Tietoisuustaitojen kaksi tietä hyväksyvään läsnäoloon

ELÄMÄN MYRSKYT

Joulut%E4hti+punainen+75488
Kun sairauden tai kriisin kaoottisen kokemuksen aikana kohtaat erilaiset tunnelatautuneet kokemustilasi, on kokemus samanlainen kuin tuntisit olevasi myrskyn silmässä. Tai hurrikaaniin, niin kuin James Welwood kirjoittaa. On helpottavaa tietää, että keskellä hurrikaania on rauhallinen, seesteinen ja levollinen paikka. Kun mielettömästä tuulesta huolimatta jatkat sitkeää kävelemistäsi, löydät myrskyn keskeltä itsellesi levon.  Meditoiden voit pysyä jopa pitkään tässä levollisessa tilassa! Välillä ehkä vain sivuat myrskyn reunaa. Joskus joudut uudestaan myrskyyn, mutta nyt askeleesi voivat olla jo vakaammat.

Edellinen pyörremyrskyni minulla oli melanoomadiagnoosini aikana. Nykyään jo hyväksyn että, että sisäinen ilmanalani on vaihteleva. Olen joutunut tekemään paljon töitä, jotta saan kaaottisten elämänvaiheitteni aikana tietoisuuteni erilaiset tilat ohjaukseeni. Olen saanut olla jo vuoden taas rauhassa harjoittaen lähes päivittäin tietoisuustaitoja.  Nyt tiedän, on tietoisuustaitojen kaksi tietä ulos myrksyn silmästä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

KAHDENLAISIA TIETOISUUSTAITOHARJOITUKSIA   (STL JA PTL)V

Joulut%E4hti+punainen+75488

Voin tehdä päivittäin harjoituksia, joilla sieluni saa levon. Näitä harjoituksia kannattaa tehdä  ennaltaehkäisevästi, sillä aivojamme täytyy bodata, jotta me kestämme entistä vakaimmin askelein vastaamme tulevat myrskyt.

Etsin luovasti kirjoittaen ja lukien, aloittelijan asenteella, päivästä toiseen, uusia käsitteellisiä tapoja hahmottaa sisäisiä meditatiivisia tietoisuustaitoharjoituksia. Toisin sanoen teen PTL:ää. Löysin nimittäin tällä kertaa James Welwoodilta kaksi tapaa harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa. Ne molemmat luen tietoisuustaitoihin. Voimme harjoittaa syvää tietoista läsnäoloa (STL, deep mindfulness) tai peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelua (PTL, mindful self-reflection).

Sekä STL:ää että PTL:ää harjoitamme, jotta löydämme jakamattoman tilan sielustamme; aukaisemme tilaa laajemmalle ehdollistumattomalle tietoisuudelle. Voisin kai käyttää sielu-sanan sijaanmieli” sanaa, mutta käytän tarkoituksellisesti sanaa sielu. Haluan nimittäin korostaa kaiken elämän, myös ihmiselämän, pyhyyttä ja perimmäistä henkistä olemusta.

Tietoisen läsnäolon harjoittajat helposti luulevat, ettäteemme syntiäkun ajattelemme ajatuksia tai koemme tunteita harjoitellessamme läsnäolon taitoja. Asia ei ole kuitenkaan näin. Welwoodin mukaan voimme löytää suhteen ehdollistumattomaan sisäiseen läsnäoloon kahta tietä, STL:n suoraa tietä pitkin (esimerkiksi hengitysmeditaatio, kehomeditaatio, läsnäolo arjen askareissa) tai PTL:n suhteellisen tietoisuuden tien kautta, jossa peilaamme kokemuksiemme luovasti. Olemme täysin hyväksyvästi hereillä tunnelatautuneille kokemustiloillemme niiden ajatuksineen, ja voimme puhaltaa ne jopa luovaan leikkiin. Tähän jälkimmäiseen PTL:ään luen taideterapeuttiset menetelmät, esimerkiksi Jungin aktiivisen mielikuvituksen, Sisäisen teatterin sekä vaikkapa autenttisen liikkeen ja länsimaisen mietiskelytradition Lectio Divinan.

WP_20141202_008[1]

Valaistuminen ei ole Welwoodin mukaan mikään ihanne päämäärä, täydellinen mielentila tai henkinen korkein tila, vaan se on matkamme täällä maankamaralla. Se on kätkettynä prosessiimme, tiehemme, jossa heräämme kaikkeen siihen, mikä saa meidät täydellistymään suhteessamme siihen. Jotta pääsemme kiinni tietoiseen läsnäoloon elämässämme, täytyy meidän harjoittaa läsnäolon hetkiä jokaisena päivänä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

TIETOISUUSTAIDOT MUODOSTAVAT SILLAN VIISAUSPERINTEIDEN VÄLILLE

Joulut%E4hti+punainen+75488

Perinteisesti ajatellaan, että tietoinen hyväksyvä läsnäolo on uskonnotonta. Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on riisuttu uskonnollisista merkityksistä. Näin se onkin, kun ajattele asiaa STL:n näkökulmasta, mutta kun katsomme asiaa PTL:n näkökulmasta, on asia tyystin toinen. Löydämme PTL:n menetelmiä hyväksi käyttäen rakkaudellisen aloittelijan dialogisen asenteen elämäämme ja koko maailmaan. Suostumme avautumaan koko maailman viisausperinteiden kirjolle. Kieltäydymme uskonnollisesta ajattelusta, jossa erilaiset uskonnot taistelevat tai kilpailevat keskenään. Kieltäydymme myös ajattelemasta vain luonnontieteellisesti, mikä loukkaa – Skolimowskia lainatakseni – elämän pyhyyttä.

Olen kristinuskon ystävä. Olen täysin tietoisesti tehnyt tämän valinnan, ja pystyn täysin järkeenkäyvästi perustelemaan valintani. Uusi Testamentti on minulle rakkauden ja läsnäolon runoutta, joka on kyllästetty erilaisin vertauskuvin. Olen osa esi-isieni kristinuskon ystävien jatkumoa.

Tiesitkö, että metaforat eli vertauskuvat ovat aivojemme työhevosia. Kaikki kieli on perimmiltään metaforista. Mitä paremmin kykenemme uteliaasti ja läsnä olevasti vertauskuvin käsitteellistämään maailmaa, sitä onnellisemmin elämme. Metaforat ovat kuitenkin vain työhevosia, meidän ei pidä takertua niihin, koska totuutta emme koskaan voi vangita, voimme vain lähestyä sitä erilaisten näkökulmien ja niiden vertauskuvien tikapuita pitkin.Tämän jälkeen meidän pitää tyrkätä tikapuut pois ja luottaa, että saavuttamme uusi läsnäolo kannattelee meitä. Omat tikapuuni pyhyyteen muodostaa kristinuskon käsitteet ja tietoisuustaidot.

Vaikka olen kristinuskon ystävä, pidän tärkeänä dialogisuutta muiden uskontojen, ja tietty, myös tieteen kanssa (tiede kehittää realiteettitajua). Minussa on myös esimerkiksi buddhalaisuuden ystävä, se on vain huonommin kehittynyt kuin tämä kristinuskon ystäväni. Thich Nhat Hanhin sanoin, pidän erityisesti banaaneista (= minulle kristinusko), mutta haluan välillä maistaa myös mandariineja, omenoita ja päärynöitä.

Minulle Kristuksen lähetyskäskymenkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsikseni – ei toden totta tarkoita sitä, että minun täytyisi viedä miekalla kristinuskoa eteenpäin. Minulle lähetyskäsky merkitsee rakkaudellisen läsnäolon viestin dialogista eteenpäin viemistä. Väkivallattomasta rakkaudesta voi puhua monin kielin ja käsittein. Rakkaudellisen läsnäolon harjoittaminen tietoisuustaitona on silta, joka voi ylittää eri uskontojen ja muiden viisausperinteiden, kuten tieteen, rajat.

Tämä Desmond Tutun ja Dalai Laman video sai minut kyyneliin. Heidän dialoginen läsnä olonsa on  sitä mitä tarvitsemme lisää tässä maailmassa. Emme tarvitse oikeassa olemista vaan läsnäoloa. Uskonnot ovat vain valon filttereitä, niin kuin Henryk Skolimowski kirjoittaa. Ne ovat suhteellisen läsnäolon työkaluja. Mikään niistä ei tavoita valoa yksin ja kokonaan.

Edelleen jatkan nerokkaan ekofilosofin, Henryk Skolimowskin ajatuksia. IInstitutionalisoitunut uskontomeillä kotoinen kirkkommeon ottanut oikeudet henkisyydestä ja valosta itselleen. Jumala ja Jeesus muuttuivat vähitellen instituutioiden tavaramerkeiksi ja joskus jopa ala-arvoisen mainonnan ja oikeassa olemisen välineiksi. Ja siksi ne ovat kirkon tavaramerkkeinä muuttuneet valon tyranneiksi ja niiltä on kadonnut matkalla liian usein pyhyys. Uskon, että luterilaisen kirkon maine palaa, kun teemme uuden uskonpuhdistuksen, jossa kiellämme valon pyhyyden alistamisen jonkun instituution yksinoikedeksi. Avaudumme dialogiseen olemiseen, jossa me globaalisti olemme kaikki uskonnosta riippumatta saman puun lehtiä, jotka värisevät tuulessa kukin omalla tavallaan.

Yliopistot puolestaan ovat ottaneet materialistisella maailmankatsomuksellaan ja sen yksipuolistavalla kielenkäytöllä yksinoikeuden tietoon.  Se on Skolimowskin mukaan myös elämän pyhyyden halventamista.  On surullista, kuinka monet akateemiset ihmiset kadottavat oman sisäisen viisautensa ja luovuuteensa alistaessaan itsensä tunteettomalle tieteelle.

Tietoisuustaidot facebookissa.

James Welwood, Toward a psychology of awakening: Buddhism, psychotherapy, and the path of personal and spiritual transformation. Boston: Shambala Publications.

Henryk Skolimowski, Let there be Light, The Mysterious of Cosmic Creativity, Wisdom Tree, 2009

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Mainokset

Keväisiä ajatuksia tietoisuustaidoista

Kun Helsingin ilmassa on kevään tuoksuja, versoaa mieleeni heti aamusta seuraavia ajatustiivistymiä liittyen tietoisuustaitoihin.

http://blogitse.blogspot.fi/2009/05/mixed-helsinki-images-sekalaisia.html
http://blogitse.blogspot.fi/2009/05/mixed-helsinki-images-sekalaisia.html

Hyvän, onnellisen ja terveen elämän kannalta on olennaista, että ihminen oppii tuntemaan itseään ja ilmaisemaan tarpeitaan. Itsensä tunteva ihminen tietää ja osaa ilmaista, mitä hän todella haluaa ja mitä hän tuntee. Aika harva kulttuurisamme on kyennyt tähän. Meidät on ehdollistettu tavanomaisiin, yleisesti hyväksyttyihin uskomuksiin, jotka ohjaavat käyttäytymistämme automaattisesti perinteisiin käyttäytymismalleihin. Tämä johtaa vääjäämättä sisäisiin ristiriitoihin.

Tietoisuutaitojen lisääntyessä ihminen oppii erottamaan ja jäsentämään uskomuksiaan ja hän tulee tietoiseksi arvoistaan. Metaforisesti ilmaisten tämä merkitsee pakkopaidasta vapautumista. Rentoutunut, keskittynyt tila, jota esimerkiksi hyväksyvässä läsnäolossa tavoitellaan, on oikeastaan vasta alkusoittoa varsinaisille tietoisuustaidoille. Niiden avulla tietoisuus vapautuu itseään rajoittavista uskomuksista.

Mielen keskittäminen (medi-taatio), keskittymistä häiritsevän hälyn hiljentäminen, on erinomaisen tärkeä taito. Sitä tarvitsee monessa työssä ja tehtävässä. Esimerkiksi hammaslääkärinä huomana, että työni laatu kärsii, mikäli en kykene keskittämään tietoisuuttani. Välillä se vaeltelee minne milloinkin, mutta iän kanssa olen tullut paremmaksi mielenkeskittämisessäni. Kun huomaan, että tietoisuuteni ohjautuu fantasiamaailmoihin, ohjaan sen takaisin tähän hetkeen, tyhöhöni, tähän hetkeen. Työn laatu kärsii, mikäli ihminen ei kykene tekemään työtään virtaavasti, läsnäolevasti.

Tietoisuustaitojen kehittyessä edelleen, ihminen erottaa vähitellen ajatuksensa tosiasioista. Hän tajuaa entistä kirkkaammin, että hän on omien valintojensa summa. Otetaanpas eräs esimerkki. Kysymyksessä on Ville, joka käy töissä, koska hänen on ”pakko” näin tehdä. Hänen täytyy mennä joka päivä toimistoonsa, jotta hän kykenee elättämään perheensä ja hoitamaan velkansa. Koska Villelle ei ole kehittynyt vielä tietoisuustaitoja hän luulee, että hänen täytyy. Sillä todellisuudessa tämä on hänen valintansa. Hän valitsee näissä olosuhteissa ja tässä hetkessä tämän elämäntavan, koska hän ei ole löytänyt vielä itsellenssä parempia vaihtoehtoja.

Kun tietoisuustaidot kehittyvät, ihminen tajuaa, että hän tekee elämässään joka hetki valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan elämään. Kun ihminen tulee tietoiseksi vaihtoehdoistaan ja valinnoistaan, pääsee hän eroon automaattisista ajattelutottumuksistaan ja käyttäytymismalleista, jotka ohjaavat edelleen suurimman osan ihmisiä elämäntapaa.

Samalla ihminen kasvaa vastuulliseksi omasta elämästään. Hän ei uhriudu vaan tajuaa, että hän itse aktiiviseseti rakentaa omaa tarinaansa. Hän erottaa ja kykenee kyseenalaistamaan ne kulttuuriset uskomukset, jotka häneen on iskostettu. Tämän jälkeen hän itse alkaa valita niitä uskomuksia, jolle hän maailmankuvansa haluaa rakentaa. Seurauksena hän ei ole enää satunnaisten kultuuristen uskomusten tuote, vaan hän on henkilö, joka valitsee, mitkä ovat ne arvot ja uskomukset, jolle hän elämänsä haluaa rakentaa. Hänestä tulee aktiivinen oman elämäntarinansa luoja. Ajatukset eivät enää satunnaisesti vaeltele hänessä, vaan hän itse valitsee ajatuksensa.

Tietoisuustaitoja kultivioidaan tilassa, joka on valvetilan ja unen rajamailla oleva tajunnan muuntunut tila. Luovassa Sisäinen teatteri-kirjoittamisryhmissäni kutsun tätä psykodraamalliseksi transsiksi. Hypnoterapeuttina kutsun tätä tilaa myös itsehypnoottiseksi tilaksi. Tämän luovan tilan, jossa voimme työstää tietoisuuttamme, voi saavuttaa monella muullakin tavalla. Luovat terapiat, erilaiset meditaatio- ja mietiskelytekniikat, johdattavat ihmisen tilaan, jossa hän kykenee työstämään itse omia arvojaan ja uskomuksiaan.

Uskonnoissa on harjoitettu tuhansia vuosia erilaisia meditaatio- ja mietiskelyperinteitä, joilla voi laajentaa tietoisuuttaan. Itse näen uskonnot kaksinapaisesti. Perinteiset holhoavat fundamentalismille rakentuvat uskonnot kaventavat ihmisen aidon elämän valinnan mahdollisuuksia: Ne – ja erityisesti niiden autorisoimat henkilöt – pakottavat ihmiset tiettyihin kapeisiin uskomusjärjestelmiinsä. Tällöin uskonto voi olla henkisen väkivallan järjestelmä.

Toisaalta kautta aikojen uskonnollisissa rituaaleisessa on harjoitettu tervettä sisäisyyttä, meditatiivisia rituaaleja, joissa uskonnon harjoittajan tietoisuus voi laajentua ja elämänymmärtämys lisääntyä. Kun ihminen tajuaa uskonnot kokemuksellisen oppimisen metaforatiivistyminä, voi ihminen hyötyä suuresti niiden käsitejärjestelmistä. Tällöin uskonnot ovat viisausperinteitä, jotka johdattavat vertauskuvineen ihmistä kohti rakkaudellista elämää.

Kun ihmisen tietoisuustaidot kehityyvät, pääsee hän vähitellen kiinni transrationaalisen ajatteluun, mutta se on jo seuraavan blogin aihe se. Nyt painun Kallion uimahalliin, hoitamaan kipeätä selkääni!

Tietoisuustaidot on facebookissa!

Mitä ihmettä, Raamattuko kansanedustajien tärkein viisauden lähde?

Siirtolan Emäntä oli tosi ilahtunut, kun hän luki, että eduskunnassa kansanedustajat puheissaan viittaavat kirjoista useimmiten Raamattuun ja lisäksi joskus myös kaunokirjallisiin teoksiin, kuten Seitsemään veljekseen ja Tuntemattomaan sotilaaseen. Asiantuntijakulttuuri ei ole vielä näköjään sumentanut kansanedustajien arkijärkeä! Ja kaiken lisäksi tälläisellä viitauksilla kaunokirjallisiin teoksiin on vieläpä pitkät juuret politiikassamme. Tutkija Timo Turja tutkimuksessaan toteaa, että sisällissodan jälkeen hajonnut kansakuntamme eheytyi Raamatun tarinoitten ja metaforien avulla.

Siirtolan Emäntäkin ajattelee, että myyttiset tarinat ja uskonnot voivat yhdistää erilailla ajattelevia ihmisiä. Ne voivat rakentaa siltoja ihmisten välille. Lisäksi niiden metaforinen kieli voi yhdistää faktatietoa ja sydämenviisautta. Juuri siinä on tarinoitten ja myyttien voima! Totuus lepää totta tosiaan saduissa, unissa ja tarinoissa. Siirtolan Emännän mielestä vain faktatiedoille rakentuva maailma on irvikuva elämästä, koska emme voi kutistaa ihmiselämän tärkeimpiä asioita faktoiksi. Elämä kun on myös tunnetta, ja niiden täydellisin ilmaisu on musiikissa, myyteissä, kuvissa ja liikkeessä. Ja sydämen ikuisen viisauden, rakkauden, täydellisin muoto on vuosituhansia vanhassa rikkaassa ihmiskunnan uskontojen perinnössä.

Siirtolan Emäntä ja Isäntä ovat parhaillaan terapeuttisen tanssin arkienkeli-ryhmässä. Yhteisen liikkeen kautta he ovat saaneet kunnian tutustua todella syvällisesti moneen uuteen mielenkiintoiseen uuteen ja vanhaan kuhmolaiseen arkienkeliin. Siirtolan Emännän mielestä olisi mahtavaa nähdä eduskunnan yhteinen taideproduktio, vaikkapa tanssiesitys. Siinä kansanendustajat voisivat ilmaista omia tunteitaan liikkeen kautta. Monelle tulee varmaankin ensimmäiseksi mieleen, että luulisipa heillä olevan ”tärkämpääkin” tekemistä. Emäntä kuitenkin uskoo, että eduskuntatalossa moni asia voisi sujua jouhevammin, kun ihmiset koskettaisivat kokemuksellisesti toisiaan taiteen keinoin. Ja juuri nimenomaan itse tekemällä taidetta. Taiteen tasa-arvoisessa maailmassa me eri tavalla ajattelevat ihmiset olemme sittenkin kovin samanlaisia.

Siirtolan Emännän altersisko Anna on koukussa Carl Jungiin. Emäntä ei ihmettele tätä lainkaan. Olihan Carl Jung oli rohkea mies, joka uskalsi paljastaa omat heikkoutensa. Hän uskalsi olla muutakin kuin vain asiantuntija. Hän ei halunnut mielistellä tieteellisiä hierarkioita, vaan häntä ohjasi hänen oma henkilökohtainen eettinen päämäärä. Tämä todellisuus paljastui hänelle valveunissa, joille Carl Jung antoi kuvallisen ja kalligrafisen muodon Punaisessa kirjassaan. Jung oli totta tosiaan mies, joka ei piilottanut itseään asiantuntijanaamionsa, egonsa, taakse. Siinäpä esimerkkiä meille muillekin terveydenhuollon ammattilaisille!

Carl Jung oivalsi sen, että yli sukupolvien ylittävä hengellinen kirjallisuus ja taiteet paljastavat arkkityyppisiä voimia, voimia, jotka kuljettavat ihmisten elämää vielä tänäkin päivänä myyttisinä muotoina. Ihminen ei ole (onneksi) aina suinkaan tieteellisen rationaalinen, vaan hänessä on sukupolvesta toiseen siirtyvää ikuista tarinallista muotoa, joka välittyy paremmin toisenlaisten käsitteiden kuin tieteen faktojen kautta. Todellisuuttamme ohjaa siis myyttien ikuiset ja ajattomat muodot. Siirtolan Emäntä ei ole siis ensimmäinen eikä viimeinen Persefone, jonka Haades on raiskaannut ja vienyt Manalaan, jossa hän kasvoi aikuiseksi naiseksi. Matkailu myyteissä on Emännän mielestä miellyttävä aikamatkailun muoto. Niiden kieli voi auttaa meitä valitsemaan elämän risteyskohdissa polkuamme.

Se että kertomataiteen ja politiikan tarinoilla on paljon yhteistä, ei ole siis Emännälle millään muotoa uusi asia. Hän kun on ajat sitten oivaltanut, että todellisuus ei ole kutistettavissa vain faktoiksi, vaan taide ja uskonnot ovat tarpeen, jotta ihminen kykenee saavuttamaan mahdollisimman objektiivisen kuvan elämästä. Ne jotka tuntevat Emäntää, tietävät, ettei Emäntä tarkoita uskonnoilla autoritaarisia uskonnollisia liikkeitä, koska ne ovat irvikuvia siitä hengellisyydestä tai henkisyydestä, mitä Emäntä tarkoittaa. Autoritaarisina tulkintoina uskonnot ovat kadottaneet alkuperäisen tehtävänsä, ja niitä voidaan käyttää vaikkapa toisinajattelijoiden ja vähemmistöjen tuhoamiseen. Alkuperäinen tarkoitus uskonnoilla on yhdistää eikä hajottaa.

Siirtolan Emäntä on ollut huomaavinaan, että luonnontieteellinen asiantuntijakulttuuri on löytämässä uutta paikkaansa tiedon maantieteessä. Samoin on käymässä siis myös onneksi uskonnollisille autoritaarisille tulkinnoille. Kansalaiset ovat alkaneet yhä enemmän luottaa itseensä ja omaan Jumal-suhteeseensa. Emäntä haluaakin uskoa, että autoritaaristen asiantuntijoiden ja pappien tilalle kansalaiselle on nousemassa aitoa itseohjautuvuutta; arkijärkeä ja sydämen viisautta.

Kansalaiset eivät halua enää olla auktoriteettien ylhäältä päin paapottavia, vaan he haluavat dialogisen suhteen uskontojen ja tieteen edustajiin. Vanhat valtahierarkiat ovat kuolemassa. Onmahtavaa, että elämä tanssina, musiikkina, näytelmänä ja tarinana voi integroida sen minkä olemme monikulttuurisesa maailmassamme onnistuneet pirstomaan. Niiden metaforinen sybolien kieli on ajatonta ja ne auttavat ihmisiä nousemaan tietoisuudessaan uusille ymmärryksen tasoille.

Emäntä virtuaalisen pöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa nr. 6

Viidennessä keskustelussa Esko Valtaoja tuo esille joitakin faktoja, jotka Emännän mielestä ovat vain puolitotuuksia. Valtaojalla vaikuttaa olevan liikuttavan suuri usko tieteellisteknisen kehityksemme mahtiin. Juha Pihkala kiinnittää huomionsa samaan asiaan kuin Emäntä: Valtaojan totuudet ovat totuuksia, mutta totuuksia vain keskimäärin.

VALTAOJA :Bruttokansantuote korreloi hyvin sen kanssa kuinka onnellisiksi ihmiset itsensä tuntevat.

EMÄNTÄ: Bruttokansantuote korreloi myös hyvin sen kanssa, kuinka oikeudenmukaisesti vauraus on jaettu. Suomessa elää tällä hetkellä 150 000 lasta, jotka saavat perintönä köyhyyden. Väkivaltaa ilmenee myös vähemmän, kun vauraus jakaantuu tasaisemmin ihmisten välille. Köyhyystilastoissa Suomen kansan köyhin prosentti ei ole rikastunut, kun taas rikkain prosentti on kaksinkertaistanut tulonsa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. On todettu, että perustoimeentulon ylittävä vauraus ei tuo juurikaan onnea lisää.

VALTAOJA: Vastasyntyneen odotettavissa oleva elinikä on lähes kaksinkertaistunut Jukolan veljesten ajoilta.

EMÄNTÄ: Tällä hetkellä elintasosairaudet ja ihmisten psykofyysisen pahoinvointi uhkaavat elinikäennusteita.

VALTAOJA: Jos toisimme keskiajan ihmisen nykyaaikaan, hän luultavasti ajattelesi tulleensa paratiisiin.

EMÄNTÄ: Jos toisimme keskiajan ihmisen nykyaikaan, hän luultavasti ihmettelisi, kuinka paljon nykyajan ihminen on onnistunut tuhoamaan luontoa. Kadottaisiko keskiajan ihminen tähän päivään siirtyessään oman elämän merkityksellisyyden kokemuksen? Alkaisiko hän syömään masennuslääkkeitä? Vastauksemme jäävät arvauksen varaan.

VALTAOJA: Maailma on muuttunut paremmaksi, ja se on muuttunut paremmaksi meidän ihmisten omasta ansiosta.

EMÄNTÄ: Maailma on muuttunut vauraammaksi, mutta se on tapahtunut elämän merkityksellisyyden kustannuksella. Monet ihmiset voivat huonosti, koska he eivät löydä elämälleen tarkoitusta. Elämästä on tullut vauraampaa, mutta merkitysmaailmaltaan se ei ole rikastunut. Miettikäämme vaikka Kreikan tarustoa, jonka keskellä antiikin ihmiset elivät.

Emännän mielestä voimme esittää monenlaisia paikkiansapitäviä uskomuksia maailmasta, jotka voivat olla joskus jopa ristiriidassa keskenään.Väiteemme totuusarvo riippuu siitä, millaisille tiedon ennakkoehdoille totuutemme rakennamme. Elämä on siinä mielessä kummallista, että se on paradoksi, jossa monta asiaa voi olla samanaikaisesti totta.

VALTAOJA: Uskon evoluution tuottamaan sosiaalisuuteen ja moraaliin.

EMÄNTÄ: Uskon tietoisuuden evoluution tuottamaan ihmisen ymmärtämyksen lisääntymisen ja sen kautta tapahtuvaan eettisen tietoisuuden laajenemiseen. Tässä ymmärtämisprosessissa ihminen uskaltaa jälleen käyttää hyväkseen myös tarinallisia, myyttisiä ja uskonnollisia viisausperinteitä.

Nyt lukemat sivut vahvistavat Emännän käsitystä siitä, että Valtaojalla on kovin primitiivinen kuva kritinuskon käsitteistä, esimerkiksi armosta. “Mistä armo tulee, millä perusteella se saadaan, jos sitä ei voi ansaita? Millä perusteella Jeesus armahti ristillä ryövärin? Miksi hän tuomitsi toisen?”, Valtaoja kysyy. Juha Pihkala valaisee tätä tärkeää kristinuskon episodia omalla tulkinallaan. Hän selittää, että tapahtunutta ei voi ymmärtää rationaalisesti, mutta se vapauttaa tunnustajan syyllisyydestä. Vapautunut voi elää elämäänsä synninpäästön jäkeen paremmin, uusin eväin ja oikeammin teoin.

Siirtolan Emäntä tahtoo hieman täydentää Pihkalan tulkintaa. Hänen mielestään tapahtumaa voi avata puhtaasti emännän logiikalla, tai rehellisemmin sanottuna analyyttisellä psykologialla. Voimme löytää kristinuskosta syväpsykologisia merkityksiä. Kun pohdimme yllä olevaa prosessia Jungin analyyttisestä ja transpersonaalisesta viitekehyksestä käsin, on helppoa ymmärtää, kuinka rikoksensa tunnustanut pääsi paratiisiin. Kun terapiaprosessissa tunnustamme empaattisessa hyväksyvässä ympäristössä syntimme, saamme kokea armon. Näin myös käy silloin kun tunnustamme syntimme papille. Kyseessä on “fiineimmin” analyyttisin käsittein retrospektiivinen – menneisyyteen kurottautuva – psykoanalyysi. Mikä parasta, ihmisessä voi tapahtua sisäistä kasvua. Kun hänellä on riittävän kypsiä aikuisia tiloja sisällään, voi hän jopa tunnustaa omat syntinsä omalle sisäiselle Valolleen.

Jos prosessi jää tähän, siis siihen, että siirrämme tunteemme terapeuttiin/pappiin, meille jää pysyvä auktoriteettisuhde pelastajaamme. Prosessimme jää siis keskeneräiseksi. Mikäli haluamme tästä tilanteesta eteenpäin, täytyy meistä tulla itseohjatuvia. Tämä prosessi voi tapahtua teleologisena psykoanalyysina – tulevaisuuteen kurkottautuvana prosessina. Tätä prosessia ohjaa Emännällä juuri Rakkaus, arkkityyppinen Valo. Tämän prosessin merkityksmaailmaa voi avata Raamatun metaforin. Kristinusko sisältää tuhansia vuosia vanhaa vertauskuvallista viisautta, jota meidän olisi opittava tulkitsemaan siten, että se lisää nykykulttuurissamme olevaa rakkauden määrää.

Siirtolan Emännätä tahtoo välillä osoittaa kritiikkiään kirkon edustajalla, Pihkalalle. Hänen mielestään kun tämän päivän luterilainen kirkko aliarvoi nykyihmistä. Yhä useampi ihminen tänä päivänä on saavuttanut sellaisin tietoisuuden tason, että he enää eivät kaipaa autoritaarisia pappeja, jotka ojentavat heitä jyrisevällä äänellä synnintieltä. Faktatieto psykogiasta kertoo meille jo aika hyvin, minkälainen toiminta tuottaa ihmiselle onnellisuutta. Sen sijaan Emäntä epäilee heidän kaipaavan hengellistä dialogikumppania, jonka kanssa yhdessä voi kehittää oma kykyä käydä keskusteluja Jumalan, iättömän Rakkauden, elämän teleologisen päämäärän kanssa. Hengellisten metaforien kautta oma tietoisuutemme voi saavuttaa uusia ulottuvuuksia. Emäntä ei varaa uskoansa tieteellistekniseen tietoon, eikä hän varaa luonnontieteellistä tietoaan uskonnolliseen uskoon. Vaikka uskoa voi tutkia tieteellä, uskon kieltä ovat Emännän mielestä pohjimmiltaan iättömät metaforat, jotka siirtävät yli sukupolvien viisautta.

Valtaoja muuten huomauttaa, että materialismi ja materialistinen elämäntapa ovat eri asioita. Emännänkin mielestä ne ovat eri asioita, mutta Georg von Wrighttiä luettuaan Emäntä oivalsi, että materialismi, ja sen edustaja välineellistävä luonnontiede, palvelee juuri materialistista elämäntapaa. Esimerkiksi lääketiede on ollut lääketehtaitten talutusnuorassa. Meillä aina on elämässämme jokin korkein mitä palvomme. Emäntä esittääkin Valtaojalle väitteen: Materialistisen maailmankatsomuksen edustajalle ateistille se on empiirisanalyyttisille metodeille rakentuva tieto ja materia. Pihkalan tavoin Emäntä ei ole löytänyt vakuuttavaa eettistä järjestelmää, joka rakentuisi järjelle. Siksi Emäntä turvautuu mielummin uskoon kuin järkeen.

Juha Pihkala korostaa omassa kirjeessään sitä, että hän uskoo kansalaisten joutuvan vielä elämään merkittävästi niukempia aikoja. Emäntä on hänen kanssaan samaa mieltä. Tämän hän on tuonut kirjoituksessaan monet kerrat esille: Syömme parhaillaan tulevien sukupolvien hyvinvointia. Siksi Emännän mielestä tarvitsemme perusteellista arvomuutosta, jonka merkkejä hän näkee jo ilmassa. Meidän on opittava iloitsemaan pienistä asioista ja arjen kauneudesta. Ihmisen on opittava jälleen kokemaan elämyksenä mustikanpoiminta omassa takametsässä, sen sijaan että hän lentää Bombeyhen hyppäämään benji-hyppyä. Elämäänsä kohtuullistavien motto on: “Vähemmän voi olla enemmän”. Tämän kun ihminen sisäistää, putoaa kaikki turha statusstressi pois.

Toki Emäntä on tietoinen, että tämä vanha, materialistisille hypoteettisille rajattomuuden järjelle rakentuva,  järjestelmämme samalla romahtaa. Mielestäni nyt olisikin kansakuntien kerättävä kaikki viisaat päät yhteen ja miettittävä yhdessä, kuinka pudotuksestamme tulisi mahdollisimman pehmeä. Jotkut tätä työtä jo tekevätkin. Emäntä uskoo, että uusi maailma rakentuu uusille arvoille. Tässä myönteistä muutosta voi tukea integratiivinen tiede, joka ei palvele ensisijaisesti elämän aineellisia päämääriä vaansen päämäärät ovat  elämänlaadullisia, eettisiä ja ekologisia.

On muuten muutama asia, joista Emäntä on yhtä mieltä Valtaojan kanssa. Esimerkisi kristinuskon harjoittajat voisivat keskittyä enemmän rauhantyöhön ja köyhyyden poistamiseen kuin tuomitsemaan veljiensä ja sisariensa sänkykkammaritouhuja. Emäntä on Pihkalan kanssa kuitenkin samaa mieltä, että kukasta kukkaan lentäminen ei jalosta tai tuota lisäarvoa elämään, päinvastoin, se voi aiheuttaa harjoittajalleen sielullisia vammoja. Emäntä harvoin puhuu “synnistä”, koska käsitteen maku on fundamentalististen mausteiden pilaama. Kristinuskon olisi tulkita käsitteet uudestaan, ja samalla puhdistaa sen turhasta menneen autoritaarisen uskonkulttuurin painolastista.

Syntinen ihminen tarkoittaa Emännälle samaa kuin että jokaisella meistä on varjomme. Kun hyväksymme itsessämme olevan pahuuden , lakkaamme siirtämästä tunteitamme muihin. Emäntä ei usko, ettei autoritaarinen moralisoiva asenne auttaa ihmiskuntaa, vaan elämänymmärrystä saaneet ihmiset voivat tuoda esille dialogisesti, tuomitsematta, omaa viisautensa. Emännän kristinuskon perusta on rakkauden ja vastuullisen käyttäytymisen lisääminen maailmassa, eikä toisten tuomitseminen.

Viides keskustelu päättäyy Valtaojan kannanottoon, että hyvä tulevaisuus tarvitsee puolustajia. Tästäkin asiasta Emäntä on hänen kanssaan samaa mieltä. Vaurautta ei ole Valtaojan mielestä maailmassa vielä tarpeeksi. Emännän mielestä sitä on. Kulttuurimme elää yli varojensa. Tulevaisuuden haasteemme on, kuinka voimme tasoittaa vaurauseroja ja kuinka voimme elää laadukasta elämää vähemmällä aineellisella tuhlailulla. Esko Valtaoja uskoo, että tiede voi saada ihmeitä aikaan. Ehkä näin on. Emäntä kuitenkin uskoo samanaikaisesti, että (kristin)usko voi saada vielä suurempia asioita aikaiseksi maailmassa. Sen tulkinnat on vain päivitettävä vastaamaan tämän päivän ihmisen elämää. Moni minun kaltaiseni vauras ihminen voi kenties kristinuskosta löytää omalle, ehkä aineellisesti entistä vaatimattomammalle elämälleen, syvemmän tarkoituksen.