Taloustieteilijä Taavi Tietäväisen tunnepitoisia tuumailuja transmodernista taloudesta

Annan ystävät senkun lisääntyvät. Olemme löytäneet nimittäin uuden miehen joukkoomme. Nuoren, vaalean pulskahkon miehen, Taavi Tietäväisen, joka oikeastaan liikuttavan kiltisti on kuunnellut meitä naisia yhteisissä illanvietoissane.

Seuraavassa kirjeessään teille, Taavi pohtii transmodernia aikaa ja sen taloutta. Julkaisemme sen nyt täällä. Mies on vielä nuori, ja uhokas, välillä mahtipontinenkin. Pyydämme kuitenkin  teitä myötätuntoisesti lukemana kirjeen. Onhan se hyvä, että nuoret miehetkin yrittävät ilmaista kirjoittaen itseään. Suoraan sanoen hänen teoreettinen tietämyksensä taloustieteistä ei tee kaikkiin meihin vaikutusta, mutta jostain on jokaisen alettava.

Hyvät ystävät!

Oletteko havainneet saman  kuin me,  Anna ja uudet ystäväni täällä virtuaalisessa todellisuudessa: yhä useampi kansalainen näkee kuluttamiselle rakentuvan elämäntapamme myyttisyyden. Kansalainen toisensa jälkeen tiedostaa, että tämä tieteellisteknisen tiedon tuella rakennettu, luonnonvarojen jatkuvalle kulutuksen lisäämiselle ja keskinäiselle kilpailulle rakentuva markkinaliberalistinen elämäntapamme, pohjautuu myytille, siinä missä muutkin jo edesmenneet ja olemassa olevat kulttuurit.

c589c-thinkers_cartoon

Virheellisille olettamuksille maailman aineellisista resursseista ja maapallon sietokyvystä rakentuva myyttimme on palvellut  aikansa. Parhaillaan maailmanlaajuisesti eletään turbulettia myytinmurroksen aikaa. Ei  siis pelkästään autoritaariset uskonnolliset tulkinnat ole laskusuhdanteessa, vaan myös yksipuolinen, statusstressille ja  materian palvonnalle rakentuva kapitalistinen maailmankuvamme on hajoamassa. Koska marxilaisuus on jo pitempään kärsinyt kuolintuskia, ihmiskunta näyttäisi parhaillaan elämäntapansa pohjaksi uutta parempaa todellisuutta luovaa ja toimivampaa myyttiä.

Meidän täytyy löytää globaalissa, verkostojen maailmassa, uusi moniarvoinen ja aidosti dialoginen tapa elää ja olla suhteessa itseemme, lähimmäisiimme, sekä muiden maiden kansalaisiin ja ennen kaikkea ympäristöömme. Emme ole maapallolla vain kilpailemassa keskenämme statushyödykkeistä, vaan olemme täällä tekemässä yhteistyötä verkostoina. Ruohonjuuri tasolla tämä muutos näkyy uusina elämäntapoina jo selvästi.

Hierarkian ylärakenteissa näytetään edelleen elettävän vanhoillista, modernia myyttiä. Joskus tuntuu, että sieltä käsin meitä pyritään totalitaarisesti ohjaamaan ”oikeaan”, kuluttavaan elämään suuntaan, vaikka sosiaalisesti kestävän kulttuurin tulisi hyväksyä erilaisten eettisten elämäntapojen ja alakulttuurien rikkaus. Perustoimeentulo pitäisi olla kaikilla kansalaisilla riippumatta siitä, jakavatko he samaa arvomaailmaa taloudellisen eliitin kanssa.

Ehkä joku saattaa ajatella, että olen Annan ja hänen ystäviensä kanssa seurustellessani  joutunut ikävään, jopa huonoon seuraan. Jotkut vanhat kamuni väittävät, että minusta on tullut yhä enemmän akkamainen. Se on totta. Ja oikeastaan olen tätä mielelläni. Transmoderni aika onkin sitä, että sukupuolitetut asenteet sekoittuvat yhä enemmän. Transmodernissa kulttuurissa mieskin saa olla naismainen. Ennen kaikkea, miehelläkin saa olla tunteet ja hän saa jopa ilmaista niitä. Mies ei kerro vain faktoja, vaan hän saa myös kertoa, miltä ja missä  asiat hänessä ja hänen kehossaan tuntuvat. Hyvät ystävät, tunteet ohjaavat minua, taloustieteilijä Taavi Tietäväistä, kohti oman elämäni näköistä elämää.

Täytyy tunnustaa, että olen omaksunut Siirtolan Emännältä paljon asioita uuteen elämän asenteeseeni. Uskon nimittäin nykyään hänen tavoin, että muutos uuteen aikaan tapahtuu uudenlaisen henkistymisen kautta: ihmisten tietoisuustaitojen kehittymisen kautta.  Kansalainen toisensa jälkeen oppii ohjaamaan ja ilmaisemaan tietoisuuttaan, kuten tunnetilojaan. Tämän seurauksena he alkavat elämään tietoisemmin, myös tunnetaitoisemmin. Samalla heidän eettinen ja esteettinen herkkyytensä, luovuutensa sekä mytologinen ajattelukykynsä kehittyvät.

Ei käy kieltäminen, että olen oppinut paljon asioita myös Annalta. Hänhän hypnoterapeuttina on täällä blogissamme monet kerran paasannut, että henkistynyt ihminen on virtaava, tunnetaitoinen ja  monipuolinen minuus. Hän on hyväsyvästi läsnä itselleen, toiselle ihmiselle sekä ympäristöllensä.  Hän kehittää sydämen silmiensä, tätä ”minsightia”. Hyväksyvästi länsä omassa elämässään oleva ihminen tietoisesti valitsee oman myyttinsä, oman elämäntapansa pohjaksi. Hän ei ota vastaan itsestään selvyyksinä kulttuurista annettuja arvoja ja sen ehdollistamia ydinuskomuksia.

Olemme kollektiivisesti ihmiskunnan tietoisuuden evoluutiossa siirtymässä uudelle ymmärryksen  tasolle. Suurin muutos tapahtuu tavallisissa kansalaisissa, valintatalon kassasta muurariin, lääkäristä tiedemieheen ja taloustieteilijään, bussikuskiin ja pappiin.

Olen kiinnittänyt huomioni viime aikoina siihen, että useissa blogeissa ollut esillä Maslowin tarvehierakia. Kun ihmisen aineelliset perustarpeet on tyydytetty, vapautuu ihminen halutessaan toteuttamaan korkeampia tarpeitaan. Hän voi kehittää omaa älyään mielikuvituksensa, kokemuksellisen oppimisen ja tunteiden ilmaisun kautta.Tämä vie meitä oikeastaan kohti uudenlaista henkistynyttä kulttuuria, jota me kutsumme täällä ystävysten parissa transmoderniksi ajaksi.

Transmoderni uusi aika yhdistää postmodernin leikillisyyden ja modernin hyvän realiteettitajun. Uudessa välittämisen kulttuurissa perustarpeensa tyydyttänyt ihminen myös aidosti henkinen: Hän välittää sekä omasta itsestään, yrityksensä työntekijöistä ja vähäosaisista ihmisistä. Transmodernisti ei kuitenkaan sido itseään yhteenkään kiinteään uskonnolliseen oppijärjestelmään eivätkä myöskään vain materialistiseen maailmankatsomukseen, ja sen tuottamiin yksipuolistaviin mytologioihin.

Tulevaisuuden kulttuurissa demokratiaa ei ole vain se, että saamme äänestää vaan myös se, että jokaisen ihmisen tavoitettavissa on paljon ilmaista hyvää, jonka avulla hän voi kehittyä ihmisenä. Monet ihmiset osallistuvat erilaisiin yhteisötaidemuotoihin sekä vapaaehtoistyöhön. Kuka tietää, jospa tulevaisuuden kulttuurissa käy niin hullunkurisesti, että kolmas sektori onkin ensimmäinen sektori. Ihan vain siksi, koska vapaaehtoistyön on todettu lisäävän ihmisen onnellisuutta.

Luonto  korjaa yksipuolistuneen elämäntapamme, jos ei ihmisluonto itse sitä tee. Nouskaamme siis Maslowin hierakisassa, hahmotakkamme mielikuvitustamme hyödyntäen maailmassa olevia ja syntyviä erilaisia myyttisissä todellisuuksia. Leikkikäämme erilaisilla todellisuuskuvilla! Näin voimme nähdä vähitellen todellisuuden entistä tarkemmin ja pystymme tekemään  kohtuullisemmalle aineelliselle kuluttamiselle rakentuvia uusia elämäntapavalintoja. Voimme vähemmällä kuluttamisella tuottaa elämän laatua ja terveyttä. Ruohonjuuritasolla näyttää siltä, että ihmiset parhaillaan tekevät uusia elämäntapavalintoja. Itse toivon, että he pitävät sen hyvän, mitä tekninen kehitys tuo tullessaan, mutta kieltätyvät osallistumasta statusstressiin.

Välillä meitä täällä ihmetyttää se, kuinka meille toitotetaan, että ainoa tapa vaikuttaa asioihin on äänestäminen. Se ei ole totta. Kun ihmiset valitsevat erilaisia elämäntapoja, joutuu valtapolitiikka myös muuttumana. Nykytilanne mielestäni on kestämätön, koska poliittisesta kentästä puuttuu kokonaan poliitikot, jotka ääneen sanoisivat, että meidän on aktiivisesti etsittävä uusia hyvää elämää tuottavia myyttejä markkinaliberalistisen tilalle. Onneksi sentään löytyy esimerkiksi tutkijoita, jotka aidosti ovat huolissaan nykytilanteesta, ja yrittävät keksiä uusia ratkaisuja.

Tarvitsemme paljon innovatiivisia ihmisiä ja yhteistä viisautta ja hyvää tahtoa, jotta pääsisimme kiinni kokonaan uuteen elämäntapaan. Ehkä seuraava myytti on tämä transmoderni toivon kulttuuri, jossa meidän ei kenenkään tarvitsi tinkiä aineellisista perustarpeista, ja jossa silti saisimme elää  onnellista yhteistoiminnallista elämää. Jotta tämä on mahdollista, täytyy jokaisen antaa oma työpanoksensa kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Moderni elämäntapa on tulossa tiensä päähän.  Mikä sen sanomisessa on niin pelottavaa? Minusta tuntuu (niin, meillä taloustieteilijöilläkin on tunteet!), että kulttuurissamme eletään naamioiden takana. Kaikki tietävät, että meidän tarvitsee muuttua, mutta silti  eduskuntatalossa eletään samaa vanhaa näytelmää, samojen kivettyneiden roolien vanhoillisten poliittisten roolien takana.   Olisipa mukava nähdä näissä talouden ja politiikan vaikuttajissa ihmisiä, jotka uskaltaisivat riisua naamionsa. He käyttäytymisellään ja esimerkillään näyttäisivät, että me välitämme toinen toisistamme, vaikeinakin aikoina. Leikkauksien lisäksi näytettäisiin yhteistä hyvää tahtoa henkilökohtaisilla eleillä.

Kulttuurimme on muuttunut nopeasti ja paljon viime vuosikymmeninä. Emme enää samaistu välttämättä ympäristömme elämäntapaan automaattisesti. Voimme löytää identiteettiämme kannattelevia aineksia perinteisten yhteisöjemme ulkopuolelta. Teatterin termein sanottuna, yleisö näkee yhä selvemmin kulttuurimme monidraamallisen olemuksen. Tietoisuutaidoissaan kehittyneet kansalaiset tunnistavat, mistä draaman lajista on kussakin yhteiskunnallisessa näytelmätyypissä ja alakulttuurissa kyse. Tällöin olemme onnekkaita: Voimme valita aktiivisesti, mikä on se draamatyyppi, jossa haluamme olla mukana.

Henkilökohtaisesti näen lääketieteen instituutiona edustavan edelleen valitettavasti tätä modernia vanhoillista kulttuurista myyttiä, ja sen kestämätöntä elämäntapaa. Tämä näkyy esimerkiksi hammaslääkäri ja lääkäripäivillä, joissa erilaisin kikkailuin yritetään houkutella lääkäreitä ja hammaslääkäreitä mukaan (monikansallisiin) suuryrityksiin, ketjuihin, joiden ensisijainen päämäärä on pörssiyrityksinä voittojen maksimoiminen. Sukulaislääkäri kertoi lääkäripäivillä hämmentyneensä tilanteesta. Näyttelyssä oli vaikeuksia löytää rekrytointiyritysten keskeltä tietoa varsinaisista uusista  lääketieteellisistä innovaatioista. Ei ihme, että usko asiantuntijoihin on ollut laskusuhdanteessa.

Silti, kansalainen toisensa jälkeen, koulutuksesta riippumatta, uskaltaa kyseenalaistaa länsimaisen, vain kestämättömälle kuluttamiselle, jatkuvalle kilpailulle ja kilpailuttamiselle sekä mainosten luomille illuusiokuville rakentuneen pinnallisen elämäntavan. On valtava haaste koko ihmiskunnalle ja erityisesti poliitikoille: kuinka luotsata maailma uuteen aikaan mahdollisimman turvallisesti ja väkivallattomasti. Helppoa tämä ei tule olemaan.

Muutos on vielä marginaalissa. Vielä ennemmistö elää asiantuntijoiden luomassa vanhassa normi-ihmisen mytologisessa maailmassa. Hädässään, vaihtoehtojen puuttumisen pelossa, monet ihmiset myös politiikot näyttävät takertuvat modernin paradigman, jossa yksisilmäiset talousmiehet taloustieteiden pappeina (meitä monisilmäisiäkin on!) ohjaavat meitä talouskasvua edistäviin rituaaleihin. Ei tarvi olla Einstein, nähdäkseen sen jatkuvan ristiriidan, joka on nykyisesten poliitikkojen ekologisten puheiden ja sen välillä, että meitä edelleen kannustetaan, suorastaan painostetaan, jatkuvan materialistisen kasvun myyttiseen elämäntapaan ja sen kestämättömään kulutukseen.

Olen näkevinäni paitsi yksilöissä, joissakin suur- ja pienyrityksissä tervettä heräämistä yhteisvastuullisuuteen. Transmodernissa todellisuudessa yritykset kannattavuuden lisäksi välittävät työntekijöistään,  tekevät hyväntekeväisyyttä, he välittävät kokonaisvaltaisesta ihmisten hyvinvoinnista. He haluavat, että työ tuottaa tekijöilleen muutakin kuin vain rahaa. Aika moni kulttuurissamme on henkistynyt, huomannut, että leikillisyys, yhteiset elämykset ja välittäminen kanssaihmistä tuottaa enemmän onnellisuutta, kuin vain voittojen maksimoiminen ja statushyödykkäinen kasaaminen luksuskoteihin.

Hyväksyvän läsnäolon liike voi olla laajempi yhteiskunnallinen muutos, joka muuttaa ihmisen kaikissa organisaatioissa ja yhteisöissä. Askel henkiseen vapauteen kulkee mielestäni statusstressistä vapautumisen kautta.

Osoittaa melkoisen lapsellista yksipuolista naivia mytologiauskoa luottaa siihen, että teknistieteellinen moderni myyttinen tietämys, yksin pelastaa meidät taloudellisesta ja ekologisesta kriisistämme. Tarvitsemme kollektiivisen syvällisen asennemuutoksen. Ongelmaa ei ratkaista samalla myytillä, jolla se on luotu!

On myytin vaihdoksen aika. On aika integroida se, minkä me asiantuntijat olemme ihmisissä ja heidän tietoisuuksissaan, pirstoneet. Tämän päivän integraatiokeskuksia ovat tietoisuustaitoja omaavat tavalliset kansalaiset, aidosti itseohjautuvat ihmiset. He voivat itse yhdistää sisällään sen, minkä yksipuollistava asiantuntijakulttuurimme on heissä pirstonut.

Hyvää Joulua kaikille!

Kajaanissa 20.12.2013

Terveisin, Taavi

Mainokset

William James oli viisas mies

Suurin osa elävistä ihmisistä elää fyysisesti, älyllisesti ja moraalisesti vain hyvin rajoittunutta osaa todellisista mahdollisuuksistaan. Ihmiset käyttävät kovin pientä osaa tietoisuutensa koko kapasiteetista, heidän sielunsa voimavaroista. He elävät vähän samaan tapaan kuin mies, joka käyttää omasta elävästä ruumistaan ihan vain  tottumuksensa vuoksi pelkkää pikkusormeaan. – William James – (vapaamuotoinen käännökseni)

Most people live, whether physically, intellectually or morally, in a very restricted circle of their potential being. They make very small use of their possible consciousness, and of their soul’s resources in general, much like a man who, out of his whole bodily organism, should get into a habit of using and moving only his little finger. – William James –

+

Ruumiimme on tunnetilojemme teatteri

+

William James oli viisas mies. Yhä useammat psykologit ja psykiatrit, joita minä satun lukemaan, viittaavat toistuvasti tähän amerikkalaiseen, 1800-luvun lopulla vaikuttaneeseen, aikaansa edellä olleeseen neroon psykologiin ja  filosofiin. Materialistisen maailmankatsomuksen hegemonian aikoina 1900-luvulla hänet melkein unohdettiin, mutta miehen kokonaisvaltaisesti viisaat ajatukset näyttävät jälleen elävän noususuhdannettansa.

teatteri_jereRuumiimme on tunteittemme teatteri, kirjoitti James aikoinaan. Tunnetilamme sisältö ei ole vain kylmää sanojen kieltä, vaan ruumiimme värittää tunteemme erilaisin emotionaalisin värein. Kun pelkäämme, vihaamme ja rakastamme, ruumiimme puhuu yhdessä ajatustemme kanssa. Ruumiimme tarina kulkee osana identiteettitarinaamme.

Sisäisessä teatterissa harjoittelemme paitsi ajatustemme myös emootionaalisen ruumiin kielemme lukemista. Kun löydämme dialogisen suhteen itseemme, ruumiimme kertoo meille mielikuvin ja kehotuntemuksin tärkeitä asioita meistä. Ongelma kulttuurissamme on vain ollut se, ettei meitä ole opetettu näkemään itseämme ja toisia ihmisiä sydämemme silmin (mindsight, mielinäkö, mielitaju). Ihmiset on opetettu elämään vain hartioidensa yläpuolella.

Tekninen elämän tapamme on leikannut meidät irti ruumiistaamme. Se on tuottanut meissä paljon psykofyysistä pahoinvointia. Emme tunnista emmekä osaa antaa muotoa emotioillemme. Ja kaikki tämä vain siksi, ettei meille ole näitä taitoja opetettu. Päin vastoin, voisi melkein väittää, että meidät on opetettu pois tästä lahjastamme. Siksi emme osaa kuunnella kehoamme.

Ihminen on siinä mielessä kummallinen eläin, että hän kykenee kehittämään ruumiin tuntemuksiinsa ”ohi-kulkutien”. Voimme oppia mitätöimään sitä, mitä kehomme meille kertoo. Tämä tapahtuu kulttuurissamme esimerkiksi epäonnistuneiden kiintymyssuhteidemme kautta. Kadotamme hyväksyvälle läsnäololle rakentuvan dialogisen suhteemme maialmaan.

Kun tunteitamme ja niihin liittyviä kehollisia tuntemuksia ei lapsina peilata aikuisen kokemusmaailmaan,  opimme mitätöimään kehomme viisautta. Tämä kehomme tuntemusten tukahduttaminen tuottaa meissä suuren määrän psykosomaattista pahoinvointia. Myös joillakin lääkkeillä tehokkaasti mitätöimme kehomme viestit.Lääketiede on opettanut meille, että kun meillä on fyysinen vaiva (vaikka päänsärky), on tärkeää tutkiaa, ettei sen takana ole elimellistä vikaa. Tämä on totta, mutta yhtä lailla tärkeää on kuunnella, onko kivulla meille jotain sanottavaa.

Sisäisen teatterin tavoite on  opettaa meitä lukemaan kehomme tunnetiloja, emootioita. Minätilamme ovat aina myös somaattisia. Voimme opetella lukemaan ruumiimme tuntemuksia, jotka paljastavat itsensä esimerkiksi symbolisina mielikuvina. Tunteittemme kanssa kulkevat käsikädessä kehomme ruumiimme kokemukset.

Sisäisessä teatterissa pyrimme päivittämään tai virittämään ruumiimme ja mielemme toinen toisiimme. Sillä vaikka kehomme on viisas, joskus se valehteleekin. Silloin kun emme ole virittäneet itseämme, saattavat esimerkiksi menneisyyden unohtuneisiin, tiedostamattomiin kokemuksiin, littyvät pelkotilat ohjata elämäämme. Emme ole purkaneet vanhoja epäajankohtaisia uskomusjärjestelmiämme. Emme ole löytäneet itsellemme elämäämme kannattelevaa, jatkuvasti itseään virittävää, virtaava eeposta.

+

Ruumiimme ja mielemme on viritettävä toinen toisiinsa

+

Emme työstä pelkotilojamme takana vaikuttavia ehdollistumiamme Sisäisessä teatterissa vain järjen avulla. Sen sijaan teemme itsemme uudelleen virityksen mielikuvituksemme ja järkemme yhteistyössä. Opettelemme läsnäolevasti lukemaan erilaisia somaattisia tunnetiloja ja harjoittelemme niiden virittämistä toinen toisiimme. Psykiatri Daniel Siegelin sanoin: integroimme itseämme. Vaikeimmat pelko- ym. traumaattiset tilat on hyvä työstää yhdessä terapeutin kanssa esimerkiksi kirjoitusryhmässä.

Kun kärsimme vaikkapa hammashoitopelosta, on soittimemme epävireessä. Kehomielemme täytyy virittää uudelleen itseensä ja ulkoiseen maailmaan. Tämä viritystyömme voi vaatia myös konkreettisia toimenpiteitä: Valitsemme hammaslääkärin, joka kuuntelee, mitä meillä on sanottavanamme.

Psykoterapia on tuonut meille paljon tietoa, jota voimme hyödyntää oman tietoisuutemme virityksessä. Vertauskuvat ja tunteensiirtomme tarjoavat meille erinomaisia eväitä kehomielemme viritykseen. Opimme tietoisuustaitoja (minduflness, mindsight) hyväksi käyttäen keskittämään ja tunnistamaan erilaiset somaattiset minätilamme. Löydämme dialogisen suhteen itseemme tunnetiloihimme ja myös ruumiiseemme.  Näin voimme yhtä tietoisemmin valita, minkä tiloistamme haluamme ohjaavan elämäämme. Löydämme virtaavan minuutemme.

Hallitseva minätila on hyvä silloin itsemme kannalta, kun tunnemme itsemme energisiksi ja tunne- ja informaatiomolekyylit virtaavat meissä vapaasti. Kun hallitseva minätila estää vapaata informaatiomolekyylien kulkua meissä, liittyy siihen hyvin usein paitsi ahdistusta myös fyysistä kipua tai jännitystä. Toisaalta on hyvä muista, että uusia taitoja oppiessamme, joudumme menemään välillä epämukavuusalueelle. Uusia käyttäytymismalleja opetellessamme joudumme laajentamaan sietoikkunaamme.

+

Uskonnoista vertauskuvia virtaavaan minuuteen

+

Uskonnoista voimme löytää loppumattoman määrän metaforia, joiden avulla voimme työstää omaa kehomieli-tietoisuuttamme. En kiellä, etteikö buddhalaisuudessa ole paljon viisautta. Koska eurooppalainen kulttuurimme on kristinuskon läpäisemä,  haen itse mieluiten omaan prosessiini merkityksiä kristinuskon vertauskuvista, omien esi-isieni henkisestä perinteestä. Myös Dalai Lama on kehoittanut meitä länsimaisia hakemaan aineksia omaan eettisen elämäntavan toteuttamiseen apua omasta kristillisestä perinteestämme.

En kiellä, etteikö ateisti voisi löytää omaa tapaansa puhua vaikkapa hyväksyvän läsnäolon  kautta. Oma mielipiteeni on, että psykoterapiassakin nykyään tiedostetaan metaforien voima, ja kristinusko on erinomainen yliyksilöllinen, historiallinen, vertauskuvavarasto. On hyvä pitää mielessä, että fundamentalistiset uskonnolliset tulkinnat voivat rajoittaa tietoisuuttaamme. Itse pidän kristinuskon ystävänä tärkeänä, että uskon harjoittaja tiedostaa sen, että rakkaudesta voi puhua monin eri kielin.

Tunteensiirtoja, transferenssiä, voimme hyödyntää harjoittamalla erilaisia minä positioita turvallisella tavalla (tutustumme esim. ryhmässä turvatekijöihin). Voimme leikillisesti samaistua eri minätiloihimme, ja voimme ottaa myös kolmannen persoonan asemia. Monia ongelmiamme emme ratkaise vain rationaalisella ajattelulla, vaan tarvitsemme vanhoja ajattelumalleja ylittäviä siltoja. Tässä mielikuvituksemme tarinoineen ja vertauskuvineen on älymme tärkeä kumppani.

Nykyisessä kulttuurissa moni elää näennäisälyllistä massaihmisen elämää vain hartioidensa yläpuolella. Monilta on ollut sisäisyys kadoksissa. Tavallisesti tällainen ihminen elää minän harhassa, vaikka tietoisuutemme ylittää fyysiset rajamme, ja perusolemmuksemme on me-muotoisia (minätilamme ottavat meissä kulttuurisia muotoja ja olemme kohtaloissamme sidoksissa toinen toisiimme).

Pikku lapsi osaa olla paitsi affektiivinen (esim. kiukkukohtaukset), hän osaa leikkiä erilaisialla minä positioilla ja hän osaa olla läsnä omalle kehomielelelleen sekä toiselle ihmiselle. Muistan, kuinka minulle hypnoterapiakoulutuksessa aikoinaan opetettiin, että pieni lapsi on aina hypnoosissa. Lapsen saadessa kuuntelevat, hyväksyvästi läsnäolevat vanhemmat, saa hän elää hetken vielä paratiisissa. Vähitellen suuri osa meistä ihmisitä kadottaa nämä leikkimisen ja  läsnäolon taitonsa. Meidät karkoitetaan paratiisista. Tällöin kehomielemme menee hyvin helposti epävireseen. Kadotamme sisäisyytemme ja oman mielemme ohjauksen.

Kun löydämme armon, hyväksyvän läsnäolon, itseämme ja toista ihmistä kohtaan, voimme palata paratiisiin. Tätä voi kutsua metaforisesti Taivasten valtakunnaksi. Kypsän elämänkaaren elävä ihminen voi maistaa Taivasten valtakuntaa jo elämänsä aikana. Hän voi tietoisuutensa evoluution edetessä tuntea miltä tuntuu eläminen Paratiisissa. Se on elämistä tässä hetkessä, se on hyväksyvää läsnäoloa – armoa ja lepoa Jumalassa.

Kristinuskon suurin anti minulle on sen loppumattomissa tarinoissa, vertauskuvissa ja unimaailmassa. Väitetään, että sekä Sigmund Freudin että Jungin ajatteluun, Raamattu on antanut vertauskuvineen, mietiskelytraditioineen ja unimaailmoineen paljon vaikutteita. Itse yhdistän oman tietoisuuteni harjoitteluun myös kehollisia harjoituksia, tällä hetkellä joogaa. Erityisesti kehon viisauden kuuleminen on mielestäni se anti, joka kannattaa ottaa vastaan jostakin, terapeuttisista menetelmistä tai vaikkapa itämaisista kokonaisvaltaisista menetelmistä.

+

Transmoderni integraation aika

+

Uskon paitsi yksittäisen ihmisen myös tieteiden ja uskontojen integraatioon. Lähimmäisen rakkaus ja armo ovat asioita, jotka ovat olleet sisäänkirjoitettuna kaikkiin suuriin uskontoihin. Se, että meidän kristittyinä pitää viedä kristillistä viestiä eteenpääin muihin kulttuureihin, ei tarkoita minulle sitä, että meidän täytyy käännyttää kaikki omaan ajatteluumme. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että me kaikki löytäisimme armon ja väkivallattoman rakkauden toisiamme ja maapallon kaikkia eläväisiä kohtaan. On helppoa rakastaa omia, mutta huomattavan paljon haastavampaa rakastaa eri lailla ajattelevia.

Ehkä kristinuskon Jumalalla on kaksi perhettä maapallolla – yhdesti syntyneet ja kahdesti syntyneet, näin ainakin väitti 1800-luvun toinen ajattelija Francis W. Newman. Ensimmäisille Jumala on ankara tuomari, jonka kanssa yhdessä nenä nyrpeänä valitaan taivaaseen pääsiöitä ja jälkimmäisille se on henkilökohtaisen kokemusmaailman laajentaja,  tietoisuuden evoluution kohtu. Sosiaalisen kehomielemme kehittymiseen tarvitaan muutakin ruokaa kuin vain faktoja.

Täältä löytyy William Jamesin kuuluisa esseekokoelma  – The Varieties of Religious Experience. 

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Ihmistietoisuuden suurin lahja – mielikuvitus

Lähtökohdat Nobel palkitulla biologilla, Gerald Edelmanilla ja psykiatri Giulio Tononilla on samat kuin Daniel Siegelillä (kuin myös Sisäisessä teatterissa). Hyvinvoiva ihminen on integroitunut kokonaisuus, mutta hän samalla muodostuu lukemattomista erilaisistumisasteissaan erilaisista ja -tasoisista tietoisuuden tiloista (Sisäisessä teatterissa minätiloista). Tietoisuutemme käy näidenkin  tutkijoiden mukaan läpi omaa darwinilaista evoluutiotaan. Tämä ei liene uusi tieto niille, jotka ovat lukeneet esimerkiksi  Ken Wilberiä tai  Henryk Skolimowksia. Mutta mukava, että neurobiologitkin alkavat tämän sanoa ääneen.

Riippuen siitä, mikä (minä)tila kulloinkin on hallitsevana, johtaa elämässämme erilaisiin käyttäytymisvalintoihin. Sisäinen teatteri hyödyntää nykyaikaisen neurobiologian tiedostamia tietoisuuden ominaisuuksia: ihmisen mielikuvitusta, sekä tietoisuutemme integroivaa ja jatkuvaan erilaistumiseen ja evoluutioon kykenevää ominaisuutta.

Image

Mahtavaa. Nämä merkittävät tiedemaailman suurmiehet Edelman ja Tononi ovat huomanneet, ettemme ole vain aviobiologiamme luomia zombeja, vaan meillä on mielikuvitus sekä kyky samaistua paitsi omiin tiloihimme myös toisen ihmisen tunnetiloihin. Biologiamme vain kertoo niistä olosuhteista, joissa tietoisuutemme ilmaantuu. Emme voi luonnontieteellisin menetelmin poistaa itseämme tietoisuutamme aktiivisesti luovana tekijänä,  niin kuin luonnontieteellisissä tutkimusmenetelmissä tehdään. Emme voi tutkia tietoisuuttamme sisältöineen irrallisena itsestämme.

Tietoisuudella on täysin oma tietoteoreettinen lähtökohtansa, joka täytyy näiden tutkijoiden mukaan huomioida. Nykyinen neurobiologia ojentaakin kättä fenomenologialle.

Tämä on mielestäni erinomaisen mielenkiintoinen asia. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Lauri Rauhalan eksistentiaalinen fenomenologia antaa huomattavan paljon paremmin vastauksia ihmistietoisuuden ongelmiin kuin luonnontieteet. Olisipa muuten hienoa, jos tämä satavuotias suomalainen tieteen mestari saisi sen kaiken kunnian, minkä hän ansaitsisi!

Moderni kulttuurimme on ollut materialistisen maailmankatsomuksensa kanssa kapeakatseista aikaa. Luonnontieteet määrällisine tutkiusmetodeineen ovat palvelleet jatkuvan talouskasvun paradigmaa, mutta eivät läheskään yhtä hyvin tuntevaa ja kokevaa, ainutkertaista ihimistä. Ihmistietoisuutta ei voi yksinkertaisesti ahtaa vain määrälliseen tutkimukseen! Uusi transmoderni aika on tieteellisen integraation aikaa. Tässä ajassa ihmisen mielikuvitus ja luovuus nostetaan niiden ansaitsemalle paikalle.

Suomenkin tieteellisissä piireissä on ollut aikaansa edellä olevia tutkijoita, ja juuri tällainen hiljainen aliarvostettu sankari on ollut Lauri Rauhala. Hän oivalsi meditaationkin merkityksen jo paljon aikaisemmin kuin kukaan luonnontieteiljiä puhui tästä hyväksyvästä läsnäolosta (mindfulness). Minun takaraivooni on jäänyt Rauhalan sanat, mieti ensin, mikä on luonteeltaan ilmiö, jota lähdet tutkimaan ja vaitse sitten oikea tutkimusmetodi. Jos tutkimme ainutkertaista ihmistietoisuutta sisältöineen, ei luonnontiede ole ensisijainen, ainut ja oikea tutkimusmetodi. Ja hienoa, nyt näköjään kuuluisat neurotieteilijätkin ovat tämän oivaltaneet!

Tietoisuutemme kokemuksellinen olemus, fenomenelogia, ulottuu Edelmanin ja Tononin mukaan siihen saakka, mihin mielikuvituksemme voi ylettyä. Se on jokaisen yksityinen teatteri, kirjoittavat nämä arvostetut luonnontieteilijätutkijat! Tämän teatterin olemusta puolestaan määräävät kulloikin tietoiset tilamme, ne aistimukset, ajatukset, mielikuvamme, sisäinen puhe, emotionaalinen tunnetila, tuntemus jne. joka kulloinkin on tietoisuutemme keskiössä.

Uusimman neurobiologisen ymmärryksen mukaan muisti ei ole suinkaan sen näköinen kuin modernin paradigmat sen olettavat olevan. Muistimme ei näytä olevan perinteisen kognitiivisen tieteen mukainen tietokone, joka tallentaa asioita niiden representaatioina. Tämä malli sopii hyvin luonnontieteilijöille ja määrällisen tutkimuksen metodeille, mutta se ei riitä, tai on jopa suorastaan vääristynyt, kun katsomme tietoisuutta uusimman neurobiologian valossa!

Muistimme on pikemmin  kuin ikuisesti sääolosuhteiden ja vuodenaikojen mukaan muuttuva ja kasvava jäävuori, jonka sulatusvesi ruokkii tietoisuutamme. Ja vesi tarjoaa uutta materiaalia jäävuoren jatkuvasti muuttuvaan ja kasvavaan muotoon. Muistimme on jykevä, dynaaminen, uusia mieleyhtymiä luova ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutuvainen.

Edelmanin ja Tononin mukaan muistimme muuttuu jatkuvasti prosessissa, jossa muistelemme muistimme kohdetta. Biologinen muistimme ei ole siis replikatiivinen, joka luo aina alkuperäisen muiston kopioita. Sen sijaan muistomme ovat aina eriasteisesti mielikuvituksemme värittämiä. Tämä mielikuvituksemme tekemä työ on keskeinen osa omaelämänkerrallista, tietoisuutemme tilojamme hyödyntäviä, Sisäinen teatteri -muisteloa.

Voimme tehdä sydämen silmillämme (mindsight) oman mielemme toimintatutkimusta, jossa katseemme omasta itsestämme ja toisesta ihmisestä integroituu ja kirkastuu. Emme voi muuttaa mielikuvituksellamme historiallisia faktoja, mutta voimme sen avulla työstää kokemuksiemme merkityksiä. Voimme sulattaa ja uudelleen jäädyttää jäävuortamme tahtomaamme suuntaan. Tässä työssä mielikuvamme, symbolit ja metaforat ovat avainasemassa!

Hyvinvoivalla ihmisellä on Sisäisessä teatterissa väkevä Elämän eepos, joka kannattelee elämää. Hän muovaa jäävuortansa päivästä toiseen aina uudenlaiseksi taideteokseksi. Sisäisen teatterin eepos käsitteellä saman voisi sanoa: Tietoisuutensa luoja täyttää elämänsä Eeposta jatkuvasti uusilla merkitysyhteyksiillä! Hän rikastaa ja integroi jatkuvasti oman hermoverkostonsa uusia yhteyksiä.

Edelman ja Tononi erottavat kaksi tietoisuuden tasoa, joita voi hyödyntää erinomaisesti myös Sisäisessä teatterissa. Tietoisuutemme muodostuu ensisijaisesta tietoisuudesta (primary consciousness), kyvystä integroida suurta määrä tietoa, joka ohjaa välitöntä käyttäytymistämme tässä hetkessä. Monilla muilla eläimillä on samanlainen tietoisuus.

Se mitä eläimiltä yleensä puuttuu, on tämä mikä ihmisellä on paremmin tai huonommin kehittyneenä:  semaattinen mielikuvia ja symboleja hyödytävä kielellinen ja omasta mielestäni myös muita metaforia (kehollisia, äänellisiä, visuaalisia) hyödyntävä kapasiteetti. Tämä korkeamman tason tietoisuus rakentuu kyvyllemme valvetilassa julkilausustusti yhdistää menneitä ja tulevia kokemuksia toinen toisiinsa. Tällä korkeammalla tasolla ihminen voi ilmaista informaatiota tiloistaan. Ihminen voi yksityisessä teatterissaan yhdistää ajatuksiaan, informaatio- , tunne- ja kehollisia tilojaan, ja hän voi harjoitella samaistuista toisen ihmisen tunnetiloihin.

Korkeamman tason tietoisuuden omaava henkilö kykenee jäsentämään metaforisesti omaa tietoisuuttaan ja hän osaa olla tietoinen tietoisuudestaan. Suuri osa Edelmanin ja Toninon kirjaa käsittellekin sitten tämä ihmistietoisuuden ainukertaista kykyä, korkeamman tason tietoisuutta.

Tietoisuustaitojen ylläpitäminen (lapsi osaa olla läsnä ja hän osaa peilata leikkien tietoisuuttaan)  ja  kehittäminen yksilössä, tulisi olla uuden ihmisläheisen, luovan, transmodernin ja terveemmän kulttuurin lähtökohta. Modernin ajatus siitä, että pitää koko ajan kouluttaa lisää terapeutteja ja terveydenhenkilöstöä on oikeastaan melkoisen säälittävä. Ensin meidät riistetään irti kokemusmaailmastamme ja sitten asiantuntijat yrittävät littää meidät liitää siihen takaisiin ”oikeaksi katsomallaan tavalla”. Todellisuudessa suurin osa meistä voi riittävän tietoisuutaitokoulutuksen avulla olla itse oman tietoisuutensa paras asiantuntija.

Voisiko muuten olla niin, että hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) tietoisuustaitoharjoituksilla harjoitamme primaarista tietoisuuttamme ja sydämen silmin (mindsight) tätä korkeamman tason tietoisuuttamme. Jälkimmäinen on luovaa, mielikuvitusta hyödytävää,  reflektiivisessä tilassa (transsi/meditaatio) tapahtuvaa kokemuksien, symbolinen ja metaforinen työstöä. Siis tätä samaa työtä, jota minä juuri tässä parhaillaan kirjoittaen teen.

Once higher-order consciousness begins to emerge, a self can be constructed from social and affective relationships. This self (entailing the development of a self-conscious agent, a subject) goes far beyond the biologically based individuality of an animal with primary consciousness. The emergence of the self leads to a refinement of phenomenlogical experience, tying feelings to thoughts, to culture, and to beliefs. It liberates imagination and opens thought to the vast domains of metaphors. – Gerhard Edelman and Giulio Tonini

Maanantaiaamun harmaita ja sinisiä ajatuksia transmodernismista

Psykologian professori Maureen O’Hara väittää, että suuri osa ihmisiä kärsii ahdistuksesta ja henkisestä pahoinvoinnista sen vuoksi, ettei heidän persoonansa rakenteet eivät vastaa nykytodellisuutta. Sekä heimoihin perustuva, mutta viime vuosikymmeninä myös teollisen kauden modernille paradigmalle rakentuva länsimaisen massaihmisen mentaliteetti, alkavat olla tiensä päässä. Postmoderni pirstoutunut kulttuuri on luonut pirstoutuneen, juurettoman, kodittoman ihmisen.

O’Haran mukaan toisen vuosituhannen lopulla jopa kaksi kolmasosaa ihmisistä kärsii tilanteesta erilaisin ahdistuksin. Suomessa kulttuurinen muutos ilmenee mielestäni paitsi kansalaisten ahdistuksina ja psykosomaattisena pahoinvointina, myös sotana relativististen ”kaikki käy”- ihmisten sekä konservatiivisten, vanhaa modernia paradigmaa, edustavian asiantuntijoiden välillä. Karrikoiden enkelihoitajat ovat siipineen vastakkain modernia tiedettä edustavia myyttisiä totuudenhaltioita vastaan.

O’Haran vastaus kestämättömään tilanteeseen on transmodernismi, yllätys, yllätys, sama vastaus, minkä minäkin olen löytänyt (kiitos virtuaalisten koulutettujen internet-ystävieni!). Jotkut ihmiset ovat jo kulttuurissamme tämän uuden elämäntavan edustajia. Transmodernistit ovat selviytyjätyyppejä, jotka ovat löytäneet uuden olemisen tapansa joutumalla sopeutumaan moninaisiin olosuhteisiin. He ovat luovuutensa avulla löytäneet joustavutta ja levollisuutta olemisentapaansa. Näitä ihmisryhmiä ovat esimerkiksi jotkut pakolaiset, vaikean sairauden tai kriisin läpikäyneet, jotkut itämaisia uskontoja harjoittavat, uskontojen vanhoja rajoja ylittävät kristityt ja muslimit, ja monet psykoterapian läpi käyneet.

Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että nämä ihmiset ovat löytäneet tietoisuustaitoja ja sen mukana riittävästi itseohjautuvuutta. Näin he pystyvät luotsamaan itseään taitavasti ja levollisesti monikulttuurisessa informaatiotulvan täyttämissä vesissä. Jotkut tutkijat, kuten esimerkiksi hollantilainen Hubert Hermans, puhuvat dialogisesta minuudesta. Psykohistoroitsija Robert Jay Lifton on luonut puolestaan jatkuvasti muotoaan muuttavan ”kameliontiiminuuden”, proteaaniminuuden. Transmoderni ihminen kykenee ohjaamaan omaa muuttuvaa minuuttansa haluamaansa suuntaan. Hän kääntää pirstoutumisensa vahvuudekseen.

O’Hara on huolissa samasta asiasta kuin minä: Mikäli ihmisiä ei auteta luomaan itselleen joustavaa ja levollista identetiittiä, alkaa yhä enemmän nousta fundamentalistisia ym. aggressiivisia liikkeitä. Ahdistuneen ihmisen selviytymiskeinona on psyykkisten puolutusmekanismien aktivoituminen. Sen seurauksena ihmiset taantuvat  ja syntyy konflikteille otolliset olosuhteet. Ihmiset siirtävät tunteitaan, kuten vihaa vähemmistöihin tai muihin kansakuntiin.

Moniarvoinen maailma ei ole sellainen, jossa kaikkien maailmankansalaisten täytyy ottaa vastaan länsimaisen ihmisen mentaliteetti. Länsimaisen kulttuuri-imperialismin aika alkaa olla ohi. En usko, että tulevaisuuden ihmiset homogenisoidaan länsimaisen arvo- ja USKOMUSmaailman mukaisiksi. Sen sijaan tulevaisuuden maailma voi olla aidosti dialoginen, sellainen, jossa eri kulttuurien viisausperinteitä arvostetaan, myös menneiden kultuurien.

Tässä kun itse asustelen itärajalla, Vienan Veräjän (Kuivajärvi, Hietajärvi, Rimmin kylä) läheisyydessä, en malta olla tuomatta esiin sitä, että esimerkiksi vienankarjalaiset esi-isämme ovat olleet monella tavalla huomattavan viisaita kokonaisvaltaisesti. Heidän runonlaulu- ja itkuvirsiperinteen avullla on käsitelty metaforisesti yhteisön kollektiivisia tunteita uskomattomalla tunneälyllä. Lisäksi heillä on ollut poikkeuksellisen läheinen ja terve luontosuhde. Meillä on paljon opittavaa heidän kulttuuristaan.

Mikäli kulttuurimme muuttaa muotoaan yhä enemmän toivomaani transmoderniin suuntaan, eikä taannu, tapahtuu ihmismentaliteetissa suuria muutoksia. Näemme jo sen: Yhä useampi ei ota vastaan itsestään selvyytenä länsimaisen vanhentuneen modernin paradigman tarjoamaa yksipuollista uskomusjärjestelmää, sitä, joka edelleen valitettavasti hallitsee instituutioissamme sekä valtavirtapoliitikkojen ajattelua. En tiedä onko harhaa vai ei, vaan olen näissäkin piireissä aistivani jo muutosta mentaliteetissa. Moderni, imperialistinen materialistisen maailmankatsomuksen kulttuuri, on palvellut aikansa materialistista talouskasvua, mutta se on lakannut palvelemasta kestävää tulevaisuutta. Minusta ei ole mitenkään kummallista, että esimerkiksi usko moderneja asiantuntijoita kuten lääkäreitä kohtaan on vähentynyt (vaikka meissäkin alkaa olla yhä enemmän transmodernisteja!). Hierakioissa valtaa käyttävät kun edelleen yrittävät pakottaa jälkimodernia ihmistä sen hierarkisiin rakenteisiin. Oikeistaan on tragikoomista, että edelleen rahavirtoja ohjataan ensisijaisesti modernia paradigmaa palveleviin tieteenaloihin. Yhteiskunnallista transmodernia muutosta ohjaava integratiivinen tiede ei juuri tukia saa.

Tulevaisuuden transmoderni ihminen on luova ja leikkivä. Hän kykenee sopeutumaan itseään mielikuvitustaan hyödyntäen erilaisiin olosuhteisiin. Prosessia auttaa esimerkiksi se, että hän pystyy ilmaisemaan tunnemaailmaansa mm. taideterapeuttisin keinoin. Jokainen ihminen on perusluonteelta luova ja transmodernissa maailmassa kaikkia tunteiden itseilmaisuun kannustetaan. Uuden transmodernin maailmankylän ihminen haluaa kerätä kokemuksia ja elämyksiä, eikä niinkään korsitella ympäristöään materialistisilla statussymboleilla.

WP_20131003_04620131004215513[1]

Sisäinen Marttani povaa, että arjen ja yksinkertaisen elämän kauneus nousevat jälleen uuteen arvoonsa. Transmodernisti nimittäin arvostaa paikallista kulttuuria (kainuulaiset osaavat elä tolkusti!), mutta hän kunnioittaa yhtälailla myös koko monikulttuurista maailmankylää, jossa hän asuu. Hän ymmärtää, että intialaisen pienen tytön sekä oma kohtalo ovat erottamattomasti kytkettynä toinen toisiinsa. Transmodernisti tuntee itsensä: Hän tajuaa, että maailmankuvia yhdistävän integroivan toiminnan ja itsetuntemuksen kautta hän voi saavuttaa yhä puolueettomapaa kuvaa maailmasta.

Transmodernisti ei kuitenkaan taannu keskiaikaiseksi ihmiseksi, joka eli täysin sattumanvaraisten uskomusten varassa. Hän kykenee hyödyntämään luonnontieteen tarjoamaa tietoa, siten, että hän kehittää myös jatkuvasti realiteettitajuaan. Tästä huolimatta hän ymmärtää kaiken tiedon rajallisuuden ja siksi hän panostaa omaan itsetutkiskeluun ja henkiseen kasvuunsa, sekä sen tuottamaan kokonaisvaltaiseen viisauteen.

Transmodernisti kykenee tiedostamaan, tietoisuustaitojaan jatkuvasti kehittämällä, omien uskomustensa alkuperän. Sisäisin neuvotteluin hän tiedostavasti ja aktiivisesti valitsee omia uskomuksiaan sekä samalla myös elämäntapaansa. Tietoisuuden evoluutio voi viedä meidät tasolle, jossa emme ole vain passiivinen kulttuurimme tuote, vaan aktiivisesti luomme uutta kulttuuria ympärillemme, hyödyntäen erilaisia kuttuurisia viisauperinteitä.

Moderni jatkuvalle kuluttamiselle ja materialistiselle maailmankatsomukselle rakentuva elämäntapamme ja sen yksiulotteinen uskomusjärjestelmä on vienyt meidät ekokatastrofin partaalle. Meitä ei pelasta kulutuksen lisääminen vaan tietoisuustaitojemme kehittäminen sekä elämäntapamme muuttaminen aineellisesti kohtuullisemmaksi. Muutos näkyy mielestäni edelleen selvimmin ruohonjuuritasolla, tavallisten ihmisten uusina, kohtuullisimpina, elämäntapavalintoina.

Edelleen nämä transmodernit ihmiset ovat vähemistössä, mutta uskon, että mitä enemmän ihmisten tietoisuustaidot parantuvat, sitä suuremmaksi näiden ihmisten määrä lisääntyy. Pakon sanelemana muuttuvat vähitellen myös hallinnollisten hierarkioiden ylärakenteet, kun kansalaiset kieltäytyvät ottamasta itsestään selvyteenä vastaan sen yksipuolista vanhaa modernia materialistista elämän tapaa edustavaa numeerista totuutta.

Monien tutkijoiden mukaan meneillään ova horisontaallinen rauhanomainen vallankumous on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se on alkanut levitä tavallisten kansalaisten keskuudessa, mutta hierarkian ylärakenteissa useammat elävät vanhentuneissa uskomusjärjestelmissään. Pirullinen osa minua sanoo, että siinä on kysymys vallantahdosta.

Tulemme tarvitsemaan kohtuullisemmassa elämäntavassamme paljon innovatiivisia ihmisiä sekä vapaaehtoistoimintaa, jotta pystymme huolehtimaan toisistamme, myös vähäosaisista, tulevaisuuden vaikeimpana taloudellisina aikoina. Toivon, että tähän vielä pystymme. Haastavat ajat ovat epäilemättä edessämme.

On selviö, että aineellisen elintason laskiessa, joudumme tai pitäisikö ennemminkin sanoa, saamme, huolehtia enemmän lähimmäisistämme. Mikä parasta, tällainen vapaaehtoistoiminta näyttäisi lisäävän ihmisten onnellisuutta. Se, että olemme samaistaneet onnellisuutemme omistamiimme statusesineisiin ja -hyödykkeisiin, on ollut länsimaisen ihmisen tuhoisimpia myyttejä.

Oma suurin toiveeni on, että ihmismentaliteetti kykenee muuttumaan riittävän nopeasti, jotta suurimmilta konflekteilta ja ekokatastroofilta säästytään. Lopputuloksena ei omissa idealistisissa visioissani suinkaan ole yhtenäiskulttuuri, vaan toimiva ja rikas erilaisten kulttuurien ja elämäntapojen demokraattinen verkosto. Uskon, että pohjimmiltaan jokainen vanhempi, riippumatta sosiaalisesta luokasta, haluaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen elinkelpoisen maapallon. Siksi kannattaa opetella kohtuullisempaa elämäntapaa ja  tietoisuustaitoja!

Tietoisuustaidot facebookissa.

Onko hypnoosissa ja meditaatiossa kysymys samasta tilasta?

know-thyself

”Tunne itsesi”, sanoo muinainen antiikin ajoilla syntynyt sananlasku. Egyptissä tähän vielä jatkettiin: ”Tunne itsesi…. niin tulet tuntemaan jumalat”.

Olen hypnoterapeuttina moneen kertaan pohtinut sitä, että onko perimmiltään meditaatiossa ja hypnoosissa kysymys samasta muuntuneesta tietoisuuden tilasta, tilasta, jossa ihmisen on mahdollista tutustua itseensä. Minulle on tullut kokemuksieni kautta sellainen näppituntuma, että näin on. Kysymyksessä on sama tila. (Pohdin tätä kysymystä jo aikaisemminkin täällä, vaan tällä kertaa vielä syvällisemmin).

Meditaatiivinen tila on itsehypnoottinen tila ja päin vastoin. Näissä molemmissa tavoissa voidaan jännitteessä oleva tietoisuutemme rikkinäinen mosaiikki korjata ja ristiriidat tasapainottaa, jolloin mosaaiikista voi tulla eheämpi ja vähemmän ristiriitainen.

Löysin aiheesta mielenkiintoisen psykologian emeritusprofessori Charles E. Tartin kirjoittaman artikkelin. Hän kiinnittää huomiota siihen, että molemmat käsitteet, meditaatio ja hypnoosi,  pitävät sisällään suuren määrän muuntuneita erilaisia tietoisuuden tiloja. Niitä on siksi vaikeaa verrata keskenään.

Meillä länsimaissahan muuntuneiden tietoisuuden tilojen luokittelu (hereillä/nukkuu) on itse asiassa ollut kovin primitiivistä verrattuna esimerkiksi buddhalaiseen perinteeseen. Meitä on opetettu ihmeellisen vähän käyttämään meditatiivisesti sisäisiä aistejamme, mielikuviamme ja tunteitamme, omaan itsetutkiskeluun. Olemme ennen näkemättömän korkea kulttuuri tieteellisteknisessä mielessä, mutta kyky oman sisäisen maailman itsetutkiskeluun on säälittävissä lasten kengissä. Ja silti vain itsensä tunteva ihminen voi elää arvorationaalisesti.

Ajat kuitenkin muuttuvat. Filosofi ja psykologi Lauri Rauhala jo 80-luvulla ennusti, että länsimainen psykoterapiaperinne ja meditaatioperinne tulevat yhdistymään. Mielestäni elämme parhaillaan näitä aikoja.

Charles Tartin mukaan meillä länsimaisilla on ollut taipumusta mitätöidä imperialistisella ajattelullamme muita kulttuureita, eli meditaatiokin on asetettu meidän omaan luokkaan, ”vain joiksikin itsehypnoottiseksi tiloiksi”. Tämä väite sisältää julkilausumattoman olettamuksena, että me länsimaiset tunnemme hypnoosin, ja siksi voimme luokitella muiden kulttuureiden muuntuneet tajunnan tilat omiemme alle. Kysymys on siis oikeastaan vallankäytöstä, kulttuurisesta alistamisesta.

Buddhalaisuudessa on huomattavan rikas käsitejärjestelmä erilaisten tietoisuudentilojen luokitteluun (esim. filosofi Ken Wilber on käyttänyt oivaltavasti niitä  hyväkseen). Hypnoosin alkuvaiheessa partiarkaalisen tieteellisen ajattelumme alistussuhde näkyi myös sen harjoittajien julkaisimissa teksteissä ja kuvissa sovinistisesti: Yleensä hyvin pukeutunut mieshenkilö hypnotisoi hysteerisiä ”alemman kastin” naishenkilöitä.

Tart kritisoi muuten sitä, että ihmiset luulevat, että on olemassa joku normaali päivätietoisuuden tila, jossa tietoisuutemme yleensä vaeltelee. Tämä on harhaa. Tietoisuutemme on jatkuvasti vuorokauden aikana erilaisissa muuntuneissa tietoisuuden tiloissa. Harva näitä tiloja kuitenkaan tunnistaa itsestään, koska meitä ei ole tähän  millään lailla  opetettu. Kun keskityt lukemaan tätä tekstiä, tietoisuusuutesi ei ole ”normaalissa” lepotilassa, konsensustilassa,  vaan se tekee aktiivisesti töitä.

Oikeastaan jotkut meditatiiviset tilat mahdollistavat sen, että voit saada valaisevan kosketuksen siihen, kuinka mielesi on jatkuvasti aktiivisissa erilaisissa tiloissa. Koko ”normaali päivätietoisuus” onkin oikeastaan valheellinen, mielivaltainen käsite. Silloin kun Tart tarkoittaa tätä nk. ”normaalia tietoisuutamme”, käyttää hän mielummin käsitettä ”konsensus tietoisuus”. Minätilojen näkökulmasta tämä on hyvinkin ymmärrettävää: Normaali tilanteessa tietoisuutemme on organisoitunut ”yksimieliseksi”, eli minätilamme ovat sovussa, ne muodostavat konsensustietoisuuden. Hämmentyneessä tai kaoottisessa tilassa olemme erilaisten minätilojemme ristiriitojen keskellä, tietoisuutemme mosaakki ei pysy kasassa.

Charles Tartin johtopäätös on sama kuin minulla. Meditatiivinen tila on itsehypnoottinen tila ja itsehypnoottinen tila on meditatiivinen tila. Toisaalta hän kiinnittää huomiota juuri tähän samaan huomioon kuin minä, eli itsehypnoottisia tiloja ja meditatiivisia tiloja on monenlaisia. Esimerkiksi hiljentymismeditaatio on täysin erilainen tila kuin oivallusmeditaatiossa saavutettu tila. Viisautta voi lisätä sekä mieltä tyhjentämällä (en ole mitään), että sitä täyttämällä hyväksyvästi lukemattomilla erilaisilla näkökulmilla (olen kaikki). Sekä meditaatiota että hypnoosia voi käyttää vain rentouttamiseen, tai sitten niitä voi käyttää oivaltavasti ja luovasti, oman tietoisuuden laajentamiseen.

Perinteisessä hypnoosissa tietoisuuden ohjaus on annettu hypnoterapeutille. Meditaatiossa tietoisuuden ohjauksesta vastaa ihminen itse. Toisaalta esimerkiksi joogaharjoituksissa, meditaatioharjoitusta voi ohjata opettaja. Luova kirjoittamisen (Elämän eepos) tila on esimerkki itsehypnoottisesta transsista (=meditatiivinen tila), jossa ihminen itse ohjaa prosessiaan. Henkilökohtaisesti ajattelen, että hypnoosi voi olla oivallusmeditaatiota, jossa ulkopuolinen hypnoterpeutti on asiakkaalleen yksi vuorovaikutuksellinen tietoisuuden mosaiikin pala lisää. Lukkiutunut tietoisuutemme voi organisoitua uudelleen systeeminä, kun siihen saadaan yksi uusi ”attraktiokeskus” oman tietoisuuden ulkopuolelta käsin.

Meditatiiviset tilat voivat ylittää minuutemme normaaleja rajoja: ne voivat johtaa nk. transkendenttisiin, yliyksilöllisiin kokemuksiin. Hypnotisoijan suhde hypnotisoitavaan on vain eräs tällaisen suhteen erityistapaus.

Itse opetan koulutuksissani niin, että tietoisuustaitoihin lukeutuu huikea määrä erilaisia meditaatiotapoja ( oivallusmeditaatiota, aktiivista mielikuvitusta, luovaa meditaatiota, hiljentymismeditaatiota ja erilaisia meditatiivisia taidetta tuottavia transsitiloja). Tietoisuustaitojen harjoittaja voi kehittyessään yhdistää omaan prosessiinsa sekä itämaista että länsimaista psykologista ja uskonnollista mietiskely- ja meditaatioperinnettä. Tietoisuustaidoilla lisäämme paitsi ymmärtämystämme, myös omaa itseohjautuvuuttamme. Tämän jälkeen emme anna asiantuntijoille oikeutta omaan tietoisuuteemme, vaikka voimme olla dialogisessa hyödyllisessä suhteessa heihin.

Yhtäläistä kaikissa meditatiivisissa/itsehypnoottisissa tiloissa on se, että ihminen on irti normaalista jännitteisestä ”konsensus päivätietoisuudestaan”, jolloin paitsi että hän voi rentoutua, ”tyhjentää mieltä”, hän voi kyetä ottamaan tietoisuutensa sisällön luovan, spontaanin, oivallusta tuottavan prosessien kohteeksi. Oma tietoisuuden mosaakki voidaan ottaa uudelleen rakennuksen kohteeksi. Sen jännitteitä voidaan vähentää siirtymällä oman tietoisuuden tarkkailijatilaan.

Pikantti yksityiskohta ammatillisesta näkökulmasta ajatellen on muuten se, että sekä meditaatiossa että hypnoositilassa ihminen voi oppia etääntymään kipukokemuksesta: Hän tuntee kivun, mutta aistimus ei tuota enää kärsimystä. Tämäkin viittaa meditaation ja hypnoosin lähisukulaisuuteen. Ne ovat vähintääkin samaa perhettä.

Oman erityiskiinnostukseni suuntaan siihen, kuinka ihminen voi laajentaa tietoisuuttaan minätilojensa avulla. Niiden avulla ihminen voi oppia katsomaan itseään luovasti tarkkailijan näkökulmasta käsin, ja näin ihminen voi oppia spontaanisti ohjaamaan tietoisuuttaan. Tämän jälkeen hän ei ole enää tunnetilojensa ja niiden automaattisten ajatusten uhri.

Psykiatri Åsa Nilssone kysyy tietoisuustaito kirjassaan ”Kuka ohjaa elämääsi?”. Hän esittelee meille mielen näyttämönsä, joka on hyvin samankaltainen kuin Sisäinen teatteri. Nilssone ei kuitenkaan käytä hyväkseen minätiloja, jotka mielestäni tekevät tietoisuutemme ohjauksesta entistä helpompaa. Mielellämme on monia puolia!

Minä kysyn: Ohjaatko sinä minätilojasi, vai ohjaavatko satunnaiset minätilasi elämääsi? Jokaisella meillä on sisällään teatteri, jonka roolihahmot vain harva tunnistaa! Opettele tunteman itsesi, niin opit tunteman myös Jumala(t).

JK. Tässä toinen mielenkiintoinen artikkeli meditaation ja hypnoosin välisestä suhteesta.

Tietoisuustaidot facebookissa.