Esitystalous – teatterin keinoin läpinäkyväksi

Elämämme on teatteria. Kukin meistä vetää naamiot kasvoilleen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Ystävämme kanssa olemme erilaisia kuin itseksemme, työpaikalla erilaisia, kursseilla- ja yhdistystoiminnassa erilaisia. Tämä ajatus ei ole mitenkään uusi. Ensimmäiseksi mieleen nousee, kukapa muu kuin Jung, joka mainitsi jotain siihen tapaan, että meidän täytyy juhlia naamiaisiamme.

Miten sitten nykyaikamme eroaa menneestä? Juha Jokelan kirjoittamaan Esitystalous-satiiriin peilaten mietin, että ehkäpä ennen erilaisia rooleja esitettiin tietämättä. Ihmiset vielä uskoivat olevansa aitoja omia itsejään. Nykyään seminaareissa konsultit ja esitystaidonopettajat kouluttavat meitä, kuinka näppärästi ja tietoisesti vaihdamme naamioitamme, ja otamme vastapuolen vuorovaikutuksessamme haltuumme. Markkinavoimien guru Rami Niittymäki (Tommi Korpela) esitti menestyksekkäästi sanavalmista yritysvalmintajavirtuoosia. Haluamme siis neuroottisesti ottaa maailman haltuumme, jotta hallitsisimme sitä. Olemme alkaneet jopa esittämään itseämme. Tästä kai roolinotoissamme on kysymys? En muuten usko, että Jung tarkoitti naamiaisillaan tällaisia markkinavoimien järjestämia naamiaisia, jossa tietoisesti valitaan erilaisia rooleja. Tällainen karnevaali  jää yksipuoliseksi ja keskeneräiseksi. Tulkitsen hänen tarkoittaneen enemmänkin spontaaneja leikillisiä naamiaisia, joissa itseytemme kirkastuu aktiivisen mielikuvituksen avulla erilaisten näkemysten välisessä vuorovaikutuksessa. Tällaisia uutta oivallusta tuottaavaa naamiaista edustaa juuri teatteri, olkoon sitten kysymyksessä sisäinen tai perinteinen teatteri!

Teatterilla, on kummallinen voima tehdä näkymätöntä näkyväksi. Kiitos Juha Jokela, että otat toistuvasti yhteiskunnallisia asioita käsiteltäväksesi. Ilman (teatteri)taidetta moni meistä jäisi tahdottomaksi markkinavoimien välikappaleeksi. Kaikki Esitystaluoden sankarit eivät olleet suinkaan mustavalkoisia, vaan monessa heistä (esim. Tanja, Rami) oli moniulotteisuutta ja hämmentävyyttä. Liikutuin lopussa kyyneliin, sillä näytelmän kantaaottavuus kosketti minussa jotakin syvällä olevaa, ehkäpä juuri tätä hipinsydäntäni. Esitystalous nosti hiukan optimismiani tulevasta paremmasta maailmasta. Taiteella, tekniikalla ja esittämällä voidaan olla toteuttamassa myös eettisesti kestäviä ja edistyksellisiä asioita elämässä!

Esitystalous, Espoon kaupunginteatterin näytelmä, puki entistä paremmin tunnoiksi pitkään sisälläni oleva tunteeni. Erityisesti vasemmisto ja jopa vihreät ovat menettämässä uskottavuuttaan antamalla ideologiansa levätä vanhoissa raameissa, samalla kun he ovat myyneet suurimman osan itseään talousmiehille. Vasemmisto on ollut perinteisesti se ääni, jonka kautta köyhät ovat voineet pitää puoliaan. Tämän päivän köyhä saattaa olla kuitenkin kotona tietokoneen ääressä istuva todellisuudesta vieraantumassa oleva tietokonenörtti, naissosiologi (Henna Hakkarainen) tai tohtorismies, eikä vanhoissa rakenteissa ja ideologioissa  elävä vasemmisto tai eikä edes vihreät kumpikaan enää vastaa heidän tarpeitaan. Jaana Sallinen (Ria Kataja) esitti todenmukaisesti älykästä sosiaalidemokraattista naista, jonka eettisyys rakentuu aidolle välittämisen ja hoivaamisen etiikalle. Hänellä oli tuoreita hierarkkisia rakenteita kyseenalaistavia ajatuksia, mutta jäykissä poliittisissa vasemmisto-organisaatioissa ei ole tilaa poikkeavalle feminiinisiä arvoja edustavalle uudemmalle ajattelulle.

Entä sitten keskusta ja oikeistopuolueet? Olen yrittäjäperheestä, ja olen edelleen yrittäjä. Todellisuutemme ei ole kuitenkaan enää sitä mitä se oli joskus viisikymmentä vuotta sitten. Suuri osa kansaa elää uusissa virtuaaliyhteisöissä ja niiden heimoissa. Tunnen yrittäjänä suurta pettymystä myös nykyiseen oikeistoon ja keskustaan. Jotakuinkin kaikki puolueet ovat olleet ohjaamassa politiikkaa siihen suuntaan, jota OT:n varjo (Martti Suosalo) kuvasi hänen kantaessaan tuskaisena selässään raskasta eurosäkkiään. Aikaisemmin raha oli väline hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Tänä päivänä materiasta ja erityisesti rahasta on tullut liian monelle itsetarkoitus. Kaikki ilmiöt välineellistetään tuotteiksi rahaa poikimaan. Ihmisille jopa  luodaan tietoisia jonkinlaisia uusia luontoa kuluttavia uusia tarpeita, joita sitten markkinoidaan kansalle. Statusstressi toimii järjestelmän käyttövoimana. Oikeistoa ohjaa businesshenki, jossa ei enää muisteta, mitä varten rahaa pitikään tehdä. Suuryrityksien sosiaalinen vastuullisuus on kadonnut ja eipä ihme, että Marxin filosofia on jälleen alkanut kiinnostamaan yhä useampia.

Luuleeko joku vakavissaan, että demokratia toteutuu parhaiten siten, että yksisilmäinen kapitalismi siirretään kaikkiin organisaatioihin? Elämme uudessa todellisuudessa vanhojen, teollisella ajalla rakennettujen, museo-organisaatioiden holhoamina. Miksi minulla on tunne, että suurin osa politikkoja tänä päivänä edustaa jotain vanhaa mennyttä aikaa? Onko minkään puolueen ideologialla enää kosketuspintaa tähän todellisuuteen?

Eikö olisi nyt vihdoin aika lopullisesti pistää kompostiin ajatus siitä, että omistaminen olisi ihmisen oikeuksista tärkein? En voi muuta kuin huokaista helpotuksesta, jos muutkin ovat oivaltaneet, että nyt olemme kapitalismissamme menneet liian pitkälle. Yritys ei ole sinänsä mikään demokraattinen yksikkö, jonka arvoja voidaan lähteä menestyksekkäästi ”lanseeraamaan” sairaaloihin, yliopistoihin ym. yhteiskunnallisiin organisaatioihin. Sairaaloissa ja hoitolaitoksissa tulisi vallita ensisijaisesti hoivaamisen ja välittämisen etiikka. Tehokkuuden maksimalisoimiseen tähtäävät organisaatiot syövät ihmisiltä työnilon, ja työn sisäinen palkitsevuus on hukassa. Työ ei tarjoa enää eväitä yksilöityvälle ihmiselle. Sen sijaan työmme voi jopa syödä näitä eväitämme. Järjestelmä on terveydenhuollossakin nykyään niin pirun tehokas, se pumppaa hoitojonoihin koko ajan lisää psykosomaattisesti ja psyykkisesti huonosti voivia ihmisiä. Hoitohenkilökuntakin muuttuu entistä tehokkaammin terveydenhuollon palveluiden käyttäjiksi. Niin tehokkaan järjestelmän olemme rakentaneet!

Tumput suorana olen jo vuosikaudet ihmetellyt, että ketä tässä tilanteessa äänestää. Kuten aikaisemmin taisin tuoda jo esille, äänestyskäyttäytymiseni riippuu siitä, minkä naamion olen mielentilojeni avulla äänestyspäivänä kasvoilleni valinnut. Omana kokonaisena itsenäni en tunne vetoa yhteenkään poliittiseen puolueeseen. Löydän politikoista vielä yksilöinä joitakin hyviä asioita ajavia ihmisiä. Ja siksi toistaiseksi olen vielä äänestänyt. Muutoksen tuulia on ilmassa!

Mainokset