Sunnuntaisia sateenkaariajatuksia

On haavojen parantamisen aika. On hetki sillata kuilut, jotka erottavat meidät toinen toisistamme. On rakentamisen aika … Astumme liittoon, luomalla yhteiskuntaa, jossa kaikki eteläafrikkalaiset, mustat ja valkoiset, pystyvät kävelemään pää pystyssä, pitkin katuja ilman pelkoa sydämessään, vaan sen korvaa varmuus, että kaikilla kansalaisilla on luovuttamaton oikeus ihmisarvoon – elää sateenkaarikansana itsensä ja maailman kanssa sovussa.- Nelson Mandela –

SATEENVARJO KANSANA OLEMINEN – MITÄ KAIKKEA SE VOISI OLLA?

Keskityn nyt tähän sateenvarjo ajatteluun näkökulmasta, jossa se on sopua itsen kanssa.

Sateenkaarta vertauskuvana tietoisuuden laajenemista ovat käyttäneet käyttäneet monet ajattelijat sekä lännessä että idässä. Idästä voisi ottaa esimerkiksi joogafilosofian ja lännestä vaikkapa Ken Wilberin tietoisuuden spektrin. Hän yhdistää taitavasti sekä idän että lännen filosofiaa, psykologiaa ja psykoterapiaa.

Jostain luin, että Ken Wilberin filosofiset kirjat ovat eniten maailmassa tällä hetkellä eri kielille käännettyjä. Hän ei ollut silti ensimmäinen länsimainen, joka käytti tietoisuuden spektriä hyväkseen ajattelussaan. Esimerkiksi William James 1800-luvun lopulla käytti tätä spektrikäsitettä, samoin esimerkiksi Carl Jung.

Se on sisäisen värisilmämme kehittymistä

Tietoisuutemme on laajimmillaan silloin, kun näemme, tunnemme ja koemme itsessämme olevan koko sateenkaaren. Tutustumme sen kaikkiin väriin. Eri värit edustavat eri tietoisuutemme tasoja. Sateenkaaremme yhden värin hienous paljastuu, vasta toisten värien rinnalla.

Sateenkari-ihminen elää sovussa itsensä kanssa ja tunnistaa ja erottaa yhä yksityiskohtaisemmin tietoisuutensa koko väriskaalaan. Pahuus ei ole jossain sateenkaaren tuolla puolen; ulkomaalaisissa, homoissa, kukkahattutäideissä, muslimeissa, kapitalisteissa, kommareissa, persuissa saatikka idealistisissa ekohörhöissä.

Värisilmäänsä tietoisuustaitojen avulla kehittänyt kansalainen tietää, että meissä on sisällämme koko sateenkaaren kirjo erilaisia egon osia tunnetiloineen ja niihin liittyvine kehollisine kokemuksineen. Tietoisuutemme on moniosainen ja kerroksellinen.

Se on pelottomuutta kohdata toiseutta ja itseyttä

Kun pelkäämme ulkomaalaista tai toisen uskonnollisen perinteen edustajaa, pelkäämme itsessämme olevaa vierautta. Kun pelkäämme tai vihaamme homoseksualisuutta, pelkäämme omaa seksuaalisuuttamme. Kun vihaamme kukkahattutätejä, saatamme torjua itsessämme olevaa pehmeyttä ja suvaitsevaisuutta. Kun vihaamme kapitalisteja tai kommareita, kenties kieltäydymmekin näkemästä itsessämme olevaa ahneutta. Kun vihaamme persuja, emme ehkä näe itsessämme olevaa paikallisuutta ja tavallisuutta. Kun vihaamme ateistia, vihamme itsessämme olevaa pikku pakanaa. Kun vihaamme ekohörhöjä, ehkä kiellämme itsessämme asuvan ekologisen omatunnon. Kun näemme toisissa olevan typeryyden, emme näe emmekä tunnista itsessämme olevaa moninäkökulmaisuutta ja -kerroksellisuutta.

Sateenkaarikansalainen on kansalainen, joka ei torju tiedostamattoman mielensä materiaalia. Hän tietää, että sisällä itse kunkin sydämessä asuu siemeninä kaikki mahdolliset ajattelumallit, tunnetilat ja maailmankatsomukset. Sateenkaaren itsessään näkevä kykenee laajentamaan tietoisuuttaan siten, että hän kykenee vähitellen katsomaan maailmaa useammasta eri perspektiivistä käsin samanaikaisesti. Tietoisuuden tiloja voi vaihdella aluksi  rinnakkain. Transpersonaalisissa kokemuksissa kaikki sulautuvat toinen toisiinsa. Ei ole enää mitään teoriaa, on vain valkoinen valo, joka valaiseen kaiken.

Se on päivittäistä tietoisuustaitojen harjoittamista

Sateenkaari ihmisessä ajattelu tietoisuustaitojen kautta koko ajan jalostuu. Hän ei elä tämän jälkeen symbioottisessa ihmissuhteessa tai satunnaisten impulssiensa mukaan. Hän näkee vähitellen itsessään olevat kulttuuriset ehdollistumat yhä kirkkaammin ja siirtyy yhä globaalimpaan ajatteluun. Kun koko spektri on käyty läpi, kykenee ihminen saavuttamaan Wilberin mukaan kosmosentrisen ajattelutason ja joskus edelleen transpersonaalisia kokemuksia (valkoinen valo).

Sateenkaaren värikirjoa hän tekee tutuksi itselleen tietoisuustaitoja harjoittaen: ollen hyväksyvästi ja arvostavasti läsnä itselle (tiloilleni ja niiden kehollisille kokemuksille) ja toiseudelle. Tätä työtä voi tehdä esimerkiksi meditoiden, harjoittamalla mietiskelyä (esim. Lectio Divina), kokeilemalla luovia menetelmiä, kuten Sisäistä teatteria, kehomeditoiden, harjoittamalla terapeuttista tanssia tai maalausta. Polku ei ole lyhyt ja kivetön. Joskus eteenpäin pääsemme vain toisen ihmisen läsnäolon ja  kompurointiemme kautta.

Se on jatkuvaa kokemuksellista oppimmista

Sateenkaarikansalaiselle tärkeää on kokemuksellinen oppiminen. Sillä sitähän tietoisuustaidot perimmiltään on. Tietoisuustaitojen harjoittaminen, kuten meditaatio ja luova kirjoitaminen tietoisuustaitona ovat parhaimmillaan on ”kontemplatiivista pedagogiikkaa” – syvällistä kokemuksellista oppimista. Emme saavuta kokonaisvaltaista eettistä viisautta yksipuolistavalla järjellämme vaan siitä hetkiksi irti päästämällä.

Eri värit ja niihin liittyvät minuutemme tilat voivat olla oppaitamme parempaan elämään, jotka vapauttavat tiedostamattomasta ajattelumme ja käyttäytymisemme autopilottiohjauksesta. Voimme oppia olemalla auki sisällämme oleville erilaisille maailmankatsomuksille. Meidän ei tarvitse antaa kulttuuristamme ehdollistettujen ajatustemme määritellä meitä, vaan voimme itse valita mitkä ajatukset määrittelevät meitä. Toiset ajatuksistamme ovat lapsellisten tilojen, toiset voivat olla hyvinkin kehittyneitä. Ne kaikki kuitenkin ovat arvokkaita. Mikä parasta, voimme rakentaa sisällämme olevista siemenistä, uusien kulttuurien edustajia. Voimme sekä kehittää realiteettitajuamme että aavata sydämemme moneudelle.

Se on rakkauden harjoittamista

Ihmiseltä vaaditaan suurinta rohkeutta vastata epäoikeudenmukaisuuteen rakkaudella. Vain tietämätön ihminen samaistuu vihatiloihinsa ja käyttää sitä pahan lietsomiseen. Tietoisuustaitojen avulla meistä voi kasvaa sateenkaari-ihmisten muodostamia rakkaudellisia yhteisöjä, joissa viha voi olla energiaa rauhanomaiseen liikehdintään, jossa maailmaa yritetään viedä oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Toki on selvää, että on ideaalista kuvitella yhteisöä, jossa vain rakkaus roihuaisi. Konfliktit ovat inhimillisiä ja ne voivat olla olla opettajiamme. Suuri osa yhteisöllisistä ristiriidoistamme johtuu ihmisistä, jotka juuttuvat kiinni jotakin yksittäistä väriä edustaviin yksipuolistaviin tunnetiloihinsa. Silti, kukaan ei ole täysin vapaa tällaisistä tiloista. Ne ovat osa inhimillisyyttämme. Varo gurua, joka esittää olevansa täysin valaistunut ja vapaa tunnetiloistaan.

http://www.loanministries.com

Se on juurtumista ja työn tekemistä yhteisen hyvän eteen

Sateenkaari- ihminen on juurruttanut itsensä maailmaan. Hän kokee yhteyden toisiin ihmisiin ja luontokappaleisiin. Hän saa edelleen tuntea tunteitansa, mutta hän hyödyntää ja kanavoida niiden energian eettisesti.

Kun siirrymme kulttuuriin, jossa ihmisillä on tietoisuustaitoja, heitä ei enää ohjaa omistusidentiteetti (mitä enemmän tavaraa, sitä tärkeämpi ihminen olen) eikä satunnaiset tunnetilat. Sen sijaan häntä ohjaa ilo siitä, että hän voi luoda ja jakaa hyvää toisten ihmisten kanssa.

Yrittäjä voi tuntea iloa siitä, että tuottaa merkityksellistä työtä ja toimeentuloa itselle ja muille ihmisille. Taiteilija voi iloita jakamistaan taidekokemuksista (jokaisessa meissä asuu pieni taiteilija). Tavallinen työntekijä voi iloita siitä, että tuottaa lisäarvoa työllään vaikkapa asiakkaiden, omaan ja lapsiensa elämään. Tämä tietysti edellyttää sitä, että työtä tehdään itseyttä, arvoja ja ydinuskomuksia sekä kehomielen rytmejä kunnioittaen. Sateenkaarikulttuuri ei yksipuolista ihmistä yhden maailmankatsomuksen tuotantovälineeksi.

Se on monikulttuurisuudessa viihtymistä

Minulle sateenvarjokansalaisuus merkitsee siirtymistä kulttuuriin, jossa kaikki ihmiset voivat uskonnostaan, ateismistaan, kulttuurisista taustastaan ja ihonväristään riippumatta käyskennellä ja tehdä työtä maapallolla samanarvoisina. Länsimaiselle ihmiseltä tullaan vaatimaan paljon hyvää tahtoa, jotta siirrymme elämäntapaan, jossa muillakin maailmankansalaisilla ja luontokappaleilla on samat elämisen ja olemisen oikeudet kuin meillä.

Sateenkaari ihmiselle elämä on taideteos. Hän herää hämmästelämään joka päivä sateenkaaren hämmentäviä ja kiehtovia värisävyjä. Hän tunnistaa ja käyttää elämänsä taideteoksen rakentamissa koko tietoisuuden värikirjon.

Se on naamioiden tunnistamista ja valitsemista

Elämän koko värikirjoa voi myös kutsua toisella vertauskuvalla naamiokokoelmaksi (persona tarkoittaa alunperin naamiota). Sateenkaari-ihminen viihtyy yhä paremmin myös hetkittäin ilman niitä. Silti, hän tietää, että  naamioitta emme tule arjen haasteissa toimeen. Maallinen elämämme ja sen arkinen työ ja sosiaaliset tilanteet vaativat meitä niitä käyttämään.

Voimme itse myötävaikuttaa siihen, minkä naamion valitsemme itsellemme kulloisenakin päivänä. Annammeko päivämme tai sen osan järkevälle ammattiparantajalle, luovalle lapsellemme vai kiukutelevalle sellaiselle. Ja luovuutemme avulla, kas, löydämme joka päivä itsellemme uusia naamioita. Silti juurtuneina ihmisinä, emme ajalehdi puettuina satunnaisiin naamioihimme.

Se on avautumista dialogiin

Minulle sateenvarjokansalaisuus merkitsee siirtymistä globaaliin maailmankansalaisuuteen, jossa kaikki ihmiset uskonnosta, ateismistaan, kulttuurisista taustastaan ja ihonväristään riippumatta voivat kävellä maapallolla samanarvoisina. Emme yritä pakottaa toiseutta kanssamme samuuteen. Se on siirtymistä oikeassa olemisen ”juupas-eipäs” väittelynkulttuurista ”sekä-että” dialogiseen kulttuuriin.

Avaudumme draamalliseen dialogiin, kutsumme tervetulleeksi vierauden toisessa ihmisessä ja itsessämme. Juhlimme sisäisessä draamassamme värien loistoa ja erilaisuutta.

Se on siirtymistä vastuullisuuteen, moniuskonnollisuuteen ja iloiseen jakamiseen

Länsimaiselle ihmiseltä tullaan vaatimaan paljon uusia innovaatioita ja hyvää tahtoa siirtyäksemme elämäntapaan, jossa muillakin maailmankansalaisilla ja luontokappaleilla on huomioon otettava äänensä annettavanaan. Me joudumme avaamaan itsemme erilaisille maailmankatsomuksille ja viisausperinteille.

Itse ennustan, että maailma tulee muuttumaan ihmisten tietoisuustaitojen kehittymisen myötä.  En tarkoita sitä, että tulevaisuus on pelkkää rakkautta ja rauhaa.  Vaikeitakin takapakkeja voi vielä tulla. Siirtymävaiheet sekä ihmiskunnan että yksilön historiassa ovat pääsääntöisesti vaikeita aikoja.

Mieltäni hallitsee kuitenkin optimistitila. Ihmiskunnan historiassa ihmisen kokonaisvaltainen viisaus koko ajan lisääntyy. Näen ympärilläni paitsi nurinaa, paljon myös yhteistä hyvää tahtoa.

Se on siirtymistä modernista ja jälkimodernista ajasta transmoderniin aikaan

Toisen maailmansodan jälkeinen moderni aika on ollut paitsi elintason nousun ja  demokratian kehittymisen aikaa. Se on ollut myös epäterveen ulkonaisuuden ja materian, sekä itsen ulkopuolella olevan asiantuntijuuden, ylikorostamisen aikaa. Ehkä juuri jälkimmäiset, materian palvonta ja ulkopuolisen asiantuntijuuden ylikorostaminen, ovat tuottaneet yksilöissä kaiken tavarapaljouden keskellä pahoinvointia, kuten depressiota, syömishäiriöitä ja addiktioita. Olemme alistaneet itsemme asiantuntijoiden määrittelyille.

Joka päivä kasvava määrä ihmisiä hakee nyt sisältään oman elämänsä sisäistä asiantuntijaa. Ihminen toisensa jälkeen tiedostaa, että onnellisuutta muistakin kuin aineellisista elämyksistä kuten sisäisistä henkisistä kokemuksista ja olemalla osallisina taide-elämyksissä.

Tämä itseohjautuvuuden tie on pitkä ja vaikea, monelta katoaa matkalla realiteettitaju. Silti suuntaus on mielestäni hyvä. Ihminen ei elä hyvää elämää vain leivästä.

Jotta tietoisuus voi jatkaa evoluutiotaan, tarvitsevat kaikki maailmankansalaiset aineellisen perusturvan. Silti, emme ole täällä kilpailemassa keskenämme vaan tekemässä yhteistyötä. On ollut hauskaa seurata, kuinka lähiympäristössäni näen koko ajan enemmän ja enemmän iloisia veronmaksajia. Jospa onkin niin, että vain vanhan modernin maailmankuvan edustajat pakenevat verojaan ulkomaille. Ehkä he pakenevat samalla myös itseään, kuka tietää.

Transmoderni ihminen tuntee itsensä. ( Trans tarkoittaa ylittämistä, siltaamista). Hän on sateenkaari-ihminen, jonka tietoisuuden värispektri muuttuu välillä valkoiseksi valoksi valaisemaan maailmaa intuitiivisesti yhä kirkkaammin ja selvemmin, vapaana kaikista yksittäisistä näkökulmista.

Tietoisuustaidot facebookissa.

 

Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterinohjaajan mietteitä nr. 24

Skolimowski-Sarvela peilauksen loppusuoraa

Platon mukaan, kun sielumme inkarnoituu epätäydelliseen kehoomme, unohtaa se osan tiedostaan. Tämä muisti kuitenkin vähitellen palaa, kun mieli yhdistää itseensä maallisia muotojen kopioita. Oppiminen on siis oikeastaan prosessi, jossa sielumme palauttaa mieleensä asioita sen maallisten muotojen kautta. Tieto on siis Platonin mukaan oikeastaan muistamista.

Kun vapautamme itsemme tiedon maallisista esteistä, pystymme palauttamaan muistimme tietoa. Oikea tieto on löytynyt, kun ihminen kykenee havainnoimaan luomakuntaa kokonaisuutena. Kun ihminen tämän kykenee tekemään, alkaa hän elämään myös hyveellistä elämää.

Neron voisi siis ajatella Platonin ajattelun mukaisesti olevan henkilö, joka kykenee paljastamaan tehokkaasti kollektiivisen ja yksilöllisen tiedostamattoman latenttia monimutkaista tietoa ja viisas nerosta tulee silloin, kun hän pystyy integroimaan sen vielä osaksi tietoisuutensa rakenteita. Tämän logiikan mukaan, esimerkiksi suuret säveltäjät eivät itseasiassa sävellä itse musiikkiansa, vaan poikkeuksellisen herkkyytensä kautta, he pystyvät palauttamaan muistiimme äärettömässä tietoisuudessa jo olevaa unohdettua suurenmoista musiikkia. Tätä ajattelutapaa noudattaen tietoisuus ikään kuin täydellistää itseään evoluutiossaan niitten ihmisten kautta, jotka kuuntelevat ja kehittävät jatkuvasti omaa herkkyyttään.

Skolimowskin mukaan empiirisanalyyttinen tieteemme on hävittänyt sen koherenssin, jonka Platonin ajattelu oli luonut. Olemme hävittäneet kokonaisen itseytemme mukana henkisen kotimme ja eheyden tunteemme. Koherentti minuutemme on pirstottu palasiksi. Mikäli ihminen ei tunne kuuluvansa johonkin, tuntee hän itsensä joka paikassa muukalaiseksi. Näinhän on juuri postmoderni aikamme tehnyt. Tiede ja monikulttuurisuus ovat pirstonut monet meistä erillisiksi hämmentyneiksi ristiriitojen ahdistamiksi ihmisiksi. Olemme informaatiotulvan keskellä perverssisti haudanneet osia kollektiivisesta tietoisuudestamme sen tiedostamattomaan. Samanaikaisesti yhä useampi on kadottanut uskonsa yhteen totuuteen. Myös oma uskoni tieteen tai yhden uskonnon erinomaisuuteen ja kaikkivoipaisuuteen on kadonnut. Tiede ei sinänsä ole yhtään sen viisampaa kuin taide, uskonnot tai tarinat. Viisautta tiedosta tulee silloin, kun ihminen käyttää näitä perinteitä evoluutiota rikastuttaen elämää edistävästi. Tieteen lisäksi  muutkin asiat, kuten myytit ja tarinat tarjoavat meille eheytymisen välineitä. Samoin hengelliset merkitykset.

En usko, että tietoisuutemme pirstoutuminen on pelkästään huono asia. Aikaisemmin persoonan pirstoutumista on pidetty patologisena, ja sitä se edelleen mielestäni on, mikäli ihminen ei kykene kommunikoimaan eri osiensa kanssa. Tänä päivän kuitenkin osaksi pirstoutunut mieli on yhä yleisempää. Eheä persoona syntyy yksilöitymisprosessissa, jossa muodostuu koherentti mielentilojen ryhmä. Ihminen yksilöityessään kykenee tällöin yhä paremmin ohjaamaan ja tiedostamaan oman egonsa samaistumisen sen eri mielentiloihin. Uskon, että ristiriitamme on juuri voima, joka nostaa meitä ylöspäin tietoisuutemme spiraalissa, jossa syntyy vanhoja ja uusia entistä integroituneempia tietoisuuden mielentiloja. Paloiksi hajonnut tietoisuuttemme ikään kuin  nostaa itsensä ristiriitoijensa voimalla koko ajan uusille tasoille, kun osaamme hyödyntää oma henkilökohtaista elämänkerrallista tietoamme ja  vuosituhansien viisausperinnettämme. Käytännön psykologisella tasolla voimme siis käyttää hyväksi ristiriitojen luomaa energiaa omassa prosessissamme, esimerkiksi mielenteatterissamme.

Skolimowskin ja Platonin ajattelu kurottautuvat eri suuntaan. Platonin malli oli alaspäin suuntautunutta. Ihminen yrittää kiinnittää ajattelunsa sen alapuolella oleviin muotoihin. Skolimowskin oma malli puolestaan on ylöspäin suuntautunut. Se kuvaa sitä, kuinka prosessi jatkuvassa tulemisen tilassaan muokkaa olemista uusiksi ontologisiksi ja hengellisiksi muodoiksi.

Omiin hypnoterapiakokemuksiini heijastaen olen sitä mieltä, että voimme kurottautua mielenteatterimme luomassa yksilöitymisprosesseissamme kahteen suuntaan. Kun kurottaudumme menneisyyteen luovan peilaavan ajattelumme kautta, vapautamme tilasidonnaista muistiamme ja annamme näille kokemuksillemme uuden muodon ja halutessamme myös nimen. Teemme näkymättömistä autobiografisista tiloistamme näkyviä mielentiloja. Normaalistihan, etenkin traumaattisissa tilanteissa, siirrämme elämämme aikana kokemuksiamme tietoisen mielemme ulottumattomiin. Psykologiassa puhutaan dissosiaatiosta ja sen mukanaan tuomasta osittaisesta amnesiasta eli muistinmenetyksestä.  Emme ota käyttöön koko tietoisuuskapasiteettiamme, koska torjumme osan tiloistamme esimerkiksi pitämällä kyseistä kokemusta epärationaalisena tai kokemukseen liittyvä tunne on liian raskas käsiteltäväksi. Näin onnistumme tekemään käsittelemättömistä asioista epätoivottuja torjuttuja vieraita mielentilojamme, joita joku satunnainen virike, esimerkiksi ääni tai haju voi houkutella esiin. Tällöin emme kykene ohjaamaan mielenteatteriamme, vaan sen näyttämön voin vallata joku tunnistamaton satunnainen mielenosa. Ylöspäin suuntautuvassa teatteriprosessissamme tuotamme uutta yksilöitymistämme edistävää oivallusta keskustelemalla erilaisista teemoista, vaikkapa arkipäivän ongelmista tai yhteiskunnallisista ilmiöistä, eri mielentilojemme kanssa. Yritämme tällöin tehdä keskenään ristiriitaisesta mielentilojemme joukosta koherentimman itseyden. Teemme  ikään kuin itsellemme ryhmäterapiaa; sovittelemme erilaisen maailmankatsomuksen omaavia osiamme toisiinsa. Parhaassa tapauksessa tässä prosessissa tuotamme itsellemme kokoa ajan uutta ymmärrystä elämästä ja samalla uusia entistä integratiivisempia mielentiloja.

Omaan käytännönkokemukseeni sekä kirjalliseen peilaukseeni viitaten väitän, että mielenteatteriprosessin synnyttämät uudet muodot, mielentilat, eivät ole tasa-arvoisia ontologisia vanhojen ontologioiden kanssa, vaan prosessissa syntyy uusia entistä integroituneempia tiloja. Maagisten, myyttisten ja luonnontieteellisten näkemysten yläpuolelle syntyy uutta integratiivisempaa, vanhaa tietoa yhdistävää korkeampaa ymmmärrystä. Muun muassa Roberto Assagioli ja Ken Wilber ovat rakentaneet omat tietoisuuden spektrinsä tästä yksilöityvän mielen hierarkisuudesta. Jokainen meistä ihmisestä voi olla mukana tietoisuuden evoluutiossa, jossa muistaminen käy aina seuraaville sukupolville vain koko ajann helpommaksi, koska menneiden sukupolvien ajattelijat helpottavat nykyistä työtämme. Voimme hyödyntää heidän ideoitaan omassa luovassa ajattelussamme, jota kautta meidän on helpompi päästä uusille integratiivisimmille tasoille. Kieltämättä on aika kiehtova ajatus, että luova evoluutio täydellistää itseään meidän ihmisten kautta.

Skolimowski jakaa mielen Mieli I:een, Mieli II:een ja Mieli III:een. Hän siis luokittelee hieman toisin, kuin mitä psykoanalyysissä on luokiteltu (tietoinen/esitietoinen/tiedostamaton). Seuraavassa teen rohkeasti eri mielentilojeni leikillisessä vuorovaikutuksessa tuotetun oman tulkintani hänen rakentamistaan mielen käsitteistä. Mieli I on perinteinen, kapea-alaisesti ajateltu Mieli. Se on tämä tavallinen ”diskurssiivinen” mieli, jota jokainen meistä osaa käyttää. ”’Auto on punainen” on esimerkki Mieli I:n toiminnasta. Mieli I:n luoma maailma on kylmä, esineellinen. Tämän mielen toiminta on passiivista ja jäykkää. Ajattelen tämän mielen toimivan empiirisanalyyttisen logiikan mukaisesti. Se on siis se mieli, johon monien meidän tietoisuutemme rajoittuu, ellemme anna tilaa luovuudellemme. Uskon, että silloin kun tietoisuutemme rajoittuu Mieli I:een, liikumme jäykässä faktojen rajoittamassa todellisuudessa. Haluamme hallita elämää. Toisaalta tämä Mieli on olennainen osa luovien ideoitten ankkuroinnissa todellisuuteen. En siis suosittele, että heitämme Mieli I:n syrjään, sillä ilman sitä realiteettitajumme katoaa. Voimme siis ”verifioida”, varmentaa, luovan mielemme tuottamaa tietoa empiirisanalyyttisen luonnontieteellisen perinteen kautta.

Mieli II on mieli, jossa on mukana kaikki yksilön herkkyydet. Sen kieli kertoo meille esimerkiksi kauneudesta, totuudesta ja hyvyydestä. Ajattelen Mieli II:n kielen olevan hengellisiä ja filosofisia metaforia, runoja, myyttiä ja tarinoita. Voimme leikkiä erilaisilla todellisuuden tulkinnoilla. Mieli II on tila, joka monella meillä toimii ilman sen olemassaolon tiedostamista. Se on juuri se mieli, joka on aktiivinen silloin kun olemme jatkuvassa luovassa tulemisen tilassa. Mielenteatterissani Mieli II on eri mielentilojeni välinen spontaani aktiivinen improvisoitu vuorovaikutus. Tein sisäisen näytelmäni kautta osasta entisestä tiedostamattomasta tai esitietoisesta mielenosistani entistä tietoisempia. Mieli II on tekemisessä kognitiivisten rakenteittemme kanssa. Tietoisuutemme kognitiivisen muodon muutos ja ymmärryksemme laajeneminen tapahtuvat juuri Mieli II:ssa erilaisten symbolisten leikkien ja toimintojen, kuten aktiivisen mielikuvituksen avulla. Tieteellisesti uudempi fysiikka, systeemiajattelu, fenomenologia ja hermeneutiikka ovat Mieli II:en tieteenfilosofisena pohjana. Mieli II:en päämäärä on saavuttaa ymmärryksen ontologia.

Mielenteatterini on terapeuttista ekofilosofiaa

Tein aikamoisen oivalluksen muutama päivä sitten. Tajusin, että tämä rakentamani sisäinen teatteri (Mielentilojen treenikirja – terapoi itsesi eheäksi, 2010) mukailee Henryk Skolimowskin ekofilosofian ominaispiirteitä. Sille, joka ei ole aikaisemmin lukenut blogiani, valistettakoon, että olen “multipersoona”, joka “Mielentilojen treenikirjassani”synnytin aktiivista mielkuvitustani (vrt. Jung) hyväksi käyttäen kuusitoista erillisitä mielentilaa. Ne ovat työkalujani, joiden avulla olen pyrkinyt kirkastamaan omaa itseyttäni.

Sisäinen teatterini koostuu:

Anna = Katin hypnoterapeuttitila, prosessin ohjaaja
Herra Arrogantus = Katin varjo
Hän = Tila, joka edustaa Katissa Taivasten valtakuntaa – korkeampi viisaus
Iita = Katin seksuaalinen mielentila
Joutsen = kuoleman rajatila
Katarina = Katin uskovainen tila
Kivi, Aleksis = kirjoittamisen mentori-tila
Martta = Katin kodinhaltijatartila
Mielikki = Katin ekologinen mielentila
rouva Otsaryppy = Katin uupunut kyyninen mielentila
Regine = Katin hengellinen filosofitila
Simone = Katin filosofitila
Sofie = Katin sisäinen viisaus – gnosis ja rajatila
Tiedemies = Katin patriarkaalisen rationaliteetin tila – logos
Tuomas = Katin ateisti uskon epäilijätila
Tyttönen = Katin sisäinen lapsitila

Seuraavassa Henryk Skolimowskyn ekofilosofian ja mielenteatterini yhteisiä piirteitä.

Mielentilojeni teatteri on elämään suuntautuvaa

Elämä itsessään on lumouksellinen ja salaperäinen ilmiö. Omassa elämässäni vasta kadotettuani vanhan elämäni kykenin löytämään uudenlaisen. Olen voimaannuttanut itseäni rakentamalla yhteistyössä eri mielenosieni kanssa oman filosofian, joka on aktiivista elämänfilosofiaa. Se on järjestelmä, jonka puitteissa etsin omaa totuuttani, mutten jämähdä mihinkään yhteen näkemykseen pysyvästi. Ekofilosofinen tavoitteeni on kirkastaa oman henkilökohtaisen elämäni päämäärät. Kiinnitää itseni elämään. Ihminen omassa ekofilosofiassaan esittää itselleen kysymyksiä, kuten mitä teen, miksi teen ja kuka minä loppujen lopuksi olen. Niin tein myös minä sisäisessä teatterissani.

Mielenteatterini on sitonut minut inhimillisiin arvoihin, luontoon ja elämään itseensä

Elämä ei ole objektiivista siis puolueetonta. Objektiivisuus on Skolimowskin mielestä pelkkä sepite, eräs tapa katsoa maailmaa, mielenkiintoinen ja joissakin tilanteissa hyödyllinen myytti muiden myyttien joukossa. Objektiivisuus on siis oikeastaan eräs tapa arvioida maailmaa. Onko joku joskus nähnyt objektiivisia tosiasioita? Arvoja itselleni hakiessani olen pyrkinyt vastamaan myös subjektiivisiin henkilökohtaisiin kysymyksiin, kuinka elämää olisi elettävä, mistä omassa elämässäni on kysymys. On ihmiselämän tarkoituksen vääristämistä supistaa se kuluttamiseen ja fysikaalisiin, biologisiin ja taloudellisiin aspekteihin. Perimmäisen tarkoituksen elämälle antavat hetket, joita Skolimowsky kutsuu transfyysisiksi. Ne ovat rakkaus, valaistuminen, uskonnolliset ja uskonnollisia kokemuksia muistuttavat kokemukset. Omassa prosessissani oli mielenkiintoisia transfyysisiä kokemuksia, joissa koin olevani osa jotain suurempaa. Hengellisyytemme on juuri se osa minua, joka tekee mieleni transfyysiseksi – pystyn saavuttamaan henkilökohtaisia kokemuksia itseni ylittämisestä ja osallisuudestani johonkin suurempaan.

Mielenteatterini on henkisesti ja hengellisesti elävää

Skolimowsky korostaa, että jos joku kehottaa meitä perustelemaan uskoamme fysiikan ehdoilla, ei pyytäjä ymmärrä mitään hengellisyyden luonteesta. Lauri Rauhalan esimerkkiä käyttäen, kysymys on vähän samasta asiasta kuin että vaadittaisiin, että lääkäri mittaa puhelintolpalta verenpaineen. Ihminen ei kykene hahmottamaan fysikaalisten ja hengellisten ilmiöiden perusluonteiden eroa. “Uskooni tulo” on ollut prosessi, jossa olen saavuttanut uuden olemisen tilan, jossa koen pystyväni hyödyntämään paremmin olemassa olevan kehityspotentiaaliani. Olen rakentanut itselleni oman elämänfilosofian, jossa en pelkää käsitellä julkisesti myöskään hengellisiä näkemyksiäni. Suuri osa nykyfilosofiasta on Skolimowskin mukaan hengellisesti kuollutta, eikä se auta ihmistä löytämään mielekkyyttä elämäänsä. Hänen sanoin, tällaisessa maailmassa, jossa perimmäiset maailmankatsomukselliset arvonäkökulmat katsotaan ihmisen intiimiksi yksityisasiaksi johtaa siihen, että maailma annetaan ahnehtijoille, saalistajille ja riistäjille. Tämän päivän inhimillisesti ja ekologisesti vahingollinen elämäntapa perustuu juuri tälle “neutraaliudelle”. Ihmiset elävät arvotyhjiössä, eivätkä ota kantaa asioihin. Omilla henkilökohtaisilla elämäntapavalinnoilla on suurempi yhteiskunnallinen vaikutusmahdollisuus kuin äänestyksellä.

Mielenteatterini on laaja-alaista ja globaalia

Laaja-alaisuuden ja globaalisuuden olen pyrkinyt toteuttamaan siten, että olen luonut sisäisen monikulttuurisen mielentilojen ryhmän. Kuusitoista mielentilaani edustaa eri tietoisuudentasoilla olevia mielenosia, primitiivisistä arkaaisista (pahuus ja ahneus – herra Arrogantus, alakuloisuus rouva Otsaryppy) korkeampiin integratiivisiin tiloihin (Integratiivista tiedettä edustava Tiedemies,Sofie) sekä materialistisista tiloista (Tuomas) uskonnollisiin tiloihin (lapsenuskovainen Katarina, subjektiivisen uskon edustaja Regine) . Luomani järjestelmä toteutta ainakin omasta mielestäni siis melko hyvin Henryk Skolimowskin ekofilosofista ominaispiirrettä, jossa sen katsotaan olevan laaja-alaisesti käsitettyä integratiivista, hierakkista (sisäisesti) ja normatiivista prosessifilosofiaa, joka tähtää ihmisen itsetoteutukseen ollen samalla suhteessa sekä yksilöön että symbioottisessa suhteessa kosmokseen. Periaatteellisesti järjestelmässäni voi integroida viisausta erilaisista maailmankatsomuksista käsin. Kullakin mielentilallani on omanlainen maailmankatsomuksensa, mikä mahdollistaa sisäisten ristiriitojen dialogin.

Mielenteatterissani yritän lisätä viisauttani

Mielenteatterissani otan haltuun tietoa, eli integroin passiivista tietoa, tarinoita, myyttejä, hengellisiä näkemyksiä osaksi itseäni, eli pyrin sisäistämään tietoa. Sisäistetty tieto on viisautta.  Yritän liittää minusta irti leikatun tiedon takaisin itseeni. En tottele vain yhtä fysikaalista käsitystä vaan hyväksyn totuuden virtauksen, sen elävyyden, eettiset näkökulmat, monikulttuurisuuden ja moniulotteisuuden. Skolimowskin mukaan tämän päivän yhteiskunta on raajarikko, siltä siltä puuttuu arvostelukyky ja myötäelämisen taidot. Henkilökohtaisen elämäntapamuutoksen kautta, yritän vaikuttaa yhteiskuntaan.

Mielenteatterissani otetaan kantaa myös ekologisiin kysymyksiin

Inhimillinen kärsimys kietoutuu erottamattomasti ympäristötuhoon. Mitä enemmän tuhoamme luontoa, sitä huonommin itse voimme. Olen pyrkinyt löytämään elämälleni konkreettisia ekologisia reunaehtoja, joiden avulla yritän elää ekologisempaa ja samalla inhimillisempää elämää. Niihin kuuluu muun muassa vähemmän yksipuolista työntekoa, enemmän työn rytmitystä ja vaihtelevuutta, vähemmän matkustelua ja kuluttamista. Säännöissäni on vielä paljon vielä kehittämisen varaa. Se millaisia vastauksia meillä on henkilökohtaisiin elämän peruskysymyksiin, vaikuttaa sekä ihmiskunnan että luonnon tulevaisuuteen. Mikäli annamme asiantuntijoiden pelkästään vastata näihin kysymyksiin, ei tietoisuutemme ole enää omamme emmekä itse ohjaa elämäämme.

Mielenteatterini rakentuu filosofialle, jonka lähtökohta on elämänlaadullinen kasvu eikä talouskasvu

Kuten Georg von Wright myös Henryk Skolimowsky on sitä mieltä, että tiede on aineellista kasvua ihailevan taloussuunnan puolella. Tiede ei pelkästään tue vaan se myös synnyttää aineellisen kasvun ihanteen. Materialistisessa maailmankatsomuksessa ainoa edistyksen mitta on aineellinen, vaikka ihmiskunnan tulevaisuuden ja yleisen hyvinvoinnin lisääntymisen kannalta kasvu tulisi suunnata laatuun. Tämän hetkinen ekologisesti tuhoisa talous horjuttaa elämänlaatua ja on ristiriidassa elämän itsensä kanssa. Elämänlaatuni on viimeisten vuosien aikana parantunut huimasti. Uskon sekä uusliberalististisen monolektisen ja sosialistisen dialektisen materialismin molemman olevan tiensä päässä. Ruohonjuuritasolla huomaan olevan paljon muitakin ihmisiä, jotka ovat tämän huomanneet.

Mielenteatterini on polittisesti tiedostavaa ja elävästi kiinnostunut yhteiskunnan hyvinvoinnista

Oman terapeuttisen prosessini jälkeen huomaan, että minusta on tullut voimakkaammin yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Haluan ottaa elävästi kantaa politiikkaan muuttamalla omaa elämäntapaani. Kuten toin jo esille, näen kuitenkin tällä hetkellä kaikkien puolueitten ideologiat vanhentuneina. Myös vihreät ovat vieraantuneet peruslähtökohdistaan. Yhä useampi on halukas äännestämään henkilökohtaisilla teoillaan. Vähemmän voi olla enemmän. Kun oravanpyörästä hyppää ulos, huomaa järjestelmän ulkopuolelta entistä selvemmin sen kuinka tämä koko länsimainen elämänmuoto rakentuu tuhlaukselle. Me voimme olla jokainen vaikuttamassa teoillamme yhteiskunnalliseen muutokseen, ja yhteiskunta puolestaan on eräs tärkeä ihmisen henkistä olemista ja hänen kokonaisvaltaista hyvinvointia määräävä tekijä.

Mielenteatterini suhtautuu myönteisesti transfyysisiin ilmiöihin

Se, että joskus olen tuntenut prosessissani yliyksilöllisiä kokemuksia on siis luonnollista ja hyväksyttävää, vaikkakin empiiristisanalyyttisessä perinteessä tällaisia kokemuksia pidetään “huuhaana”. Pyhyys ynnä muut tapulikokemukset ovat kuitenkin osa ihmiskunnan kokemuksellista historiaa. Transfyysiset kokemukset tulevat ymmärrettäväksi, kun siirrymme pluralistiseen, monitieteelliseen ja -kulttuuriseen todellisuuteen. Ihmisten tietoverkostot länsimaissa ovat olleet fysikaalisen näkemyksen monopolisoimia, ja tämä on vääristänyt jopa ihmisen kielen.

Mielenteatterini käsittelee myös terveystietoa

Skolimowskin ekofilosofia ei rakennu dualistiselle, ihmisen sieluksi ja ruumiiksi jakavalle, näkemykselle. Sen sijaan sielun ja aineen kaksinaisuus on poistettu ja olemisessa on vain erilaisia tiloja tai järjestysrakeneita. Ne ovat saman fyysissielullishenkisen spektrin osia. Tämän spektriajattelun toin esille myös omassa mielentilojeni treenikirjassa. Omat mielentilani edustavat tietoisuuteni spektin eri osa-alueita ja oman olemiseni tiloja, joiden avulla yritän kirkastaa itseyttäni. Mielenteatterissani ihmisen ruumis on osa toisistaan erottamatonta sosiaalista ja hengellistä mielikehoa.

Vedän johtopäätökseni siitä, että oma sisäinen teatteria voi käyttää ekofilosofisena oppimisprosessina integroimaan inhimillisiä ja ekologisia arvoja, tietoa, filosofioita, tarinoita ja myyttejä itseyteen. Sisäinen persoonallinen ja omakohtainen ainutkertainen mielenteatteri on eräs väline, jonka avulla mahdollistuu omien juurien ja henkisen kodin löytäminen sekä oman yksilöitymisen, sen potentiaalin toteuttamisen. Pirstoutunut tieto ja henkinen hajaannus voidaan muuttaa integroituneemmaksi ja eheämmäksi kokonaisuudeksi. Omassa prosessissani olen tietoinen siitä, että elämän lumous voi kadota ja voin langeta kaoottiseen tilaani uudelleen. Kaikista ponnisteluistani huolimatta elämä säilyttää aina pyhän salaisuutensa ja osittaisen ennakoimattomuutensa. Tiedän kuitenkin näin tapahtuessa, että seuraavan kerran kaaduttuani olen paremmin kuin koskaan aikaisemmin varustautunut uuteen nousuun. Epävarmuus on ainoa elämäni pysyvä seuralainen.

Jungilaista masennusta

Olen oppinut narratiivisuudesta sen, että masennuksen voi käsitteellistää eri tavoin. Yksinkertaisemmin sanottuna, ihminen voi itse valita, minkälaisen tarinan hän masennuksestaan rakentaa. Nykyfilosofi Ken Wilber väittää, että eri terapiasuuntaukset edustavat tietoisuuden spektrin eri osa-alueita, ja ne käsitteellistävät kielellisesti ongelman eri tavoin. Tietoisuutta käsittelevät filosofiat, psykoterapeuttiset suuntaukset ja persoonallisuusteoriat edustavat metodeillaan ja malleillaan eri tietoisuuden spektrin osa-alueita, ja täydentävät toisiaan. Kukin terapiasuuntaus lähtee liikkeelle omasta suosikki spektrinosastaan. Asiantuntijat, ongelman luonne ja ihminen itse määräävät, mikä spektrinosa kulloinkin on käytössä. Näiden eri näkemysten kieli on tavallisesti yhteenmittaamatonta. Se tarkoittaa sitä, että jos opettelee jungilaisen kielen, sen ajatuksista ei voi puhua kognitiivisin käsittein. Wilber tekee mielenkiintoisen vertauksensa, jossa hän sanoo, että ei radioasemalle kukaan mene otattamaan röntgenkuvia. Silti nämä molemmat spektirin osat ovat tarpeellisia. Ongelman ja yksilön mielenlaatu siis määräävät, mistä psykoterapeuttisesta perinteestä ja spektrin osasta henkilökohtaisia ongelmia on hyvä lähteä lähestyä.

Voin siis lähteä rakentamaan tarinaa masennukseksestani monin eri tavoin. Millainen tarina masennuksesta syntyy, riippuu täysin siitä käsitteellisestä järjestelmästä, jonka toipuja on itselleen omaksunut. Karen Horney korostaa, että itseanalyysissa on tärkeää, että ihminen oivaltaa tiedostamattoman mielen luonteen. Mitä tähän tiedostamattomaan tulee, tunnen itseni kotoisaksi jungilaisen perinteen keskellä. Käsitykseni mukaan monet taideterapeuttiset suuntaukset ovat ammentaneet juuri Jungilta ajatuksiaan. Jungin perinteessä arvostan sitä, että hän korosti ihmisen itseohjautuvuutta ja elämän perimmäistä mysteeristä luonnetta. Kun hänen jälkiään seuranneet, alkoivat käyttää käsitettä ”jungilaisuus”, kerrotaan mestarin tokaisseen: ”Luojan kiitos, olen Jung, enkä jungilainen”. C.G. Jung korosti siis jokaisen yksilön omaa henkilökohtaista tietä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa eheytyä, vaan se voi tapahtua monin eri tavoin.

Kaiken terapian tavoite mielestäni on auttaa ihmistä tulemaan itseohjautuviksi. Asiantuntijat eivät ratkaise ongelmiamme, vaan me voimme itse olla aktiivisia ongelmiemme ratkaisijoita. Kun syöpäni ja työuupumukseni aikana kävin masennukseni pohjamudissa, olen sitä mieltä, että en ollut pelkästään sairas. Perimmäinen jopa kehoni terveyteen vaikuttanut ongelmani oli eksistentiaalinen ahdistukseni tai sitä voisi kutsua myös spirituaaliseksi masennukseksi. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että kaoottinen eksistentiaalinen ahdistukseni mahdollisti mieleni pirstoutumisen ja sen uudelleen järjestämisen. Masennukseni oli tärkeä ja arvokas osa kokonaisvaltaista eheytymistäni. Aikaisemmin kuljin muukalaisena maailmassa, koska oppimani käsitteet olivat ikään kuin suuhuni pantuja. Puheeni ei ollut omaani, vaan se oli jonkin toisen! En ollut koskaan kyseenalaistanut materialistisen maailmankatsomuksen ja länsimaisen elämäntavan mukana minuun iskostuneita arvoja ja uskomuksia. Minulle masennus merkitsi pään tyhjentämistä. Uskomusten ja arvojen mahdollisimman totaalista nollausta. Ainoastaan sisäisen kaaoksen kautta pystyi nousemaan uusi järjestys.

Jungilaisesta näkökulmasta masennuksen voi ajatella olevan punainen merkkivalo, joka kertoo, että nyt moottorissa on paha ongelma. Kun merkkivalo palaa, kannattaa lähteä tarkkaan tutkimaan, mikä on moottorissa vikana. Jungilaisesta näkökulmasta, kun ihmisen elämä on kaaoksessa, ei kyseessä ole mikään satunnainen kaaos. Systeemin merkkivalo palaa, koska prosessi on ohjautumassa väärään suuntaan. Koska ongelma on tiedostamattoman puolella, lähdetään vikaa etsimään peilien kanssa. Masentuneen ihmisen libido, elämän energia, on imetty kaikki tiedostamattoman epämääräiseksi kaoottisen toiminnan voimanlähteeksi. Tiedostamaton on tärkeä tietoisen mielen luovuuden lähde, ja masentuneella tämä lähde on kuivumassa. Kun eksyt omaan sisäiseen pimeään kaupunkiisi, ongelman ratkaisu ei ole se, että yrität mahdollisimman nopeasti päästä sieltä ulos. Päin vastoin jungilaista näkökulmasta kaikesta ahdistavuudestaan huolimatta, on hyvä tutustua omaan synkkään osaansa. Tutustuminen tiedostamattomaan tapahtuu aktiivisen mielikuvituksen avulla peilejä apuna käyttäen. Itseys ei ole nimittäin jotain jo olemassa olevaa vaan itseys rakennetaan heijastamalla lukemattomien peilien avulla kirkkaammaksi suhdetta toisiin ihmisiin. Näin voit löytää pimeän kaupungin jostain kaapista sen avaimen, jonka avulla pääset kaupungin muurin ulkopuolelle löytämään uusia mielenkiintoisia alueita mielenmaisemastasi.

Jungilaisesta näkökulmasta masennus on merkki, joka täytyy tulkita. Minun masennukseni esitti minulle monia kysymyksiä, joihin olen joutunut vastamaan. Miksi minulla on vihafantasioita? Mikä on vinossa elämässäni? Miksi syön suruuni? Mitä minun täytyy tehdä eri tavalla kuin ennen? Tämä kaikki energia, joka minulta tällä hetkellä kuluu asioiden vatvomiseen, mihin se oikeasti haluaa mennä? Jouduin siis muuttamaan itseni. Muutoksen jälkeen en enää ollut masennukseni uhri, vaan pikkuhiljaa, aluksi pienin muurahaisen edistysaskelin, myöhemmin jättiharppauksin, huomasin muuttuvani oman elämäni aktiiviseksi tarinanrakentajaksi.

Minun tarinassani käänne tapahtui, kun muutin korpeen kauaksi kaikesta ja aloin tehdä itseterapiaa ja kirjoittaa. Nykyään kaikki se energia, joka minulta ennen meni asioiden vatvomiseen, siirtyy ensisijaisesti kirjoittamiseen, toki myös työhöni ja järjestötoimintaan. Juuri peilaaminen on tehnyt sen, että prosessini on edennyt, eikä jämähtänyt pysähtyneeksi asioiden vatvomiseksi. En vatvo enää asioita öisin. Teatterini on nykyään kiinni yöaikaan. Yritän välillä muistaa pysyähtyä hiljentymään, koska hiljaisuus on minulle psykologista tehokkuuttaa. Annan mielennäyttämöni mielentilojen improvisoida päiväsaikaan, ja aina kun istahdan tietokoneen ääreen, alkavat mielentilani antaa erilaisia kirjallisia muotoja ajatuksilleni.

Siunaan niitä kaikkia nykyisiä ja minua edeltäviä eläviä ja edesmenneitä ihmisiä, joiden loppumattomista ajatustenketjuista voin ammentaa omaan teatteriini uutta dialogiaineesta. Tänä päivänä koen olevani suht koht eheä Siirtolan Emäntä. Olen se tila, jossa sisäisen näytelmäni näyttelijät improvisoivat näytelmäänsä. Käytän kuitenkin edelleen eri mielentilojani, teatterini persoonia, oman oivalluksen välineenä.  Erityiskiitokset sisäisestä  automaattiseta kirjoittamisprosessini etenemisestä osoitan hypnoterapialle sekä  C.G.Jungille!

http://retiredeagle.wordpress.com/