoli miljoonaa suomalaista popsii masennuslääkkeitä. Meillä on kummallinen addiktisoiva kulttuuri. Onnettomuudeksemme meillä on kasvamassa ensimmäinen nuori sukupolvi, jonka eliniän ennustetaan olevan lyhyempi kuin nykyisen. Tämä kaikki huolimatta siitä, että olemme muka niin hirvittävän tieteellisteknisesti ”edistynyt” kulttuuri.

Olemmeko kokonaisvaltaisesti edistyneitä ainoastaan tällä mekanistisella luonnontieteellisellä saralla, kun taas moraalinen ja tietoisuuden kehityksemme ovat taantuneita? Väistämättä Emännälle tulee tällainen mahdollisuus mieleen. Nykyiseen materialistiseen elämäntapaan, hallinnan kulttuuriin ja sen ”nautintoihin” on rakennettuna aineksia, jotka eivät edistä ihmisluonnon täysipainoista toteutumista. Yksilöitynyt ihminen tuskin suostuu olemaan ratas ekologisesti tuhoisassa teknisessä hirviössä, jossa taloudellinen kasvu on ainut mitta. Siirtolan Emäntä uskoo, että terve suvaitsevainen hengellisyys ja humanististen tieteiden integraatio luonnontieteeseen voivat olla ne elementit, jotka tulevaisuudessa lisää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, elämän laatua ja elämän ymmärrystä. Tieto ja ymmärrys ovat kaksi eri asiaa.

Mainokset

Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän äärellä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, osa 1

Pihkala ja Valtaoja keskustelevat jo toisen kirjan verran uskonnollisista ja ”uskottomista” kysymyksistä. Siirtolan hävytön Emäntä päätti tuoda tähän väittelyyn pirtinpöydän äärellä leipomansa, pippurilla, suolalla ja yrteillä maustetun, uuskainuulaisen maalaisnaisen näkökulman. Kanat, kuten Siirtolan Emäntä, ovat  siinä mielessä hankalia tänä päivänä, ettivät he suostu katsomaan kukkojen yksintaistelua tunkiolla. Rehellisesti sanottuna, Emäntä näkisin tänä päivänä tunkion mieluiten androgyynien lintujen tanssipaikkana. Hän tarkoittanee sitä, että hyväksyisimme maailman, jossa ihmiset olisivat vain androgyynejä moniäänisiä ihmisiä. He olisivat sellaisia kansalaisia, jotka ovat  sinut oman animuksensa/animan kanssa. Nämä käsitteet kuvaavat siis itsessämme olevia ominaisuuksia, jotka edustavat meissä vastakkaista sukupuolta.

Emäntä haluaa heti alkajaiseksi sanoa, että kun hän kirjoittaa ”patriarkasta”, ei hän tarkoita  yleisesti miehiä, vaan hän tarkoittaa ihmisiä, jotka edustavat patriarkaalista kulttuuria. Siirtolan Emäntä on tavannut paljon naisia, jotka ovat alfauroita, ja miehiä, jotka omaavat suurta andorygyynistä sydämen viisautta.

Kuten aikaisempia ”Annan ja hänen ystävänsä” blogeja läpi lukenut lukija on varmasti jo huomannut, Siirtolan Emäntä lukee itsensä kristinuskon ystäväksi ja agnostikoksi. Emännän taustasta vielä sen verran, että hän ei ole kasvanut voimakkaasti uskonnollisessa ympäristössä. Emäntä muistaa kyllä joskus pienenä ruokoilleensa iltarukouksia äidin tai isän kanssa ja hän on kuullut käyneensä pienenä myös pyhäkoulussa, mutta siihen pysähtyi hänen hengellinen kasvatuksensa. Vanhempansa hän luokittelee  ”vähemmän uskovaisiksi” kuin itsensä. Emäntä erosi  kolmekymppisenä kirkosta ja hän liityi siihen takaisin neljävitosena.

Emäntä näkee paljon yhteistä Valistuksen perinteelle rakentuvalla luonnontieteellisellä materialistisella maailmankatsomuksella sekä autoritaarisella Kristinuskolla. Ne kumpikin edustavat patriarkkaallista hierarkkista käsitystä totuudesta. Ne ovat ”oppinut Isä ojentaa kilttiä poikaansa/tytärtänsä” -totuuksia. Molemmat äärimuotoisina, samoin kun muutkin maskuliiniset ”isä-uskonnot”, kuten juutalaisuus ja islam, edustavat suljettuja järjestelmiä, jotka lukevat  ”väärinajattelijat” oman järjestelmänsä ulkopuolelle. Muistaakseni William James, amerikkalainen filosofi ja psykologi jakoi erilaiset viitekehykselliset ajattelutavat juuri näihin: suljettuihin ja avoimiin järjestelmiin. Fundamentalistinen luonnontieteellinen totuus on mielestäni suljettu järjestelmä, joka rajoittuu empiirisanalyyttiseen paradigmaan ja fundamentalistinen kristinusko patriarkaaliseen Jumal-käsitykseen. Molemmissa järjestelmissä riittävästi oppia saaneet hierakian ylimmän tason ”papit” kertovat tyhmälle kansalle, mikä se ”oikea” totuus on. Molemmat ovat siinäkin mielessä samanlaisia, että ne, fundamentalistisina muotoinaan, haluavat asiantuntijoineen varastaa ihmiseltä hänen itseohjautuvuutensa.

Patriarkaalisille järjestelmille on Siirtolan Emännän mielestä tyypillistä väittelykulttuuri, kilpailu ja suuri tarve osoittaa, että juuri oma ajattelu on ”oikeanlaista”, ja toisen ajattelu on ”väärää”. Sinänsä totuuden nimessä sanottakoon, että sen perusteella, mitä Emäntä tähän mennessä on lukenut,  ei Pihkala eikä Valtaoja ole kumpikaan fundamentalististen maailmankatsomusten vankeja. Näillä kukoilla vaikuttaisi, ainakin Emännän ensisilmäyksellä, olevan kykyä dialogiin, ja sehän on monikulttuurisuuden vuorovaikutusta. Näille linnuille annetakoon siis pisteitä tästä asiasta. Ehkä jo tunnustatte, kukot, että teissäkin asuu pieni kana sisällänne?

Emännän ajattelu hengellisyydestä ja kristinuskolle rakentuu ihan ikiomalle ajattelulle, johon hän on imenyt aineksia mm. Raamatusta, Simone Weililta, Sören Kierkegaardilta, Martin Buberilta, Henryk Skolimowskilta, Lauri Rauhalta ja analyyttisestä ja transpersonaalisesta psykologiasta (Carl Jung, Roberto Assagioli, Jean Shindoa Bolen).  Emäntä suosii ajattelu, jossa ihminen käyttää omia aivojaan, yhteistä historiallista viisausperinnettä  sekä omaa intuitiivista tunnetietoaan. Emännän mielestä autoritaariset totuusjärjestelmät, ”Kristinuskoa teeskentelevä oppineitten kristinusko” ja tiede, ovat varastaneet ihmiseltä heidän aidon Jumalansa, kokemusen siitä, että ihminen itse voi olla kasvotusten elämän Pyhyyden kanssa.  Usko kun ei ole Emännälle valmiiksi purtua tavaraa, vaan sen ytimen muodostaa intohimoinen asioiden jatkuva henkilökohtainen peilaaminen, kokemuksellinen oppiminen.

Kuten Emäntä on jo aikaisemmin maininnut, jos elämä rakentuu pelkkien faktojen varaan, voi siitä voi tulla ”helvetin” järkevää, mutta samalla merkityksetöntä. Emännän mielestä kristinusko ja sen Jumala, eivät ole osa jotakin hienoa filosofista erinomaista metafyysistä järjestelmää, joka voidaan oikeaksi todistaa siten, että oppineet teologit lyövät päänsä yhteen. Sen sijaan Emäntä ajattelee että erilaisten metafyysiset järjestelmien,  ja niiden luomien erilaisten maailman katsomusten, olevan osa elämän osittain tiedostamattomien voimien, mukaan lukien elämän Pyhän ulottuvuuden, ilmenemismuotoja (Vau mikä lause… melkein kuin ystvänäni Sören Kierkegaardin!). Usko merkitsee Emänälle intohimoista oman tietoisen ymmärtämisen laajentamista, johon hän tarvitsee myös syvällisiä metaforisia symboleja.

Valitettavasti tämä tiedostamaton mielenosamme ei muodostu pelkästään valosta vaan siellä on myös varjoja. Ihminen ei itse siis kykene aina tietämään, onko hänen tunteensa aito, vai vastakohtansa kompensaatio. Hän ei voi muuta kuin luottaa intuitiiviseen tietoonsa, ja miettiä jatkuvasti sisällänsä, mahtaako hänen tekonsa edustaa aitoa rakkaudellista tekoa, vai vallantahtoa, tai ehkä molempia? On naurettavaa kikkailua kuvitellakaan, että voisimme johtaa ja todistaa Jumalaa jostain metafyysisestä järjestelmästä käsin. Maailma on moniääninen, samoin ihminen itse. Emäntä kuvaakin tällä hetkellä mieluiten itseään, mukaellen venäläisen kirjallisuustutkijan Bakhitinin ajatuksia, että hän on moniääninen novelli (Anna ja hänen ystävänsä), jota arkkityyppinen Jumala ohjaa.

Emäntä ajattelee tänä päivänä, että me globaalisesti edustamme monikulttuurista ja –uskonnollista perhettä. Meidän tulisi tehdä yhteiskunnalliset päätöksemme tältä pohjalta. Johtajamme voi eri tilanteissa edustaa eri suuntausta. Ja samalla  jokaisen tulisi kantaa oma vastuunsa siitä, että toimitaan vastuullisesti – olkoon sitten kysymyksessä islamuskoinen, kristitty, buddhalainen tai ateisti. Päätöksentekomme tulisi perustua rakkauteen eikä vallantahtoon. Tässä kohdassa korostaisin juuri feministisiä arvoja, kuten hoivaa (erityisesti luonnon ja ihmisluonnon suojelua), turvallisuutta  ja äidinrakkautta. Naiselliset monikulttuuriset arvot tulisi moniäänisessä kulttuurissa nostaa taloudellisten ja tieteellisten arvojen asettelun rinnalle.

Emäntä tunnustautuu avoimesti kahden maailman kansalaiseksi. Hän toimii sekä reaalimaailmassa, jossa vaikuttaa ensisijaisesti luonnontieteelliset normaalit syy- ja seuraussuhteet. Tässä maailmassa hän hoitaa hammaslääkärinä ihmisten hampaita käypähoito-ohjeitten mukaan.  Tässä maailmassa tiedemiehet ovat hänen dialogikumppaneitaan. Lisäksi Siirtolan Emäntä  elää myös toisessa maailmassa, jota hän voisi kutsua vaikkapa metaforien maailmaksi. Tässä maailmassa vaikuttavat tarinat, unet, myyttiset, mytologiset ja uskonnolliset järjestelmät. Siellä aukeaa monikulttuurinen valtava historiallinen kollektiivinen viisausperinteemme. Tässä metaforisessa todellisuudessa ovat mm. papit, terapeutit ja viisaat tavalliset ihmiset Emännän dialogikumppaneita.   Voimme saavuttaa rukoilun tai esimerkiksi jungilaisen aktiivisen mielikuvituksemme kautta saavuttaa yhteyden tähän intuitiiviseen valtavaan viisauteen, jossa myös uskonnollinen merkitysmaailma ja pyhyyden kokemuksemme sijaitsevat.

Kokonaisvaltaisesti ihmistä hoitava terveydenhuollon ammattilainen tajuaa, että hän voi hoitaa ihmistä myös tästä metaforisesta maailmasta käsin. Tämä tapahtuu, kun merkitysmaailmamme kohtaavat siten, että  niissä tapahtuu muutoksia. Jokin ihmisen oire, kuten hampaitten narskuttelu, voi olla symboli tästä metaforisesta maailmasta. Se voi kertoa jotakin täysin yksilöllistä tarinaa ihmisestä. Esimerkiksi se voi kertoa vaikkapa sellaisen kertomuksen, jossa ihminen on stressaavassa työympäristössä, ja joutuu pureskelemaan elämässään enemmän asioita, kun mihin hän sillä hetkellä pystyy. Jollakin toisella ihmisellä, se kertoo taas toisen tarinan. Metaforien maailma erooaa siinä mielessä luonnontieteellisestä, että tässä maailmassa monta tarinaa voi olla samanaikaisesti totta. Tässä maailmassa voimme potkaista logaritmit helvettiin.

Ihminen on Emännän mielestä osa sosiaalista, usein myös hengellistä, kehomieltä, joka toimii näissä kahdessa maailmassa; biologisessa ja metaforisessa.  Hypnoterapeutti, kuten Siirtolan Emännän mielen osa Treenaaja, yrittää purkaa ihmisen mielikehon oireita toisiin symbolisiin muotoihin. Metaforisen oivalluksen vapauttama energia mahdollistaa muodonmuutoksen, jossa asiakkaan eksistentiaalinen tuska ja sen fyysinen oire, voi helpottaa. Tässä metaforisessa maailmassa asiakas saa ammentaa halutessaan merkityksiä myös uskonnollisesta viisausperinteistä.

Emännän mielestä on aika yhdentekevää onko islam, buddhalaisuus, kristinusko, hindulaisuus vai kristinusko ”eniten” oikeassa. Tärkeintä on se, että ihminen löytää oman kanavansa ilmaista elämän syvimpiä merkityksiä. Emännälle käsitteet tulevat ensisijaisesti kristinuskosta, koska se on hänen kulttuurinsa ja isiensä usko. Emäntä kokee  juurtuvansa paremmin maailmaan, kun hän yrittää ymmärtää sitä kulttuuria, josta käsin hänen  oma itseytenä on muovautunut. Ja tämä koti, mistä Valtaojakin puhuu, on ehdottoman tärkeä. Emännälle se kuitenkin merkitsee ilmeisesti toista asiaa kuin Valtaojalle. Koti on sitä,  että ihminen löytää juurensa. Kun hän on ne löytänyt, kulkee koti aina mukana.

Emäntä on ollut huomavinaan, että kaikki suuret uskonnot rakentuvat sisäisille symboleille, armolle, myötätunnolle ja lähimmäisenrakkaudelle. Suvaitsevaiset, ei- fundamentalistiset uskonnot, tarjoavat erinomaista vastalääkettä tälle tämän päivän kulttuurille, joka rakentuu materialistisille, ulkoisille, luontoa kuormittaville ulkoisille statussymboleille. Naisen logiikka on sitä mieltä, että ehkä meidän kannattaisikin enemmän miettiä asioita monikultturisesti ja kunnioittaa kunkin perinteen tapoja.  Rakentaa entistä rikkaampi elämä sisäisten symbolien varaan. Länsimaisen ahneen ihmisen pitäisi nöyrytä olemaan yksi kulttuuri muiden joukossa.  Emännän mielestä on kuitenkin pelottava ja  kauhea kuva todellisuudesta sellainen, jossa ihminen lakkaa antamasta merkityksiä elämän pyhälle ulottuvuudelle, sillä onhan kaikki elämä pohjimmiltaan pyhää!

Ehkä maailma olisi parempi paikka, jos arvostaisimme enemmän menneisyyden viisausperinnettä. Luen parhaillaan Filokaliaa (osa yhteistä kristillistä viisausperinnettä), ja avasin sen nyt satunnaisesta kohdasta, jossa heti on suuri viisaus. Luulenpa, että tämä viisaus voisi edustaa yhtä hyvin buddhalaistakin perinnettä. Uskon tämän satunnaisen, aika rankankin, aforismin viisauteen enemmän kuin tähän materialistisen maailmankatsomuksen ”tieteelliseen” järkeen: Ylimieliseen yksipuoliseen totuuteen,  joka on välineellistänyt (ihmis)luonnon ekologisesti tuhoisalla tavalla.

(Pyhä Antonius Suuri k. 356 jKr)

Vapaita eivät ole ne, jotka ovat syntyneet vapaina, vaan ne, joiden elämässä ja tavoissa ei ole mitään orjuuttavaa. Ei siis pidä luulla, että todella vapaita ovat johtavassa asemassa olevat, jotka ovat pahoja ja hillittömiä, sillä he ovat aineellisten himojen orjia. Vapautta ja onnellisuutta on sielun todellinen puhtaus ja kaiken ajallisen halveksiminen.

”Kamalan järkevä” kulttuurimme

Siirtolan emännän mielestä me elämme kummallisessa järkeä ja faktatietoa ylikorostavassa kulttuurissamme. Luulemme olevamme järjestelmämme kanssa jotenkin erinomaisen edistyksellisiä, ja kuitenkin samaan aikaan, ne uhkat, jotka tänä päivänä uhkaavat maailmaa, ovat ensisijaisesti tämän ”edistyksellisen” kulttuurimme kouluttaman ihmisen itsensä rakentamia. Tieteen, teknologian ja tuotantovoimien liitto ei ole vienyt meitä kaipaamme Onnelaan, vaan elämme sen sijaan  itse esiin manaamamme apokalyptisen ekokatastrofin kynnyksellä. Ja emännästä näyttää, että tästä  kaikesta epäonnistumisestamme huolimatta elämme edelleen aikaa, jossa tiedettä yritetään kytkeä entistä tiukemmin taloudellista kasvua ja kilpailukykyä palvelemaan. Tässä tilanteessa alkaa Siirtolan emännän adrenaliinitaso veressä jo nousemaan. Jotkut tuntuvat edelleen luottavan yksinomaan rahaan ja  järkeen. Tiede ratkaisee ongelmamme, ajattelee edelleen  liian moni kansalainen. Kansainvälisesti ehkä merkittävin filosofimme Georg von Wright luokitteli jo vuosikymmeniä sitten skientismin, tieteisuskovaisuuden, uskonnollisten fundamentalistististen asenteiden joukkoon.

Jotenkin tämä meidän niin ”kamalan järkevä” kulttuurimme ihmetyttää päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän emäntää. Ehkäpä ihmisen pää ”sekoaa”, kun hän muuttaa kaupungista maalle.  Täältä maalta kun hän katsoo todellisuutta näyttää siltä, että tämän kaiken vaurauden ja edistyksen keskellä ihminen kuitenkin voi hyvin huonosti.  Vaikka keskiverto suomalainen on rikkaampi kuin koskaan, niin miksi hänestä ei ole tullut lempeämpää tai vähemmän taipuvaista väkivallan tekoihin? Miksi naisten alkoholin käyttö on lisääntynyt seitsenkertaiseksi viimeisten vuosikymmenien aikana? Entä miksi melkein puoli miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä? Kovin kummallinen on tämä kamalan järkevä kulttuurimme. Kun Siirtolan emäntä maistelee sanoja ”kamalan järkevä” maistuvat ne juuri juuri samalle kuin tämä kulttuurimme. Sillä hänen emännän viisautensa sanoo, että ihmisen käyttäytymistä ei tänä päivänä viime kädessä hallitsekaan oikeasti ihmisten oma järkiperäinen etu vaan oma tyhmä tahto. Aikuiset ja lapset ovat yhdessä hiekkalaatikolla, kilpailemassa siitä, kuka saa itselleen eniten leluja.

Emäntä toivoo ja samalla myös uskoo tyynenä sisimmässään, että elämme hiljaisen arvovallankumouksen aikaa. Nuoriso kun ei ihaile hierarkkista byrokraattista luontoa tuhoavaa ja ylikulutukselle rakentuvaa tehokkuusjärjestelmää, jonka olemme heille perinnöksi rakentaneet. Emäntä on ollut myös huomaavinaan, että yhä useampi sivistynyt pitkälle koulutettu vanhempi kieltäytyy uhraamasta yksilöllisyyttään muuttuakseen jatkuvan kasvunideologian kiltiksi laumapalvelijaksi. Emäntä uskoo, että yksi voimakkaimmista yhteiskunnallisista voimista, joka pitää sairasta järjestelmää koossa, on oman mielipiteen häpeäminen.

Lienee niin, että menneinä vuosina suuri osa kansaa on ollut byrokraattisen asiantuntijakulttuurin orjuuttamina ja he ovat eläneet illuusiotodellisuudessa. Toki kautta aikojen on ollut ajattelijoita, jotka ovat olleet joko aikaansa edellä, tai he ovat kyenneet nousemaan, jotenkin järjestelmän yläpuolelle, ja he ovat nähneet illuusiomme luonteen (Kierkegaard, Nietschze, Jung, von Wright jne.). Ja on ollut myös aivan tavallisia arkijärkeä käyttäviä Marttoja ja Martteja, jotka ovat tähän pystyneet. Jostain syystä kuitenkin tieteellisteknisen kehityksemme ulkokohtainen loistokkuus on sumentanut enemmistön silmät.

Toivon, että yhä harvempi äiti ja isä häpeää mielipidettään, sillä uskon jokaisen olevan huolissaan lastemme tulevaisuudesta. Toivon, että kaikki Martat ja Martit avaavat suunsa. Kaikki me koulutetut tai vähemmän koulutetut arkijärkeä ja erityistietoa hyväksi käyttävät ”tavikset” sanomme mielipiteemme. Me, jotka ihan vain omalla nupillamme olemme päätyneet siihen, että kasvun ideologian aika on ohi ja meidän on sen sijana aika miettiä ja keksiä uusia teorioita ja tapoja, kuinka siirtyä kohtuulliseen elämäntapaan. Suurin poliittinen tekomme lapsillemme voi olla oma elämäntapamuutoksemme. Eritysasiantuntijoiden ongelmana joskus on heidän suhteellisuuden tajunsa puuttuminen. Siirtolan hävytön emäntä siis ehdottaa, että meidän olisi aika siirtyä palkankorotuksista ja maksimaallisten voittojen kartuttamisesta uuteen aikaan, jossa mietimme, kuinka voimme elää aineellisesti kohtuullisemmin entistä laadukkaampaa elämää. Tarvitsemme muutosta, jossa sydän ohjaa rationaalisuutta, eikä rationaalisuus sydäntä.

Siirtolan emännän mielestä, juuri siksi tarvitsemme kipeästi luovia kekseliäitä uusia toimintamalleja rohkeita ihmisiä, jotka ymmärtävät tarpeellisen arvojen muutoksen kulttuuristamme. En usko, että ratkaisut löytyvät pelkästään tästä samasta tieteellisteknisestä viitekehyksestä, jolla olemme välineellistäneet luonnon ja oman luontomme ekologisesti tuhoisan ahneen käyttäytymisemme kohteeksi. Sen sijaan uskon ratkaisun löytyvän aktiivisen mielikuvituksen ja monikulttuurisen yhteistyön avulla prosessissa, jossa opimme arvostamaan muidenkin, jo menneiden yhtä lailla kuin nykyisten muiden kulttuurien perinteiden tietoa. Arkijärki on Siirtolan emännän mielestä siinä mielessä hyvää, että se ei ole pirstoutunutta, vaan se edustaa integratiivista, erilaisia näkökulmia yhdistävää, sisäistettyä viisautta. Siirtolan emännän arkijärki sanoo, että kohtuullisuus on hyve, jonka avulla voimme pelastautua ja samalla meistä voi tulla vähemmällä aineellisella tuhlaavuudella onnellisia ihmisiä.

 

 

 

 

Äänestä kumpi elää suuremmassa illuusiossa, Taloussanomien Pennanen vai minä?

Olen hämmentynyt Risto Pennanen Taloussanomien kolumnista. Hänen mukaansa uskomus, jossa rikkaammat korjaavat suurimmat hedelmät kasvusta on pelkkä illuusio. Miten sitten on sitten mahdollista, että köyhyystutkija Jouko Karjalainen väittää, että Suomessa rikkaimman ja köyhimmän 10% välinen ero on viimeisten vuosikymmenien aikana vain koko ajan kasvanut? Kuinka tämä on mahdollista? Olemme 50-luvulta lähtien eläneet muutamia lamoja lukuun ottamatta talouskasvun aikoja, mutta silti tuloerot ovat vaan kasvaneet.  Karjalainen jopa väitti, että ihmisen köyhien perustoimeen tulo on vain koko ajan 60-70 lukujen taitteesta  tilastojen mukaan laskenut. Lisäksi suuret tuloerot korreloivat mm. väkivallan ja sairastavuuden lisääntymisenä.  Minun järkeni sanoo, että tärkein sosiaalipoliittinen terveyttä edistävä ja väkivaltaa vähentävä toimenpide olisi lisätä ihmisten perustoimeentuloa.

Minua kiinnostaisi lisäksi  tietää, mitä on tämä Pennasen vaihtoehtoinen kasvu? Miten voimme lisätä kulutustamme, kun tällä hetkellä kulutamme 1,5 x biomassaa enemmän kuin maapallo tuottaa?  Lisäksi joka päivä tuotamme 50 % enemmän hiilidioksidia, kuin biosfääri sitoo? Tällä hetkellä siis elämme minun naisen logiikkani mukaan koko ajan omien lapsiemme omaisuudella. Syömme omien lastemme leipää. Tai toisilla käsitteillä: emme elä koroilla vaan syömme kokoajan rajallista pääomamme. Toki ymmärrän, että voimme lisätä hyvinvointipalveluita ja muita palveluita, mutta tuskin voimme tällöin puhua vaihtoehtoisesta kasvusta.  Eräs vaihtoehto on, että alamme puhua entistä enemmän  elämänlaadun lisääntymisestä, mutta se, että voisimme jatkaa tuhoisaa aineellista kulutuskäyttäytymistämme, eikö se ole pelkkä länsimaisten eliitin  megaluokan illuusio? Pennasen mukaan ”… viisainta on etsiä vaihtoehtoista kasvua, joka sekään ei saa tapahtua nykyisen kasvun kustannuksella.”  Pennanen siis haluaa ilmeisesti jatkaa omien lastensa leivän syömistä.  Äitinä minusta tämä ei ole viisautta eikä se myöskään ole eettinen valinta.

Eikö meidän tulisi keskustella entistä enemmän juuri tästä aineellisen elämämme kohtuullistamisesta ja samanaikaisesta elämänlaadullisista parantamisesta.  Voisimmeko ryhtyä entistä pontevammin ja avoimemmin keskustelemaan siitä, että ketkä oikeasti elävät illuusiotodellisuutta? Uskon, että on täysin mahdollista, että voimme tyytyä aineellisesti vähempään, ja samanaikaisesti voimme elää elämänlaadullisesti parempaa elämää.  Me hyväosaiset voimme vaihtaa yksilötasolla runsaan kuluttamisemme lisääntyvään vapaa-aikaan (tarjoamalla esim. työtämme työttömille), voimme lisätä ekologisesti kestäviä hyvinvointipalvelujen käyttöä ja ekologisesti kestävästi tuotettujen tuotteiden käyttöä. Voimme panostaa omaan henkilökohtaiseen kohtuullisempaan elämään,  itsemme henkiseen hyvinvointiin  ja luovuutemme toteuttamiseen. Minä en ole ikinä narissut veroista, ja olen valmis maksamaan enemmänkin veroja, jotta köyhimmän kansanosan hyvinvointia voitaisiin lisätä. Itseasiassa lähipiirissäni ei ole yhtään ihmistä, joka narisi veroista.

Olen sitä mieltä, että meidän kulttuurissamme vähintään joka toinen kärsii ”sairaudesta”, jonka nimi voisi olla vaikkapa ”materialistinen luonnehäiriö”.  Mikä parasta, vaikuttaa siltä, että silmänsä aukaisseita alkaa olla joka päivä enemmän. Minusta olisi muuten erinomainen asia, jos tällekin materialistiselle luonnehäiriölle annettaisiin oma DMS-luokituksensa. Maailmasta tulisi tämän jälkeen luultavammin huomattavasti terveellisempi ja paremmin voiva  planeetta.

Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivä ihminen elää harhassa, jossa hän luulee perustoimeentulon ylittävän vaurauden tuovan automaattisesti mukanansa onnen. Tutkimusten (kts. esimerkiksi Sonja Lybomirsky) mukaan onnellisuus korreloi hyvin vähän ylimääräiseen varallisuuteen. Rikas ihminen ei ole automaattisesti onnellinen. Onnellisuus korreloi sen sijaan paremmin sille, että ihminen löytää omalle elämälleen tarkoituksen ja mielekkyyden.  Eikö juuri perinteinen kasvunideologia rakennu tälle materialistiselle megailluusiolle.

Materialistinen luonnehäiriö ”pöpö” tartutetaan meihin jo lapsena. Se saa meissä monessa aikaan statusstressin, jonka pistää meidät sinnikkäästi kilpailemaan materiasta kavereittemme ja myöhemmin naapuriemme ja työtovereittemme kanssa. Ekologisesti olisi huomattavasti parempi vaihtoehto, että ihmiset kilpailisivat keskenään ”köyhäilyssä”.

Mitä mieltä olette, kumpi se meistä, minä vai Pennanen, elää suuremmassa harhassa?

Kenen elämää elät?

Pienen elämän etsijä kääntyy Jungin ajatuksien puoleen psykoanalyytikko Holliksen kautta  ja kehottaa meitä pysähtymään ja kuuntelemaan sisäistä viisauttamme. Siirtolan Emäntä on  samaa mieltä. Hiljaisuus ja yksinkertainen elämä voivat edustaa psykologisia elementtejä, joissa kykenemme kuuntelemaan moniäänistä luovaa minuuttamme. Meillä ei ole pelkästään sisällämme ”Vanhaa viisasta naista/miestä”, vaan väitän, että meissä on muita arkkityyppisiä hahmoja, kuten Sisäinen lapsi ja vastakkaisen sukupuolen edustaja/edustaja. Kiire on este oman sisäisyyden, omien ristririitaisten minuuksien löytämiselle ja eheytymiselle.

Nykyinen maailmamme on äärimmäisen kaoottinen ja ristiriitaisten voimien temmellyskenttä. Monet psykoterapeutit ovatkin sitä mieltä (esim. Rita Carter, John Rowan), että aikaisemmin sairaalloisena pidetystä mielen moniosaisuudesta tai monitilaisuudesta onkin tullut normaali selvitymisstrategia tämän päivän ihmiselle. Evoluutio keksii meille uusia selviytymiskeinoja kaoottisessa traumatisoivassa maailmassa. Ehkä juuri siksi roolipeleistäkin on tullut niin suosittuja? Ihmiset voivat mielikuvituksensa avulla irtautua arjesta ja ottaa etäisyyttä ongelmiinsa. Roolipelien fiktiivinen maailma on turvallinen, metaforinen tapa käsitellä ja leikkiä maailman ristiriitaisuuksissa.

Siirtolan Emäntä ei usko, että eheä minuutemme saavutetaan pelkästään tieteen keinoin. Hänen mielestään ainoastaan faktoille rakentuva maailmankuva on karmaisevan kylmä ja kuollut paikka. Tarvitsemme tosiasioiden lisäksi myös taidetta, uskontoja, tarinoita, myyttejä ja satuja. Jungissa Annaa ja hänen ystäviään, myös Siirtolan emäntää, kiehtoo juuri tämä ihmisen luovuuteen uskominen (taidan tästäedes kutsua itseäni aina täällä Siirtolassa kirjoitellessani pelkästään Siirtolan emännäksi, jottei lukija mene aivan sekaisin). Carl Jung rakasti yksinkertaista elämäänsä pienessä vaatimattomassa itserakentamassaan kivilinnassaan.  Hän toteutti siellä yksinkertaista elämäntapaansa, jollaista hänen esi-isänsäkin olivat eläneet. Linnassaan hän kävi läpi suuren osan omaa aktiivista mielikuvitusprosessiiaan ja unien tulkintansa, jotka olivat pohjana hänen seuraaville viidenkymmenenvuoden aikana luomille teorioille.  Unien, valveunien ja  aktiivisen mielikuvituksen maailmamme sisältää  kaikki tarpeelliset vastaukset itseydellemme. Voimme eheyttää itseämme muun muassa kirjoittaen, maalaten, musiikin keinoin ja tanssien. Eheytyminen on myös henkinen ja/tai hengellistymisen polku.

Eikö ole maailman tulevaisuuden kannalta huomattavasti hyödyllisempää, että ihmiset elävät sisäisissä fiktiivisissä pilvilinnoissa tai roolipelien seikkailuissa kuin ekologisesti kestämättömiä tarinoita rakentaen kuluttamalla ja matkustelemalla ympäri maailmaa. Emäntä väittää, että toivo paremmasta tulevaisuudesta ja ihmiskunnan eheytyminen saavutetaan nimenomaan ihmisen luovan vuorovaikutuksellisen monikulttuurisen leikin eikä pelkästään rationaalisen ajattelun kautta. Hän nimittäin uskoo, että ainoastaan löytämällä sovun itsensä kanssa, ihminen voi tavoittaa todellisen armon toista ihmistä ja luontoa kohtaan. Elämä ei ole perimmiltään taidetta eikä tiedettä, vaan se on oman ihmisluonnon toteuttamista.  Kulmakivet aitoon yhteisöllisyyteen sijaitsevat ihmisen sisäisyydessä.

Eikö tämän päivän ihminen keskity liikaa materialistisessa todellisuudessa elämiseen? Jos hän elää fantasiatodellisuudessa, on tämä todellisuus vain virtuaalista, jossa avuton ja yksinäinen ei välttämättä selviä. Ihminen tarvitsee ohjausta, jotta hän voi elää autenttista ja luovaa elämäänsä.

Virtuaalinen todellisuus on pirstoutuneitten ja eheitten ihmisten yhteinen temmellyskenttä. Siirtolan Emäntä uskoo, että juuri virtuualista ulottuvuuttaa tullaan tulevaisuudessa hyödyntämään entistä paremmin myös ihmisen eheytymisen välineenä. Ihminen ei pelkästään puhu itseään eheäksi, kuten terapiassa, vaan hän voi myös kirjoittaa itseään eheämmäksi. Vaikka Emäntä ei usko, että virtuaalinen kosketus koskaan korvaa toisen ihmisen läheisyyttä.

Eettisen ja ekologisen toiminnan lähtökohta on eheytyvä sisäinen maailma. Emäntä on sitä mieltä, että vasta virtauksen eheyttävässä tilassa ihminen elää autenttista omaa elämäänsä. Juuri luovuutemme saa elämän maistumaan elämältä ja pienessä ohjauksessa tai itseopiskellen saatamme pystyä juuri  luovuutemme avulla kääntää psyykeemme pirstaloitumisen voitoksemme. Oletteko huomanneet, myönteisiä pieniä muutoksia on ilmassa? Onko kollektiivinen, yhteisöllinen tietoisuutemme eheytymässä?