Ovatko miehet Marsista ja naiset Venuksesta?

Aloin pohtia muutama viikko sitten, miksi facebookin Tietoisuutaitoryhmässä on selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Olen hyväksyvän läsnäolon kurssilla, jossa kaikki muuten ovat naisia.

Nopean laskennan perusteella ryhmästä alle kymmenen prosenttia Tietoisuustaitoryhmästä ovat miehiä.  Viimeisen sadan liittyneen joukossa oli kuusi miestä. Luulisin, että suuri joukko miehiä leimaa edelleen tietoisuustaidot ”huuhaaksi”, vaikka niistä alkaa olla jo melkoinen näyttö. Minulla on tunne, että Suomi on aikamoinen takapajula tässä ajassa.  Rakastamme hierarkioita,  tieteellisiä, rationaalisia ja niin järkeviä asiantuntijoita, emmekä vielä halua luottaa omaan sisäiseen viisauteemme.

Minulla on oma teoriani siitä miksi jakauma on tällainen.  Mielellään otan vastaan palautetta, oletteko eri mieltä teoriastani, vai onko tämä ”huuhaata”.  Tai ei nämä pelkästään minun teorioitani ole.  Ajatteluni on perimmiltään ihan vain tätä ikivanhaa Ying ja Yang ajattelua tai Jungin Anima ja Animus ajattelua. Tällä Mars ja Venus -ajattelulla näyttäisi vain olevan biologinen pohjansa.

Ennen kuin jatkan, haluan vielä sanoa tämän: Perimmiltään vastustan stereotyyppistä ajattelua, jossa meidät jaetaan kahteen ryhmään sukupuolielimiemme perusteella.  Ajattelen nykyään, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän androgyynejä. Näen joissan miehissä huomattavan paljon feminiinisiä ominaisuuksia, enemmän kuin joissakin naisissa. Ja päinvastoin. Kulttuurimme katalysoi meistä esiin tietynlaisia ominaisuuksia.

WP_20150213_002[1]

Marsissa asuu joitakin,  itse asiassa liiankin paljon naisia,  ja Venuksessa joitakin miehiä.  Paras yhdistelmä syntyy kun uskallamme matkustella molemmilla planeetoilla riippumatta sukupuolielimistämme. Hyvä realiteettitaju yhdistyy tunnetaitoihin.

Psykiatri Louann Brizendinen (The Female Brain) mukaan on, että aivomme ovat alunperin feminiiniset.  Sikiönkehityksessä parin kuukauden jälkeen aivot pojilla joutuvat testosteroni myrskyyn, mikä on evoluution ohjaama prosessi.  Voidaan  huomoristisesti esittää, että poikien aivot saavat testosteroni myrkytyksen. Tämä saa aikaan pojissa korostuneemman taistelu- ja seksuaalisen vietin. Heiltä tuhoutuu suuri osa emotionaalisia ja sosiaalisia aivoja. Mieheni puhuu joskus tästä tollokeppiteoriana.

Toisessa myrkytysvaiheessa, teini-ikäisenä, pojat ovat tyttöjä useammin eristyviä ja kyvyttömämpiä käsittelemään tunteitaan. Heille sosiaaliset suhteet ovat haastavampia, eivätkä löydä yhtä helposti sanoja tunteilleen kuin tytöt. Itselläni on kolme poikaa, ja tunnistan hyvin tämän.  Kun teini-iässä kyselin heiltä asioita, murahtelivat he vain vastauksia. Nykyään he kyllä osaavat jo keskustella kanssani yllättävän hyvin, vaikkeivät kritiikittömästi usko kaikkea, mitä sanon.

Pojille merkitsee vähemmän, millä silmällä äiti katso häntä, koska hän keskittyy lapsena ja nuorena enemmän toimintaan.  Tytöt puolestaan yleisemmin jatkuvasti etsivät äitinsä ja muiden katseesta hyväksyntää. He ovat synnynnäisesti sosiaalisempia. Heitä jopa ahdistaa nähdä kasvoja, joista ei näy tunteita. Tytöt peilaavat jatkuvasti itseään toisten kokemuksiin. Tytöistä kasvaa usein sosiaalisempia ja tunnetaitoisempia tämän vuoksi. Heidän ajatteluaan ei testosteroni myrkytä.

Tyttöjen runollinen logiikka on usein paremmin kehittynyt kuin miehillä, ja siksi miesten on välillä vaikea ymmärtää heitä. Kun biologisen ilmiön ymmärtää, on meidän helpompi ymmärtää ja arvostaa toinen toisiamme.  Testosteronimyrkytys kun ei ole pelkästään paha asia, vaan se tuo mukanaan usein hyvän realiteettitajun. Miehet harvemmin hösäävät epäolennaisuuksien kanssa.

Meidän naisten on hyvä ymmärtää, että joskus miesten on vaikea aistia sosiaalisia tilanteita.  Heille  kehon tuntemusten, tunteiden ja mielikuvien aistiminen ja empatiataitojen kehittäminen on keskimäärin vaativampi projekti kuin meillä naisilla.  Luulen, että parhaiten nämä taidot oppii, kun oppii arvostamaan myös naisellista tunneviisautta. Ja ennen kaikkea meidän naisten tulee arvostaa omaa kokonaisvaltaista ajatteluamme.

Luulen, että miehet tavallisesti joutuvat tekemään enemmän töitä sen eteen, että heistä tulee kokonaisvaltaisesti älykkäitä, viisaita. He usein arvostavat enemmän vain matematiikkaa, miehistä logiikkaa – kaikin puolin rationaalista ajattelua. Tälläkin ajattelulla on tietysti vahvuutensa. Mieheni humoristiset maanläheiset kommentit, ovat monet kerrat irroittaneet minut huolestuneesta asioiden vatvomisesta.

Miehistä löytyy kokonaisvaltaisesti poikkeusyksilöitä, jotka ovat jostain löytäneet emotionaaliset puolensa. Tässä ajassa, tietoisuustaitojen renesanssiaikaan siirtyessämme,  he ovat nyt yhä usemmin opettelemassa tunneälyä. He eivät halua enää puuduttaa tunnepuoliaan. He yhdistävät tietoisuustaitojen kautta tunneviisautta realiteettitajuun.

Itse mietin, että tunnetaitoisia miehiä on luultavasti ollut kautta aikojen erityisesti taiteissa ja terapia-alalla. Carl Gustav Jung on eräs esimerkki tällaisesta miehistä. Hän oli paitsi merkittävä psykiatri myö taitelija. Näillä miehillä on yleensä hyvä itsetunto, ja he arvostavat myös naisellista viisautta, sekä naisissa että itsessänsä.  Heitä ei pelota katsoa omaan herkkyytensä ja havoittuvuuteensa.

Veikkaan, että täällä tietoisuustaitoryhmässä on juuri näitä tunneälykkäitä ja rohkeita miehiä mukana. Heitä, jotka ovat oivaltaneet, että on olemassa myös naisellista luovaa logiikkaa. He tajuavat, että tarvitsemme sekä rationaalista että runollista logiikkaa, jotta saavutamme tietoisuustaitoja ja  hyvän elämän.

Uskon, että tietoisuustaitoryhmässä on valiomiehiä, niitä joita ei pelota katsoa tunteita ja omaa herkkyyttään.  Meidän on ymmärrettävä, että miehille tämä on keskimäärin haasteellista.  Naisten ja miesten aivojen hormonaalinen toiminta sekä kulttuuriset seksistiset uskomukset tekevät meistä erilaisia.

Voimme yhdistää vahvuutemme, ja uskon, että näin voimme siirtyä uuteen aikaan, jossa välineellisen etiikan sijaan nousee monikeskuksinen narratiivinen etiikka. Muodonmuutoksen jälkeen kulttuurissa arvostetaan yhä enemmän erilaisia sukupuolia, erilaisia kulttuureja ja elämäntapoja. Sydämen viisauteen tarvitaan empatiakykyä, kykyä resonoida omien sisäisten äänien ja muiden äänien kanssa. Meidän täytyy  kuunnella erilaisia näkökulmia ja omia tunteita.  Mutta tarina narratiivisesta etiikasta on oma tarinansa se.

Kiitän kaikkia miehiä, joilla on ollut rohkeutta liittyä mukaan ryhmäämme!  Te olette valioyksilöitä :D.

Syöpä – selviytymisstrategioitani, nr. 3

3. Tunneilmaisu

                                                        ❤

Jos sairastut, harjoittele ilmaisemaan kaikkia tunteitasi. Voin kertoa omasta puolestani, toiseen kertaan syöpään sairastuneena, että ihminen käy läpi sisällänsä melkoisen tunneskaalan. En ole yksin tunteittesi kanssa. Niin kuin miljoonat muut tällä planeetalla, käyn sairastuessani läpi surua, kauhua, vihaa, alakuloa ja pelkoa. Viime sairaudestani olen jo oppinut sen, että annan itsellelleni luvan kokea elämäni koko tunnekirjon.

                                                        ❤

Kun annat luvan itsellesi tuntea, annat itsellesi samalla luvan olla kuka olet. Mikäli sinulta kieletään tunneilmaisu, kielletään sinulta osa identiteettiäsi. Et salli itsesi olla se ihminen,  kuka perimmiltään olet. Häpeä tai jokin muu tunne, pistää sinut sulkemaan tunnetilojasi kaappeihin. Yrität olla vaikkapa kiltti tyttö tai kunnollinen poika, näyttääksesi muille, kuinka vahva olet. Tai ehkä ihan vain vanhan tavan vuoksi saatat olla jokin ihminen, joka et oikeasti haluaisi olla. Et osaa muuta. Ulkonaisuuteen keskittyneessä kulttuurissamme kukaan ei ole opettanut sinua, kuinka olla oma itsesi. Kun torjut tunnetilojasi, olet samalla ihminen, joka et oikeasti haluaisi olla, ja se syö paljon energiaasi.

                                                         ❤

Oma kokemukseni sairaustumistilanteessa on, että persoonani hajoaa. Käperryn sisäänpäin ja haluan olla melkoisen paljon yksin. Joudun käyttämään suuren määrän energiaa siihen, että saan hajonneen persoonani jälleen kursittua kasaan. Teen tätä työtä, tekemällä uudet tunnetilat itselleni tutuiksi. Kokemukseni on juuri tämä: syöpä, se hajottaa minua hirvittävällä voimalla pienen pieniksi palasiksi.

                                                          ❤

Rintasyövästäni on kulunut nyt seitsemän vuotta. Sen jälkeen kasasin itseäni suurella työllä kirjoittaen. Ja nyt tulee sitten Melanoomakukka kaverinsa Kalmakallen kanssa, ja he yhdessä nauraen pistävät vanhaa identiteettiäni jälleen  tuusan nuuskaksi. Itse olen optimisti. Tämä kursimistyö on nyt helpompi kuin silloin seitsemän vuotta sitten, koska olen hankkinut itselleni suuren määrän selviytymisstrategioita. Tietysti prosessia helpottaa myös se, että ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että selviän ilman sytostaatteja ja sädehoitoja.

                                                           ❤

Syöpädiagnoosin kuuleminen on pääsääntöisesti ihmiselle aina suuri trauma. Itse huomasin tämän, kun aloin molemmilla kerroilla diagnoosini saatuani tärisemään. Jyväskylän Mehiläisessä lääkäri ilmoitti jo mammografian ja ultraäänen jälkeen, että tämä löydös kyllä on melko varmasti rintasyöpä. Menin autoon, soitin miehelleni ja aloin täristä.  Ajoin kotiini Leivonmäelle, ja koko automatkan olin dissosioituneena eli toimin mekaanisesti,  tunsin eläväni ikään kuin elokuvassa. Tärinäkokemus toistui, kun varpaastani poistettiin kuukausi sitten pala PAD:iin ja leikkaava, jo kolmas muutoksen nähnyt lääkäri oli myöntänyt, että melanoomalta tämä näyttää. Olin toimenpidepöydällä, ja lääkärin poistaessa luomea,  koko kehoni tärisi. (Tärinähän on cropped-cropped-wp_20131003_0682013100422123420131004221523.jpgnormaali kehon tapa käsitellä traumaa – tähän palaan myöhemmmin).

                                  ❤

Se, että ihminen saa trauman diagnoosistaan, mielestäni kertoo tarinaansa siitä, kuinka ihmisen sairaudet eivät ole vain pelkästään biologisia ilmiöitä. Sen sijaan ne ovat kokonaisvaltaisia henkilökohtaisia ja ainutkertaisia kokemuksia, joissa ihmisen kaikki olemuspuolet, fyysinen, psyykkinen, sielullinen ja sosiaalinen, saatetaan uudelleenarvioinnin ja tulkinnan kohteeksi. Mielennäyttämöllösi saattaa vallita melkoinen draamallinen kaaos, kun näyttelijät menevät sekaisin repliikeissään, ja ne tuuppivat hämmentyneinä toinen toisiansa. Kursin itseäni kaasaan edellisen syövän jälkeen luovasti kirjoittaen, hyödyntäen minätiloja. Kirjoittaminen on minulle täydellisin henkisen vapauteni ilmaisu.

                                                               ❤

Tunnetilamme eivät ole vain jotakin negatiivista, jotka meidän täytyy työntää syrjään. Sen sijaan ne ovat luovuutemme energiaa. Voimme voimaannuttaa itseämme niillä. Voit olla omasta elämästäsi vastuussa oleva taitelija, joka muuttaa tunne-energian uudeksi muodoksi. Sitä tunteet ovat ehdottomasti minulle. Ne ovat risuja, joita poltan tuleksi lämmittämään sieluani. Hyödynnän luovuuteeni kaikki tunnetilani, myös ahdistukset ja pelot.

                                                                ❤

Luova itseilmaisu vaikka kirjoittaen, maalaten, tanssien tai tekemällä musiikkia, on tehokas ja lähimmäisiä kunnioittava tapa harjoittaa tunneilmaisua. Jotta voimme löytää uuden taspainon, meidän on tehtävä tutuksi tunnetilojamme: on annettava sielumme palaa kaikilla sen väreillä. Mikäli tätä työtä emme tee, jäävät Kauhukallet ja muut ikävät tilat kummituksi sieluumme. Ne saapuvat ei-toivottuina vieraina mielemme näyttämölle erilaisina ahdistuksina tai painajaisina. Se että tunnistamme erilaiset mielemme osat, ja ruokimme niitä mielikuvituksellamme, auttaa meitä tekemään elämässä muutoksia, jotka kannattelevat hyvää identiteettitarinaamme. On lohdullista, että vaikka sairautemme veisinkin meidät kuolemaan, sielullemme on mahdollista parantua.

                                                                 ❤

Toki voit ilmaista tunteitasi myös vertaisryhmissä, turvallisissa ihmissuhteissa sekä terapiassa. Terapiassa voidaan löytää esimerkiksi tunnesillalla alkuperäinen pahan olosi siemen.  Terapeuttisessa, turvallisessa ihmissuteessa,  ei tarvitse käsitellä pelkästään tämä sairastumistraumaa, vaan myös aikaisempia,  elämäsi tasapainoa häiritseviä traumoja. Joskus pahan olosi alkusiemen voi olla melkoisen mitätön, mutta se on kasvanut kohtuuttomiin mittasuhteisiin sisälläsi (vaikkapa epäoikeudenmukainen jälki-istunto koulussa). Tämä möykky on vain imenyt itsensä vuosien satossa lisäkuonaa. Joskus traumasi voi olla suuri (väkivaltaiset vanhemmat). Traumoilla on oma merkityksensä immuunivasteeseesi ja  sairastumiseesi. Se, että käsittelet tunnetilojasi terapiassa tai esimerkiksi kirjoittaen, parantaa immuunipuolustustasi. Tästä alkaa olla jo paljon tieteellistä näyttöä.

                                                                 ❤

Vertaisrymissä ei tarvitse vältellä pelkotiloja eikä edes v***:sta. Toki asia on myös niin, että jos jollekin ihmisille jää pysyvä v****stila, sellaista harva jaksaa kuunnella kauaa. Jotenkin sinun on onnistuttava luotsaamaan tunnetilasi kaooksen keskeltä myönteisimmille vesille. Se tapahtuu vaikkapa siten, että teet tilasi itsellesi luovuutesi avulla tutuiksi, ja alat itse tietoisesti hallitsemaan mielesi eri hahmoja (minätiloja). Sielustasi on irrotettu osia alitajuntaasi, ja voit tehdä ne tutuksi luovissa meditatiivissa tiloissa.

                                                                 ❤

Pidä huoli siitä, ettei omaisesi ylirasitu, kun vellot tunteissasi. Paitsi minä itse, myös puolisoni on ollut hetkittäin uupunut tästä elämäntilanteestamme. En yhtään ihmettele, että joskus sairaus voi kuljettaa ihmiset vaikkapa avioeroon. Mikäli puolisollasi ei ole tunnetaitoja, saattaa hän kokea itsensä melkoisen ahdistuneeksi ja voimattomaksi tilanteessa, jossa toinen osapuoli elää toisella planeetalla vaihtelevien tunnetilojensa keskellä.

                                                                  ❤

Taiteellisessa itseilmaisussa saavutamme yhteyden alitajuntaisiin minämme osiin, huonommin tiedostettuihin minämme osiin. Itse ajattelen, että luovat transsit ovat oikeastaan eräs tapa meditoida. Kirjoittaminen on minulle oivallusmeditaatiota. Etsin mielestäni ja kirjallisuudesta siemeinä (luova lukeminen), joita kylvän teksteihini, ja annan niiden kasvattaa ympärille metsän, tekstin. En koskaan etukäteen suunnittele kirjoittamiani kokonaisuuksia, vaan annan tekstin elää luovuuteni kautta omaa spontaania elämäänsä sielussani, ja  kas, sanat ikään kuin ilmaantuvat näytölle itsestään. Teksteissäni olen itseni enemmän kuin missään muualla. Luulen, että jollei minulla olisi kirjoittamista, minulla olisi suuria vaikeuksia pitää itseäni kokonaisena.

                                                                 ❤

Luova kirjoittaminen on oikeastaan siinä mielessä myös kummallista, että vaikka kuinka yritämme paeta ja pettää itseämme ja/tai lukijaa, teksti viime pelissä kuitenkin paljastaa todellisen identiteetimme. Jos petämme lukijaa, petämme samalla myös itseämme. Valheita suusta päästävä draamamme hahmo, Sisäisessä teatterissa minätila, on siis meissä olevaa totisinta totta.

                                                                 ❤

Voit harjoittaa monenlaista kirjoittamista. Itse opetan Sisäistä teatteria, eli sitä kuinka voit rakentaa mielestäsi erilaisia minätiloja, jotka edustavat minuutesi eri puolia. Tässä on Huffington Postin erinomainen artikkeli muista tavoista ilmaista tunteita kirjoittaen.

Kyllä valaistunut gurukin voi kuolla nuorena syöpään

Kuuntelin tänään radiosta ohjelmaa, jossa asiantuntijaa haastateltiin syövän lisääntymisestä, erityisesti ikääntyneellä väestöllä.  Syynä pidettiin mm. liikalihavuutta, runsasta alkoholin käyttöä, tupakointia jne.

Itseäni ihmetyttää se, ettemme puhu vieläkään valtamedioissa asiantuntijoiden parissa enemmän tunteistamme.  Käsittelemättömät tunteet pistävät meitä tekemään ikäviä asioita.  Ne pistävät meidän juopottelemaan, ahmimaan,  käyttämään liikaa lääkkeitä ja huumeita jne.  Kun tunteet on käsitelty on helpompi lopettaa pahatkin tavatkin. Siis helpompi. Ei se aina silloinkaan onnistu. Mutta mikäli emme ole käsitelleet ristiriitaisia tunnetilojamme,  moneen suuntaan meitä vetävät sisäiset tarpeemme houkuttelevat meitä jatkuvasti kiusauksiin. Tukkiutunut tunnemolekyylivirtaus heikentää myös vastustuskykyämme.

Syöpälääkäri Bernie Siegel on kanssani samoilla linjoilla.  Paljon sairauksia voitaisiin hänen mukaansa ennalta ehkäistä, jos ihmisillä olisi ennemmän tunnetaitoja. Ilmaisemattomat tunteet tuottavat meissä sairauksia. Ne aktivoivat geenejämme.

Siegel kirjoittaa: Jos otamme kannen pois tiedostamattomasta mielestämme, meidät voidaan ohjata syvempään tietämisen tapaan. Käytännöt ja tekniikat, jotka kuljettavat meidät sisään itseemme, niillä voimme oppia kommunikoimaan itsemme kanssa ja saatamme löytää itsestämme uutta älykkyyttä.   Teemme Siegelin mukaan tätä työtä esimerkiksi piirtäen, unityöskentelyllä, meditoiden, hengitysharjoitteilla tai muilla käytännöille, jotka kuljettavat meidät oman todellisen  sisäisen viisautemme valtakuntaan. (Minä tietysti lisään tähän luovan kirjoittamisen ja itsehypnoosin).

Siegel jatkaa, että koska lääkäreiden koulutus on rajoittunutta, he harvoin ymmärtävät sairauden todellista syytä. On täysin mahdollista ehkäistä sekä fyysisiä  sairauksia että emotionaalisia kriisejä opettamalla ihmisiä tutustumaan omaan sisäiseen maailmaansa.  

En tiedä, tarviiko lääkärien kaikkea ymmärtääkään. Siegelin mielestä pitäisi.  Hänen mukaansa monet lääkärit sanovat jostain täydentävästä menetelmästä, etteivät hyväksy sitä, ihan vain sen takia, etteivät he ymmärrä sitä. Lääkärit tulisi opettaa siihen, että potilaan terveydenkannalta sekä sisäinen että ulkoinen maailma ovat tärkeitä. Pidän erinomaisena, että täydentävät hoitomuodot laajentavat rajoittuneen koululääketieteen näkemyksiä. Sitä paitsi kuten jo aikaisemmin sanoin, hyväksyvä länsäolo ja kliininen hypnoterapia näyttävät olevan tulossa valtavirtalääketieteeseen.  Hienosti sanottuna tieteet integroituvat ja esimerkiksi alkuperäiskulttuurien parantamiskäytäntöjä on alettu jälleen arvostaa.

Ai että miksi minä sitten sain melanomakukan, vaikka olen niin fiksu ja filmaattinen?  Minusta tämä intialainen sananlasku oli hyvä, jossa sanottiin, että eiliset ajatuksemme näkyvät meissä tänään. Esimerkiksi asioiden negatiivinen vatvominen. Ja tietysti myös entiset elämäntapamme vaikuttavat meihin. Ja varmasti minulla on vielä joitain tunnemöykkyjä käsittelemättä. Ihminen kun ei ole koskaan valmis! Traumoja tulee lisää koko ajan. Läheisiä kuolee. Sairauksia tulee.  Tämä melanoomakukka Kalmakallensa kanssa on oma uusi lukunsa traumahistoriassani.  Vastaukseni asettamaani kysymykseen on: En tiedä, mutta uskon, että tällä on tarkoituksensa.

Sitäpaitsi toki on niin, että tietysti geeneillämmekin on vaikutusta. Oma mielipiteeni on, että lääketiede liioittelee monesti niiden merkitystä.  Tärkeämpää olisi tietää, minkälaiset asiat aktivoivat geenejämme. Tietenkin joskus vaikka ihminen kuinka meditoisi, ajattelisi hyviä ajatuksia ja söisi tervellisesti koko elämänsä, voi sairaus kuitenkin muodostua hänen kohtalokseen. Geeneillämme tietysti on oma merkityksensä ja jokaisella ihmisellä on traumoja. Kyllä valaistunut gurukin voi kuolla nuorena johonkin sairauteen.

Sairauksiin on monta syytä. Selvää on, että stressi ja traumat ovat merkittäviä tekijöitä, jotka ohjaavat monia meistä paitsi masennukseen myös epäterveellisiin elämäntapoihin ja fyysisiin sairauksiin.

Sinänsä surullista, että syöpädiganoosi ja syöpähoidot ovat suuri trauma lähes kaikille. Syövällä on jostain syystä itseään suurempi ja synkempi varjo. Mietin, mahtaako tällä olla sairautta potentoiva vaikutus. Potilaan saama diagnoosi on lisätrauma, joka vain siis pahentaa sairaan tilannetta.  Jollakin lailla meidän täytyisi saada syöpä sanana puhdistettua sen pahasta mausta. Aatelkaa, harva kauhistuu, kun saa sokeritautidiagnoosin.

Mielestäni  täytyisi tehdä kaikki mahdollinen, että vakaviin sairauksiin sairastuneet saisivat kaiken tarvitsemansa vertaistuen ja  itse aina suositteleen tuttavilleni hakemaan oma-aloitteisesti itselle sopivia perinteisiä menetelmiä täydentäviä hoitoja.  Ei pidä edistää vain fyysisen puolen paranemista, vaan myös ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus.

Toissa iltana kokoontui pieni kuhmolainen syöpävertaisryhmämme keskustelemaan syövästä. Itkimme,  nauroimme ja jaoimme henkilökohtaisia tarinoita.  Ihania ihmisiä. Jaettu taakka on puolitettu taakka. Me vitsailimme, että oispa kiva kun ois TOP-10 lista surullisista itkulauluista, sellaisista,  jotka liuottaisivat  ikäviä tunnemöykkyjä  sairastuneiden sisältä.  Eräs ryhmäläisistä sanoi menevänsä aina kuuntelemaan Georg Otsia omaan rauhaansa, silloin kun kaipaa hyvää itkua.

No niin, laitoin nyt tuonne tämän sivun ylälaitaan jo tänään aamupäivällä  TOP 10 listan itkulauluista. Minä sain oikein makoisat pillitykset aikaiseksi  Georg Otsin laulusta  ”Rakastan elämää”. Tänään se onnistui  Erinin ”On elämä laina” laululla. Jos tiedätte hyviä itkulauluja, tänne voi minulle niitä lähettää.

Mikään ei korvaa hyvää itkua!

 

William James oli viisas mies

Suurin osa elävistä ihmisistä elää fyysisesti, älyllisesti ja moraalisesti vain hyvin rajoittunutta osaa todellisista mahdollisuuksistaan. Ihmiset käyttävät kovin pientä osaa tietoisuutensa koko kapasiteetista, heidän sielunsa voimavaroista. He elävät vähän samaan tapaan kuin mies, joka käyttää omasta elävästä ruumistaan ihan vain  tottumuksensa vuoksi pelkkää pikkusormeaan. – William James – (vapaamuotoinen käännökseni)

Most people live, whether physically, intellectually or morally, in a very restricted circle of their potential being. They make very small use of their possible consciousness, and of their soul’s resources in general, much like a man who, out of his whole bodily organism, should get into a habit of using and moving only his little finger. – William James –

+

Ruumiimme on tunnetilojemme teatteri

+

William James oli viisas mies. Yhä useammat psykologit ja psykiatrit, joita minä satun lukemaan, viittaavat toistuvasti tähän amerikkalaiseen, 1800-luvun lopulla vaikuttaneeseen, aikaansa edellä olleeseen neroon psykologiin ja  filosofiin. Materialistisen maailmankatsomuksen hegemonian aikoina 1900-luvulla hänet melkein unohdettiin, mutta miehen kokonaisvaltaisesti viisaat ajatukset näyttävät jälleen elävän noususuhdannettansa.

teatteri_jereRuumiimme on tunteittemme teatteri, kirjoitti James aikoinaan. Tunnetilamme sisältö ei ole vain kylmää sanojen kieltä, vaan ruumiimme värittää tunteemme erilaisin emotionaalisin värein. Kun pelkäämme, vihaamme ja rakastamme, ruumiimme puhuu yhdessä ajatustemme kanssa. Ruumiimme tarina kulkee osana identiteettitarinaamme.

Sisäisessä teatterissa harjoittelemme paitsi ajatustemme myös emootionaalisen ruumiin kielemme lukemista. Kun löydämme dialogisen suhteen itseemme, ruumiimme kertoo meille mielikuvin ja kehotuntemuksin tärkeitä asioita meistä. Ongelma kulttuurissamme on vain ollut se, ettei meitä ole opetettu näkemään itseämme ja toisia ihmisiä sydämemme silmin (mindsight, mielinäkö, mielitaju). Ihmiset on opetettu elämään vain hartioidensa yläpuolella.

Tekninen elämän tapamme on leikannut meidät irti ruumiistaamme. Se on tuottanut meissä paljon psykofyysistä pahoinvointia. Emme tunnista emmekä osaa antaa muotoa emotioillemme. Ja kaikki tämä vain siksi, ettei meille ole näitä taitoja opetettu. Päin vastoin, voisi melkein väittää, että meidät on opetettu pois tästä lahjastamme. Siksi emme osaa kuunnella kehoamme.

Ihminen on siinä mielessä kummallinen eläin, että hän kykenee kehittämään ruumiin tuntemuksiinsa ”ohi-kulkutien”. Voimme oppia mitätöimään sitä, mitä kehomme meille kertoo. Tämä tapahtuu kulttuurissamme esimerkiksi epäonnistuneiden kiintymyssuhteidemme kautta. Kadotamme hyväksyvälle läsnäololle rakentuvan dialogisen suhteemme maialmaan.

Kun tunteitamme ja niihin liittyviä kehollisia tuntemuksia ei lapsina peilata aikuisen kokemusmaailmaan,  opimme mitätöimään kehomme viisautta. Tämä kehomme tuntemusten tukahduttaminen tuottaa meissä suuren määrän psykosomaattista pahoinvointia. Myös joillakin lääkkeillä tehokkaasti mitätöimme kehomme viestit.Lääketiede on opettanut meille, että kun meillä on fyysinen vaiva (vaikka päänsärky), on tärkeää tutkiaa, ettei sen takana ole elimellistä vikaa. Tämä on totta, mutta yhtä lailla tärkeää on kuunnella, onko kivulla meille jotain sanottavaa.

Sisäisen teatterin tavoite on  opettaa meitä lukemaan kehomme tunnetiloja, emootioita. Minätilamme ovat aina myös somaattisia. Voimme opetella lukemaan ruumiimme tuntemuksia, jotka paljastavat itsensä esimerkiksi symbolisina mielikuvina. Tunteittemme kanssa kulkevat käsikädessä kehomme ruumiimme kokemukset.

Sisäisessä teatterissa pyrimme päivittämään tai virittämään ruumiimme ja mielemme toinen toisiimme. Sillä vaikka kehomme on viisas, joskus se valehteleekin. Silloin kun emme ole virittäneet itseämme, saattavat esimerkiksi menneisyyden unohtuneisiin, tiedostamattomiin kokemuksiin, littyvät pelkotilat ohjata elämäämme. Emme ole purkaneet vanhoja epäajankohtaisia uskomusjärjestelmiämme. Emme ole löytäneet itsellemme elämäämme kannattelevaa, jatkuvasti itseään virittävää, virtaava eeposta.

+

Ruumiimme ja mielemme on viritettävä toinen toisiinsa

+

Emme työstä pelkotilojamme takana vaikuttavia ehdollistumiamme Sisäisessä teatterissa vain järjen avulla. Sen sijaan teemme itsemme uudelleen virityksen mielikuvituksemme ja järkemme yhteistyössä. Opettelemme läsnäolevasti lukemaan erilaisia somaattisia tunnetiloja ja harjoittelemme niiden virittämistä toinen toisiimme. Psykiatri Daniel Siegelin sanoin: integroimme itseämme. Vaikeimmat pelko- ym. traumaattiset tilat on hyvä työstää yhdessä terapeutin kanssa esimerkiksi kirjoitusryhmässä.

Kun kärsimme vaikkapa hammashoitopelosta, on soittimemme epävireessä. Kehomielemme täytyy virittää uudelleen itseensä ja ulkoiseen maailmaan. Tämä viritystyömme voi vaatia myös konkreettisia toimenpiteitä: Valitsemme hammaslääkärin, joka kuuntelee, mitä meillä on sanottavanamme.

Psykoterapia on tuonut meille paljon tietoa, jota voimme hyödyntää oman tietoisuutemme virityksessä. Vertauskuvat ja tunteensiirtomme tarjoavat meille erinomaisia eväitä kehomielemme viritykseen. Opimme tietoisuustaitoja (minduflness, mindsight) hyväksi käyttäen keskittämään ja tunnistamaan erilaiset somaattiset minätilamme. Löydämme dialogisen suhteen itseemme tunnetiloihimme ja myös ruumiiseemme.  Näin voimme yhtä tietoisemmin valita, minkä tiloistamme haluamme ohjaavan elämäämme. Löydämme virtaavan minuutemme.

Hallitseva minätila on hyvä silloin itsemme kannalta, kun tunnemme itsemme energisiksi ja tunne- ja informaatiomolekyylit virtaavat meissä vapaasti. Kun hallitseva minätila estää vapaata informaatiomolekyylien kulkua meissä, liittyy siihen hyvin usein paitsi ahdistusta myös fyysistä kipua tai jännitystä. Toisaalta on hyvä muista, että uusia taitoja oppiessamme, joudumme menemään välillä epämukavuusalueelle. Uusia käyttäytymismalleja opetellessamme joudumme laajentamaan sietoikkunaamme.

+

Uskonnoista vertauskuvia virtaavaan minuuteen

+

Uskonnoista voimme löytää loppumattoman määrän metaforia, joiden avulla voimme työstää omaa kehomieli-tietoisuuttamme. En kiellä, etteikö buddhalaisuudessa ole paljon viisautta. Koska eurooppalainen kulttuurimme on kristinuskon läpäisemä,  haen itse mieluiten omaan prosessiini merkityksiä kristinuskon vertauskuvista, omien esi-isieni henkisestä perinteestä. Myös Dalai Lama on kehoittanut meitä länsimaisia hakemaan aineksia omaan eettisen elämäntavan toteuttamiseen apua omasta kristillisestä perinteestämme.

En kiellä, etteikö ateisti voisi löytää omaa tapaansa puhua vaikkapa hyväksyvän läsnäolon  kautta. Oma mielipiteeni on, että psykoterapiassakin nykyään tiedostetaan metaforien voima, ja kristinusko on erinomainen yliyksilöllinen, historiallinen, vertauskuvavarasto. On hyvä pitää mielessä, että fundamentalistiset uskonnolliset tulkinnat voivat rajoittaa tietoisuuttaamme. Itse pidän kristinuskon ystävänä tärkeänä, että uskon harjoittaja tiedostaa sen, että rakkaudesta voi puhua monin eri kielin.

Tunteensiirtoja, transferenssiä, voimme hyödyntää harjoittamalla erilaisia minä positioita turvallisella tavalla (tutustumme esim. ryhmässä turvatekijöihin). Voimme leikillisesti samaistua eri minätiloihimme, ja voimme ottaa myös kolmannen persoonan asemia. Monia ongelmiamme emme ratkaise vain rationaalisella ajattelulla, vaan tarvitsemme vanhoja ajattelumalleja ylittäviä siltoja. Tässä mielikuvituksemme tarinoineen ja vertauskuvineen on älymme tärkeä kumppani.

Nykyisessä kulttuurissa moni elää näennäisälyllistä massaihmisen elämää vain hartioidensa yläpuolella. Monilta on ollut sisäisyys kadoksissa. Tavallisesti tällainen ihminen elää minän harhassa, vaikka tietoisuutemme ylittää fyysiset rajamme, ja perusolemmuksemme on me-muotoisia (minätilamme ottavat meissä kulttuurisia muotoja ja olemme kohtaloissamme sidoksissa toinen toisiimme).

Pikku lapsi osaa olla paitsi affektiivinen (esim. kiukkukohtaukset), hän osaa leikkiä erilaisialla minä positioilla ja hän osaa olla läsnä omalle kehomielelelleen sekä toiselle ihmiselle. Muistan, kuinka minulle hypnoterapiakoulutuksessa aikoinaan opetettiin, että pieni lapsi on aina hypnoosissa. Lapsen saadessa kuuntelevat, hyväksyvästi läsnäolevat vanhemmat, saa hän elää hetken vielä paratiisissa. Vähitellen suuri osa meistä ihmisitä kadottaa nämä leikkimisen ja  läsnäolon taitonsa. Meidät karkoitetaan paratiisista. Tällöin kehomielemme menee hyvin helposti epävireseen. Kadotamme sisäisyytemme ja oman mielemme ohjauksen.

Kun löydämme armon, hyväksyvän läsnäolon, itseämme ja toista ihmistä kohtaan, voimme palata paratiisiin. Tätä voi kutsua metaforisesti Taivasten valtakunnaksi. Kypsän elämänkaaren elävä ihminen voi maistaa Taivasten valtakuntaa jo elämänsä aikana. Hän voi tietoisuutensa evoluution edetessä tuntea miltä tuntuu eläminen Paratiisissa. Se on elämistä tässä hetkessä, se on hyväksyvää läsnäoloa – armoa ja lepoa Jumalassa.

Kristinuskon suurin anti minulle on sen loppumattomissa tarinoissa, vertauskuvissa ja unimaailmassa. Väitetään, että sekä Sigmund Freudin että Jungin ajatteluun, Raamattu on antanut vertauskuvineen, mietiskelytraditioineen ja unimaailmoineen paljon vaikutteita. Itse yhdistän oman tietoisuuteni harjoitteluun myös kehollisia harjoituksia, tällä hetkellä joogaa. Erityisesti kehon viisauden kuuleminen on mielestäni se anti, joka kannattaa ottaa vastaan jostakin, terapeuttisista menetelmistä tai vaikkapa itämaisista kokonaisvaltaisista menetelmistä.

+

Transmoderni integraation aika

+

Uskon paitsi yksittäisen ihmisen myös tieteiden ja uskontojen integraatioon. Lähimmäisen rakkaus ja armo ovat asioita, jotka ovat olleet sisäänkirjoitettuna kaikkiin suuriin uskontoihin. Se, että meidän kristittyinä pitää viedä kristillistä viestiä eteenpääin muihin kulttuureihin, ei tarkoita minulle sitä, että meidän täytyy käännyttää kaikki omaan ajatteluumme. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että me kaikki löytäisimme armon ja väkivallattoman rakkauden toisiamme ja maapallon kaikkia eläväisiä kohtaan. On helppoa rakastaa omia, mutta huomattavan paljon haastavampaa rakastaa eri lailla ajattelevia.

Ehkä kristinuskon Jumalalla on kaksi perhettä maapallolla – yhdesti syntyneet ja kahdesti syntyneet, näin ainakin väitti 1800-luvun toinen ajattelija Francis W. Newman. Ensimmäisille Jumala on ankara tuomari, jonka kanssa yhdessä nenä nyrpeänä valitaan taivaaseen pääsiöitä ja jälkimmäisille se on henkilökohtaisen kokemusmaailman laajentaja,  tietoisuuden evoluution kohtu. Sosiaalisen kehomielemme kehittymiseen tarvitaan muutakin ruokaa kuin vain faktoja.

Täältä löytyy William Jamesin kuuluisa esseekokoelma  – The Varieties of Religious Experience. 

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Hyvä Suomi – voitimme Ruotsin Pisa tutkimuksessa! Vai olemmeko sittenkään niin hyviä?

Meidän asenteemme ja koulujärjestelmämme hallinnolliset rakenteetkin taitavat olla melkoisen vanhanaikaisia. Vuoronperään ylpeilemme  tai olemme huolissamme menestyksestämme Pisa-tutkimuksissa. Ja hehkutamme innoissamme sitä, että olemmehan ainakin paljon parempia kuin Ruotsi-raukan surkeat koululaiset. Naapurimaamme olisi syytä olla todella huolissaan Pisa-tutkimuksen tuloksista!

Vai olisko? Ehkä nyt jokaisen vanhemman kannattaisi katsella muitakin tilastoja kuin Pisaa sekä kuunnella vaikkapa uutta neurobiologista tietämystä. Ruotsissa on huomattavan paljon vähemmän koulukiusaamista kuin Suomessa.  Entä kouluampumiset?  Onko Ruotsissa ollut kouluampumisia kuinka paljon? Me olemme tässäkin asiassa ”kunnostautuneet” erinomaisesti Suomessa. Ruotsissa ollaan käsittääkseni pitkällä kouluväkivallan ennaltaehkäisyssä. Ainakin artikkelien pikakatsauksen jälkeen, minusta näyttää siltä että siellä tiedostetaan meitä paremmin lapsen kannalta tärkeät vuorovaikutukselliset, hyväksyvät, aikuissuhteet: Nämä kiintymyssuhteemme, jotka  ovat tärkeitä ihmisen tunnepuolen kehittymisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.

Kun peilaa suomalaista koulukulttuuria neurobiologi Daniel Siegelin ajatuksia, tulee kyllä mieleen, että meidän koulujärjestelmämme Suomessa on melkoisen taantumuksellinen. Meillä yliarvostetaan matemaattisia aineita ja kieliä. Meillä eletään vielä materialistisen maailmankatsomuksen hegemonian aikaa.  On tärkeää saada lapset äkkiä työelämään tahkoamaan hyvinvointia.

Tutkimusten mukaan olennaisinta lapsen tulevalle sekä älylliselle että emotionaaliselle kehitykselle on hyväksyvät, läsnäolevat aikuiset. Tällaiset lähtökohdat kotona, hoitopaikassa ja esikoulussa tarjoavat peruskiven pienen ihmisen emotionaaliselle ja myös älylliselle kehittymiselle – aivojen joustavien ominaisuuksien kehittymiselle. Hyvinvoinnin tahkoamisen lähtökohta ei ole faktatiedossa, vaan hyväksyvissä, läsnäolevissa aikuisissa.

Lapsien kokonaisvaltaista hyvinvointia ei edistä neurobiologisen tutkimuksen mukaan se, että heitä vain pommitetaan erilaisilla älyllisillä ärsykkeillä. Sen sijaan aivojen kokonaisvaltaista kehitystä edistää vastavuoroiset hyväksyvät ihmissuhteet, jossa pikku kansalaisia opetetaan kuuntelemaan ja ilmaisemaan omia ajatuksia ja  myös tunteita. Lapsi oppii nopeasti motivoituneena fakatatietoa, kunhan hänen henkiselle kehitykselleen on luotu vakaa pohja.

Niin kauan, kuin lapset eivät saa kotonaan tai hoitopaikoissaan hyväksyvää, läsnä olevaa aikuista, olisi koulun tehtävä korjata näitä vaurioita. Vaihtoehto on, että kasvatamme lisää tunnetaidottomia, ahdistuneita, psykosomaattisesti huonosti voivia, syrjäytymisriskissä olevia nuoria. Faktatiedon määrä ei tee meistä onnellisia ihmisiä. Sen sijaan itsereflektiokyky ja kyky tunteiden havainnointiin sekä niiden  ilmaisuun lisää hyvinvointiamme. Opimme elämään elämää, joka on sopusoinnussa oman sisäisen kokemusmaailmamme kanssa.

En usko, että huono koulukuri ja lasten henkinen pahoinvointi on opettajien vika. Sen sijaan väitän, että tämä on vanhoillisen, yksipuolistavien, hallinnollisten koulutusrakenteiden sekä niiden arvomaailman vika, jossa meille ei opeteta tunneälyä.  Meillä arvostetaan edelleen  tehokuutta ja faktatietoa kokemuksellisen viisauden, luovuuden  ja kädentyön kustannuksella. Me suomalaiset olemme edelleen kapeakatseinen moderni, materialistisen maailmankatsomuksen, kaikki numeroiksi yksipuolistava kulttuuri – ainakin virkamiestasolla.

Ruohonjuuritasolla näyttää olevan  jo tervettä liikehdintää. Ainakin minulla on sellainen tunne, että tämän päivän vanhemmat keskimäärin haluavat olla enemmän lapsilleen läsnä, kuin me 80-90 luvulla lapsemme kasvattaneet. Olemme siirtymässä transmoderniin aikaan, jossa ihmiset kykenevät yhdistämään erilaisia tapoja olla järkevä. Tämä ilmenee siten, että ihmiset tekevät perusteltuja erilaisia elämäntapavalintoja. Normaalin massaihmisen aika alkaa olla ohi.

Niin kauan kun pikkulasten vanhempia patistetaan uraputkielämään, ja opettajia kannustetaan suuntamaan huomionsa vain Pisa-tutkimuksiin meillä  meillä on melkoisen huonot lähtökohdat kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Minusta näyttää, että lukuisat vanhemmat ovat heränneet jo tähän asiaan. Toivottavasti myös vähitellen myös poliitikot ja hallinnolliset päättäjät heräävät uuteen monipuolisempaan aikaan, jossa tunnustetaan integratiivinen tiede, sekä terveet kiintymyssuhteet ja tunnetaidot hyvän elämän lähtökohtana.

Meillä on ollut kummallinen kulttuuri, jossa meitä on aivopesty ajattelemaan, että ihminen on perusluonteeltaan keskenään kilpaileva. Maailma olisi aika paljon parempi paikka asua, jos rakentaisimme maailman ydinuskomuksille, jossa ihminen on perusluonteeltaan toista ihmistä ja luontoa rakastava. Ihminen on ainut eläin, joka itse kykenee valitsemaan omat ydinuskomuksensa.

Ehkä olisi hyvä, että jatkossa lastemme tulevaisuudesta päättäisi muutkin kuin vain yksisilmäiset materialistisen maailman katsomuksen vangit. Kannattaisi miettiä, kuinka tärkeää meille on se, että lapset pärjäävät Pisa-tutkimuksissa. Jospa sittenkin tärkeämpää on, että heistä kasvaa tunne-elämältään tasapainoisia nuoria, jotka tunnistavat aidot tarpeensa. Daniel Siegel korostaa sitä, että meidän tulisi tukea lapsuudessa lapsen vakaan ja rikkaan subjektiivisen kokemusmaailman rakentumista.