Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr. 19

Alber Einstein kirjoittaa mystisistä kokemuksista seuraavasti (The World as I See It): ”Uskonnolliset nerot ovat kautta aikojen kunnostautuneet (kosmisten) uskonnollisten kokemusten kautta. Minun näkemykseni on, että kaikkein tärkein taide ja tiede syntyy näitten tunteiden kautta. Ja perinne pysyy hengissä niitten ihmisten kautta, jotka kykenevät saavuttamaan näitä kokemuksia. Väitän, että kosminen uskonnollinen tunne, on voimakkain ja jaloin tieteellisen tutkimuksen yllyke.” Henkilökohtaisesti koen itseni vieraantuneeksi sellaisesta tieteellisestä kulttuurista, joka kieltää meiltä eheytemme kannalta tärkeitä kokemisen tapoja.

Mainokset

Albert Szent-Gyorgyilta Skolimowski on omaksunut systeemiajatteluaan: ”Jotta saat paremman näkymän, täytyy sinun vaihtaa kaikki pyörät yhtaikaisesti”. Avoimet systeemit evolutiivisen paineen alaisina, hakeutuvat itsestään uuteen korkeamman tason järjestykseen. Samoin myös ihmismieli on itseorganisoituva itseään uudistava ja luova järjestelmä. Minä puolestani omaksuin suljettujen ja avointen järjestelmien logiikan amerikkalaiselta psykologilta ja filosofilta William Jamesilta. Systeemiajatteluni olen omaksunut vuosien mittaan lukemalla moninaista siihen liittyvää kirjallisuutta. Minulla ei ole ketään erityistä ”gurua” kyseiseltä tiedon alueelta.

Tietoni systeemiajattelusta ovat osoittautuneet toki paljon pinnallisemmaksi, kuin Skolimowskilla, jolla on myös tekninen koulutus. Hän korostaa toistuvasti sitä, että fysiikka on muuttunut 1900-luvun toisella puolella. Se on jättänyt taakseen deterministisen, kausaalisen ja mekanistisen ajattelun, ja siitä on tullut ikuista Shivan tanssia. Tämä Shivan tanssi ilmeenee esimerkiksi termodynamiikassa. Merkittävä osa tieteen edustajista roikkuu kuitenkin edelleen kiinni vanhassa newtonilaisessa deterministisessä, reduktiivisessa ajattelussa.

Ilja Prigogine on alunperin venäläinen Belgiaan 1921 muuttanut venäläinen tiedemies, joka tutki menestyksellisesti termodynamiikan irreversibelejä, palautumattomia, lakeja. Hänen ajattelunsa luo sillan sosiaalitietteitten ja luonnontieteitten välille. Prigogine sai työstään Nobelin vuonna 1977. Prigoginen ajattelun takana luuraa Skolimowskin mukaan juuri tämä sama dialektiikka kuin mielenteatterissa. Skolimowski itsehän on Puolasta ja on saanut henkilökohtaisesti kokea, millaista on elää sosialistisessa maassa. Hän kritisoikin sen aikaisia neuvostoajattelijoita heidän kivettyneestä ja dogmaattisesta dialektisesta ajattelustaan. Prigoginen entropia-ajattelun kautta esisokrattinen dialektiikka, Sokrateen, Hegelin ja Marxin dialektiikat löytävät kuitenkin uuden luovan muotonsa.

Prigoginen ajattelussa elävät systeemit muodostavat itseorganisoituvia järjestelmiä. Meidän tietoisuutemme luo uusia tietoisuudentasoja pinoten niitä vanhojen tasojen päälle. Mikään evoluutiossa ei ole siis pelkästään deterministististä vaan evoluution osallistuvilla on eräänlainen alkeismuisti, joka säilyttää samalla vanhoja rakenteita. Muodostamme siis monella tasolla toimivia itseorganisoituvia yksiköitä. Oma mielenteatterini on eräs tällainen itseorganisoituva jatkuvssa virtauksessa oleva yksikkö, jossa tapahtuu emergenttejä hyppäyksiä uusille tietoisuuden tasoille. Luovuus merkitsee minulle sitä, että kykenen irrottautumaan teatterini tietoisesta ohjauksesta, vaan annan oivalluksen ikään kuin itsestään vain tapahtua. Näin voin muuttua pienen pieneksi laajemman luovan tietoisuuden yksittäiseksi kanavaksi.

Thomas Kuhnilta Skolimowski on omaksunut tieteellisen vallankumouksen idean. Tietoisuuden evoluutio ei siis tapahdu lineaarisesti vaan siinä tapahtuu äkillisiä paradigmasiirtymiä (siis kognitiivisen uskomusjärjestelmäsiirtymiä). Vanha paradigma korvautuu uudella. Tämä tapahtuu tietoisuuden luovuuden avulla – se voi nousta myös uudelle integroituneemmalle tasolle. Toki Thomas Kuhn on minullekin ”tuttu mies”, mutta tässä kohden turvauduin Ken Wilberin tietoisuuden spektriin. Hän puolestaan oli jalostanut tätä spektriä uuteen loistoonsa.

Ken Wilber vaikuttaa olevan eräs uuden ajan ”guru”, jonka ympärille on syntymässä oma kannattajaryhmänsä. Vaikka hänen filosofiansa on kiinnostavaa, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kunkin ihmisen tulisi aina itse rakentaa oma elämänfilosofiansa. Hänen sopastaan voi toki moni elämänfilosofi lainata aineksia omaan keitokseensa. Uskon että paras soppa syntyy silloin, kun kukin valmistaa itse oman keitoksensa omista aineksista. Tietoisuus ei laajene muuta kuin luovan yksilöllisen toiminnan kautta, eikä siten että omaksutaan jonkun toisen ajattelijan malleja ainoina totuuksina. Tähän sopii jälleen kerran tämä Jungin lausahdus, jossa hän kertoi seuraajilleen, että ”Luojan kiitos olen Jung, enkä jungilainen”. Itseasiassa uskon, että tämä egostate-terapia  on eräs mielenkiintoinen rakenne, jonka ympärille voi rakentaa kukin oman integratiivisen elämänfilosofiansa.

Tietenkään en usko, että Ego-statelle rakentuva mielenteatteri on ainut mahdollinen työskentelytapa, mutta minulle se on tällä hetkellä paras itseohjautuvuuden väline. Se mahdollistaa erilaisille riistiriitaisille sisäisille henkilökohtaisille maailmankuville rakentuvan uuden oivalluksen. Mielentiloja hyväksikäyttäen kukin ihminen voi siis rakentaa oman yksilöllisen ainutkertaisen tarinansa. Jollekin toiselle voi avautua tietoisuuden evoluutio toki vaikkapa runouden, musiikin tai jonkun muun integratiivisen viitekehyksen kautta.

Kazimierz Dabrowskilta Skolimowski on omaksunut positiivisen disintegraation eli sen, että ihmisen yksilöityminen eli hänen tietoisuutensa evoluutio ei tapahdu lineaarisesti. Kun nousemme seuraavalle tasolle, on uutta integraatiota edeltävä aika joskus hyvinkin ahdistava ja traumaattinen. Usein uudelle tasolle nouseminen vaatii anteeksiantoa. Joskus tämän anteeksiannon kohde on toinen ihminen, joskus oma itseys, joskus yhteiskunta, toisinaan itse luonto. Dabrowskin ajatukset ovat analogisia Ken Wilberin ja monen muun ajattelijan kanssa. Uskon, että jokainen elää elämässään vaiheita, joissa heidän kuvansa maailmasta muuttuu yllättäen toisenlaiseksi.

Mainitsin edellä jälleen kerran William Jamesin, koska hän johdattelee minut syventymään mielenkiintoiseen kiehtovaan aiheeseen eli mystiikkaan. Uskon nimittäin, että mystiset kokemukset ovat juuri näitä eräitä systeemisiä emergenttejä tietoisuuden laajentumisen kokemuksia.

Mystiikasta

Kuten on tullut esille moneen kertaan – oma työskentelyni oli luovaa työskentelyä mielikuvitukseni kanssa. Kuka muu kissanhännän nostaa kuin kissa itse, joten henkilökohtainen mielepiteeni on, että se oli jopa onnistunutta sellaista. Mielenteatterini on siis tyyppiesimerkki itseään organisoivasta tietoisuudesta. Prosessini oli leikkimistä oman tiedostomattoman ja tietoisen mielenosani kanssa. Edward F. Kelly and Michael Grosso (Genius) väittävät, että raja luovuuden ja hulluuden välillä on liukuva. Uusi luovuus syntyy onnistuneesta tiedostamattoman ja tietoisen mielen välisestä työskentelystä. Kuten, osittain humoristisesti ja toisalta tossissani, toin esille elin pitkään ”rajatilapersoonan” levotonta saippuaoopperaelämää, kunnes hiljaisuudessa sisäinen mielenteatterini lähti käyntiin. Ehkä monissa luovissa ihmisissä on myös hulluutta? Nykyään elän siis ulkonaisesti suhteellisen yksinkertaista ja vaatimatonta elämää, mutta sisälläni on rikas maailma, jota ilmaisen luovasti eli kirjallisesti. Olen kanavoinut levottomuuteni luovuudeksi, intohimoiseksi subjektiivisuudeksi.

Kelly ja Grosso väittävät, että mystiikka ja nerous ovat toistensa kanssa tekemisessä. Valtavirta psykologia halveksinut mystiikkaa, mutta monet tutkijat ovat sitä mieltä, että sen tulisi olla keskeinen käsite empiirisesti pätevässä tieteellisessä psykologiassa. Mystinen kokemus on eräs ihmiselämän mielenkiintoisimpia kokemuksia. Jos mystisiä kokemuksia ei oteta mukaan tieteelliseen psykologiaan muiden tutkimuskohteiden joukkoon, on psykologiamme pelkkä pilakuva psykologiasta. Mystiset kokemukset eivät ole pelkkiä hyödyttömiä aivojen harhoja. Näin siis väittävät nämä tutkijat (Kelly ja Grosso) ja henkilökohtaisesti omiin kokemuksiini viitaten, olen ehdottomasti samaa mieltä. Miksi näitä kokemuksia mitätöidään? Ehkä siksi, että mystiset kokemukset ovat usein yhteydessä hengellisiin kokemuksiin, ja reduktiivinen tiedehän on halunnut poistaa ihmiseltä tämän elämän merkityksellisen ja kokemuksellisen ulottuvuuden.  Fundamentalistinen autoritarisoitunut hengellinen ilmapiiri on korvautunut fundamentalistisella tieteellisellä valtakulttuurilla. Väitän, että samalla olemme syöneet oman elämämme tarkoitusta ja olemme tehneet materialismista ainoan hyväksytyn uskontomuodon. Kulttuurimme palvoo materiaalia jumalanaan. Ei ole kovinkaan outoa mielestäni, että silloin kun ihminen kieltää uskonnolliset merkitykset,  moni kokee elämänsä tarkoituksettomaksi.

Albert Einstein kirjoittaa mystisistä kokemuksista seuraavasti (The World as I See It): ”Uskonnolliset nerot ovat kautta aikojen kunnostautuneet (kosmisten) uskonnollisten kokemusten kautta. Minun näkemykseni on, että kaikkein tärkein taide ja tiede syntyy näitten tunteiden kautta. Ja perinne pysyy hengissä niitten ihmisten kautta, jotka kykenevät saavuttamaan näitä kokemuksia. Väitän, että kosminen uskonnollinen tunne on voimakkain ja jaloin tieteellisen tutkimuksen yllyke.” Henkilökohtaisesti koen itseni vieraantuneeksi sellaisesta tieteellisestä kulttuurista, joka kieltää meiltä eheytemme kannalta tärkeitä kokemisen tapoja.

Kuka tietää, ehkä juuri elämän mystisen ulottuvuuden mitätöiminen on johdattanut niin monet ihmiset hakemaan ”yliluonnollisia” kokemuksia huumeitten ja alkoholin parista. Niidenhän avulla ihminen voi saavuttaa analogisia epärealistisia keinotekoisia kemiallisesti aiheutettuja tuntemuksia, jotka eivät kuitenkaan käsittääkseni yleensä johda syvempään elämän ymmärtämyksen syntymään. Päin vastoin, uskon, että ne voivat rajoittaa oman tietoisuutemme evoluutiota – omaa yksilöitymistämme.

Ehkä juuri siksi nämä mystiset kokemukset, joita ihmiset ovat jo tuhansia vuosia kokeneet, halutaan mitätöidä ”huuhaaksi”. Sen sijaan hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, islamissa ja kristillisessä ym. hengellisissä perinteissä on mystisiä suuntauksia, jotka kertovat näistä vaikeasti sanoiksi puettavista noeettisista kokemuksista. Minulla on sellainen käsitys, että tänä päivänä myös kristillinen perinne mitätöi näitä kokemuksia, koska sekin haluaa tehdä uskonnollisista kokemuksista reduktiivista tiedettä. Mystiset kokemukset jollakin lailla ylittävät tavalliset kognititiiviset toimintamme, koska ne syntyvät spontaanisti, joskus hyvinkin odottamattomissa tilanteissa.

Kelly ja Grosso (Irreducible Mind) korostavat, että mystisten kokemuksien tieteellisessä analyysissä oli päästy hyvin pitkälle jo sata vuotta sitten. Mystisten ilmiöiden olemassaoloa heidän mukaansa on mahdotonta kieltää. Tämän jälkeen niiden tutkimus jämähti kuitenkin tutkijoiden reduktionistisiin ennakkoluuloihin. Valtavirtapsykologiassa muodostuu tällä hetkellä behavoristisen perinteen perintöprinsessasta, kognitiivinen psykologiasta. Kun kognitiiviseen psykolologiaan integroidaan myös tietoa humanistisesta ja transpersonaalisesta psykologiasta, saamme ihmismielestä huomattavasti monipuolisemman integratiivisen kuvan.

Omassa mielenteatterissani yhdistelin integratiivisesti tietoa eri perinteistä käsin, ja kuten olen tuonut useamman kerran esille. Saavutin useamman kerran näitä mystisiä kokemuksia. Bucke (Cosmic Consicussness) kirjaa ylös tietoja viidestäkymmenestä mystisiä kokemuksia saavuttaneesta henkilöstä, ja hän väittää, että muista harhaisista kokemuksista poiketen, nähin hengellisiin kosmisiin kokemuksiin liittyy ihmisen moraalisen tietoisuuden nousu ja lisääntynyt itsensä hallinta.

Omat kokemukseni ovat analogisia amerikkalaisen filosofin ja psykologin William Jamesin kokemuksen kanssa. James kertoo, (Varieties of Religious Experience) kuinka hän oli ystäviensä kanssa viettänyt iltaa seurustellen. He olivat keskustelleet erilaisista filosofista ajattelumalleista ja runoudesta. Kun James oli ajamassa kotiinsa, tunsi hän olonsa hiljentyneeksi ja tyhjäksi. Hän oli eräänlaisessa passiivissa tilassa, jossa mielikuvat ja ajatukset vain ikään kuin satunnaisesti ja levollisesti virtasivat mielessään. Yhtäkkiä, varoittamatta, James tunsi olevansa värillisen, tulen värisen pilven syleilyssä. James tiesi, että tämä liekki tuli hänen sisältään. Hän tunsi samalla valtavan riemunkokemuksen. Kokemus ei ollut pelkkä tunne, vaan se oli tieto, ettei elämä ole pelkkää aineellista materiaa. James kertoi kertaheitolla tulleensa tietoiseksi siitä, että olemme kuolemattomia, olen osa ikuista elämää. James muisti nämä kokemuksensa loppuelämänsä, myös melankolian täyttäminä hetkinänsä.

Olen kokenut mystisen kokemuksen passiivisesti, luonnon armottoman raekuuron ja syöpähoitojeni keskellä. Oli poimimassa lähisuolla karpaloita, kun yllättävän raju raekuuro sattui päälleni. Tunsin, kuikka sormeni muuttuivat tulipunaisiksi ja ne tuntuivat kalikoilta, mutta samanaikaisesti sisälläni paloi käsittämättömän riemullinen kokemus olemassa olon ilosta. Koin mystisiä kokemuksia myös useamman kerran eheyttävän kirjoittamisen prosessissani. Ennen kirjoittamisen aloittamista, syvennyin yleensä filosofiseen kirjallisuuteen. Tämän jälkeen vaivuin kirjoittaessani eräänlaiseen transsitilaan, jossa kadotin yhteyden aikaan ja paikkaan. Rakentamani mielenteatterin hahmot alkoivat spontaanisti elämään ja tuottamaan repliikkejä. Kysessä oli mitä ilmeisemmin ilmiö, jota voidaan myös kutsua automaattiseksi kirjoittamiseksi. Ennen prosessini alkua luin filosofista ja psykologista kirjallisuutta.  Aktiivisen mielikuvitukseni avulla syntyi ”transsitilassa” uutta oivallusta, ja samalla nousi myös uusia sisäisen teatterin vanhojen mielentilojen rinnalle. Kirjan kirjoittamisen aikana tunsin muutaman kerran mystisen ilon hetken siitä, että olen osa jotakin ikuista ja kuolematonta prosessia. Uskon, että juuri nämä kokemukset muuttivat oman elämäni tarkoitukselliseksi. Tunnen hetkittäin olevani osa jotakin suurempaa, pyhää tietoisuutta. Silloin, kun pystyn päästämään irti mielentilojen tietoisesta ohjauksesta, pystyn satunnaisesti ja yllättäen muuttumaan tämän suuremman tietoisuuden kanavaksi. Toki suurimman osan aikaa olen tavallinen raadollinen ihmispoloinen niin kuin muutkin ihmiset.

Mitä mietit, Avattareni?

Yritän heti näin aamutuimaan, aivojeni aamuvoimisteluna, hahmottaa laajenevaa muuttuvaa minuuttani. Olenko luomassa tietokoneen avulla itselleni kokonaan uutta mielenosaa, omaa Avatartani? Onko nyt niin, että tietokone ei ole enää pelkästään käyttämäni työkalu, vaan joku uusi tai vanha kuolemanpelkoinen osani minua haluaa tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin ja ikuistaa samalla itsensä bittiavaruuteen Avattarena?

Reaalinen privaattiminuuteni, joka itseasiassa kirjani julkaisun jälkeen ei ole niinkään privaatti, on nyt laajentamassa itseään verkottuneeksi Avattareksi. Olen kuullut virtuaalisista juhlista, joissa eri puolilla maapalloa olevat visuaalisiksi hahmoiksi muuntuneet Avattaret yhdessä viettävät laatuaikaa muun muassa tanssien, kisaillen ja leikkien. Jotenkin virtuaalinen todellisuus on vielä minulle niin uutta, etten oikein pysty vielä hahmottamaan, onko nyt tapahtumassa jotakin suurenmoista vai pelottavaa ihmiskunnan tietoisuuden olemuksessa. Pystymme peilaamaan itseämme ja voimme rakentaa identiteettiämme aivan uudella tehokkuudella, kun voimme löytää ympäri maailmaa ihmisiä resonoimaan samaan tahtiin kanssamme. Muodostamme keskenämme hierarkiattomia psykosomaattisia informaatioverkostoja. Informaatio kulkee verkostossa ja muuttaa muotoaan emergentteinä hyppäyksinä. Muut ihmiset voivat siis vaikuttaa meihin Avattaremme kautta, he voivat ehkäpä jopa aktivoida geenejämme. Avattareni puolestaan voi muokata arkista privaattiminuuttani ja minä puolestani Avatartani. Meidän identiteettimme tulevaisuudessa riippuu ehkä keskeisesti siitä millaisen Avattaren identifiointikohteeksi itsellemme rakennamme.

Toisaalta mielestäni ajatuksessa, että ihmiset alkaisivat elämään pelkästään virtuaalista elämää, on jotain uhkaavaa. Ei kai toisen ihmisen läheisyyttä ja kosketusta voi mikään virtuaalinen todellisuus korvata vai voiko muka? Toisaalta ihmistä rentouttavaa virtuaalitodellisuuttaa käytetään jo kai koeluontoisesti erilaisten ahdistushäiriöiden hoitoon. Ja toisaalta Avattaresikin saattaa kärsiä välttämiskäyttäytymisestä, jos itselläsi on sosiaalisia pelkoja. Eli terveellä ihmisellä on ilmeisesti terve Avatar.

http://www.trialsjournal.com/content/9/1/25

http://www.informaworld.com/smpp/content~db=all~content=a916362604

Avattaren voin tulkita myös hengellisesti. Ainakin tässä 3D elokuvassa Avatteret olivat uskonnollisia. Onko asia niin, että ihmiset haluavat siirtää hengellisyytensä Avattarille? Tieteellisen maailmankuvan omaavassa maskuliinisessa reaalimaailmassa alkaa olla paheksuttavaa esittää hengellisiä näkemyksiä, mutta Avatterille, meidän virtuaalisille jatkeillemme, se sallitaan ja siihen jopa kannustetaan. Avattaremme voivat kaikessa rauhassa kritisoida kylmää maailmankatsomustamme. Onpa totta tosiaan mielenkiintoinen syvimpien merkitysten siirto!

Junghan jakoi ihmispsyykeen itseyteen, joka sisältää kaiken kyseisen ihmisen psyykkisen materiaalin – henkilökohtaisen tiedostamattoman ja tietoisen minän. Persoona puolestaan on tämä maski, tai minun käyttämin käsittein mielentila, jonka meillä on erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Avatar on mielenkiintoinen uusi mielentilatuttavuuteni. Jungin ajatuksiin peilaten voisi ajatella, että tässäpä on nyt sitten näppärä uusi tapa tieteellisesti orientoituneen ihmisen toteuttaa salaisia hengellisiä tarpeitaan. Olemme luomassa senkin pohjaksi itsellemme uudenlaista teknistä kollektiivista tietoisuutta. Junghan luki hengelliset tarpeet ihmispsyykeen perustarpeisiin. Olemma ehkä luomassa uutta Anima Mundia, meissä kaikissa resonoivaa maailman sielua. Uutta makrokosmista maailmanpuuta, jonka olemus resonoi mikrokosmoksen ihmiseen. Tai jospa tämä uusi tieto- ja tunneinformaatioverkosto, onkin juuri uusi tapa Pyhälle Hengelle ilmaista itseään?

Avattariamme kautta voimme toteuttaa trendikkäästi hengellisiä tarpeitamme. Luomassa bittiavaruudessamme alkeiskuvamme organisoituvat yhteisiksi myyttisiksi ja hengellisiksi arkkityyppisiksi malleiksi, joita voimme sitten peilata omiin Avattariimme. Arkkityyppihän on C.G. Jungin luoma käsite: hän ajatteli arkkityyppien olevan yksilössä ituina olevia kollektiivisia ihmisyyden malleja. Arkkityyppisiä perinteisiä naishahmoja voivat olla mm. Metis, Sofie ja Afrodite. Avatar, ainakin elokuvana edusti minulle arkkityyppisen ekologisen ja naisellisen hoivaamis- ja välittämiskulttuurin paluuta. Toivon, että Avataremme reaalitodellisuudessakin hoitaisivat tämän tehtävänsä mallikkaasti.

Tämän aamun pohdiskelun päätteeksi vedän johtopäätökseni, että jos osaamme käyttää tietokoneitamme eettisesti, saattaa olla nyt synnyttämässä jotakin uutta ja kaunista ihmiskunnan historiaan.