Stressiä? Pehmeää hengitystä, tärinää ja piirrustamista

Amerikkalainen psykiatri, Havard yliopiston kasvatti, psykiatri James S. Gordon, siinäpä mielenkiintoinen tiedemies ja ihmisenviranhaltija. Psykiatreissa, erityisesti rapakon toisella puolella,  löytyy näitä uuden ajan yhteisöllisiä ajattelijoita. Luen parhaillaan hänen kirjaansa masennuksesta. Suosittelen. On hyvä kirja.

Masennus tuntuu olevan lähellä hänen sydäntään, ehkäpä siksi, ett hän itse kävi opiskeluaikoina läpi vaikean masennuksen. Gordonin mukaan masennus ei ole päätepiste, vaan se voi olla uuden alku. Masennus on epätasapaino tai umpikuja, jota täytyy lähteä tutkimaan tarkemmin. Se ei ole sairaus tai epäonni. Sen sijaan se on kutsu matkalle.

Masennus matkalle kutsuna ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö se olisi biologista. Gordonin esimerkki: Jos joku haukkuu häntä erilaisilla nimityksillä, saattaa hän pahoittaa mielensä ja jopa suuttua. Jos tämä paha olo pitkittyy, voi siitä seurauksena olla masennus.  Sympaattinen hermosto rasittuu pitempiaikaisesti, ja elimistön biologinen tasapaino häiriintyy.

Vaikka joitakin yhteisiä piirteitä ihmisten masentuneisuudessa on, jokaisen ihmisen masennus on Gordonin mukaan ainutkertainen. Masennus liittyy hyvin usein johonkin menetykseen. Menetät läheisen ihmissuhteen, esimerkiksi avioeron tai kuoleman  kautta, menetät työpaikan tai menetät toisen ihmisen arvostuksen.

Kannattaako masentuneen käydä edes lääkärissä?  Kyllä kannattaa, sanoo Gordon. Masennus voi liittyä joihinkin fyysisiin sairauksiin, kuten syöpään, sydänsairauksiin tai kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Hän  sanoo eräässä haastattelussa , että lääketieteen on muututtava.  Jos haluamme ehkäistä kroonisia stressiperäisiä sairauksia, meidän täytyy auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin itseään ja auttaa heitä auttamaan itse itseään. Suuri osa ihmisen fyysisistä sairauksista ja psyykkisistä ongelmista johtuu stressistä. Hän esittää huikean lukunsa tästä, eli 80 %.

Meidän täytyy antaa tavallisille ihmisille tukea, jonka he tarvitsevat, jotta he voivat muodostaa parantavia yhteisöjä.  Muutoksen tulee alkaa hänen mukaansa meistä lääketieteilijöistä itsestämme.

Traumaattiset kokemukset, olkoon sitten kysymyksessä sodan trauma tai syövän tuottama trauma, rasittavat hermojärjestelmäämme kauan sen jälkeen, vaikka uhka olisi jo ohi.  Näin se menee. Reagoime ”pakene ja taistele”  reaktiolla uhkaan, kuten tiikeriin. Sympaattinen hermostomme aktivoituu. Ongelma on juuri tämä stressin pitkittyminen. Tämä tuottaa meissä psykofyysista pahoinvointia. Moni meistä kantaa tiikeriään matkassa kuukausia jopa vuosia. Seurauksena on masennus. Siksi stressin purku on tärkeää.

Gordon kertoo melkoisen tarinan jugoslavialaisesta miehestä, joka oli kolme kuukautta yhteen pötköön nähnyt mielessänsä kauhukuvia teurastuksesta, jossa hän oli todistajana. Mm. hän näki toistuvia mielikuvia tapahtumasta, jossa hänen vaimonsa yritti epätoivoisesti peitellä kuolleiden lasten ruumita. Kolmattakymmenettä hänen omaistaan tapettiin. Gordon oli liikuttunut voimakkaasti miehen tarinasta.

Traumatisoitunut mies oli mukana Gordonin työpajassa, jossa mm. täristiin tanssien viiden minuutin ajan.  Mies kertoi vapautuneensa ensimäistä kertaa mielikuvista tämän tanssin aikana.  Mielikuvat  murhista olivat vain valuneet tärinän mukana johonkin. (Tärinää muuten käytetään myös TRE-menetelmässä, jota monet terapeutit käyttävät).

Gordonin mukaan on tyystin mahdoton ajatus, että kaikki traumatisoituneet ja stressaantuneet ihmiset voisivat vapautua paineistaan terapiassa. Meillä ei ole yksinkertaisesti resursseja tällaiseen. Siksi Gordon haluaa opastaa meitä parantaviin yhteisöihin, joissa voimme oppaiden avulla vapautua itsehoidollisin keinoin sisäisistä traumoistamme ja stressipaineistamme.

Parantavaa ryhmää ei ohjata ylhäältä alaspäin, vaan prosessin fasilisoija, on tasa-arvoinen ryhmän jäsen. Ryhmässä ei asiantuntijat sanele totuuksia, vaan yhdessä jaetaan kokemuksia ja kokeillaan erilaisia parantavia menetelmiä.  Näille kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäville menetelmille on myös tyypillistä, että kaikille ei käy sama resepti.  Ihminen voi yhdistää erilaisia itsehoidollisia menetelmiä (luovia menetelmiä, joogaa, ohjattuja mielikuvaharjoituksia, autogeenista harjoittelua, meditaatiota jne.) sen mukaan mitä hänelle itselleen sopii.  Olemme erilaisia ihmisiä, eikä sama stressinpurkuresepti sovi kaikille.

Gordonin kolme tekniikkaa vapautua kotona stressistä:

1.  Pehmeä vatsahengitys

Istu mukavasti, jalat lattialla ja silmät suljettuina.  Hengitä syvään nenän kautta ja ulos suun kautta ja tunne vatsan alue pehmeänä ja rentoutuneena.  Kun hengität sisään sano itsellesi ”pehmeä”  ja ulos   ”vatsa”.  Jos muita ajatuksia tulee mieleesi, annan niiden tulla ja mennä.  Palauta mielesi takaisin lauseeseen ”pehmeä vatsa”. Aloita tekemällä harjoitus pari kolme kertaa päivässä viiden minuutin ajan.  Harjoittelun kautta koet yhä enemmän meditatiivisia hetkiä, joita harjoitus voi tuoda tullessaan.

2. Tärise ja tanssi

Tämä harjoitus tehdään seisten.  Pidä jalkasi hartioiden etäisyydellä toisistaan.  Anna polvien olla hieman koukoussa ja silmien suljettuna. Anna tärinän nousta jalkateristä polviin, lantionalueelle, hartioihin, käsiin ja päähän siten, että koko keho tärisee.
Viiden minuutin jälkeen pysähdy ja rentoudu. Aisti kehoasi ja hengitystäsi.   Parin minuutin kuluttua voit toistaa harjoituksen. Tärinä vapauttaa energiaa joka liittyy stressiin. Tanssin välissä oleva paussi antaa tilaa tietoiseen läsnäoloon.
Voit valita jonkun räväkän musikkikappaleen, vaikkapa reggen tärinän ajaksi.  Ja väliaikana kuuntele hiljaisuutta, hengitystä ja kehoasi. Ja tämän jälkeen voit taas valita jonkin inspiroivan kappaleen.

3. Käytä piirroksia pistämään mielikuvitusta liikkeelle

Gordonin ryhmissä käytetään myös piirroksia. Varaa paperia ja liituja tai tusseja. Piirrä ensimmäiseen paperiin kuva itsestäsi. Seuraavaan kuvaan piirrä kuva suurimmasta ongelmastasi ja kolmanteen piirrä kuva itsestäsi kun ongelma on ratkennut.
Piirrokset auttavat ohittamaan tietoisen sensuurin, joka usein estää meitä puhumasta asioista. Kuvat kuljettavat meidät leikilliseen lapsen mielikuvitustilaan. Ensimmänen kuva pistää mielikuvitukseen liikkeelle. Toinen kuva auttaa meitä identifioimaan ongelmamme ja kolmas pistää liikkeelle ratkaisuja jotka saattavat ylittää meidän loogisen ajattelun.

Mikäli mielimme ihmisille pitkiä työuria, täytyy meidän opettaa meille kansalaisille erilaisia stressinpurkumenetelmiä. Ja harjoituksia olisi hyvä tehdä työpaikoilla.  Uskon, että täten on mahdollista päästä eroon monista sairauksista mm. kansantaudistamme, masennuksesta.

Ei ihme, että taiteet, leikillisyys  ja tietoinen läsnäolo ovat valtaamassa työelämää. Yksipuoliselle  tehokkuusajattelulle rakentuva asiantuntija- ja työkulttuurimme on kuitenkin  valitettavasti  suurimmaksi osaksi edelleen sairas.  Parantumisen merkkejä on onneksi jo näkyvissä.

Uskon, että parantavilla yhteisöillä on mahdollista laskea vuosikymmenestä toiseen nousseita sosiaali- ja terveysmenoja.  Tarvitsemme tähän ainoastaan yhteistä hyvää tahtoa ja kokonaisvaltaisesti viisaita tavallisia ihmisiä.

Täältä löytyy mielenkiintoisia artikkeleita ja haastatteluja James S. Gordonista.

Mainokset

Elämän vesi on Eedenin voima

Seuravaan tarinan kerrotaan olleen eräs Carl Jungin lempitarinoista.

Elämän vesi on Eedenin voima, joka haluaa tulla esille kaikille ihmisille kuplivana elämän voimaannuttavana lähteenä. Kun lähde löytyy, ja sen vettä pääsee hörppäämään, tämä ihmeellinen vesi ravitsee, se kirkastaa tietoisuutemme ja se saa tuntemaan olomme eläviksi.

Ihminen on  ollut kautta aikojen toimelias ihminen. Hän ei halunnut jättää Eedenin lähdettä sen luonnolliseen tilaan. Vähitellen hän alkoi kekseliäästi aidata sitä, ja muuttaa sen kulkusuuntaa. Hän rakensi siihen jos jonkinlaisia kanavia, portteja ja hanoja.

Pian kävikin niin, että lähde oli muuttunut kylän päälliköiden ja hänen valittujen henkilöiden säännöstelemäksi lähteeksi. Eedenin vesi kuitenkin loukkautui tästä alistamisestaan siten, että veden elämänvoima katosi ja se alkoi haisemaan sekä maistumaan pahalta. Lähteen vettä myyvät hanan kahvassa olevat valitut,  jatkoivat vetensä myyntiä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kansa ei kuitenkaan ollut tyhmää; moni tajusi, että elämän vedestä olisi kadonnut voima.

Jotkut kekseliäät kansalaiset keräsivät porukan kasaan ja he päättivät etsiä itselleen uuden voimaannuttavan lähteensä Eedenistä, ja  ihme, sitkeä etsintä palkittiinkin.  He olivat niin innoissaan löydöstänsä, että he päättivät valjastaa omilla teknisillä taidoillansa veden omaan käyttöönsä ja kontrolliinsa. Vesi ei pitänyt taaskaan näistä toimista, ja se muuttui taas ravinneköyhäksi ja pahanmakuiseksi. Ja taas osa kansalaisista oli tyytymättömiä ja he lähtivät etsimään uutta lähdettä.

Tämä tarina on tosi. Ja tämä lotraaminen ja temppuilu Eedenin veden kanssa on jatkunut koko ihmiskunnan historian ajan.

Simppeli tarina, mutta sisältää syvällisen viestin.

Kärsimyskö jalostaa?

Toiset ovat sitä mieltä, että fyysinen, emotionaalinen tai hengellinen kärsimys voi olla ovi muodonmuutokselle. Tiedämme tarinan Fenix-linnusta, joka nousee ylväänä tuhkasta. Tässä tarinatyypissä ihminen ei mässäille menneisyyden ikävillä kokemuksilla, vaan hän linkittää nykyisyyttä suhteessa tulevaisuuteen. Menneisyytemme katoaa tuhkana tuuleen! Tarinassamme ikivanha Fenix-lintu omasta tahdostaan kuolee, palaa poroiksi, ja tästä tuhkasta nousee uusi uljas lintu.

Narratiivisen lääketieteen näkökulmasta Fenix-lintu tarina siis kertoo sitä, kuinka vanha sairausnarratiivimme,  juonirakenteeltaan täysin erilainen, pirstoutuu. Sen tilalle syntyy täysin uudella tavalla organisoitunut tarina tuoden mukanaan suuria eheyttäviä elämänmuutoksia. Tässä tarinatyypissä ihmisen identiteettitarina, tarina itsestä, on sairauden tai melankolian seurauksena kaaoksessa. Kaaoksesta ihminen löytää tarvittavan muutosenergiansa, jonka kautta tarinassa tapahtuu täydellinen juonen muutos samalla kun ihminen eheytyy. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Tässä Fenix-lintu tarinassa on se kiusallinen puoli, ettei kaikkien tarinat etene näin valoisasti, vaan ponnisteluista huolimatta ihminen ei  ehkä kuitenkaan onnistu löytämään sairaudestaan minkäänlaisia itseä uudelleen organisoivia tai eheyttäviä merkityksiä. Sen takia tällaista suurta tarinaa ei kannata liikaa ”hehkutella”. Tällaisen myyttisen tarinan kanssa voidaan ikävästi mitätöidä niitä ”saamattomia raukkoja”, joiden tuhkasta ei nousekkaan Fenix-lintua. Ja tarinan hehkuttajien on hyvä muistaa, että vaikka uusi Fenix-lintu löytyisikin, voi ihmiseen tarinaan palata jälleen uusia kaaosvaiheita. En usko, että ihminen on identiteettitarinansa kanssa koskaan täysin turvassa. Emme tiedä (onneksi) yleensä etukäteen, huuhtooko vaikkapa hyökyaalto lähimmäisemme mereen, sairastummeko ykskaks johonkin kuoleman vaaralliseen syöpään tai vammaudummeko itse vaikkapa auto-onnettomuudessa. Kehittämällä narratiivisia taitojamme voimme olla paremmin varustautuneita erilaisilla selviytymisstrategioilla, jolloin saatamme kyetä viemään tarinamme uuteen nousuun ja löydämme sille jälleen uuden elämänkaartamme kaunistavan muodon.

Mietin, johtuuko Fenix-lintu tarinat johtuvat ihmisen terveestä kuolemanpelosta. Tavallisesti ihminen haluaa elämässään kokemuksen sen eheästä kaaresta. Kun ihmisen elämä kriisiytyy, saattaa hänessä syntyä tarve, ehkäpä juuri kuolemanpelon ohjaamana, rakentaa itselleen eheä elämänkaari. Tästä syystä joskus saattaa nuoremmallakin ihmisellä käynnistyä eheytymisprosessi, joka monella tapahtuu vasta myöhemmin iässä. Kaikki eivät onnistu tätä eheytymisprosessiaan käymään lainkaan läpi, jolloin ihminen jää oman kuolemanpelkonsa vangiksi tai hän torjuu kokonaan kuolemansa loppumattomaan puuhasteluunsa.

Voisiko tätä Fenix-lintu tarinan muodonmuutoksen tilaa kutsua Mandorlaksi? Mandorla on myyttinen paikka, jossa kaksi kehää leikkaa toisensa ja muodostaa yhteisen mantelinmuotoisen tilan. Sitä voidaan ajatella vaikka kahden huoneen välisenä kynnystilana, jossa ollessa ihminen ei ole kummassakaan huoneessa. Mandorla symbolina on ollut olemassa jo ennen kristinuskoa, mutta kristillisessä perinteessä sitä on käytetty taivaan ja maan sekä hengen ja materian yhdistymisestä. Kun kiellämme kuolemamme, kehämme eivät koskaan leikkaa, emmekä voi siis saavuttaa tätä kynnystilaa, emmekä pääse kiinni tähän vastakkaisuuksien jännitteiseen muodonmuutokseen energisoivaan tilaan.

Mietin, hallitseeko nykyistä materialistista kulttuuria mystiikan kieltäminen ja kuolemanpelko, ja vain harva ihminen kykenee saavuttamaan tämän Mandorlan. Ihmiset elävät täysillä ikään kuin kuolemaa ei olisi olemassa. Tietoisuutemme kannalta tämä merkitsee sitä, että ihminen elää ahdistuneessa tilassa ristiriitojensa vankina. Tätä tyhjyttään hän sitten pakenee kauheaan tekemisen vimmaansa. Ihminen ei pysähdy eikä siksi pysty yhdistämään vastakkaisuuksien kehiänsä Mandorlaksi. Johnsonin mukaan kun ihmisen valtaa ahdistus, johtuu se usein siitä, että hän ei kestä sisällään olevia vastakkaisuuksien paineita. Vuosituhansia vanha symboli, Mandorla voi tällöin tarjota meille eheyttävän vastauksensa. Kun vastakkaisuutemme alkavat eheytymään, saattaa Mandorla olla vain pienen pieni manteli, mutta mitä enemmän kehät leikkaavat toisiaan, sitä eheämmäksi ihminen tuntee itsensä.

Mandorla voidaan saavuttaa keskustelujen kautta. Onnistunut vuorovaikutus voi olla elementti, joka eheyttää palasiksi pirstoutuneen todellisuutemme. Emme eheydy pelkästään tuottamalla tarinoita vaan myös kuuntelemalla niitä. Ihmisen kielellä, kirjoitetulla tai puhutulla, on kummallinen voima. Hyvät tarinat ovat Mandorloja. Niiden avulla ihminen voi tiedostaa oman ajattelunsa ehkä harhaisetkin ennakkoehtonsa ja kun hänen tarinallinen identiteettinsä laajenee, kykenee hän entistä selvemmin kyseenalaistamaan aikaisemmin itsestäänselvyyksinä pitämiään ajattelumallejaan.

Kun ihminen henkilökohtaisella tasolla eheytyy, saattaa tämä muodonmuutos siirtyä vähitellen koko kulttuuriin ja kollektiiviseen ihmistietoisuuteen. Tätä mielenkiintoista siirtymävaihetta me ehkä parhaillaan nyt elämme. Toivon, että tulevaisuudessa tietoisuutemme ei elä enää pelkästään materialistiseen totuuteen rakentuvaa aikaa, vaan myös myyttiset ja uskonnolliset monikulttuuriset totuudet on otettu ihmiskunnan eheytymistä palvelemaan. Perenniaalinen filosofia, historia, tarinat ja myytit on nostettu jälleen kunniaan rationaalisen tiedon rinnalle.

Mielestäni kärsimys voi jalostaa. Muistanette Liisan Ihmemaassa, joka putosi kuoppaansa, jossa oli ovia Ihmemaahan. Liisa onnistui kuin onnistui löytämään avaimen ja pääsi muodonmuutoksensa kummalliseen maahan pienten vastoinkäymisten ja ponnistelujen jälkeen. Toisinaan vastoinkäymisemme ovat niin suuria, ettemme pysty löytämään heti avainta oveen, ja jäämme vangiksi pimeään kuoppaamme. Kuoppa on yksinäinen paikka asua. Yleensä näissä tilanteissa tarvitsemme toisen ihmisen avun, ja tilanne voi olla tällöinkin äärimmäisen haastava. Tarinat ovat yhteisöjen yhteinen parantava kieli. Uskon, että on hyödyllistä uskoa, että avaimet ovat jossain. Nämä avaimet ovat toivon avaimet. Hengellisissä tavoissa rakentaa tarinoita on se hyvä puoli, että voimme löytää tarinaamme toivon vielä silloinkin kun maallisen elämämme taivalluksen päivät alkavat olla lasketut. Onko aikamme ongelma, että ihmiset ovat lakanneet tarinoimasta?

http://www.kyrie.com/symbols/mandorla.htm

Depression and narrative, Telling the dark, (edit. Hilary Clark)