Ajatuksiani Sonja Lyubomirskyn onnellisuusaktiviteeteista, osa 2

Tässä kuvassa näet miltä näyttää, kun peilaan ajatuksiini uusia muotoja.

Palataanpas kuitenkin asiaan, siis näihin Sonja Lyubomirskyn onnellisuusaktiviteetteihin. Hänen mukaansa kannattaa muuten pitää mielessä, ettei onni ole jotakin, joka tipahtaa taivaalta. Jos haluat juosta maratonin, joudut tekemään töitä paljon ja säännöllisesti, jotta pystyt tämän unelmasi toteuttamaan. Samaan tapaan jos haluat olla satasella onnellinen, täytyy sinun löytää omat onnellisuusaktiviteettisi, joita sinun täytyy toteuttaa aktiivisesti ja pitkäjännitteisesti. Lybomirsky siis ajattelee samoin kuin Henryk Skolimowski, että onni on jotakin joka tulee sivutuotteena silloin, kun ihminen keskittyy tekemään joitain itseä  palkitsevia asioita aktiivisesti ja intohimoisesti.

3)  Älä vatvo äläkä vertaile itseäsi sosiaalisesti muihin

Asioiden liika pyörittely ja märehtiminen sisällä päässä, ei tuota yleensä muuta kuin harmia ja se syö energiaamme. Lyubomirsky kehottaa ihmisiä yksinkertaisesti kiinnittämään huomion muualle silloin kun märehtiminen on alkamassa päässämme. Mene vaikka marjastamaan tai ala siivoamaan kaappeja. Toinen konkreettinen tapa on sanoa itselle yksinkertaisesti ”Seis!” silloin kun pyörittely meinaa aloittaa päässämme toimintansa. Eräs hyvä vaihtoehto on etsiä toinen ihminen peiliksi. Voit keskustella viisaan ja luotettavan läheisesi kanssa märehtimästäsi aiheesta, ja saatat löytää uutta näkökulmaa hyödyttömään lukkiutuneitten ajatusten pyörittelyyn. Älä tee kuitenkaan tätä liian usein, sillä masennus on ”sosiaalisesti tarttuva sairaus”.  Ystäväsi voi väsyä. Neljänneksi voit harjoitella rentoutumista tai meditaatiota ja viimeiseksi Luybomirsky kehottaa ihmisiä kirjoittamaan ajatuksensa paperille. Tämä kirjoittaminen on juuri se, joka lopetti minun märehtimiseni.

Kun olin masentunut, vatvoin päiväkaudet ja etenkin yöt ongelmiani. Tällä tarkoitan sitä, että olin negatiivisen ajatteluni noidankehässä, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä. Kärsin vuosikaudet unettomuudesta ja pessimistisestä maailmankuvasta. Tätä kutsun sisäisessä teatterissani oman depressiivisen rva Otsaryppyni sisäiseksi monologiksi. Pääsin tästä monologista eroon, kun lähdin leikkimään omilla mielenosillani ja tein tämän nimenomaan kirjoittaen. En siis käyttänyt peilinäni vain muita ihmisiä, vaan rakensin itselleni mielentilat, joita käytin oman sisäavaruuteni peileinä. Löysin minänosiani ja loin uusia mahdollisia minuuksia. Käyttäen mielikuvitukseni voimaa ja psykoterapeuttista tietämystäni loin itselleni sisäisen mielenmaisemani ja mielen teatterin. Prosessi oli improvisoitua näkökulmien välistä leikkiä. Hyödytön vatvominen muuttui myönteiseksi muutosenergiaksi. Taiteen keinoin, esimerkiksi kirjoittaen, musisoiden tai kuvataiteiden kautta, voimme siis antaa ajatuksillemme uusia muotoja, ja voimme vapatua  lukkiutuneista ajatusmalleista. Tässä prosessissa voi parhaimmillaan vapautua suuret määrät tietoisuutta laajentavaa myönteistä energiaa.

Lyubomirsky korostaa, että kirjoittaa ihminen sitten päiväkirjaan, tietokoneelle tai paperinpalalle, asioiden pyörittely kirjoittaen voi auttaa järjestämään ajatukset. Se voi auttaa myös ymmärtämään itseämme ja saattamme havaita niissä toistuvat lukkiutuneet kuviot. Kun yhdistin tähän kirjoittamiseen vielä aktiivisen mielikuvitukseni ja psykoterapeuttisen tietämykseni, vuoden aikana minussa tapahtui valtava muutos. Seurauksena elämäni laatuni parantui ja lähdin katsomaan elämää uudesta näkökulmasta. Tiedän, etten ole koskaan elämässäni ”varmalla alustalla” siinä mielessä,että voisin olla ehdottoman varma, etten koskaan joudu enää syöksykierteeseen pimeään kaupunkiini. Edelleen on huonompia ja parempia päiviä, mutta elämäni perusvire on muuttunut. Kirjoittaminen on meditaatiotani ja joskus oikeastaan rukoustani, jossa annan ajatuksilleni uusia muotoja.

Sosiaalinen vertailu on oravanpyörämme ytimessä, sen voi ajatella olevan ekologisesti tuhoisan elämäntapamme energiaa. Ihminen ei voi olla samanaikaisesti kateellinen ja onnellinen. Se johtaa yleensä vain alemmuudentunteeseen, ahdistukseen ja omanarvontunnon laskuun. Jos vertaat itseäsi muihin, vertaa mieluiten itseäsi niihin, joilla menee huonommin kuin sinulla. Äläkä tyydy pelkästään vertailuun vaan toimi. Onnelliset ihmiset eivät Lyubomirskyn mukaan yleensä vertaa itseään toisiin ”menestyneempiin ihmisiin”. Olen päässyt pääsääntöisesti irti tästä sosiaalisesta vertailusta (edelleen joskus joudun tsemppaamaan), mikä on tehnyt elämästäni huomattavan paljon helpompaa.

4) Hyvien tekojen harjoittaminen

Oman kokemusmaailmani puitteissa tuon esiin vielä sen, että on tärkeää tietää omat rajansa. On kilttejä ihmisiä, jotka eivät ikinä ilkeä kieltäytyä erinäisistä vapaaehtoisuustehtävistä, ja näitä ihmisiä saatetaankin ”käyttää hyväksi”. Siksi on hyvä auttaa, mutta on hyvä tietää omat rajansa. Henkilökohtaisesti vanhemmiten olen alkanut toimimaan mukana erilaisissa yhdistyksissä ja niiden vapaaehtoisessa toiminnassa, mikä on tuottanut samalla lisäarvoa omaan elämääni. Pyrin myös muistamaan erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä pienillä avustuksilla. En voi kehua olevani suuren mittakaavaan hyväntekijä, mutta uskokin, että jokainen ihminen kun tekee elämässään eri kokoisia pieniä ja suurempia hyviä tekoja, voimme saada aikaiseksi hyvän kierteen. Joskus köyhän ropo voi olla arvokkaampi kuin rikkaan suurempi lahjoitus.

Lyubomyrski muistuttaa, että toistaiseksi on tutkittu hyvin vähän sitä, että onko asia todella niin, että muuttuminen jalomielisemmäksi, myötätuntoisemmaksi ja epäitsekkäämmäksi tekisi ihmisestä onnellisemman kuin suuret tulot. Anekdoottista todistusaineistoa sen sijaan tästä on jo paljon. On paljon esimerkkeja varakkaista ihmisiä, jotka ovat luopuneet suuresta osasta omaisuuttaan toisten ihmisten hyväksi. Esimerkiksi Bill ja Melinda Gates säätiö on lahjoittanut vuoden 2000 jälkeen yli 6 miljardia dollaria köyhien maiden terveydenhuollon parantamiseksi. Toisena esimerkkinä Lyubomyrski ottaa Sherry Lansingin, entisen Paramount Picturesin naisjohtajan, joka luopui vallastaan, maineestaan ja rikkauksistaan tehdäkseen päätoimisesti humanitaarista työtä. Oma skandinaavinenkin esimerkki meillä on tästä; hän on Peter Hoeg. Hän on tanskalaisten Robin Hood, joka lahjoittaa koko ajan suuren osan tuloistaan kehitysmaiden naisille ja lapsille. Nämä ihmiset ovat pitäneet ilmeisesti rahasta luopumista palkitsevampana toimintana kuin sen keräämistä.

Mainokset

Oravanpyörässä juostaan kovaa – ja turhaan?

Sonja Lyubomirsky, amerikkalainen psykologian professori, on kirjoittanut kirjan ”Kuinka onnelliseksi – uusi tieteellinen lähestymistapa”. Suhtaudun pienellä varauksella tieteeseen elämänviisauden tuojana. Miksi? Ehkä siksi, että mielestäni tiede on meidän kulttuurissamme yliarvosteettua. Amerikkalaisen filosofin Ralph Waldo Emersonin sanoin ”Elämän alkuaineemme on totuus, mutta jos joku kiinnittää huomionsa yhteen totuuden ulottuvuuteen ja omistautuu ainoastaan sille pitkäksi aikaa, totuus vääristyy eikä ole enää oma itsensä vaan epätotuutta”. Tiedekriittisyydestäni huolimatta, on toki hyvä välillä pohtia myös luonnontieteellistä näkökulmaa, koska tiede ankkuroi kokemuksemme reaalimaailmaan. Ihminen ei tällöin sido kokemuksiaan pelkästään ”mutu” maailmaan. Kuitenkin on hyvä muistaa samalla, että onni on näkökulman vaihtamisen taitoa ja tiede edustaa vain yhtä näkökulmaa.

Sonja Lyubomirskyn mukaan alttari, lottovoitto, rasvaimu tai huippuhieno omakotitalo eivät tuo tutkimusten mukaan onnea. Sen sijaan tällainen ajattelumalli on oravanpyöräelämämme ytimessä. Suomessahan on paljon puhuttu tästä ”sitku” elämästä. Sitten kun minulla on kaunis keho/koti/auto/puoliso, jota muut kadehtivat, olen onnellinen. Oravanpyörävaikutus perustuu siihen, että edellä mainitut asiat voivat tuoda hetkellisen onnen, mutta ihminen nopeasti sopeutuu uuteen tilanteeseen, ja vanha tyytymättömyys palaa nopeasti. Ihmisen elämään palaa ”hiipivä normalisoituminen”, jonka jälkeen aloitetaan uusi sosiaalinen vertailu. Aina löytyy joku toinen, jolla on asiat paremmin. Aina löytyy rikkaampi, kauniimpi, hienomman auton tai kauniimman vaimon omaava vertailupersoona. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ihminen juoksee oravanpyörässänsä koko ajan lujemmin ja lujemmin, ja kuitenkin hän aina saapuu samaan alkupisteeseen. Juoksu pyörässä monella nopeutuu ja nopeutuu. Ja kaikesta energiankulutuksesta huolimatta, taas ikävä olo palaa juoksijan vieraaksi.

Sinänsä aika tragikoomista, että näyttäisi siltä, että koko länsimainen järjestelmä rakentuisi tällaiselle valheelliselle käsitykselle onnesta. Kulttuurissamme myydään ihmisille pienestä pitäen illuusiota materialismin mukanaan tuomasta onnesta. Ihminen on sitten onnellinen, kun hän on rikas, kaunis, laiha,  terve ja näyttävässä aviolittossa tai avoliitossa. Kulttuurimme kärsii materialistisesta projektiosta, jossa oma arvo, kun sitä ei muuten kyetä nostamaan, projisoidaan ulkoisiin statussymboleihin. Toki tämä ei tarkoita, etteikö vauraatkin ja kauniit ihmiset voisi saavuttaa onnea. Niitä ei Lyubomirskybn mukaan kuitenkaan voi löytää juoksemalla ulkoisten materialististen statussymbolien perässä.

Mikä kummallisinta, myöskään sairaus ei näyttäisi tekevän meitä onnettomammaksi. Lyubomirsky viittaa tutkimukseen, jossa tutkittiin rankoissa dialyysihoidoissa olevien ihmisten onnellisuustasoa. He olivat aivan yhtä onnellisia kuin terveet ihmiset. Ja sama totuus paljastuu monessa muussa tutkimuksessa. Meille myydään myös illuusiota siitä, että kehomme ollessa aina terve ja kaunis olemme onnellisia ihmisiä. Näin ei kuitenkaan ole. Ihminen mukautuu yleensä sairauteenkin. Hän iloitsee niistä asioista, joita voi edelleen tehdä. On mielestäni aika tragikoomista, että kulttuurissamme eletään ensisijaiseti onnen ulkoisten muotojen orjina, vaikka todellinen onni lähtee sisäisyydestä, intohimoisesta itsensä toteuttamisesta. Se on tietysti oma tarinansa se. Kullakin ihmisellä voi olla oma onnellisuusaktiviteettinsa. On äärimmäisen vapauttavaa tajuta, etten tarvitse kuin perustoimeentulon onneni tueksi. Kaikki muu on toissijaista.

Uskon, että montaa meistä ahdistaa kulttuuri, jossa sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi, sinun täytyy yrittää toteuttaa elämässäsi onnen ulkoisia muotoja. Harva tiedostaa, että suurimman onnen tuoja on armo ja hyväksyntä, jonka ihminen itse antaa itsellensä. Elämä voi olla aineellisesti kohtuullisimmissa olosuhteisessa henkisesti rikkaampaa. Henkilökohtaisesti liitän tähän armoon mielusti myös mukaan Jumalan armon, sillä se tarjoaa minulle kaikkein syvimmän hyväksynnän, levollisuuden ja rakkauden lähteen. Uskon, että meillä on jokaisella elämässämme korkein voima, joka ohjaa elämäämme. Jos se ei ole Rakkaus niin onko se Materia?

Lyubomirsky kehoittaakin meitä seuraavasti: ”Jos olet tyytymätön työhösi, ystäviisi, avioliittoosi, palkkaasi, tai ulkonäköösi, ensimmäinen askel kestävään onneen on työntää nuo asiat pois mielestä. Niin vaikelta kun se tuntuu, yritä olla miettimättä niitä. Muistuta itseäsi jatkuvasti, siitä, etteivät ne ole todellisuudessa se, mikä estää sinua tulemasta onnellisemmaksi. On tärkeää oppia pois tästä yleisestä harhaluulosta, vaikka se vaatiikin paljon itsekuria, itsehillitnää ja välillä voi tapahtua lipsumista.”

Hauska huomata, että Lyubomirsky on tieteensä kanssa tullut kanssani samantapaisiin olettamuksiin onnellisuuden perusluonteesta. Hän ei myöskään pelkää tuoda esille uskonnollisia merkityksiä. Hänen yksi kahdestatoista onnellisuusaktiviteetista on uskonnon ja henkisyyden harjoittaminen. Uskonto on hänen mukaansa lahja terveydelle ja hyvinvoinnille.Tässä kohdassa haluaisin jälleen kerran erottaa uskonnolliset sekä tieteelliset suljetut ja avoimet järjestelmät. En usko, että indoktrinointi, aivopesu, yhteen ainoaan oikeaan fundamentalistiseen suljettuun totuuteen eheyttää ihmistä tai ihmiskuntaa, vaan se voi päinvastoin vahingoitaa ihmisten sieluja. Terve hengellisyys merkitsee minulle yksilöllistä, hengellistä, rakkaudellista, monikulttuurisen suvaitsevaisuuden ainutlaatuista polkua.

Olen omat olettamukseni elämänfilosofista peruskysymyksistä saavuttanut luovan ajattelun, kuten aktiivisen mielikuvitukseni avulla. Lyubomirsky ankkuroi nyt tieteellisesti ajatteluani reaalimaailmaan. Lyubomirsky kytkee tietonsa tieteelliseen metodiin, minä puolestani kytken ajatteluni ”emersonilaisesti” käytännön järkeen, joka rakentuu elämänkokemukselleni. Haluan saada ajatteluni vahvistusta, muualtakin kuin pelkästään tieteestä – sen valikoivasta yksisilmäisestä havainnoinnista. Jos pelkästään ajattelisin ”tieteellisesti”, väitän, että tällöin vääristyisi oma kuvani todellisuudesta. Haen vahvistusta ajattelulleni itse elämästä, sen sadoista eri näkökulmista. Kun näin teen, tietoni ei enää ole irrallista itsestäni, vaan lähenen henkilökohtaista totuuttani. Totuutta ja viisautta tavoittelen siis näkökulmien välisessä vuorovaikutuksessa. Tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä.