Näkemisiin, Mika!

Tosi traagista, Mika, että lähtösi tuli näin yllättäen. Olen lukenut joitakin kirjojasi ja pidin niistä kovasti. Lähtösi tekee nöyräksi. Olen suunnilleen saman ikäinen kun sinä. Minä olen saanut itselleni lisäaikaa, jota olen yrittänyt käyttää viisaammin kuin aikaisempaa elämääni.

Ehkä kerkisit huomaamaan, että nyt on ilmassa juuri sitä mitä ennustit? Sait nähdä siivun ihmisten uutta yhteisöllistymistä. On syntynyt juuri sitä, mitä ennustit: uutta vanhat puoluerajat ylittävää välittämistä, yhteistyötä, jossa ei kysellä oletko kristitty vai muslimi, porvari vai kommari, homo vai hetero, pomo vai roskakuski. Olemmehan kaikki pohjiltamme samanlaisia ja kaikki voimme erilaisuudestamme huolimatta välittää toisistamme.

Elämme keskellä niitä muutoksia, joita, Mika, ennustit jo vuonna 2008. Vanhat puolueet menettävät merkitystään, kirkkokunnat ja ehkä työmarkkinajärjestötkin hajoavat uusiksi itseorganisoituviksi piemmiksi yhteisöksi. On kai tapahtumassa uudenlaista yhteisöllistymistä ja heimoutumista, juuri niin kuin väitit. Ehkä Mika sait oikeastaan lähteä onnellisena ajankohtana; sait nähdä vilauksen uudesta maailmanjärjestyksestä, jota olet ollut ennustamassa. Tiedämmehän molemmat, että käy pressan vaaleissa niin tai näin, maailma ei ole vaalien jälkeen enää sama kuin ennen. Luulen, että monessa meissä on syntynyt toivo!

Mika, mielestäni olimmekin eläneet liian kauan modernin jälkeistä postmodernia kautta, joka on hajoittanut ihmiset yksinäisiksi, toisiinsa välinpitämättömästi suhtautuviksi oman onnensa etsijöiksi. Transmoderni uusi aika on toivon aikaa. Nyt alamme näyttää toisillemme, että emme ole kaiken keskellä niin yksin, sillä tavoin kuin mitä postmoderni aika näytti. Meille raha ei olekaan kaiken mitta! Voimme tehdä suuria itseämme ja muita onnellistuttavia asioita, ihan ilmaiseksi, vapaaehtoistyönä.

Ainakin minun silmissäni näyttää siltä, että muutos on hypännyt suuren askeleen eteenpäin; sitä osoittaa liikuttavat mittasuhteet saanut ihmisten liikehdintä reaalimaailmassa ja virtuaalisessa todellisuudessa flash mobbeineen. Naamioituneet tuhannet kaikenikäiset ja -taustaiset ihmiset voivat iloisina tervehtiä ja halata toisiaan. Tästä ei ole enää pitkä matkaa siihen, että emme pelkästään juhli moninaisia naamioitamme, vaan uskallemme riisua kasvomme alastomiksi.

Kirjoitit muistaakseni yhteiskunnallisesta evoluutiosta, ja sen mullistusten keskellä epäilemättä maapallomme parhaillaan elää. Onko tämä nyt sitä evoluution emergenttisyyttä? Uskoitkohan muuten myös tietoisuuden evoluutioon? Minä uskon. Uskon siihen sen muotoisena kuin mitä ekofilosofi Henrik Skolimowski on kuvannut. Jospa onkin niin, että valtava määrä suomalaisia on parhaillaan nousemassa tietoisuudessaan uuden ymmärryksen tasolle. Erilaisia -ismejä edustavat ihmiset ovat kai juuri nyt oivaltamassa entistä konkreettisemmin, että huolimatta erilaisesta poliittisista, uskonnollisista, seksuaalisista suuntautuneisuuksista tai etnisistä taustoista, voimme me kaikki olla sammalla myös yhtä suurta ihmistietoisuutta. Meitä sitoo toisiimme, mikä muu kuin rakkaus. Juuri se rakkaus mistä kaikki uskonnot puhuvat.

Terveisin, Siirtolan Emäntä, jota et koskaan tavannut, mutta joka tapasi sinut kirjoissasi

Oletteko tunteneet avattarien siipien havinan?

Mikä on ollut Emännän mielestä toistaiseksi parasta tässä Haavisto-kampanjassa? No, tietysti ihmisten leikillisyys. Suurin osa Haaviston kannattajista tuntuu oivaltaneen uuden transmodernin ajan mielikuvituksen mahdollisuudet. Kampajoinnin ei tarvitse olla vakavaa, vaan se voi olla hauskaa.

Emäntä on maha kippurassa naurannut faktoille ”Pekka Haavisto Facts” facebook- sivustoilla” (Pekka Haavisto ei usko Jumalaa. Jumala uskoo Pekka Haavistoa). Siirtolan Emäntä on itse intoutunut heittämään ”Pekka Haavisto presidentiksi 2012” sivustolle jonkin kommentin, ja kuinka mukavalta on tuntunutkaan, kun virtuaalisessa flowssa avattaret takertuvat ryppäinä sanomaasi ja heittävät omaa sydämensä näkökulmaa peliin. Emännän avatar on törmäillyt kuin pingispallo satoihin muihin virtuaalitodellisuuden haavistolaisiin avattariin ja toki myös moneen mukavaan niinistöläiseen. Hän ei ole onneksi itse törmännyt loanheittäjiin, ei kummankaan ehdokkaan kannattajissa, vaikka heitäkin on valitettavasti jossain ollut liikkeellä…

Emäntä uskoo, että yhä useampi pieni ihminen on väsynyt modernin ajan ”rationaalisen” järjen ylikorostamiseen. Hänen sisällään on hytinät, että suomalaisten kollektiivisesta tiedostamattomasta on nousemassa jotakin uutta ennennäkemätöntä, joka luo ihmisiin uutta toiveikkuutta! Kenties se on sitä, että ruohonjuuritason toimijat jopa monia poliitikkoja paremmin tajuavat entistä selkeämmin maailman monet värit. ”Joko-tai” väittelyt ovat menneisyyttä ja dialoginen monikulttuurinen haavistolainen dialoginen ”sekä-että” maailma on joka päivä enemmän ja enemmän totta.

Virtuaaliset tapulikokemukset ,”slow” ja ”flow” eivät ole enää mitään hetken muoti-ilmiöitä, vaan avatar toistaan seuraten on oivaltanut, että ne ovat asioita, joita kaivataan tavaroita enemmän itse kunkin elämään. Voimme koskettaa emotionaalisesti toinen toisiamme jopa virtuaalisesti, mikä tuo sisälle levollisuutta. Me ihmiset välitämme sittenkin toisistamme! Mielikuvitus ja luovuus ovat haavistolaisissa selkeästi ”in” ja ryppyotsainen pomoilu ja ojentelu ”out”!

Kävi niin tai näin, Siirtolan Emännän mielestä tässä Haavisto-kampanjassa mukana oleminen on ollut sydäntä lämmittävä kokemus. Hän ei ole ollut koskaan poliittisesti aktiivinen ja hän on äänestänyt melkein kaikkia puolueita, koska hänen mielestään kaikki poliittiset ideologiat alkavat olla auttamattomasti vanhentuneita. Nyt tuntuu siltä, että hän on saanut olla mukana luomassa jotakin uutta, laajentamassa suomalaisten yhteistä monikulttuurisuutta ja -arvoisuutta juhlivaa suomalaisen tietoisuutta.

Sadat tuhannet avattaret ovat olleet liikkeellä sosiaalisessa mediassa ja he koskettavat jatkuvasti toisiaan siivillänsä. Oletteko kokeneet saman kuin Emäntä? Hän kun huomaa, että jokin tässä liikehdinnässä koskettaa hänen sieluansa syvältä. Emme ole yksin maailmassa. Meitä avattaria, rikkaita ja köyhiä, homoja, heteroita, transuja, muslimeja, kristettyjä, hinduja, buddhalaisia, ateisteja jne., on paljon. Haavistolaisen liikehdinän yhteydessä on syntynyt poliittisesti aktiivinen moniarvoinen ja -kulttuurinen avatar yhteisö, joka kokee jokaisen pienen ihmisen tarinan arvokkaana. Ja meitä on PALJON!

Olemme epäilemättä menossa kohti parempaa maailmaa. Siirtolan Emäntä on sitä mieltä, että tämä Pekka Haavisto liikehdintä on näyttänyt, että kulttuurissamme on tapahtumassa jotakin hyvää ja ennen näkemätöntä. Eiköhän pidetä huoli, että tämä myönteinen muutos on peruuttamatonta, olkoonkin lopputulos pressan vaaleissa mikä tahansa?

Haavisto-huuman syväanalyysiä

Siirtolan Emännän mielestä presidenttivaalien loppupelissä on pohjimmiltaan kysymys paljon syvemmästä asiasta kuin vain siitä, kuka on vastedes presidenttimme. Kysymys on kulttuurisesta murroksesta ja sen muodonmuutoksesta. Tätä muutosta ennakoi Georg von Wright filosofiassaan jo viisikymmentä vuotta sitten. Äänestämme siitä, siirrymmekö nyt ison askeleen eteenpäin kohti uutta, transmodernia, entistä moniarvoisempaa kulttuuria.

Vanhaa modernia maailmaa on edustanut perinteinen poliittinen ja taloudellinen elitti, kuten herra Niinistö morsiamineen. Sitä edustavat modernin järjestelmän yhden paradigman instituutiot, teollisuuspohatat, pankkiirit, ylipäätään työnsä tai onnen kaupalla vaurastuneet työnsankarit. Moderni kulttuuri rakentuu suurelle tarinalle, yksisilmäiselle ajatukselle, että kaikille raha ja jatkuva taloudellinen kasvu on ihmiselämän suurin tarkoitus. Vain silloin kun materialistinen maailmankatsomus jyrää, kaikista, myös eettisistä kysymyksistä, tehdään tuotteita (vrt. Niinistön ihmisoikeuskysymyksien tuotteistaminen suomalaiseksi vientituotteksi).

Modernia länsimaista tuhlailevaa elämäntapamyyttiä on vuosikymmenet myyty poliittisen ja taloudellisen valtaeliitin toimesta lisäksi roskalehdissä ja saippuaopperoissa. Tähän päivään saakka tätä modernia ekologisesti kestämätöntä länsimaista unelmaa on imperialisesti viety myös kehitysmaihin. Moderni edustaa, hienosti sanottuna ”kartesiolaista dualisimia”, luonnontieteellistä, teknispainotteista, mustavalkoista materialistista maailmankuvaa. Modernin auktoriteetit tietävät ja kertovat yksinkertaiselle kansalle ja alkuperäisväestöille ”faktoin”, mikä on oikein mikä väärin. Tämän kuolemanpelkoisen kulttuurin kieli tulee ylhäältä. Se on ojentavaa, autoritaarista, ja se rakentuu asiantuntijoiden valtahierarkioille, numeroille sekä rahalle. Energiansa se on saanut otsarypyssä tehdystä itsensä uhraavasta työnteosta. Modernin aikakauden ekologisesti kestämättömälle kulttuurilla ympäristötuhon lisäksi on ollut ongelmana sen tuottaman tiedon pirstoutuneisuus; vasen käsi ei ymmärrä mitä oikea tekee.

Toki teollisen vallankumouksen jälkeisellä modernilla aikakaudella on ollut omat hyvät puolensa. Se on ollut tarpeellinen, jotta olemme päässeet eroon taikauskosta ja ennakkoluuloistamme. Sodan jälkeiset sukupolvet keskittävät kaiken voimansa elintason nostamiseen ja he puuduttivat, an-estetisoivat, omat sodanjälkeiset ahdistavat tunteensa. Sen anestetiikka on ollut totalitaarisella näkemyksellään alistamassa yhä enemmän myös ihmisen mielikuvitusta, mikä johti yksisilmäiseen materialismiin ja rahakulttuuriin. Alkuperäinen sodanjälkeisten ihmisten tarkoitus oli tietenkin hyvä; ihmiset halusivat lapsille aineellisen perusturvan ja onnellisen elämän. Tämä tarkoitus kuitenkin vähitellen unohtui, ja perusturvan tuottaminen muuttui ahneudeksi ja ympäristötuhoksi. Monen ihmisen elämä modernissa kulttuurissa pirstoutui postmoderniksi kaaoksi. Sekä etuoikeutetut että sorretut voivat huonosti.

Valitettavasti modernin yksipuolistavan järjen ja materian ylikorstaminen ja tunteiden puuduttaminen olivat johtamassa tilanteeseen, jossa ihmiset olivat muuttumassa numeroiksi: käveleviksi koneiksi. Moderni oli samalla kuljetamassa ihmiskuntaa elämäntapansa kanssa kohti globaalia itsemurhaa. Luonto ja yhä useampi ihmisluonto kärsii modernin yhteiskunnan tuottamista ongelmista, ylipainosta, masennuksesta, keskittymishäiriöistä jne. Modernin kulttuurin kylmä järki, kun irrotti ihmisen omasta tunne- ja kokemusmaailmastaan, ja se siirsi yhteiskunnallisen pahoinvointinsa yksilöiden kannettaviksi.

Haavisto näyttäisi edustavan Emännän mielestä uutta modernin jälkeistä transmodernia jälkikapitalistista ja jälkiteollista toivon aikaa. Pirstoutuneet postmodernit alakulttuurit hakevat parhaillaan yhteyttä toinen toisiinsa taiteiden ja sovittelun, dialogin, keinoin. Ihmiset muuttuvat jälleen tunteviksi sieluiksi, ja uskontojen välinen dialogi toimii; uskontojen ongelmat ovat nyt sisäisiä. Olemme tiedostamassa entistä enemmän kuolemaa tekevän modernin kulttuurin huonot puolet, alamme hyväksyä seksuaali-, kulttuuri- ja uskonnolliset vähemmistöt. Sallimme erilaisia ihmissuhteita, juhlimme erilaisuutta, ja kunnioitamme samanaikaisesti lokaalisuutta sekä globaalisuuta. Olemme siirtymässä glokaaliin kulttuuriin.

Moderni, kestämätön ja tuhlaileva elämäntapa on pian vain yksi katoava elämäntapa muiden joukossa. Luonnontieteellisellä tiedolla on edelleen arvonsa, mutta sen rinnalle on noussut integratiivinen tiede, jossa myös humanistislle tieteille ja muille kulttuureille annetaan niiden ansaitsema arvo. Yhä harvempi haluaa mukaan modernin maailmankuvan ohjaamaan tekniseen kone-elämäntapaan. Ihmiset löytävät itselleen uusia vaihtoehtoisia ihanteita ja arvoja. Yhä useampi ihminen saavuttaa opiskelun, mm. taiteiden, tieteiden ja internetin tasa-arvoisen vuorovaikutusverkoston kautta korkeampia ymmärryksen tasoja. Avattaret repivät iloa todellisuuden moninäkökulmaisuudesta ja ihmisen luovuudesta. Elämme globaalia ruohonjuuritason pehmeää internetvallankumouksen aikaa, jossa valta jaetaan uudelleen tasaisemmin kaikille maapallon kansalaisille.

Perussuomalaiset ovat näyttäneet, sekä hyvässä että pahassa, maailmalle, että Suomelle on tärkeää lokaalisuus. Olisipa nyt hienoa saada näyttää tällä kertaa, että meillä arvostetaan myös vähemmistöjä ja monikulttuurisuutta. Pystymme lokaalisuuden kunnioittamisen lisäksi rakentamaan siltoja eri puolueitten, rikkaitten ja köyhien sekä eri arvoja edustavien ryhmittymien välille.

Rehellisesti sanottuna Emäntä ei äänestänyt kumpaakaan nykyistä presidenttiehdokasta ensimmäisellä kierroksella. Nyt tarkemmin ajatellen hänen olisi pitänyt äänestää Haavistoa jo ensimmäisellä kierroksella. Pekka edustaa uutta transmodernimpaa maailmankuvaa. Hänellä on sovittelutaitoja ja hän kuljettaisi meidät askeleen lähemmäksi värikkäämpää ihmiskunnan monikulttuurisuutta juhlivaa aikaa. Ei kai enää 2000-luvulla meidän tarvitse antaa tilaa stereotyyppisille ennakkoluuloillemme? Antonio olisi mukava väripilkku linnan itsenäisyyspäiväjuhlilla.

Emäntä uskoo, että mikäli Pekasta tulee presidentti, saattaa nuoriso innostua jälleen politiikasta. Tuli Niinistö tai Haavisto, elämme epäilemättä kultturisen murroksen aikaa; hierakiat horisontaallistuvat, kohtuullinen elämäntapa elämyksineen, luonnon kunnioitus, henkisyys, arjen kauneus, erilaisuus, toinen toisesta välittäminen ja tunteet nousevat jälleen kunniaan. Von Wright oli pessimisti maailman tulevaisuuden suhteen. Emäntä on optimisti, vaikka muutos tuskin on kivuton. Pohjimmiltaan me kaikki, sekä rikkaat että köyhät ihmiset, haluamme säilyttää maapallon elinkelpoisena lapsillemme.

Mitä paremmin taloudella menee, sitä enemmän sairaita?

Tänä syksynä edesmennyt James Hillman (City and Soul – Jäähyväiset hyvinvoinnille) antaa Siirtolan Emännälle paljon ajateltavaa. Itseasiassa, Emäntä kokee oikeastaan helpotusta siitä, ettei hän ole yksin omalaatuisen ajattelunsa kanssa. Hän nimittäin on jo vuosia sitten oivaltanut saman kuin Hillman: kaikki yksilön pahoinvointi ei suinkaan johdu yksilöstä itsestään, vaan epäterveestä kulttuuristamme. Äitimaamme voi huonosti, ja hänen pahoinvointiansa edistävä elämäntapamme tuottaa hänessä ääriluonnonilmiöinä ilmenevää raivoa ja pahoinvointia sen luontokappaleissa.

Äitimaan vihasta huolimatta Emäntä on toiveikas. Hän profetiansa on, että elämme parhaillaan käännekohtaa. Yhä useampi valistunut kansalainen oivaltaa elämäntapamme tuhoisuuden ja kohtuullistaa vapaaehtoisesti elämänsä. Tervehtyminen ilmenee myös siinä, että kansalaiset luottavat yhä enemmän oman sydämensä ääneen ja vähemmän “asiantuntijohin”. Meistä on kehittymässä laajemman ymmärryksen omaavia itsehojatuvuia ihmisiä. Me ymmärrämme entistä paremmin todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja yksittäisten asiantuntijoiden tiedon kapea-alaisuuden. Hienosti sanottuna ihmiskunta elää tietoisuuden integraation aikaa, jossa yksipuolisen järjen saavutukset sekä hyvässä että pahassa ymmärretään yhä paremmin.

Emännän ajattelumalli perustuu samoille ennakko-olettamuksille kuin James Hillmanin. Psykoterapia ei ole suinkaan pelkästään sitä, että hoidetaan yksilön ahdistusta, vaan terapia on myös kulttuuristen ideoiden työstämistä. Tätä kautta ihminen kykenee tiedostamaan entistä paremmin häneen siirretyt ehdollistumat. Tätä puolta perinteinen psykoterapia ei ole ottanut riittävän selkeästi huomioon, vaan se on palvellut liikaa yksisilmäistä materialismia. Ihminen on ollut aina poliittinen eläin, eikä tämä Aristoleen ajatus ole muuttunut vuosisatojen varrella. Tärkeä osa ihmisen henkilökohtaista hyvinvointia on, että hän ottaa yhteiskunnallisesti kantaa epäoikeudenmukaiseen, tuhlailevaiseen ja epäterveeseen elämäntapaan. Yksilön hyvinvointi voi parantua huomattavasti sillä, että hän selvittää omat tunteensa suhteessa vallitsevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen, ja alkaa ottamaan tietoisesti kantaa asioihin omalla elämällään. Äänestämistä suurempi kannanotto ja henkisen hyvinvointimme lähde on siis oma elämäntapamme. Huonoista esimerkeistä huolimatta nuorisossamme on yhä enemmän tervettä maalaisjärkeä, eivätkä he onneksi niele kulttuurisia olettamuksiamme kritiikittömästi, kuten moni meistä aikuisista on tehnyt.

Emännän oma elämä on viime vuosina ollut hänelle itselleen suuren oivalluksen aikaa. Hän on siirtynyt elämään, joka luultavammin on valtaapitävien mielestä “rikos elämänlaatua vastaan”. Onhan tuhlailusta tehty yhteiskunnassamme hyve, suoranainen uskonto; shoppailu sekä matkustelu ovat tämän uskon uskonharjoittamisen korkeimpia muotoja. Emäntä on huomannut, että hän kuluttaa vähemmän kuin moneen kymmeneen vuoteen ja hän nauttii elämästään enemmän kuin koskaan. Siirtolan Emäntä ja Isäntä elävät yhden huoneen hyyryläisinä Kuhmossa ja korjaavat sekä ylläpitävät Kuumussa Virtaa Oy:n vaatimatonta maatilaa työskeen. Talvella siellä pidetään yhtä huonetta lämpimänä. Sen minkä he kuluttavat, pyrkivät he kuluttamaan mahdollisimman paljon rahojaan paikallisiin ja kotimaisiin yrityksiin.

Siitä alkaa muuten olla viisi vuotta, kun Emäntä kävi ulkomailla viimeksi. Emäntä kun on sitä mieltä, että hän on polttanut lentopetrolia omalta osaaltaan jo liikaa. Ja on hänellä tähän itsekäskin syy: paljon rahaa säästyykään ja vaihtokaupassa saa aikaa oman itsensä toteuttamiselle. Emäntä viihtyy ja matkailee nykyään ensi sijassa kuhmolaisessa luonnossa ja sen tarinoissa sekä kirjallisuudessa. Ylimääräisen energiansa hän käyttää maalailuun ja haitarin soittoon. Luopumalla materialistisesta valtauskonnonnon harjoittamisesta, hän on hän löytänyt omasta itsestään ja ihmiskunnan historiasta, filosofiasta ja uskonnoista halvan aineettoman ideoiden aineettoman aarreaitan.

Laiskuudesta on tehty pahe järjestelmässämme. Yleinen uskomuksemme kun James Hillmanin mukaan on, että on köyhien oma vika, että he ovat köyhiä. Hehän ovat laiskoja tai korkeintaan ehkä jollain on käynyt huono tuuri. Varmaankin siirrämme oman laiskuuden pelkomme muihin, siksi, että jos ihminen joutuu pysähtymään järjestelmässä esimerkiksi sairauden vuoksi, saattaa maailma alkaa näyttää aivan toisenlaiselta kuin aikaisemmin. Jospa onkin niin, että meitä pelottaa pysähtyä ja katsoa totuutta silmstä silmään? Toteutamme “luterilaista työmoraalia” koska itse pelkäämme pysähtymistä ja omaan tyhjyyteemme katsomista. Edelleen on suosittua olla menevä nainen tai mies, joka “uhraa” itsensä materian alttarille. Miljönäärit ovat materialistisen maailmankatsomuksemme pyhimyksiä.

Välillä Emäntä miettii, että onko niin, että syrjäytetty voi olla lähempänä aitoa elämää kuin ihminen. joka hukuttaa itsensä jatkuvaan tekemiseen ja oman egonsa aineellisiin symboleihin? Omasta elämästä tulee huomattavan paljon helpompaa, kun ei tarvitse enää kilpailla muitten kanssa ulkoisista menestyksen symboleista. Jotta pysytään totuudessa, mainittakoon vielä, että Emännän onni tietysti on, että hän ei kärsi rahahuolista. Hän kuuluu kansalaisena etuoikeutettuihin. Hänellä on ollut elämässään vaiheita, jolloin näin ei ole ollut. Taloudellisen ja henkisen tasapainon elämässään hän on saavuttanut pitkän tien kautta, ja tärkeä osa sitä on, että hän on lakannut törsäämästä ja hän on sanonut “Ei” vallitsevalle valtaelämäntavalle. Hän on tiedostanut häneen ehdollistetut materialistisen elämäntavan uskomukset, jä tätä kautta hänelle on mahdollistunut itsensä toteuttaminen rikkaammalla ja vähemmän luontoa kuormittavalla tavalla.

Kun terapoimme idoitamme on hyvä maistella myös James Hillmanin mielenkiintoista erästä väitettä: aineellinen vauraus ja jatkuva tuottavuuden lisäys on tuonut muassaan sairautta. Korrelaatio on siis Hillmanin mukaan käänteinen. Hänen mielestään valtaapitäville materialistisen maailmankatsomukselle, vapaalle markkinataloudelle ja sen hierarkian edustajille sopii erinomaisesti se, että järjestelmän sairaus sysätään yksilöiden harteille. Ihmiset ovat “masentuneita”, syrjäytyneitä, laiskoja, passiivisia. Juuri sysäämällä järjestelmän pahointvointi yksilöiden harteille, yritetään ohjata kansalaisia yksisilmäiseen pakkomielteiseen voiton ja taloudellisen kasvu maailmankatsomukseen. Valtaa pitävän materialistisen uskonnon sisään on kirjoitettuna tämä yksilökeskeinen uskonkappalle. Tätä kautta muun muassa depressiosta on tullut kulttuurissamme endeeminen sairaus. Kuinka moni sydänongelmainen ja verenpainepotilas kärsii oikesti kehossaan epäterveen järjestelmämme seuramuksia? Ylipäätään kaikenlainen psykosomaattinen sairastamista on valtavasti, ja paradoksaalisesti tämähän ruokkii erinomaisesti jatkuvan kasvun järjestelmäämme.

Mikä on ratkaisu ongelmiimme? Siirtolan Emännän mielestä ratkaisu on ihmisten vapaaehtoinen viisastuminen ja sanoutuminen irti elämäntavasta, joka vie mielekkään elämän edellytyksiä itseltä ja tulevilta sukupolvilta. Emäntä tietää, että tämä tulee olemaa tuskainen tie. Taloustieteet tarvitsevat uusia humanistisempia suuntauksia. Työlle ja kaikelle pitäisi palauttaa sisäinen palkitsevuus. Työn teko lepo-aktiviteetti rytmitettynä on osa mielekästä elämää. Lapseemme tuskin tulevat saavuttamaan samaa aineellista elintaso kuin mikä meillä on ollut. Samalla kun me vauraat ja jälkeläisemme joudumme tyytymään vähempään aineelliseen hyvinvointiin, voimme saada vaihtokaupassa lisää onnellisuutta, terveyttä ja tyytyväisyyttä elämäämme. Toki on niin, että joudumme tinkimään myös yhteiskunnan tuottamista hyvinvointipalveluista ja joudumme jälleen itse auttamaan vapaaehtoistyön kautta toisiamme. Mikä parasta tämäkin, toinen toistemme vapaaehtoinen auttaminen, edelleen vain lisää onnellisuuttamme.

Siirtolan Emännän mielestä meidän on otettava vakavasti Äitimaan raivo, ja ryhdyttävä toimenpiteisiin. Muuten hänen vihansa seuraamukset voivat olla ihmiskunnan kannalta tuhoisat.

Viisautta on monenlaista

Joskus Emännästä tuntuu, että elämme kummallisessa kulttuurissa. Naureskelemme menneitten ja nykyisten kultturien tyhmille muille kansoille, raukoille propagandan uhreille. Mutta näemmekö oman kulttuurimme läpi omaan tyhmyyteemme, omaan yksipuolistavaan totuutemme? Yhtä lailla me olemme länsimaisen industrialismin ja sen propagandan uhreja. Näin on, mikäli uskomme Ken Robinsonin englantilaisen taidekasvattajan sanoja; liian monet meistä ovat käveleviä päänkuljettajia. Länsimaisessa koulutuksessa ylikorostetaan yksipuolistavan järjen viisautta muun viisauden kustannuksella.

Jos meillä on taidetta ja itseilmaisua koulutuksessamme, se on ikään kuin jokin ”lisä”, joka liimataan ylimääräiseksi koulutukseemme, jos aikaa sattuu jäämään muilta tärkeämmiltä opinnoilta. On hämmästyttävää, kuinka luova pieni lapsi on. Ken kertoo seuraavan tarinan. Lapsi piirtää kuvaa. Opettaja menee ihailemaan piirrosta ja kysyy: ”Mitä piirrät?” Lapsi vastaa, ”Piirrän Jumalaa.” Tähän opettaja: ”Mielenkiintoista, en ole koskaan nähnyt, miltä Jumala näyttää”. Tähän lapsi vastaa: ”Odota muutama minuutti, niin kohta näet!”. Jokaisesessa lapsessa on heijastava luovuus sisällä, mutta valitettavan usein se karisee koulunpenkillä.

Niin se vaan on, että meissä jokaisessa on valtava määrä ainutkertaista luovuutta, jonka avaamisen tulisi olla koulutuksen tehtävä. Luovuutemme tukahtuessa meistä kasvaa näitä päitä kannattelevia koneita, akateemisia ihmisiä, jotka emme osaa muuta puhua kuin yhden paradigman faktoja. Emännän mielestä meillä ei ole tämän päivän maailmassa varaa luottaa yhden sortin asiantuntijaeliittiin. Meidän on avattava moniääninen luovuutemme, ja ymmärrettävä, että viisautta on monenlaista. Tieteellinen luovuus ja kekseliäisyys on vain yksi, meillä yliarvostettu, luovuuden laji. Se on monoteistisessa kulttuurissamme nostettu korkeimmalle palkintopallille. Lääkäri ei opi tärkeimpiä taitoja kirjoista, vaan kokemuksellisesti. Tässä luovassa kokemuksellisessa oppimisessa auttaa Dostojevskin lukeminen enemmän kuin faktat. Faktat ovat vain tärkeitä työkaluja ihmisen hoitamisessa.

Professori Ken Robinson tähän tapaan kirjoittaa: ”Enemmän kuin koskaan, meidän tulisi rohkaista nuoria heidän älyllisissä ja henkisissä ponnisteluissaan. Tätä ei tulisi tehdä siksi, että he edistyisivät akateemisella urallaan. Sen sijaan meidän tulisi kannustaa heitä siksi, että suurin henkilökohtaisen pärjäämisen este on alhainen itsetunto ja huono opiskelumotivaatio. Luovuus- ja kulttuuri ovat vahvoja keinoja lisätä koululaisen yhteisöllisyyden kokemusta. Tätä kautta koulu liittyy myös osaksi laajempaa yhteisöänsä.” Ja Emäntä lisäisi tähän vielä, että taiteitten ja itseilmaisutaitojen kautta lisäämme myös nuoren tunnetaitoja, parannamme hänen erilaisuuden sietokykyänsä ja ehkäisemme vihakäyttäytymistä. Emäntä miettii, että josko on niin, että ihminen, joka on kapean materialistisen länsimaisen yksipuolistavan sankarimyytin uhri, ei lakkaa tuntemasta ylemmyyttä muita nykyisiä ja menneitä kulttuureita kohtaan. Kulttuuri auttaa meitä ymmärtämään, että luovuutta ja viisautta on monenlaista!