Päästä itsesi flow-tilaan, uutta muotoa tuottavaan transsiin!

Jos olet lukenut blogejani, tietänet, että sijoitan hyväksyvän läsnäolon lisäksi luovat transsit osaksi tietoisuustaitoja.

Uutta muotoa tuottavaa flow-tilaa hyödynnetään monissa itsetuntemusmenetelmissä kuten vaikkapa terapeuttisessa tanssissa tai Sisäinen teatteri-kirjoittamisessa.  Transsitilassa alat etääntyneenä, ”meta-asemassa”, tunnistaa, luokitella ja käyttää hyväksi erilaisia puoliasi. On mahdollista henkilöistää tilat  leikillisiksi mielikuvitushahmoiksi. Uskallat kirjoittaen lähteä leikittelemään mielikuvituksellasi ja  mielesi osilla.  Vaarallista? Voi olla pelottavaa ja joskus vaarallista ihmisille, joilta realiteettitaju on hukassa ja jolle ei ole kehittynyt aikuisia turvallisia omaan tietoisuuteen. Jos epäilet psyykkistä kantokykyäsi, aloita terapeuttinen prosessisi ryhmässä tai yksilöprosessissa, kokeneen yksilöterapeutin tai taideterapeuttisen ohjaajan ohjaamana.

Muistan aina muistuttaa luennoillani siitä, että toisesta näkökulmasta katsottuna, on myös vaarallista olla koskaan tutustumatta itseensä.  Huolimatta korkeasta elintasostamme, masennus ja addiktiot ovat kansanvitsauksia.  Myös aineellisesti hyvinvoivilla ihmisillä on masennusta ja elämäntapaongelmia. Ihan vain sen vuoksi, että meiltä puuttuu sisäisyys.

Kuinka paljon mahtaakaan kansalaisten pahaa oloa selittyä sillä, ettei uupunut ja loppuunpalanut ihminen osaa tunnistaa ja ilmaista millään tavalla sisäistä kokemustaan ja sen tunnetiloja.  En usko, että kaikki, terapiasta mahdollisesti hyötyvät ihmiset, voisivat koskaan saada terapiaansa. Taloudellisia resursseja tälläiseen ole.  Onneksemme meillä on tietoisuustaito-opetusta yhä enemmän.  Tietoisuustaitojen lisäännyttä ihmiset alkavat ottaa yhä enemmän vastuuta sisäisestä maailmastaan, oman elämän tunnetilojen ja elämäntapojen ohjaajana. Itsetuntemus prosessiin ei tarvitse vain järkeä vaan myös järjestä irti päästämistä.

Joseph Campbell (1904-1930) oli amerikkalainen professori, kirjailija, uskontotieteilijä ja mytologioiden tutkija. Kun peilaan hänen ajatuksia omaan sisäiseen matkaani, minun on hyvin helppo ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan.

WP_20150228_008

Campbell jakoi ihmiset kolmen eri polun kulkijoiksi:

1)  Kyläelämää elävät

Nämä kyläelämää elävät  edustavat ”normaaliaegon ideaalielämää, ottaen vastaan kyseenalaistamatta heille annetut roolimallit ja sosiaaliset rakenteet.  Kylän asukas elää esimerkiksiamerikkalaisesta unelma elämää” (jos sellainen on vielä olemassa). Esimerkillinen kylän asukas on kiltti tottelevainen lapsi, käy kiltisti koulunsa, tulee ylioppilaaksi ja menee ehkä jatkokoulutukseen, menee sitten naimisiin ja saat lapsia, ostaa talon ja tekee mahdollisimman paljon rahaa, jää eläkkeelle ja sitten kuolee.

Tässä elämäntavassa ei Campbellin mukaan välttämättä ole mitään vikaa sinänsä.  Joillekin ihmisille tämä voi olla varsin hyvä ja tyydyttävä elämäntapa.

On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät tahdo tai eivät osaa elää kyläläisen elämää.  Monelta sitä paitsi osallistuminen tähän elämään on evätty väärän ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, väärän uskonnon, sukupuolen tai sosioekonomisen statuksen vuoksi. Ehkä joku ihan vain omapäisyyttään halua lähteä kylästä, koska ei koe haluavansa elää sen sääntöjen mukaan.  Moni ihminen on vieraantunut kokemiensa traumojen vuoksi kyläihmisen elämästä. Elämän koettelemukset kuljettavat hänet hukkamaalle 

2) Hukkamaan asukkaat (wasteland)

Hukkamaan asukkaat eivät osaa elää naama pokerina kyläelämää.  Sen sijaan he elävät negaatiota hukkamaassa.  Voimakkaimpia tunteita siellä on kyynisyys ja apatia, ja riesana addiktiot ja itsetuhoisuus. Hukkamaan asukki asuu osittain tai kokonaan irrallisena valtakulttuurista, ja hän saattaa olla osa jotakin pienempää alakulttuuria.

Kun ihmiset hakevat henkistä apua, he ovat tavallisesti hukkamaalla; he eivät ole osallisena kyläelämässä.  Usein hoitavan yhteisön tavoite on saada nämä kansalaiset takaisin eläjiksi kyläelämään.  On hyvä oivaltaa, että tämä voi olla mahdollista, mutta se voi olla henkilölle myös mahdotonta.

On nimittäin niin, että joskus kyläelämästä vieraantunut on voinut saadasielun merkinsyvään tietoisuuden muodonmuutokseen.  Henkilölle ei ole välttämättä enää mahdollisuksia palata takaisin kyläelämään. Hänen tietoisuutensa kun on käynyt läpi palautumattoan muodonmuutoksen. Se johtaa hänet tiedostamisen matkalle.

3) Tiedostamisen matkalle lähtijät

Kun kyläelämä ja hukkamaan elämäntapa edustavat vastapareja, toisen sisältäessä sen, minkä toinen kieltää, tiedostamisen matkalle lähtijät lähtevät yhdistämään eli integroimaan näitä vastakohtia. He kykenevät nousemaan kaksijakoisuuksien, dualismien, yläpuolle. He eivät sokeasti luota kyläeläjien valmiisiin rooleihin ja sääntöihin, mutta eivät myöskään kyynisesti hylkää niitä.

Sen sijaan nämä matkailijat lähtevät Star Trekin tapaan matkalle tuntemattomaan, alueille, joilla kukaan muu ei ole käynyt. Tällä matkalla avautuu suurempi tietoisuus ja uusien mahdollisuuksien meri. Monet suuremmat tai pienemmät ajattelijat ovat kuvanneet tätä matkaa suurena seikkailuna.  Minulle tietoisuustaitojen kokemuksellinen tutkiminen on tarjonnut suuren seikkailun.

Tiedostamisen matkalle lähtijät ovat löytäneet kutsumuksensa. Jokin on koskettanut heidän sieluaan, minkä jälkeen hämmästys ja uteliaisuus aukeavat. Olet löytänyt sen, mitä tarvitset. Tiedät kristallin kirkkaaksi, minkä vuoksi elät ja mitkä ovat elämäsi päämäärät.

Campbellin mukaan on ihmisiä, jotka kieltäytyvät kutsumuksestaan, mutta se koputtelee tämän jälkeen toistuvasti ovea. Kutsumuksesi voi olla kirjoittaminen, eläinten hoitaminen, maalaaminen tai musiikki, tai voit uppoutua tieteeseen tai teknologiaan, tai saatat vaikkapa hoitaa ihmisiä, ja tuntea työssäsi syvän ihmisten välisen yhteenkuuluvaisuuden. Kutsumuksesi ei käske sinua toteuttamaan egosi tarpeita, vaan se kertoo, minkälaisia hyviä asioita sinulla on annettavanaan maailmalle.

Kun et kuuntele sieluasi ja sen kutsumusta, on mahdollista, että kuljet kyläelämäsi asukkaana koko matkan vuoren huipulle. Huomaat sitten elämäsi loppupuolella, että olet noussut väärälle vuorelle. Kuolet rytinällä ja ulisten. Sielun herättäjiä, usein keski-iässä, ovat sairaudet, oireet, epäonnistuneet ihmissuhteet, masennus, addiktiot jne. Kärsimyksemme on myös mahdollisuutemme.

Kutsumuksemme kutsuu meitä luovaan transsiin, resonoimaan yhdessä sielumme kanssa. Transsin tarkoitus ei ole korjata meitä normaaleiksi eläjiksi kyläelämään, eikä tarkoitus ole hukkua siihen.  Sen sijaan sen harjoittajat kuljettavat itsensä korkeammille tietoisuuden tasoille, löytämään luovuutensa ja sen yhteisöllisen annin. Transsitilamme mukana  saavutamme iloa , muodonmuutosta, henkilökohtaisia pieniä tai isoja saavutuksia ja hyvää terveyttä.

Luova transsi sisäisessä todellisuudessa on eheytymisen, integraation, mahdollisuus. Voimme koota rikkinäisen ruukkumme. Sisäisessä teatterissa kutsun sitä psykodraamalliseksi transsiksipäästämme itsemme luovaan muuntuneesen tajunnantilaan, flow-tilaan.   Gilligan (kts. lähde alla) kutsuu samaa  generatiiviseksi, uutta muotoa tuottavaksi, transsiksi. Transsissamme rohkenemme päästämään tietoisen mielemme ja luovan tiedostamattoman mielemme yhteiseen tanssiin. Uskallamme päästää irti hetkiksi kriittisistä ja analyyttisistä puolistamme ja leikkimälle katalysoimme esiin itsestämme erilaisia vaiennettuja puoliamme.

Sisäisen teatteri periaatteet rakentuvat näköjään samoille kuin Stephen Gilliganin generatiivinen transsi. Koko identiteettimme ja sen todellisuuskuva siivilöidään ja rakennetaan käyttämiemme todellisuusfilttereiden avulla. Toisella tavoin sanottuna, eri aikoina henkilöhistoriaamme syntyneet tunnelatautuneet tilamme ovat kuin liimaa, jotka liimaavat yhteen yhdenlaisia ajatusrakennelmia. Sisäisesti eheä ihminen on tehnyt sovun ristiriitaisten puoliensa kanssa.

Kun opimme hyödyntämään muuntuneita tajunnantiloja luovien menetelmien, itsehypnoosin ja hyväksyvän läsnäolon avulla, voimme halutessamme hajottaa ja uudelleenrakentaa identiteettimme tuottamaa todellisuuskuvaa aina vain uudestaan.  Meistä tule yhä tiedostavampia ja luovempia oman sisäisen maailmamme ohjaajia.

Lähteenä: 

Stephen Gilliganin, Generative Trance: The Experience of Creative Flow 

Kati Sarvelan Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Mainokset

Elämämme paketissa ei ole vain suklaasydämiä

Tietoisuutaitojen kautta meissä tapahtuu paljon muutoksia. Luettuani Arthur Zajoncin kirjan, peilaan nyt yhteen hieman omia ja hänen ajatuksiaan.

++++++++++++++++

Tietoisuustaitojen avulla siirrymme integratiivisen tiedon maailmaan

Arthur Zajonchan on amerikkalainen fysiikan professori ja antroposofi. Hän kertoo yhdistävänsä fysiikan opintoihin aina mietiskelyä. Hän pysäyttää oppilaansa tieteellisten kokeittensa ja saamiensa uusien uusien kokemusten jälkeen aina mietiskelyyn. Koaneina hän käyttä kvanttifysiikan paradokseja. Hän haastaa oppilaansa sekä huomion keskittämiseen ja filosofiseen ajatteluun. Zajonc pitää myös poikkitieteellisiä luentosarjoja, jossa pyritään yhdistämään humanistisia tieteitä luonnontieteisiin.

 

Tein vaatimattoman hypnoterapian lopputyöni sen integratiivisuudesta. Hypnoterapia, ja erityisesti sen suuntaus Minätilojen terapia, on integratiivinen terapeuttinen menetelmä, jossa voidaan yhdistää erilaisia (psykoterapeuttisia) viisausperinteitä toinen toisiinsa.

Minua on vuosikymmeniä kiinnostanut luonnontieteellisen maailmankuvan laajentaminen. Viihdyn erinomaisesti esimerkiksi Lauri Rauhalan fenomenologiassa ja Jungin psykodynaamisessa arkkityyppien maailmassa. Kotipesäni on kuitenkin hypnoterapiassa, erilaisten minätilojen mietiskelvässä mielikuvitusmaailmassa, Sisäisessä teatterissa.

Tietoisuustaitojen avulla kuljetamme itsemme integratiivisen tiedon maailmaan. Siihen samaan muuntuneiden tajunnantilojen maailmaan, jossa hypnoosissakin kuljetaan. Lähtöruutuna tietoisuustaidoissa on hiljentyminen. Voit tehdä sitä monenlaisin erilaisin ja eri kulttuureita edustavin harjoittein, esimerkiksi luonnossa, kuunnellen läsnäolevasti rauhallista musiikkia tai vaikkapa hengitysharjoituksin. Haet yhteyden sisäiseen kokonaisvaltaiseen kokemukseesi. Tämän jälkeen voit avata itsesi mietiskellen erilaisten näkökulmien leikkiin.

Tässä sisätodellisuutemme maailmassa ei ole yhtä tietoteoriaa, vaan niitä on lukemattomia. Maailma ei näyttäyden tietoisuustaitojen harjoittajalle sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin hän on. Ja meitä on moneksi.

Niin kuin puunlehti, myös ihminen voi ottaa monelaisia erilaisia muotoja, riippuen siitä, mihin suuntaan hän itseään mietiskellen ohjaa. Monet lehdet ovat valitettavasti  kitukasvuisia, huonosti voivia.

++++++++++

Tietoisuustaidot kuljettavat meitä erilaisten maailmankuvien leikkiin

Yleensähän ajatellaan, että rikkinäinen maailmankuva on sairaan, pirstoutuneen ihmisen maailmankuva. Tänä päivänä alkaa dissosioitunut eli pirstoutunut ihminen olla pikemminkin normi kuin poikkeus. On normaalia olla monikulttuurisessa ja informaatiotulvan keskellä epänormaali. Amerikassa yli puolet 32-vuotiaista aikuista täyttää ahdistushäiriön kriteerit (kts. Liinan blogi). Syömishäiriöit, addiktiot, masennus jne. ovat normaalin postmodernin ihmisen ongelmia.  Tänä päivänä alkaa olla epänormaalia olla normaali.

Tilanteemme  ei tarvitse kuitenkaan jatkua tällaisena. Voimme opettaa ihmisille tietoisuustaitoja. Kun löydämme monet ristiriitaiset puolet itsestämme, voimme tutustua omaan sisäiseen kaupuunkiimme ja sen asukkaisiin.  Vapautamme itsemme erilaisten maailmankuvien leikkiin.  Rakennamme siltoja pirstoutneitten osiemme välille.  Pirstoutumisemme ei tarvitse olla sairautta, vaan tietoisuutemme osat tarjoavat meille oivallusvälineitä hyvään elämään.

Voimme käyttää erilaisia sisäisiä ristiriitojamme mietiskelymme työkaluina. Tämä kuljettaa meidät kohti tasapainoisempaa elämää, jossa kykenemme toimimaan viisaasti, kuunnellen erilaisia tunnetiloja. Tunteemme kun ovat kokonaisvaltaisen eettisen viisautemme ytimessä.

Tietoisuustaidoilla voimme paitsi koota itseämme, voimme muuttaa toimintaamme maailmassa. Tietoisuutemme ymmärryksen laajentuessa mietiskelyssä tapahtuvan kokemuksellisen oppimisen myötä: meistä tulee vähemmän omaa etua ajattevia, yhteisöllisempiä, kärsivällisempiä, joustavampia ja luovempia. Valitsemme itse tiedostavasti oman elämäntapamme.

Siedämme paremmin erilaisuutta, emmekä koe erilaisia maailmankuvia uhkana itsellemme. Meille tulee vähemmän tärkeäksi osoittaa olevamme oikeassa. Otamme avoimemmin, mutta myös kriittisesti vastaan sen, mitä luonto ja ihmisluonto meille antavat. Mietiskelevästä kokemuksellisesta oppimisesta käytetään nimitystä ”kontemplatiivinen pedagogiikka”.

++++++++++++

Tietoisuustaidot ovat ”kontemplatiivista pedagogiikkaa”

Yhteistä eri ammattialoja edustaville kontemplatiivisen pedagogiikan edustajille on Zajoncin mukaan, että he pohtivat vaihtoehtoja luonnontieteelliselle reduktiiviselle ajattelulle, anglo-amerikkalaiselle materialistiselle metafysiikalle. Suomeksi sanottuna luonnontieteellinen ajattelu ja sen faktojen maialma on vain yksi tapa ajatella. Se on tärkeä tapa, koska se kehittää realiteettitajuamme. Mutta löydämme myös rinnakkaisia tapoja hahmottaa todellisuuttamme.

Luonnontiede on vain yksi tietämisen tapa. Se on hyvä menetelmä moneen asiaan, mutta sen huono puoli on ollut, ettei se ole antanut tilaa meille olla kokonaisia kokonaisvaltaisia kehomieli kokemuksiamme hyödyntäviä ihmisiä, jotka halutessaan saavat olla myös henkisiä luontokappaleita.

Kun olemme hankkineet itsellemme tietoisuustaitoja, saamme olla halutessamme jälleen sieluja, henkisiä ihmisä. Muistaakseni se oli ekofilosofi Henryk Skoliowski, joka sanoi, että oleminen ei huuda vaan se kuika.  Voimme kuulla mietiskellen hiljaiset äänet sisältämme ja löydämme takaisin itsellemme elämämme kutsumuksen, ja sen tarkoituksen. Emme leikkaa itseämme irti luonnosta, vaan osallistumme luonnon normaaliin kiertokulkuun.  Elämme hyvää elämää, emme vain itsellemme vaan myös yhteisöllemme.

Elämämme ei tarvitse olla mitään suurta, perinteisesessä mielessä. Suuri elämä voi olla levollista elämistä pienissä kuvioissa, arkisten ilojen keskellä. Ja mikä parasta, saamme olla epätäydellisiä ihmisiä.

Filosofi Alain Botton väittää, että suurin epäoikeudenmukaisia yhteiskunnallisia rakenteita ylläpitävä voima on statusstressi tai oikeammin statusahdistus (status anxiety), se että kadehdimme läheistemme hyvää, erityisesti aineellista hyvää. On äärimmäisen vapauttavaa, vapauttaa itsensä statuskilpailusta luovuuden leikkiin.

+++++++++++

Tietoisuustaidot ovat vastalääkettä statusstressille

Tietoisuustaidot ovat vastalääkettä statusstressille. Itselleni oli vapauttavaa saada kokea täällä Kuumussa, Pohjois-Kuhmossa, kuinka onnellinen elämä voi olla pienissäkin puitteissa. Emme tarvitse luksuselämään porekylpyjä, Helene Schjerfbeckin tauluja seinille, emme kotielokuva studiota. Sen sijaan voimme kylpeä yhteissaunassa mukavien kavereiden kanssa, voimme maalata itse tauluja seinillemme, voimme käydä aamukävelyllä keväisessä metsässä katselemassa läsnäolevasti arjen ihmeellistä joka päivä muuttuvaa kauneutta. Kas kummaa, uudessa maailmankuvassamme pieni voi olla suurta.

Sisäisen Heleneni taidetta

(Vieressä Sisäisen kuvataiteilijani uusin työ)

Elimme täällä Kuhmossa kolme vuotta elämäämme siten, ettei esimerkiksi vesi tullut sisään. Lämmitimme lähinnä puulla. Pesimme astiat kantovedellä saunassa. Kävimme pesemässä pyykit kylillä Isännän veljen kämpässä.  Meillä oli yhden huoneen korteeri siellä. Nämä kolme ensimmäistä vuotta Kuhmossa olivat oman tietoisuusteni kehityksen kannalta ratkaisevia edistyksen vuosia. Oivalsin sen, että perustarpeet tyydytettynä ihminen voi tulla melkoisen vähälläkin toimeen. Tämä olisi hyvä meidän kaikkien tiedostaa näinä vuosina, jolloin materialististinen jatkuva talouskasvu alkaa paljastua aikamme suurimmaksi illuusioksi.

Materialistinen maailmankatsomus faktoinen ei ole todellakaan ainut tapa hankkia tietoa. Me voimme oppia paitsi ulkonaisesti, aistihavaintojemme kautta, myös kokemuksellisen, mietiskelevän oppimisen kautta. Ehkä moderni elämäntapamme varasti ihmiseltä luottamuksen omaan sisäiseen kokemukseen.  Joka asiaan täytyi olla asiantuntija ja hänen asiantuntijatietonsa.  Eihän ihminen voinut itse puolueettomasti tietää asioitansa, eikä hän voinut missään nimessä luottaa omaan kokemukseensa.

Mietin usein, että ehkä tämä moderni ja sen asiantuntija kulttuuri oli tarpeellinen vaihe, jotta ihmiskunnan realiteettitaju kehittyisi. Vaikka moderni kulttuuri asiantuntijoineen varasti meiltä itseohjautuvuutemme, kasvatti se samalla myös ihmisen realiteettitajua. Olemme kasvamassa kypsiksi, itseohjautuviksi ihmisiksi, mikä mahdollistaa aidon potilaslähtöisen hoitamisen.  Valitettavasti tämä ei vielä läheskään kaikkien ihmisten kohdalla todennu.

Transmodernin tietoisuustaitoja omaava ihminen ei palaa keskiaikaiseksi, vain myyteissä eläväksi ihmiseksi. Sen sijaan  hän osaa ottaa luonnontieteestä sen hyvän, mikä sillä on annettavanaan.  Tietoisuustaitoja omaava ihminen lisää  realiteettitajuunnsa jotakin. Luottamuksen omaan sisäiseen kokemukseen.  Hän ei ole ulkopäin annettujen määrittelyjen passiivinen uhri, vaan hän ottaa vastuun omasta elämästään.

Ihminen mielenterveyshäiriöineen ei uhriudu sairaan rooliin. Esimerkiksi Suomen moniääniset ry kannustavat äänien kuulijoita näin tekemään: ottamaan ohjaukseen oman elämänsä ja ääneensä eikä passivoitumaan niiden uhriksi. Tähän työhön henkilö tarvitsee paljon yhteisöllistä tukea, mutta myös halukkuutta kehittää omaa realiteettitajuaan ja  tahtoa ottaa vastuuta omasta elämästään.

++++++++++++++

Tietoisuustaitojen avulla näemme vanhan uudessa valossa

Zajonc kirjoittaa aperçusta, jonka voi saavuttaa mieteskellen. Se on oikeastaan tapa nähdä maailma suoraan uudella tavalla. Sulaudumme mietiskelymme kautta kohteeseemme, ja näemme sen uuden kokemuksemme kautta erilaisessa, todenmassa valossa. Laterna magica – taikalamppu – meissä aktiovituu.

Mietiskely ei ole vain havainnointia. Se on muuntuneen tietoisuuden kautta saavutettua suoraa kokemusta ja oivallusta mietiskelyn kohteesta. Ralph Waldo Emerson kirjoitti, että aperçu on korkeamman näkemisen tapa, jossa kokemuksen kohde syntetisoituu ja hahmottuu todellisuutta paremmin vastaavalla tavalla. Tulemme tämän näkemisen kautta osalliseksi luonnon normaalista kiertokulusta. Osallistumme oman sisäisen henkilökohtaisen muodonmuutoksemme välityksenä ihmisluonnon todelliseen olemukseen, joka sekin on osa pyhää ja raiskaamatonta luontoa, naturura naturans.

Voimme laajentaa ymmärrystämme hyödyntämällä muuntuneita tajunnan tilojamme, Harjoitteita voimme löytää erityisesti hypnoosiperinteestä, erilaisissa henkisistä, mystisistä ja uskonnollisissa harjoitteista sekä alkuperäiskansojen rituaaleista. Näitä tiloja nimitetään eri perinteissä eri tavalla. Puhutaan loveen lankeamisesta, transsitiloista, meditaatiotiloista, mietiskelystä, itse-hypoosista jne.

Jotta seuraamukset olisivat modernin ja pirstoutuneen postmodernin kulttuurin yhdistämisestä ensisijaisesti myönteisiä, täytyy ihmisellä itsellään olla juuret: Hänen realiteettitajunsa täytyy olla kehittynyt. Mietiskelijällä täytyy olla aikuisia hyvin kehittyneitä minätiloja. Samanaikaisesti hänen täytyy löytää takaisin itselleen lapsen leikivä suhde maailmaan. Vaatii rohkeutta irrottautua hetkiksi nk. varmasta faktatiedosta siihen, mitä Arthur Zajonc kutsuu rakkauden epistemologiaksi, tieto-opiksi.

 ++++++++++++++++

Opimme tietoisuustaitojen avulla ohjaamaan ja hyväksymään elämäämme

Elämämme taspainottuu tietoisuustaitoja harjoittamalla. Voimme kouluissa ja yliopistoissa harjoittaa peilaavia ja luovia käytäntöjä, joissa mietimme tietomme suhdetta muihin elämänkatsomuksellisiin, tiedollisiin, esimerkiksi filosofiin näkökulmiin. Teemme tiivistä yhteistyötä eri tieteellisten, kehollisten  ja taiteellisten perinteiden välillä. Kokonaisvaltainen viisaus ei ole pirstoutunutta erilaistunutta  tietoa, vaan se on mietiskellen luovati rakennettavia siltoja eri viisausperinteiden välille. Tiedon kentän ei tarvitse vain laajeta, vaan se voi myös syventyä ja yhdistyä.

Kontemplatiivista pedagogiikka harjoittavassa tieteellisessä yhteisössä otetaan huomion, että ihmiset ovat systeemisiä, monimutkaisia ja -ulotteisia kokonaisuuksia. Jokaisella ihmisellä on oma moniulotteinen ja -puolinen sisäinen kokemusmaailmansa ja kehon viisautensa. Koulutuksen ei tulisi olla vain ulkoista ja itsestä etäännytävää. Tällainen kaiken faktoiksi redusoiva oppimistapa voi jättää oppijalle onton, yksinäiden, todellisuudesta vieraantuneen ja ahdistavan sisäisen kokemuksen.

Koulutuksen ei vain tulisi tarjota oppijalle faktatietoa, vaan sen tulisi auttaa ihmisiä luomaan itselle sisäisiä työkauluja omien tunteiden käsittelyyn ja erilaisten vahvuuksien esiintuloon. Sen tulisi myös tarjota jokaiselle kantava yhteisöllisen tukiverkosto. Onnistuneessa oppimisprosessissa ihmisen elämä kasvaa paremmin kannattelevaksi mielekkäämmäksi ja pyyteettömämmäksi.

Ei ole ihme, että esimerkiksi lääketieteilijät ovat ollet korkealla itsemurhatilastoissa. Meillä on ollut kovin esineellistävä kulttuuri, jossa ei ole ollut sijaa muille tietoperinteille. Onneksi lääketieteellinen tieteenperinteemme on parhaillaan kovaa vauhtia laajenemassa integratiiviseen suuntaan. Esimerkiksi mindfulness eli hyvääksyvä läsnäolo alkaa olla tunkeutumassa lääketieteelliseen valtavirtaan.

++++++++++

Tietoisuustaidot eivät ole vain suklaasydämiä

Voimme yhdistää ulkoista tietoa sisäiseen kokemuksiimme. Ne eivät muodostu vain tunteista ja ajatuksta, vaan ne ovat myös kehollisia kokemuksia. Tietoisuustaitomme auttavat meitä kaivamaan esiin itsestämme vahvuudet. Ne auttavat meitä ottamaan vastaan sen, mikä meille elämässä annetaan, sairauden tai läheisen kuoleman, juurevammin ja horjumattomimmin.

Kykenemme tiedostamaan omat rajamme ja kaiken elämän rajallisuuden.  Rajantajumme kehittyy. Kompuroidessamme kykenemme nouseamaan nopeammin takaisin jaloillemme. Luotamme enemmän omaan kokemukseen, sisäiseen viisauteemme, eikä meidän tarvitse jokaisen sanamme kohdalla viitata johonkin tieteelliseen auktoriteettin. Uskallamme itse ajatella ja tuntea.

Otamme koko elämämme vastaan sellaisena kuin se on, kärsimyksineen, kaikkineen. Elämä on koko paketti. Sen sisällä on paljon erilaisia asioita – ei vain suklaasydämiä. Ja kuitenkin, tietoisuustaitojen hankkimisen jälkeen, elämä maistuu makeammalta kuin aikaisemmin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Massaihmisestä tietäjäksi – tietoisuutaitojen perusteita

Eräs lukijani moitti minua, että kieleni on vaikeaselkoista. En tiedä tuleeko se nyt tässä seuraavassa mietelmässä yhtään sen helpommaksi. Minkäs teet? Olen sitä mieltä, että oppimalla kielipelejä, aukeaa uusia maailmoja. Oppiminen ei aina ole helppoa.

Omasta mielestämme kulttuurimme on ollut kummallisesti yksipuolinen. Se korostaa yhden sortin järkeä ja sen ”aikuista” kylmän järjen numeerista logiikkaa, vaikka todellisten tietäjien valtakunta on myös lasten valtakunta. Sydämen viisautemme avautuu nimittäin muuntuneiden tajunnan tilojemme kautta.

Lasten valtakunnalla tarkoitan sitä, että nykyajan tietäjällä on paitsi riittävän vahva aikuinen tila, hän osaa hyödyntää kokonaisvaltaisesti erilaisia muuntuneita tajuntansa tiloja. Näitä tajunnan tiloja voidaan kutsua myös transseiksi tai meditatiivisiksi tiloiksi. Lapsi osaa käyttää luovasti omaa tajuntaansa, esimerkiksi mielikuvitustansa, ja hänessä on olemassa vielä erilaisten tajunnan tilojen koko kirjo. Tietäjälle luovat tilat avaavat intuitiivisen viisauden.

Tavallinen aikuinen Virtuaali Ville tai Vilma ei tiedä itsestään juuri muita tiloja kuin että joskus hän nukkuu ja toisinaan hän on hereillä. Hän on tappanut itsestään lapsen tilat. Meillä on ollut yksipuolisen järjen kulttuuri, joka on kieltänyt meiltä tietoisuutemme laajenemisen mahdollisuudet, rajoittamalla tajunnan tilojemme runsautta. Ne ovat olennaisia luovassa kokemuksellisessa oppimisessa. Ehkä tämä on ollut kuitenkin tärkeä vaihe ihmiskunnan historiassa, sillä hyvin kehittynyt realiteettitaju sekin on tärkeä. Lapsi kasvaa aikuiseksi kun hänelle kehittyy vahva tietoinen minä.

Itseohjautuvuutemme ytimessä on se, että ihminen oppii laaja-alaisesti hyödyntämään kokemukselliseen oppimiseensa tajuntansa erilaisia muuntuneita tiloja. Itse kutsun näitä taitoja tietoisuustaidoiksi.

Tässäpä on erinomainen kuva, joka kertoo millaisia muuntuneita tajunnantiloja meillä voi olla:

page30_1Ergotrooppisella puolella on erilaiset luovat ”hallusinatooriset” kiihotustilat. Tänne sijoitan mm. aktiivisen mielikuvituksemme, terapeuttisen tanssin, shamanistiset tanssit, psykodraaman, runonlaulannan ja itkuvirreit. Myös skitsofreeniset tilat ovat tällä puolella. Itse ajattelen, että varsinaisesta skitsofreniasta kärsii ihminen, jolla ei ole vahvaa aikuista realiteettitajun omaava tietoisen minän keskusta, egoa, jolla hän kykenee ohjaamaan meditatiivista kokemustaan. Hän jää transsiensa lumoihin. Tämä tila ei pelkästään ole skitsofreenikolla tahdonalainen, vaan sillä on ilmeisesti biologinen perustansa.

Muuntuneitten tajunnan tilojen kanssa työskentely ei ole täysin vaaratonta. Itse pidän tärkeänä, että kun ihminen lähtee työstämään tajuntaansa, hän on kehittänyt itselleen vahvan aikuisen tietoisen minän keskuksen. Hänellä on hyvin kehittynyt ego. Nykyään ajattelen, että skitsofreeniset ja hallusatooriset tilat nekit ovat loogisia. Niiden logiikka ei ole kuitenkaan tätä luonnontieteellistä logiikkaa, vaan niillä on oma symbolinen logiikkansa. Toisen kutsuvat sitä runolliseksi logiikaksi.

Tropotrooffiset tajunnan tilat, kuten monet hypnoottiset ja meditatiiviset rentouttavat tilat, kuten zazen (hengitysmeditaatiotyyppiset meditatiiviset tilat, tietämättömyyden pilvi), voivat kuljettaa meidät samadhin kaltaisiin ykseyden rentoutuneisiin tiloihin, jossa kehon, mielen ja ympäristön väliset rajat katoavat. Puhutaan transsendentaalisista kokemuksista. Tämä samandhi on rinnakkainen kokemus ergotrooppisen kokemuksen mystiselle ekstaasille, joka sekin on yliyksilöllinen, siis itseytemme rajat ylittävä transsendentaalinen kokemus.

Kuten näemme, sekä ergotrooppinen että troptrooppinen kokemus voi kuljettaa meidät myös tietoisen egon ulkopuoliseen itseyden (Self) keskukseen. Sydämen viisaus, intuitiivinen viisaus, syntyy sitä kautta, että kykenemme irrottautumaan hetkiksi egostamme. Meissä on paljon viisautta, jota järkemme ei ymmärrä.

Itse ajattelen, että monipuolinen, luova tietäjä kykenee hyödyntämään useanlaisia tajunnantiloja. Hän osaa käyttää sekä aivojensa luovaa että rationaalista puolta. Jokaisesta voi tulla tietäjä, kun hän uskaltaa hetkiksi irottautua arkisista egon ja sen järjen syy- ja seuraussuhteista monipuolisiin tajunnan muuntuneisiin intuitiivisen viisauden tiloihin.

Nämä meditatiiviset prosessit eivät ole täysin vaarattomia, joten mielestäni on tärkeää, että ihmisellä on tukihenkilöitä tällaisiin prosesseihin. Mikäli ihmisellä ei ole riittävän vahvaa tietoisen minän keskusta, egoa (kaaviossa ylhäällä keskellä),  voi hän hukkua erilaisiin transsitiloihinsa.

Ajatuksia Sonja Lyubomirskyn onnellisuusaktiviteeteista nr. 5

8. Tavoittele virtaustilaa

Kuumussa Virtaa on yritykseni nimi. Huomaan valinneeni intuitiivisesti nimen erinomaisen hyvin, sillä Kuumussa, kainuulaisen suo- ja korpimaiseman keskellä, toden totta virtaa. Tästä virtaustilasta on muuten Csikszenmihailyi kirjoittanut kokonaisen kirjan. Henkilökohtaisesti saavutan virtaustilani parhaiten kirjoittamalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjoitusprosessini on sellainen, että se vie ajantajun ja uudet ajatukset ikään kuin ilmaantuvat näytölle sormieni kautta automaattisesti jostain tuntemattomasta lähteestä. En siis aktiivisesti koko ajan mieti kirjoittamaani, vaan heijastan sisäisten peilieni kautta ajatuksiani hakien niille koko ajan uusia muotoja. Toki tässä ja nyt, kun kirjoitan koherenttina minuutena, vaihtelee kokoajan tietoisuuteni virtausaste. Olen välillä enemmän tietoisessa tilassa, ja välillä täydessä spontaanissa luovuuden virtaustilassa. Joskus saavutan myös hammaslääkärin ja hypnoterapeutin työssäni virtaustiloja. Tällöin ikään kuin muutun osaksi prosessia, jossa asiakkaani ja minä olemme osa yhteistä interpersonaalista todellisuutta. Kun raportti on onnistunut (olemme kaikki virtaustilassa), kadottaa myös asiakas ajantajunsa ja minä, instrumenttini ja asikkaani muodostamme yhteisen virtaavan kokonaisuuden.

On suorastaan sisäinen ihme, että vuosikausien depressiivinen vatvomiseni on loppunut ja tilalle on tullut tämä luova, uusia muotoja jatkuvasti etsivä kirjoittaminen. Tämä mielihyvää tuottava uusi luova aktiviteettini on siinä mielessä täydellinen, että se ei ole olosuhteista juurikaan riippuvainen. Voin virrata junassa, voin virrata Siirtolassa, voin virrata missä vaan. Työuupumuksessani kadotin kykyni saavuttaa virtauksia hammaslääkärin työssäni, mutta nyt kun teen kohtuullisemmin näitä töitä, huomaan löytäneeni hetkittäin tämän tilan takaisin.

Virtauksen tilaan kuuluu sopivan suuruisen haasteen löytäminen tekemisestäsi. Jos homma on liian helppoa, ihminen tylsistyy ja jos se on puolestaan liian haastavaa, ihminen turhautuu. Omasta kokemuksiini nojaten voin vahvista Lyubomirskyn käsityksen siitä, että virtaustilasta voi tulla intohimo ja ihmistä jatkuvasti palkitseva ja hänen onnellisuuttaan lisäävä toimintamuoto. Virtauksessa ihminen uppoutuu elämään täysillä. Hänen normaali ajantajunsa katoaa. Ja mielestäni ihminen kykenee itseään ylittäviin suorituksiini juuri virtauksen tilassa. Käytän jatkuvaa tieteellistä ja kaunokirjallista kirjallisuutta lisäämään kirjoittamiseni haasteellisuutta. Virtausta tuskin kukaan tavoittaa ilman työtä. Ajattelen, että virtauksessa on olennaista, että toiminta automatisoituu sellaiseksi, että tietoisuutta ohjaa ajottain jokin toinen keskus kuin tietoinen minämme.

Henkilökohtaisesti kirjoittaen saavutan helpoiten virtaustilani. Prosessissa pystyn ikään kuin muiden ihmisten kirjoitusten, heidän suomien peiliensä, kautta täsmentämään omaa kuvaa todellisuudestani. Voisi sanoa, että varastan peilejä sekä menneiden sukupolvien edustajilta että olemassa olevilta ihmisiltä. Näiden taikapeilien kautta, saavutan joskus oivalluksia, jotka ovat enemmän kuin peilien heijastuksen summia. Uskon, että juuri tämä on kaiken luovuuden ytimessä. Teen jatkuvaa ajatusteni ja uskomusteni uudelleenjärjestelyä ja integraatiotyötä flowtilassa, jossa joskus satunnaisesti pääsen hyppäämään täysin uudelle ymmärryksen tasolle. Huippusäveltäjä ei vain yhdistele satunnaisesti vanhoja aineksia, vaan hän ylittää luovassa virtaustilassa jotakin vanhaa olemassa olevaa. En usko, että tämän virtaa-tilassa tuotettujen uusien muotojen tarvitsee olla ”korkeakulttuuria tai tiedettä”. Olen nähnyt paljon sellaisia arjenkauneuden tuotoksia, mitkä on luultavammin tuotettu flow-tilassa. Ne voivat olla vaikka näitä naapurin isännän tekemiä uskomattoman kauniita halkopinoja tai Martan tekemiä lapasia. Olennaista on, että ihminen on sataprosenttisesti läsnä tekemisessään.

Kun ihminen on virtauksen tilassa, on tekeminen miellyttävää, haastavaa, uusia muotoja tuottavaa, hallittua ja kestävää. Monet virtausaktiviteetit ovat sellaisia, että voit lisätä omaa onnellisuuttasi ilman suuria investointeja. Henkilökohtaisesti kirjallisesti tapahtuvaan virtaukseeni, tähän onnellisuusaktiviteettiini, en tarvitse muuta kuin tietokoneen, aivoni, sormeni ja Kuhmon kirjaston. Monet muut mielihyvää tuottavat muutokset, kuten hienompi koti tai ulkomaan matka eivät vie sinua kestävään onnellisuutta lisäävään tilaan, koska ihminen aina sopeutuu  aina uusiin olosuhteisiin. Siksi näiden tuoma mielihyvä onkin tilapäistä. Olennaista virtauksessa Lyubomirskyn mukaan onkin, että virtauksessa tekeminen ei ole juurikaan riippuvainen olosuhteista. Voin saavuttaa virtauksessa missä tahansa mökkipahaisessa,

Virtauksesta voit löytää kestävää, tai vain vähän tai ei lainkaan luontoa kuormittavia onnellisuutta. Esimerkiksi tarinoiden, musiikin, maalausten, käsitöiden tuottaminen voivat viedä sinut virtauksen tilaan. Virtauksessa uppoudut tekemiseesi sellaisella intensiteetillä, että kadotat ajantajusi. Ja mitä taiteeseen tulee, hienointa on, että näitä virtauskokemuksia voidaan taideteosten kautta yhdessä jakaa muitten ihmisten kanssa. Jos mietimme ihmistä työelämässä, olisi tärkeää työn mielekkyyden kannalta Lyubomirskyn mukaan, että ihminen tuntee työnsä sopivan haastavaksi, jolloin se voi vetää ihmisen virtauksen tilaan. Tällöin ihminen tekee ”kutsumustyötä”. Uratyö tai leipätyö on sisäisesti vähemmän palkitsevaa, koska sen motivaationa on ulkoinen palkitsevuus. Kuumussa Virtaa Oy:n ideologiaan kuuluu se, että toki pyrimme pysymään vakavaraisena, mutta tavoitteemme ei ole maksimaalinen voiton tuottaminen. Sen sijaan tavoitteemme on tuottaa maksimallista elämänlaadullista hyvinvointia asiakkaillemme, itsellemme ja työntekijöillemme.

Mikä mielenkiitoisinta Lyubomirsky väittää, että joskus ulkoiset palkinnot vähentävät virtausta. Se, että yritämme tehdä kaikesta niin hemmetin tehokasta ja lisäämme ulkoisia palkintoja, vähentää siis ehkä virtausta ja työn miellekkyytä.  Henkilökohtaisesti vedänkin tästä sellaisen johtopäätöksen, että olisi ekologisesti järkevää yrittää löytää ihmisille työtä, jonka keskeinen palkitsevuus rakentuu  enemmän työn sisäiselle palkitsevuudelle. Miekkään työn kautta lisäämme elämämme laatua, joka sinänsä on palkitsevaa itsessään. Voimme elää kohtuullisempaa elämää, ja samalla laadullisesti parempaa elämää löytämällä itsemme virtauksesta. Viitaten aikaisempiin Henryk Skolimowskin ajatuksiin, väittäisin, että virtauksessa muutumme osaksi tietoisuuden evoluutiota. Synnyttämme tietoisuudellemme koko ajan vanhoja muotoja ylittäviä uusia muotoja. Uskon, että virtaus, työn itsensä sisäinen palkitsevuus, on ekologisen muutoksen ytimessä.

Sonja Lyubomirsky puhuu muuten supervirtaustiloista, joiden minä oletan olevan samoja, joita minä kutsun omassa prosessissani mystisiksi kokemuksiksi. Tällöin ihminen kokee löytävänsä transpersonaalisen yhteyden toisiin ihmisiin, eläviin tai kuolleisiin (esimerkiksi kirjallisuuden kautta). Tällainen kokemus on kokonaisvaltainen eheyttävä onnea lisäävä hyvänolon kokemus, jossa ihminen kokee ikään kuin liikkuvansa eri todellisuudessa kuin mitä ”tavallinen elämä” edustaa. Supervirtaustilat ovat äärimmäisen terapeuttisia kokemuksia.

Myös keskustelu, dialogi, voi vetää ihmisen virtauksen tilaan. Tällöin sosiaalisen vuorovaikutustilanteeseen osallistujat yhdessä tuottavat spontaanisti uutta ymmärtämystä keskustelunaiheesta. He ovat toisilleen peileinä. Kyseessä voisi olla tällöin interpersonaalinen virtaustila. Uskon, että ihminen voi itse toimia itselleen peilinä. Hän voi integroida ”varastaa” itseensä näkökulmia toisilta ihmisiltä, jolloin hän voi itse lähteä tuottamaan uutta oivallusta todellisuudesta perspektiivien välisessä leikissä, kuten minä tein omassa sisäisessä teatterissani. Teen toisista ihmisistä sisäisiä peilejäni. Kaappaan itseeni aineksia toisista ihmisistä. Olin intrapersonaalisessa flowtilassa.

Hypnoterapeuttina ajattelen tällä hetkellä niin, että ehkä itsehypnoosi olisi juuri tällainen luova flowtila, jossa toiminta automatisoituu, ja prosessissa ihminen itse kykenee käyttämään hyväkseen omia sisäisiä peilejään. Prosessi voi olla sellainen, että sitä ohjaa tietoinen minä, tai sitten se voi olla tällainen vapaa kelluva neutraali itsehypnoositilaa, jota tietoinen minä ei juurikaan ohjaa, vaan prosessia ohjaa enemmän tai vähemmän tietoiset egokeskukset, peileinä toimivat mielentilat. Minun oma sisäinen prosessini muistutti enemmän tätä ensimmäistä. Sisäistä teatteriani ohjasi sisäinen terapeuttini Anna, joka teki etukäteen joitakin tietoisia suunnitelmia seuraavan sisäisen teatterin näytöksen ohjaamiseen. Muuten prosessi eteni virtaustilassa spontaanisti, kaikki annan etukäteissuunnitelmat eivät suinkaan todentuneet vaan prosessi eteni ikään kuin itsestään haluamaansa suuntaan. Tietoinen minäni tutustui automaattisesti flow-tilassa syntyneeseen tekstiin ensisijaisesti jälkeenpäin. Kadotin tuntikausiksi yhteyteni ulkoiseen maailmaani ja olin täysin uppoutuneena automaattisen kirjoittamiseeni. Onnistuneessa hypnoottisessa asiakkaan ja terapeutin välisessä suhteessa, syntyy virtaustila yhteisenä jaettuna kokemuksena. Siinä syntyy siis dynaaminen laajempi vuorovaikutuksellinen flowtila. Sen syvyys riippuu sekä vuorovaikutussuhteeseen liittyvästä luottamuksesta (=raportti), että asiakaan hypnoosialttiudesta. Tässä dynaamisessa tilassa on asiakkaan itsensä mahdollista terapeutin ja hänen välisessä vuorovaikutuksessa muuttaa esimerkiksi jäykkiä ja toimimattoja kognitiivisia rakenteitaan.

Sonja Lyubomirsky kehoittaa meitä jokaista etsimään toimintoja, jotka tuottavat meissä flowkokemuksia.

Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr.25

Mieli II:n ollessa aktiivinen, ihminen kykenee heittäytymään luovaan transsitilaan, jossa hän parhaimmillaan pystyy automaattiseen, spontaanin, tietoisuutensa tai muiden rajojensa toistuvaan ylittämiseen, siirtymiseen Mieli III:n puolelle. Tämä tapahtuu luovan itseilmaisun verbaalisen tai kehollisten (maalaus, tanssi, musiikki, filosofia, luova kirjoittaminen) suoritusten kautta. Miksei myös kehollisten urheilusuoritusten kautta? Tutkija Candace Pert väittää, että keho on tiedostamaton mielemme.  Tunteemme muuttuvat kehossamme molekyyleiksi, jotka aktivoivat kehoamme sekä hyvässä, että pahassa. Urheilu on minulle tuntemattomampi ilmiönä kuin kirjoittaminen, mutta aika loogiselta tuntuisi, että urheilijakin on huippusuorituksessaan ”transsitilassa”, jolloin hän käyttää omaa kehoaan instrumenttinaan itseään ylittäviin suorituksiin.

Monia asioita tietoisuutemme ei tiedä, mutta kehomme tietää. Uskomuksemme ja mielikuvamme vaikuttavat fysiologiaamme. Psykosomaattiset vaivat johtunevat juuri tästä ja psykosomaattisen lääketieteen voi ajatellakin olevan vastareaktio mielen ja kehon erillisinä osina pitämistä vastaan. Kehomme voi tietää tai muistaa jotakin, mitä me emme tiedä. Siksi siis hypnoositilassa ihminen saattaa eheytyä. Hän ikään kuin kykenee purkamaan vanhan symbolisen muodon uudeksi, ja tässä tapahtumassa vapautuu itseä eheyttävää energiaa. Poikeaako tämä hypnoositila kuitenkaan mitenkään ihmisen itse luomasta luovasta tilasta? Uskon ainakin, että jos ne eivät ole samoja tiloja keskenään, ovat ne kuitenkin ainakin läheisiä sukulaisia. Luovassa transsi- tai hypnoositilassa ihminen kykenee käyttämään hyväkseen paremmin mielentilasidonnaista muistiaan ja niiden uutta opittua potentiaalia. Saavuttaessaan tämän tilan, hän siis kykenee tavoittamaan sellaisia osia itsestään, joita hän ei normaalisti tavoita. Uskon siis, että merkittävä runouden syntyminen, luova kirjoittaminen, filosofinen ajattelu, taidemaalaus ja säveltäminen tapahtuu Mieli II:ssa ja juuri transsitilassa, jolloin suoritus muuttuu automaattiseksi ja spontaaniksi. Tieto muuttaa itsensä uudeksi terapeuttiseksi tai taiteelliseksi muodoksi. Näin ajatellen, voisi ajatella, että terapiaa ja taide on enemmän sukulaisia keskenään, kuin tiede ja terapia, vaikkakin psykoterapia tarvitsee tieteen ankkurikseen.

Kun työskentelen mielenteatterissani, toimii tietoisuuteni ensisijaisesti Mieli II:ssa; sisäisessä vuorovaikutuksellisessa ”transsitilassa” ja onnistun tuottamaan itselleni uutta ymmärrystä todellisuudesta. Luovassa tilassa Mieli II:ssa kykenen leikkimään mielentilojeni kanssa, tai kognitiivisin käsittein skeemojeni kanssa. Voin siirtää vanhoja skeemoja syrjään, ja tuottaa uusia. Tässä leikissä esitietoinen mieleni toimii ikään kuin välittäjän tehtävässä. Se ei keksi mitään uutta, mutta onnistuneessa tiedostamattoman ja tietoisen mielen välisessä työskentelyssä, se löytää vanhat arkkityyppiset muodot ajattelulleni. Jos jotakin täysin uutta löydän, on kysymyksessä mystinen kokemus, teleologinen vanhaa itseyttäni ylittävä ihme. Muistan jotakin, jota kukaan muu ei ole vielä muistanut. Filosofian kielellä sanottuna, löydän tiedostamattoman energiaa hyväksi käyttäen ensisijaisesti vanhoja, mutta minulle uusia, ontologioita ja tietoisuuden muotoja. Mutta vanhojen muotojen lisäksi on olemassa vielä uusia muotoja, joita muitten tietoisuus ei ole vielä muistanut ja tavoittanut. Kun ihmistietoisuutemme evoluutio kehittyy, täydellistyy kollektiivinen tietoisuutemme. Nämä uudet oivallukset ovat ajattelusta taidetta tekevälle henkilölle harvinaista luovuuden herkkua. Valitettavan harvoin ihminen saavuttaa omassa tietoisuutensa kehittämisessä mitään todella uutta. Ainakin minusta vaikuttaa siltä, että omat ”uudet” sisäisen teatterini mielentilojeni vallakumoukset ja niiden uudet ideologiset oivallukset on aina joku muu jo ennen minua löytänyt.

Mieli III on totaalinen todellisuus, jossa sekä mieli I ja Mieli II ovat rinta rinnan sen osia. Todellisuus itsestään sisältää Mieli III:sen eli mietin, olisiko tämä juuri tämä transpersonaalinen, yliyksilöllinen todellisuus, jota kautta voimme jakaa esimerkiksi yhteisiä taide-elämyksiä ja mystisiä kokemuksia. Mieli III:n ristiriitaisen todellisuuden kautta voimme saavuttaa puhtaan olemisen. Kun saavutan ”mystisen ” kokemuksen olemisesta tai epfanisen taide kokemuksen, liikun Mieli III:ssa. Itsensä ylittävien ihmisten tranpersonaaliset kokemukset voivat välittyä siis muihin ihmisiin Mieli III:ssa, yhteisessä ristiriitaisessa, mutta samalla osiksi jakamattomassa todellisuudessa. Siellä me voimme päästä jakamaan yhteisiä elämyksiänsä. Mieli III:ssa kykenen hetkittäin nousemaan egoniosien, mielentilojen yläpuolelle, ja kykenen transpersonaalisesti näkemään, sen minkä olen unohtanut, ristiriitaisen todellisuuden yhtenä eheänä merkityksellisenä kokonaisuutena. III mielessä harvoin kaksi asiaa ovat totta samassa merkityksessä. Mieli III:en kokemukset ovat juuri niitä, joita osa meistä tavoittaa helpoiten hengellisissä kokemuksissa, keskusteluissaan Jumalan kanssa. Nämä kokemukset eivät ole yhteen mitattavia Mieli I:n kanssa, siten, että näitä kokemuksia voitaisiin savuttaa Mieli I:n kielen kautta.

Omassa Mielentilojeni treenikirjassa heijastin omaa tietoisuuttani Ken Wilberin tietoisuuden spektriin. Tämä järjestelmä on huomattavasti monimutkaisempi kuin Henryk Skolimowskin Mieli I, II ja III järjestelmä. Toisaalta pidän ehkä tällä hetkellä enemmän jälkimmäisestä, koska se sallii suuremman yksilöllisen luovuuden. Ken Wilberin tietoisuuden spektri on yksityiskohtaisuudessaan spektaakkeli, mutta minä ajattelen siten, että hänen tietoisuutensa spektri on hänen käsityksensä ihmistietoisuuden rakenteesta. Toki joiltakin kohdin analoginen voi olla  muittenkin ihmisten tietoisuus, mutta kannustan ihmisiä mielummin yksilöitymään, rakentamaan itse omaa henkilökohtaista metaforista tarinaa omasta elämästä. Sen voi rakentaa dialogissa muitten ihmisten kanssa erilaisista tarinallisista, runollisista, uskonnollisista, tieteellisistä, taiteellisista, myyttisista jne. aineksista. Ihminen voi valita keitokseensa ne ainekset, joiden avulla hän kykenee parhaiten  palvelemaan luovaa evoluutiota. Tiedettä voimme käyttää apuna siihen, ettei realiteettitajumme katoa. Keitoksen herkullisuuden määrää se, millaista todellisuutta ihminen luo sen avulla ympärilleen.  Uskon siis, että jokaisen yksilöityminen prosessina, siis (hengellinen) polku on erilainen, vaikkakin se noudattaa joitakin yhteisiä periaatteita.

Kun seuraamme hypnoottisesti jatkuvasti itseään ylittävien henkilöiden suorituksia, olemme Mieli II:n tilassa, ja saatamme ikään kuin ”siivellä”saavuttaa epifanisia hetkiä – kokemuksia Mieli III tilasta. Tähän kai taide-elämysten ja huippu-urheilun suosio perustuu? Ihmiset voivat ikään kuin päästä ”osille” näistä kokemuksista ilman omaa aktiviteettia, vain olemalla vuorovaikutuksessa huippusuorittajan tuotteitten kanssa. Juuri näin kävi minulle on käynyt ollessani vuorovaikutuksessa jo menneiden filosofisten mestareiden kanssa. Tunsin pääseväni hetkittäin kiinni heidän ajatteluunsa siten, etten enää ollut erillinen ihminen vaan heidän osa. Siksi minusta siis tuntui välillä tuntui ikään kuin Sören Kierkegaard tai Carl Jung olisivat hengittäneet vieressäni.Tällainen tunne ei tietenkään ole tosiasia Mieli I:ssä, sillä se on mieli III:n todellisuutta.

Mikäli ihmisen mystiset kokemukset rajoittuvat urheilukilpailuihin tai hengellisiin kokemuksiin ilman sisäistä reflektiota, en usko näistä kokemuksista olevan juurikaan muuta hyötyä kuin hetken mielihyvän kokemus. Jotta ihminen kasvaa prosessissaan omiin mittoihinsa, täytyy hänen kyetä peilaamaan omia kokemuksiaan ja löytämään niille merkityksiä.

Ajattelen uskonnoissa olevan sen hyvän puolen, että mystiset kokemuksemme integroituvat elämän tarkoitukseen. Voimme oivaltaa olevamme Jumalan instrumentteja tai ikuisen tietoisuuden evoluution välikappeleita. Kun ihminen kykenee onnistuneesti integroimaan itseensä henkilökohtaisia uskonnollisia merkityksiä, ei hänen elämänsä onnistuneen prosessin jälkeen tunnu enää tarkoituksettomalta. Elämä ja kuolema saavat merkityksensä. Kun elämä rajoittuu Mieli I:een, olemme sattumanvaraisia tahdottomia evoluution kappaleita, joiden oma aktiviteetti on yhden tekevää. Mielestäni Mieli I:n luoma maailmankuva ainoana kuvana on deppressiota tuottava. Se mitätöi meidän herkkyytemme. Hyväksymällä kokonaisuuteen myös Mieli II:n ja Mieli III:n elämämme muuttuu luovaksi tarkoitukselliseksi prosessiksi. Meistä voi tulla oman onnemme seppiä ja saatamme onnistuneessa prosessissamme kyetä löytämään elämällemme tarkoituksen.