Tietoisuustaitojen kaksi tietä hyväksyvään läsnäoloon

ELÄMÄN MYRSKYT

Joulut%E4hti+punainen+75488
Kun sairauden tai kriisin kaoottisen kokemuksen aikana kohtaat erilaiset tunnelatautuneet kokemustilasi, on kokemus samanlainen kuin tuntisit olevasi myrskyn silmässä. Tai hurrikaaniin, niin kuin James Welwood kirjoittaa. On helpottavaa tietää, että keskellä hurrikaania on rauhallinen, seesteinen ja levollinen paikka. Kun mielettömästä tuulesta huolimatta jatkat sitkeää kävelemistäsi, löydät myrskyn keskeltä itsellesi levon.  Meditoiden voit pysyä jopa pitkään tässä levollisessa tilassa! Välillä ehkä vain sivuat myrskyn reunaa. Joskus joudut uudestaan myrskyyn, mutta nyt askeleesi voivat olla jo vakaammat.

Edellinen pyörremyrskyni minulla oli melanoomadiagnoosini aikana. Nykyään jo hyväksyn että, että sisäinen ilmanalani on vaihteleva. Olen joutunut tekemään paljon töitä, jotta saan kaaottisten elämänvaiheitteni aikana tietoisuuteni erilaiset tilat ohjaukseeni. Olen saanut olla jo vuoden taas rauhassa harjoittaen lähes päivittäin tietoisuustaitoja.  Nyt tiedän, on tietoisuustaitojen kaksi tietä ulos myrksyn silmästä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

KAHDENLAISIA TIETOISUUSTAITOHARJOITUKSIA   (STL JA PTL)V

Joulut%E4hti+punainen+75488

Voin tehdä päivittäin harjoituksia, joilla sieluni saa levon. Näitä harjoituksia kannattaa tehdä  ennaltaehkäisevästi, sillä aivojamme täytyy bodata, jotta me kestämme entistä vakaimmin askelein vastaamme tulevat myrskyt.

Etsin luovasti kirjoittaen ja lukien, aloittelijan asenteella, päivästä toiseen, uusia käsitteellisiä tapoja hahmottaa sisäisiä meditatiivisia tietoisuustaitoharjoituksia. Toisin sanoen teen PTL:ää. Löysin nimittäin tällä kertaa James Welwoodilta kaksi tapaa harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa. Ne molemmat luen tietoisuustaitoihin. Voimme harjoittaa syvää tietoista läsnäoloa (STL, deep mindfulness) tai peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelua (PTL, mindful self-reflection).

Sekä STL:ää että PTL:ää harjoitamme, jotta löydämme jakamattoman tilan sielustamme; aukaisemme tilaa laajemmalle ehdollistumattomalle tietoisuudelle. Voisin kai käyttää sielu-sanan sijaanmieli” sanaa, mutta käytän tarkoituksellisesti sanaa sielu. Haluan nimittäin korostaa kaiken elämän, myös ihmiselämän, pyhyyttä ja perimmäistä henkistä olemusta.

Tietoisen läsnäolon harjoittajat helposti luulevat, ettäteemme syntiäkun ajattelemme ajatuksia tai koemme tunteita harjoitellessamme läsnäolon taitoja. Asia ei ole kuitenkaan näin. Welwoodin mukaan voimme löytää suhteen ehdollistumattomaan sisäiseen läsnäoloon kahta tietä, STL:n suoraa tietä pitkin (esimerkiksi hengitysmeditaatio, kehomeditaatio, läsnäolo arjen askareissa) tai PTL:n suhteellisen tietoisuuden tien kautta, jossa peilaamme kokemuksiemme luovasti. Olemme täysin hyväksyvästi hereillä tunnelatautuneille kokemustiloillemme niiden ajatuksineen, ja voimme puhaltaa ne jopa luovaan leikkiin. Tähän jälkimmäiseen PTL:ään luen taideterapeuttiset menetelmät, esimerkiksi Jungin aktiivisen mielikuvituksen, Sisäisen teatterin sekä vaikkapa autenttisen liikkeen ja länsimaisen mietiskelytradition Lectio Divinan.

WP_20141202_008[1]

Valaistuminen ei ole Welwoodin mukaan mikään ihanne päämäärä, täydellinen mielentila tai henkinen korkein tila, vaan se on matkamme täällä maankamaralla. Se on kätkettynä prosessiimme, tiehemme, jossa heräämme kaikkeen siihen, mikä saa meidät täydellistymään suhteessamme siihen. Jotta pääsemme kiinni tietoiseen läsnäoloon elämässämme, täytyy meidän harjoittaa läsnäolon hetkiä jokaisena päivänä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

TIETOISUUSTAIDOT MUODOSTAVAT SILLAN VIISAUSPERINTEIDEN VÄLILLE

Joulut%E4hti+punainen+75488

Perinteisesti ajatellaan, että tietoinen hyväksyvä läsnäolo on uskonnotonta. Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on riisuttu uskonnollisista merkityksistä. Näin se onkin, kun ajattele asiaa STL:n näkökulmasta, mutta kun katsomme asiaa PTL:n näkökulmasta, on asia tyystin toinen. Löydämme PTL:n menetelmiä hyväksi käyttäen rakkaudellisen aloittelijan dialogisen asenteen elämäämme ja koko maailmaan. Suostumme avautumaan koko maailman viisausperinteiden kirjolle. Kieltäydymme uskonnollisesta ajattelusta, jossa erilaiset uskonnot taistelevat tai kilpailevat keskenään. Kieltäydymme myös ajattelemasta vain luonnontieteellisesti, mikä loukkaa – Skolimowskia lainatakseni – elämän pyhyyttä.

Olen kristinuskon ystävä. Olen täysin tietoisesti tehnyt tämän valinnan, ja pystyn täysin järkeenkäyvästi perustelemaan valintani. Uusi Testamentti on minulle rakkauden ja läsnäolon runoutta, joka on kyllästetty erilaisin vertauskuvin. Olen osa esi-isieni kristinuskon ystävien jatkumoa.

Tiesitkö, että metaforat eli vertauskuvat ovat aivojemme työhevosia. Kaikki kieli on perimmiltään metaforista. Mitä paremmin kykenemme uteliaasti ja läsnä olevasti vertauskuvin käsitteellistämään maailmaa, sitä onnellisemmin elämme. Metaforat ovat kuitenkin vain työhevosia, meidän ei pidä takertua niihin, koska totuutta emme koskaan voi vangita, voimme vain lähestyä sitä erilaisten näkökulmien ja niiden vertauskuvien tikapuita pitkin.Tämän jälkeen meidän pitää tyrkätä tikapuut pois ja luottaa, että saavuttamme uusi läsnäolo kannattelee meitä. Omat tikapuuni pyhyyteen muodostaa kristinuskon käsitteet ja tietoisuustaidot.

Vaikka olen kristinuskon ystävä, pidän tärkeänä dialogisuutta muiden uskontojen, ja tietty, myös tieteen kanssa (tiede kehittää realiteettitajua). Minussa on myös esimerkiksi buddhalaisuuden ystävä, se on vain huonommin kehittynyt kuin tämä kristinuskon ystäväni. Thich Nhat Hanhin sanoin, pidän erityisesti banaaneista (= minulle kristinusko), mutta haluan välillä maistaa myös mandariineja, omenoita ja päärynöitä.

Minulle Kristuksen lähetyskäskymenkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsikseni – ei toden totta tarkoita sitä, että minun täytyisi viedä miekalla kristinuskoa eteenpäin. Minulle lähetyskäsky merkitsee rakkaudellisen läsnäolon viestin dialogista eteenpäin viemistä. Väkivallattomasta rakkaudesta voi puhua monin kielin ja käsittein. Rakkaudellisen läsnäolon harjoittaminen tietoisuustaitona on silta, joka voi ylittää eri uskontojen ja muiden viisausperinteiden, kuten tieteen, rajat.

Tämä Desmond Tutun ja Dalai Laman video sai minut kyyneliin. Heidän dialoginen läsnä olonsa on  sitä mitä tarvitsemme lisää tässä maailmassa. Emme tarvitse oikeassa olemista vaan läsnäoloa. Uskonnot ovat vain valon filttereitä, niin kuin Henryk Skolimowski kirjoittaa. Ne ovat suhteellisen läsnäolon työkaluja. Mikään niistä ei tavoita valoa yksin ja kokonaan.

Edelleen jatkan nerokkaan ekofilosofin, Henryk Skolimowskin ajatuksia. IInstitutionalisoitunut uskontomeillä kotoinen kirkkommeon ottanut oikeudet henkisyydestä ja valosta itselleen. Jumala ja Jeesus muuttuivat vähitellen instituutioiden tavaramerkeiksi ja joskus jopa ala-arvoisen mainonnan ja oikeassa olemisen välineiksi. Ja siksi ne ovat kirkon tavaramerkkeinä muuttuneet valon tyranneiksi ja niiltä on kadonnut matkalla liian usein pyhyys. Uskon, että luterilaisen kirkon maine palaa, kun teemme uuden uskonpuhdistuksen, jossa kiellämme valon pyhyyden alistamisen jonkun instituution yksinoikedeksi. Avaudumme dialogiseen olemiseen, jossa me globaalisti olemme kaikki uskonnosta riippumatta saman puun lehtiä, jotka värisevät tuulessa kukin omalla tavallaan.

Yliopistot puolestaan ovat ottaneet materialistisella maailmankatsomuksellaan ja sen yksipuolistavalla kielenkäytöllä yksinoikeuden tietoon.  Se on Skolimowskin mukaan myös elämän pyhyyden halventamista.  On surullista, kuinka monet akateemiset ihmiset kadottavat oman sisäisen viisautensa ja luovuuteensa alistaessaan itsensä tunteettomalle tieteelle.

Tietoisuustaidot facebookissa.

James Welwood, Toward a psychology of awakening: Buddhism, psychotherapy, and the path of personal and spiritual transformation. Boston: Shambala Publications.

Henryk Skolimowski, Let there be Light, The Mysterious of Cosmic Creativity, Wisdom Tree, 2009

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Mainokset

Tarina norsusta ja toinen perunoista

Hyvää vappua vaan kaikille! Aloitin tämän juhla-aamuni jälleen kerran kirjoittamisrituaalilla. Jos joku ei ole vielä sattunut huomaamaan, olen addiktiivinen luovan lukemisen ja kirjoittamisen harrastaja.

Näin vapun kunniaksi laitan poikani minusta ottaman kuvan kaikille ihailtavaksi.  Tässä makaa siis kuhmolainen kypsä Emäntä keväisten Kaivopuiston  krookusten keskellä!20140427_155254

Saatan olla joidenkin ihmisten mielestä outo ihminen, kun rakastan erilaisia teorioita. Siksi joskus kirjoitukseni taitavat olla hiukan korkealentoisia. Minulle käsitteet ovat metaforia, leikkikaluja, joita työstämällä kykenen hahmottamaan elämää entistä paremmin. Leikin leikkejäni erilaisilla filosofisilla käsitteillä, mutta myös tarinoilla. Teen tätä leikkityötäni leipätyöni rinnalla, oikeastaan sekä itseäni että muita varten. Väitän, että näiden luovan kirjoittamisen vuosina, olen muuttanut itseäni valtavasti. Pessimistinen rouva Otsaryppy on kasvanut optimistiseksi Siirtolan Emännäksi.

Toivon, että saavuttaakseen onnellisen elämän, nuorien ihmisten ei tarvitsi kulkea yhtä pitkää tietä kuin minä olen kulkenut. Minulta meni aikaa oikeastaan runsaat neljäkymmentä vuotta itseni kokoon kursimiseen. Epävarma bulimikko, asioiden negatiivinen vatvoja, unihäiriöinen rouva Otsaryppy, muutti muotoaan tällaiseksi suht juurevaksi  ja hieman höperöksi Siirtolan Emännäksi. Samalla ydinkokemus elämästä on muuttunut täydellisesti.

Erilaiset vertauskuvat ovat tiedostamattoman mielen kieltä. Tarinoita ja metaforia hyödyntävä ja luova mieilikuvituksemme on sekä aarreaitta, että romuvarasto. Romuvarasto se on silloin, kun jäämme loppuelämäksemme kiinni itseämme vahingoittaviin mielikuvitustarinoihin. Moni meistä on mestari pyörittämään päässään itseä haavoittavia draamoja.

http://www.childrenssite.net/images/animals-coloring-elephant.gif

Intiassa norsuja kuulemma opetetaan pienestä pitäen pysymään paikoillansa siten, että maahan laitetaan tukeva keppi, jonka ympärille sidotaan köysi. Köyden toinen pää pyöräytetään kiinni norsulapsen jalkaan. Pikku elefantti vetää ja vetää, mutta huomaa että vaikka kuinka se riuhtoo, potkii ja meuhkaa, ei se pääse karkuun. Näin elefantti oppii, että turha taistella, köydestä ei kuitenkaan pääse irti. Myöhemmin, kun elefantti kasvaa, isännän ei tarvitse muuta kuin laittaa pieni keppi maahan pystyyn, ja norsu voidaan kiinnittää tähän. Norsua ei enää sido tolppa vaan sen oma uskomus.

Me Virtuaali Vilmat ja Villet olemme samanlaisia kuin nämä norsut. Rakennamme lapsuudessa tietyt ydinuskomukset elämästämme, joita sitten täydennämme elämämme varrella. Otamme nämä uskomuksemme ikään kuin valmiiksi annettuina, emmekä uskalla kyseenalaistaa niitä. Vain harvat ovat kyenneet yksin vapauttamaan itsensä irti kepistä.

Ajat muuttuvat. Meillä alkaa olla käytössämme sellainen määrä monikulttuurista viisausperinnettä, että kuka tahansa voi oppia vapauttamaan itsensä köydestään. Meditaatio ja itsehypnoosi ovat tiloja, joissa ihminen lähtee riuhtomaan itseään irti ydinuskomuksistaan. Tämä riuhtomistyö on tarpeen etenkin silloin, kun emme ole saaneet vanhempiemme hyväksyvää läsnäoloa. Kun sen olemme saaneet, on meillä yleensä olemassa hyvä pohja hyvälle elämälle. Hyvä vanhemmuus on antanut perustan sille, että voimme itse valita, mihin liekaan itsemme kiinnitämme.

Hyvän vanhemmuuden puuttuessa, tarvitsemme pääsääntöisesti terapeutin tukea. Vain ani harva onnistuu irrottamaan kahleensa aivan yksin ja itse. Henkilökohtaisesti olen optimisti; uskon, että tietoisuustaitojen (itsehypnoosi, mindfulness-harjoitukset) lisäämisen kautta, yhä useampi ihminen kykenee korjaamaan vääristyneet uskomuksensa erilaisissa terapeuttisissa ja tietoisuustaitoryhmissä. Prosessi on hyvä aloittaa turvallisessa porukassa, mutta kun siihen pääsee kiinni,  sitä  on mahdollista oppia itse ohjaamaan. Voimme harjoittaa oivallusmeditaatiota (esimerkiksi luovasti kirjoittaen), joka auttaa meitä pistämään autopilottimme pois päältä.

Aika moni on negatiivisten uskomustensa vanki, jolloin apina-ajatukset ohjaavat heidän elämäänsä. Me emme ole typeriä ihmisiä, vaan olemme vääristyneiden ydinuskomustemme vankeja.  Apina-ajatukseksemme, tai toista metaforaa hyödyntäen, vertauksena, juna-ajatuksemme, puksuttavat eteenpäin itsestään kuin höyryveturi, vääristäen todellisuudenkuvaa. Vahingoitamme tällä paitsi itseämme myös ihmissuhteitamme. Apina-ajatuksista emme vapaudu vain järjellämme, vaan kokemuksellisella oppimisella, johon tarvitsemme myös luovuuttamme ja mielikuvitustamme.

Olemme kuin perunoita. Kun emme ole saaneet riittävän hyvää vanhemmuutta, kasvamme perunakellarissa. Meihin tulee ituja, jotka eivät tuota mitään ellemme saa hyvää vanhemmuutta. Vanhempiemme ehdoitta annettu rakkaus tarjoaa meille mullan, jolloin iduistamme alkaa versota vihreitä lehtiä, valkoisia kukkia ja lisämukuloita.

Läheskään kaikki eivät valitettavasti ole tulleet lapsena hyväksyvästi ja läsnäolevasti kohdatuksi. Jos näin on kohdallasi tilanteen laita, siitä ei kannata olla huolissaan. Ota tilanne sen sijaan vastaan haasteena!  Muuntuneet tajunnantilamme (hypnoosi, hyväksyvä läsnäolo, luovat transsit) mahdollistavat sen, että voimme itse siirtää perunamme uuteen multaan. Se vaatii meiltä  työtä ja  ponnisteluja. Tarvitsemme prosessiimme toisten ihmisten tukea. Hyödymme esimerkiksi osallistumisesta erilaisiin terapeuttisiin luoviin tietoisuustaitoryhmiin. Itselleni tämä matka on ollut elämäni mielenkiintoisin.

Voimme kokemuksellisen oppimisen avulla itse antaa itsellemme kaiken sen rakkauden ja hyväksynnän mikä meille kuuluu. Sen jälkeen perunamme tuottaa hyvän sadon. Ben Furmanin ajatus, ettei koskaan ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta, ei ole minulle mikään klisee, vaan tosiasia.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Sisäisen teatterin® neurobiologiaa

Yritän rakentaa jonkinmoista neurobiologista kuvaa Sisäisestä teatterista, jotta se vastaisi paitsi  terapeuttista monitilaista minuutta myös nykyistä luonnontieteellistä tietämystä. Hyödynnän luovasti erityisesti biologi Gerald Edelmanin  sekä psykiatrien Guilio Tononin ja Daniel Siegelin ajattelumalleja.

Tämän blogini sisältöä saatan muokata myöhemminkin, sitä mukaa kun näkemykseni neurobiologiasta ja ihmistietoisuudesta täsmentyy.  Voi olla, että vuoden kuluttua tämä blogini näyttäytyy hieman erilaisena. Oli miten oli, on ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata, miten erilaiset viitekehykselliset näkökulmat alkavat tieteiden evoluutiossa lähentyä toinen toisiaan.Tein muuten aikoinani lopputyöni hypnoterapia-opinnoissani integratiivisesta hypnoterapiasta. Integraatio kiehtoo minua monella eri tasolla!

WP_20131003_06920131003170740201311120131119210126[1]Pohjan ajatteluuni muodostaa systeemiset mallit ja juuri tämä jo mainittu tietoisuuden evoluutio.  On selvää, että se valtavirta-ajattelu, jota meille on myyty jo useita vuosikymmeniä, se, jossa kehomme, mielemme ja ympäristömme ovat toisistaan irrallisia osia, on peruslähtökohdillaan pahasti vääristävä, jopa virheellinen. Sen voi  oikeastan  ajatella olleen usein jopa sairautta (dis-ease) tuottavaa.  

Tieteiden pirstoma ihmiskäsitys on ollut tietoisuutemme erilaistumisen kannalta tärkeä vaihe. Kollektiivisen tietoisuutemme kenttä on erilaistunut. Olemme mielestäni siirtymässä nyt uuteen vaiheeseen transmodernissa ajassa.  Voimme integroida uudella tavalla paitsi tietoa, myös  itseämme hyödyntäen erilaisia tietoisuustaitoja, (taide)terapeuttisia menetelmiä  ja  tiedollisia näkökulmia.

Ihmistietoisuus ei pelkästään erilaistu, vaan voidessaan hyvin  se  integroituu.  Kun voimme huonosti, on integraatiprosesessimme häiriintynyt.  Joko minätilojemme muodostama draama on kaaoksessa, tai se on kognitiivisesti jäykistynyt: Emme ole dialogisessa suhteessa itseemme emmekä ulkopuoliseen maailmaan.  Oikeastaan kaikki psykofyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen pahoinvointi johtuu siitä, etteivät energia- ja informaatiomolekyylit virtaa vapaasti.

Emme tietoisuustaitojen avulla integroi pelkästään itseämme, vaan integroimme itseämme myös toinen toisiimme ja muihin luontokappaleisiin.  Se käsitys, jossa mielenterveydenongelmat ja psykosomaattiset fyysiset sairaudet on nähty ensisijaisesti yksilön ongelmiksi on tilannetta pahasti vääristävä, sillä ei ota riittävästi huomioon sitä, että sosiaaliset tapahtumat ja tunnetilamme voivat aktivoida geenejämme!

SISÄINEN TEATTERIMME ON FUNKTIONAALISESTI KIMPUTTUNUT

Funktionaalisella kimputtumisella tarkoitetaan sitä, että energia- ja informaatiomolekyylimme muodostavat erilaistuneita  informaatioverkostokimppuja, ”klustereita” (= minätilamme).  Kimputtumista, tilojen erilaistumista, tapahtuu ihmisen oppimis- ja sopeutumisprosesseissa.  Tietoisuutemme reagoi muuttuneisiin olosuhteisiin uudella tilalla, minätilalla. Jos esimerkiksi menemme islamilaiseen kulttuuriimme, halutessamme olla joustavia, joudumme kehittämään itsellemme uuden tilan.

Hermostossa erilaistuminen merkitsee sitä, että reagoimme ärsykkeisiin klustereina (minätiloina).  Tietty osa mielemme informaatiomolekyylien virtaavaa verkostoa aktivoituu ärsykkeen seurauksena.  Esimerkiksi ihmisessä, jolta puuttuu elämää kannatteleva minätilojen luoma hyvin integroitu identiteettitarina (=Elämän eepos), voi vaikkapa työtoverin epäasiallisen huomatuksen seurauksena aktivoida taantuneen, lapsellisen, integroitumattoman minätilan (Oven paiskaus ja ”Haista P…a”).   Mikäli emme osaa korjata tarinaamme, voi tämä tunnetila aiheuttaa meissä ajan kanssa fyysisiä oireita.

Minätilojemme  määrä voi lisääntyä koko elämämme ajan. Kokemuksiemme lisääntyessä, tietoisuutemme evoluutioprosessissa ne erilaistuvat yhä enemmän. Informaatiotulvan keskellä on haastavaa integroida itsensä. Monet ihmiset ovatkin pirstoutuneita tänä päivänä.  Mitä differiointuneempi tietoisuus, sitä täsmällisemmin ihminen kykenee potentiaalisesti ilmaisemaan minätilojaan erilaisin metaforisin kielin.

Näitä energia- ja informaatiokimppuja on Sisäisessä teatterissa:

1)     Tajunnallisia (mielikuvituksemme  avulla esiin paljastuvat mielemme tajunnalliset minätilat)

2)      Somaattisia (fyysinen tuntemus, voi muodostaa somaattisen minätilan, esimerkiksi korkea verenpaineemme tai syöpämme voi olla tila, jonka kanssa voimme olla luovasti vuorovaikutuksessa). Kehollamme on meille asioita kerrottavanaan.

3)     WP_20131003_04620131004215513201310020131126174702[1]  Interpersonaalisia;  fiktiiviset tai vaikka arkkityyppiset myyttiset ihmiset (kirjallisuus) ja sisäistetyt toiset henkilöt (äiti) , jotka nekin ovat tietenkin sisällämme minätiloina eläessään mielikuvituksemme tuotteita. Esimerkiksi rakastava tai nalkuttava äitimme voi olla meissä introjektiona. Voimme sisäisessä työskentelyssä, yksityisessä imaginaariossamme, ylittää henkilökohtaisen tietoisuutemme rajoja, harjiottamalla empaattista samaistumista muihin tunnistamalla introjektiomme tai luomalla empaattisia samaistumisen kohteita.

Ryhmätyöskentelyssä  tai esimerkiksi terapiassa ulkopuoliset ihmiset voivat muodostaa omia funktionaalisia energia- ja informaatioklustereita. Hyväksyvästi läsnäolevassa ilmapiirissä he ovat tavallaan interpersonaalisia minätilojamme.

Tilamme voivat olla myös edellä olevien sekoituksia. Esimerkiksi ahdistus voi tuntua kipuna rinnassa. Tilat voivat erilaistua ja yhdistyä, mutta ne eivät katoa.  Erilaisten tilojemme erilaistuminen ja kommunikaatio etenee parhaiten siten, että olemme hyväksyvästi läsnä toinen toisillemme, itsellemme ja koko maailmankaikkeudelle.  

Tietoisuudellamme ei ole anatomista keskusta, mutta niillä funktionaalinen keskus, joka vaihtelee, riippuen siitä, mikä kulloinkin on hallitseva minätila mielemme näyttämöllä. Esimerkiksi terapeutti voi aktivoida tilojemme erilaistumista ja yhdistymistä, jolloin niiden funktionaalinen keskus voi heilahtaa. Tällöin Elämän eepoksessamme tapahtuu siirtymä.

SISÄISESSÄ TEATTERISSA INTEGROIDAAN TILOJA

Uskonnot puhuvat omilla kielillään hyväksyvästä läsnäolosta, sydämen silmistä ja tietoisuutemme integraatiosta. Esimerkiksi kristinuskon armo, laupeus ja lepo Jumalassa kuvaavat vertauskuvallisesti hyväksyvää läsnäoloa. Erilaisilla mindfulness-harjoituksilla ja uskonnollisilla vertauskuvilla edistämme tilojemme tietoiseksi tulemista ja niiden integratiivista evoluutiota.

Alunperinhän hyväksyvä läsnäolo on kehitetty buddhalaisuudesta, mutta meillä on kotoisassa kristinuskossakin suuri määrä tietoisuutemme evoluutiota edistäviä metaforia. Uskonnoissa on integraation näkökulmasta katsottuna paljon viisautta.

Tilojen erilaistumista stimuloi myös se, että olemme avoimessa dialogisessa yhteydessä  erilaisiin minätiloihimme ja toisiin ihmisiin. Integroitunut ihminen on joustava ja hyvin kommunikoiva minätilojen joukko. Hänen tietoisuutensa viihtyy erilaisten metaforien maailmassa. Ihmisluonto on henkinen siinä mielessä, että  emme ole erillinen osa ihmisluontoa emmekä luontoa. Kun kohtelemme luontoa huonosti, kohtelemme myös itseämme huonosti.  Kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ihminen kykenee aistimaan myös luonnon haavat itsessänsä. Kiinnitymme systeemisesti toinen toisiimme ja luontoon energia- ja informatiomolekyylivirtauksin.

Kun olemme dialogisessa suhteessa tiloihimme, integroimme itseämme, aivojemme tiloja,  harjoittamalla sydämen silmiämme (mindsight). Samalla sen katse kirkastuu. Sen seurauksena voimme kokonaisvaltaisesti paremmin ja kaiken lisäksi näemme todellisuuden olemuksen yhä tarkemmin.  Jokaisella hyväksyvästi ja läsnäolevasti kohtamallamme minätilalla  ja  toisella ihmisellä on merkitystä sille, millaisia olemme.

Sisäisen teatterin tavoite on lisätä tietoisuuttamme kompleksisuuttamme: Sekä minätilojemme määrä, että niiden erilaistumisaste lisääntyy yksilöitymisemme edetessä tasapainoisesti. Integroituessamme voimme tulla yhä tietoisemmaksi tiloistamme.  Prosessissamme  hyödynnämme  tietoisuutaitojamme stimuloimalla aivojemme muovautuvia ominaisuuksia.  Parannamme jatkuvasti tilojemme välistä energia- ja informaatiovirtaa.

Tärkeää on luoda rajat omalle tietoisuudelle. Jatkuva empaattinen samaistuminen voi syödä voimia, ja häiritä sydämen silmien katseen kirkastumista. Tarvitsemme välillä samaistumista muihinkin tiloihin  ja kykyä ottaa kolmannen ihmisen näkökulmia!

Mitä enemmän meissä on minätiloja, sitä erilaistuneempia olemme. On mahdollista mielikuvituksemme avulla,  Sisäisessä teatterissamme leikkien, tehdä näitä osiamme yhä tietoisemmiksi. Voimme integroida uusia hermoratayhteyksiä stimuloimalla hermostoa simuloimalla erilaisia minätilojamme imaginaariossamme.  Tunnistamme  totunnaisia ajattelumallejamme  ja osaamme kyseenalaistaa vanhoja oppien valitsemaan uusia ajankohtaisempia käyttäytymismalleja.

Mitä erilaistuneempi tietoisuus, sitä helpommin siitä voi muodostaa integraation kautta vakaan systeemin. Tämä tapahtuu tutustumalla minätiloihin, ja olemalla dialogisessa vuorovaikutussuhteessa niihin ja toisiin ihmisiin.

Kokonaisvaltainen terveys on sitä, että olemme erilaistuneita ja olemme saattaneet tilamme integraatioon.

Aikuiset on tehty sadasta ja taas sadasta

leikkiikö joku muodoilla

Itsetuntemus on omien sisäisten hahmojen ja mielikuvien kääntämistä muodoiksi. Sisäisen teatterin minätilat ovat eräs terapeuttinen väline, joilla voimme avata sisäisiä kieliämme, sillä siellä on satoja ja taas satoja todellisuuksia.

Sisäisiä todellisuuksiamme emme opi ilmaisemaan pelkästään järjen avulla. Sen sijaan voimme päästä niihin kiinni erilaisin luovin meditatiivisin harjoituksiksi. Musiikki, erilaiset keholliset harjoitukset kuten jooga ja terapeuttinen tanssi, maalaukset tai luova kirjoittaminen minätiloilla ovat metaforilla leikkiviä toimintoja, jotka voivat nostaa meidät uuteen itseymmärrykseen. Tunteemme saavat uuden (syn)esteettisen muodon vertauskuvin.

Kun olemme hyväksyvästi ja leikillisesti läsnä itsessämme oleville sadoille ja taas sadoille muodoille, vapaudumme automaattisista ajatuksistamme ja pääsemme kiinni olemiseemme. Kehon psykosomaattiset vaivat ilmaisevat syvimpiä tuntojamme, nekin ovat vertauskuvia, joita avaamalla pääsemme kiinni itsessämme olevaan viisauteen. Minulle syöpä ei ollut vain sairaus, vaan se oli vertauskuva, joka minun oli avattava, päästäkseni lähemmäksi omaa olemistani.

Lapsihan on tehty sadasta ja taas sadasta. Lapsella on vielä kosketus mielikuvitukseen ja tunteisiin. He hallitsevat vertauskuvilla työskentelyn, koska he suorastaan elävät saduissa ja tarinoissa (aikoinaan meille opetettiin, että lapset ovat aina itsehypnoottisessa tilassa). Me aikuiset tapamme lapsen värikkään, vivahteikkaan ja leikkivän, monipuolisen tavan ajatella. Opetamme hänelle konkreettiseen, kuolleen tavan hahmottaa maailmaa. Seuraavassa Loris Malaguzzin runo, jonka olen aikaisemminkin julkaissut, mutta se on niin hyvä, että se ansaitsee blogissani uuden esiintulon.

Lapsella on sata kieltä
Lapsi
on tehty sadasta.
Lapsella on
sata kieltä
sata kättä
sata ajatusta
sata tapaa pohtia
leikkiä ja puhua
sata aina sata
tapaa kuunnella
ihastella rakastaa
sata iloa
laulaa ja ymmärtää
sata maailmaa
valloittaa
sata maailmaa
tutkia
sata maailmaa
uneksia.
Lapsella on
sata kieltä
(ja taas sata sata sata)
mutta häneltä ryöstetään niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Koulu ja kulttuuri
erottavat lapsen pään muusta kehosta.
Lapselle sanotaan:
ajattele ilman käsiä
toimi ilman päätä
kuuntele, äläkä puhu
ymmärrä ilman iloa
rakasta ja ihmettele
vain pääsiäisenä ja jouluna.
Lapselle kerrotaan:
löydä jo valmis maailma
ja sadasta
häneltä ryöstetään yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Lapselle kerrotaan:
työ ja leikki
todellisuus ja mielikuvitus
tiede ja kuvittelu
taivas ja maa
järki ja tunne
ovat asioita
jotka eivät kuulu yhteen.
Niin lapselle kerrotaan
ettei sataa ole.
Mutta lapsi sanoo:
En usko. Sata on.(Loris Malaguzzin runon suomentanut Liisa Puurula)

Vertaus (simile) ja vertauskuva (metaphor) eroavat tarkkaan ottaen toisistaan. Jälkimmäinen on intitutiivista, runnollista kieltä, joka avaa jotakin meissä synestettisellä tavalla, jota emme yleensä pysty loogisesti selittämään. Metaforilla työskentely uhmaa järkeämme. Vertauskuvat ovat taikalamppuja, joiden sytytyksen jälkeen näemme maailman uudella tavalla. Vertauksien viesti on helmpommin tulkittava.

Länsimaista kulttuuria on vaivannut yksipuolinen asioiden looginen analyysi, jossa kaikki pyritään luokittelemaan ja muuttamaan rahalliseksi arvoksi. Asiat selitetään luutuneilla käsitteillä. Tämä tapa käyttää kieltä on tuottanut paljon hyvää, mutta se on leikannut meidät irti tunteistamme ja olemistamme. Verta ja lihaa oleva elämä ei ole tieteellinen projekti.

Itsetuntemus on metaforilla työskentelyä. Sisäisen teatterin minätilat ovat metaforien kuljettajia, jotka tunnemme ja näemme omina osinamme. Kokemukseni sanoo, että niiden kanssa työskennellen alamme näkemään uudestaan asioita, jotka ovat olleet niin lähellä itseämme, että olemme lakanneet niitä näkemästä. Opimme jälleen leikkimään, jolloin näemme elämämme tarkemmin. Kaikkein syvällisempien oivallusten ongelma on, että joko ne ovat liian lähellä tai kaukana. Luovassa kirjoittamisen tilassa leikkien tarinoilla, runoilla, saduilla ja unilla, pystymme ilmaisemaan metaforin sen, jota kuolleella luutuneella faktojen kielellämme emme kykene tavoittamaan. Löydämme itsellemme objektiivin, jolla tarkentamalla näemme sekä kauas että lähelle. Kykenemme leikkien itse integroimaan itsemme.

Harva tulee ajatelleeksi, että psykoterapiakin on oikeastaan metaforilla työskentelyä. Terapeutti on vuorovaikutuksessa asiakkaansa kanssa, koska hän raukka on jäänyt metaforansa vangiksi. (Ei sen puoleen, joskus terapeuttikin on oman terapeuttisen metaforansa vanki…) Asiakkaan ongelmatarina ja sen vertauskuvat eivät tue ja kanna riittävästi hänen elämäänsä. Ihminen ei kykenen löytämään mielekkyyttä elämälleen, koska elämänsä tarina ei enää istu tukevasti vanhassa metaforassa. Ihmisen elämän tarina, eepos, on jumissa, sillä vanha hallitseva minätila ei kykene jäsentämään enää hänen elämäänsä mielekkääksi kokonaisuudeksi. Vanha vaate puristaa. Oikeastaan asiakas usein jo itsekin näkee, mistä vaate puristaa, hän tarvitsee vain jonkun joka osoittaa ahtaan kohdan ja tarjoaa vaikkapa uudet housut. Parhaimmillaan terapeutin asiakas löytää prosessissa itselleen vahvan mutatiivisen metaforan, jonka jälkeen hän ei ole enää entisensä. Tällöin Sisäisen teatterin metaforin, uusi minätila, uudella todellisuuskuvalla, astuu näyttämölle.

Tästä on hyvä jatkaa sitten vielä uskontojen metaforiin. Niiden symbolit ja metaforat edustavat vuosituhansia vanhoja perinteitä, joiden avulla lukemattomat ihmiset ovat käyneet läpi syvällisiä elämänmuutoksia. Uskonnot ovat kyllästettyjä metaforin, ja siksi niillä voi olla valtavia mutatiivisia voimia! Valitettavasti uskontojenkin luutuneet tulkinnat, nk. uskovaisten yksipuoliset tulkinnat, ovat syöneet suuren osan niiden muodonmuutoksellisesta voimasta. Siksi uskonnot ovat kuljettaneet monia ihmisiä myös tietoisuuden vankiloihin ja kaventaneet heidän kykyänsä tavoittaa puhdas oleminensa. Syvällisin oivallus syntyy, kun ryhdymme mietiskelemään, leikkimään, Luojan luomilla metaforisilla muodoilla.

Jotta metafora toimii, täytyy sen rajojen olla avoimia leikille.Vasta silloin kun luova mielikuvituksemme monipuolisena ja vapaana tekee yhteistoimintaa mutatiivisten metaforiemme kanssa, pystymme löytämään uusia ihmeellisiä asioita rajattomasta tiedostamattomasta mielen osastamme. Jäykkärajaiset metaforat kuljettavat meitä kalteroituihin selleihin. Avoimet vertauskuvalliset, leikkivät tietoisuuden muodot, voivat kuljettaa kipeistäkin asioista kärsineen ihmisen paratiisiin.

Luonnontieteiden, uskontojen ja taiteiden eritytyminen on ollut tärkeä vaihe ihmistietoisuuden evoluutiossa. Olemme siirtymässä parhaillaan ihmiskunnan historiassa uuteen kehitysvaiheeseen, jossa integroimme ne osaksi toisiaan. Pirstoutuneessa todellisuudessa elävä ihminen ei voi hyvin. Hän on vieraantunut olemisestaan. Voimme aikuisen viisaudella palata lapsen maailmaan, josta löytyy olemisemme avaimet.

Myös aikuinen voi olla tehty sadasta, ja taas sadasta… Jokaisessa meissä on tilaa tuhansille muodoille. Minätilat ovat siinä mielessä mielenkiintoisia psykologisia metaforia, että niiden avulla on mahdollista tavoittaa oman tietoisuutemme loppumattomat hahmot ja muodot tietoisuutemme leikin kohteeksi, oman integraatioprosessimme välineiksi.

Harjoita tietoisuustaitoja luovasti – sisäisesti hymyillen!

Roberto Assagioli

Monille ajattelu on jatkuvaa pakonomaista toimintaa. Suurin osa ihmisistä ei pysty pysäyttämään ajatteluaan edes tahtoessaan. Tähän en pystynyt minäkään. Yritin aikoinaan harjoittaa erilaisia meditaatiotapoja, mutta ajatusperkeleet eivät jättäneet minua rauhaan. Koska ne tulivat päähäni ilman tahtoani, en todellakaan voinut sanoa, että ”Minä ajattelen”. Sen sijaan ajatukset ajattelivat minussa. Tämä on miljoonien ihmisten arkea ja valitettavasti tämä pitää paikkansa monen kohdalla kuolemaan saakka. Tämä vain siksi, että meitä ei järjestelmällisesti opetella ajattelemaan, vaan sen sijaan meidät ehdollistetaan ajattelemaan automaattisesti muiden ajatuksia.

Kuten Roberto Assagioli huomauttaa, yleisesti ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että meditaatio on toimintaa. Moni luulee, että se on oman itseyden hiljentämistä, erityisesti mielen vaientamista, jossa ihminen astuu sisään rauhaan ja hiljaisuuteen. Tämä on kuitenkin vain yksi variaatio meditaatiosta. Meidän täytyy ymmärtää, että ”hiljaisuus” ei ole tyhjä, staattinen tila. Kutsun Assagiolin tavoin joskus meditaatiota sisäisten maailmojen tukimukseksi, koska tämä ulottuvuus on meditaatiossa se, koska on täynnä energiaa. Juuri maailmoistamme, sisäisistä todellisuuksistamme, löytyy paljon uusia mahdollisuuksia, kun olemme yhteistyössä niiden kanssa.

Eräs tapa harjoittaa meditaatiota on luova meditaatio aktiivisen mielikuvituksen avulla, jossa ajatukset sijoitetaankin oman persoonan osien, minätilojen suuhun mielikuvituksemme voimalla. Tällöin erilaistumisprosessimme ohjaus otetaan itselle. Ihminen löytää omien ajatustensa ohjauksen tässä prosessissa nimen omaan mielikuvituksen eikä järjen avulla. Tämän jälkeen ajatuksemme eivät vatvoudu meissä, vaan me luovasti leikimme minätiloillamme ja niiden ristriitaisilla ajatuksilla. Siirrymme omien ajatustemme ohjaajiksi.

Luova meditaatio osoittautui minun tietoisuustaitolajikseni. Pääsen nykyään eroon asioiden vatvomisesta ja tunnistan pakonomaiset ajattelumallini. Ohjaan omaa tietoisuuttani. Vatvominen on väsyttävää, jopa stressaavaa. Se voi aiheuttaa jopa psykosomaattista pahoinvointia. Luova meditaatio esimerkiksi minätilojemme avulla on tyystin toisenlaista. Sitä tehdään sisäisesti hymyillen, leikkimielellä, mutta keskittyneesti, luottaen mielikuvitukseen ja oman intuition parantavaan voimaan.

Sisäisen teatterin kaltaisen hyväksyvälle läsnäololle rakentuvan luovan meditaation onnistumisen edellytys on, että persoonassa on aikuisia vahvoja minätiloja. Jos sellaisia ei ole kehittynyt, kannattaa niitä kehittää esimerkiksi terapeutin kanssa yhdessä tai terapeuttisessa kirjottajaryhmässä. Jos ihmisellä on taipumusta harhoin, kannattaa harkiten ja tietoisena riskeistä käyttää tätä menetelmää. Tärkeää on, että meillä on ympärillämme reaalisia, jalat maan päällä olevia ihmisiä, jotka pitävät huolen siitä, ettemme huku mielikuvitusmaailmaamme. Muuten meille voi käydä siten kuin Marthalle ja Goergelle kävi elokuvassa ”Kuka pelkää Virginia Wolfia?”. He siirtyivät kokonaan elämään mielikuvitusmaailmaansa ja he onnistuivat saamaan mukaan muitakin ihmisiä harhoihinsa.

Kyllä. Nykyään osaan meditoida. Teen sitä mieluiten luovasti kirjoittaen (kts. tietoisuustaitopuu), mutta osaan nykyään harjoittaa tietoisuustaitoja myös esimerkiksi keskittymällä hengitykseen. Minulla on luovasti meditoiden käytössäni kaikki aika menneisyys ja tulevaisuus tässä ja nyt. Sisäisen teatterin kieli on vertauskuvallista, koska juuri ne liuottavat jäykistyneitä ajattelutottumuksia. Kokemusten käsittely luutuneella faktojen kielellä on usein jopa brutaalia. Sadut, tarinat ja runot ovat luovan meditatiivisen kirjoittamisen kieltä. Aikuiset realistiset minätilat luutuneella kielellänsä voivat olla teatterimme niitä hahmoja, jotka auttavat meitä palauttamaan jalkoja maan pinnalla. Siksi näilläkin minätiloilla on oikeutettu paikkansa Sisäisessä teatterissamme.

Tietoisuustaidot ovat facebookissa.