Voiko syövästä ihmeparantua?

Amerikkalainen Havard yliopiston kasvatti  Kelly Turner on kirjoittanut New York Timesin bestsellerkirjan ”spontaaneista remissioista”, eli ”ihmeparantumisista”.  Hän on ennen tutkijaksi ryhtymistä opettanut mm. joogaa ja antanut mm. henkistä valmennusta syöpäpotilaille UC Berkleyssä.

Turner innostui integratiivisen lääketieteen edustajan Andrew Weilin spontaaneja parantumisia käsittelevästä  kirjasta niin paljon että itse rupesi tutkimaan asiaa. Hän on haastatellut tohtorin väitöskirjassaan  yli tuhat syöpäpotilasta, joilla on tapahtunut tämä ”spontaani remissio”.  Tällä hän tarkoittaa sitä, että syövästä kärsivä on

1) Parantunut syövästä ilman länsimaalaista lääketieteellistä hoitoa.

2) Potilas on saanut aluksi länsimaisen lääketieteen hoitoa, joka ei ole auttanut, minkä vuoksi hän on siirtynyt täydentäviin hoitoihin, joissa hän on parantunut.

3) Ihminen elää yhdistäen länsimaista lääketiedettä ja vaihtoehtoisia hoitoja, ja elää pitkään, vastoin ennusteita (alle 20 % yli 5 vuotta).

cropped-cropped-kukkia1.jpg

Yli tuhannesta haastattelusta seuraavat tekijät olivat läsnä lähes aina: 

1. Ruokavalion muutos.

2. Ihminen ottaa itse ohjakset terveydestään.

3. Ihminen kuuntelee intuitiotaan.

4. Ihminen syö lisäravinteita (Kelly suosittelle tekemään tämän lääkärin ohjauksessa).

5. Ihminen ilmaisee tukahdetut tunteensa.

6. Ihminen ruokkii positiivisia tunnetiloja.

7. Hyvä sosiaalinen tuki esim. vertaistuki.

8. Ihminen henkistyy.

9.  Ihmisellä on elämällensä voimakas tarkoitus.

Lista on melkoisen mielenkiintoinen, yhdeksästä listan asiasta seitsemän on mentaalista! Tietoisuutemme sisällöllä, ajatuksillamme  ja mielemme ohjauksella näyttäisi olevan suuri merkitys terveyteemme.

Itse kuulun niihin, jotka luottavat edelleen länsimaiseen lääketieteeseen, mutta ilman muuta pyrin tekemään parhaani, jotta nuo yllä olevat asiat toteutuisivat elämässäni.  Turnerkaan ei kiellä länsimaisen lääketieteen voimaa. Olen kuullut useita tapauksia, joissa ihminen on kieltäytynyt länsimaisesta hoidosta, ja lopputulos  ei ole ollut aina suinkaan niin onnekas kuin näillä haastateltavilla.

Silti ilman muuta pidän tärkeänä näitä yhdeksää asiaa.  Väittäisin että nuo kaikki ovat jossain määrin jo toteutuneet elämässäni.  Syövät ovat olleet minulle kutsukortteja elämänmuutokseen.

Kirjassa on paljon tarinoita, muun muassa seuraava on eräs niistä.  Tarina liikutti, koska itse ajattelen, että syöpäni ovat olleet ystäviäni.Jokainen syöpään sairastunut voi tietysti luoda omat metaforansa sairaudestaan.  Perinteisen lääketieteen sotametaforasta en ole itse pitänyt.  En ole suostunut sotaan itseäni vastaan.

”… Kun palasin kotiin, yritin löytää syy, miksi olin sairastunut syöpään ja tajusin: Olen luonut tämän syövän itse. Loin sen, koska olen työskennellyt niin kovasti enkä nukkunut ikinä riittävästi. Loin sen itse! Joten päädyin ajatukseen, että syöpä oli lapseni. Ja minä lähetin rakkautta minun syövälleni, ja kipu väheni ja pystyin nukkumaan hyvin.  Seuraavana aamuna kun heräsin, mielessäni, pääni sisällä,  oli selkiintynyt ajatus: En käytä mitään särkylääkkeitä. Joten lopetin kipulääkkeet. Sen sijaan, että kun minulla oli kipua, sanoi Oi, kiitos, tiedän, sinuun sattuu. Rakastan sinua, lapseni.’ Olen koskettanut munuaistani ja sanonut sille: ’Minä rakastan sinua. Rakastan sinua. Rakastan sinua.’ Ja kipu koko ajan väheni. Siksi olen lähettänyt joka päivä aamusta iltaan rakkautta syövälleni, hyväksyvää rakkautta, sitä rakkautta ilman ehtoja…”
 ❤
Vuosikymmen sitten olisin nauranut ihmeparantumistarinoille.  Nykyään minua ei enää naurata, sillä uskon, että elämänmuutos ja hyväksyvä, rakkaudellinen läsnäolo, voi parantaa. Turner korostaa, että harvoin nämä ihmeparantumiset tapahtuvat hetkessä. Ihmeen tapahtumiseen tarvitaan pitkäaikaista sisäistä työtä. Joskus tämä voi tehdä ihmeitä. Aina ei.
Kelly Turner on perustanut sivuston, jossa hän ottaa vastaan syöpätarinoita radikaaleista remissioista.  Hän esittää eräässä haastattelussa melkoisen väitteen: Jokaista lääketieteellisessä julkaisussa julkaistua spontaania remissiota kohden on sata julkaisematonta.
Tällä sivustolla Turner jakaa ja kerää parantumistarinoita tutkimuskäyttöön.
Syövän kokonaisvaltaiset hoidot on facebookissa.
Mainokset

Got Sisu?

Toinen päivä melanooma diagnoosin jälkeen.  Olo on ollut kummallisen levollinen eilisten aamuitkujen jälkeen.

”Hyvä olo kostautuu vielä!”, kuiskaa korvaani pessimisti puoleni.

”Sinun kuuluu tuntea pelkoa ja ahdistusta.  Kun saa syöpädiagnoosin, täytyy ja kuuluu olla kauhuissaan.”


En tiedä. Ehkä ensimmäinen syöpä opetti minua elämään epävarmuudessa.  Ei kannata huolehtiä huomisesta, ennen kuin tietää, mitä tuleman pitää. Entä jos se melanoma olikin niin pieni, että lääketieteen papit ja papittaret eivät tee mitään tai ehkä vain amputoivat pikkuvarpaani.  Mielelläni uhraan pikkuvarpaani syövän alttarille!  Ja jalkanikin…. Silpokaa vaan minut, mutta HAA, sieluani ette saa!

Kylmä lääketieteilijä minussa aikoinaan oli syödä sieluni, mutta olen onnistunut herättämään sen henkiin. Tietäkää, en tule sieluani luovuttamaan  koskaan kenellekkään. Kerron salaisuuden sinulle lukija, sieluni on luomakunnan yhteistä omaisuutta, jota siksi kukaan ei voi minulta varastaa.


Silti on nyt ollut  ollut epävarmuutta tulevaisuudesta.  Mielestäni olen oppinut ja jopa viihdyn  siinä.  Elämän perusolemus on sen ennakoimattomuus. Emme voi kontrolloida elämäämme, voimme vain nöyrästi ohajata sen suuntaa pienin liikkein. Emme voi tietää kaikkia maailman asioita älyllisesti, mutta voimme ottaa elämämme haltuun aistimilla sitä kaikin aistein, myös kehotuntemuksin ja intuitiivisesti.


Joskus mietin, että ehkä sain näitä sairauksia siksi, ettei minulla ollut aikoinani rakastavaa suhdetta itseeni ja kehooni.  Nuoresta pitäen inhosin aina liiaan lihavaa kehoani ja kärsin syömishäiriöstä.  Voin todella pahoin ulkonäkökeskeisessä kulttuurissamme. Intialainen sananlasku sanoo:  Jos haluat tietää, minkälaisia ajatuksia ajattelit eilen, katso kehoasi tänään. Jos haluat tietää millainen kehosi on huomenna, tarkkaile millaisia ajatuksia ajattelet tänään. 

cropped-cropped-wp_20131003_0682013100422123420131004221523.jpg

 

Entä jos sain syövän siksi, että kaipaan jatkuvasti huomiota.  Saan myötätuntoa ja rakastavia ihmisiä ympärilleni, kun sairastan. KATSOKAA KAIKKI, VARPAASSANI ON MELANOOMA!  SÄÄLIKÄÄ MINUA!  Eihän tervepäinen normaali ihminen jaa kokemuksia tällä tavalla ekshibitionistisesti? Varsinkaan hammaslääkäri, jonka tulisi säilyttää aina ammatillinen tyyni pokeri-ilmeensä.

Ihon pinnassani oleva Melanoomakukka sanoi minulle tänä aamuna, että ehkä kuitenkin halut  olla  kohdussa, turvassa, toisen ihmisen jatkuvassa kosketuksessa.

”Olen luullut tämän kainuulaisen maaäidin kohdun olevan riittävä turva sielulleni”,  vastaa Siirtolan Emäntä Melanoomakukalle.

Hetken tauon jälkeen emäntä jatkaa:   ”Vai onko sisälläni sittenkin osa, joka itkee äidin syliä!  Melanomakukka rakas… Minähän olen jo itse lämmin sylini!   Enkö osaa jo heittäytyä elämän pyhyyyteen ja antaa itselleni kaikea sitä rakkautta,  minkä tarvitsen”

Tauko.

”Mitä haluat sanoa minulle,  Melanoomakukka? Puhu, kerro, vastaa…  Haluan vastauksia!”, Siirtolan Emäntä jo huutaa.

On ajat ihmeellisiä. Istun täällä keskellä kainuulaista mahtavaa korpea imien itseeni energiaa paitsi kirjoittamisesta ja luonnosta, niistä voimaannuttavista yhteydenotoista, joita olen tietokoneen kautta saanut. Osa tulee perheeltä ja enemmän tai vähemmän vanhoilta ”real-life”  tutuilta, osa virtuaalisilta tutuilta.

Näistä  uusista virtuaalitutuista Marja Leena Toukosen olen jo tavannut livenä Helsingissä.  Hän on kirjailija, vertaistukija ja bloggari, joka on kirjoittanut mm. upeita runokirjoja ja  ”Kuvittele itsesi-kirjan” jolla on paljon yhtymäkohtia Sisäiseen teatteriin.  Toinen uusi tuttavuus on fysioterapeutti Karita Palomäki, jonka ”Meta Health” -peruskurssilla olin. Hän on tsempannut minua  ja auttanut mm. EFT:n opiskelussa.  Karita  on monilahjakkuus; arkkityyppinen Sofie-nainen, jonka terapeuttisessa työkalupakissa on vaikka mitä kehomieli-hyvinvointiin tarjottavaa.

cropped-cropped-wp_20131003_0682013100422123420131004221523.jpg

 

Kolmas virtuaalinen uusi tuttavuus on hypnoterapeutti Kelley T. Woods Washingtonin osavaltiosta.  Törmäsin häneen muutama kuukausi sitten virtuaalisesti Hypnothoughts- sivustolla, jonka jälkeen yhteydenpitomme on lisääntynyt.  Ilmeni, että hänen äitinsä juuret  on Suomussalmella (Kaasisia), ja hän on käynyt monta kertaa Suomessa.  Woods kumppaneineen on kirjoittanut upean kirjan siitä, kuinka lääkärit voivat hyödyntää hypnoterapeuttista tietoa työssään.

No, Kelly kirjoitti yksityisviestissään,  että jos tarvitsen tukea, niin voin ottaa häneen yhteyttä SKYPE:n välityksellä. Siis kuvitelkaa, täysin uusi virtuaalinen tuttavuus toiselta puolelta maailmaa sanoo minulle, että jos on tarvetta,  voin olla häneen yhteydessä. ”Laita viestiä, jos tarvitset tukea. Voimmehan SKYPEtellä!” Miten maapallolla voi olla näin paljon hyviä ihmisiä! Hänen perustaman facebook-ryhmän, Hypnotic Women, naiset ovat kilpaa lähettäneet rakkaudellista, hyvää, tunne-energiaa minulle.

Kelley kirjoittaa blogissaan, että se, mitä hän yrittää siirtää hypnoterapia-asiakkailleen on SISU.  Jotta saavutamme päämääriämme, täytyy meidän kyetä juoksemaan pää pystyssä ja rohkeana elämämme kiviä ja mutaa täynnä olevissa juoksuhaudoissa. Vain näin saavutamme elämämme todellisia päämääriämme.

Ehkä tämä voisi olla ”Annani  ja hänen ystäviensä” avoimen syöpäkirjoittelun visio:  Haluan siirtää toiveikkuutta ja sisua kaikille kärsiville, myös muille syöpään sairaustuneille. Ja muistakaa, älkää tyytykö vain perinteisiin hoitomenetelmiin. Kuunnelkaa itseänne ja kehoanne,  ottakaa vastaan vertaistukea ja täydentäviä hoitomuotoja, niitä jotka sopivat omaan tarinannee!

Täydentävät hoitomuodot ovat tärkeitä toivon tuottajia ja ylläpitäjiä. Ne aktivoivat omia parantavia ja eheyttäviä voimiamme!

Seuraavassa lyhyt ote hypnoterapeutti  Kelley Woodsin  blogista:

+ + +
Driving in town this weekend, I noticed a bumper sticker on a work van ahead. It asked, ”GOT SISU?” I smiled because I do have sisu. It’s actually part of my Finnish ancestory.
”The Finns have something they call sisu. It is a compound of bravado and bravery, of ferocity and tenacity, of the ability to keepfighting after most people would have quit, and to fight with the willto win. The Finns translate sisu as ”the Finnish spirit,” but it is a good example of sisu by carrying the war into Russian territory on one front while on another they withstood merciless attacks by a reinforced Russian Army. In the wilderness that forms most of the Russo-Finnish frontier between Lake Laatokka and the Arctic Ocean, the Finns definitely gained the upper hand.”
—Time Magazine, January 8, 1940
 I started thinking about my own sisu nature and realized that this is the element that I often seek to instill in my clients. While they may not be in a war against an invading country, they ARE involved in a battle within and need all of the reserves we can muster. Casting a powerful force like sisu can help them navigate the trenches and persevere to the completion of their goals.

Melanooma on kukka

Melanooma on kukka, kirjoitti eräs tähän sairauteen sairastunut henkilö Syöpälehdessä. Totta, melanooma kuulostaa jotekin kauniimmalta kuin rintasyöpä, sairaus joka minulla oli seitsemän vuotta sitten. Rintasyöpä oli minulle diagnoosin jälkeen häpeäpaalu, jossa osa minua naulattiin irvokkaasti itseni ihmeteltäväksi.  Työstin itseäni  ja olen päässyt hyvin tästä paalusta irti.  Sairaus herätti henkisyyteni ja sisälläni olevan vahvan, kypsemmän naisen.

Meidän perheeseen Melanooma- kukan lievä haju levisi noin kuukausi sitten. Minulla oli pikkuvarpaassa pitemmän aikaa iso mustelma, hankauma. En sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, koska olen runnonnut ennenkin varpaitani.  Mustelma pieneni, enkä ollut siitä huolissani. Kuukausi sitten joogatessa kiinnitin paljaisiin varpaisiini enemmän huomiota. Miksi tämä mustelma ei häviä kokonaan?  Miksi se näyttää niin ruskealta.  Silloin haistoin ensimmäisen kerran Melanooman hajun.  Melanoma kukka ei tuoksunut hyvälle, vaan sen haju oli epämiellyttävä.

Image

Menin Kalevan Työterveysasemalle, jossa lääkäri suhtautui muutokseen vakavasti, ja sanoi, että se voi olla pahanlaatuinen.  Siksi hän pisti kiireisen lähetteen KAKS:iin.  Kolmen viikon kuluttua pääsin kuin pääsikin KAKS:iin, jossa lääkäri ilmoitti minulle, että ”Tämähän näyttää melanoomalta. Leikkaussali on tällä hetkellä varattu. Pistetään jonoon!”  Että sillä viissiin.  Sata kilometriä ja rapiat kuljen Kuhmosta Kajaaniin poistattamaan luomeani,  kuulemaan saman asia uudelleen, sen , jonka työterveyslääkäri oli sanonut.  (Ei ihme, että terveydenhuoltomme on kallis. Näitä turhia Kuhmo-Kajaani reissuja olen kuullut pilvin pimein).

En mennyt jonoon. Sen sijaan painuin suoraan yksityiselle Kajaanin lääkäriasemalle, jossa kokenut yleislääkäri poisti saman tien muutoksen. Hän yritti ottaa muutoksen pois mahdollisimman suurella marginaalilla, mutta ei kuitenkaan amputoinut koko varvasta. Operaatio tehtiin viime viikon keskiviikkona.

Diagnoosin odotteluaika voi olla stressaavaa. Melanoomakukkani on tuoksunut kovin vaihtelevasti.  Hetkittäin se haisi, suorastaan löyhkäsi kylmiä etovia tuulahduksia. Ehkä hajuaistini ei olekaan oikeassa? Haistan nimittäin myös toivon. Olen hukuttanut itseni tekemiseen, mm. näihin uusiin videoihini Sisäisestä teatterista.

Uskon yhä enemmän siihen, että kaikki asiat, mitä meille annetaan elämässä on tarkoitettu meille opetukseksi. Emme sairastu sattumalta. Kaikella on tarkoituksensa. Se on eräs syy, miksi olen jaksanut olla enimmäkseen hyvällä mielellä.

Ehkä osa kiitos tästä mielialastani kuuluu ihan perinteiselle lääketieteelle. Olen syönyt satunnaisesti mirtazepiiniä unettomuuteen.  Nostin nyt vähän annosta. Haluan aikaa käsitellä tunteitani. Olen itse vannoutunut länsimaisen lääketieteen ja täydentävien hoitomuotojen yhdistäjä.  Itseään täytyy kuunnella ja kaikki keinot kannattaa käyttää. Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus.

Eilen sain sitten puhelinsoiton. Lääkäriaseman lääkäri oli soittaessaan minulle hieman hämmentynyt ja epäröivä.  Olisiko hänen sittenkään pitänyt poistaa luomea, koska olisi ollut ehkä hyvä poistaa saman tien koko varvas?

Entä jos se olisi ollutkaan melanooma? Oisko ollu mukavaa kertoa potilaalle, sorry, amputoin varpaasi, eikä se ollukaan melanooma.  Olen kiitollinen tälle rohkealle lääkärille. Olisin vielläkin löysässä hirressä, jollen olisi päässyt hänen vastaanotollensa. Hän ei tarvinnut operaatioonsa leikkaussalia. Hän poisti muutoksen hoitajan kanssa toimenpidehuoneessa.

Olen myös kiitollinen maailman ihanimmalle lääkärisiskolleni, Johannalle.  Hän on tsempannut minua viime päivien ajan.  Sovimme, että hakeudun Helsinkiin hoitoon, koska Oulussa minulla on vain vähän tuttavia.  Puolisoani lukuunottamatta muu perheeni on siellä. Kun kerran muutenkin ravaan jatkuvasti Helsingissä, on se siis parempi hoitopaikka minulle kuin Oulu.

Eilen illalla Johanna sanoi minulle, että hänen mielestään olen liian myönteinen. Minun pitäisi antaa tilaa myös muille tunteille. Tulkitsen asian niin, että perhelääkärini määräsi minulle oikeastaan itkukuurin. Kirjoittaminen on ollut minulle paras tapa käsitellä tunteita.  Tänä aamuna melanooma tuoksuu surulle. Melanooma kukkani saa veden vuotamaan silmistä, suu maistuu suolaiselta  ja räkä valuu valtoimenaan nenästä.

PS. On paljon muita tukijoukkoja, joille olen tämän hetkisestä hyvästä elämästäni kiitollinen. Yhden heistä maintisen tässä vielä ääneen. Hän on puolisoni. Sain häneltä Kajaanin lääkäriasemalla ollessani elämäni kauneimman tekstiviestin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sielukkaita sanoja syövästä ja sydämen syövereistä, osa 2

Kohti kokonaisvaltaista ihmisen hoitamista

Syöpähoidot ovat vielä monilta osin kuin menisi kehonsa kanssa korjamoon, vähän samaan tapaan kuin autoa vietäisiin autokorjaamoon. Muistan muuten erään hammaslääkäriaseman, jonka nimi on ”Hammaspaikkaamo”. Mielestäni tämä nimi kuvaa tyyppiedustajana tätä lääketieteen, materialistisen maailmankatsomuksen hallitsemaa, pirstoutunutta maailmankuvaa, jossa ihmiselle tuntevana, kokonaisena ihmisenä ja sieluna ei ole ollut tilaa. (On tietysti paljon yksittäisiä lääkäreitä, jotka kykenevät kohtaamaan ihmisen sieluna).

Moderni lääketieteen luomissa instituutioissa hoitohenkilökunnan unelmapotilas on ollut potilas, joka kiltisti ja mukisematta alistuu hoitoketjuihin. Potilas saattaa joskus jopa kokea, että häntä painostetaan samaistumaan hoitohenkilökunnan omaamaan ”järkevään” maailmankuvaan. Hammaspaikkaamossa hammas paikataan, ja syöpäosastolla hoidetaan syöpää. Hoitojen kohteena ei suinkaan ole ollut moderneissa terveydenhuollon instituutioissa kokonainen ihminen henkisenä ja sosiaalisena kehomielenä.

Syöpäpotilas on paljon muutakin kuin vain hänen kehossaan  irti päässeitä syöpäsoluja. Sairastunut on tunteva ja kokeva ihminen, jolla hyvin usein on takanaan muitakin vakavia ongelmia esimerkiksi masennusta ja traumoja. Bolen sanoo, että kun ihminen voi psyykkisesti huonosti, ja avaa hänen terapiahuoneensa oven, avaa hän samalla oven aliseen, tähän toiseen torjuttuun alitajunnan maailmaan. Ovi avautuu kuoleman maahan, Tuonelaan. Siellä asustaa unohdettuja muistoja ja  mielikuvia, torjuttuja ja siirrettyjä tunteita ja ahdistavia haamuja.  Kun sairastut vakavasti, sinut pistetään koputtamaan tätä samaa ovea. On suuri mahdollisuus, että sairastuttuasi vakavaan sairauteen avaat kuoleman, kärsimyksen ja henkisen jälleensyntymisesi valtakunnan oven.

Lääketieteelliset hoitoinstituutiot ovat valitettavan usein edelleen tehokkuudessaan esineellistäviä. Ne eivät ole vielä riittävästi ottaneet huomioon ihmisen kokonaisvaltaisia sielullisia tarpeita. Itse koin omat hoitoni suhteellisen myönteisesti, hoitohenkilökunta oli pääsääntöisesti empaattista. Minulle tuli tunne, että elämme näissäkin laitoksissa parhaillaan, onneksi, myönteisen muutoksen aikaa. Tietysti takapakkia voi tulla, kun nykyään koko ajan kiristetään sosiaali- ja terveysmenoista ja edelleen vallankäytön vanhoillisissa instituutioissa dominoi materialistinen maailmankatsomus ja sen yksipuolistava numeerinen tieto. Usko asiantuntijoihin on hiipumassa, eikä tällaisessa tilanteessa tämä ole kovinkaan kummallista.

Epäilen, että mikäli terveydenhuollossamme edelleen harrastetaan vain lyhyen tähtäimen esineellistävää tehokkuusajattelua, on sen luonnollinen seuraus, että ihmiset ajautuvat täydentäviin hoitomuotoihin ja joskus myös valitettavasti hoitoihin, joita he jälkeenpäin katuvat. Mitä dogmattisimmiksi instituutiot itsensä tekevät, sitä enemmän ihmisiä valuu vaihtoehtoisiin hoitoihin.  Tämä ei ole aina pelkästään asiakkaiden tyhmyyttä vaan monessa tilanteessa myös viisautta. Monelle sairaalle ei riitä määrälliselle tutkimukselle rakentuva ihmisen yksipuolistava esiineellistävä hoito, vaan he haluavat tulla kohdatuiksi tarinana, monipuolisina omina itseinään.

+

Syöpä avaa tunneyhteyden oman sisimpään

Sairastumiseni jälkeen otin vastaan normihoidot, mutta lisäksi kirjoitin elämäntarinani uusiksi. Syöpäni avasi sisäisen dialogini. Loin mielikuvituksella Sisäisen teatterin tilani, ja annoin vaietamilleni ristiriitaisille äänille tilaisuuden tulla esiin. Löysin tunneyhteyden, raportin itseeni, torjumiini ja toisiin ihmissin siirtämiini kehomieleeni osiin, erilaisten symbolien ja vertauskuvien kautta. Joillekin unelmille ja illuusioille rakentuneita osia minusta kuoli ja minussa syntyi uusille uskomuksille ja arvoille rakentuvia integroituneempia minätiloja. Elämäni ja elämäntapani muuttuivat sairauteni jälkeen täysin. Joku onkin väittänyt, syöpä on neuroosien pikahoitoa.

Bolen väittää, että monille ihmisille syntyy tunneyhteys itseen vasta sen jälkeen kun he sairastuvat vakavasti. He avaavat oven sisimpäänsä, jossa kuolema ja elämä syleilevät toisiaan. Sairaus voi kuljettaa meidät meitä eheyttävään kokemukseen, jossa laajennamme tietoisuuttamme. Sairaus on uudestisyntymän mahdollisuus. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että saatamme valita uuden työn, pääsemme eroon läheisriippuvaisuudesta, addiktioista tai meitä alistavasta kulttuurisista uskomuksista ja ihmissuhteista. Lähdemme toteuttamaan enemmän aidon itsemme näköistä elämää.

Masennuksemme, verenpaineemme, sairaan sydämemme, syöpämme jne. kanssa voimme käydä keskusteluja. Sairaudellamme on meille jotain kerrottavaa. Sairauden ei tarvitse olla pelkkä kirous ja vihollisemme. Sairaus voi muuttua ystäväksemme. Mekanistinen, materialistinen maailmankuva on vienyt meiltä itseohjautuvuutemme, ja kyvyn kuunnella itseämme omaa kehomieltämme. Sairaus voi olla tilaisuus palauttaa meille se mikä meille kuuluu, oma itseohjautuvuutemme. Meidän ei tarvitse alistaa itseämme asiantuntijoille vaan voimme kasvaa oman itsemme parhaaksi asiantuntijaksi.

Ehkä tyytyväisyyteni hoitoihin johtuu myös siitä, että täydensin omia hoitojani. Hain tukea internetin vertaistukiryhmistä ja hypnoterapiakoulutusryhmästäni. Satuin olemaan onnekseni juuri Tampereen Yliopiston hypnoterapiakoulutuksessa hoitojeni aikaan. Omaksumani Ego State -menetelmä oli ratkaiseva oman psyykeeni kannalta. Huomasin, että pystyn soveltamaa tätä minätiojen terapiaa luovasti kirjoittaen (=Sisäinen teatteri). Sisäinen dialogimme, yhteys itseemme, aukeaa kokemukseni mukaan helpoiten sitä kautta, että löydämme sielunyhteyden itseemme toisen ihmisen kautta. Siksi terapia, vertaisutkiryhmät ja erilaiset terapeuttisest ryhmät ovat tärkeitä siinä vaiheessa kun koputamme ovea pimeään ja tuntemattomaan osaan itseämme. Harva kykenee aloittamaan matkaa sieluunsa täysin yksin.

+

Voimavaroja tunteet, terveet ihmissuhteet ja henkisyys

Tärkeä osa oman kehomieleni eheytymisprosessia oli se, että löysin itselleni tervettä yksinäisyyttä, tilan, jossa aloin valikoimaan ihmissuhteitani ja tekemisiäni. Sairaan henkilön ei tarvitse ylläpitää kulisseja. Hänellä on oikeus kieltää vierailut, jotka hän kokee rasitteena, ja energiaa vievinä. Sairaalla on ikään kuin kirjoittamaton oikeus valikoida itselleen voimaannuttavat ihmissuhteet. Hänen kannattaa pitää puolensa ja sanoa tarpeen tulleen: ”Ei kiitos, en jaksa nyt ketään vieraita.”

Myös Bolen korostaa tätä, että meidän ei tarvitse esittää sairaalassa tai kotonamme hyvää emäntää, joka on ystävällinen ja kuunteleva vieraillensa. Jos vierailut ovat energiaa vieviä, kannattaa ne kieltää.  Edelleen Siirtola, pieni maatilani Pohjois-Kuhmossa on yksinäisen sieluni vetäytymispaikka. Siellä keskityn olemaan läsnä usein vain itselleni.

Jean Shinoda Bolen korostaa hyvän raportin eli tunneyhteyden merkitystä hoitohenkilökunnan jäsenten ja potilaan välillä. Parhaimmillaan syöpähoito on hoitoa, jossa ihminen voi kokea tullensa kohdatuksi merkityksellisenä ihmisenä. Mikäli olemme lääkärillemme vain tunteeton lihamöykky, kannattaa miettiä lääkärin vaihtoa.

Oma kirurgini ei ollut erityisemmin empaattinen. Hän oli kuitenkin ihminen ihmiselle. Hän sanoi olevansa haluton samaistumaan potilaaseensa, koska hän suojelee itseään tällä. Hän tunnusti voimiensa olevan rajalliset.  Hän ohjasi minut sairaanhoitajalle, jonka kanssa sain keskustella. Itseäni tyydytti tämä ratkaisu. Jyväskylän keskussairaalassa oli hyvä tiimi. Sairaanhoitaja kertoi minulle kaikki haluamani tiedot.

Bolen mainitsee, että kolme asiaa ovat tärkeitä toipumisessamme: tunneresurssit, voimaannuttavat ihmiskontaktit sekä henkiset resurssit.  Tunneresurssimme saamme käyttöömme, kun löydämme tunneyhteyden itseemme. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luovien terapioiden, kuten luovan kirjoittamisen ja vaikkapa joogan tai terapeuttisen tanssin kautta. Voimaannuttavia ihmissuhteita löydämme itsellemme esimerkiksi juuri näistä terapeuttisista ryhmistä, jos sellaisia ihmissuhteita meillä ei ole ennestään.

Meidän kannatta harjoitella sanomaan ”ei” ihmissuhteille, jotka käyttävät meitä hyväkseen ja syövät energiaamme. Vakava sairaus voi auttaa meidät löytämään merkitykselliset ihmissuhteemme. On parempi olla yksin kuin suhteessa, jossa hupenee voimavaramme entisestään.  Henkisiä resursseja meille tarjoaa esimerkiksi  meditaatio, mietiskely, uskonnolliset myytit ja niiden muodonmuutokselliset vertauskuvat.

On hyvä pitää mielessä, että meitä ulkoapäin ohjaavat autoritaarisesti uskonnolliset järjestelmät voivat olla sieluamme vahingoittavia. Tavoittele tervettä henkisyyttä. Vakava sairaus Bolenin mukaan on liminaalinen tila (liminal=kynnys).  Kuoleman ja elämän rajalla, olemme kynnyksellä, joka voi avata oven ja tilan sielullemme. Minulle herääminen sieuluksi merkitsi sitä, että joka aamu kiitän elämääni jokaisesta päivästä. Valitan paljon vähemmän pienistä asioista kuin aikaisemmin ja olen entistä enemmän oman elämäni seppä.

Silti olen haavoittuva, ruumiillinen ajoittain kärsivä verta ja lihaa oleva ihminen. Hyväksyn paremmin kärsimyksen osana ihmiselämää. Olen tietoinen kaiken elämän rajallisuudesta. Silmäni avautuvat vähän niin kuin Saulukselle kävi. Elän elämääni kuunnellen tunnetilojani, eli  yritän tehdä enemmän asioita, joilla on itselleni ja yhteisölleni merkitystä. Terve henkisyys on mielestäni kykyä kuunnella omaa sielua, joka on transsendentti, yliyksilöllinen. Omien todellisten sieluntarpeiden mukaan elävä jakaa rakkaudellista hyvää myös yhteisölleen. Hänellä on oma hengellinen auktoriteettinsa sydämessään.

+

Lopuksi

Ehkä tulevaisuudessa terveytemme edistyy ratkaisevasti, kun opimme yhä enemmän tietoisuustaitoja. Itse uskon vakaasti, että oppimalla sekä mielemme keskittämistä, meditaatiota sekä kykenemällä kehittämään sydämen silmiemme näkökykyä (esim. Sisäinen teatteri ja mindsight, mielitaju), voimme aktivoida meissä olevia parantavia ja meitä kokonaisvaltaisesti eheyttäviä voimia.

Länsimainen lääketieteellinen, psykoterapeuttinen ja henkinen perintö voidaan yhdistää itämaisiin viisausperinteisiin. Integraatio tapahtuu, kun opimme itse luovasti yhdistämään sisällämme sen, minkä länsimainen esineellistävä tiede ja sen asiantuntijakulttuuri on meissä pirstonut.

Opettiko syöpä minulle jotakin? Osa 2

Syöpä on opettanut minulle:

  1. Armollisuutta

Aikaisemmin olen ollut äärimmäisen ankara itselleni. Pyrin täydellisyyteen ja soimasin itseäni jatkuvasti epäonnistumisistani sekä työssäni että yksityiselämässäni. Kärsin kaoottisesta sisäisestä puheesta, jossa räksyttäjiä riitti. Syyllistin muun muassa itseäni siitä, etten ollet lapsilleni tarpeeksi hyvä äiti.

Olen oppinut antamaan itselleni anteeksi. Tein parhaani niistä lähtökohdista käsin, jotka minulle oli annettu. Olin silloin nuori ja omien keskeneräisten traumojeni vanki. Olin riittävän hyvä vanhempi. Tajuan entistä selkeämmin sen, että kaikki ongelmat ei ole henkilökohtaisia, vaan yhteisömme asettaa meidän hartioille taakkoja kannettaviksi. Maailma on huomattavan paljon parempi paikka elää, kun egokeskeinen kulttuurimme tervehtyy. Tämän jälkeen yhä useampi lapsi saa kaiken sen läsnäolon ja kannustuksen, mikä hänelle kuuluu.

Armollisuuteen kuuluu myös sen, että olen löytänyt itsestäni aikuisen vahvan naisosan, joka kykenee kuuntelemaan, lohduttamaan ja rakastamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa onnellista lapsuutta.

  1. Oma tahtoni vähentämistä

Ennen syöpääni tahdoin jatkuvasti kamalasti asioita. Tahdoin vaihtaa työtä, tahdoin ostaa tavaroita, tahdoin matkoja, tahdoin kauniimman kodin, tahdoin paremman auton – tahdoin sitä sun tätä. Nykyään oma tahtoni on selkeästi vähentynyt. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi vielä unelmia.

Suurin unelmani on, että lapseni löytävät tarkoituksellisen elämän sillä polulla, jonka he valitsevat. Vähintään yhtä suuri unelmani on, että maapallo säilyy heille elinkelpoisena ja ihmisten elämäntavat muuttuisivat kohtuullisemmiksi ja luonnon kanssa sopusointuisemmiksi (uskon tietoisuustaitojen kulttuurista muodonmuutosta katalysoivaan voimaan).

Ja toki minulla on maallisempiakin unelmia (vaikkapa se, että saisimme ekovessan päärakennukseemme, käymme talvisaikaan vielä huusissa). Tiedän, ettei kaikki unelmani toteudu, ja se ei haittaa: Jumalalla kun voi olla muita suunnitelmia elämälleni. Mikä kummallisinta, monet unelmani ovat alkaneet toteutua. Tämä vaatimaton maatila kaukaisemmassa Kuhmon perukassa tuntuu edelleen kuuden vuoden jälkeen unelmien täyttymykseltä. Siirtola on sielulleni pyhä paikka.

  1. Kuolemanpelon vahenemistä

Kuusi vuotta sitten suurin suruni syöpähoitojen aikana oli se, että jos kuolisin, elämäni ei olisi ollut muuta kuin naurettavia epäonnistumisia toisensa jälkeen. Oli minulla sentää yksi saavutus, olin synnyttänyt kolme ihanaa poikaa. Silti minulla oli tunne, että jos olisin kuollut, olisin huutanut ja kiljunut v****tuksesta. Miksi oli käytänyt niin paljon aikaani turhanpäiväiseen biletykseen, shoppailuun ja jatkuviin riitoihin?

Jotkut ihmiset tarvitsevat syvällisen kriisin, jotta he kykenevät näkemään elämän lahjan. Minä kuulun niihin ihmisiin. Koska saan nyt elää sairastamiseni jälkeen itseni näköistä elämää, olen myös valmiimpi kuolemaan.

LOPUKSI

Kuulun niihin onnekkaisiin jotka vielä elävät kuusi vuotta syöpänsä jälkeen. Onnekas olen myös siinä mielessä, että olen saanut henkiselle polulleni paljon tukea ulkopuolisilta ihmisiltä, joille olen ikuisesti kiitollinen (puolisoni, perheeni, lääkärit, hypnoterapeuttikouluttajani). Olen saanut luovan lukemisen ja kirjoittamisen lahjan, ja näin voin olla yhteydessä paitsi elävien myös edesmenneiden ihmisten ajatuksiin, mikä voimaannuttaa minua.

Voin oikeastaan sanoa vilpittömästi, että minulle syöpä oli paras lahja, mitä olen koskaan saanut. En ole vieläkään virheetön, minulla on edelleen huonot päväni, vaikkakin ne ovat huomattavan paljon harvinaisempia kuin aikaisemmin. Sairauteni katalysoimana olen löytänyt elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen. Tähän kuuluu se, että toteutan itseäni monipuolisesti, mikä on minulle hyvän elämän lähtökohta. Toteutin mm. 52-vuotiaana lapsuuteni unelman: aloin soittaa haitaria. (Omasta mielestäni olenkin edennyt soittamisessa yllättävän nopeasti.)

Luova kirjoittaminen on minulle tietoisuustaitojen harjoittamista. Kirjoittaminen voi olla muiden tietoisuustaitojen rinnalla meditatiivinen itsereflektiivinen prosessi, joka avaa jatkuvasti uutta ymmärrystä. Mielestäni eettisen elämäntavan ytimessä on, että kaikki tieto tulisi peilta omaan sydämeen, tunteisiin. Kun tieto irroitetaan tunteesta, siirryme kylmään (ihmis)luonnon vastaiseen elämäntapaan.

Muistan tutkimuksen, jossa sanottiin, että lähes puolet syöpään sairastuneista ovat muutenkin elämässänsä kriisissä, ja jos eivät vielä sellaisessa ole, yleensä viimeistään tässä vaiheessa sellaiseen joutuvat. Itse kannatan siksi integratiivisia syöpähoitoja, mihin suuntaan taidetaan ollakin menossa. Ihminen on sosiaalinen kehomieli.

Syöpäpotilas ei tarvitse pelkästään lääketieteellisiä hoitoja, vaan hän tarvitsee myös täydentäviä hoitomuotoja, joiden avulla hän voi kääntää sairautensa voitoksi. Vertaisryhmät ja erilaiset terapeuttiset ryhmät täydentävät ehdottaman tarpeellisella tavalla lääketieteellisiä syöpähoitoja.

Uskon, että elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen löytäminen on mahdollista, vaikka elämänaikaa olisi jäljellä hyvin vähän. Sen löytämiseen kun ei tarvita välttämättä suuria teorioita. Siihen tarvitaan sen sijaan kykyä nähdä vanhat tutut asiat uudessa valossa. Elämän suurinta riemuvoittoa minulle ei ole pitkä elämä, vaan tarkoituksellinen elämä.

Itse kuuluun henkilöihin, jolla on intohimonaan halu ymmärtää asioiden perimäinen olemus. Minun taidettani on se, että yritän rakentaa elämästäni yhä täsmällisempää ymmärryksen karttaa. Siihen kuuluu tärkeänä osana henkiset merkitykset. Siksi lopetan tämän syöpäblogini Sören Kierkegaardin, lempifilosofini, lainaukseen. Hänen filosofiansa tukemana on avautunut oma dialoginen suhteeni kristinuskoon:

Kuten harjaantuneen metsästäjän nuoli irrottuaan jousesta ei suo itselleen lepoa ennen kuin se on osunut maaliinsa, niin on ihminenkin luotu suuntautumaan kohti Jumalaa, eikä hän löydä lepoa ennen kuin Jumalassa.”

Tietoisuustaidot facebookissa.