Asiaa haavoittuneesta tarinankertojasta ja ruumiin kielen avautumisesta

Olen kirjoitellut niin ahkerasti uudessa blogissani, että Anna ja hänen ystävänsä ovat jääneet vähäksi aikaa paitsioon.  Nyt korjaan tilanteen.  Seuraava pohdiskelu on mietiskelyä, jonka liitän myös osaksi seuraavaa kirjaani. Se on tarinaa haavoittuneesta tarinankertojasta.

Tajusin sairauteni aikana ja sen jälkeen, että kun ihminen sairastuu vakavasti, muuttuu hänen tarinansa. Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen  sairastanut ei ole on enää sama ihminen  kuin ennen sairauttansa.  Hänestä tulee entistä selkeämmin haavoittunut tarinankertoja.

Jos haluamme elää hyvää elämää, kärsimyksemme on kudottava kauniiksi raidaksi elämän räsymattossa.  Tämä työ vaatii sisäistä työtä henkisyyttä, esimerkiksi tietoisuustaitoja ja luovia itseilmaisumenetelmiä.

Auttaakoo tarinankertoja itseään ja muita ihmisiä tarinallaan riippuu siitä, minkälaisen käänteen hänen tarinansa saa.  Jääkö hän tarinansa tahdottomaksi uhriksi ja sairaus vain likaiseksi raidaksi elämänmattoon,  vai löytääkö päähenkilö tarinalleen itseään suuremman tarkoituksen.

Jotta terveydenhuollon ammattilaisesta voi kasvaa haavoittunut parantaja, joka kykenee hoivaamaan paitsi toisen, myös omia haavojansa, täytyy hänellä olla kykyä hoitaa itse itseään. Hänen täytyy löytää esimerkiksi mielitajua (Dan Siegel: Mindsight).  Jotta itse tähän kykenin, oli  minun avattava haavani kaottisessa pimeydessä, ja nähtävä sen kautta sieluni valo.

Meillä jokaisella ihmisellä, potilaalla ja terveydenhuollon ammattilaisilla, on piilevänä kummallisia voimia. Voimme oppia sekä lukemaan että kirjoittamaan ruumistamme  ja tätä kautta avautuu silmämme näkemään paremmin myös toisen ihmisen kärsimyksen.

Sisäinen teatteri- kirjakin syntyi,  minun, haavoittuneen tarinankertojan ruumiinkielen kautta.  Syöpäni halusi kertoa minulle asioita. Joskus ruumiin kokemuksen sanoittaminen voi tapahtua antamalla sille taiteellinen; kuvallinen, musiikillinen tai tanssillinen muoto. Joskus ei tarvita edes sanoittamista. Kokemus puhuu puolestaan.  Jotain sisällämme muuttui, emme vain tiedä, mitä ja likaraita kirkastui kauniiksi kuvioksi elämänmattoomme.

Syöpä ei ollut ainut haavani.  Ensimmäinen kirjani (Mielentilojen treenikirja) oli haavoittuneen tarinankertojan tarinaa  omasta sisäisestä kaooksesta ja menneisyyteni haavoista. Kirjassa löysin itsestäni mielikuvitukseni avulla erilaisia osia tiloja, jotka henkilöistin ihmishahmoiksi.  Näistä psykiatri Dan Siegelkin puhuu, erilisista mielentiloista.

Löysin sen pikkutytön, joka on tallustellut elämäänsä kengät väärissä jaloissa, ja oli tuntenut siitä suurta häpeää.  Kasvuprosessini oli sekä sisäisen maailman tutkimusmatkaa ja kokemuksellista oppimista. Luin ja kirjoitin.  Peilaisin rehellisyydellä, mutta mielikuvitusta hyödyntäen, menneisyyttäni ja kaikkea oppimaani, tähän hetkeen.

Tein itsestäni imaginariumin. Vähän samaan tapaan kuin tohtori Parnassus tunnetussa elokuvassa teki. Ja uskon yhä enemmän siihe, että tällaisellä imaginariumilla voi olla sielua eheyttäviä voimia! Sielä voimme työstää olemistamme erilaisin viertauskuvin.

Seuraavasta kirjasta (Sisäinen teatteri – luova kirjoittaminen tietoisuustaitona) tuli puolestaan tarina terapeuttisesta kirjoittamisesta.  Se oli tarinaa, jonka ruumiini kokemus on tuottanut, muille terveydenhuollon ammatillaisille sekä itsetuntemuksesta kiinnostuneille, vertaistueksi.

Mietin näihin aikoihin kuumeisesti, että voisiko muutkin ihmiset käyttää tietoisuustaitoja ja luovaa peilaavaa kirjoittamista avuksi löytääkseen vastauksia perimmäisiin kysymyksiinsä. Sisäinen teatteri -kirjani – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, on oikeastaan tarkoitettu kaikille niille ihmisille, jotka joutuvat käymään läpi kärsimystä, sairautta ja kriisejä.  Ja kukapa ei joutuisi!

Vedin Kuhmon kansalaisopistossa muutaman vuoden (2011-2012)  kirjoittajaryhmiä, saadakseni enemmän kokemusta peilaavasta kirjoittamisesta. Menetelmä vaikuttaa toimivan, mikä ei ole sinänsä ihme, koska luovaa peilaavaa kirjoittamista on käytetty vuosituhansia oivalluksen ja itsetuntemuksen tuottamiseen.

Syövän jälkeen oivalsin omakohtaisen kokemuksen kautta, että syvällisemmät tuntomme voivat olla meissä ruumiillisina oireina.Olen huomannut, että ruumiillistuneet sairaudet eivät puhu meissä tavanomaisella kielellä. Sen sijaan ne puhuvat tuntemuksin, oirein ja kivuin. Koska kehomme ei osaa puhua meidän tavanomaisella kielellä, sanoilla, täytyy meidän opetella sen omaa kieltä. Meistä täytyy kasvaa ruumiimme kielen kääntäjiä.  Oireillamme on oma logiikkansa. Itse puhun mielelläni runollisesta logiikasta.

WP_20131003_06220131004182424201310020131128123946[1]

Kulttuurimme on leikannut meidät irti ruumiistamme, ja olemme kadottaneet kyvyn muuttaa kehomme symbolista kieltä mielikuviksi ja sanoiksi. Siksi joudumme harjoittamaan mielikuvittamisen taitoa. Mielikuvituksemme avulla, luovassa tai meditaation tilassa, on mahdollista löytää sairaudelle henkilökohtaisia merkityksiä.  Lääketieteen elämästä vieraantunut, kliininen ja kylmä kieli, ainoana kielenä, tuskin tuo kenellekään levollisuutta ja tyytyväisyyttä elämään.  Meidän on itse avattava ruumiimme runolliset merkitykset. Meidän on elävöitettävä kuollut koneiden kylmä kieli.  Tähän tarvitsemme muuntuneita tietoisuuden tiloja, vertauskuvia,  luovuutta, toistemme tukea ja toivoa.

Ruumiimme ei ole vain joku biologinen lihakasa, jossa mielemme asustelee. Sen sijaan se on tarina, joka voi kertoa menneisyytemme ahdistuksista ja tuskasta, kokemuksista,  joulle emme ole löytäneet sanoja.

Ruumiimme puhuu psykologi Ulla Segercreutzin (lainattu hänen luentomateriaalistaan) mukaan  syöpää, astamaa, reumaa, verenpainetta tai vaikkapa ihottumaa. Se on erittäin viisas ja jokainen ihminen reagoi pettymyksiin, hylkäämisiin ja stressiin ruumiillisesti.  Erityisen herkkää vaihetta on lapsuus, sillä pienelle ihmisversolle monet kokemukset, yksin kannettuina, ovat ylivoimaisia.

Jokaiseen sairauteen liittyy Ulla Segercreutzin mukaan  oma tarinansa ja viestinsä. Näkymätön ilmenee näkyvänä sairautena, joka on kyllästetty erilaisilla merkityksillä.  Ruumiimme voi kertoa tarinaa elämästämme, hylkäämisistä, työpaikoistamme ja sen kiivaasta elämänrytmistä. Se voi kertoa tarinaa luonteenpiirteistämme ja riittämättömyyden tunteistamme.

Syöpä voi olla viesti siitä, että nyt on aika käsitellä joitakin kipeitä ja torjuttuja asioita. Tämä tunne voi rakentaa sillan psyykeen ja ruumiimme välillä. Tämän jälkeen meillä ei ole enää kehoa, vaan olemme entistä enemmän ruumiimme. Minä olen ruumiini. Yhtä kaikki.

Kun monella sairastuneella sairauden runolliset, esimerkiksi taiteelliset, kansanomaiset merkitykset  ja uskonnolliset merkitykset ovat poistuneet, voi sisälle sairaalle jäädä sairauden tuntona pelkkä kylmä onttous, lääketieteen eloton ja kylmä kieli. Kuolemanpelon kulttuurissamme olemme unohtaneet  henkiset mm. uskontojen vertauskuvalliset merkitykset. Henkisyyden harjoittamisen  kautta voimme saada jälleen tuntuman siitä, mitä on olla sielu, tietoisuus ihmiskunnan ja luomakunnan ikuisessa jatkumossa. Toivo löytyy, kun löydämme oman pienen merkityksemme osana tätä suurempaa kudelmaa.

Jungilainen analyytikko Jean Shinoda Bolen (Back to the Bones) kirjoittaa:  Voimme avata oven sielun valtakuntaan mietiskellen uniemme symboleja, teemoja ja mahdollisia muita merkityksiä, muistelemalla ja kirjaamalla niitä paperille. Voimme avata sen seuraamalla leikin, laulun, musiikin, tanssin, maalaamisen tai piirtämisen kautta meissä syntyviä impulsseja.Voimme olla auki meissä virtaaville tunteille pitämällä päiväkirjaa, tai rukoillen tai meditoiden, olemalla hiljaisuudessa, tai käymällä sielun tasolla keskusteluja itsemme kanssa. Kun tie sieluun tulee tutuksi, sielun valtakunnan tavoittaminen ei ole vaikeaa.    

Ruumiimme kieltä ei ole aina suinkaan helppoa kuunnella, koska sen runolliset äänet kuuluvat tavallisesti vain hiljaisena kuiskauksina. Ne näkyvät meissä ruumiinkielemme kovempina tai hiljaisempina ääninä: kehomme asentoina, tuntemuksina, kipuina, erilaisina oireina.

Avaudu sisimmällesi. Kehitä tietoisuustaitojasi ja tunneviisauttasi, sillä ruumiimme tietää asioita, joita emme tiedä tietävämme. Tästä on Toivovalmennuksessa kysymys.  Me voimme löytää tietoisuustaitoja kehittämällä ruumiimme kielen ja tätä kautta kadoksissa olevan elämämme merkityksellisyyden.

Mainokset

Kuumun kuningattaren pönäköitä ajatuksia lumeesta ja lääketieteestä

Nykyistä suomalaista yhteiskunnallista järjestelmää ei vaivaa tiedon puute. Sen sijaan sitä vaivaa aidon demokratian puute. Ruohonjuuritasolla ihmiset elävät täysin omaa elämäänsä, monet uusilla arvoilla ja uskomuksilla, kun politiikassa kaikki puolueet yhdessä ylläpitävät vanhoja yhteiskunnallisia yksisilmäisiä materialistisia rakenteita. Terveydenhuollossa tehokkaan verkostotyön sijaan rahaa suunnataan edelleen vanhoihin kalliisiin hoitomalleihin, joita ohjaa hierarkisten rakenteiden vanhoilliset tärkeilevät ylipapit. Liinan mielestä järjestelmämme muistuttaa jopa meininkiä Pohjois-Koreassa.

Ehkä aidompi demokratia syntyisi kuitenkin niin kuin jo muinaisessa Antiikissa ehdotettiin. Filosofit päättäisivät yhteiskunnallisista asioista. Vitsi, vitsi. Vai oliko? Jotain tarttis tehdä tässä tilanteessa. Keksikää te Aalto-yliopiston viisaat pojat! Kuumun kuningattaren on haasteellista yksin parantaa maailma täältä pienestä ”perukan” valtakunnastaan käsin.

Terveydenhuollon kustannukset laskisivat huomattavasti, kun kaikki nivel- ja selkä- ym. lääketieteellisiä operaatioita odottavat kirurgiset potilaat pistettäisiinkin kuukauden tietoisen läsnäolon ryhmäkoulutukseen, psykofyysiselle fysioterapeutille, hypnoterapiaan tai muuhun psykokoulutukseen. Näihin täydentäviin hoitoihin voisi lähettää myös lukuisat purentavaivaiset, fibromyalgikot, migreenistä kärsivät, jännityspäänsäryt, jne. Kroonisten kipujen hoitamisesta näillä menetelmillä alkaa olla jo melkoisesti näyttöä.

Meillä syödään miljoonien edestä turhia lääkkeitä ja tehdään valtava määrä turhia, mutta kalliita toimenpiteitä, koska potilaan fyysisen kärsimyksen selitys on usein tunneperäinen. Läheskään aina krooninen kipu ei korrelo kudoksien kuntoon. Näin on laita erityisesti silloin kun kyseessä on krooninen kipu. Potilas voi fyysisesti oireilla johtuen lapsuuden traumoista, työperäisestä uupumuksesta tai vaikkapa epäonnistuneesta parisuhteesta. Lääketieteelliset turhat kirurgiset toimenpiteet ja kalliit korvattavat lääkitykset kuormittavat ankarasti terveydenhuoltoamme. Materialistista valtakulttuuria tarjoaa kaikkiin vaivoihin materialistisia ratkaisuja.

John Sarno on kiinnittänyt huomionsa mm. siihen, että sadoilla ihmisillä on vakavia ongelmia selissänsä, ilman että heillä on minkäänlaisia oireita. Psykososiaaliset tekijät, kuten stressi aktivoivat nivel- ja selkäoireita, ehkä siksi, että on kulttuurisesti hyväksyttävämpää oireilla fyysisesti ”oikeilla fysiologisilla oireilla” kuin myöntää, että ongelmat ovat tunneperäisiä. Kova jätkä ei kärsi ristiritaisista sisäisistä paineista, vaan hänen välilevynsä on pullistunut. Tätä potilas ei tietenkään tietoisesti tee, vaan hänen syvin tiedostamaton tekee sen hänen tietämättään. Erityisesti krooniset kivut ovat hyvin usein pikemminkin opittuja tiedostamattomia käyttäytymismalleja kuin puhtaasti fyysisiä sairauksia. Suurin osa ihmisiä elää laadukasta elämää rikkonaisten niveliensä kanssa.

Tunnettuja alkavat olla myös esimerkiksi Mosleyn lumepolvileikkaukset, joissa todettiin potilaiden parantuvan lumeleikkauksilla suurin piirtein yhtä hyvin kuin nk. ”oikeilla” toimenpiteillä. Samoin olen lukenut tutkimuksista, joissa annetaan selkäsärkyihin kortisoni-puuduteinjektioita, jotka toimivat särkyyn yhtä hyvin kuin lumeinjektiot. Onneksi tiede korjaa jatkuvasti itseään, mutta korjaako yhteiskunnalliset valtarakenteet? Hypnoterapeutin antama lumehoito tulisi huomattavan paljon halvemmaksi kuin tällaiset sairaalatoimenpiteet.

Tuleepa tässä yhteydessä mieleeni oma kulunut olkapääni, joka piti leikata jo neljä vuotta sitten. Peruutin lääkärisiskoni vihjeestä leikkaukseni, kun säryt hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Ortopedi kyllä totesi kylmästi: ”Älä huoli tyttöseni, kyllä se nivel alkaa taas oireilla (=kielteinen suggestio, jolla voi olla nocebo – käänteinen lumevaikutus – ihmisen terveyteen). Röntgenkuvassa on selvät muutokset. Olet kohta taas oven takana kolkuttamassa.”

Tänä päivänä lääkärit eivät saa hoitaa potilasta lumeella. Onhan se täysin epäeettistä ja vääränlaista paranemista. Kunnon kansalainen paranee oikein, nk. oikeilla hoidoilla,  ei lumeella. Kaikki muu hoitaminen on hömppää, silkkaa ”huu-haata”.  Valitettavasti monet viime vuosikymmenien monet yleisesti hyväksytyt hoidot ovat osoittautuneet lumehoidoiksi. Ja lumehoidot oikeiksi hoidoiksi.  Tilanne on melkoisen kinkkinen meidän lääketieteilijöiden kannalta.

Yhtä kaikki Kuumun kuningatar ikävöi vanhoja kunnon kunnanlääkäreitä, jotka saivat vielä vetää potilastaan nenästä, kunhan heidän potilaansa paranivat. Mutta, kas, saammeko me nykylääkärit antaa edelleen potilaillemme kielteisiä suggestioita ja näin huonontaa potilaamme paranemisen mahdollisuuksia? Edellä mainittu esimerkki  ortopedi ei ole ainut lääkäri, joka on antanut minulle kielteisiä suggestioita paranemiseeni. Totuudessa pysyäkseni muistutan, että olen kohdannut syöpähoidoissani myös monta kokokonaisvaltaisesti viisasta lääkäriä!  Henkilökohtaisesti yritän kiinnittää huomiota potilastyöskentelyssäni kielenkäyttööni, sillä kieli ei pelkästään kuvaa todellisuutta vaan kielellä myös muokkaamme sitä.

Kun nykyisessä, niin järkevässä elämäntavassamme, lääkärit eivät saa käyttää enää lumetta, täytyy vissiin muiden ammattikuntien lähteä hoitamaan potilaita ”lumeella”. Sitä tehdäänkin kovasti jo täydentävissä hoitomuodoissa. Lumevoimia on kautta aikojen (lähtien muinaisen Egyptin ja kreikan Asclepioksen temppeleistä) käytetty hyväksi ihmisen paranemisessa, mutta ei enää tässä meidän älypäitten kultturissa, jossa ihmisten on ollut lupa parantua vain ”oikealla tavalla”. Ihmisellä kun ei saa olla enää myyttistä todellisuudentajua. Tässä tunnekylmässä järjestelmässä asiantuntijat ohjaavat rahavirtojansa todellisen syvällisen parantavan ja  ennaltaehkäisevän hoidon sijaan, sairaan, yksipuolistavan ja  stressaavan elämäntavan jälkien siivoamiseen.

Meidän paikallisesta ihanasta kuhmolaisesta lääkäristä, Kuumun kuningattaren eräästä henkilääkäristä, kerrotaan muuten tarinoita, että vanhusten kanssa työskennellessä hän poistaa ensimmäiseksi kahdestakymmenestä lääkityksestä seitsemäntoista. Tämä samainen lääkäri on suositellut muuten useampaan kertaan kuningattarelle erilaisia perinteisiä yrttejä ja antanut ravintoneuvontaa (puolukkaa ja karpaloa virtsatietulehdusten ennaltaehkäisyyn).

Uusi aika on integratiivisen lääketieteen, jossa hyvin valistetun ja koulutetun potilaan on lupa itse valita, mikä hänelle itsellensä on parhaaksi. Hän saa parantaa itsensä sekä oikealla että väärällä tavalla. Jotkut potilaamme, ja lukuisat lääkäritkin nykyään, haluavat ylittää tai täydentää materialistisen maailmankuvan tarjoamia perinteisiä hoitoratkaisuja kokonaisvaltaisilla hoitomuodoilla. Yhä useammat lääkärit uskaltavat taas kohdata potilaansa hänen maailmankuvassaan, eivätkä he kutista vain potilastansa oman maailmankuvansa numeroksi.

Tiede näyttää vähitellen oikovan yltiömaterialistista maailmankuvaansa, vaan seuraako suomalainen terveydenhuoltojärjestelmämme tätä muutosta? Ei, ei ainakaan Kuumun kuningatteren mielestä. Sen sijaan Kuumun kuningattaren valtakunnan ulkopuolella, Suomen valtakunnan johdossa, lauletaan edelleen samoja vanhoja yhteisvirsiä tapaan ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…”.  Yhä harvempi kansalainen on taputtamassa ympärillä, kun äänestysprosentit senkun vain laskevat. Niin, jotain tarttis tehdä.

Hyvin usein kehomme kertoo asioita, joita emme ole kyenneet vielä sanoittamaan. Kehon oire voi olla paitsi kudosvaurio myös vertauskuva. Siksi esimerkiksi psykokoulutus, kuten tietoinen läsnäolo ja hypnoosi toimivat.

Jotkut älypäät syyttävät täydentäviä hoitomuotoja puoskaroinnista. Entä jos asia onkin niin, että on yhtä lailla puoskarointia se, ettei nykyisessä terveydenhuollossa anneta potilaalle riittävää opastusta hänen sisäisessä itsetuntemusprosessissaan? Hänelle ei anneta avaimia itsetuntemukseen. Sen sijaan potilas edelleen liian usein yritetään sopeuttaa vanhoillisten asiantuntijoiden johtamaan, materialistiseen, kaiken ulkoistavaan systeemiin, jossa valta terveydestä ei ole potilaalla itsellään vaan asiantuntijoilla.

Oppimiskokemuksen kautta potilaamme voisi antaa uutta muotoa sisäiselle ristiriitaiselle tunnekokemukselle, sille, joka ilmenee hänessä joskus puhtaasti ruumiillisena kärsimyksenä. Usein potilaan kroonistuneet fyysiset oireetkin voivat tätä kautta poistua tai ainakin lieventyä.

Olen melko vakuuttunut, että integratiivinen järjestelmä olisi huomattavan paljon kustannustehokkaampi kuin tämä nykyinen. Tässä järjestelmässä mm. hypnoterapeutit, joogaterapeutit, psykofyysisest terapeutit, kiinalainen ja tiibettiläinen lääketiede jne. tekisivät yhteistyötä nykyisen virallisen hoitojärjestelmän kanssa. Kouluissa opetettaisiin yhä enemmän tietoisuustaitoja. Näiden menetelmien voima piilee juuri sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä immuunivasteen aktivoinnissa.

Ongelma tietysti on, että ihminen joka hoitaa itseään monipuolisesti, ei välttämättä ole nykyisen tehokkuuskulttuurin mallikansalainen. Hän kun ei ole halukas uhraamaan terveyttään materialistisen kasvun alttarille. Toisaalta systeemin todellisen demokraattisen muutoksen jälkeen ennenaikaiset eläköitymiset luultavasti vähenisivät, kun ihmiset tekisivät työtään, ja eläisivät arkeaan, läsnäollen ja omaa sekä toisen ihmisen kehomieltä kunnioittaen. Lopputulos olisi ihmiskunnan harmonisemman elämäntavan ja  tulevaisuuden kannalta viime pelissä sittenkin positiivinen.

Lääketieteellisessä kulttuurissa tuulee

Elämme modernissa ajassa ja myös lääketieteessä kulttuurissa maailmankatsomusksellisen murroksen aikaa. Moni lääketieteen ammattilainen, muiden kansalaisten mukana, on alkanut tajuta modernin kulttuurin yksipuolistavuuden ja sen rajat.

Jotkut lääketietelijät (esim. Lewis Mehl-Madrona) itseni tavoin ovat havainneet ruohonjuuritasolla meissä kansalaisissa tapahtuvan levottoman liikehdinnän. Mehl-Madrona puhuu vielä postmodernismista, mutta itse käytän mieluiten termiä transmoderni. Olemme ylittämässä vanhan tietämyksemme rajoja ja olemme siirtymässä uuteen kokonaisvaltaisempaan, vähemmän hierarkiseen, dialogiseen aikaan.

Itse toivon, että säilytämme nykylääketieteestä sen hyvän, mikä siinä on. Lisäksi yhdistämme siihen yhä enemmän täydentäviä,  meitä ”eheyttäviä” (healing)  perinteitä. Puhumme integratiivisestä lääketieteestä, jonka harjoittaja kykenee näkemään ihmisen useammasta eri perspektiivistä käsin sosiaalisena kehomielenä.

Tämän transmodernin liikehdinnän näen tällä hetkellä  parhaiten Amerikoissa. Tällä mantereella on lukemattomia lääkäreitä, jotka jo kyseenalaistavat lääketieteen perinteisiä yksipuolisia ajattelumalleja. Ei liene sattumaa, että näiden joukosta löytyy kulttuurisia vähemmistöjä ja perinteitä edustavia lääkäreitä, kuten Lewis Mehl-Madrona sekä Emmet Miller. Ja tietysti runsaasti on edustettuina myös meitä naisia, kuten Jean Shinoda Bolen ja eräs lempparilääkäreistäni: Rachel Naomi Remen. Toki myös vauhdikkaita integratiivisia -erilaisia viisausperinteitä yhdistäviä – miespuolisia lääkäreitäkin löytyy, kuten Jon Kabat-Zinn (tietoinen läsnäolo), Dan Siegel (mielitaju), Larry Dossey (erityisesti ihmisen henkisyyttä korostava) ja Andrew Weil. Suomen ilopilkku on Olli Sovijärvi, joka on opiskellut Ken Wilberin Integraali teoriaa. Ja tietysti meiltä löytyy myös ainakin yksi integratiivinen hammaslääkäri: luovaa kirjoittamista ja tietoisuutaitoja opettava hypnoterapeutti Kati Sarvela. 🙂

Rachel Naomi Remen on muuten näitä haavoittuneita parantajia, mihin ryhmään oikeastaan itsenikin luen (rintasyöpä). Remen on kärsinyt lähes koko elämänsä Chronin taudista ja hänet on leikattu ties kuinka monta kertaa. Hänen kirjansa ”Kitchen Table Wisdom” alkaa olla jo integratiivisesti ajattelevien kansalaisten klassikko. Remen on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka monet terveydenhuollon ammattilaiset itse voivat huonosti nykyisessä tunnekylmässä modernissa järjestelmässään (YLE:ssä oli eilen mielenkiintoinen uutinen terveydenhuollon ammattilaisten addiktioista).

Siitä ei ole kauan kun New York Timesissa oli artikkeli Remenistä. Hän on tehnyt läpinäkyväksi lääketieteellisien tiedekuntien ikäviä piirteitä, mm. sitä, että kyseenalaistaminen ja suru eivät ole sallittuja asioita sen ilmastossa. Remen korostaa koulutuksissaan sitä, että lääketiede on osa ihmistä eheyttävää ja parantavaa perinnettä, osa vuosituhansista jatkumoa. Lääketieteen opiskelijoille on tärkeää, että he sisäistävät terveet parantajan ydinarvot: myötätunnon, palveluhalun, kaiken elämän kunnioituksen sekä sen, että etteivät he vahingoita ihmisiä toiminallaan. Remen on opettanut ”Parantajan käytännöntaitoja” (Healer’s Art) monissa tiedekunnissa ympäri USA:ta. Hän on mm. auttanut tiedekuntia luomaan ryhmiä, jossa opiskelijat sekä opettajat keskustelevat kokemuksistaan dialogisesti, ilman hierarkioita. Tämä hierarkioiden latistuminen onkin tyypillistä uudelle transmodernille dialogiselle ajalle.  Kaikilla on ääni, myös marginaalissa olevilla. Perinteinen lääketieteellinen kulttuuri , modernien muiden instituutioiden mukana, on ollut hierarkista.

Transmodernit lääkärit eivät heitä pois lasta (biolääketieteellistä tietämystä) pesuveden mukana, vaan he auttavat lääketieteilijöitä ylittämään vanhoja yksipuolistavia ajattelumallejaan. Itse puhun mieluiten filosofian käsittein siitä, että olemme siirtymässä juuri tähän transmoderniin aikaan, joka yhdistää pirstoutuneen postmodernin ajattelun ja modernin tieteellisteknisen tieteen parhaat puoleet. Trans-liitehän viittaa juuri siihen, että ylitämme jotakin vanhaa.

wikipedia

Vanhan ylittäminen tapahtuu siten, että kykenemme kuuntelemaan marginaalista, yhteisöllisistä vähemmistöistä, kuuluvia ääniä. Lisäksi kehitämme itsetuntemustamme (tunnistamme itsemme variaatiot ja varjomme) ja olemme kuuntelevassa, kunnioittavassa, dialogisessa suhteessa kaikenlaisiin kulttuureihin ja niiden ihmisiin. Lopetamme ylimielisen suhtautumisemme muihin elämäntapoihin.

Integratiivinen lääkäri saa toimia kokonaisena ihmisenä. Erään lääketieteellisen tiedekunnan rehtori Joseph McDonnell kertoi samaisessa New York Timesin jutussa, että hänen tiedekunnassa lääketieteen tiedekunnan opiskelijat ja kokeneet lääkärit saavat piirtää liiduilla kuvia itsestään ja sen osista, jotka heidän täytyy sulkea pois lääkärin työstä. Paperille piirroksina ilmaantuvat tavallisesti kuvat ”myötätunnosta”, ”kiltteydestä” ja ”luovuudesta”.

Integratiivinen lääkäri toimii kokonaisena ihmisenä: Hän voi käyttää hyväkseen kaikkia minätilojaan, koko variaatioittensa kirjoa.  Hän osaa tarpeen tullen ottaa tunne-etäisyyttä asioihin, mutta hän saa olla myös herkkä, leikkillinen, myötätuntoinen, kiltti ja luova. Mikä parasta, tämä oleminen kokonaisempana omana itsenämme, auttaa itsemme lisäksi myös potilaitamme. Integratiivinen lääkäri saa myös itkeä, hän voi halata ja koskettaa (aistien tietenkin jokaista potilaasta, ja kenen kohdalla tämä on miten sopivaa).  Hyvä perussääntö esimerkiksi itksemisestä on se, ettei pitäisi itkeä ensin ja enemmän kuin potilas. Joskus näinkin voi käydä, koska olemme inhimillisiä ihmisiä.

Kulttuurimme läpinäkyväksi tulemisen kautta on havaittavissa yhä selvemmin ne epäterveet kaupalliset puolet, jotka ovat kytköksissä moderniin lääketieteeseen. Valitettavasti Suomen hammaslääkäripäivät ja lääkäripäivät näyttävät tulleen yhä enemmän lääkäriasemaketjujen rekrytointimarkkinoiksi. Näillä päivillä haisee enemmän raha kuin parantaminen ja siihen liittyvä myötätunto. Minusta ei ole mitenkään kummallista, että usko tällaiseen lääketieteeseen alkaa olla hiipumassa.

Vaikka lääketieteilijöistä löytyy runsaasti suurisydämisiä ammattinsa harjoittajia, lääketiede instituutiona on vielä markkinatalouden juoksupoika. Jaksan uskoa, että elämme solmukohtaa tässäkin asiassa. Jos epäterveet rakenteet eivät muutu, valuvat ihmiset yhä enemmän vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, joissa parantamisen perinteisiä arvoja hyvin usein kunnioitetaan. Kuten tiedämme, tältäkin hoitamisen alueelta löytyy valitettavasti omat riskinsä.

Muutos transmoderniin lääketieteeseen ei välttämättä ole nopea, koska hierarkioiden latistuminen merkitsee tietysti myös vallan uudelleen jakoa. Perinteisten modernin instituutioiden Baabelin torneissa istuville tämä uusjako ei tietenkään ole mieluisaa. Moni meistä rakastuu niin herkästi oman egoonsa ja sen omaamaan valtaan. Tunnistan itsestänikin tällaisen variaation, jota kuitenkin yritän olla ruokkimatta. (Tämä minätila eli Tyttönen minussa tuntee lapsellista ylpeyttä siitä, että viime viikon aikana blogejani on käynyt lukemassa lähes tuhat lukijaa. Voi pientä ressukkaa!).

Elämme postkoloniaalista aikaa, jossa länsimaisen ihmisen identiteetit ovat monikulttuurisessa maailmassa muutumassa erilaisten minuuksien variaatioiksi. Samoin yhteisönä olemme alkaneet kuunnella marginaalissa olevien ihmisten erilaisia viisausperinteitä. Aborginaalit, Afrikan heimot, Amerikan alkuperäisväestö ja omat suomalaiset esi-isämme eheyttävine traditioineen eivät ole olleetkaan niin primitiviistä ja  typeriä kuin luulimme heidän olevan.

Tavallinen, riittävän laajan tietoisuuden saavuttanut, kansalainen näkee jo modernin elämäntapamme heikkoudet, mm. ahneen ympäristön hyväksikäytön, jopa luonnon raiskaamisen sekä sen kuinka kaiken materialisoiva tieteellistekninen elämäntapamme ajaa ihmisiä addiktioihin ja alakuloon. Lääketieteen meneillään oleva muurros on osa suurempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa vanha moderni elämäntapamme ja sen materiakeskeinen elämäntapa muuttuu. Paitsi köyhät, myös monet rikkaat linnoissaan, sekä auttajat että autettavat, voivat henkisyyden puutteessaan kokonaisvaltaisesti huonosti. (Tästä teemasta Bruce Alexander on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan: The Globalization of Addictions).

Kun moderni aika yksipuolisti meidät, minkä jälkeen postmoderni pirstoi meidät, olemme nyt kutomassa itseämme kasaan transmodernin luovasti. Ihminen voi kokonaisvaltaisesti hyvin silloin, kun hän on harmoniassa sekä ympäristönsä että itsensä kanssa. Voimme koota pirstaleitamme päivittäin henkisyyttämme harjoittaen.  Sivutuotoksena tuotamme onnellista elämää. Vielä itsensä tiedostavat, aidosti itseohjautuvuuten kykenevät ihmiset, ovat marginaalissa.

Mikäli systeemimme  pysyy murroksen tuulissa kasassa, näitä ihmisiä tulee koko ajan lisää. Jotkut puhuvat meneillään olevasta poikkeuksellisesta ruohonjuuritason vallankumouksesta, joka siirtyy viimeiseksi poliittista ja tietellistaloudellista valtaa käyttävien hierarkioiden ylimpiin kerroksiin. Hiljaista, ja toivon mukaan mahdollisimman rauhanomaista, vallankuousta ruokkii humanistinen tieteenperinne, siis se perinne, johon modernit vallankäyttäjät ja sen sijoittajat eivät kaada rahojansa.

Tietoisuustaidot ja erilaiset terapeuttiset menetelmät (esim. jooga, terapeuttinen kirjoittaminen) ovat itseohjautuvan ihmisen henkisen eheytymisen välineitä. Voimme käyttää mielemme osia hyväksemme luovasti. Käytän mielelläni sanaa ”eheytyminen” (heal), vaikka sillä on ikäviäkin sävyjä, erottaakseni sen tästä lääketieteen parantamisesta (cure). Sinänsä uskon, että nämä kaksi asiaa tulevat tulevaisuudessa jälleen sulautumaan toinen toisiinsa. Ne tarkoittivat menneinä aikoina samaa asiaa, ja transmodernina aikana ne ovat jälleen oleva sama asia. Hyvinvoiva transmoderni ihminen hyödyntää biolääketieteellistä tietämystä ja elää, erilaisia terapeuttisia metodeja hyväksi käyttäen, harmoniassa ihmisluontonsa ja luonnon kanssa. Tällaista hyvää elämää ihminen voi elää aineellisesti kohtuullisissa olosuhteissa. Hänen ei tarvi uhrata kehomieltään aineellisuuden alttarille.

En ole ainut joka kiinnittää huomionsa siihen, kuinka moderni lääketiede instituutiona edustaa vanhaa modernia elämäntapaa, sitä jossa rahasta ja kaupallistettavuuudesta tuli kaiken mitta. Moniin, ei lääketeollisuutta ja teknisiä apuvälineitä hyödyntäviin, parantamis- ja eheyttämismenetelmiä hyväksi käyttämiin tutkimusprojekteihin (esimerkiksi paastoaminen, psyykkisten sairauksen psykososiaainen hoitaminen), rahoitusta on edelleen usein vaikeaa, jopa mahdotonta saada. Lääketieteetämme kasvoi historian saatossa osa arvoiltaan sairasta yhteiskunnallista kaiken kaupallistavaa elämäntapaa. Moderni lääketiede ylikorostaa elämän materialistista, tieteellisteknisiä ulottuvuutta, minkä vuoksi tällä yksipuolistavalla parantamistavalla on omat sivuvaikutuksensa.

Ennen mieltäni hallitsi minätiloistani, minäni lukemattomista variaatioista, rva Otsaryppy, hän, joka näkin ihmiskunnan tulevaisuuden pessimistisesti. Nykyään hallitsevana tilanani on enimmäkseen Itkijänainen, joka näkee tulevaisuuden levollisemmin, jopa toiveikkaasti. Ihminen viisastuu. Joskus muutos tapahtuu kaaoksen ja kärsimyksen kautta, mutta ihmiskunnan tulevaisuuden suunnassa näkyy jo valoa.

Kunpa yhdessä löytäisimme riittävästi vauhtia ja luovia ratkaisuja arvojemme muutosprosessiin ja sitä seuraavaan uuteen, kohtuullisempaan, elämäntapaamme.

PS.  Miksi muuten itse ole tuotteistanut Sisäisen teatterin® ja Elämän eepoksen®? Vastaukseni on, että näin arvostamani viisaat ihmiset neuvoivat minua tekemään. Tämän päivän kaupallisessa maailmassa, jos et rekistöröi käsitteitäsi, joku toinen tekee sen. Sitten et enää käytä luomiasi käsitteitä.Tällainen on vielä nykyinen pelinhenkemme. Valitettavasti.

Sentimentaalisia ajatuksia länsimaisen terveydenhuollon kriisistä

Elämme mielenkiintoisen muutoksen aikaa. Tällä hetkellä luottamus asiantuntijoihin on hiipunut. Osoituksena tästä on esimerkiksi se, että ihmiset valuvat terveydenhuollossa yhä enemmän vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Eräs syy saattaisi olla modernin länsimaisen lääketieteen persoonaton ote: Ihminen ei ole ollut sen instituutioissa juurikaan muuta kuin kylmiä numeroita ja  biologiaa.

Tämä ei tietenkään ole koko totuus. Yksilötasolla lääkäreissä on löytynyt kautta aikojen humaaneja ihmisiä. Oma näkemykseni on, että  lääketieteen materialistisen maailmankatsomuksen hegemonian aika elettiin 1900-luvulla ja terveydenhuollon ammattilaisetkin ovat yhä enenevässä määrin siirtymässä kokonaisvaltaisempiin näkemyksiin ihmisestä. Lääketieteessä tämä ilmenee uusina monitieteellisinä tutkimusaloina. Esimerkki tällaisestä on psykoneuroimmunologia, joka tutkii sitä, kuinka psyykkiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat hermostoomme ja vastustuskykyymme.

Yhä useampi terveydenhuollon ammattilainen on kiinnostunut integraaliteorioista, joogafilosofiasta, terapeuttisesta taiteesta, hypnoterapiasta, meditaatiosta jne. Elämme materialistisen maailmankatsomuksen murroksen aikaa.  Ihminen toisensa jälkeen tajuaa, etteivät he ole pelkästäänn geenejensä uhreja, vaan voimme vaikuttaa melkoisessa määrin siihen, millaisia geenejä aktivoimme itsessämme. Esimerkiksi ympäristömyrkyt (alkoholi, huumeet), pahat ajatukset, stressi, traumat ym. vaikuttavat siihen, millaisia sairauksia meissä syntyy.

Olemme siirtymässä kohti kokonaisvaltaisepaa ihmiskuvaa, jossa eri tieteiden metodit ja alat, kuten  teologia, psykologia, lääketiede, kulttuuriantropologia, sosiologia jne. alkavat löytää yhä enemmän paikkaansa yhteisessä tiedon sinfoniassa. Yksittäisten ihmisten tietoisuus laajenee erilaisia viisausperinteitä integroiden  ja tätä kautta myös ymmärrys terveydestä lisääntyy ja terveyskäyttäytyminen muuttuu.

Integratiivinen lääkäri ymmärtää, että vaikka meillä on yksi sairaus, niin jokaisen ihmisen tarina sairaudesta on erilainen. Sairaus on paitsi biologiaa, myös kokemuksellinen käännekohta ihmisen tarinassa. Se minkälaisen käänteen tämä narratiivi saa, riippuu sitä, minkälaista tukea ihminen saa terveydenhuollossa tarinansa muokkaamiseen. Meidän tautimme ennusteeseen vaikuttaa paitsi hoidot ja geenimme myös se, millaista tarinaa elämästämme rakennamme.

Ennen pidin sanan ”rakkaus” pistämistä joka paikkaan naivina New Age -henkisenä hippien hölynpölynä. Nykyään sen sijaan tiedän, että meillä alkaa olla yhä enemmän näyttöä siitä, mitä tapahtuu kun lapsi ja nuori jää ilman vanhemman hyväksyvää läsnäoloa ja rakkautta. Hänellä on aikuisena suurempi riski sairastua sekä psyykkisesti että fyysisesti. Jokaiselle vanhemmalle tulisi tarjota aikaa ja tukea siihen, että he pystyisivät antamaan lapselleen hyvän, rakkauden täyttämän elämän. Tämä edellyyttää sitä, että vanhemmat kasvavat harmonisimmiksi ihmisiksi: Emme siirrä omia traumojamme lapsiimme.

Bernie Siegel väittää tutkimusten vahvistavan yhä enemmän sitä mitä tapahtuu lapselle, joka jää ilman vanhemman rakkautta, tai tulee kohdelluksi lapsuudessaan kaltoin ja välinpitämättömästi. Jos hän ei ole vielä keski-iässä tappanut itseään tai ei istu vankilassa, niin yleensä hänellä on joku vakavampi fyysinen tai psyykkinen sairaus. Rakastetuilla lapsilla on hänen mukaansa aikuisina vain neljännes sairauksista mitä on niillä, jotka ovat jääneet vaille aikuisen hyväksyvää rakkautta.

Kun et ole saanut lapsena riittävästi rakkautta ja huomiota, etsii ihminen korvaavia kokemuksia elämäänsä adiiktiivisesta käyttäytymisestä ja esimerkiksi epätoivoisista, onnettomista rakastumisista. Luuleeko joku tosissaan, että addiktiivinen syöminen, juominen, tupakointi  ja huumeiden käyttö johtuu sitä, että asianomaisilla ei ole riittävästi tietoa?

Meillä on ollut oikeastaan melkoisen yksipuolinen kulttuuri, jossa luultiin, että ihminen on rationaalinen, järkevä toimija. Niin kauan, kun emme ole tutustuneet alitajuntamme torjuttuihin tunnetiloihimme, tekevät nämä haamut elämästämme melkoisen vaikeaa. Moni puuduttaa tunteensa addiktioihin. Sitä paitsi on monia tapoja olla rationaalinen; se on myös ristiriitojemme ytimessä.

Kulttuurimme ei tarvitse lisää asiantuntijoita, ei lisää suorittajia ja menestyjiä. Se mitä me tarvitsemme on rakkautta ja itsensä hyväksyviä ja tuntevia ihmisiä. Suurimmat terveyttämme edistävät toimenpiteet  ja terveydenhuollon kustannuksia vähentävät toimenpiteet ovat sellaisia, jossa pidämme huolen, että jokainen ihminen saa kaiken sen rakkauden, mikä hänelle kuuluu. Länsimainen lääketiede on toki tehnyt paljon hyvää, mutta sen määrälliset metodit yksipuollistivat  ihmisen pelkäksi biologiaksi.

Kun lääkäri tekee työtään rakkaudellisesti kuunnellen ja opastaen potilastaan, on todennäköisempää, että asiakas noudattaa hoito-ohjeita. Hyvät lääkärit ovat myös terapeutteja, ja ihan yksinkertainen ohje on: toisen ihminen ehdoitta rakastaminen. Me voimme rakastaa toista ihmistä, vaikka emme hyväksyisikään hänen tekojaan. Rakkaudella on parantavia ja ehyttäviä voimia. Potilaamme eivät ole vain diagnooseja vaan he ovat tarinoita, jotka haluavat tulla hyväksyvässä ilmapiirissä kuulluksi. Myös rakkauden kumppani, juurevuus edistää terveyttämme, siis se, että tunnemme olevamme osa jotakin suurempaa. Kristinuskon käsittein voisi asian ilmaista, että rakkaus ja juurevuus on lepoa Jumalassa. Buddhalainen voisi puolestaan ilmaista vaikka niin, että se on kykyä elää tätä hetkeä läsnäolevasti.

Valitettavasti moderni materialistinen maailmankatsomus ja sen numeerinen tieto näyttäisi olevan edelleen hirarkisten instituutioittemme vallankäytön ja poliittisesti hallinoidun virkamieskulttuurin keskiössä. Elämän laatua parantavat toimenpiteet, kuten luovat terapiat, eivät käänny helposti numeroiksi.

Hierarkiset instituutiomme kaipaavat suuria muutoksia, jos nimittäin ne haluavat olla kansalaisten keskuudessa uskottavia. Niiden on muututtava dialogisiksi, jossa yksikään tieteenfilosofia ei dominoi. Transmoderniin, eettisempään ja kommunikoivampaan kulttuuriin, on rakennettava uudet hallinnolliset rakenteet.

Siirtolan Emäntänä on kiva olla.  Saa olla ihmisenviranhaltija, joka yhdistää omalla arkijärjellään asioita.  Saa olla hetkittäin sentimentaalinen ja voi sanoa ihan sen, mitä oikeasti ajattelee. Saa tehdä ajatteluvirheitä, mutta voi koko ajan oppia virheistään ja korjata ymmärrystään uuteen suutaan.  Jos haluatte terveemmiksi,  Siirtolan Emäntänä sanon teille:

OLYMPUS DIGITAL CAMERAYstävät hyvät, rakastakaa itseänne ja toisianne. Meditoikaa ja mietiskelkää rakkaudessa. Kehittäkää mielitajuanne, kykyänne nähdä oma ja toisen ihmisen mieli.  Jos, ette ole saaneet hyvää lapsuutta, rakentakaa itsellenne sellainen. Hoitakaa haavanne. Jos rukoilu tuntuu hyvältä, rukoilkaa. Käykää keskusteluja itsenne ja Jumalanne kanssa (jos uskotte sellaiseen). Elämää kannattelevan tarinanne rakentamiseen tarvitsette tukea, mielikuvitustanne  ja toisen ihmisen hyväksyntää. Etsikää apua. Suhtautukaa kaikkiin omiin osiinne kunnioittavasti ja rakkaudellisesti, myös niihin, jotka kulttuurimme on teissä tukaduttanut.

Rakastakaa kaikkia luontokappaleita. Koskaan ei ole liian myöhäistä antaa itselleen ja muille ihmisille myötätuntoa ja lähimmäisen rakkautta. Tehkää työtänne rakkaudessa! Kuunnelkaa tunteitanne. Antaakaa niiden puhua luovuutenne kautta. Tehkää koko elämästänne ja työstänne rakkaudenakti. Elämämme laatu olisi melkoisen paljon parempaa, jos pitäisimme vaikka Buddhaa tai Jeesusta esimerkkeinä normaaleista ihmisistä.

Teidän ei tarvitse uhrata itseänne, vaan voitte aikuisena korjata elämäntarinanne merkityksiä sellaisisksi, että ne kannattelevat hyvää ja mahdollisimman tervettä elämää. Suuri osa ihmisiä valitettavasti kuolee liian aikaisin, yrittäen elää epätoivoisesti juuretonta normaalin normi-ihmisen normielämää. Moni heistä ei ole tutustunut hyväksyvässä ilmapiirissä koskaan tärkeimpään matkakumppaniinsa, omaan itseensä.

Sielukkaita sanoja syövästä ja sydämen syövereistä, osa 2

Kohti kokonaisvaltaista ihmisen hoitamista

Syöpähoidot ovat vielä monilta osin kuin menisi kehonsa kanssa korjamoon, vähän samaan tapaan kuin autoa vietäisiin autokorjaamoon. Muistan muuten erään hammaslääkäriaseman, jonka nimi on ”Hammaspaikkaamo”. Mielestäni tämä nimi kuvaa tyyppiedustajana tätä lääketieteen, materialistisen maailmankatsomuksen hallitsemaa, pirstoutunutta maailmankuvaa, jossa ihmiselle tuntevana, kokonaisena ihmisenä ja sieluna ei ole ollut tilaa. (On tietysti paljon yksittäisiä lääkäreitä, jotka kykenevät kohtaamaan ihmisen sieluna).

Moderni lääketieteen luomissa instituutioissa hoitohenkilökunnan unelmapotilas on ollut potilas, joka kiltisti ja mukisematta alistuu hoitoketjuihin. Potilas saattaa joskus jopa kokea, että häntä painostetaan samaistumaan hoitohenkilökunnan omaamaan ”järkevään” maailmankuvaan. Hammaspaikkaamossa hammas paikataan, ja syöpäosastolla hoidetaan syöpää. Hoitojen kohteena ei suinkaan ole ollut moderneissa terveydenhuollon instituutioissa kokonainen ihminen henkisenä ja sosiaalisena kehomielenä.

Syöpäpotilas on paljon muutakin kuin vain hänen kehossaan  irti päässeitä syöpäsoluja. Sairastunut on tunteva ja kokeva ihminen, jolla hyvin usein on takanaan muitakin vakavia ongelmia esimerkiksi masennusta ja traumoja. Bolen sanoo, että kun ihminen voi psyykkisesti huonosti, ja avaa hänen terapiahuoneensa oven, avaa hän samalla oven aliseen, tähän toiseen torjuttuun alitajunnan maailmaan. Ovi avautuu kuoleman maahan, Tuonelaan. Siellä asustaa unohdettuja muistoja ja  mielikuvia, torjuttuja ja siirrettyjä tunteita ja ahdistavia haamuja.  Kun sairastut vakavasti, sinut pistetään koputtamaan tätä samaa ovea. On suuri mahdollisuus, että sairastuttuasi vakavaan sairauteen avaat kuoleman, kärsimyksen ja henkisen jälleensyntymisesi valtakunnan oven.

Lääketieteelliset hoitoinstituutiot ovat valitettavan usein edelleen tehokkuudessaan esineellistäviä. Ne eivät ole vielä riittävästi ottaneet huomioon ihmisen kokonaisvaltaisia sielullisia tarpeita. Itse koin omat hoitoni suhteellisen myönteisesti, hoitohenkilökunta oli pääsääntöisesti empaattista. Minulle tuli tunne, että elämme näissäkin laitoksissa parhaillaan, onneksi, myönteisen muutoksen aikaa. Tietysti takapakkia voi tulla, kun nykyään koko ajan kiristetään sosiaali- ja terveysmenoista ja edelleen vallankäytön vanhoillisissa instituutioissa dominoi materialistinen maailmankatsomus ja sen yksipuolistava numeerinen tieto. Usko asiantuntijoihin on hiipumassa, eikä tällaisessa tilanteessa tämä ole kovinkaan kummallista.

Epäilen, että mikäli terveydenhuollossamme edelleen harrastetaan vain lyhyen tähtäimen esineellistävää tehokkuusajattelua, on sen luonnollinen seuraus, että ihmiset ajautuvat täydentäviin hoitomuotoihin ja joskus myös valitettavasti hoitoihin, joita he jälkeenpäin katuvat. Mitä dogmattisimmiksi instituutiot itsensä tekevät, sitä enemmän ihmisiä valuu vaihtoehtoisiin hoitoihin.  Tämä ei ole aina pelkästään asiakkaiden tyhmyyttä vaan monessa tilanteessa myös viisautta. Monelle sairaalle ei riitä määrälliselle tutkimukselle rakentuva ihmisen yksipuolistava esiineellistävä hoito, vaan he haluavat tulla kohdatuiksi tarinana, monipuolisina omina itseinään.

+

Syöpä avaa tunneyhteyden oman sisimpään

Sairastumiseni jälkeen otin vastaan normihoidot, mutta lisäksi kirjoitin elämäntarinani uusiksi. Syöpäni avasi sisäisen dialogini. Loin mielikuvituksella Sisäisen teatterin tilani, ja annoin vaietamilleni ristiriitaisille äänille tilaisuuden tulla esiin. Löysin tunneyhteyden, raportin itseeni, torjumiini ja toisiin ihmissin siirtämiini kehomieleeni osiin, erilaisten symbolien ja vertauskuvien kautta. Joillekin unelmille ja illuusioille rakentuneita osia minusta kuoli ja minussa syntyi uusille uskomuksille ja arvoille rakentuvia integroituneempia minätiloja. Elämäni ja elämäntapani muuttuivat sairauteni jälkeen täysin. Joku onkin väittänyt, syöpä on neuroosien pikahoitoa.

Bolen väittää, että monille ihmisille syntyy tunneyhteys itseen vasta sen jälkeen kun he sairastuvat vakavasti. He avaavat oven sisimpäänsä, jossa kuolema ja elämä syleilevät toisiaan. Sairaus voi kuljettaa meidät meitä eheyttävään kokemukseen, jossa laajennamme tietoisuuttamme. Sairaus on uudestisyntymän mahdollisuus. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että saatamme valita uuden työn, pääsemme eroon läheisriippuvaisuudesta, addiktioista tai meitä alistavasta kulttuurisista uskomuksista ja ihmissuhteista. Lähdemme toteuttamaan enemmän aidon itsemme näköistä elämää.

Masennuksemme, verenpaineemme, sairaan sydämemme, syöpämme jne. kanssa voimme käydä keskusteluja. Sairaudellamme on meille jotain kerrottavaa. Sairauden ei tarvitse olla pelkkä kirous ja vihollisemme. Sairaus voi muuttua ystäväksemme. Mekanistinen, materialistinen maailmankuva on vienyt meiltä itseohjautuvuutemme, ja kyvyn kuunnella itseämme omaa kehomieltämme. Sairaus voi olla tilaisuus palauttaa meille se mikä meille kuuluu, oma itseohjautuvuutemme. Meidän ei tarvitse alistaa itseämme asiantuntijoille vaan voimme kasvaa oman itsemme parhaaksi asiantuntijaksi.

Ehkä tyytyväisyyteni hoitoihin johtuu myös siitä, että täydensin omia hoitojani. Hain tukea internetin vertaistukiryhmistä ja hypnoterapiakoulutusryhmästäni. Satuin olemaan onnekseni juuri Tampereen Yliopiston hypnoterapiakoulutuksessa hoitojeni aikaan. Omaksumani Ego State -menetelmä oli ratkaiseva oman psyykeeni kannalta. Huomasin, että pystyn soveltamaa tätä minätiojen terapiaa luovasti kirjoittaen (=Sisäinen teatteri). Sisäinen dialogimme, yhteys itseemme, aukeaa kokemukseni mukaan helpoiten sitä kautta, että löydämme sielunyhteyden itseemme toisen ihmisen kautta. Siksi terapia, vertaisutkiryhmät ja erilaiset terapeuttisest ryhmät ovat tärkeitä siinä vaiheessa kun koputamme ovea pimeään ja tuntemattomaan osaan itseämme. Harva kykenee aloittamaan matkaa sieluunsa täysin yksin.

+

Voimavaroja tunteet, terveet ihmissuhteet ja henkisyys

Tärkeä osa oman kehomieleni eheytymisprosessia oli se, että löysin itselleni tervettä yksinäisyyttä, tilan, jossa aloin valikoimaan ihmissuhteitani ja tekemisiäni. Sairaan henkilön ei tarvitse ylläpitää kulisseja. Hänellä on oikeus kieltää vierailut, jotka hän kokee rasitteena, ja energiaa vievinä. Sairaalla on ikään kuin kirjoittamaton oikeus valikoida itselleen voimaannuttavat ihmissuhteet. Hänen kannattaa pitää puolensa ja sanoa tarpeen tulleen: ”Ei kiitos, en jaksa nyt ketään vieraita.”

Myös Bolen korostaa tätä, että meidän ei tarvitse esittää sairaalassa tai kotonamme hyvää emäntää, joka on ystävällinen ja kuunteleva vieraillensa. Jos vierailut ovat energiaa vieviä, kannattaa ne kieltää.  Edelleen Siirtola, pieni maatilani Pohjois-Kuhmossa on yksinäisen sieluni vetäytymispaikka. Siellä keskityn olemaan läsnä usein vain itselleni.

Jean Shinoda Bolen korostaa hyvän raportin eli tunneyhteyden merkitystä hoitohenkilökunnan jäsenten ja potilaan välillä. Parhaimmillaan syöpähoito on hoitoa, jossa ihminen voi kokea tullensa kohdatuksi merkityksellisenä ihmisenä. Mikäli olemme lääkärillemme vain tunteeton lihamöykky, kannattaa miettiä lääkärin vaihtoa.

Oma kirurgini ei ollut erityisemmin empaattinen. Hän oli kuitenkin ihminen ihmiselle. Hän sanoi olevansa haluton samaistumaan potilaaseensa, koska hän suojelee itseään tällä. Hän tunnusti voimiensa olevan rajalliset.  Hän ohjasi minut sairaanhoitajalle, jonka kanssa sain keskustella. Itseäni tyydytti tämä ratkaisu. Jyväskylän keskussairaalassa oli hyvä tiimi. Sairaanhoitaja kertoi minulle kaikki haluamani tiedot.

Bolen mainitsee, että kolme asiaa ovat tärkeitä toipumisessamme: tunneresurssit, voimaannuttavat ihmiskontaktit sekä henkiset resurssit.  Tunneresurssimme saamme käyttöömme, kun löydämme tunneyhteyden itseemme. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luovien terapioiden, kuten luovan kirjoittamisen ja vaikkapa joogan tai terapeuttisen tanssin kautta. Voimaannuttavia ihmissuhteita löydämme itsellemme esimerkiksi juuri näistä terapeuttisista ryhmistä, jos sellaisia ihmissuhteita meillä ei ole ennestään.

Meidän kannatta harjoitella sanomaan ”ei” ihmissuhteille, jotka käyttävät meitä hyväkseen ja syövät energiaamme. Vakava sairaus voi auttaa meidät löytämään merkitykselliset ihmissuhteemme. On parempi olla yksin kuin suhteessa, jossa hupenee voimavaramme entisestään.  Henkisiä resursseja meille tarjoaa esimerkiksi  meditaatio, mietiskely, uskonnolliset myytit ja niiden muodonmuutokselliset vertauskuvat.

On hyvä pitää mielessä, että meitä ulkoapäin ohjaavat autoritaarisesti uskonnolliset järjestelmät voivat olla sieluamme vahingoittavia. Tavoittele tervettä henkisyyttä. Vakava sairaus Bolenin mukaan on liminaalinen tila (liminal=kynnys).  Kuoleman ja elämän rajalla, olemme kynnyksellä, joka voi avata oven ja tilan sielullemme. Minulle herääminen sieuluksi merkitsi sitä, että joka aamu kiitän elämääni jokaisesta päivästä. Valitan paljon vähemmän pienistä asioista kuin aikaisemmin ja olen entistä enemmän oman elämäni seppä.

Silti olen haavoittuva, ruumiillinen ajoittain kärsivä verta ja lihaa oleva ihminen. Hyväksyn paremmin kärsimyksen osana ihmiselämää. Olen tietoinen kaiken elämän rajallisuudesta. Silmäni avautuvat vähän niin kuin Saulukselle kävi. Elän elämääni kuunnellen tunnetilojani, eli  yritän tehdä enemmän asioita, joilla on itselleni ja yhteisölleni merkitystä. Terve henkisyys on mielestäni kykyä kuunnella omaa sielua, joka on transsendentti, yliyksilöllinen. Omien todellisten sieluntarpeiden mukaan elävä jakaa rakkaudellista hyvää myös yhteisölleen. Hänellä on oma hengellinen auktoriteettinsa sydämessään.

+

Lopuksi

Ehkä tulevaisuudessa terveytemme edistyy ratkaisevasti, kun opimme yhä enemmän tietoisuustaitoja. Itse uskon vakaasti, että oppimalla sekä mielemme keskittämistä, meditaatiota sekä kykenemällä kehittämään sydämen silmiemme näkökykyä (esim. Sisäinen teatteri ja mindsight, mielitaju), voimme aktivoida meissä olevia parantavia ja meitä kokonaisvaltaisesti eheyttäviä voimia.

Länsimainen lääketieteellinen, psykoterapeuttinen ja henkinen perintö voidaan yhdistää itämaisiin viisausperinteisiin. Integraatio tapahtuu, kun opimme itse luovasti yhdistämään sisällämme sen, minkä länsimainen esineellistävä tiede ja sen asiantuntijakulttuuri on meissä pirstonut.