Syöpä – Selviytymisstrategioitani, nr. 1

Eilen oli hyvä päivä. Tänä aamuna olo tuntuu melkein jo normaalita. Tämä ei tietenkään välttämättä merkitse sitä, etteikö vaikeita päiviä tulisi. Ratkaiseva eilinen käänne oli, kun tajusin, että toistuva, hetkellinen paha olo ja tunne siitä, että nyt kuolen johtuukin mitä suurimmalla todennäköisyydellä aktivoituneesta nuoruuden paniikkihäiriöstä.

Onnistuin nimittäin selättämään syntyneen pahanolon EFT:lla, mutta palaan tähän selviytymisstrategiaani myöhemmin. Päätin nimittäin, että listaan tähän ylös ne menetelmät, joilla täydennän hoitajani tämän sairastumiskriisini aikana.

Kun ihminen kohtaa vakavan sairauden, ei kannata jäädä kotiin vain passiivisesti odottamaan syöpähoitojen aloittamista. Sen sijaan on syytä tehdä töitä oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin eteen. Syöpä loukkaa ihmisen koko identiteettiä; henkistä, psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista puolta.

WP_20131003_034

  1. Suurin niistä on rakkaus

Jotta ihminen kasvaa terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi, lapsi tarvitsee rakkautta ja vanhempien läsnäoloa. Se, että lapsesta tulee kiusaaja, syömishäiriöinen, addiktiivinen perheen hankala lapsi ei johtuu hyvin harvoin hänestä itsestään. Bernie Siegelin mukaan rakkauden puutteessa kasvaneet ihmiset paitsi kärsivät erilaisista tunnehäiriöistä, mutta sairastuvat lähes sataprosenttisesti keski-iässä johonkin vakavaan sairauteen. Hänen mukaansa immuunivasteemme heikkenee rakkaudettomassa ilmapiirissä. Toki riski on muillakin, mutta hänen mukaansa terveessä, rakkauden täyttämässä ilmapiirissä kasvaneista vain 25 % sairastuu vakavaan sairauteen keski-iässä.

Kun mietin oman lapsuuden perhettäni, ajattelen asian niin, että meillä oli kohtuullisen hyvät vanhemmat. En ole selvinnyt omasta äitinä olemisestani valitettavasti yhtään heitä paremmin. (Olen tehnyt omat virheeni.) Silti kun mietin ihanteellisia olosuhteita, näen lapsuudenperheemme ongelman; meitä oli viisi alle kouluikäistä tyttöä samanaikaisesti. Olin keskimmäinen heistä. Nykyise tietämykseni mukaan luokittelisin itseni vieläpä erityisherkäksi.

En syytä vanhempiani huonosta vanhemmuudesta, sillä hypnoterapeuttina olen kuullut todellisia tarinoita siitä, mitä on huono vanhemmuus. Syytän sen sijaan vallinnutta valtakulttuuria rakkaudettomasta ilmapiiristä. Silloin ei vielä ymmärretty kuinka tärkeää ihmisen hyvinvoinnille on vanhempien läsnäolo ja rakkaus.  Niin naivilta kuin se kuullostaa, rakkaus mahdollistaa  otolliset olosuhteet kokonaisvaltaisesti terveen ihmisen kasvulle. Tätä korostaa myös  psykiatri  Dan Siegel (mindsight).

Ratkaiseva käänne parempaan elämään omalla kohdallani tapahtui hitaasti. Se alkoi NLP-kolutuksissa, ratkaisukeskeisillä kursseilla ja edistyi kovaa vauhtia hypnoterapiakoutukseni aikana ja sen jälkeen. Hypnoterapiassa ja kirjoittaen elin uudelleen mielikuvituksessani lapsuuden tapahtumia. Annoin itse itselleni kaiken sen rakkauden mikä minulle kuuluu.

Bernie Siegel puhuu siitä, kuinka tärkeää meidän on löytää rakkaus ja hyväksyntä itseämme kohtaan. Mikäli emme ole saaneet osaksemme tervettä kiintymyssuhdetta, joudumme itse rakentamaan itseemme sellaisen.Hän kehottaa luomaan tätä samaan tapaan kuin se tehdään Sisäisessä teatterissa. Huonosti voivain ihmisen on rakastuttava siihen lapseen, joka hänessä on. Itse tein tätä rakkauden työtä kirjoittaen. Tutustuin omaan sisäiseen lapseeni mielikuvitukseni, itsehypnoosin eli ”psykodraamallisen transsin” avulla. Siegel kehottaa ottamaan pöydälle kuvia itsestä lapsena ja pistämään niitä esille johonkin kauniisti. Tämä paikka on pyhä paikka, jossa annat itsellesi kaiken sen rakkauden mikä sinulle kuuluu. Olet rakastettava ja hyvä ihminen sellaisena kuin olet, kaikkine heikkouksineen ja sairauksineen! Rakastava terve suhde itseen tarjoaa otollisen ilmapiriin kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Bernie Siegel puhuu uusvanhemmuudesta normaalista merkityksestä poikkeavalla tavalla. Tee itse itsestäsi oma rakastava vanhempasi! Hän kirjoittaa seuraavasti siitä, kuinka löytää rakkaudellinen suhde itseesi (=silkkaa Sisäistä teatteria) . Ei ole kysymys siitä, että moittisit vanhempiasi. Sen sijaan kysymys siitä, että teet itse valintasi. Ehdotan, että aloitat siitä, että teet tutuksi itsellesi itsesi, sellaisena kuin olit lapsena. Erota omasta persoonastasi tämä lapsi, ja valmistaudu rakastamaan tätä pyhää lasta itsessäsi siten kuin se olisi olemassa tässä ja nyt, sillä tämä lapsi on sisällä sinussa. Älä välitä siitä, että tämä tuntuu hullulta. Teeskentele tehtävässäsi niin kauan, että onnistut.

Seuraava askel itsessäsi olevan lapsen rakastamisen jälkeen on se, että pidät huolen, ettet ole ihmissuhteissa, joissa sinua kohdellaan huonosti. Jos joku kohtelee sinua pahoin, sanoit hänelle suoraan. Tämä ei käy, en suostu tähän.

Elämäntapoja on haastava muuttaa. Tehtävä on lähes mahdoton, mikäli et ole löytänyt rakkautta itseäsi kohtaan. Rakkaus on se katalysaattori, joka mahdollistaa sinussa täydellisen elämänmuutoksen. Nämä muutokset ovat joillakin hitaita, niin kuin minulla. Terapiassa ja tietoisuustaidoilla voidaan nopeuttaa itseyden kypsymisprosessia. Maailma on paljon, paljon, parempi paikka elää, sinä päivänä kun jokainen lapsi ja sisäinen lapsi saa kaiken sen rakkauden joka hänelle kuuluu. Dan Siegel korostaa erityisen paljon tätä hyvän vanhemmuuden merkitystä terveyteen. Ehkä suurin kansanterveyttä edistävä toimenpide olisi se, että jokainen lapsi saisi itselleen kaiken sen rakkauden, mikä hänelle kuuluu.

Itsetuhoinen käyttäytymisen ja  toisiin kohdistuvan aggressiivisen käyttäytymisen tavallisin selitys lienee, että vihaiset, rakkaudettomassa ilmapiirissä kasvaneet sisäiset lapset pistävät ihmisiä tekemään itselle tai muille ihmisille vahingollisia asioita.

Ensimmäinen ja tärkein selviytymisstrategiani on se, että yritän antaa itselleni yhä enemmän hyväksyvää läsnäoloa ja itseni kuuntelua.  Sillä hyvä elämä ja eettinen elämäntapa lähtee liikkeelle itsensä tuntevista ihmisistä, heistä  jotka osaavat rakastaa ja kuunnella hyväksyvästi muita ihmisiä, myös itseään.

Mainokset

Aloha! Näen pyhän hengityksen sinussa

On kaksi tietä sydämeen ja järjen yhteyteen. Ne ovat meditaatio ja itsereflektio. Opetan asiakkaitteni henkisessä valmennuksessa heille näitä molempia taitoja.

Näköjään en ole ainut ihminen maailmassa, joka ohjaa ryhmissä  itsereflektiota luovasti  kirjoittamalla. Jackie Parker opettaa meditaatiota sekä ei-ajatellen kirjoittamista (no-thinking writing) mm. UCLAssa. Tällä ei-ajatellen tapahtuvalla kirjoittamisella hän tarkoittaa sitä, että siirrymme kirjoittamisessamme egomme ulkopuolelle, jolloin pääsemme käsiksi itseemme uudella tavalla: kykenemme kuuntelemaan itseämme ja löydämme uuden suhteen elämäämme ja muihin ihmisiin.

Kun pääsemme käsiksi kirjoittaen omaan sykkivään sydämeemme ja rytmiseen sisäiseen hengityksemme, näemme myös yhä paremmin toisen ihmisen hengityksen. Saavutamme tunneyhteyden ympärillämme oleviin ihmisiin. Mielitajumme *) kehittyy!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEi-ajattelevaa kirjoittamista Parker kutsuu myös ”mindless” (tietoisuudesta vapaaksi) kirjoittamiseksi. Ihminen kirjoittaa, ilman, että keskittyisi samalla siihen, mitä tekstiä paperille syntyy. Tämä Parkerin luova kirjoittaminen kiinnostaa minua, koska myös kehittämässäni minätiloja hyödyntävässä Sisäisessä teatterissa pyrimme siirtymään hetkeksi egotilojemme ulkopuolelle, löytääksemme spontaanin ei-ajattelevan kirjoittamisen, ”mindless” tilan. Annamme kaikenlaisten tunnetilojemme, typerien, älyllistävien, lapsellisten, naurettavien, surullisten jne. reagoida vapaasti.

Parker kannustaa ihmisiä kirjoittamaan ryhmässä, koska yhdessä kirjoittaminen auttaa meitä löytämään tunneyhteyttä paitsi itseemme myös toinen toisiimme. Luovuudellamme, eheytymisellämme ja yhteisöllä on läheiset suhteet. Taitelijahan menee Parkerin mukaan salaiseen paikkaan, joka on suljettu monelta muulta. Hän pääsee kiinni tätä kautta piilossa oleviin osiinsa. Taide on universaalia. Salaisten osiemme kautta kosketamme toinen toisiamme ja pääsemme osallisiksi yhteisiin taidekokemuksiin. Parker sanoo, että taitelija menee toiseen ulottuvuuteen, artistiseen transsiin, ja tuo sieltä meitä ihmisiä yhdistävän aarteen.

Jokainen meistä on taitelilija. Siksi me kaikki voimme saavuttaa tämän tämän salaisen paikan. Voimme pulahtaa toiseen mielemme ulottuvuuteen, koskettaa tätä kautta toinen toisiamme. Mikä parasta, tätä kautta vapaudumme yhä enemmän meitä rajoittavista kulttuurisista uskomuksistamme.

Tunnistan Parkerin haastettulussa mainitsemat puolet, megalomanisen puolen ja humaanin puolen itsestäni. Ne erottuvat hyvin minätilojeni joukosta. Megalomaninen minätilani  on kaikkivoipa ja kuvittelee, että minussa on jotakin, jota maailma haluaa. Toisaalta minussa on humaani olevainen, se joka tietää,  että meissä jokaisessa on kätkettynä lahjat, joita maailma tarvitsee.

Parker on kiinnittänyt huomiota siihen, että kuka sitten ikinä tulee hänen ryhmäänsä kynä kädessä, hänellä on aina ryhmälle jotain annettava. Moni epäröi (Enhän ole koskaan osannut kirjoittaa! En minä osaa! ). Silti jokaisella on maailmalle jotain annettavaa. Hän ei ehkä sitä itse vielä ryhmään tullessa tiedä, mutta hetken siellä kirjoittamisen jälkeen, hän sen  tietää. Oma kokemukseni Sisäinen teatteri-kirjoittajaryhmistä on, että toisilla kirjoittaminen aukeaa nopeammin – toisilla hitaammin. Kaikilla on kuitenkin annettavaa toinen toisilleen.

Olemme siirtymässä kohti uutta luovuuden aikaan. Vaikka sosiaalisella medialla on huonot addiktoivat piirteensä, on siinä paljon myös hyvää. Uutta ihmiskunnan luovuutta on vapautumassa. Esimerkikisi kirjoittamisesta ja valokuvien jakamisesta on tullut helpompaa ja yhä useammalla ihmisllä onkin aktivoitunut luovia persoonan osia. Ja tätä kautta kaukanakin asuvat ihmiset voivat virtuaalisesti koskettaa yllättävästi, ja joskus jopa hämmentävästi,  toinen toisiaan.

Luovuus voimaannuttaa. Kun ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa luovasti, on mahdollista, että voimaannutamme yhä enemmän toinen toisiamme. Vaikka virtuaalinen todellisuus ei korvakkaan toisen lihaa ja verta olevan ihmisen koskestusta, on se kuitenkin tuonut paljon hyvää: Se on demokratisoinut ja vapauttanut informaatio- ja energiamolekyylien virtaa. Siis sitä, mistä Dan Siegelkin puhuu mielitajussaan. Olemme oppineet luovuutemme kautta enemmän tunemaan itseämme ja toinen toisiamme.

Paitsi, että sosiaalisessa mediassa oleilu voi olla addiktiivista, ja se voi palvella pahaa, yhä useammalle on se tuonut myös hyvää.  Luovassa, transmodernissa kulttuurissa, valta on jakaantumassa aidomman demokraattisemmaksi. Pelkästään asiantuntijat hierarkioissaan eivät voimaannuta meitä, vaan voimme voimaannuttaa toinen toisiamme.  Ja näin minusta tulee yhä enemmän minä sinusta tulee se, joka olet. Ja kas, Aloha, näemme toistemme pyhän hengityksen!

Tällä hetkelllä jo monet tavalliset ihmiset osaavat käyttää sosiaalista mediaa luovasti, toinen toistaan voimaannuttaen. He ovat vapautuneet dialogiseen tietoisuutensa leikkiin ja tietoisuutta laajentavaan virtaukseen.

Kokeileppa, anna ei-ajatellen, kirjoittamalla, sanojen virrata vapaasti paperille. Anna kaikille tunnetiloillesi ääni. Heittäydy pyhään hengitykseen. Älä suhtaudu arvioivasti ajatuksiisi, vaan kuuntele mitä minuutesi haluaa sinulle tänään sanoa. Älä takerru vain järkesi rajoittaviin uskomuksiin, vaan päästä tietoisuutesi tunnetilojesi virtaukseen. Vain tuntemalla tunnetilasi, tiedät kuka oikeasti olet.

Kas! Vähitellen näet paperilla oman aidon näköisen itsesi. ”Järkevä2 päiväminuutemme sulkee pois monia tärkeitä osia itsestämme. Olemme leikanneet itsemme irti aidosta itseydestämme, kiitos kulttuurimme ja liian moni on potkaissut oman lapsensa pihalla ja hänellä asuu  vieras henkilö päänsä sisällä. Moni meistä elää rajoittavien uskomustensa vankilassa, mutta muista, ALOHA, voit nähdä pyhän hengityksen itsessäsi ja toisessa ihmisessä.

Paluu kotiin tapahtuu, kun murramme vankilamme muurit, ja ryhdymme kuuntelemaan aitoa monipuolista itseämme. Liitämme itsemme kadonneet puolet meitä. Yksi tärkeimpiä on tämä sisäinen lapsemme, se pikkupoika tai työttä,  joka leikkasi otsatukkansa uuteen maalliin ja pisti saappaat väärin jalkoihin.

Kun annamme rakkauden kaikille osillemme, myös tälle usein niin hylätyksi kokevalle pienelle sisäiselle pojalleme tai tytötölle,  murramme samalla rajoittuneet uskomuksemme. Vähitellen saavutamme yhteyden kadottamiimme puoliimme. Saamme taas tallustella maantietä saappaat väärissä jaloissa, havainnoiden maailmaa onnellisena ja tietämättömänä,  sieltä ihanasta lapsenmaailmasta käsin. Sieltä missä muta roiskuu, otsatukka muotoillaan uuteen ilmeeseen  ja sammakot puhuvat.

Minkä kummallisinta, kun tulemme tutuksi salaisen sisäisen itsemme kohtauspaikan kanssa, kykenemme auttamaan muita ihmisiä löytämään yhteyden itseensä ja toinen toisiimme.

Aloha, näen pyhän hengityksen sinussa!

*) Mielitaju, ”mindsight” (Dan Siegel). Kun opimme tunnistamaan ja kohtaamaan oman mielemme rakenteita, kehittyy myös taitomme havainnoida niitä toisissa ihmisissä.

Yhdistämme sydämemme päähämme, sillä tervävä pää ilman sydäntä on vaarallinen ympäristölleen. Yhteys toisiin ihmisiin tapahtuu, kun löydämme yhteyden itseemme, sen kadotettuihin, tukahdutettuihin puoliin itseämme.

Tunteemme ja se aito hyvä ei ole irti muista. Päästäksesi kiinni muihin luontokappaleisiin, tarvitsee vain kaikkein ensimmäiseksi olla läsnä itselleen, oman mielen osille. Sinun on löydettävä yhteys itseesi ja kasvettava oman sisäisen draamasi eettiseksi ohjaaksi. Se sinänsä on monelle ihmiselle jo suuri haaste, koska moni meistä on leikattu kulttuurissamme, kipein viilloin irti itsestään (Hyi, kuinka ruma otsatukka! Nyt äkkiä kampaajalle!) . Mikäli sinussa, ei ole olemassa vahvoja turvllisia aikuisia osia,  ihminen tarvitsee toisen ihmisen tukea, kasvaakseen omaksi itsekseen.

Näköjään en ole ainut kansalainen maailmassa, joka ajattelee, että itseyden avaimet löytyvät yhdistämällä kaksi tärkeää asiaa: meditaatio (hiljaiset, läsnäolon hetket) ja itsereflektio (leikkiminen luovasti ja sallivasti omilla ajatuksilla). Olemme Jackie Parkerin kanssa samoilla linjoilla. Opettele ”mindless” kirjoittamista!

Sisäinen teatteri® – Syventäviä ajatuksia introjektioista – Harjoitus #12

Luen juuri tapausselostuskirjaa Catherinen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja posttraumaattisest stressistä (Jay Noricks, The Parts Psychology Treatment of Childbirth PTSD and Postpartum Depression). Noricks hoitaa potilastaan menetelmällä, jota kutsutaan osien terapiaksi (Parts therapy). Kyseessä on jälleen Sisäisen teatterin sukulaismenetelmä, siinä missä IFS:kin (Internal Family Systems therapy) on.

Mielestäni kirjassa on muutamia hyviä pointteja koskien introjektioita. Teen tässä sekä lukijalle että itselleni niitä selvemmäksi. Blogini päätteeksi annan Elämän eepokseesi jälleen yhden kirjoitustehtävän.

teatteri_jereMeillä on usein persoonamme rakenteena nk. introjektioita eli sisäistettyjä toisia ihmisiä. Sen tunnistamista häiritsee se, että ihminen luulee tätä introjektiota todella toiseksi ihmiseksi, eikä hän tajua, että se on oman persoonan luomus, jolla vain on juurensa kyseisessä ihmisessä. Introjektio on stereotyyppinen, oman kokemukseni mukaan joskus jopa karikatyyrinen kuva toisesta ihmisestä. Silti esimerkiksi hypnoosissa ihminen saattaa väittää kiven kovaa, että kyseessä on toinen ihminen hänessä, joka ahdistelee häntä.

Tietysti joskus on totta, että joku läheinen henkilö voi oikeasti uhata tai henkisesti hyväksi  käyttää meitä, mutta se että luomme hänestä oman sisäiseen draamaamme osallistuvan mielikuvituksemme hahmon, on eri asia. Aika usein pyöritämme mielessämme masentavia näytelmiä, joissa introjektiot ovat keskeisessä roolissa. Tämä sisäistetty toinen ei suinkaan sisällä kaikkia kyseisen ihmisen ominaisuuksia, vaan ainoastaan joitakin piirteitä. Näin oli Catherinen kohdalla. Hänen välinpitämätön ja psyykkisesti kypsymätön oma osansa äitinsä valepuvussa vainosi häntä myös silloin kun hän ei ollut paikalla. Tämä äitihahmo, Medusaksi nimetty, on kuitenkin Catherinen psyyken osa, introjektio.

Negatiivisilla introjektioilla on epäedullinen vaikutus psyykkiseen hyvinvointiimme. Annamme valtaa omalle vahingolliselle mielikuvituksemme tuotteelle. Useimmiten vanhemmistamme tai vaikkapa sisaruksesta tai opettajasta  tulee silloin introjektioita, kun heidän käyttäytymisensä on ennustamatonta, emotionaalisesti hyväksi käyttävää tai jopa uhkaavaa. On hyvä muistaa, että meillä voi olla joskus myös meitä ravitsevia ja hoivaavia introjektioita. Tällainen osa voi olla sisäiselle lapsellemme erittäin tärkeä. Minulle tällainen Minätila on oma ihana Mufani, isoisäni, jonka menetin kun olin yksitoistavuotias. Mielikuvituksessani hän on oman lapsiosani paras kaveri.

Näillä kahden tyyppisillä introjektioilla on yksi keskeinen ero. Vahingolliset osat eivät yleensä tajua olevansa omia osiamme, kun taas nämä positiiviset yleensä tietävät. En oikeasti ole ikinä luullut, että Mufa suojelee sisäistä lastani, vaan se on minua hoivaava mielikuvitusleikki. Negatiiviset osat puolestaan väittävät yleensä kiven kovaa olevansa todellisia. Jossain elämän vaiheessa, minua vainosi mielikuvituksessani eräs läheinen henkilö, ja todella luulin, että hän oli sellaisenaan päässäni. En tajunnut, että se oli vain karikatyyri hänestä.

Introjektio puhuu sisällämme muistoistamme ikäänkuin ulkopuolisena ihmisenä. Näin ollen esimerkiksi kun Catherine muisteli jotain lapsuuskokemusta, hänen Medusanssa tulee mukaan draamaan ikään kuin ulkopuolisena ihmisenä, jolla on omat muistonsa ”Mitä tein väärin?-asenteella”. Olemme rakentaneet tietämättämme introjektiolle oman puolifiktiivisen elämäntarinan syy- ja seuraussuhteineen. Tällä tarinalla on usein todellisuusperää, mutta se silti perustuu vain arvauksiin.

Äiti saattaa perheterapiatilanteessa osoittautua aivan erilaiseksi kuin hänen introjektionsa. Hänessäkin on nimittäin monta puolta. Esimerkiksi omasta äidistäni löysin vasta hänen kuolemansa jälkeen uusia piirteitä. Olin pitänyt häntä realistisena, arkijärkeä omaavana ihmisenä, jolla ei ollut juuri kiinnostusta syvällisimpiin asioihin, kuten filosofiaan. Löysin hänen jäämistöstään muistion, johon hän oli kirjoittanut valtavan määrän eri filosofien ajatuksia. Äitini on ollut jotakin paljon enemmän kuin olen koskaan luullut hänen olevan, niin kuin on yleensä jokainen meistä!

Joskus introjektioiden vaikutuksen neutraloiminen mielessämme ei ole helppo homma. Nericks  käyttää mielenkiintoista menetelmää, jossa kielteinen introjektio riisutaan vanhemman asusta. Hän ensin kiittää introjektiota kunnioittavasti (mikä on lähtökohta Sisäisessä teatterissa, kun halutaan otolliset olosuhteet muutokselle). Introjektio on hoitanut tärkeää tehtävää. Kiitetään myös osaa siitä, että hän on osannut näytellä kyseistä henkilöä erinomaisesti. Lisäksi suggestioin vahvistetaan, että osa on asianomaisen henkilön osa, eikä toinen henkilö. Tämän jälkeen vain paljastamaan oma persoonan osa, joka on naamioiden alla. Introjektio on Ego state terapian mukaisesti ainut minätila, joka voidaan tarkan harkinnan jälkeen joskus vain pyytää poistumaan potilaan tietoisuudesta.

Tehtävä 12. Kun kirjoitat itseäsi irti vainoavasta introjektiosta, voit tehdä sen kirjeellä. Kirjoita kirje introjektiollesi. Ota ideoita seuraavasta Noricksin ideoita hyväksi käyttävästä tekstistä.

Alicelle!

Kiitos, että olet auttanut minua kasvamaan aikuiseksi. Olen selvinnyt vaikeiden aikojenkin läpi. Ilman sinua en olisi selvinnyt. Olet paras siinä missä teet. Kiitos myös siitä, että olet ollut paras draamani näyttelijä. Olet näytellyt raskasta ja vaikeaa roolia. Olet esittänyt äitiäni, ja olet jopa onnistunut vakuuttamaan muillekin osilleni, että olet hän. Voit nyt jäädä eläkkeelle, koska olet hoitanut tehtäväsi menestyksekkäästi. Olet ohjannut minut aikuisuuteen. Käytät äitini pukuja, mutta et ole äitini. Olet minä, nuorempi minuuteni. On aika nyt riisua naamio ja puku, ja paljastaa se minä, jonka on naamion sisällä. Ole ystävällinen ja riisu naamiosi ja asusi, ja näytä se minuuteni osa, joka on naamion sisällä.

Catherinen kohdalla sisältä löytyi hän kolmevuotiaana.

Muista työstäessäsi minätiloja, että kirjoitusprosessi ovi olla liian rankka, mikäli psyykeeseesi ei ole vielä kehittynyt aikuisia, turvallisia vahvoja realistisia osia. Kirjoittaessa voi nousta esiin voimakkaita vihan, häpen ja ahdistuksen tunteita, jolloin tarvitset ulkopuolista tukea.  Jos et ole varma kantokyvystäsi, turvallisinta on kirjoittaa terapeutin kanssa yhteistyössä tai terapeuttisessa kirjoitusryhmässä. Lapsiosasi tarvitsevat turvallisia aikuisia osia, tai jos sinussa ei niitä ole, ulkopuolisen tällaisen ihmisen!

Sisäinen teatteri facebookissa.

Sisäinen teatteri® – Harjoitus #3 Sisäinen lapsi

Sisäisessä teatterissa on Ego State -terapian periaatteita noudattaen kaksi arkkityyppistä minätilaa. Ne ovat tiloja, jotka yleensä kaikilla on. Toinen niistä on sisäinen lapsi. Sisäinen lapsemme voi olla vapaa, esimerkiksi se voi olla osa leikillisyydessämme tai luovuudessamme. Sisäinen lapsemme voi myös epäonnistuneiden kiintymissuhteiden vuoksi olla häiriintynyt jollain tavoin.

teatteri_jereHyvin monella meistä on häiriintynyt Sisäinen lapsi. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsuudessa opitut ”lapselliset” käyttäytymismallit ja tunnetilat aktivoituvat meissä joidenkin ärsykkeiden seurauksena. Meidän rakkauden ja huomion tarpeitamme ei ole lapsuudessa tyydytetty. Melkoisen moni meistä kärsii siitä, ettemme ole saaneet lapsena kaikkea sitä läsnäoloa, joka meille kuuluu. Monilla työpaikoilla tappelee ihmisten häiriintyneet sisäiset lapset.

Millainen on sinun sisäinen lapsesi? Vai onko niitä monta? Miksi haluat häntä kutsua? Kirjoitusryhmissä olen huomannut seuraavasta John Rowanin Sisäinen lapsi-luettelosta olevan apua. Lue lista läpi, ja lähde pohtimaan miten reagoit erilaisissa ”pinnaa vaativissa” tilanteissa. Sinun ei tarvitse kiinnittää lastasi mihinkään yksittäiseen alla olevaan tyyppiin. Tarkoitus on vain tökätä sinua, jotta tunnistat oman Sisäisen lapsesi.

  1. Sopeutuvainen lapsi – haluaa aina olla pidetty ja rakastettu. Se tekee melkein mitä tahansa, jotta saisi muitten hyväksynnän. Siitä kasvaa helposti isona täysimittainen Mielistelijä. Hän on kykenemätön sanomaan ”Ei”.

  2. Luonnon lapsi. Se on spontaani lapsitila, joka  osaa pitää hauskaa ja nauttia elämästään. Hän voi olla suuri luovuutemme lähde, mutta jos lapsi pääse täysin irti ja tilanne käy hallitsemattomaksi, voi luonnon lapsi olla vaaraksi itsellemme.

  3. Pikku Professori. Tällä tietäväisellä lapsella on nasevat vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin.

  4. Unelias lapsi. Tämä on lapsi, joka haluaa nojautua toiseen ihmiseen. Se haluaa vain olla toisen sylissä. Hän on pikku syöjätär. Hän yrittää syödä toisen ihmisen ainutlaatuisuuden suuhunsa. Ongelmia tulee, kun tällainen lapsi tulee hylätyksi.

  5. Kauhuinen lapsi. Tämä lapsi näkee kaikessa ympärillään salaisia merkityksiä. Tämä lapsi voi olla myös intuitiivisen viisauden lähde, koska hän kykenee mielikuvillaan ja tuntosarvillaan löytämään uusia merkityksiä.

  6. Kriittikillä sopeutuva lapsi. Kritisoi kaikkea, mutta koska se ei osaa tehdä sitä hyvin, ja joutuu siksi aina vaikeuksiin. Oikeastaan tämän lapsen tulisi kasvaa vain aikuiseksi, mutta paniikki estää kasvuprosessin.

  7. Häiriintynyt sisäinen lapsi. Tällä lapsella on suuri halu spontaanisuuteen ja hauskanpitoon, mutta jokin menee aina pieleen. Oikeastaan tämän lapsen tulisi kasvaa aikuiseksi turvallisessa ympäristössä, sellaisessa, jota sillä ei ole koskaan ollut.

  8. Kostonhimoinen lapsi. Tämän lapsen suurin motiivi on kosto. Mutta koska hän ei itse tiedosta kostonhimoaan, hän ei myönnä itselleen, että kaiken takana on oikeasti kostonhimo. Joskus tämä kostonhimo voi ilmetä pienenä koulukiusaamisena, ja toisen mitätöimisenä, joskus suurina väkivallan tekoina.

  9. Itseään suojeleva lapsi. Tämä on lapsi, joka etsii aina turvallisuutta, usein kalliilla hinnalla. Hän joutuu paniikkiin, jos kaikki ei mene turvallisesti hän suunnitelmiensa mukaisesti. Tämä tila haluaa hallita kaikkea ja kaikkia.

Kuvaa sisäinen lapsesi kirjoittaen ja kirjoita kokemuksesta, jossa sisäinen lapsesi on mellastanut. Voit käyttää fiktiota hyväksesi. Fiktiolla voit saada etäistyyttä kokemukseesi. Muista suhtautua myötätuntoisesti sisäiseen lapseesi. Näin kirjoittaen pääset jälleen yhden askeleen eteenpäin, jotta tunnistat tunnetilojasi, käyttäytymismallejasi  ja niihin liittyviä ajatuksia.

(Vakavissa mielenterveysongelmissa kannatta konsultoida terapeuttia, ennen kuin ryhtyy työstämään minätiloja.  Ylipäätään kirjoittaminen on turvallisinta ryhmässä tai siten,  että sinulla on mahdollista jakaa kokemuksia jonkun kanssa.  Yksin kirjoittaessa on tärkeää, että sinulla on turvallisia, aikuisia, kehittyneitä minätiloja, jotka kykenevät kantamaan prosessissa nousevia, joskus kipeitäkin tunteita.  Joskus vasta keski-ikäisellä tällaisiä minätiloja on.)

MBB vai Sisäinen teatteri?

WP_20130830_00220130830175259201308320130830180300

Olin loppuvikosta erinomaisella Suomen Mielenterveysseuran järjestämällä Mind-Body Bridging (MBB) kurssilla. Pidin todella paljon sisällöstä. Itse olen persoonaltani luova tyyppi, joten minulle henkilökohtaisesti ehkä tämä menetelmä on liian ”insinöörimäinen”. Voi olla, että keskityn jatkossakin enemmän tähän Ego state -menetelmästä kehittämääni Sisäiseen teatteriin, joka sekin on Keho-Mieli menetelmä (minätiloihin liittyy usein kehollisia kokemuksia, esimerkiksi jännityksiä ja muita fyysisiä oireita). Hypnoterapiamenetelmä eli tämä Ego state -menetelmä, jolle Sisäinen teatteri rakentuu, on perusluonteeltaan myös kehomielimentelmä.

Ego state -menetelmä näyttäisi painottavan enemmän ihmisen spontaania tarinallista mielikuvitusta ja taiteellista luovuutta ongelmienratkaisutaidoissa. Silti olen sitä mieltä, että Stanley H. Block on kehittänyt loistavan menetelmän. Varmasti monelle MBB sopii erinomaisesti. Ei sitä tiedä, vaikka innostuisikin vielä jatkamaan pitemmälle MBB:tä. Kuka tietää? Annan asian muhia. Ehkä minun täytyy kasvattaa itselleni uusi minätila, insinööri sellainen :D.

Uskon, että ne jotka kokevat itsensä vieraaksi liiallisessa luovuudessa ja mielikuvituksessa, voivat saada enemmän Blockin menetelmästä kuin Sisäisestä teatterista, joka voi jonkun mielestä tuntua vieraalta ja lapselliselta peilleilyltä. Olemme erilaisia ihmisiä. Onneksi.

Oli miten oli. Olen äärimmäisen onnellinen siitä kaikesta viisaudesta ja kokemuksesta, jota Stanley H. Block jakoi meille. Pystyn integroimaan monia hänen ajatuksiaan Sisäiseen teatteri-menetelmääni ja sain paljon vahvistusta jo keräämälleni teoreettiselle ja kokemukselliselle ymmärrykselleni. Löysin myös itsestäni henkilökohtaisia kehittämisalueita. Emmehän ole koskaan valmiita.

Seuraavassa vertailen vähän Blockin MBB:tä ja Sisäistä teatteria (sanottakoon vielä, että tämä vertailu perustuu kahden päivän kurssilla saamaani MBB-ymmärryksen asiasta).

  1. Aina kun tunnemme tekemisessä jännitystä kehossamme, kannattaa miettiä, mikä minätila minussa toimii. Olenko varmasti sopusoinnussa sen vaatimusten kanssa? Näin siis Sisäisesessä teatterissa. Blockin teoriassa on kaksi ”tilaa” masentaja (depressor) ja korjaaja (fixer). Myös minätilat Sisäisessä teatterissa voivat olla tällaisia. Esimerkkejä:

    MASENTAJA (itse nimesin omani Sisäisessä teatterissa rva Otsarypyksi): ”En ole mitään”. ”Mitä sinä oikein esität? Luuletko, että ihmiset uskovat sinua?” ”Olet ruma läski” jne.

    KORJAAJA (minulla Simone): ”Sinun täytyy laihtua. Nyt karppaat viikon!” ”Sinun täytyy saada vakuuttavuutta! Mene esiintymistaitojen kurssille!” jne.

    Kun tutustut Sisäiseen teatteriisi, ei varmasti ole huono ajatus miettiä, että onko näistä minätiloista osa masentajia tai korjaajia. Miltä tilat tuntuvat kehossani? Jos jännitystä tuntuu, kyseessä on aidon olemisesi kannalta tila, jota kannattaa korjata.

  2. Toisin kuin Blockin teoriassa, Sisäisessä teatterissa lähdetään liikkelle siitä, että meissä on myös paljon muitakin tiloja, joita kutsutaan minätiloiksi. Blockin teoriassa puolestaan aina kun olet masentajan tai korjaajan puheen vankina, olet kiinni epäterveessä ajatus- ja tunnesyklissä (I-System). Meidän tulisi saavuttaa tavoitettila: luonnollinen syklimme. Sisäisessä teatterissa puolestaan ajatellaan, että näilläkin tiloilla voi olla myönteinen tarkoituksensa. Kun tulemme tietoiseksi niiden myönteistä tarkoituksista kussakin elämän vaiheessa, niiden tarinoista, vapaudumme niiden vallasta. Keho jännityksemme samalla poistuvat. Minätiloista tulee orjiamme emmekä ole enää niiden orjia. Sama muutos tapahtuu MBB:ssä. Stanley Blockin sanoin: Häntä ei heiluta enää koiraa vaan koira heiluttaa häntää. Blockin menetelmässä ei näytetä olevan syvällisemmin kiinnostuneita niinkään näistä tarinoista, vaan jo näiden tilojen tiedostaminen ja yksinkertainen karttatyöskentely (ajatustottumusten kartoittaminen ja ketjuttaminen opastetusti), auttaa meitä vapautumaan kielteisestä syklistä.

  3. Persoonallisuusteorettiinen lähtökohta Blockin teoriassa näyttäisi olevan toinen kuin Sisäisessä teatterissa. Block korostaa tervettä, luonnollista, ajattelusykliä (yhteys viisauteemme) ja viallista (default I-System) sykliä (masentaja, korjaaja). Sisäisessä teatterissa autetaan henkilöä puolestaan tulemaan tietoiseksi (itse)hypnoositilassa minätiloistansa, ja hän saa itse ne nimetä haluamallaan tavalla. Jokaisella on siis oma ainutkertainen teatterinsa. Perusluonteeltaan minätilat ovat yleensä sekä hyviä että pahoja. Ne ovat esimerkiksi vanhoja opittuja käyttäytymismalleja, jotka eivät ole enää ajankohtaisia. Todellisuus on pluralistinen ja meillä jokaisella on loppumaton määrä silmiä, joita avaamalla paljastamme tarinoittemme juonirakenteita. Samalla vapaudumme yksipuollistavista minätiloista ja niiden kapeista totuuksista. Minätilojamme ohjaamalla voimme saavuttaa luovuutemme ja  virtaavan minuutemme. Sisäinen teatteri ei ole viholliemme vaan ystävämme. Tätä muuten Blockin korosti. Myöskään I-systeemi on tehtävä ystäväksi.

  4. Yleensä ihmisellä on Sisäisessä teatterissaan vain kaksi arkkityyppistä tilaa (jotka yleensä kaikilla on). Ne ovat Sisäinen lapsi ja Sisäinen Viisaus (niitä kukin nimeää omalla tavallaan). Myös Block puhui sisäisestä viisaudesta, mutta MBB:ssä siitä ei tehdä minätilaa, vaan olemme yhteydessä Sisäiseseen viisauteemme silloin, kun tietoisuutemme on normaalissa, luonnollisessa syklissänsä. En tiedä, voisiko Korjaajaa ja Masentajaa kutsua arkkityyppisiksi tiloiksi – niiltä ne minusta ainakin näyttävät. Sisäisessä teatterissakin ajatellaan Sisäisen viisauteemme olevan tärkeä identiteettiämme ohjaava tila. Tämä tila voidaan kuitenkin myös  ”animoida”, tehdä hahmoksi, minätilaksi, jolloin mahdollistuu sen kanssa käyty luova keskustelu kirjoittaen tai vaikkapa hyödyntämällä muuta taiteellista itse-ilmaisua. Työskentely tapahtuu itsehypnoosissa tai ”meditatiivisessa tilassa” (kutsun tätä tajunnan tilaa ”psykodraamalliseksi transsiksi”).

    Tuotamme paljon sairautta itsellemme sillä, että pakotamme itsemme tekemään asioita, jotka eivät tule sisäisestä viisaudestamme ja historiallisten tilojemme muodostamasta koherentista minuudestamme, vaan ovat tällaisten korjaajatilojen, fiksereiden, vaatimuksia. Tällöin tekemisemme ei ole sopusoinnussa kehomme eikä viisautemme kanssa, vaan myös ruumiimme oireilee. (Kahvipöytäkeskustelussa mietimme muutaman uuden tuttavuuden kanssa, että onko koko valtakulttuurimme korjaajien – suorittajien ja piiskaajien- hallussa. Nuoria patistetaan mahdollisemman nopeasti suorittamaan opintonsa loppuun jne. Toivottavaa olisi, että tulevaisuudessa yhä useamman elämää ohjaisi levollisuus ja sisäinen viisaus, jolloin olisimme myös fyysisesti terveempiä.)

  5. Miten saavutan sisäisen viisauteni kanssa sopusointuisen elämäntavan

    A) Erilaiset mindfulness-harjoitukset. Meidän täytyy juurruttaa itsemme. Näin tehdään Sisäisessä teatterissa. Block korosti: ”You have to come to your senses”. Tämä oli hyvin sanottu. Suomeksi tätä on hankala kääntää, koska lauseella on kaksi merkitystä. ”Tulla järkiinsä” ja ”Palata aisteihinsa” – olemmaan läsnä todellisuudelle kaikeilla aisteillansa.

    B) Sekä MBB:ssä että Sisäisessä teatterissa merkitään ajatuksia (thought labeling). Sisäisessä teatterissa vielä pohditaan, minkä minätilan ajatuksia ajattelemme, joista sitten luodaan hahmot, minätilat.

    C) Itserelfektiolla. Voimme tutkia Sisäisen teatterin luovassa (itse)hypnoottisessa tilassa mielikuvituksen avulla, tutkia itsessämme olevia tarinoita, ja näin löytää identiteettiämme kannattelevan väkevän jatkuvassa muutoksessa olevan tarinan. Vapaudumme uhritarinoista. Voimme työstää tietoisuuttamme hyödyntäen eri psykoterapiasuuntauksia ja niiden metaforia. Blockin menetelmässä itsereflektio tapahtuu kognitiivisten karttojen avulla.

  6. Ehkä kliseisestikin ilmaistuna: Tarvitsemme sekä juuret että siivet. (Itse pääsin huomattavan askeleen omassa prosessissani sairastuiseni ja maalle muuton jälkeen. Minulla oli aikaisemmin pää täynnä masentajia ja näitä korjaajia. En ollut näiden tilojen ohjaaja, vaan ne elivät spontaania elämää minussa. Tiedän, että minun täytyy vielä kasvattaa itselleni vahvemmat juuret. Tällä hetkellä Sisäinen teatterini on kääntynyt luovaksi, ja olen nykyään sen ulkopuolinen tarkkailija. Harvemmin kirjoitan enää dialogeja, samaistun minätiloihini, vaan nykyään minätilani toimivat synergiassa suht eheänä ryhmänä yhdessä Sisäisen viisauteni kanssa. He ovat luovuuteni lähde. Tarvitsen kuitenkin vielä lisää näitä juurruttajia. Lennän liikaa. Voi, voi sentään, sieltä se fixeri taas ilmaantui :D. Itse asiassa olenkin tässä jo pitemmän aikaa tehnyt myös mindfulness-harjoituksia.)

  7. Molemmissa menetelmissä, sekä MBB:issä että Sisäisessä teatterissa pyritään saavuttamaan ”observoiva minuus”. Sisäisessä teatterissa kutsun tätä teatterin ohjaajaksi. Emme ole erilaisten tilojemme orjia vaan ohjaamme sisäistä puhettamme ja sen tuottamaa luovaa prosessia haluamaamme suuntaan. Opimme käyttämään hyväksin tajuntamme muuuntuneita tiloja. Kykenemme säätelemään tietoisuuttamme siten, että vaikka toinen provosoisi meitä ikävään tunnetilaan, kykenemme olemaan maatuneita ja onnistumme säilyttämään yhteyden sisäiseen viisauteemme. Vaikka toinen olisi kuinka ilkeä, ei pitäisi katkaista omia juuriaan.

  8. Päämäräämme on olla mahdollisimman paljon tässä ja nyt, luonnollisessa ihmisen läsnäolevassa virtaavassa tilassa. Tekemisemme ei tulisi rakentua itsemme piiskaamiselle ja vaatimuksille. Sen sijana meidän tulisi avata itsestämme tekemisen ja olemisen  ilo. Block kertoi esimerkin siitä, kuinka koko olemisemme, vaikkava vessansiivouskin, voi olla ihmisen ”rukousta”. Tämä läsnäolo voi olla myös luovaa prosessia, eli olemme auki myös itsessämme olevaan luovuuden lähteeseen. Osaamme olla avoimena ”tyhjän pään tilassa” sekä suhteessa ulkoiseen että sisätodellisuutemme. Tässä kohden MBB ja Sisäinen teatteri ovat samalla linjalla.