Emäntä virtuaalisen pirtinpöydän ääressä Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kanssa, nr 4

(Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjaa luettu s. 102 saakka)

Kirjassa Juha Pihkala ja Juha Valtaoja käyvät mielenkiintoisen keskustelun hedonismin olemuksesta.

Seuraavaksi Esko Valtaoja ja Juha Pihkala käyvät hedonismin kimppuun. Esko kirjoittaa: ”Mielihyvän pelko, nautinnon kavahtaminen sekä maallisten ilojen väheksyminen ja kieltäminen piilevät kuitenkin pinnan alla lähes kaikissa uskonnoissa.” Tämän jälkeen hän tuo esille luettelon erilaisia fundamentalisuskovaisia ja muiden ihmisryhmien kummallisia asenteita, kuten kahvin juomisen kieltämisen (?), alkoholivihamielisyyden, seksivihamielisyyden ja herkuttelun, jotka hän sitten kytkee ”uskovaisten” käyttäytymismalleiksi. Lisäksi Valtaoja väittää, että asioiden paheksunta on monin verroin yleisempää ”uskovaisissa” kuin väkivallasta huolta kantaminen. Valtaoja määrittelee hedonismin vähintäänkin mielenkiintoisella tavalla . Se on hänen mielestään itsensä hyväksymistä ja itsensä rakastamista.

Juha Pihkala korostaakin vastauksessaan sitä, mitä hedonee tarkoittaa, eli alunperin käsite tarkoittaa nautintoa. Hedonismi edustaa hänen mielestään eettistä egoismia, jossa vain haetaan omaa henkilökohtaista nautintoa. Pihkala tuo esille myös sen mielenkiintoisen seikan, että ainakin Antiikin Kreikassa tämä eettinen asennoituminen elämään edelsi kulttuurin hajoamista. Kansa vieraantui yhteisöstään, ja heidän elämänsä keskittyi ”leipään ja sirkushuveihin”. Pihkalan mukaan elämä on Jumalan hyvä lahja. Kun elämme väärin, pilaamme paratiisiamme ja tuhoamme sen elämiä, kohtelemme kaltoin kanssaihmisiämme sekä lähellä että kaukana. Kaikki tämä tuo Pihkalan mukaan paljon kärsimystä eikä tällainen kärsimys jalosta ihmistä.

Emäntä on omaksunut omat ajatuksensa tästä hedonismi teemasta psykologi Carl Jungilta sekä filosofeilta Sören Kierkegaardilta ja Ralph Waldo Emersonilta. Emännän mielestä kulttuuri, jossa ihmiset keskittyvät vain omiin aineellisten ja viettiperäisten mielihyvätarpeittensa tyydyttämiseen on primitiivinen. Toisin sanoin tällainen kulttuuri on yksilöitymättömien massaihmisten kulttuuri. Kun ihminen löytää itseytensä, ja suhteensa Jumalaan, hän luontaisesti toimii eettisesti, eikä hän tavoittele ensisijaisesti vain omaa henkilökohtaista mielihyvää ja onnea.

Sören Kierkegaard jakaa ihmisen yksilöitymisponnistukset eri vaiheisiin (esteettinen, eettinen ja uskonnollinen). Keskityn tässä nyt vain tähän esteettiseen tasoon, koska mielestäni siinä hän kuvaa hienosti hedonistista elämäntapaa. Esteettisessä tasossa sanaa ”esteettinen” käytetään hiukan eri tavalla kuin nykyään. Hänen esteettinen tasonsa muistuttaa mielestäni juuri tätä statusstressistä kärsivän kulutushysteerisen individualistista mielihyvähakuista Homo Economicus elämää. Ihmistä joka etsii omaan elämäänsä jatkuvasti uusia hedonistisia kokemuksia. Kansalainen elää siis esteettistä elämää, jossa hänen mielensä askartelee elintason, erilaisten hedonististen kokemusten ja yhteiskunnallisen aseman tavoittelussa. Hän puuhastelee, ”sublimoi”, energiaansa kaiken maailman epäolennaisiin asioihin, jotta hänen ei vain tarvitsisi kohdata omaa aitoa eettistä itseyttään. Emäntä väittää, että edelleen suurin osa länsimaalaisia ihmisiä elää tätä elämää, jossa elämä täytetään erilaisilla luontoa ja ihmisluontoa vahingoittavalla tyhjänpäiväisillä tekemisillä, kukasta kukkaan lentamisillä, extreme-kokemuksilla, bilettämisillä, ulkomaan matkoilla ja tahdolla koristella elämänsä erilaisilla aineellisilla menestyksen symboleilla.

Emäntä epäilee vahvasti, että onko tällainen elämä aidosti onnellisen ihmisen elämää. Hänen mielestään se näyttäytyy valitettavan usein epätoivoisen ihmisen elämältä. Tämä ihminen hukuttaa itsensä kaiken maailman sijaistoimintoihin, koska hän ei osaa tehdä muuta. Emännän silmissä tämä nykyinen materialistinen hedonsitinen kulttuuri näyttäytyy epäterveisiin addiktioihin ihmistä ohjaavana kulutuskulttuurina, jossa luontokappaleista, eläimistä, kasveista ja toisesta ihmisestä on tullut kulutusobjekteja.

Lähes puoli miljonaa ihmistä kärsii tänä päivänä Suomessa masennuksesta , jonka selitys saattaa olla, ettei monelle heistä tarjota riittävästi tukea oman yksilöitymisen edistymiseen. Raskas työ, jossa ei kunnioiteta elämän syklisyyttä, sen lepo- ja aktiviteettirytmejä, vaatii raskaat huvit. Miksi Emännästä hedonismi näyttää usein itsetuhoisalta addiktiiviselta käyttäytymismallilta? Tieto on ihmisestä irrallista, esineellistävää, eikä se siis integroidu viisaudeksi.  Muutenkin koko kulttuurimme on pirstoutunut tilaan, jossa oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Elämäntavassamme on tyhjiö, joka odottaa täytymistään ja Emäntä ei usko, että se täytyy hedonismilla. Tämän täyttymisen Emänntä toivoisi tapahtuvan monikulttuurisesti suvaitsevaisen hengellisyyden kautta, jossa ihmiset kokevat olevansa yhtä perhettä. Kaiken elämän pyhyys ja (ihmis)luonnon kunnioitus on nostettava jälleen kunniaan.

Kierkegaard muistuttaa, että esteettisten ihmisten moraali ei rakennu kohtuullisuudelle, vaan silmänpalvonnalle ja ikävien seuraamusten pelolle. Emäntä lisäisi tähän vielä, että tällaisessa elämäntavassa ihmiseltä on katkaistu suhde (ihmis)luontoon. Emäntä on Juha Pihkalan kanssa samaa mieltä: Nykyaikaan suhteutettuna tämä esteettinen elämäntapa näyttäytyy vielä ekologisesti katastrofaalisena. Mikä huvittavinta, jos Kierkegaard on oikeassa, tällä esteettisellä tasolla ihminen oikeastaan ponnistelee epätoivoisesti, jottei vain olisi oma itsensä. Häntä ohjaa tällöin myös vierauden ja erilaisuuden pelko: Hän pelkää sisällään olevaa, usein ulkoisiin ihmisryhmiin projisoitua varjoaan. Tämä nykyinen valtaa pitävä olemassaolon tapamme perustuu virheelliselle, vääristyneelle, pelkästään materialistiselle käsitykselle rakentuvalle kuvalle ihmisenä olemista. Ihminen luulee, että hän tavoittaa elämän onnen askarrellessaan erilaisten ulkokohtaisten asioiden parissa.

Jotta ihminen löytäisi totuudentien, on Sören mukaan, jokaisen kuljettava negatiivisen tilan kautta. Tässä yhteydessä pätee siis kansantarun opetus, että pahan taian hälventämiseksi koko sävelemä on soitettava takaperin, muutoin taika ei raukea. Emännästä vaikuttaa siltä, että Sören tällä metaforalla viittaa hienosti psykoanalyyttiseen retrospektiivisiin, kunkin ihmisen omaan henkilöhistoriaan kurkottavaan prosessiin. Eettiselle tasolle ihminen pääsee siten, että hän laittaa sielunsa liikkeelleen: ”Sitä on yllytettävä kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta ei osittain ja tuulenpuuskien armoille, vaan kokonaan. Ihmisen on nähtävä armottomassa myrskyssään ääretön, ymmärrettävä, että se on ihmistä lähinnä. ”Tasolle ei pääse nousemaan Kierkegaardin mukaan suinkaan ajattelun harhatien avulla, vaan fantasian avulla. Tässä kohdassa yhtyvät jälleen Carl Jungin ja Kierkegaardin ajatukset: Ihminen kehityy yksilönä ja selkiyttää omat arvonsa oman mielikuvituksensa avulla eikä älyn avulla. Emännänkin mielestä mielikuvitus liuottaa, laajentaa ja uudelleen järjestää ihmisen ajattelua. Näin menneisyyteen kurottavan vaiheen jälkeen yksilöitymisprosessi voi muuttua vähitellen teleologiseksi psykoanalyysiksi, jossa ihminen lähtee kurkottamaan itseään kohti eettistä suurempaa maailmankaikkeuden päämäärää. Kierkegaardin mukaan ihmisen yksilöitymisen voimana on epätoivo siitä, ettei ihminen ole oma itsensä.

Emersonilta Emäntä on imenyt ideansa siitä, että on tärkeää taukoamatta pyrkiä ajattelussaan rehellisyyten ja vilpittömyyteen, vain näin elämä voi tapahtua joka hetki tässä ja nyt. Jokainen elämän hetki on eettinen.

Kun ihminen kulkee pitkin eksistenssitasojaan, hän yksilöityy. Ihminen joutuu yksilöityessään riisumaan kulttuurisen naamionsa ja hän siirtyy kypsemmälle laajemmalle ymmärryksen tasolle. Tällä eettisellä tasolla ihminen ei kuuntelee nöyrästi enää yhtä ainoaa ääntä, vaan hän kykenee kuuntelemaan montaa yhtä aikaa. Tästä moniäänisyydestä huolimatta rakkauden sisäistämistä ei Kierkegaardin mukaan kuitenkaan ole se, että ensin naidaan seitsemän tanskatarta ja käydään seuraavaksi ranskattarien, italiattarien jne. kimppuun, vaan se on sitä, että rakastetaan yhtä ja samaa ja kuitenkin alituisesti uudistutaan tuossa samassa rakkaudessa. Siirtolan Emännän mielestä meillä ei siis ole elämässä yhtäkään ainutta oikeaa maailmankuvaa johon voimme tarrautua. Meillä on vain Jumala, puhdas Rakkaus, jota kohden voimme yrittää kurottautua. Emäntä joutuukin uusimaan suhdettaan Häneen joka päivä.

Kierkegaardin uskonnollinen taso on melkeinpä panteistista paatosta, siksi Emännälle tuleekin hänestä mieleen yhtymäkohtia Ralph Waldo Emersoniin. ”Tuulen humina, metsän huokailu, puron lorina, kesän havina, lehtien kuiske, ruohon väräjöinti. Jokainen ääni, jokainen äännähdys, jonka kuulet, kaikki on tottelevaisuutta, ehdotonta kuuliaisuutta. Voit kuulla siinä Jumalan, kuten kuulet hänet taivaankappaleiden kuuliaisen liikkeen musiikissa,”julistaa Kierkegaard. Jumala ja ihminen olivat kuitenkin Kierkegaardille äärettömän erilaisia, koska Jumala on taivaassa ja ihminen maanpäällä eikä heidän ole helppoa käydä keskenään keskustelujaan. Kierkegaardin mukaan uskonnolliselle tasolle etsivän on palattava alkuun ja alussa on hiljaisuus. Siirtolan mielestä ihmisen on eheytettävä hiljaisuudessa ja nöyryydessä (ihmis) luontosuhteensa. Onnistuessaan ihminen jälleen voi kokea olevansa osa maailmankaikkeutta, ja hän voi tuntea mystisinä kokemuksina yhteytensä luontoon ja toisiin ihmisiin. Hiljaisuutta ja yksinkertaista elämää itsensä kohtaamisessa korostaa myös Carl Jung. Kierkegaardille juuri hiljaisuus oli tulemisen taitoa, sillä hiljaisena olemiseen, kuten luonto on hiljaa, ei taitoa tarvita.Ralph Waldo Emersson kirjoitti, että niin kauan kun ihminen ei etsi elämän kauneutta rakkaudesta tai uskonnosta, hajoittaa ihminen itseään.

Emäntä ei kaipaa pätkän vertaa omaa entistä hedonistista elämäänsä. Emäntä ei usko, että hengellistyminen vie ihmiseltä mielihyvän ja elämännautinnot. Päinvastoin. Emännän vain on vaikea nähdä, että hedonistinen elämä olisi syvemmässä mielessä erityisesti ihmisen tietoisuutta laajentavaa. Hengellistyminen on muuttunut Emännän elämää perustavalaatuisesti siten, että se mikä hänestä aikaisemmin näytti nautinnolliselta (tanssiravintolassa istuminen, kavereitten kanssa viinin kippaaminen), näyttääkin tänä päivänä nuoren ihmisen elämään liittyvältä, joskus aika epätoivoiseltakin, yritykseltä löytää elämän tyhjyyteen pikamielihyvää. Joillakin tämä elämäntyyli johtaa vähitellen valitettavasti addiktiiviseen itsetuhoisaan käyttäytymiseen. Ehkä näissä maallisissa nautinnoissa tämä kultainen keskitie on paras. Ihminen yrittää elää elämää, jossa hän ei haavoita toisen eikä omaa sieluaan. Emännän elämässä on paljon asioita, joista hän ei jälkeenpäin ole ylpeä. Onneksi hän ei niistä juuri enää  kärsi, koska hän on löytänyt armollisuutta itseään ja toisiaan kohtaan.

Siirtolan Emäntä iloitsee omasta elämästään kristinuskon ystävänä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Päästäkseen tähän pisteeseen elämässä, hän on tarvinnut paljon toisten ihmisten tukea. Toki tämä ilo ei tarkoita sitä, että Emännän elämässä ei olisi enää koskaan kärsimystä. Tällä hetkellä sitä ei juuri ole, mutta varmasti surullisia ja ahdistavia päiviä vielä tulee, koska kärsimys on osa ihmiselämää. Se, että Emäntä iloitsee elämästään, ei myöskään tarkoita sitä, että Emäntä kuvittelisi itse olevansa täydellinen ja muita parempi. Emäntä uskoo, että monipuolinen lukeminen ja uudelleen tietoa jäsentävä, omiin tunteisiin lukemista heijastava kirjoittaminen, ja uuden elämänymmärryksen kautta saavutettu yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ovat hänelle henkilökohtaisesti parasta egoistisen hedonismin vastalääkettä. Toki kaikki muukin yhteishyödyllinen tekeminen; hammashoitotyö, vaikuttaminen yhdistyksissä ja opettaminen. Emäntä uskoo, ettei ole tärkeää aina vain pohtia mikä on ”objektiivisesti ottaen tosiasia”, vaan jokainen tiedonjyvänen tulisi peilata ensiksi omaan sydämeen ja sen ääneen.

Parhaillaan Emäntä iloitsee suunnattomasti kynttilän äärellä kirjoittamisesta. Emäntä iloitsee läheisistä rakkaista ihmisistä ja työstään. Monena päivänä hän on nauttinut Kuumujärvellä metsäsuksilla hiihtämisestä tai metsälenkistä koiran kanssa. Eniten hän omassa elämässään iloitsee siitä, että hän kokee olevansa johdatuksessa, jossa hänen ei tarvitse enää kantaa huolta omasta elämästään. Sillä onhan olemassa joku suurempi muutoksen virta, ihmistietoisuuden evoluutio, joka kuljettaa häntä. Virta kuljettaa, mutta pienin omin ohjaus liikkein hän yrittää viedä elämäänsä kohti suurempaa päämäärää, suurempaa Rakkautta. Tässä virrassa hän onnekseen on huomannut olevan myös paljon muita ihmisiä.  Sen mukana kelluessa Emäntä huomaa, että se mikä eilen näytti totuudelta, näyttää tänään pelkästään pieneltä osatotuudelta tai joskus jopa väärältä. Emäntä elää elämää, jossa hän joutuu joka päivä luomaan itseään uudestaan. Hän on siirtynyt elämään, jossa aivan tavalliset ja arkiset asiat, ovat hänen suurimpia mielihyvän tuojia.

Luovuus – aidon itseytemme lähde

Oletteko tulleet ikinä ajatelleeksi, että yleensä ihmisen luodessa jotakin uutta,  ihminen itse samalla muuttuu. Siirtolan Emäntä on huomannut tämän asian. Samalla kun hänen aivonsa luovat uusia mielleyhtymiä kirjoittaen, tapahtuu niitten verkostoissa siirtymiä. Joskus jopa valtavia jättiläisen harppauksia. Todellisuus näyttäytyy tämän askeleen jälkeen yhtäkkiä täysin uudesta näkökulmasta.

Emännällä on mielessä kymmeniä asioita, joilla hän voi ruokkia sisäisten mielikuviensa puutarhaa ja sen siemeniä. Emännän tehtävät ja muut työt tahtovat välillä häiritä tämän kukkatarhan hoitoa, vaikka toisaalta, ehkä ne antavat hänelle tarvittavaa hetkellistä lepoa ja etäisyyttä tähän tehtävään. Ja kai se on niin, että liiasta kastelusta ja ravitsemisesta voi tulla muuten ongelma. Kasvit tarvitsevat lepoa. Sisäsisestä taikapuutarhasta, tunnollisen hoitamisen jälkeen, Siirtolan Emäntä voi poimia  kauniita kainuulaisia niittykukkia ja välillä yllätyksellisiä viehättäviä eksoottisia kasveja.

Tällä hetkellä Emäntää on kiinnostanut, miksi Jung oli niin kiinnostunut alkemiasta. Hiukan tätä siementä ruokittua, emäntä alkaakin jo päästä asiasta pikkiriikkisen jyvälle. Alkemia ei puhu nimittäin luonnontieteen vaan tarinoitten kieltä. Jean Shindoa Bolen, jungilainen analyytikko ja feministi kuvaa alkemististä prosessia mielenkiintoisesti. Se on kuin kemiallinen koe. Kaadat kattilaan vettä, hiukan sitä ja vielä vähän tätä. Hetken kuluttua keitos näyttää samealta, mutta sitten se alkaa kirkastumaan. Jatkat keittämistä, hämmennät ja hämmennät, ja kun prosessi on imenyt itseensä sopiva kynnysenergian, alkaa kristalloituminen. Näet keitoksessasi kauniin uuden ihmeellisen muodon. Kauneimpia tietämiäni tälläisiä kuvia ovat Bachin oratoriot, Dostojevskyn kirjallisuus ja Galen-Kallelan maalaukset.

Ehkä homma on todella näin yksinkertaista. Voit ruokkia ja hoivata omaa merkitysverkostoasi erilaisilla hengellisillä merkityksillä, myyteillä ja tarinoilla. Hoidat tunnollisesti ymmärryksen siemeniäsi, ja yhtäkkiä huomaat, että olet noussut elämänymmärryksessäsi täysin uudelle tasolle. Siirtolan Emäntä uskoo, että näin sen täytyy olla. Ihminen ei ole pelkkä mekaaninen kausaallisten syy- ja seuraussuhteittensa suhteittensa summa, vaan Ihmisen (suurella kirjaimella) erottaa siitä, että hän on jotakin paljon enemmän kuin vain kokemustensa summa. Hän on kuin kaleidoskooppi, joka voi pienen hämmennyksen jälkeen synnyttää aina uuden ”mandalan”, ihmeellisen kauniin erilaisen kuvan todellisuudesta. Tämä on elämän suurimpia rikkauksia.

Kriisi on tila, jossa elät siirtymävaihetta. Sen aikana elät hämmennyksen vaihetta, joka syö energiaasi. Kun löydät uuden uskosi elämään ja sen tarkoitukseen, saamalla hoivaavaa energiaa ympäriltäsi ja itseltäsi, voit herätä päivään, jossa näet kuinka kauniin kristallikuvion prosessi on tuottanut. Huomaat, että elämä on ihmellinen kollektiivisten merkitysten lähde, jonka välisessä leikissä voit saavuttaa hetkellisesti puhtaan olemisen tilan.

Elämme kummallista mielihyvän tavoittelun kulttuuria. Liian moni ihminen teini-iässä tiedostaa intuitiivisesti omat lahjansa, mutta normatiiviset auktoriteetit, opettajat, vanhemmat, poliitikot, ohjaavat heidät ”normaaliin, kunnon elämään”. Emännän mielestä tämä valtakulttuurin elämä länsimaissa on kovin ulkokultaista. Kaikki meistä elävät enemmän tai vähemmän surkeamman lapsuuden ja teini-iän, jonka aikana irrotamme monia persoonallisia ainutkertaisia osia itsestämme, ihan vain miellytääksemme ympräillämme olevia ihmisiä. Kerjäämme toisen ihmisen hyväksyntää. Pakotamme itsemme osaksi normatiivista kulttuuria.

Kriisin aikana voimme löytää itsestämme kadotettuja, unohdettuja osiamme. Hengellisten merkitysten, myyttien, satujen, tieteen ja tarinoitten avulla voimme löytää vielä uusia. Voimme käyttää hyväksemme ihmiskunnan viisausperinnettä oman itseytemme kirkastamiseen.  Siirtolan Emäntä kokee, että hän onkin omalla tavallaan nyt 50+ iässä siirtynyt uudelleen elämään teini-ikäänsä, mutta tällä kertaa oman sisäisen aikuisensa kanssa. Hän uudistui henkisen vanhan  minuuden kuoleman kautta.

Kuolema unissa ei yleensä Bolenin mukaan symbolisoikkaan lähimmäisen kuolemaa, vaan yleisemmin vanhan minuuden kuolemaa. Ehkä siksi tämä ikä tuntuukin parhaalta mahdolliselta iältä. Kun vanha minuus on kuollut, ihminen saa olla sekä nuori että aikuinen ihminen yhtäaikaa. Kuoleman jälkeinen uusi vapauden tila mahdollistaa onnistuessaan sen, että ihminen voi lähteä toteuttamaan omaa aitoa ihmisluontoaan. Luodessaan käsiensä tai koko kehonsa avulla jotakin uutta muotoa, hän voi synnyttää samalla itseään uudestaan. Tällöin ihmisen tekemisellä on itseisarvo, eikä sitä ohjaa enää ensisijaisesti maalliset palkinnot.

Osiemme hylkääminen ja sen mukana itseisarvoisen elämän kadottaminen lienevät eräitä tärkeitä syitä, miksi kriisiydymme. Emännän mielestä näyttää siltä, että ihmiset pelkäävät monesti turhaan näitä kriisejä. Miksi ihmeessä, kun ne ovat samalla uuden elämämme mahdollistajia? Ne kertovat meille, että on uusien siementen hoivaamisen aika. On aika lähteä toteuttamaan omaa luovuttaan ja omia mahdollisuuksiaan monipuolisemmin, aitoa sisintä kuunnellen. On ihmisyyden mitätöimistä lykätä masentuneelle pilleripurkki kouraan, kun se mitä hän yleensä tarvitsee, on energia, asiantuntijan, ystävän, lähimmäisen tuki, jonka avulla hän voi siirtyä ymmärryksessään uudelle tasolle. Kun sisältämme löytyy kypsä turvallinen aikuinen, pärjää ihminen entistä paremmin omillaan.

Tiesittekö muuten, että kiinalainen sana ”kriisi” kuvataan kahdella eri sanalla, joista toinen merkitsee ”vaaraa” ja toinen ”mahdollisuutta”.

Terveisiä Hullun Hatuntekijän juhlista Helsingistä

Siirtolan Emäntä, Kati,  istuu virkeänä Kuopio-Helsinki junassa. Hän miettii junan meditatiivisessa jyskeessä jälleen kerran ihmiselämän kummallisuuksia.

Emäntämme on sitä mieltä, että länsimaista kulttuuria on dominoinut jo vuosisatojen ajan tämän vuosituhannen taitteeseen saakka Apollon, harmoniaan ja järjestykseen pyrkivä, yltiörationaalinen ja individualistinen kulttuuri. Muistattehan Apollon, kreikkalaisen jumalan? Simone, Emännän feministinen filosofitila väittää, että tämän päivän koulut, työpaikat ja yliopistot ovat edelleen pullollaan ylijärkeviä yltiöindividualistisia ihmisiä, jotka työskentelevät kaikin puolin tehokkaasti ja järkevästi. He mittaavat erilaisilla määrällisillä mittareilla, tilastoilla, tutkimuksilla ja muilla mittareilla, että kaikki tapahtuu varmasti oikein. Nämä järkevät vaurauteen ja tasapainoon pyrkivät ihmiset yrittävät tehdä kaikkensa, jotta he ajattelevat kirkkaasti, hallitsevan tieteellisteknisen viitekehyksen mukaisesti. Suuta eivät nämä niin järkevät ihmiset uskalla avata, ellei ole mahdollisuutta viitata johonkin tieteelliseen auktoriteettiin, joka on saman sanonut jo aikaisemmin.  He pyrkivät edistymään elämässään sunnitelmallisesti, ja he yrittävät kaikin puolin fiksusti hallitsemaan oppailla ja asiantuntijoiden neuvoilla koko elämäänsä.

Tässä  Simonen kuvaamassa järkevässä maailmassa Siirtolan Emäntäkin eli montakymmentä vuotta. Tai ainakin yritti elää.  Emäntärukkamme oli  eräs näistä tuhansista ihmisistä, jotka vaipuivat masennukseen  irrallista tietoa ja aineellista vaurautta ylistävässä hallinnan kulttuurissamme. Emäntä eksyi ulkokohtaisten muotojen,  sekä  kaikki ajatukset ja luontokappaleet laskettavan hyödyn välineeksi tuotteistavaan, todellisuuteen.  Kunnes Emäntä tajusi saman kuin Fjodor Dostojevski, että logaritmit on  hyvä aika ajoin potkaista helvettiin.

On nimittäin toinenkin mahdollinen maailma. Se on hulluttelevan viinin jumalan Dionysoksen primitiivinen valtakunta, joka on sisäisyytemme ja luovuutemme, mutta  myös pelottavien varjojemme maailma. Tässä todellisuudessa ihminen voi olla mainiosti monta minää yhtä aikaa. Siellä ei kenenkään  yksittäisen monologi hallitse todellisuutta, vaan todellisuus voi rakentua yhteisöllisesti vaikkapa erilaisten minätilojen keskusteluille. Dionysoksen maailmassa ihminen voi olla Lumikki, seitsemän kääpiötä, ilkeä kuningatar ja tahdoton kuningas samanaikaisesti. Hän voi olla “me” muotoinen minuus, joka ymmärtää todellisuuden rikkauden ja monikerroksellisuuden.

Kun ihminen on me-muotoinen minä, voi hän käydä omassa sisäisessä maailmassaan samanaikaisesti monen tasoisia keskusteluja, juuri niin kuin Hullun Hatuntekijän vieraat. Yksi juhlija voi vaikkapa soimata itseään, kun ei ole saanut mitään tänään aikaiseksi ja toinen vieraista voi ylistää, kuinka hienoa onkaan, että ihminen osaa rentoutua, ja kolmas on kovaäänisesti sitä mieltä, että Emännän pitäisi auttaa enemmän ihmisiä ja istua poran varressa hoivaamassa kuhmolaisten hampaita. Itseys muokkautuu näiden välillä joskus öykkäröivien ja ääntä pitävien juhlijoiden puheenvuorojen vuorovaikutuksessa. Ihminen joutuu tekemään eri mielentilojen välillä ja  kanssa kompromisseja, jotta hänellä on hyvä ja harmoninen olo. Onko Emäntämme jakaantuunut persoonallisuus? Ei, sitä hän ei ole, koska hän tuntee oman sisäisen teatterinsa.

Ehkä Dionysoksen, viinin jumalan, maailma on tämä lasten valtakunta, miettii Siirtolan Emäntä. Lasten on taivasten valtakunta, eikö niin Raamatussa sanota? Liian moni meistä aikuista on unohtanut leikkimisen ja mielikuvituksen voiman. Samalla me olemme kadottamassa kykyämme luoda elämällemme henkilökohtaista tarkoitusta. Ihmiset eivät uskalla hypätä epärationaaliseen. Uskon hyppy on Siirtolan Emännälle juuri tätä. Hyppyä hulluttelun ja epärationaalisen uskon maailmaan. Emäntä väittää, että monet voivat löytää elämänsä merkityksen, kun he löytävät jälleen oman sisäisen lapsensa maailman.

Emäntämme korostaa, että on upeaa kun aikuinenkin voi tavoittaa juuri tämän saman maailman, jossa hän viisivuotiaana riehui, fantasioi ja istui lumoutuneena kuuntelemassa vaikkapa isoisän lukemia Grimin satuja. Onhan niin, että lapsi ei pelkästään kuuntele satua, vaan hän myös samaistuu siihen ja elää sadussa ja luo siitä itselleen sisäisiä mielikuvia ja sovellutuksia. Hän antautuu mielikuvituksensa kuljetettavaksi. Lapsi pystyy leikkimään erilaisilla saduista ja oikeasta elämästä varastamilla rooleilla, joiden avulla hän jäljittelee ympäristöään ja oppii sen kautta uusia ajattelutapoja ja tottumuksia itselleen. Emäntä arkijärjellään väittää, että kyllä aikuinenkin tähän pystyy! Kun hän vain etsii, löytää ja omaksuu uudelleen itselleen tämän kadotetun fantasiamaailmansa. Aikuinen voi myös harjoittella tätä lapsen samaistumiskykyä,  ja kun hän taas tähän pystyy, on hänestä jälleen tullut  aktiivinen oman elämänsä merkityksenantaja. Hän voi löytää itselleen uusia mahdollisia minätiloja ja niidenen erilaisia uskomusjärjestelmiä.

Juuri näin sen täytyy olla, ajattelee Emäntä: Lasten on taivasten valtakunta. Vain löytämällä yhteyden tähän sisäiseen lapsenmaailmaamme, pystymme eheytymään ihmisinä. Ja vain kokonaiset ihmiset voivat muodostaa terveen yhteisön. Niin kauan kuin liikumme pelkästään järkevässä aikuisen ulkokohtaisessa maailmassa, on elämämme tarkoituksetonta epätoivoista ja merkityksetöntä puuhastelua. Kykymme auttaa toista ihmistä on rajoittunutta siihen saakka, kunnes onnistumme eheyttämään itsemme. Matka itsetietoisuuteen voi olla pitkä, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus. Me joudumme tekemään itsemme tutuksi myös Dionysokselle. Eheytymiseemme kuuluu lapsenmielemme löytäminen. Prosessissamme joudumme kohtaamaan hetkittäiset ahdistavat tilamme, kyynelehtivät tilamme, melankoliset tilamme ja iloitsevat tilamme. Edetessämme murramme vanhoja uskomuksiamme ja luomme uusia.

Kun laajennamme tietoisuuttamme, kohtelemme omaa mieltämme kuin se olisi uusien loppumattomien mahdollisuuksien puutarha. Me istutamme sinne pävittäin uusia kukkia ja vihanneksia. Kun lannoitamme ja hoidamme sitä, saamme itsellemme kukoistavan kauniin kulttuurimaiseman, joka seuraavana vuonna näyttää taas hieman erilaiselta. Emännän mielestä ihmisille on yhtä tärkeää sekä sisäinen että ulkoinen maisema. Ilman sisäistä maisemaamme, ja sen eri tiloja, olemme tahdottomia valmiiksi pureskeltujen ajatusten passiivisia vastaanottajia. Ja ilman ulkoista maisemaa, on realiteettitajumme hukassa.

Elämme  järjen monologian valtakulttuuria, vaikka kulttuurimme on ristiriitoja ja traumaattisia tilanteita täynnä. Järkevä kulttuurimme on rikkonut kokonaisuutemme. Kun pirstoutunut mieli eheytyy, voi se tapahtua me-muotoisen keskustelevan minuuden kautta. Syntyy itseään itseensä peilaava minuus, joka on kriittisesti käynyt läpi kaikki tärkeimmät uskomuksensa.

Mielentilani Simone muistuttaa muuten minua joka päivä siitä, että suurin osa  länsimaisia ihmisiä elävää ulkokohtaista kaiken esineellistävää statussymbolielämää, jossa me ihmiset keskitämme energiamme ulkonaisiin onnen symboleihin kuten kehomme  muotoihin, muotiin, matkoihin, hienoihin autoihin, rasvaprosentteihimme ja erinäisiin muihin kilpailuaktiviteetteihin. Ja ekologinen mielentilani Mielikki kysyy toistuvasti, että voiko eheä ihminen hukuttaa itsensä aineelliseen kuluttamiseen, kun tiedämme, miten kriittisiä aikoja elämme maailmn luonnon tulevaisuuden suhteen?

Kuinka moni on muuten tullut ajatelleeksi, että tämä näennäisen järkevä jo kuolemaa tekevä kulttuurimme on äärettömän typerää ja ahnetta. Tällaisilla ajatuksilla Mielikki vaivaa Emäntää toistuvasti ja jatkaa kysymyksellä, että uskooko Emäntä itse muka tähän ekologisesti kestämättömään itsetuhoisaan monologiseen satuun? Tähän yltäkylläisen ja loppumattoman aineellisen rikkauden satuun, jossa jokaisesta voi tulla kullan kimalluksen ja eksottisten matkojen keskellä eläviä prinsessoja ja prinssejä? Tämä kun se vasta suuri  ja kollektiivinen harhainen satu on, muistuttaa Mielikki.

Ehkä Mielikki on oikeassa, miettii Emäntä. Länsimainen ihminen tuppaa näkemään rikan toisen silmässä, vaikka malka on omassa, vai miten se hieno Raamatunlause taas menikään, miettii Emäntä. Onneksi näyttää siltä, että olemme siirtymässä kohti inhimillisempää kulttuuria. Jospa prinssi ja prinsessamyytin aika on jo ohitettu? Onko niin, että harvenevat joukot ihailevat enää törsäilevää elämäntapaa? Yrjö Kallinenko se sanoi, että suurin osa kansaa kävelee unessa? Vieläkö tämä pätee? Vai joko se aika on ohitettu?

No, jospa siirtyisimme hetkeksi takaisin Kreikan mytologioihin. Dionysoksella on oma epärationaalinen ailahteleva tahtonsa, jonka kanssa meidän on tärkeää tasapuolisuuden vuoksi oppia myös elämään.  Rajoja rikkova taiteet, teatteri, musiikki ja elokuva ovat sen tuotteita.  Kun Dionysos on lähellä, voi kätevä emäntä piilottaa logaritmit ja yhtälöt hetkeksi pakastearkkuun odottamaan uusiokäyttöä . Emäntä heittäytyy hänen kanssaan hulluttelumaailmaan, jossa kaksi kertaa yksi voi olla enemmän kuin kaksi. Tai joskus vähemmän. Dionysoksen seurassa voimme iloita siitä, että voimme toteuttaa itseämme elämässämme mitä erilaisimmin tavoin luovasti.

Emäntä on tuhat kertaa mielummin  identiteetiltän Hullu Hatuntekijä ja hänen vieraansa kuin hammaslääkäri. Ainakin tänään. Huomenna hän on jotakin muuta. Sen jälkeen kun hän oivalsi sisäisen luovan dialektiikan ihmeelliset mahdollisuudet, on hammaslääkärin työkin tuntunut paljon, paljon antoisammalta! Ja mikä kummallisinta, Hullulla Hatuntekijällä riittää vielä potilaita. Ehkä se johtuu siitä, ettei Kuhmossa ole asiakkailla juuri valinnan vaihtoehtoja :D!

Muistakaa downshiftaus – työ on iloinen asia!

Nuoret aikuiset haluavat työltä tekemisen meininkiä, avointa ilmapiiriä ja rentoa verkostoitumista. Palkkaakin tärkeämpää ovat mielenkiintoiset työtehtävät. Esimiehen on oltava reilu ja pomotusta ei siedetä. Ja vaikka työ on tärkeää, elämässä pitää olla muutakin. Työpaikkaan ei sitouduta kuten ennen… Käsitykset työtävieroksuvasta ”downshiftaajasukupolvesta” joutavat romukoppaan, Luomanmäki sanoo.  Taloussanomat

Vaikuttaa siltä, että tämän jutun kirjoittaja ei ole oikein sisäistänyt sitä, mitä ”downshifting” tarkoittaa, tai ainakin Siirtolan emännällä on täysin toisenlainen käsitys downshiftauksesta kuin tämän artikkelin kirjoittajalla tai kirjoittajan haastateltavalla. Artikkelista saa virheellisen käsityksen, että downshiftaajat olisivat työtä vieroksuvia.

Oman elämänsä downshiftannut emäntä hiukan valistaa tämän artikkelin kirjoittajaa omista käsityksistään:

Downshifting eli elämän kohtuullistaminen ei tarkoita suinkaan sitä, että työtä vieroksutaan ja aletaan päivät pitkät makaamaan, pelaamaan nettipelejä ja katsomaan telkkaria. Kysymys on juuri siitä, että nuoriso haluaa löytää työstä sen sisäisen palkitsevuuden. Downshiftari ei raada itseään sen vuoksi uuvuksiin, että saavuttaisi itselleen statussymboleja. Sen sijaan hän tekee töitä, jotta hän kehittyisi ihmisenä ja saisi verkostoitumisen kautta lisäsisältöä elämäänsä. Hän rytmittää työnsä lepo- ja aktiviteettirytmeihin siten, että hän jaksaa tehdä töitä pitempään.

Downshiftarilla on ekologinen omatunto ja hän yrittää kehittää sitä. Hän miettii, kuinka voisi vähemmällä aineellisella kuluttamisella säästää luonnonvaroja myös tuleville sukupolville. Hän saa suurempaa mielihyvää materian jakamisesta kuin sen kasaamisesta itselle. Elämänsä kohtuullistanut ihminen uskaltaa kyseenalaistaa vallitsevia vanhoja ajattelumalleja. Hän on tietoinen siitä, että entinen materialistinen kulttuuri on itsessään ekologisesti vahingollinen sekä luonnolle että ihmisluonnolle.

Downshiftarin omanarvon tunto ei ole kiinni materialistisesta vauraussymboleista. Hänen moraalinsa kun ei rakennu välineellisille arvoille vaan itseisarvoille. Ihminen on arvokas siksi että hän on olemassa. Työ on arvokasta siksi että sitä on kiva tehdä. Metsä on arvokas siksi että se on olemassa. Downshiftari tiedostaa että joku puliukko ”luuseri” marginalisoitu ihminen saattaa elää ekologisesti huomattavasti vähemmän vahingollista elämää kuin joku sisäisen sankarinsa löytänyt ”juppi”. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kannattaisi ryhtyä puliukoksi, vaan se tarkoittaa, että katsomalla asioita eri näkökulmista, asiat voivat näyttää kovinkin erilaisilta. ”Jupilla” saattaa olla 10-30 kertainen (lähde: hattu) ekologinen selkäreppu ”pultsariin” verrattuna.

Siirtolan emäntä väittää, että on syntymässä uusi työstä iloa löytävä downshiftaajasukupolvi entisen statusstressisukupolven sijaan! Nämä ihmiset kykenevät katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä kuin aikaisemmin. He eivät ota vastaan vanhoja poliittisia , taloudellisia tai uskonnollisia hierarkisia autoritaarisia käsityksiä vastaan itsestäänselvyyksinä. He tiedostavat, että onnellisuus on näkökulman vaihtamisen taitoa. Downshiftarit ovat meidän uuden Toivon sukupolvi.

Siirtolan emäntä vierailee Valamossa ja Lintulassa

Siirtolan emäntä kävi Helsingissä tapaamassa sukulaisiaan, jonka jälkeen hän perjantaina 22.10. hyppäsi bussiin ja suunnisti Valamoon viettämään hiljaista viikonloppua. Hän ei etukäteen arvannutkaan, kuinka voimaannuttava tämä kokemus tulisi olemaan.

Emäntä tutustui muutamalla luennolla hieman kreikkalaiseen ortodoksiseen perinteeseen. Sisar Kristoduli luennoi naisen asemasta kreikkalaisessa ortodoksisuudessa, ja täytyy sanoa, että tämä karismaattinen nunna teki Siirtolan emäntään suuren vaikutuksen. Hengellisyyttä rauhaa säteilevän naisen lapsenomainen hyväntuulisuus ja viisaus tuntuivat siirtyvän kuuntelijoihin. Sydämen ja järjen sivistys vaikuttaa yhdistyvän Kristodulissa ainutlaatuisella tavalla. Ehkäpä juuri runsas hengellisyyden harjoitus, yksinkertainen työ ja maallinen viisaus ovat kirkastaneet tämän nunnan sielun. Kristodulilla on mahtava kirjallinen tuotanto takanaan ja hän on kääntänyt mm. Filokalian suomeksi. Kauneutta rakastava Filokalia sisältää valikoiman merkittävien kristillisten kilvoittelijoiden kirjoituksia, joista suurin osa on luotu ensimmäisen vuosituhannen aikana, siis kirjan voi ajatella olevan osa yhteistä kristillistä ekumeenistä perinnettämme.

Ystäväni Treenaaja korostaa omassa terapeuttisessa kirjoittamisprosessissan transformaatiota, henkistä/hengellistä ihmismielen muodonmuutosta, joka tapahtuu tavallisesti kaaoksen kautta. Emännästä vaikuttaa siltä, että tämä Filokaliassa esiin tuotu transfiguraation käsite, jossa palataan alkuperäiseen täydellisyyteen, muistuttaa meitä juuri tästä kulttuurisesta ja yksilöllistä mahdollisuudesta sielun kokonaisvaltaiseen muutokseen. Epäonnistunut sosialismi eli dialektinen materialismi oli pitkään tämän monolektisen materialismimme, yksipuolisen kulutuskulttuurimme, vastapainona. Kun tämä sosialismin kulttuuria tasapainottava vaikutus on pienentynyt, tarvitsisi meidän emännän mielestä löytää uusi entistä tasapainoisempi kulttuuri tämän materialistisen tuhoisan ahneen kulutuskulttuurimme tilalle. Siirtolan emäntä uskoo, että terve monikulttuurisuudesta iloitseva suvaitsevainen hengellisyys voi olla juuri tämä tasapainottava tekijä, joka auttaa meitä kohti uutta kollektiivista tietoisuuden muutosta ja tien takaisin kohtuulliseen elämään. Siirtolan emäntä väittää, että maallistunut, kulutuksesta näennäisen ilonsa ammentava kulttuuri, elää käännekohtaansa.

Evankelisluterilaisena Siirtolan emäntä korostaa, että vaikka tässä uskossamme on paljon kauniita asioita, ei se kykene tällä hetkellä vastaamaan tämän päivän ihmisten hengelliseen nälkään. Luterilaisuuden elämän varjopuolia korostava synkkyys ja uskon ulkoisilla muodoilla saivartelu ja joidenkin pappien autoritaariset suvaitsemattomat mielipiteet aliarvioivat tämän päivän ihmisen tietoisuuden mahdollisuuksia ja heidän hengellisten tarpeittensa luonnetta. Siirtolan emännälle usko on intohimoista subjektiivisuutta, jatkuvaa yksityistä keskustelua Jumalan kanssa. Ortodoksisuudessa, emännän hyvin pintapuolisen ja lyhyen tutustumisen jälkeen, vaikuttaisi olevan paljon sellaisia piirteitä, jotka loivat hänelle tunteen lämpimästä kodista. Tällaisia piirteitä on muun muassa uskon myönteisten puolien korostaminen, mystisyys, meditatiivinen rukous ja Pyhien ihmisten tarinaperinne ja ikonit. Ihminenhän integroi viisautta työskentelemällä juuri mielikuvin, metaforin ja tarinoin.

Luterilaisuudessamme on emännän mielestä paljon kauniita ja tietoisuuden mahdollisuuksia katalysoivia elementtejä. Häntä kiehtoo juuri sen yksinkertainen vaatimattomuus. Siirtolan emäntä miettii, että ehkä meidän kirkkomme tarvitsisi uutta uskonpuhdistajaa, joka auttaisi kirkkoamme vastaamaan paremmin nykyisen ihmisen hengellisiin tarpeisiin. Tämä uskonpuhdistus ei olisi uskon ulkoisilla muodoilla saivartelua ja pokkurointia, vaan siinä porauduttaisiin itse ihmisyyden perimmäisiin kysymyksiin. Hengellisyys on emännälle niin kuin hänen monille ystävilleen, kuten Treenaajalle, syvintä elämän psykologiaa ja sydämen viisautta. Se on intohimoinen henkilökohtainen sisäinen draama, jossa ihminen löytää armollisuuden itseään kohtaan. Tämän  jälkeen hän  voi lakata projisoimasta pahuuttaan tai tarpeitaan esineisiin ja muihin ihmisryhmiin. Usko on syvää elämän hienovaraisten syvimpien symbolien yhdistämistä, joka kuljettaa ihmistä kohti laajempaa ymmärrystä ja tietoisuutta. Uskonnot ovat vastanneet juuri tähän ihmisen eheyden kaipuuseen, mutta emäntä epäilee tämän hetkisen evl-kirkko olevan menettämässä tämän muodonmuutoksellisuutta katalysoivan voimansa.

Emäntä väittää, ettei kirkon uudistuminen tapahdu ulkonaisilla muotojen ketkuiluilla, vaan sen olisi jotenkin onnistuttava avaamaan sen pitkästä historiastaan uusi nykyisten ihmisten sieluja koskettava dialoginen vastaus heidän ihmisinä olemisen syvempiin kysymyksiin. Onhan tämä nykyinen materialistinen massaihmisen kilvoittelu vain karikatyyri ihmiselämästä. Hiljaisuus, vaatimattomuus ja meditatiivinen rukous ovat esimerkiksi niitä ihmissielun muodonmuutosta katalysovia voimia. Luterilaisuus voi olla arjenkauneuden juhlaa siinä missä ortodoksisuus on estetiikan juhlaa.

Emännän retki päättyi sunnuntaiseen  Lintula-vierailuun, jossa liityimme nunnien seuraan kunnioittamaan Herraa yhteiseen aamuliturgiaan. Igumeeni Marina tarjosi meille maukkaan aamupalan. Hänpä on ollut kuulemma opettajana naapurikylässä, Yli-Vieksissä. Kiitokset emäntä osoittaakin Lintulan hengellisen yhteisön kaikille jäsenille! Nuorena Siirtolan emäntä ihmetteli ihmisten valintoja ryhtyä munkeiksi tai nunniksi. Tänä päivänä hän kertoo olevansa melkeinpä kateellinen. Se mikä nuorena näytti hänen mielestään suurelta hölmöydeltä, näyttääkin tänä päivänä suurelta viisaudelta. Elämän jälkipuoliskolla emännästä materialistinen kulutuskilvoittelu näyttääkin suurelta ekologiselta ja henkilökohtaiselta typeryydeltä. No, onneksi emäntä voi kävellä omaa hengellistä polkuaan Kuhmon perukassa, Kuumussa, ja silloin tällöin hän voi käydä Lentiiran kirkossa. Siellä hän uskoo tapaavansa saman Jumalan kuin Lintulassa ja Valamossa.

Siirtolan emäntä miettii, että ehkäpä sinä päivänä, kun evl-kirkko pystyy paremmin vastaamaan ihmisten hengelliseen nälkään, tapahtuu kulttuurissamme kollektiivinen tietoisuuden muutos, jossa saamme ilon kohtuullisesta elämästä ja elämän varjelemisesta. Meidän täytyisikin emännän mielestä  korostaa kristillisen viisausperinteemme yhteisiä aineksia. Kirkko autoritaarisena opastajana tekee kuolemaa, mutta emäntä uskoo, että siitä voi syntyä uusi dialoginen ihmisten hengellisten tarpeitten yhteistyökumppani. Emännällä ainakin on vain yksi Auktoriteetti.

Olemme siirtymässä hierarkisesta kulttuurista horisontaaliseen. Dialogisessa kohtaamisessa ihmisten hengelliset tarpeet voivat tulla tyydytettyä, ja mahdollistuu kollektiivinen transfiguraatio tai yksilöllinen hengellinen muodonmuutos, jossa ihminen tai ihmiskunta löytää elämälleen materiaa syvemmän tarkoituksen.

Joidenkin mielestä ehkä kerettiläinen emäntä menee väitteissään niin pitkälle, että hän korostaa ekumenian voitavan ymmärtää entistä laajempana käsitteenä, eri uskontojen yhteistyönä. Tämä voisi tarjota uusia suvaitsevaisempia tulkintoja ihmisen hengellisyyden kaipuuseen. Emännälle väkivallattomassa lähimmäisenrakkaudessa elävä Allah-uskovainen ja buddhalainen munkki edustavat laupiaita samarialaisia, joilla on nämä samat symboliset taivasavaimet kuin kristitylläkin. Toiseuden pelosta olisi siirryttävä uuteen erilaisuutta juhlivaan kulttuuriin, jos kykenemme erottamaan syvimmät elämän syvimmät merkitykset toiseuden ja Toiseuden tarjoamista itseyttämme kirkastavista peilistä. Erilaisten uskontojen välisessä vuorovaikutuksessa voimme lisätä kollektiivista yhteistä elämän ymmärtämystämme. Toistaiseksi emäntä pysyy luterilaisena, isiensä uskonnossa, mutta hän haluaa olla ekumeeninen.

Ihminen sanan täydessä merkityksessä on se, joka käsittää ruumiin olevan katoavainen ja lyhytaikainen. Sellainen ihminen ymmärtää myös sielun olemuksen: se on jumalallinen ja kuolematon, Jumalan henkäys, joka on liitetty ruumiseen koeteltavaksi ja jonka päämäärä on jumaloituminen. Se joka tajuaa sielun olemuksen, vaeltaa oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti eikä alistu ruumiin valtaan. Hän näkee mielessään Jumalan ja tarkastelee aina hengessään iankaikkisia hyvyyksiä, jotka Jumala on sielulle lahjoittanut. Filokalia Pyhä Antonius Suuri (k.356)

Eilalle kiitokset hyvästä seurasta sekä  Päiville ja Veikolle erityiskiitokset vieraanvaraisuudesta! Valamossa on erinomainen kurssitarjonta, joten käyntini ei tule jäämään viimeiseksi.