Materialistinen luonnehäiriö ICD-10 tautiluokitukseen?

Ben Zyskowicz tarttui tärkeään asiaan, nimittäin yhteiskunnalliseen sairauteen, joka meillä ja jotakuinkin kaikissa länsimaissa on valitettavasti normalisoitu. Hän puhui Finnairin johdon palkkiojärjestelmän yhteydessä insestisistä pienistä johtajayhteisöistä, joissa ”hyvävelijärjestelmä” jakaa taloudellisia etuja kilpaa toinen toisilleen.

Siirtolan Emäntä huokaa helpotuksesta, kun hän huomaa, että jokaisessa puolueessa alkaa olla ihmisiä, jotka ovat oivaltaneet kulttuurissamme olevan sairasta ”normalisoitua” käyttäytymistä. Hän on tehnyt jo vuosia sitten oman diagnoosinsa yhteiskunnallisesta normalisoidusta hulluudesta. Sen nimi on ”materialistinen luonnehäiriö”.

Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivät monet ihmiset, taloudellisesta eliitistä köyhälistöön. Tyypillistä näille ihmisille on oman arvon rakentuminen ostettuihin esineisiin ja kokemuksiin. He ostavat itselleen arvoa. Ekologisesti erityisen tuhoisaa on, kun talouselämän ja poliittisen eliitin edustajat sairastavat tätä tautia.

Tyypillistä luonnehäiriöstä kärsivälle on, että hänen maailmankuvansa on ”realistinen”. Hänen elämäänsä ohjaa raha ja rahalla ostetut symbolit, faktat sekä numerot. Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivän todellisuuskuva on yksiulotteinen. Tämä tuppaa tekemään elämästä elämättömän ja hänen elämänsä on oikeastaan mykkä, se ei yleensä puhuttele ketään eikä varsinkaan häntä itseään. Luonnehäiriöiselle kun elämä ei aukea moniulotteisessa rikkaudessaan. Tällainen ihminen vakuuttelee jatkuvasti, että hän tietää, mikä on todellista ja mitkä ovat todellisuuden vaatimukset. ”Oikeasti” hänen todellisuuden kuvansa mielekkyys on vain yksi kapea numeerinen tapa hahmottaa maailmaa. Valitettavasti suuri osa poliittista, tieteellistä ja taloudellista eliittiä, näyttää kärsivän häiriöstä. Mikä pahinta, juuri nämä ihmiset käyttävät yhteiskunnassamme valtaa. Tämä on tehnyt sairaudesta ekologisesti ja eettisesti katsoen erityisen vaarallisen.

Taudin ”etiologia” on tavallisesti se, että lapsi ei saa kaikkea sitä rakkautta ja huomiota, mitä hän tarvitsee. Turrutettu, rakkauden nälkäinen lapsi irroittaa itsensä irti omasta sisäisestä kokemusmaailmastaan, ja siirtää tunnetarpeensa omistamiinsa esineisiin. Häiriökäyttäytyminen ilmenee ekologisesti tuhoisana käyttäytymisenä: jatkuvalla tavaroiden ja esimerkiksi matkojen ostamisen tarpeella. Elämätön elämä vaatii ostettuja tarinoita. Toisilla puolestaan sairaus ilmenee siten, että hän ”pidättäytyy” ostamisesta, ja jää tarkkailemaan päivästä toiseen omaisuutensa kasvua. ”Ostan – olen siis olemassa” tai ”Omistan – olen siis olemassa”, on monen materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivän perusemotio elämässä.

Sairaassa kulttuurissamme tätä luonnehäiriötä käyttäytymistä on kouluissa siirretty lapsiin, koska tämä hulluuden laji on meillä normalisoitua. Koulutuksessa tähdätäänkin, että lapsi saadaan irrotettua mahdollisemman nopeasti omasta kokemusmaailmastaan osallistumaan häiriökäyttäytymiseen. Lapsille pyritään opettamaan vain mahdollisimman paljon ”faktoja”, jonka jälkeen heidät yritetään saada pikaisesti mukaan materialismille rakentuvaan häiriöjärjestelmään. Seurauksena kasvaa pieniä lapsi-ihmisiä, joilla on suuri ego, mutta oikea elämä jää heiltä yleensä elämättä. Moni näistä ihmisistä elää koko elämänsä ilman omatuntoa, kosketusta omaan sisäiseen kokemusmaailmaan. Kuten olemme saaneet huomata, väkivaltainen omasta kokemusmaailmasta irroitettu ihminen voi ilmentyä paitsi materialistisena luonnehäiriönä myös väkivaltakäyttäytymisenä.

Kun tauti saa täyden otteen harvoissa ja valituissa, muodostavat he pieniä ryhmähulluus kiteytymiä, jossa sairaat pönkittävät he egoansa erilaisilla optio- ja palkkiojärjestelmillä. Koska ekologiseselta ja egologiselta kannalta -ihmiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta – tämä on valtavan tuhoisa sairaus, kannattaisi Siirtolan Emännän mielestä tämä luonnehäiriö äkkiä sijoittaa myös kansainväliseen ICD 10-tautiluokitukseen. Kuka tietää, vaikka ”kaikkitietävät” älypäät keksivät vielä tabletin tämänkin häiriön hoitamiseen? Siirtolan Emännän mielestä tämä on ollut oikeastaan erityisen vaarallinen mielipuolisuuden laji kulttuurissamme juuri siinä mielessä, että se on ollut normalisoitua. Onneksemme vaikuttaa siltä, että kaikissa puolueissamme alkaa olla ihmisiä, joiden silmät näkevät normaalissa kulttuurissamme asustavan hulluuden.

Emännän mielestä meillä on siinä mielessä parempi kulttuuri kuin koskaan, että yhteisössämme alkaa olla tilaa myös kohtuullisesta elämäntavasta lähtevälle henkiselle kasvulle ja siitä seuraavalle todelliselle elämänlaadulle. Yhä läpinäkyvämpi kulttuurimme ja yhteiskunnallinen avoimuus on luomassa nyt entistä moniäänisempää uutta yhteiskuntaa, jossa kulttuurissamme asuva normalisoitu hulluutemme alkaa näkyä yhä kirkkaammin. Siirtolan Emännän sydäntä lämmittää, kun hän huomaa joka puolella tapahtumassa olevan myönteisen muutoksen.

Kaipaako luterilainen kirkko uutta uskonpuhdistusta?

Siirtolan emäntä ajattelee, että 2000-luvun alku on mielenkiintoista aikaa. Tieteellistekninen tieto ei ole ratkaissut köyhyyden, väkivallan eikä epäoikeudenmukaisuuden ongelmaa ja sen välineellinen materialisten suhde luontoon on aiheuttanut ennennäkemätöntä luonnon tuhoa. Moni on menettänyt yhtä lailla uskonsa sosialismiin kuin ryöstökapitalismiin. Luonnontieteelliselle asiantuntijuudelle rakentuva kulttuurimme alkaa monen silmissä näyttää entistä enemmän epäuskottavuudesta. Vaikka tieteellisen tiedon määrä on koko ajan lisääntynyt, älyllämme emme tunne löytävän kohtuullista elämää, saatikka onnea tai elämämme tarkoitusta. Päin vastoin, jotkut, kuten Siirtolan emäntämme, ovat jopa alkaneet kokemaan, että asiantuntijat ovat varastaneet ihmiselämästä sen itseohjautuvuuden.

Toisaalta samaan aikaan uuden vuosituhannen alussa  kirkko elämän tarkoituksen luojana on menettänyt koko ajan kannatustaan. Yhä useampi kokee kirkon instituutiona vanhoilliseksi, autoritaariseksi, ulkoapäin ohjeita antavaksi ja tuomitsevaksi. Vaikuttaa siltä, että kirkon luoma keskiaikainen ”brandy” on menettämässä paikkaansa elämän merkityksenantajana. Vuosituhannet uskonnot ovat olleet elämän tärkeitä tiedostamattoman syvyysulottuvuuden merkityksenantajia. Siirtolan emäntäkään ei usko, että ihmisen rationaalisuus kykenee koskaan korvaamaan tätä hengellistä elämän ulottuvuutta. Hän väittää, että menneet sukupolvet eivät ole olleet uskonsa kanssa yksinkertaisia ihmisiä. Heillä on ollut omana aikakauteen liittyvä viisautensa, mikä on johtanut heidät tukeutumaan uskontoihin.

Emäntä on tullut ajattelussa siihen johtopäätökseen, että ongelma on seuraava: Kirkko instituutiona on menettämässä uskottavuuttaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta edistävänä instituutiona. Tämä siksi, että kirkko ei ole kyennyt uusiutumaan tavalla, jolla se kykenesi vastaamaan tämän päivän ihmisen hengellisiin tarpeisiin.  Tämä ei toki koske yksittäisiä pappeja. Heissähän löytyy ihmisiä joka lähtöön. Siirtolan emäntä on tavannut monta pappia, joiden dialogista hengenviisautta hän arvostaa.

Emännän ja hänen ystäviensä hengellisyyden katalysoijana on ollut Sören Kiekegaardin filosofia. Hän on korostanut uskon sisäisyyttä. Tämä omana aikanaan parjattu mies oli kiihkeästi sitä mieltä, että uskon tehtävä on auttaa ihmistä tulemaan itseksi, autenttiseksi minäksi. Tämän vuoksi ihminen joutuu tekemään uskonhypyn, hyppäämisen johonkin absurdiin, jota ei voi tiedolla oikeaksi todistaa. Usko on henkilökohtainen valinta ja se tuo tulleessansa epävarmuuden ja irrationaalisen, mutta samalla eettisen todellisuuden. Uskon omaava ihminen elää virtaavaa nykyhetkeä, jossa hän tekee yksin joka hetki valintaansa. Puhtaimmillaan kristinusko on silloin kun ihmisen valinta kohtaa absoluuttisen paradoksin. Ehkä nämä kohtaamiset ovat juuri näitä mystisiä hetkiä, joita kaikkien uskontojen edustajilla on ollut,  pohtii Emäntä.

Kierkegaard pilkkaa loistavalla kielenkäytöllä niitä, jotka sekoittavat toisiinsa uskon ja tieteen:

Usko ei siis ole älyllisen sfäärin apukoululuokka, heikkolahjaisten turvapaikka, vaan usko on oma itsenäinen sfäärinsä, ja jokainen tapa käsittää kristinusko väärin voidaan välittömästi tunnistaa siitä, että se muuttaa kristinuskon opiksi ja vetää sen älylliselle alueelle. Älyllisen sfäärin korkeinta astetta edustaa se, että opettajan todellisuus on täysin yhdentekevä. Uskon sfäärissä asia on juuri päinvastoin: sen korkein aste quam maxime on ääretön kiinnostus opettajan todellisuudesta.

JA

Objektiivisen ajattelun tie (siis tiede) tekee subjektin (yksilöllisen ihmisen) satunnaiseksi ja samalla eksistenssin, olemassaolon, yhdentekeväksi ja häviäväksi. Tie objektiivisuuden totuuteen kulkee subjektista poispäin, ja subjektin ja subjektiivisuuden muuttuessa yhdentekeväksi muuttuu totuuskin yhdentekeväksi… Subjektiivinen ajattelija ei ole tiedemies, hän on taiteilija. Eksistoiminen (oleminen) on taidetta. Subjektiivinen ajattelija on siinä määrin esteettinen, että hänen elämänsä saa esteettisen sisällön, hän on kyllin eettinen säädelläkseen elämäänsä ja kyllin dialektinen hallitakseen sitä ajattelunsa avulla…Hänen ilmaisumuotonsa täytyy ensisijaisesti suhteutua eksistenssiin, ja siinä mielessä hänen täytyy hallita runollinen, eettinen, dialektinen ja uskonnollinen muoto.

Siirtolan emäntä on samaa mieltä Sörenin kanssa. Tämä tieteen hallinnan kulttuuri faktojen kielellä on varastamassa ihmisen kyvyn subjektiiviseen ajatteluun, ja joskin tämä tieteellinen tieto vaikuttaa varmalta, on se kovin yhdentekevää ihmisen henkilökohtaisen elämän kannalta. Kun abstraktin ajattelun tehtävä on ymmärtää konkreettinen abstraktiksi, on subjektiivisen ajattelijan tehtävä ajatella abstraktia eettisesti ja samalla konkreettisesti. Ihmisen yksilöityminen on subjektiiviseksi tulemista. Tällöin meistä tulee viisaita ihmisiä. Kykenemme yhdistämään tiedon eettiseksi kokonaisvaltaiseksi viisaudeksi,  emmekä ole pelkästään paljon tietäviä ihmisiä. Emännän mielestä homoseksuaalisuuskeskustelussa on liikaa keskitytty uskon ulkoisilla muodoilla saivarteluun, kun kuitenkin kristinuskon perimmäinen viesti on sisäisyydessä ja lähimmäisenrakkaudessa.

Elämme emännän mielestä kummallista aikaa, kun kaupalliset logot vaikuttavat olevan tänä päivänä elämälle suurempia merkityksen tuottajia kuin uskonnolliset symbolit.  Onko tämän päivän ihminen sivistynyt, kun hän on uskonharjoittamisesta vapautuneen aikansa on alkanut käyttää ostoskeskuksissa? Voiko materialistiset symbolit todella korvata uskonnolliset symbolit? Siirtolan emäntä ei suostu uskomaan tätä. Treenaaja käy blogissaan läpi omia kokemuksiaan suhteessa Jungiin. Emäntä kannustaa häntä vilpittömästi tähän työhön. Hän uskoo, että ihmistietoisuuden henkilökohtaisen ja kulttuurisen evoluution laaja-alainen ymmärrys tarjoaa juuri  puuttuvan palan, jonka tarvitsemme siirtyäksemme kohtuullisempaan, mutta kuitenkin laadukkaaseen uuteen elämäntapaan. Luultavasti tämä muutos ei tapahdu ilman kasvukipuja. Siirtolan emäntä uskoo, että oman sisäisen maailman ymmärtämys sen hengellisine symboleineen mahdollistaa uuden kollektiivisen korkeamman ihmistietoisuuden saavuttamisen.

Kirkko on ollut aikoinaan syntymänsä jälkeen lähimmäisen rakkautta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta tavoitteleva sekä uskon sisäisyyteen ohjaava instituutio. Emännästä näyttää siltä, että kirkon  jo vuosisatoja kestänyt ulkonaisilla muodoilla keikistely ja dialogitaidottomuus on johtamassa siihen, että se on kadottamassa tätä voimaansa. Mielestäni nykyisessä monikulttuurisessa maailmassa autoritaarisille, yleispäteville ”tieteellisille oikeille tulkinnoille” rakentuva hengellisyys ei vastaa tämän päivän monikulttuurista todellisuutta eikä kansalaisten sivistysastetta.

Ehkä luterilainen usko tarvitsisi uutta ”uskonpuhdistajaa”, joka siivoaisi kirkkomme vastaamaan tämän päivän ihmisen hengellisiä tarpeita? Akateemisen teologialla tieteellisyyden kaapuun pukeutuva kristinusko riisukoon  jo vanhanaikaiseksi jääneen rikkinäisen palttoonsa, joka kunnioitettava puku toki ansaitsee paikkansa museossa. Tämän jälkeen uudessa asussansa se voi olla jälleen uskottava konkreettinen käytännöllinen instituutio, joka vie meitä kohti uutta ekologisempaa, sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa ja monikulttuurisesti suvaitsevampaa ihmistä ja  yhteiskuntaa. Kirkko tarvitsee kipeästi poikkitieteellisiä ajattelijoita, dialogia muiden uskontojen, kulttuurien ja oman historiansa kanssa.

Näyttää siltä, että tekee niin tai näin, evl-kirkko menettää kannattajiaan. Kirkolla on Siirtolan emännän mielestä varaa menettää seurakunnasta fundamentalistiuskovaiset. Olemme historiamme kautta saaneet nähdä, minkälaisia seuraamuksia on suljetuilla tulkinnoilla, jotka pelkäävät erilaisuutta, ja näin projisoivat pahan toisiin ihmisryhmiin. Toki näidenkin ihmisten kanssa voidaan käydä kirkon sisällä dialogia, mutta kirkkoa insituutiona ei voi emännän mielestä tänä päivänä ohjata sellaiset voimat, jossa ihminen asettaa itsensä moraalisesti toisten erilaisten ihmisten yläpuolelle. Kollektiivisesti voimme kulkea kohti uusia eettisempiä tietoisuuden evoluution asteita, kun jätämme jälkeemme pikkuhiljaa jo menneisyyteen kuuluvat autoritaariset tulkinnat. Emännän mielestä kirkolla ei sen ole varaa menettää niitä monia suvaitsevaisia suurisydämisiä pappeja ja seurakunnan jäseniä, jotka ymmärtävän kristinuskon tärkeimmän viestin; ei pelkästään oman ryhmän vaan myös erinäköisten ja eri kulttuuritaustaisten ihmisten lähimmäisen rakkauden, kaikkein heikompiosaisista välittämisen ja kohtuullisen elämäntavan. Kirkossa on potentiaalisesti olemassa mahtava materialistisen maailmankatsomuksen eettinen muutosvoima, joka sen tulisi osata taitavasti hyödyntää ihmiskunnan hyväksi.

”Kamalan järkevä” kulttuurimme

Siirtolan emännän mielestä me elämme kummallisessa järkeä ja faktatietoa ylikorostavassa kulttuurissamme. Luulemme olevamme järjestelmämme kanssa jotenkin erinomaisen edistyksellisiä, ja kuitenkin samaan aikaan, ne uhkat, jotka tänä päivänä uhkaavat maailmaa, ovat ensisijaisesti tämän ”edistyksellisen” kulttuurimme kouluttaman ihmisen itsensä rakentamia. Tieteen, teknologian ja tuotantovoimien liitto ei ole vienyt meitä kaipaamme Onnelaan, vaan elämme sen sijaan  itse esiin manaamamme apokalyptisen ekokatastrofin kynnyksellä. Ja emännästä näyttää, että tästä  kaikesta epäonnistumisestamme huolimatta elämme edelleen aikaa, jossa tiedettä yritetään kytkeä entistä tiukemmin taloudellista kasvua ja kilpailukykyä palvelemaan. Tässä tilanteessa alkaa Siirtolan emännän adrenaliinitaso veressä jo nousemaan. Jotkut tuntuvat edelleen luottavan yksinomaan rahaan ja  järkeen. Tiede ratkaisee ongelmamme, ajattelee edelleen  liian moni kansalainen. Kansainvälisesti ehkä merkittävin filosofimme Georg von Wright luokitteli jo vuosikymmeniä sitten skientismin, tieteisuskovaisuuden, uskonnollisten fundamentalistististen asenteiden joukkoon.

Jotenkin tämä meidän niin ”kamalan järkevä” kulttuurimme ihmetyttää päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän emäntää. Ehkäpä ihmisen pää ”sekoaa”, kun hän muuttaa kaupungista maalle.  Täältä maalta kun hän katsoo todellisuutta näyttää siltä, että tämän kaiken vaurauden ja edistyksen keskellä ihminen kuitenkin voi hyvin huonosti.  Vaikka keskiverto suomalainen on rikkaampi kuin koskaan, niin miksi hänestä ei ole tullut lempeämpää tai vähemmän taipuvaista väkivallan tekoihin? Miksi naisten alkoholin käyttö on lisääntynyt seitsenkertaiseksi viimeisten vuosikymmenien aikana? Entä miksi melkein puoli miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä? Kovin kummallinen on tämä kamalan järkevä kulttuurimme. Kun Siirtolan emäntä maistelee sanoja ”kamalan järkevä” maistuvat ne juuri juuri samalle kuin tämä kulttuurimme. Sillä hänen emännän viisautensa sanoo, että ihmisen käyttäytymistä ei tänä päivänä viime kädessä hallitsekaan oikeasti ihmisten oma järkiperäinen etu vaan oma tyhmä tahto. Aikuiset ja lapset ovat yhdessä hiekkalaatikolla, kilpailemassa siitä, kuka saa itselleen eniten leluja.

Emäntä toivoo ja samalla myös uskoo tyynenä sisimmässään, että elämme hiljaisen arvovallankumouksen aikaa. Nuoriso kun ei ihaile hierarkkista byrokraattista luontoa tuhoavaa ja ylikulutukselle rakentuvaa tehokkuusjärjestelmää, jonka olemme heille perinnöksi rakentaneet. Emäntä on ollut myös huomaavinaan, että yhä useampi sivistynyt pitkälle koulutettu vanhempi kieltäytyy uhraamasta yksilöllisyyttään muuttuakseen jatkuvan kasvunideologian kiltiksi laumapalvelijaksi. Emäntä uskoo, että yksi voimakkaimmista yhteiskunnallisista voimista, joka pitää sairasta järjestelmää koossa, on oman mielipiteen häpeäminen.

Lienee niin, että menneinä vuosina suuri osa kansaa on ollut byrokraattisen asiantuntijakulttuurin orjuuttamina ja he ovat eläneet illuusiotodellisuudessa. Toki kautta aikojen on ollut ajattelijoita, jotka ovat olleet joko aikaansa edellä, tai he ovat kyenneet nousemaan, jotenkin järjestelmän yläpuolelle, ja he ovat nähneet illuusiomme luonteen (Kierkegaard, Nietschze, Jung, von Wright jne.). Ja on ollut myös aivan tavallisia arkijärkeä käyttäviä Marttoja ja Martteja, jotka ovat tähän pystyneet. Jostain syystä kuitenkin tieteellisteknisen kehityksemme ulkokohtainen loistokkuus on sumentanut enemmistön silmät.

Toivon, että yhä harvempi äiti ja isä häpeää mielipidettään, sillä uskon jokaisen olevan huolissaan lastemme tulevaisuudesta. Toivon, että kaikki Martat ja Martit avaavat suunsa. Kaikki me koulutetut tai vähemmän koulutetut arkijärkeä ja erityistietoa hyväksi käyttävät ”tavikset” sanomme mielipiteemme. Me, jotka ihan vain omalla nupillamme olemme päätyneet siihen, että kasvun ideologian aika on ohi ja meidän on sen sijana aika miettiä ja keksiä uusia teorioita ja tapoja, kuinka siirtyä kohtuulliseen elämäntapaan. Suurin poliittinen tekomme lapsillemme voi olla oma elämäntapamuutoksemme. Eritysasiantuntijoiden ongelmana joskus on heidän suhteellisuuden tajunsa puuttuminen. Siirtolan hävytön emäntä siis ehdottaa, että meidän olisi aika siirtyä palkankorotuksista ja maksimaallisten voittojen kartuttamisesta uuteen aikaan, jossa mietimme, kuinka voimme elää aineellisesti kohtuullisemmin entistä laadukkaampaa elämää. Tarvitsemme muutosta, jossa sydän ohjaa rationaalisuutta, eikä rationaalisuus sydäntä.

Siirtolan emännän mielestä, juuri siksi tarvitsemme kipeästi luovia kekseliäitä uusia toimintamalleja rohkeita ihmisiä, jotka ymmärtävät tarpeellisen arvojen muutoksen kulttuuristamme. En usko, että ratkaisut löytyvät pelkästään tästä samasta tieteellisteknisestä viitekehyksestä, jolla olemme välineellistäneet luonnon ja oman luontomme ekologisesti tuhoisan ahneen käyttäytymisemme kohteeksi. Sen sijaan uskon ratkaisun löytyvän aktiivisen mielikuvituksen ja monikulttuurisen yhteistyön avulla prosessissa, jossa opimme arvostamaan muidenkin, jo menneiden yhtä lailla kuin nykyisten muiden kulttuurien perinteiden tietoa. Arkijärki on Siirtolan emännän mielestä siinä mielessä hyvää, että se ei ole pirstoutunutta, vaan se edustaa integratiivista, erilaisia näkökulmia yhdistävää, sisäistettyä viisautta. Siirtolan emännän arkijärki sanoo, että kohtuullisuus on hyve, jonka avulla voimme pelastautua ja samalla meistä voi tulla vähemmällä aineellisella tuhlaavuudella onnellisia ihmisiä.

 

 

 

 

Ekologia on luonnonsuojelun lisäksi ihmisluonnonsuojelua

Talouskasvuideologian ja degrowth-ajattelun näkökulmasta voimme nyt tarkastella politiikan tekoa seuraavasti:

– Talouskasvuun perustuva yhteiskunta on nykytila, joka on apokalyptisessa tilanteessa. Verho on aukeamassa: talouskasvu ei ole pitkällä jänteellä ympäristöystävällistä edes vihreimmässä muodossaan, sillä kasvu syö ekotehokkuuden hyödyt.

– Talouskasvu yhteiskunnan keskeisenä päämääränä on siis kyseenalaistettava. Tilalle tarvitaan uusi abstrakti utopia.

– Talouden vihertämisen keinot eivät ole riittäviä ympäristökatastrofin edessä. Tilalle tarvitaan uusi keinovalikoima, uusi konkreetti utopia. (Lainaus degrowth.fi)

Siirtolan emäntä yhtyy  täysin sydämin edellisen kirjoittajaan. Toisin, selvemmin sanoin, emäntä jakaa edellisen merkitystodellisuuden yllä olevan kirjoittajan kanssa.

Kuten Siirtolan emäntä on jo aikaisemmin tuonut esille, elämme aikoja, jossa monien silmät ovat avautuneet näkemään tämän nykyisen abstraktin liberalistisen talousmallin kestämättömyyden. Se on rakentunut idealistisille talousmiesten toivemalleille, joissa ei ole otettu huomioon luonnon eikä ihmisen kantokykyä. Toki vielä löytyy niitäkin kansalaisia, jotka uskovat, että jatketaan vain samaan vanhaan malliin. Emännälle ekologia ei merkitse pelkästään sitä, että suojellaan luontoa. Sen sijaan ekologinen talousmalli merkitsee hänelle  myös ihmisluonnonsuojelua. Muistaakseni emäntä on tämän ajatuksen varastanut filosofi Johannes Ojansuulta. Emännälle on päivänselvää, että nykyinen malli on siis ekologisesti kestämätön myös tässä inhimillisessä merkityksessä. Senhän takia ihmiset haluavat leppoistaa elämänsä!

Siirtolan emäntä eli apokalyptista aikaansa muutama vuosi sitten. Silloin hän eli pimeää, melankolista, sisäisen kaaoksensa aikaa. Sitten tuli muutoksen hetki. Emäntä  siirsi tulevaisuuskuvansa kasvun idelogian utopiasta harmonian utopiaan, ja pian, ihmeitten ihme, hän alkoi voimaan paremmin. Hän kuunteli sisäistä eettistä ääntään. Hän haluaa elää elämää, jossa hän hän tuntee välittävästä lapsista, nuorista ja heidän jälkeensä nousevista uusista sukupolvista. Apokalyptian sijalle tuli toivo paremmasta.

Emäntä teki myös omassa henkilökohtaisessa elämässään valinnat, joilla hän pyrkii konkreettisesti alkoi elämään tätä utopiaa. Käytännössä tämä merkitsi emännän elämässä ensisjaisesti sitä, että hän on hyväksynyt on hyväksynyt osaksi omaa elämäntavoitettaan kohtuullisemman elämän mallin; vähemmän kuluttamista, vähemmän perinteistä työntekoa, enemmän vapaaehtoistyötä ja luovuutta. Ja himskatti soikoon, onko koskaan elämä ollut näin mukavaa? Hävyttömänä ja suorasanaisena emäntänä…

Pienentynyt taloudellinen kasvu vähentää terveydenhuollon kuluja?

Degrowth.fi: Toimittajan olisi syytä tarkentaa, että valtion tehtävänä tulisi pikemminkin olla hyvinvoinnin mahdollistaminen kuin hyvinvointipalvelujen tarjoaminen. Kasvuun perustuvassa yhteiskunnassa, jossa vapaa-aika on kuluttamista ja työaika on kulutusvoiman lisäämistä, hyvinvoinnin haasteet liittyvät kiinteästi juuri henkilökohtaiseen ja yhteisölliseen hyvinvointiin käytettävän ajan riittämättömyyteen. Kasvupakottomassa yhteiskunnassa hyvinvointia taas pyritään rakentamaan muutoinkin kuin ostopalveluiden kautta.

Aivan, eikö asia mahda olla  niin, että kun elämää kohtuullistettaan, on mitä suuremmalla todennäköisyydellä mahdollista kohtuullistaa myös sosiaali- ja terveyspalveluiden menoja.  Siirtolan emäntä väittää, että tämänhetkinen yhteiskuntajärjestelmä, joka rakentuu kasvulle, rakentuu myös pahoinvoinnin ja sairauksien kasvulle. Esimerkiksi yhä useampi terveydenhuollon työntekijä siirtyy hoitopuolelta potilaaksi.  Emäntä muistaa,  kuinka terveyskeskuksessa 25 vuotta sitten istuttiin usein kahvilla ja naurettiin. Palkkaa saatiin vähemmän, mutta työssä oli enemmän iloa. Ehkä silloin hoito ei ollut yhtä tehokasta kuin tänä päivänä, mutta yhteisillä kahvihetkillä oli oma työnohjauksellinen merkityksensä.  Lisäksi tällaisessa työnteossa kunnioitettiin ihmisen luontaista lepo- ja aktiviteettirytmiä, jolloin ihmiset jaksavat tehdä töitä pitempään.

Kohtuullinen elämä mahdollistaa toisenlaisen hoivan kulttuurin, jossa ihmiset luontaisesti ja vapaaehtoisesti välittävät toisistaan.  Näin ainakin Siirtolan emäntä haluaa uskoa. Hän epäilee  elämänsä leppoistaneen ihmisen tarvitsevan vähemmän sosiaali- ja terveydenhuollonpalveluita.  Elämänlaadun paranemisen ja sisäisen rytmin kuuntelun myötä kansalaisilla on vähemmän stressi- ja kuormitusperäisiä sairauksia (esim. monet tukikudossairaudet, masennus, addiktiot).

Koko koulujäjärjestelmän tulisi tukea entistä paremmin järjestelmää, jossa syntyy itseohjautuvia itsestään psykofyysisisesti huolehtivia kansalaisia.   Emäntä ehdottaakiin, että koulut siirtyisivät tietopainotteisesta koulunkäynnistä uuteen kultuuriin, jossa korostettaisiin ihmisen tunne- ja itseilmaisutaitoja sekä ongelmanratkaisukykyjä. Eikö tällaisessa itseohjaukseen kykenevässä ihmisessä synny luontainen uteliaisuus ja into itseilmaisuun, monissa myös halu tieteellistekniseen opiskeluun.

Emäntä on sitä mieltä, että tämän päivän talousjärjestelmä on tragikoominen itseään ruokkiva tehokkusjärjestelmä, jossa ensisijaiseksi on muodostunut rahan tehokas pyörittäminen. Emännän mielestä on erinomainen asia, ettei nuoret halua osaksi tällaista yhteiskuntajärjestelmää. Emäntä jopa ajattelee hiljaa mielessään, että suurenmoinen asia, kun nuorilla on enemmän järkeä kuin usealla aikuisella! Aikuisetkin voisivat opetella kuuntelemaan enemmän arkijärkeään.