Pistä tietoisuutesi hengittämään ja sulata itsesi rakkauteen

Tietoisuustaitojen ei tarvitse olla pelkkiä hengitysharjoituksia, mantran toistamista tai  kehotietoisuusharjoituksia, vaan voimme pistää myös mielemme hengittämään.

Arthur Zajonc kirjoitaa kirjassaan ” Meditation as Contemplative inquiry – When Knowig Becomes Love” kognitiivisesta hengittämisestä. Käsityksemme tietoisuustaidoista jää melkoisen kapeaksi, jos luulemme, että tietoisuustaidot ovat vain kehotietoisuuden lisäämistä, vaikka sitäkin ne tietenkin ovat.  Kun saavutamme meditaation ja muiden muuntuneiden tajunnantilojen kautta uusia kokemuksia, on niiden kautta saavuttavissa lisäoivallusta; lähdemme hahmottamaan kokemuksiamme taiteellisesti tai tiedollisesti eläväksi elämäksi. Laajennamme kokonaisvaltaista viisauttamme pukeamalla oivalluksiamme sanoiksi, muodoiksi ja teoiksi.

Avaamme itsemme kongtiiviseen hengitykseen, jossa vuorotellen keskitämme huomiotamme, ja avaamme sitä vapaisiin näkökulmien, mielikuvien  ja metaforien leikkiin, uusiin mielleyhtymiin. Tämä oivallus voi saada joko taiteellisen muodon (vaikka sarjakuva, tanssi, musiikki) tai verbaalisen muodon (runo, filosofia).

Meditaation kautta savuttamiemme uusien kokemuksien tiedollinen käsittely ei Zajoncin mukaan ole vain informaation prosessointia.  Sen sijaan se on kokemuksellista oppimista, joka rakentuu omalle tietoteorialleen, jota voidaan kutsua ”rakkauden epistemiologiaksi”.

Mitä on tämä mietiskelyn kautta saatu uusi tieto ja sen rakkauden epistemiologia?  Sen olemus voi avautua sekä runouden että filosofian kautta. Se on itsen ja maailman eettistä tutkimusretkeilyä, avautumista henkisyyteen ja rakkauteen. Se on ihmisen itsensä päivittäistä uudistumista, jossa tietoisuustaitojen harjoittaja puhdistaa ja järjestää uudelleen sekä sydäntään että mieltään.

Tämän oppimisen keskiössä ei ole pelkästään rationaalinen äly, vaan myös mielikuvitus.  Tätä mielikuvitusta ei käytetä oman egon tarkoituksiin, oman persoonan naamioiden kasvattamiseen. Sen sijaan paljastamme itsemme naamioittemme sisältä.

Rakkauden epistemiologian keskiössä ei ole minun egoni, joka sekin on tärkeä osa ihmistä. Tietoisuutaidoissa tavoitellaan aitoa itseyttä, sitä joka ei ole irrallinen muista ihmisistä. Näin ollen hyvä itsetuntemus, on paitsi itsestä, myös toisista ihmisistä ja luontokappaleista välittämistä. Tietoisuustaitojen kehittyessä saavutetaan yhteyden kokemusta muihin yhteisön jäseniin, luontokappaleisiin ja menneisiin sukupolviin.

Emme tyydy transmodernissa maailmassa enää moderniin ihmiskuvaan, jossa tieto on leikattu irti tietäjästä.  Modernissa kultturissa meidät on irrotettu toinen toisistamme, revitty enemmän tai vähemmän irti perinteisistä yhteisöllisyydestä. Transmoderni palautta ihmiselle yhteisöllisyyden kokemuksen ja oman kokemuksellisen viisauden, säilyttäen kuitenkin modernista maailmankuvasta sen hyvän, mitä siinä on.  Moderni tiede on kehittänyt ihmisen realiteettitajua.

Tietoisuustaitojen kautta saavutettu tieto on jotakin, joka kiinnittää ja yhdistää meidät olemisen suureen verkostoon. Olemme tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa keskenämme, ilman naamioitamme ja tietteleitämme.  Harjoitteita voi olla loppumaton määrä!  Suomalainen voi perinteisesti mietiskellä vaikka saunassa…

 

Ralph Waldo Emerssonin mukaan tietämisen Mielikuvitus ei ole mitä tahansa fantasiaa. Sen sijaan se on olemisessa tietämistä. Se ei ole  tilastojen, logaritmien ja faktojen tietämistä, jota meille informaatioprosessoinnin kautta kouluissa opetetaan. Tämäkin tietämisen tapa on tietenkin hyvä asia.

Tietoisuustaitojen tietäminen rakentuu toiseuden ja erilaisuuden kunnioittamiselle. Minulle se edustaa draamallista monitieteellistä ja -kulttuurista totuutta, sitä, että osaamme kellua ja viihtyä olemisen kiertokulussa erilaisten runojen, perinteiden, tarinoiden tai filosofioiden maastossa. Ja samalla pystymme kaiken epävarmuuden keskellä  säilyttämään juurevuutemme ja realiteettitajumme.

Tietoisuustaitojen lähtökohtana on läsnäoleva rakkaus, rakkauden epistemologia. Tämän tietoterian sisällä,  emme kiivastu toisessa olevasta erilaisuudesta. Emme myöskään samaistu itsessämme oleviin ristiriitaisiin puoliimme, muuta kuin tietoisesti, yhä paremmin tunnistaen ja ohjaten sisäisiä tilojamme. Olemme toiseudelle ja erilaisuudelle läsnä arvostavasti. Vuorotellen avaamme itseämme ja keskitämme itseämme.  Goethe puhui herkästä empirismistä, kokemuksellista tiedosta, jossa sulaudumme tiedon kohteeseen.

Sinä saat olla se joka olet, ja kuuntelen sinua. Sulaudun sinuun.  Minä saan ristiriitaiseni puolineni olla se joka olen, ja en torju osiani, vaan kuuntelen ja tutkin itseäni arvostavasti siirtämättä tunteitani muihin ihmisiin. Sulatan itseni.  Psykiatri Dan Siegelin sanoin: Vapautan itsessäni olevaa lukkiutunutta informaatio- ja energiamolekyylivirtaa.  Tämä ei pelkästään laajenna meidän tietoisuutta, vaan se tekee kokonaisvaltaisesti hyvää. Tilamme eivät ole vain mielen tiloja  vaan ne ovat aina samalla myös fysiologisia,  koko kehon tiloja.

Avaudumme toiseuden rikkauteen, monikulttuuriseen ja -perinteiseen kosmiseen todellisuuteen,  opettemalla puhumaan erilaisia rakkauden kieliä.  Näitä kieliä emme opi vain ajattelemalla järkevästi ja loogisesti. Sen sijaan opimme niitä muuntuneiden tajunnantilojen (mietiskely, meditaatio, transsi, itse-hypnoosi, hypnoosi, GMM= guided mindfulness meditation) avulla.  Tämä siksi, että joudumme herkistämään muuntuneiden tajunnan tilojemme avulla itsemme olemiselle, sillä oleminen ei huuda vaan se kuiskaa.

Tietoa ei ole vain se, että irtaannumme tutkimusobjektistamme ja analysoimme sitä luonnontieteellisesti.  Tietoa on myös se, että hyöydnnämme tietoisuutemme muuntuneita tajunnan tiloja. Tämä tapahtuu kehittämällä tietoisuustaitojamme: Alamme itse tuntea, aistia,  ja kokea maailmaamme avoimina, dialogisesti ja välillä puolestaan keskittäen huomiotamme. Kognitiivisen hengitysharjoituksen kantamana voimme oppia jäsentämään omaa kokemusmaailmaamme erilaisiksi runollisiksi muodoiksi. Tässä on erään tietoisuustaitoja harjoittavan henkilön meditaation lopputulos:

cc Kati Sarvela

Todellisuuden jatkuva uudellen hahmottaminen ei ole jotakin sellaista, jota teemme vain meditoidessamme, mietiskellessämme tai mielikuvaharjoituksissamme. Sen sijaan se on jotakin, jota voimme tehdä halutessamme jokaisen päivän jokaisena hetkenä olemalla avoimia ja läsnäolevia toiseudelle.

Eikö suomalainen olen harjoittanut tietoisuustaitoja kautta aikojen? Hän on riisunut itsensä naamioistaan juuri esimerkiksi saunassa ja nuotiolla. Siellä lämpimissä tervan ja savun tuoksuissa höyryissä hän on sulattanut paitsi itseään myös suhdettaan toiseuteen.

Kokonaisvaltaisesti viisas kansanihminen on voinut saada sivistyksensä olemalla avoimessa suhteessa itseensä, toiseuteen ja maailmaan, myös kirjojen maailmaan, jonka jälkeen hän on kyenneyt jäsentämään saavuttamaansa oivallusta hyväksi elämänkäytännöksi.

Olemme palauttamassa itsellemme tietoisuustaitojen avulla kokonaisvaltaista viisauttamme, sitä, joka meiltä varastettiin, kun meidät leikattiin irti yhteisöllisyydestämme, perinteisistä kulttuurisista rakenteistamme. Olemme heräämässä jälleen takaisin arjen kauneuteen.

Tietoisuustaitojen kehittymisen myötä, on elämäntapaamme onneksi kasvamassa jälleen uutta yhteisöllisyyttä ja  välittämisen kulttuuria. Valitettavasti kaikella on myös vastapoolinsa. Tämä näkynee ajassamme ideologisina ääriliikkeinä.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Transmodernia elämää Kainuussa

Siirtolan Emäntä on löytänyt filosofiasta tämän hetkisen henkisen kotinsa. Mitä enemmän hän lukee transmoderia filosofiaa, sitä enemmän huomaa juuri siinä olevan ne elementit, joihin hän on ollut mieltyneenä ja suuntautuneena viimeiset vuodet.

Amerikkalaisen sosiologin Paul H. Rayn mukaan, muuten, neljäs osa amerikkalaisista on jo transmodernisteja ja hän arvelee Euroopassa heitä olevan vielä enemmän. Emännän ymmärryksen mukaan transmoderni ajattelu ohjaa parhaillaan meneillään olevaa hierarkisten organisaatioiden horisontaalistumista ja erilaisia kohtuullisemman elämäntavan suuntauksia. Tämä muutos on sinänsä poikkeuksellinen, koska yhteiskunnallista muodonmuutosta ohjaavat prosessit ovat lähteneet liikkelle hierarkioiden alapäästä: aktiivisista ruohonjuuritason toimijoista. Siinä mielessä, muuten, Emäntä sopii myös tähän transmoderniin ajatteluun erinomaisesti. Hän on vain yksi ihmisenviranhaltija ja ruohonjuuritason aktiivinen toimija. Hänen aseenaan on sanat.

Transmodernismin loi alunperin argentiinalaismeksikolainen filosofi Enrique Dussel. Se mikä tuntuu erityisen hyvältä tässä suuntauksessa on kulttuurioptimismi, kunnioitus paikallisia perinteitä kohtaan ja aktiivinen osallistuminen tasavertaiseen monikansalliseen vuorovaikutukseen (Ajattele globaalisesti, toimi lokaalisesti!). Transmodernisti tekee kovasti töitä sen eteen, että yrittää löytää omaa tuntoansa ja voittaa vierauden pelkonsa. Tällä korvessa Emäntä tekee tätä työtä aktiivisti lukemalla ja poimimalla mehtämarjoja.

Länsimaisesta yksilökeskeisestä ajattelusta kohti terveitä yhteisöjä

Valkoisen länsimaisen miehen kuninkaan kruunu on transmodernismissa riisuttu. Transmodernisti tajuaa nimittäin länsimaisen ajattelun kapea-alaisuuden. Hän ymmärtää, että huolimatta tieteellisteknisestä kehityksestämme, emme vaurautemme keskellä ole yhtään sen erinomaisempia saatikka sivistyneempiä ihmisiä kuin ihmiset muualla maailmassa. Meidän käsitykset demokratiasta, oikeudenmukaisuudesta, kauneudesta jne. ovat erilaisia kuin joissain muissa kulttuureissa.

Demokratiamme on ollut yltiö individualistista, yksilökeskeistä, kun taas monissa muissa kulttuureissa on ajateltu yhteisökeskeisesti. Transmodernisti on oivaltanut, että onni ja terveys kumpuavat terveistä yhteisöistä. Meillä on siis yhtä lailla opittavaa muista kulttuureista kuin muilla meistä.

Emännän demokratiakäsitys transmodernistina on sellainen, että aitoa demokratiaa on se, että köyhien äänet saadaan kuuluviin. Maailma ei muutu paremmaksi sitä kautta, että vain rikkaiden ääniä kuunnellaan.

Jatkuvasta talouskasvusta kohti harmonia-ajattelua

Transmodernisti ei tavoittele elämässä jatkuvaa taloutensa kasvua. Sen sijaan hän tavoittelee harmoniaa. Terveet harmoniset yhteisöt elävät taspainossa ihmisluonnon ja ympäröivän luonnon kanssa. Onnellinen, terve, tasapainoinen yksilö, asuu puolestaan harmoonisessa yhteisössä. Tällaisen yhteisön jäsen on tasapainossa paitsi itsensä ja myös (sosiaalisen) ympäristönsä kanssa. Hänen sisällään elää fysiologinen harmonia, tunnemolekyylien vapaa virtaus, mikä pitää yllä tervettä immuunivastetta. Harmonista elämää elävä yksilö ei tarvitse egollensa timantteja. Harmoninen ihminen syö terveellisesti, ei ruoki itseään roskaruualla eikä hän ruoki myöskään tietoisuuttansa tietoisuuden roskaruualla.

Myös naisen viisautta arvostetaan

Transmoderni ajattelija arvostaa myös monia feministisiä suuntauksia. Ihmiskunta olisi huomattavan paljon parempi paikka, jos maailman naisia kuunneltaisiin enemmän. Siirtolan Emäntä onkin ollut huomaavinaan, että viime aikoina, ainakin hänen ympärilleen sekä reaalisesti että virtuaalisesti on kasasantunut tietyn tyyppisiiä miehiä. He ovat sellaisia, joiden itsetunto on niin korkealla, että he pystyvät kuuntelemaan myös sitä, mitä naisilla on maailmalle sanottavaa ja annettavaa. Naisten lisäksi transmodernisti kuuntelee myös marginaalissa olevia ihmisryhmiä.

Luonto ja paikalliset perinteet kunniaan

Transmodernisti ymmärtää individualistisen elämäntapamme ekologisen kestämättömyyden. Tästä syystä hän ole sitä mieltä, että meidän ei pitäisi imperialistisesti viedä tätä elämäntapaa ja yltiöindividualistista todellisuuskäsitystä muihin maihin. On ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta sietämätöntä, että koko maailma yritetään käännyttää tuhlailevaan kulutuskulttuuriin. Suuntauksen edustajat tajuavat myös perinteiden arvon sielun kotimme rakentajina.

Siirtolan Emännälle sekä kainuulainen luonto että täällä elävä kulttuuriperintö, mukaan lukien vienankarjalainen luonnonläheinen, kiehtova, kansanrunoperinne, ovat luoneet hänen itseydellensä kotoisuuden tunnetta keskellä korpea. (Eilen Emännällä oli muuten kunnia päästä viimeisen oikean runonlaulajamme Jussi Huovisen syntymäpäiville. Kunnia hänelle, siinä on mies, joka on elänyt elämän. Siinä on suuri haaste jokaiselle ihmiselle: elää elämä.)

Kohti dialogin kulttuuria

Tansmodersistin kieli on dialogista: Hän haluaa olla vuorovaikutuksessa erilaisten kulttuurien ja uskontojen välille. Tätä kautta transmodernisti uskoo, että voimme olla rakentamassa parempaa maailmaa, maailmankylää, jossa myös erilaisuudelle annetaan arvo. Sekä sortajan että sorretun silmät aukevat tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa.

Ihmiselämä osana tietoisuuden evoluutiota

Transmodernisti kritisoi sekä länsimaista modernismia että kulttuurin pirstoutuneisuutta, postmodernismia. Jotkut pitävät transmodernismia modernin jatkenaa tai postmodernismin eräänä muotona. Postmodernille ajattelullehan on tyypillistä ”kaikki käy” asenne. Transmodernismi lähtee sen sijaan liikkeelle siitä, että on olemassa yksi korkein metafysiikka, jonka tulisi ohjata kaikkea elämää. Kuten Anna omalla palstallaan on tuonut esille, se on monistinen materialisti, jonka takana perimmäisenä olemuksena on monistinen idealismi.

Kaikkien luontokappaleiden olemus voidaan redusoida siis materiaan, mutta kaiken takana, perimmäisenä, on suurin tietoisuus (Jumala, Rakkaus, Gaia-tietoisuus?), jossa kaikkein pienimmät ja isommat partikkelit materialistisina olemuksina samoilemme. Ihminen on paitsi osa materialistista evoluutiota hän on samalla myös osa tietoisuuden evoluutiota. Tietoisuuden evoluutio edistyy sitä kautta, että me luontokappaleina annamme vielä muodottomalle uutta esteettistä ja eettistä muotoa, esimerkiksi käsitöiden, maalausten, tieteen, rakennusten, tekstien, tanssien ja musiikin kautta.

Tietoisuuden evoluutio vaatii ympärilleen hiljaisuutta ja pysähtymisen hetkiä. Transmodernisti osaa pysähtyä, eikä hukuta itseään jatkuvaan tekemiseen. Hiljaisuus on hänelle psykologista tehokkuutta.

Ihminen saa jälleen olla sielu

Transmodernismi antaa tilaa henkisyydelle. Hän saa jälleen olla jälleen sielu. Emäntää itseään on kiinnostanut perenniaalinen filosofia, jolla hän tarkoittaa filosofiaa, joka on kiinnostunut kaikista uskonnoista ja niitä yhdistävistä ajatuksista. Emäntä on myös ollut kiinnostunut transsendentaalipsykologiasta. Transsendentalismi, meitä kaikkia ihmisiä yhdistävä yhteinen tietoisuus, on transmodernismin ytimessä. Emäntä uskoo Jungin tavoin, että on olemassa puhdas eettinen minuus, joka ilmenee, kun ihminen riisuu itsensä egonsa valepuvuista. Tämä puhdas naamioista riisuttu minuus tuntee yhteytensä toisiin ihmisiin, eläimiin, luontoon ja koko maailmankaikkeuteen.

Mietiskely, meditaatio ja mystiikka kunniaan

Emäntä on ollut transmodernistina kiinnostunut elämän ”mystisistä” olemuksesta. Tällä hän tarkoittaa oikeastaan sitä, että hän uskoo, että voimme tietoisuutemme laajetessa saavutta epifenisiä hetkiä, tapulikokemuksia. Tällaisina hetkinä voimme oivaltaa asioita ilman käsitteitä. Heijastuspintaa tietoisuuden evoluutioon, Siirtolan emäntä on löytänyt Henryk Skolimowskilta (mielen teatteri) ja Ken Wilberiltä. Transmodernistina hän on myös sitä mieltä, että meditaatio ja mietiskely ovat tapoja, joilla voimme tasapainottaa kokemuksellista minuuttamme.

Trandmodernistina Siirtolan Emäntä on lukenut jonkin verran sekä Ken Wilberin integraaliteoriaa, jonka monissa lähteissä on sanottu olevan osa transmodernismia. Emäntä on ollut myös mieltyneenä Ralph Waldo Emersonin arjen kauneuden filosofiaa. Häntäkin pidetään kyseisen suuntauksen inspiroijana.

Tänään 2.4.2012 Siirtolan Emäntä on puhdasverinen transmodernisti. Mitäköhän hän mahtaa olla kymmenen vuoden kuluttua, jos Luoja hänelle elinvuosia suo? Hän uskoo, että se mikä hänen tietoisuudestaan on ikuista, kuolemankin jälkeen pysyvää, on tämä Luoja, Jumaltietoisuus, jonka kipinä hän kokee olevansa. Tämä jumaluuden kipinästä lähtevä tietoisuus ei ole egotietoisuutta, vaan se on puhdasta tietoisuutta joka on riisuttu paljaaksi arjen elämän kaikista naamioista.

Tavallinen arkijärki on nero puettuna työvaatteisiin. – Ralph Waldo Emersson –

Minulla on yksi periaate. Se on se, että kaikki ovat oikeassa. Jokaisella – myös minulla – on pieni pala totuutta, ja kun näitä paloja kunnioittaa ja hoivaa, sisälyttävät ne itsensä yhä tilavammaksi, intohimoisemmaksi ja armollisemmaksi syleilyksi. – Ken Wilber –

Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, nr 4

(Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjaa luettu s. 102 saakka)

Kirjassa Juha Pihkala ja Juha Valtaoja käyvät mielenkiintoisen keskustelun hedonismin olemuksesta.

Seuraavaksi Esko Valtaoja ja Juha Pihkala käyvät hedonismin kimppuun. Esko kirjoittaa: ”Mielihyvän pelko, nautinnon kavahtaminen sekä maallisten ilojen väheksyminen ja kieltäminen piilevät kuitenkin pinnan alla lähes kaikissa uskonnoissa.” Tämän jälkeen hän tuo esille luettelon erilaisia fundamentalisuskovaisia ja muiden ihmisryhmien kummallisia asenteita, kuten kahvin juomisen kieltämisen (?), alkoholivihamielisyyden, seksivihamielisyyden ja herkuttelun, jotka hän sitten kytkee ”uskovaisten” käyttäytymismalleiksi. Lisäksi Valtaoja väittää, että asioiden paheksunta on monin verroin yleisempää ”uskovaisissa” kuin väkivallasta huolta kantaminen. Valtaoja määrittelee hedonismin vähintäänkin mielenkiintoisella tavalla . Se on hänen mielestään itsensä hyväksymistä ja itsensä rakastamista.

Juha Pihkala korostaakin vastauksessaan sitä, mitä hedonee tarkoittaa, eli alunperin käsite tarkoittaa nautintoa. Hedonismi edustaa hänen mielestään eettistä egoismia, jossa vain haetaan omaa henkilökohtaista nautintoa. Pihkala tuo esille myös sen mielenkiintoisen seikan, että ainakin Antiikin Kreikassa tämä eettinen asennoituminen elämään edelsi kulttuurin hajoamista. Kansa vieraantui yhteisöstään, ja heidän elämänsä keskittyi ”leipään ja sirkushuveihin”. Pihkalan mukaan elämä on Jumalan hyvä lahja. Kun elämme väärin, pilaamme paratiisiamme ja tuhoamme sen elämiä, kohtelemme kaltoin kanssaihmisiämme sekä lähellä että kaukana. Kaikki tämä tuo Pihkalan mukaan paljon kärsimystä eikä tällainen kärsimys jalosta ihmistä.

Emäntä on omaksunut omat ajatuksensa tästä hedonismi teemasta psykologi Carl Jungilta sekä filosofeilta Sören Kierkegaardilta ja Ralph Waldo Emersonilta. Emännän mielestä kulttuuri, jossa ihmiset keskittyvät vain omiin aineellisten ja viettiperäisten mielihyvätarpeittensa tyydyttämiseen on primitiivinen. Toisin sanoin tällainen kulttuuri on yksilöitymättömien massaihmisten kulttuuri. Kun ihminen löytää itseytensä, ja suhteensa Jumalaan, hän luontaisesti toimii eettisesti, eikä hän tavoittele ensisijaisesti vain omaa henkilökohtaista mielihyvää ja onnea.

Sören Kierkegaard jakaa ihmisen yksilöitymisponnistukset eri vaiheisiin (esteettinen, eettinen ja uskonnollinen). Keskityn tässä nyt vain tähän esteettiseen tasoon, koska mielestäni siinä hän kuvaa hienosti hedonistista elämäntapaa. Esteettisessä tasossa sanaa ”esteettinen” käytetään hiukan eri tavalla kuin nykyään. Hänen esteettinen tasonsa muistuttaa mielestäni juuri tätä statusstressistä kärsivän kulutushysteerisen individualistista mielihyvähakuista Homo Economicus elämää. Ihmistä joka etsii omaan elämäänsä jatkuvasti uusia hedonistisia kokemuksia. Kansalainen elää siis esteettistä elämää, jossa hänen mielensä askartelee elintason, erilaisten hedonististen kokemusten ja yhteiskunnallisen aseman tavoittelussa. Hän puuhastelee, ”sublimoi”, energiaansa kaiken maailman epäolennaisiin asioihin, jotta hänen ei vain tarvitsisi kohdata omaa aitoa eettistä itseyttään. Emäntä väittää, että edelleen suurin osa länsimaalaisia ihmisiä elää tätä elämää, jossa elämä täytetään erilaisilla luontoa ja ihmisluontoa vahingoittavalla tyhjänpäiväisillä tekemisillä, kukasta kukkaan lentamisillä, extreme-kokemuksilla, bilettämisillä, ulkomaan matkoilla ja tahdolla koristella elämänsä erilaisilla aineellisilla menestyksen symboleilla.

Emäntä epäilee vahvasti, että onko tällainen elämä aidosti onnellisen ihmisen elämää. Hänen mielestään se näyttäytyy valitettavan usein epätoivoisen ihmisen elämältä. Tämä ihminen hukuttaa itsensä kaiken maailman sijaistoimintoihin, koska hän ei osaa tehdä muuta. Emännän silmissä tämä nykyinen materialistinen hedonsitinen kulttuuri näyttäytyy epäterveisiin addiktioihin ihmistä ohjaavana kulutuskulttuurina, jossa luontokappaleista, eläimistä, kasveista ja toisesta ihmisestä on tullut kulutusobjekteja.

Lähes puoli miljonaa ihmistä kärsii tänä päivänä Suomessa masennuksesta , jonka selitys saattaa olla, ettei monelle heistä tarjota riittävästi tukea oman yksilöitymisen edistymiseen. Raskas työ, jossa ei kunnioiteta elämän syklisyyttä, sen lepo- ja aktiviteettirytmejä, vaatii raskaat huvit. Miksi Emännästä hedonismi näyttää usein itsetuhoisalta addiktiiviselta käyttäytymismallilta? Tieto on ihmisestä irrallista, esineellistävää, eikä se siis integroidu viisaudeksi.  Muutenkin koko kulttuurimme on pirstoutunut tilaan, jossa oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Elämäntavassamme on tyhjiö, joka odottaa täytymistään ja Emäntä ei usko, että se täytyy hedonismilla. Tämän täyttymisen Emänntä toivoisi tapahtuvan monikulttuurisesti suvaitsevaisen hengellisyyden kautta, jossa ihmiset kokevat olevansa yhtä perhettä. Kaiken elämän pyhyys ja (ihmis)luonnon kunnioitus on nostettava jälleen kunniaan.

Kierkegaard muistuttaa, että esteettisten ihmisten moraali ei rakennu kohtuullisuudelle, vaan silmänpalvonnalle ja ikävien seuraamusten pelolle. Emäntä lisäisi tähän vielä, että tällaisessa elämäntavassa ihmiseltä on katkaistu suhde (ihmis)luontoon. Emäntä on Juha Pihkalan kanssa samaa mieltä: Nykyaikaan suhteutettuna tämä esteettinen elämäntapa näyttäytyy vielä ekologisesti katastrofaalisena. Mikä huvittavinta, jos Kierkegaard on oikeassa, tällä esteettisellä tasolla ihminen oikeastaan ponnistelee epätoivoisesti, jottei vain olisi oma itsensä. Häntä ohjaa tällöin myös vierauden ja erilaisuuden pelko: Hän pelkää sisällään olevaa, usein ulkoisiin ihmisryhmiin projisoitua varjoaan. Tämä nykyinen valtaa pitävä olemassaolon tapamme perustuu virheelliselle, vääristyneelle, pelkästään materialistiselle käsitykselle rakentuvalle kuvalle ihmisenä olemista. Ihminen luulee, että hän tavoittaa elämän onnen askarrellessaan erilaisten ulkokohtaisten asioiden parissa.

Jotta ihminen löytäisi totuudentien, on Sören mukaan, jokaisen kuljettava negatiivisen tilan kautta. Tässä yhteydessä pätee siis kansantarun opetus, että pahan taian hälventämiseksi koko sävelemä on soitettava takaperin, muutoin taika ei raukea. Emännästä vaikuttaa siltä, että Sören tällä metaforalla viittaa hienosti psykoanalyyttiseen retrospektiivisiin, kunkin ihmisen omaan henkilöhistoriaan kurkottavaan prosessiin. Eettiselle tasolle ihminen pääsee siten, että hän laittaa sielunsa liikkeelleen: ”Sitä on yllytettävä kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta ei osittain ja tuulenpuuskien armoille, vaan kokonaan. Ihmisen on nähtävä armottomassa myrskyssään ääretön, ymmärrettävä, että se on ihmistä lähinnä. ”Tasolle ei pääse nousemaan Kierkegaardin mukaan suinkaan ajattelun harhatien avulla, vaan fantasian avulla. Tässä kohdassa yhtyvät jälleen Carl Jungin ja Kierkegaardin ajatukset: Ihminen kehityy yksilönä ja selkiyttää omat arvonsa oman mielikuvituksensa avulla eikä älyn avulla. Emännänkin mielestä mielikuvitus liuottaa, laajentaa ja uudelleen järjestää ihmisen ajattelua. Näin menneisyyteen kurottavan vaiheen jälkeen yksilöitymisprosessi voi muuttua vähitellen teleologiseksi psykoanalyysiksi, jossa ihminen lähtee kurkottamaan itseään kohti eettistä suurempaa maailmankaikkeuden päämäärää. Kierkegaardin mukaan ihmisen yksilöitymisen voimana on epätoivo siitä, ettei ihminen ole oma itsensä.

Emersonilta Emäntä on imenyt ideansa siitä, että on tärkeää taukoamatta pyrkiä ajattelussaan rehellisyyten ja vilpittömyyteen, vain näin elämä voi tapahtua joka hetki tässä ja nyt. Jokainen elämän hetki on eettinen.

Kun ihminen kulkee pitkin eksistenssitasojaan, hän yksilöityy. Ihminen joutuu yksilöityessään riisumaan kulttuurisen naamionsa ja hän siirtyy kypsemmälle laajemmalle ymmärryksen tasolle. Tällä eettisellä tasolla ihminen ei kuuntelee nöyrästi enää yhtä ainoaa ääntä, vaan hän kykenee kuuntelemaan montaa yhtä aikaa. Tästä moniäänisyydestä huolimatta rakkauden sisäistämistä ei Kierkegaardin mukaan kuitenkaan ole se, että ensin naidaan seitsemän tanskatarta ja käydään seuraavaksi ranskattarien, italiattarien jne. kimppuun, vaan se on sitä, että rakastetaan yhtä ja samaa ja kuitenkin alituisesti uudistutaan tuossa samassa rakkaudessa. Siirtolan Emännän mielestä meillä ei siis ole elämässä yhtäkään ainutta oikeaa maailmankuvaa johon voimme tarrautua. Meillä on vain Jumala, puhdas Rakkaus, jota kohden voimme yrittää kurottautua. Emäntä joutuukin uusimaan suhdettaan Häneen joka päivä.

Kierkegaardin uskonnollinen taso on melkeinpä panteistista paatosta, siksi Emännälle tuleekin hänestä mieleen yhtymäkohtia Ralph Waldo Emersoniin. ”Tuulen humina, metsän huokailu, puron lorina, kesän havina, lehtien kuiske, ruohon väräjöinti. Jokainen ääni, jokainen äännähdys, jonka kuulet, kaikki on tottelevaisuutta, ehdotonta kuuliaisuutta. Voit kuulla siinä Jumalan, kuten kuulet hänet taivaankappaleiden kuuliaisen liikkeen musiikissa,”julistaa Kierkegaard. Jumala ja ihminen olivat kuitenkin Kierkegaardille äärettömän erilaisia, koska Jumala on taivaassa ja ihminen maanpäällä eikä heidän ole helppoa käydä keskenään keskustelujaan. Kierkegaardin mukaan uskonnolliselle tasolle etsivän on palattava alkuun ja alussa on hiljaisuus. Siirtolan mielestä ihmisen on eheytettävä hiljaisuudessa ja nöyryydessä (ihmis) luontosuhteensa. Onnistuessaan ihminen jälleen voi kokea olevansa osa maailmankaikkeutta, ja hän voi tuntea mystisinä kokemuksina yhteytensä luontoon ja toisiin ihmisiin. Hiljaisuutta ja yksinkertaista elämää itsensä kohtaamisessa korostaa myös Carl Jung. Kierkegaardille juuri hiljaisuus oli tulemisen taitoa, sillä hiljaisena olemiseen, kuten luonto on hiljaa, ei taitoa tarvita.Ralph Waldo Emersson kirjoitti, että niin kauan kun ihminen ei etsi elämän kauneutta rakkaudesta tai uskonnosta, hajoittaa ihminen itseään.

Emäntä ei kaipaa pätkän vertaa omaa entistä hedonistista elämäänsä. Emäntä ei usko, että hengellistyminen vie ihmiseltä mielihyvän ja elämännautinnot. Päinvastoin. Emännän vain on vaikea nähdä, että hedonistinen elämä olisi syvemmässä mielessä erityisesti ihmisen tietoisuutta laajentavaa. Hengellistyminen on muuttunut Emännän elämää perustavalaatuisesti siten, että se mikä hänestä aikaisemmin näytti nautinnolliselta (tanssiravintolassa istuminen, kavereitten kanssa viinin kippaaminen), näyttääkin tänä päivänä nuoren ihmisen elämään liittyvältä, joskus aika epätoivoiseltakin, yritykseltä löytää elämän tyhjyyteen pikamielihyvää. Joillakin tämä elämäntyyli johtaa vähitellen valitettavasti addiktiiviseen itsetuhoisaan käyttäytymiseen. Ehkä näissä maallisissa nautinnoissa tämä kultainen keskitie on paras. Ihminen yrittää elää elämää, jossa hän ei haavoita toisen eikä omaa sieluaan. Emännän elämässä on paljon asioita, joista hän ei jälkeenpäin ole ylpeä. Onneksi hän ei niistä juuri enää  kärsi, koska hän on löytänyt armollisuutta itseään ja toisiaan kohtaan.

Siirtolan Emäntä iloitsee omasta elämästään kristinuskon ystävänä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Päästäkseen tähän pisteeseen elämässä, hän on tarvinnut paljon toisten ihmisten tukea. Toki tämä ilo ei tarkoita sitä, että Emännän elämässä ei olisi enää koskaan kärsimystä. Tällä hetkellä sitä ei juuri ole, mutta varmasti surullisia ja ahdistavia päiviä vielä tulee, koska kärsimys on osa ihmiselämää. Se, että Emäntä iloitsee elämästään, ei myöskään tarkoita sitä, että Emäntä kuvittelisi itse olevansa täydellinen ja muita parempi. Emäntä uskoo, että monipuolinen lukeminen ja uudelleen tietoa jäsentävä, omiin tunteisiin lukemista heijastava kirjoittaminen, ja uuden elämänymmärryksen kautta saavutettu yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ovat hänelle henkilökohtaisesti parasta egoistisen hedonismin vastalääkettä. Toki kaikki muukin yhteishyödyllinen tekeminen; hammashoitotyö, vaikuttaminen yhdistyksissä ja opettaminen. Emäntä uskoo, ettei ole tärkeää aina vain pohtia mikä on ”objektiivisesti ottaen tosiasia”, vaan jokainen tiedonjyvänen tulisi peilata ensiksi omaan sydämeen ja sen ääneen.

Parhaillaan Emäntä iloitsee suunnattomasti kynttilän äärellä kirjoittamisesta. Emäntä iloitsee läheisistä rakkaista ihmisistä ja työstään. Monena päivänä hän on nauttinut Kuumujärvellä metsäsuksilla hiihtämisestä tai metsälenkistä koiran kanssa. Eniten hän omassa elämässään iloitsee siitä, että hän kokee olevansa johdatuksessa, jossa hänen ei tarvitse enää kantaa huolta omasta elämästään. Sillä onhan olemassa joku suurempi muutoksen virta, ihmistietoisuuden evoluutio, joka kuljettaa häntä. Virta kuljettaa, mutta pienin omin ohjaus liikkein hän yrittää viedä elämäänsä kohti suurempaa päämäärää, suurempaa Rakkautta. Tässä virrassa hän onnekseen on huomannut olevan myös paljon muita ihmisiä.  Sen mukana kelluessa Emäntä huomaa, että se mikä eilen näytti totuudelta, näyttää tänään pelkästään pieneltä osatotuudelta tai joskus jopa väärältä. Emäntä elää elämää, jossa hän joutuu joka päivä luomaan itseään uudestaan. Hän on siirtynyt elämään, jossa aivan tavalliset ja arkiset asiat, ovat hänen suurimpia mielihyvän tuojia.

Oravanpyörässä juostaan kovaa – ja turhaan?

Sonja Lyubomirsky, amerikkalainen psykologian professori, on kirjoittanut kirjan ”Kuinka onnelliseksi – uusi tieteellinen lähestymistapa”. Suhtaudun pienellä varauksella tieteeseen elämänviisauden tuojana. Miksi? Ehkä siksi, että mielestäni tiede on meidän kulttuurissamme yliarvosteettua. Amerikkalaisen filosofin Ralph Waldo Emersonin sanoin ”Elämän alkuaineemme on totuus, mutta jos joku kiinnittää huomionsa yhteen totuuden ulottuvuuteen ja omistautuu ainoastaan sille pitkäksi aikaa, totuus vääristyy eikä ole enää oma itsensä vaan epätotuutta”. Tiedekriittisyydestäni huolimatta, on toki hyvä välillä pohtia myös luonnontieteellistä näkökulmaa, koska tiede ankkuroi kokemuksemme reaalimaailmaan. Ihminen ei tällöin sido kokemuksiaan pelkästään ”mutu” maailmaan. Kuitenkin on hyvä muistaa samalla, että onni on näkökulman vaihtamisen taitoa ja tiede edustaa vain yhtä näkökulmaa.

Sonja Lyubomirskyn mukaan alttari, lottovoitto, rasvaimu tai huippuhieno omakotitalo eivät tuo tutkimusten mukaan onnea. Sen sijaan tällainen ajattelumalli on oravanpyöräelämämme ytimessä. Suomessahan on paljon puhuttu tästä ”sitku” elämästä. Sitten kun minulla on kaunis keho/koti/auto/puoliso, jota muut kadehtivat, olen onnellinen. Oravanpyörävaikutus perustuu siihen, että edellä mainitut asiat voivat tuoda hetkellisen onnen, mutta ihminen nopeasti sopeutuu uuteen tilanteeseen, ja vanha tyytymättömyys palaa nopeasti. Ihmisen elämään palaa ”hiipivä normalisoituminen”, jonka jälkeen aloitetaan uusi sosiaalinen vertailu. Aina löytyy joku toinen, jolla on asiat paremmin. Aina löytyy rikkaampi, kauniimpi, hienomman auton tai kauniimman vaimon omaava vertailupersoona. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ihminen juoksee oravanpyörässänsä koko ajan lujemmin ja lujemmin, ja kuitenkin hän aina saapuu samaan alkupisteeseen. Juoksu pyörässä monella nopeutuu ja nopeutuu. Ja kaikesta energiankulutuksesta huolimatta, taas ikävä olo palaa juoksijan vieraaksi.

Sinänsä aika tragikoomista, että näyttäisi siltä, että koko länsimainen järjestelmä rakentuisi tällaiselle valheelliselle käsitykselle onnesta. Kulttuurissamme myydään ihmisille pienestä pitäen illuusiota materialismin mukanaan tuomasta onnesta. Ihminen on sitten onnellinen, kun hän on rikas, kaunis, laiha,  terve ja näyttävässä aviolittossa tai avoliitossa. Kulttuurimme kärsii materialistisesta projektiosta, jossa oma arvo, kun sitä ei muuten kyetä nostamaan, projisoidaan ulkoisiin statussymboleihin. Toki tämä ei tarkoita, etteikö vauraatkin ja kauniit ihmiset voisi saavuttaa onnea. Niitä ei Lyubomirskybn mukaan kuitenkaan voi löytää juoksemalla ulkoisten materialististen statussymbolien perässä.

Mikä kummallisinta, myöskään sairaus ei näyttäisi tekevän meitä onnettomammaksi. Lyubomirsky viittaa tutkimukseen, jossa tutkittiin rankoissa dialyysihoidoissa olevien ihmisten onnellisuustasoa. He olivat aivan yhtä onnellisia kuin terveet ihmiset. Ja sama totuus paljastuu monessa muussa tutkimuksessa. Meille myydään myös illuusiota siitä, että kehomme ollessa aina terve ja kaunis olemme onnellisia ihmisiä. Näin ei kuitenkaan ole. Ihminen mukautuu yleensä sairauteenkin. Hän iloitsee niistä asioista, joita voi edelleen tehdä. On mielestäni aika tragikoomista, että kulttuurissamme eletään ensisijaiseti onnen ulkoisten muotojen orjina, vaikka todellinen onni lähtee sisäisyydestä, intohimoisesta itsensä toteuttamisesta. Se on tietysti oma tarinansa se. Kullakin ihmisellä voi olla oma onnellisuusaktiviteettinsa. On äärimmäisen vapauttavaa tajuta, etten tarvitse kuin perustoimeentulon onneni tueksi. Kaikki muu on toissijaista.

Uskon, että montaa meistä ahdistaa kulttuuri, jossa sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi, sinun täytyy yrittää toteuttaa elämässäsi onnen ulkoisia muotoja. Harva tiedostaa, että suurimman onnen tuoja on armo ja hyväksyntä, jonka ihminen itse antaa itsellensä. Elämä voi olla aineellisesti kohtuullisimmissa olosuhteisessa henkisesti rikkaampaa. Henkilökohtaisesti liitän tähän armoon mielusti myös mukaan Jumalan armon, sillä se tarjoaa minulle kaikkein syvimmän hyväksynnän, levollisuuden ja rakkauden lähteen. Uskon, että meillä on jokaisella elämässämme korkein voima, joka ohjaa elämäämme. Jos se ei ole Rakkaus niin onko se Materia?

Lyubomirsky kehoittaakin meitä seuraavasti: ”Jos olet tyytymätön työhösi, ystäviisi, avioliittoosi, palkkaasi, tai ulkonäköösi, ensimmäinen askel kestävään onneen on työntää nuo asiat pois mielestä. Niin vaikelta kun se tuntuu, yritä olla miettimättä niitä. Muistuta itseäsi jatkuvasti, siitä, etteivät ne ole todellisuudessa se, mikä estää sinua tulemasta onnellisemmaksi. On tärkeää oppia pois tästä yleisestä harhaluulosta, vaikka se vaatiikin paljon itsekuria, itsehillitnää ja välillä voi tapahtua lipsumista.”

Hauska huomata, että Lyubomirsky on tieteensä kanssa tullut kanssani samantapaisiin olettamuksiin onnellisuuden perusluonteesta. Hän ei myöskään pelkää tuoda esille uskonnollisia merkityksiä. Hänen yksi kahdestatoista onnellisuusaktiviteetista on uskonnon ja henkisyyden harjoittaminen. Uskonto on hänen mukaansa lahja terveydelle ja hyvinvoinnille.Tässä kohdassa haluaisin jälleen kerran erottaa uskonnolliset sekä tieteelliset suljetut ja avoimet järjestelmät. En usko, että indoktrinointi, aivopesu, yhteen ainoaan oikeaan fundamentalistiseen suljettuun totuuteen eheyttää ihmistä tai ihmiskuntaa, vaan se voi päinvastoin vahingoitaa ihmisten sieluja. Terve hengellisyys merkitsee minulle yksilöllistä, hengellistä, rakkaudellista, monikulttuurisen suvaitsevaisuuden ainutlaatuista polkua.

Olen omat olettamukseni elämänfilosofista peruskysymyksistä saavuttanut luovan ajattelun, kuten aktiivisen mielikuvitukseni avulla. Lyubomirsky ankkuroi nyt tieteellisesti ajatteluani reaalimaailmaan. Lyubomirsky kytkee tietonsa tieteelliseen metodiin, minä puolestani kytken ajatteluni ”emersonilaisesti” käytännön järkeen, joka rakentuu elämänkokemukselleni. Haluan saada ajatteluni vahvistusta, muualtakin kuin pelkästään tieteestä – sen valikoivasta yksisilmäisestä havainnoinnista. Jos pelkästään ajattelisin ”tieteellisesti”, väitän, että tällöin vääristyisi oma kuvani todellisuudesta. Haen vahvistusta ajattelulleni itse elämästä, sen sadoista eri näkökulmista. Kun näin teen, tietoni ei enää ole irrallista itsestäni, vaan lähenen henkilökohtaista totuuttani. Totuutta ja viisautta tavoittelen siis näkökulmien välisessä vuorovaikutuksessa. Tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä.