Kuuntele ruumiisi viisautta – Krooninen kipu opettajana nr. 2

Eilen oli Hesarissa mielenkiintoinen virolaisen lääkärin Madis Tiikin analyysi suomalaisesta terveydenhuollosta. On näköjään muitakin, jotka ihmettelevät suomalaisen terveydenhuollon taantumuksellisuutta. Olemme puhuneet vuosia asiakaslähtöisestä hoitamisesta, mutta silti peruslähtökohta koko terveydenhuollossamme on edelleen muuta kuin aidosti dialoginen.

Terveydenhuollon rakenteet suosivat asiantuntijalähtöistä terveydenhuoltoa. Todellisessa asiakaslähtöisessä hoitamisessa huomioidaan asiakkaan maailmankuva, eikä häntä vain ahdeta lääkärin tai terapeutin ihmiskuvaan. Sen sijaan pikemminkin lääkäri/hammaslääkäri/terapeutti pyrkii asettamaan itsensä dialogisesti täydentäväksi osaksi asiakkaansa maailmankuvaa.

Madis Tiik ilmaisee asian seuraavasti: ”Lääkärit on perinteisesti koulutettu siihen, että he ovat kaiken tiedon ja osaamisen keskiössä. Heidän pitää muuttua palvelijoiksi ja neuvonantajiksi, ja ihmisiä koskevat potilastiedot pitää antaa heille itselleen.”

Totta tosiaan, meidän lääkäreiden ja hammaslääkäreiden tulisi muuttua enemmän palvelijoiksi, opettajiksi ja neuvonantajiksi. Itse pidän sanasta ”valmentaja”. Terveysvalmennus eroaa hoitamisesta siinä, että se kunnioittaa asiakkaan oman itsensä asiantuntijuutta ja asiakkaan itsensä luontaisia parantavia voimia, lumevoimiksikin näitä voi kutsua.

Vastuu terveyskäyttäytymisestä siirtyy ihmisille itselleen, kun kukaan ulkopuolinen ei paranna häntä vaan hän joutuu itse ottamaan ohjakset terveyskäyttäytymisestään ja elämästään. Tällainen ihminen on oikeastaan vastakohta tälle modernille ihmiselle, joka juoksi asiantuntijalta toiselle, saadakseen jos jonkinlaiseen vaivaan käsi valmiiksi ojossa pillereitä ja teknisiä toimenpiteitä. Uuden, aidosti asikaslähtöisen hoidon keskiössä, on transmoderni, monipuolisesti valistettu ja koulutettu, ihminen.

Lääkäri Howard Schubiner kirjoittaa kroonisesta kivusta seuraavasti:

Ruumiisi koputteli merkkinä jonkun asian häiritsevyydestä.  Et kuitenkaan ymmärtänyt mistä.  Niinpä ruumiisi alkoi koputtamaan yhä kovempaa ja kovempaa, luoden lisää vain kipua ja uusia oireita.  Koska et kuunnellut, se ryhtyi rämpyttämään ovikelloa, ja lopuksi se heitti kiven sisään ikkunasta, jotta huomioisit asian.

(Your body was knocking to let you know that something was bothering you. But you didn’t understand it. So, itknocked louder and louder, by creating more pain or new symptoms. When you didn’t listen, it rang the doorbell, and finally it threw a rock through a window to get your attention.)

Kun puhumme terveysvalmennuksesta, on hyvä muistaa, että tietoisuutemme sisällöt eivät ole vain kognitiivisia sanallisia ajatuksia, vaan ne ovat myös tunnetiloja, joihin liittyy oma ainutkertainen fysiologiansa. Mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan, vaikka tämä olikin luonnontieteellisessä 1900-luvulla valtatrendi. Pirstoimme menneenä vuosisatana ihmisen mieleksi ja kehoksi sekä murhasimme samalla hänen sielunsa.

Kroonisia kipuja hoitavan lääkärin Howard Schubinerin ideat ovat täysin synergiassa HopeCoahingin kaltaisen terveysvalmennuksen kanssa. Schubiner korostaa MBS-ajattelussaan juuri sitä, että ihminen itse voi oppia vaikuttaamaan omilla tunnetiloillaan  ja kognitiivisella toiminallaan paranemiseensa. Ihminen voi oppia elämässään oireyhtymiä ja hän voi yhtä lailla myös oppia pois näistä fysiologisista tavoista. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi TMJ oireyhtymästä, jännityspäänsärystä tai fibromyalgiasta kärsivän ihmisen kipu olisi epätodenpaa kuin vaikkapa luumurtumasta kärsivän. Ne ovat täysin todellisia kipuja. Kipu- ja kehon väsymysoireiden lähtökohtana MBS:ssä on kuitenkin opitut neuropsykologiset toiminnat.

Kipu voi kulkea kahta hermoratapolkua pitkin, aivojen”ylätietä” ja ”alatietä” pitkin. Kun kuljetaan alatietä pitkin, kivun merkityksiä ei käsitellä kognitiivisen aivokuoren tiedostamista edistävin toiminnoin, vaan kipu kulkee vain mielen tiedostamattomia automaattisia ratoja pitkin. Emme ole oppineet peilaamaan ja tiedostamaan tunnepitoisia fysiologisia tilojamme. Henkisellä valmennuksellä pyritään vahvistamaan ”ylätietä” eli tiedostamista. Tulemme esimerkiksi terapeuttisen kirjoittamisen (Sisäinen teatteri), meditaation, hypnoosin, itsehypnoosin ja mielikuvaharjoitusten avulla tietoisiksi sisällämme olevista ristiriitaisista osista ja niiden ylläpitämistä tarinoistamme.

Emme voi psykofyysisesti hyvin, jos hallitsevana tilanamme on kehomielitila, joka vetää elämäntarinaamme suuntaan, jonka kanssa emme aidosti ole sinut. Kroonisessa kivussa saatamme elää tarinassa, joka ei kannattele hyvää arvojemme ja haluamiemme uskomusten näköistä elämää. Kun alamme tekemään tietoisiksi kipuun liittyviä tunnetiloja, tulee meille mahdolliseksi oppia uutta suhdetta elämäämme. Voimme vähitellen ohjata identiteettitarinaamme suuntaan, jonka kanssa olemme paremmin sinut. Tällä on myönteinen vaikutus psykofyysiseen tilaamme sekä myös krooniseen kipuumme. Liitän tähän Schbinersin kuvan tästä ”alatiestä” ja ”ylätiesetä”:

WP_20140824_003[1]

 

Howard Schbiners vetää kroonisille kipupotilaille neljä viikkoa kestäviä paranemisohjelmia, joissa tehdään juuri näitä samoja asioita, joita terveysvalmentaja HopeCoach tekee.

  • Krooninen oireyhtymä määritellään uudelleen esimerkiksi kehomieliongelmaksi.
  • Asiakkaalle luodaan positiivisia odotuksia omasta asioihin vaikuttamismahdollisuuksista.
  • Potilaalle annetaan kirjoittamisharjoituksia. (vrt. Sisäisen teatterin harjoitukset: aletaan tunnistaa ja tiedostaa kirjoittaen omia ristiriitaisia osia.)
  • Potilaalle annetaan meditaatio- ja mielikuvaharjoituksia.
  • Hänelle opetetaan affirmaatioita ja uudenlaista sisäistä puhetta
  • Opetetaan aktiviteetteja, joissa ihminen löytää rakkaudellista suhdetta itseen, itsehyväksyntää ja mielihyvää.

Ihmiset eivät saa lohtua kaikkeen fyysiseen pahoinvointiin leikkauksista tai lääkepurkeista, vaan sen sijaan paras apu MBS oireisiin tulee tutkimalla omia ajattelu- ja tunneprosesseja. Krooninen kipu MBS oireyhtymissä on todellinen, mutta se on syntynyt opituista tiedostamattomista ajattelu- ja käyttäytymismalleista. Voimme myös yhtälailla oppia pois kivusta, kun ryhdymme tutkimaan oman elämämme tarinan merkityksiä.

Howard Schubiner ajatukset ovat hienosti myös yhtenevät minätilojen  ja Sisäisen teatterin kanssa. Keholliset oireemme ovat hyvin usein tekemisissä sisäisten ristiriitojemme kanssa:

WP_20140824_001[1]

 

Howard Schubiners kiinnittää huomionsa siihen, että kroonisista MBS-oireyhtymistä kärsii useimmin juuri tunnolliset, muista ihmisistä huolta kantavat, mutta itseensä ankarasti suhtautuvat tunnolliseset ihmiset ja erityisesti naiset. Menneinä vuosisatoina heitä on diagnosoitu ”hysteerikoiksi” tai ”luulotautisiksi”, vaikka heidän kärsimyksensä on aivan yhtä todellista kuin vaikkapa nivelrikosta kärsivän miespotilaan kipu. Kulttuurissamme on mitätöinyt tunteita.

Perinteinen koululääketiede on ollut avuton kipuongelmissa, jonka lähtökohta onkin mielen eikä vain biologian puolella. Edelleen väitän, että on runsaasti kolleegoita, jotka mielellään mitätöivät kehomieli ongelmat ”ei-oikeiksi sairauksiksi”vain siksi, etteivät ne mahdu heidän omaan ymmärrykseensä ja maailmankuvaansa.

MBS oireilusta kiinnostunut lääkäri joutuu ylittämään oman perinteisen tieteenfilosofiansa. Onneksi ihmisen henkilökohtaista kokemuksellsita todellisuutta kunnioittavia lääkäreitä alkaa olla yhä enemmän. Olemme siirtymässä aidosti asiakaslähtöiseen aikakauteen.

 

 

Mainokset

Rakkaudesta voi puhua monin kielin

Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä tärkeämmäksi minulle on tullut henkisyys. Vaikka tunnustaudun kristinuskon ystäväksi, edustan  transmodernia ihmistyyppiä: Ihminen voi kuoriutua itsekseen erilaisten kulttuuristen maailmankatsomusten vuorovaikutuksessa. Vaikka eri uskonnoilla, ja miksei myös joillakin ateistisilla maailmankatsomuksilla (mindfulness), on toisistaan poikkeava filosofinen perusta, ne kaikki voivat kuljettaa meidät sisäiseen rauhaan ja mietiskelvään elämäntapaan.  Raamattu voi olla parhaimmillaan rakkauden runoutta, jossa rakastetaan myös eri lailla ajattelevia.  (Täältä löydät muuten erinomaisen esityksen transmodernismista.)

Mitä eri maailmankatsomusten vuorovaikutus käytännössä sitten tarkoittaa?  Riippumatta uskonnosta tai uskonnottomuudesta, ihmisen tulisi kasvaa väkivallattomaan rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen. Tämän ei tulisi ulottua vain toisiin ihmisiin, vaan kaikkiin luontokappaleisiin. Emme rakenna itsellemme hyvää elämää omistusidentiteetillä (samaistamme itsemme omaisuuteemme) ja siihen läheisesti liittyvällä statusstressillä. Sen sijaan hyvä elämä sisältää kohtuullisen elämäntavan. Työ itsessään, ja sen tuottama aineeton ja aineellinen hyvä muille olevaisille, on arvokasta. Työtä tehdään läsnäolevasti. Emme samaistu negatiivisiin tunnetiloihimme. Rakkaus ja myötätuntoinen suhde itseen ja toiseen on hyvän elämä perusta.

http://farm9.staticflickr.com/8107/8539741787_24b88cc491_z.jpg

Lähestulkoon kaikissa uskonnoissa, ulottuen alkuperäiskansoijen uskonnoista, islamiin ja budhalaisuuteen sekä kristinuskoon on sisäänkirjoitettuna suuri määrä viisautta, jota meidän tulisi kyetä yhdistämään. Itse haen tärkempiin elämän kysymyksiin vastauksia kristinuskosta, mutta en pelkää olla dialogissa tieteellisen maailmankuvan ja muidenkaan uskontojen kanssa. Transmodernissa maailmassa tiede on tärkeää. Se kehittää realiteettitajuamme.

Voimme löytää kristinuskosta, erityisesti mystiikasta ja buddhalaisuudesta valtavan määrän päällekkäisyyttä.  Varmaankin myös islamista, mutta minulle henkilökohtaisesti se on vielä melkoisen tuntematonta mastoa. Joihinkin sen hienoihin mietiskelyperinteisiin olen vain vasta pintapuolisesti tutustunut.

Otan tähän yhden käytännön esimerkin uskontojen yhteneväisistä rukousperinteistä.  Rukous on minulle rakkauden runoutta. Laitan rinnakkain Fransiscus Assisialaisen rukouksen sekä 1700-luvulla elänen intialaisen buddhistin Shantidevan runon.  Molemmat mielestäni kuvaavat ”boddhisatvan” elämää, eli sellaisen henkilön elämää, joka on laajentanut tietoisuuttaan integraalitasolle. Tällöin ihminen alkaa rakkauden ja kaikkiin olevaisiin kohdistuvan myötätunnon kautta vapautua kärsimyksestä.

Transmoderni ihminen ei etsi eroja, eikä halua nostaa itseään toisten yläpuolelle. Sen sijaan hän haluaa, tulla entistä tietoisemmaksi aisoista, jotka yhdistävät meitä. Kansalaiset yli kulttuuristen rajojen, ymmärtävät kaiken elämän pyhyyden.  Myös tieteen tulisi palvella tätä kaiken pyhyytä.

Franciscus Assisilaisen rukous

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Shantidevan runo

Anna minun olla suojelija, niille jotka suojelua tarvitsevat.
Anna minun olla matkanjohtaja niille jotka ovat matkalla.
Anna minun olla laiva, silta ja sisäänkäynti ihmisille, jotka haluavat rantautua.
Anna minun olla lääkäri, lääke ja hoitaja kaikille sairaille olevaisille maailmassa, kunnes kaikki ovat eheytyneet.
Niin avaruus, ja sen hieno osa, maapallo, anna minun tukea kaikkea elämää sen rajattomien luontokappaleiden keskellä, kunnes kaikki ne vapautuvat tuskasta.
Anna minun olla elämän lähde kaikkien olevaisten äärettömässä valtakunnassa.

+++++++++
(May I be a protector to those without protection., A leader for those who journey, And a boat, a bridge, a passage For those desiring the further shore. May the pain of every living creature Be completely cleared away. May I be the the doctor and the medicine, And may I be the nurse For all sick beings in the world Until everyone is healed. Just like space. And the great elements such as earth, May I always support the life Of all the boundless creatures. And until they are released from pain May I also be the source of life For all the realms of varied beings That reach unto the ends of space.
Rukoukset lainattu Arthur Zajoncin kirasta: Meditation As contemplative Inquiry )

Tietoisuustaidot facebookissa.

 

Elämästä parempaa, kun koulutamme Suomeen lisää terapeutteja?

Elämme kummallista aikaa. Me olemme muka älykkäämpi kulttuuri kuin mikään aikaisempi kulttuuri ihmiskunnan historian aikana. Elämme valtavan informaatiomäärän täyttämässä tieteellisen maailmankatsomuksen hallitsemassa ajassa. Samanaikaisesti luonto ja ihmisluonto voivat huonosti.

Masennus leviää kulovalkean tavoin ja psykoterapeutteja tarvitaan lisää ja lisää. Samoin fyysisesti meistä löytyy vaivoja niin paljon, että terveydenhuoltomme kuormittuu koko ajan enemmän ja enemmän. Jos olisin avaruudesta maapalolle saapuva humanoidi, katselisin melko säälien tätä nykyistä elämäntapaamme.

Olen pitkään jo ollut sitä mieltä, että kulttuuriamme vaivaavien ongelmien ratkaisuja haetaan väärästä paikasta. Ei kansantautimme masennus ja terveydenhuoltoa kuormittava fyysisten sairauksien runsaus ja ympäristömme sekä itsemme myrkyttäminen katkea vain sillä, että koulutamme lisää terapeutteja, lääkäreitä ja muita asiantuntijoita.

Medikalisaation mukanaan tuoma ongelma, sairauksien ja henkisen pahoinvoinnin jatkuva lisääntyminen, ratkeaa vasta silloin, kun ihmisille opetetaan tietoisuustaitoja. Opimme katsomaan elämäämme  panoraamana.

Näen muuten tietoisuutaidot huomattavan paljon laajemmin kuin moni muu ihminen. Tietoisuustaitoja ei ole vain se, että teemme ”mindfulness-harjoituksia”, istumme tuolissa esimerkiksi keskittyen hengitykseen. Sen sijaan tietoisuustaidot edellyttävät  sitä, että harjoitamme tietoisuutemme hiljentämisen lisäksi myös luovaa itsereflektiota. Tätä voisi kutsua vaikka oivallusmeditaatioksi tai leikkiväksi mietiskelyksi. Sisäinen teatteri kirjoittaen on eräs tapa harjoittaa tätä oivallusmeditaatiota.

Amerikkalainen lääkäri Matt Mumber suosittelee kahta asiaa integratiivisen lääketieteen lähtökohdiksi. Ne ovat mindfulness- ja itsetuntemusharjoitusten harjoittaminen. Jotta voimme kokonaisvaltaisesti hyvin, täytyy meidän tunnistaa omat tunteemme ja tarpeemme. Emme voi muodostaa kestäviä tavoitteita elämäämme, ellemme aidosti tunne itseämme ja todellisia arvojamme ja sen mukaisia tarpeita.

On oikeastaan melkoisen traagista, että lapset opetetaan samaistumaan tähän ulkoisen tiedon maailmaan. Matematiikan hallitseminen, kielitaidot, historia, yhtä kaikki ovat tärkeitä, mutta kaikkein tärkeintä on tiedon sisäistäminen kokemuksellisen oppimisen kautta. Lapsilla on olemisen taitoja. Lapset ovat luontaisesti filosofeja ja leikkiminen on tärkeä oppimisen tapa, jonka he hallitsevat. Joitakin vuosi sitten tästä leikkimisestä oppimisen välineenä tehtiin muuten väitöskirja. Idealistiosa minua väittää, että maailma olisi huomattavan paljon parempi paikka, kun meiltä aikuiseksi kasvaessa ei tapettaisi filosofoinnin ja leikkimisen taitoja.

Matt Mumber suosittelee mindfulness-harjoituksia sekä itsetuntemusta ennegrammin ja kirjoittamista hyödyntäen. Väitän, että Sisäinen teatteri on sofistikoituneempi tapa tehdä tätä samaa. Sen tekee ainutlaatuiseksi se, ettei ihmistä kategorioida mihinkään valmiisiin muotteihin, vaan kirjoittaja itse luo omat minätilansa tunnistamalla omia totunnaisia käyttäytymis- ja ajattelutapojansa. Toki ennegrammiakin voi käyttää hyväksi tässä omiin minäitloihin tutustumistyössä. (Onko minussa laiskaa osaa? Entä himokasta minätilaa? Entä syöppöä ja juoppoa osaa? Jne.)

Sisäisen teatterin lähisukulainen narratiivinen terapia on poststrukturaalista terapiaa, koska siinä ei aseteta mitään etukäteiskategorioita ihmisen mielen osiksi. Sisäisessä teatterissa ihmisellä on kategoriat, mutta hän luo ne itse itselleen, perustuen mm. omiin tunnekokemuksiin ja muistoihin. Ihminen rakentaa itse itselleen oman itsensä näköiset minätilat työkaluiksi, joilla hän voi työstää mietiskellen ja kirjoittaen omaa tietoisuuttaan. Sisäinen teatteri tehdään juuri sellaiseksi, että se näyttää itseltä. Olen ainutkertainen oma Sisäinen teatterini.

Olennaista Sisäisen teatterin itsetuntemusprosessissa on, että ihminen tunnistaa hallitsevan minätilansa. Mikä minätila minussa on aktiivinen missäkin tilanteessa? Millainen olen pomoni kanssa? Entä puolisoni kanssa, silloin kun suutun? Entä millainen olen vanhempana? Mitkä minätilat ovat olleet minussa aktiivisia eri elämänvaiheissa? Erilaisille, muistoille, tunne- ja kognitiotavoille rakentuvat minätilat nimetään itse. Kipeitä muistoja voidaan oppia minätilojen avulla metaforisesti työstämään, jolloin ne eivät ahdista meitä haamuina teatterissamme. Me siirrymme näin vähitellen elämämme ohjaajiksi, emmekä ole autopilotin ohjauksessa.

Mumber kirjoittaa, että ihminen voi tunnistaa persoonallisuustyyppinsä. Hän kehottaa meitä pohtimaa ennegrammin avulla, mitä persoonallisuustyyppiä edustamme. Sisäinen teatteri on siinä mielessä joustava, että eri elämämme vaiheissa ja eri tilanteissa kussakin meistä on eri minätilat aktiivisina. Persoonamme voi muuttua erilaiseksi elämän tarinamme eri  aikakausina, kun eri minätilat hallitsevat Sisäistä teatteriamme. Niin kuin tiedämme Nallella oli nuorena eri minätila hallitsevana kuin tänä päivänä. Niin kuin useimmilla meistä. Monelle on tuttua myös esimerkiksi se, että kun kuulee jonkun puhuvan puhelimessa, tunnistaa jo hänen äänen sävystä, kenen henkilön kanssa hän puhuu, koska tietty minätila on aktiivisena.

Yhteistä Mumberin kanssa ajattelussamme on se, että kun ihminen mindfulness- ja itsetuntemusharjoitusten kautta tutustuu itseensä, tietää hän, minkälainen elämäntapa hänelle on hyväksi. Kun opin tuntemaan itseäni tiedän paremmin minkälaista ruokaa kehoni kaipaa, mitä liikuntaa tarvitsen ja miten pidän huolta, etten stressaannu liikaa jne. Meistä kasvaa sisältä päin ohjautuvia emmekä ole vain ulkoisen ohjauksen kohteita.

Yhteistä  Mumberin ja minun ajattelulleni on samoin se, että ihmistä kannustetaan henkisyyteen. Tällä tarkoitetaan avarasydämistä henkisyyttä, jossa ihminen pystyy kokemaan oman elämänsä tarkoituksen osana laajempaa kosmista todellisuutta.

Mumberin mukaan itsensä tiedostaminen ja henkisyys ovat käsi kädessä kulkevia käsitteitä. Kun ihminen tulee tietoiseksi itsestään, lisääntyy samalla automaattisesti hänen henkisyytensä. Hän alkaa välittää enemmän yhteisönsä ja luonnon tulevaisuudesta. Tällainen ihminen ymmärtää entistä paremmin, ettei hän ole täällä maailmassa vain itseänsä ja omistamiansa tavaroitansa varten. Itsetuntemuksen lisääntyessä ihminen löytää elämäänsä uusia yhteisöjä hyödyttäviä merkityksiä ja sen aidomman tarkoituksen.

Tietoisuustaidot ovat lääke kulttuurista pahoinvointiamme vastaan. Olemme eläneet henkisesti tyhjää yksipuolistavan materialistisen maailmankuvan aikaa, joka tekee monen elämästä automaattisesti tarkoituksetonta ja pahoinvointia tuottavaa. Uudessa transmodernissa kulttuurissa keskiössä on itseohjautuva itsensä tunteva ihminen: Homo ludens, leikkivä ihminen, joka pystyy integroimaan luovasti erilaisia näkökulmia, kadottamatta kuitenkaan realiteettitajuansa.

Itsetuntemuksemme kasvaessa kykenemme yhdistämään aikuisia hyvän realiteettitajun omaavia minätiloja lapsellisiin luoviin tiloihimme. Löydämme takaisin itsestämme  lapsen leikkivän ja levollisen tavan olla maailmassa.

Asiantuntijat eivät ratkaise ongelmiamme, vaikkakin he voivat olla näkökulmillaan avartamassa tietoisuuttamme. Itse asiassa ajattelen, että asiantuntijakulttuuri, jossa väheksytään ihmisen omaa itseohjautumisen potentiaalia, on keskeinen osa sitä, miksi niin moni ihminen kulttuurissamme voi huonosti. Joku voisi jopa väittää, että asiantuntijat varastavat meiltä itseohjautuvuutemme. Valitettavan usein meitä ahdetaan edelleen lääkärin tai terapeuttimme maailmankuvaan, eikä omaamme.

Itse tarjoaisin sairastavuuden vähentämiseen psykoedukaatiota: Ihmisiä pitäisi pienestä pitäen ohjata erilaisin menetelmin itseohjautuvuuteen, omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen sekä luovaan ongelmanratkaisuun. Tarvitsemme eri alojen ihmisiä opettajiksi monipuolisen itsetuntemuksen lisäämiseksi. Uudelle ajan hengelle rakentuvassa kulttuurissa asiantuntijat ovat dialogikumppaneitamme. Kaikkien tärkein psykofyysisen hyvinvointimme lisääjä olisi se, että jokainen lapsi saisi sen läsnäolevan aikuisen rakkauden ja hyväksynnän, joka hänelle kuuluisi.

Kulttuuri, jossa ihmisiä kannustetaan uraputkessa juoksemiseen, ei kasvata lapsille läsnäolevia ihmisiä. Kun emme saa armoa ja hyväksyntää itsellemme lapsena, kasvaa meistä armottomia suorittajaihmisiä. Tällöin tunnemme olevamme vasta jotakin rakastettavaa  jatkuvan suorittamisen ja omistamiamme esineiden kautta. Jos silloinkaan.

Sisäinen teatteri® – Erilaiset maailmankatsomukset, Harjoitus #17

Monikulttuurinen, erimielisten asiantuntijoiden maailma ei välttämättä ole kaikille ihmisille helppo paikka elää. Monessa ihmisissä asiantuntijoiden ristiriitaiset todellisuustulkinnat tuottavat jopa ahdistusta. Maailma on monimerkityksellinen ja rakentuu erilaisille arvoille ja tietämisen tavoille, mikä vaatii ihmisidentiteetiltä uudenlaista tapaa olla maailmassa.

Ihminen voi muuttua tietoisuustaitojen kautta merkityksiä yhdistäväksi luovaksi todellisuussimulaattoriksi, ”imaginaarioksi”. Päämäärä tässä sisäisessä laitoksessa ei ole suinkaan takertua loppuelämäksi erilaisiin teorioihin, vaan se, että kykenemme päästämään irti vähitellen kaikillisista todellisuuskuvista. Näemme todellisuuden entistä kokonaisvaltaisemmin ja objektiivisemmin – ilman mitään teorioita!

Anderson selostaa tapauksen, jossa masentunut mies menee vaimonsa kanssa perheterapiaan. Istunnoissa kävi ilmi, että suuri ahdistusta tuottava tekijä oli se, että he tunsivat olevansa keskellä asiantuntijoiden moraalista taistelukenttää. Heitä neuvovien asiantuntijoiden välillä tuntui olevan perustavaa laatua oleva ristiriita siitä, oliko mies itse vastuussa masennuksestaan vai oliko hän vain biologiansa uhri.

Pariskunta kyseli nyt terapeutin mielipidettä. Oliko ongelma vain miehen biologiassa, vai pystyikö hän tekemään itse asialle jotakin, eli oliko kyseessä esimerkiksi emotionaalinen stressireaktio? Terapeutti sanoi, että hän ei tiedä, mikä on ratkaisu tähän kysymyksen. Sen sijaan hän kehoitti paria elämään muutaman päivän kerrallaan elämäänsä ikäänkuin ongelma olisi biologinen ja toisina päiviä siten, että kysymyksessä onkin psykologinen ongelma.

Minätilojen kielellä saman voisi sanoa, että pariskuntaa kehoitettiin aktivoimaan draamallisesti erilaisia minätiloja. Joinakin päivinä he täyttäisivät mielennäyttämönsä  minätiloilla, jotka katsovat maailmaa materialistisen maailman kautta, ja toisina päivinä he aktivoivat itsessään tiloja, joiden avulla he katsoisivat maailmaa toisen psykologisen todellisuuskuvan kautta.

Transmoderni ihminen on ”moniminuus”. Hän ei vain samaistu erilaisia maailmankuvia omaaviin minätiloihnsa, vaan hän kykenee olemaa tilojensa ohjaaja. Hän kestää epävarmuutta ja hämmennystä. Hän ei halua kontrolloida kaikkea, vaan hän ymmärtää, että luovassa ongelmanratkaisussa tarvitaan mielikuvituksellisuutta, erilaisissa maailmankuvissa leikkimistä, ja hetkiksi kaikista teorioista irti päästämistä. Moniminuus voi omaksua tietoisuustaitoja, jonka jälkeen hän kykenee ajattelemaan ajatuksiaan ja  tarinoimaan tarinoista, säilyttäen realiteettitajunsa. Hän osaa taitavasti yhdistää erilaisia viisausperinteitä ”metatasolla”.

Harjoitus 17Mieti millaisia maailmankuvia eri elämäsi vaiheessa syntyneet minätilasi edustavat. Seuraavassa eräitä mahdollisia maailmankuvia.

  1. Länsimaisten myytti edistymisestä, jossa yltiöpäisesti luotetaan teknologian kehittymiseen ja taloudelliseen kehittymiseen. Tämä näkemys ratsastaa ajatuksella, että kun aineelliset olosuhteet tulevat paremmaksi, kaikki ihmiset voivat paremmin.
  2. Marxilainen tarina vallankumouksesta ja kansainvälisestä sosialismista.
  3. Kristittyjen fundamentalistien tarina paluusta yhteiskuntaan, jota ohjaavat kristittyjen arvot ja Raamatun uskomukset.
  4. Fundamentalisti islaminuskoisten tarina yhteiskunnasta, jota ohjaa islamilaiset arvot ja Koraanin uskomukset.
  5. Vihreiden tarina, jossa luovutaan edistyksen myytistä ja luodaan uudet ekologiset arvot.
  6. Uusi ideologia, jossa ihmiset pääsevät eteenpäin löytämällä uuden olemisen tavan ja dialogisen elämän ymmärryksen.
  7. Feministinen maailmankuva. Kulttuuriset uskomukset rakentuvat patriarkan arvoille.(Voit lisätä tähän listaan maaalmankatsomuksia, jotka edustavat omia minätilojasi).

Tutki näitä minätilojasi Sisäisen dialogin kautta. Voit käyttää niitä myös reflektiivisen oppimisen välineenä. Lue vaikka joku mielenkiintoinen psykologinen artikkeli tai muu tarina, ja peilaa luovan kirjoittamisen ja lukemisen kautta informaatiota erilaisia maailmankuvia edustaviin minätiloihisi.  Tutustuminen itseesi on Sisäistä teatteria, jota voit ruokkia loppumattomasti erilaisia tietoperinteitä edustavalla materiallilla.

Esimerkiksi minussa minätiloistani Tuomas edustaa materialistista maailmankatsomusta, Mielikki ekologista elämäntapaa, Tyttönen fundamentalisti kristittyä, Simone on kommunisti ja feministi, Katarina kokoomuslainen materialisti ja Tiedemies sekä Anna integroituneita uuden ideologian kokonaisvaltaista viisautta edustavia minätiloja. Islamilaista tilaa minulla ei valitettavasti ole (Se voisi olla mielenkiintoista, vaan vaatisi aikamoista opiskelua).

WP_20131019_003[1]Löydämme tasapainoa itseemme, kun puramme tilojemme taakat ja onnistumme neuvottelemaan sisällämme olevat ristiriidat  sopusointuisemmaksi kokonaisuudeksi. Se että voimme luoda koko elämämme läpi uusia minätiloja, mahdollistaa joustavuutemme.

(Muista työstäessäsi minätiloja, että kirjoitusprosessi ovi olla liian rankka, mikäli psyykeeseesi ei ole vielä kehittynyt aikuisia, turvallisia vahvoja realistisia osia. Kirjoittaessa voi nousta esiin voimakkaita vihan, häpen ja ahdistuksen tunteita, jolloin tarvitset ulkopuolista tukea.  Jos et ole varma kantokyvystäsi, turvallisinta on kirjoittaa terapeutin kanssa yhteistyössä tai terapeuttisessa kirjoitusryhmässä. Lapsiosasi tarvitsevat turvallisia aikuisia osia, tai jos sinussa ei niitä ole, ulkopuolisen tällaisen ihmisen!)

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Poliitikot teatterikouluun?

Ei tarvitse meidän kansalaisten länsimaissa hävetä mitä tulee tietoisuustaitoihin. Meillä on ollut useita eläviä esimerkkejä aikaansa edellä olevista ihmistä, jotka ovat kyenneet oman tietoisuutensa ohjaukseen.  Loistavia esimerkkejä näistä kokonaisvaltaisista ajatellijoista ovat, kuten aikaisemmin olen jo tuonut esille,  Sören Kierkegaard nimimerkkiensä teatterillaan, sekä ”herra Fantasia”,  Carl Jung aktiivisella mielikuvituksellaan.

Näen yhtenevänä näiden kahden mestarin ajattelussa sen, että he molemmat korostavat itsereflektion olevan rationaalisesta ajattelusta irti päästämistä. Hybridin ihmisen toki kannattaa peilata ajatuksiaan tieteelliseen tietoon, mutta tietoisuuden ohjauskeskuksemme on tietoisuustaitoja harjoittaessa egon – tietoisten minänosien – ulkopuolella. Sijoittaisin nämä kaksi loistavaa länsimaisen perinteen ajattelijaa neointegraaleihin transmodernisteihin. He olivat 2000- luvun alun ajan hermolla jo ennen kuin tavallisilla kansalaisilla oli hajuakaan tietoisuustaidoista. Massaihminen näyttäisi kuitenkin parhaillaan pääsevän tietoisuuden evoluutiossa eteenpäin.

Leikittelin aikaisemmissa blogeissani New Age ja Old Age –ajoilla, ja samalla Europan Standford keskuksen tutkijan Roland Benedikterin ja muodonmuutoksellisen oppimisen professorin Markus Molzin ajatuksilla. Peilasin ajatuksiani heidän kirjoittamansa artikkeliin The rise of neo-integrative worldviews – Towards a rational spirituality for the coming planetary civilization”. Suosittelen tätä, kaikille jotka haluavat tutustua syvemmin neointegraaliin ajatteluun.

Ymmärrän muuten hyvin, että poliitikoilla on tänä päivänä vaikea tehtävä edessä. Kunnioitan heitä haasteellisen tehtävän edessä.  En haluaisi olla Jyrki Kataisen housuissa. Politiikan käytännön toimijat joutuvat ohjaamaan erilaisia moniarvoisia ryhmittymiä synkroniaan, ja totta on, että monikulttuurinen aika luo monessa ihmisessä – myös poliitikossa – hämmennystä. Ehkä juuri siksi monet kansalaiset eri sosiaalisissa ryhmittymissä, ilman tietoa paremmasta, takertuvat vanhoihin, turvallisiin populistisiin, ”retrokonservatiivisiin” Old Age-ajattelumalleihin. Osa ruohonjuuritason tavallisista kansalaisista puolestaan tavoittelee jo tietoisuudellansa neointegraaleja tasoja. Taiteet ovat tässäkin asiassa edelläkävijöitä.

Tuhannen taalan kysymys on, kuinka päättäjät voivat ohjata kulttuuria, jossa on erilaisia ristiriitaisia intresseja ja arvoja edustavia ryhmittymiä? Itse ajattelen neointegraalista näkökulmasta, että poliitikoilta vaadittaisiin nyt enemmän niitä ominaisuuksia, joita esimerkiksi taitavalla teatterin ohjaajalla tai kapellimestarilla on. Ehkä teatterikoulun opettajien kannattaisi vierailla eduskunnassa säännöllisesti? Poliitikot voisivat harjoitella samaistumista erilaisia viitekehyksiä edustavien ihmisten maailmankuviin. Ehkä draamaa tarvitaan paitsi kouluissa myös eduskuntatalossa.

Karrikoiden Old Age ajatteluhan nojaa meillä länsimaissa materialistiseen autoritaariseen tieteeseen, ja otsaryppyiseen haluun kontrolloida kaikkea tämän maailmankatsomuksen faktatiedolla. Erilaisten maailmankuvien puristuksessa poliitikko joutuu nyt synkronoimaan eripuraisia ääniä eheäksi ja eettiseksi näytelmäksi, tavoitteena onnellinen tarinan päätös, kunakin ajanjaksona. Tässä todellisuudessa huumoria ja mielikuvitusta on luvallista käyttää. Teatterikoulutuksen saanut poliitikko hyväksyy sen, että materialistinen maailmankatsomus on yksi tärkeä näkökulma muiden joukossa.  Neointegraali poliitikko teatterinohjaajana ei perusta ohjaustaan pelkään tietoon vaan kokonaisvaltaiseen asioiden laajempaan dialogiseen ymmärrykseen.

Oma mielipiteeni on, että kehittämällä kansalaisen tietoisuustaitoja ja itseohjautuvuutta, voidaan päästä eroon populistisista ehdollistumista. Vastalääkettä on siis esimerkiksi terapeuttinen taide, keholliset meditaatiomenetelmät, ”mindfulness” ja draamallinen, dialektinen moniminuus, sellaisenaan kuin se on esimerkiksi Sisäisessä teatterissa, Ego State terapiassa, jungilaisessa analyysissä, Voice Dialogissa, psykodraamassa ja vaikkapa psykosynteesissä. Ne vastaavat hyvin uuden monikulttuurisen aikamme haasteisiin.

Teatterin näkökulmasta persoonaamme ohjaavat monet erilaiset minuuden äänet, jotka heijastavat ehdollisutumina kulttuuriamme ja sisäisiä traumojamme. Tarvitsemme Sisäiseen teatteriimme monipuolisen skaalan erilaisia minätiloja, sekä rationaalisia (moderneja) että impulsiivisia ja luovia (postmoderneja).

On mahdollista Sisäisen luovan keskustelevan prosessin kautta yhdistää sisällämme postmodernin ajan pirstoutuneisuus ja moderni järki. Kun kykenemme tiedostamaan kaikki äänemme, myös ne äänet, jotka kuuluvat meissä kuiskauksina ja saamme monet sisäiset äänemme synkroniaan, kykenemme paremmin vastaamaan globalisaation myötä syntyneisiin erilaisten maailmankuvien haasteisiin.

Niinkuin neointegraalissa makrokulttuurissa, emme voi koskaan saavuttaa täydellistä ristiriidatonta tilaa myöskään mikrokulttuurissamme, sisäisessä maailmassamme. Sen sijaan voimme oppia sietämään jonkinasteista ristiriitaa ja hämmennystä, sekä voimme nousta niiden yläpuolelle luovuudellamme. Saavutamme näin uusia metatasoja, joilla voi olla tilaa ristiriitaisille maailmankatsomuksille.

Haluaisin korostaa kulttuurien kanssakäymisissä erityisesti tätä ihmisen henkistä puolta. Myös Benedikter ja Molz kiinnittävät tähän huomiota. Heidän mukaansa neointegraali henkinen ihminen ei ole epärationaalinen, epä-älyllinen saatikka dogmaattinen. Sen sijaan hänellä on kyky itsensä itserefleksioon. On mahdollista löytää uskontojen eri vertauskuvapankeista sellaisia tulkintoja omaan henkisyyteemme, jotka auttavat meitä ulottamaan armoamme myös toisinajattelijoihin ja erilaisten uskonnollisten sekä ateististen traditioiden ihmisiä kohtaan.

Itseäni kiinnostaa kristinuskon metaforat, mutta ei tulisi mieleenikään, että kaikkien maailman kansalaisten olisi omaksuttava kristinuskon käsitteet. Arvostan sen verran paljon muita kulttuureita, että katson ihmisen perusoikeudeksi sen, että hän saa itse integroida oman maailmankuvansa haluamistaan aineksistaan. Yhden tavoitteen haluaisin kuitenkin ulottaa kaikkien sivilisaation kansalaisille: väkivallattoman rakkauden.

Uuden ajan ihmisen ei tarvitse takertua mihinkään yksittäiseen autoritaariseen uskonnolliseen, tieteelliseen tai poliittiseen paradigmaan, vaan hän voi löytää rauhan, turvan ja levon sisältään harjoittamalla persoonalleen sopivia tietoisuustaitoja. Tämän jälkeen maailmankuva ei ole valinnut häntä, vaan hän on tietoisesti itse valinnut oman maailmankuvansa. Samalla hän kasvaa itseohjautuvaksi, oman itsensä parhaaksi asiaintuntijaksi, joka osaa olla dialogisessa suhteissa erilaisiin maailmankatsomuksiin. Kun ihminen löytää mietiskellen armon ikuista epätäydellisyyttänsä kohtaan hyväksyy hän helpommin myös maailman epätäydellisyyden.

Toivon hybridi kulttuuri on siirtymistä tietokeskeisestä ajasta laajemman kokonaisvaltaisen ymmärryksen aikaan.

Benedikter ja Molz mainitsevat sen, että kaikilla tasoilla, poliittisissa, kulttuurisissa henkisissä ja uskonnollisisissa keskustelukäytännöissä olisi käytävä läpi muodonmuutos. Meidän olisi vastattava  ”paradigman evoluutiolla” integratiiviseen, poikkikulttuuriseen, poikkiuskonnolliseen ja poikkikansallisiin haasteisiin. Halusimme tai emme, näytämme olevamme kulkemassa planetaarista sivilisaatiota. Tässä kehityksessä meidän täytyy kuunnella kaikkien kansakuntien ääniä, myös pienimmillä, köyhillä kansoilla ja erilaisilla alakulttureilla, on meille jotakin annettavaa.

(Sisäinen teatteri facebookissa.)