Puhtaan mielen hygieniapassi

On oikeastaan aika kummallista, että meille on kouluissa opetettu loogista analyyttista ajattelua, kieliä ja historiaa, mutta ainakaan minun sukupolvelleni,  kukaan ei ole opettanut sisäisen ajan viettoa, kuten mielikuvituksen käyttöä. Ehkä siksi meistä monesta on tullut mielikuvituksen väärinkäyttäjiä. Itsekin tunnustan olleeni vuosikausia sellainen. Kannoin huolta turhista asioista, loin ympärilleni kummallisia draamoja, stressaantuneena vatvoin asioita ja jossain vaiheessa ajauduin ahdistukseen ja sisäisen maailmani merkitysten kaaokseen.

Mielikuvitukseni alkoi kiinnostaa minua siinä määrin, että se  vei minut uuteen ammattiin, hypnoterapiaan ja tietoisuustaitoihin. Ja kas, näyttää siltä, että samalla oma Fenix-lintuni nousi tuhkasta.

🐣

Mikä parasta, on mahdollista opettaa kaikkia ihmisiä käyttämään mielikuvitustaan taitavammin. Jokainen meistä voi oppia viettämään laadukasta sisäistä aikaa: ruokimme mielikuviamme ja sisäistä puhettamme tavalla, jolla emme rasita ja hajoita itseämme. Sen sijaan mielikuvitus voidaan valjastaa eheyttämään itseä ja samalla myös yhteisöjämme. Viisas mielikuvituksen käyttö on valmennuksissani osa tietoisuustaitoja (cultivating self-awareness). Se on mentaalista hygieniaa. Soisin hygieniapassiin käyttöönoton tällekin osaamisalueelle. Meistä tulisi tietoisuustaitojen kehittyessä kaikin puolin  paremmin voivia, terveempiä ja tasapainoisempia ihmisiä.

👑

Olisipa hienoa jos kouluihin ja yliopistoihin saataisiin oppiaineeksi sisäisen ajan käyttö, johon sisältyisi tietty mielikuvituksen käyttö.  Viisautta mielikuvituksesta-kurssilla ihmiset oppisivat ruokkimaan luovuuttaan, tunne- ja ongelmanratkaisutaitojaan erilaisin mielikuvaharjoituksin. Syntyisi monikulttuurisia yhteisöjä, joissa pelot ja vihatilat on kanavoituisivat yhteisölliseen yhteiseen hyvään, esimerkiksi taiteisiin. Viha- ja pelkofantasiat opetettaisiin korvaamaan myötätunnolla, anteeksiannolla ja kiitollisuudella.

💫

HUOLI🙄

✨

Huoli, stressi ja ahdistus menevät Martin L. Rossmanin mukaan osittain päällekkäin. Kun olet huolissasi asioista, mielesi täyttyy huolestuneista ajatuksista. Se on aivojen kuorikerroksen toimintaa. Olet oikeastaan hyväksyvän läsnäolon vastakkaisessa tilassa, jossa kannat huolta tulevasta tai vatvot menneitä. Annat mielikuvituksesi pelotella itseäsi. Voit harrastaa vatvomista jopa yötä päivää. Voit kantaa huolta siinä määrin, että sairastut ajatuksiesi tuottamasta stressistä.

🕸

Huolen kantaminen on oikeastaan ongelman ratkaisuyritys, mutta tavallisesti huono sellainen, varsinkin kun siitä puuttuu luovuus ja leikillisyys. Jos haluat kantaa huoliasi taitavasti, sinä ohjaat mielikuvitustasi, eikä apina-ajatukset sinua. Opettelet kantamaan huoliasi mielikuvituksella ruokkien, mikä auttaa sinua pois lukkiutuneista ajatussykleistä. Voit myös oppia kantamaan huolia myötätuntoisesti siten, että sen energia kanavoituu aktiiviseksi toiminnaksi. Opit jättämään tarpeettomat huolet itseäsi suuremmalle kantajalle, jota joku voi kutsua Jumalaksi.

🌏

Joskus tutkimusten mukaan huolien kantaminen vatvomalla saattaa peittää taakseen jonkun vielä kipeämmin tunneperäinen asian, jonka ympärille tilat rakentavat ikään kuin suojamuurin. Ihminen ikään kuin suuntaa energiansa turhanpäiväiseen, jottei tarvitsisi kohdata kipeämpää ja herkempää asiaa itsessään. Kiireinen aktiivisen mielen möly kätkee taakseen tunnetilat, jotka joutuu kohtaamaan mielikuvina, kun mieli hiljenee. Se on pelottavaa. Joissain tapauksissa aiheellisestikin.

✨

AHDISTUS😱

💫

Ahdistus on epämiellyttävä tunne kehossa. Se voi tuntua esimerkiksi kiristyksenä rinnassa tai kuristuksen tunteena kaulassa. Ahdistukseen liittyy usein abstraktimpia pelko, että jotakin ikävää tulee tapahtumaan. Siihen liittyy sydämen tykytystä, hikoilu ja nopeaa hengitystä. Ahdistus voi voimistua paniikkikohtauksiksi, joihin yhdistyy usein tunne kuoleman tulosta. Näistäkin kohtauksista olen saanut nauttia, viimeksi näin tein saatuani melanoomadiagnoosin. Kun huoli on ajattelevien aivojen ongelma, paniikki on puolestaan tunnetilojen eli limbisen järjestelmän ongelma.

✨

STRESSI😥

💫

Stressi on puolestaan fysiologinen kehon reagointitapa uhkatilanteeseen. Nämä uhkatilanteet ovat nykyihmiselle yleensä enimmäkseen hyödyllisten, mutta vielä useammin, hyödyttömien mielikuvien tuottamia. Stressi, elimistön “pakene ja taistele” hälytystilanne, harvemmin johtuu nykyään todellisesta uhkasta tässä ja nyt. Harvoin täällä Kuhmossakaan näemme takapihoillamme karhuja hyökkäämässä päällemme. Sen sijaan saatamme stressaantua narsistisesta pomosta, terroriteoista, jäätiköiden sulamisesta, Putinin naapuruudesta ja osakemarkkinoiden romahduksesta.

Itse tunnustan seuraavani nykyään rajoitetusti maailman ikäviä uutisia, koska en halua jatkuvasti aktivoida stressireaktiotani. Minulla menneinä vuosina oli taipumusta ajaa itseni stressitilaan, pyörittämällä ikävistä maailman tapahtumista mielikuvaelokuvia päässäni. Olen kuullut monilla muillakin ihmisellä olevan, tietoisuustaitojen puutteessa, tällaisia itseä vahingoittavia harrastuksia. Informaatiotulvan täyttämä maailma, jossa tehdään ensisijaisesti ikäviä asioita näkyväksi, ruokkii huolta, ahdistusta ja stressiä. Nykyään onneksi osaan valita jo kyllä paremmin päässäni pyörittämäni elokuvat. Valitsen sisäiset kanavani taitavammin.

🌾

Stressi on muuten yhteydessä kognitiiviseen jäykkyyteen. Jos ihmisen keho on hälytystilassa, hän ei ole luova. Uskon että tietoisuustaidot iskevät kyntensä juuri tähän: Jos haluamme vahvistaa luovuuttamme ja muuttaa vaikkapa vanhentuneita vallanrakenteita, vastaamaan uutta maailmantilannetta, tarvitsemme joustavia ihmisiä. Hyödymme asiantuntijoista ja  päättäjistä, jotka jotka osaavat hiljentyä, olla arvostavassa vuorovaikutuksessa ja käyttää mielikuvitustaan. Stressaantuneena ja ilman tietoisuustaitoja vallankäyttäjät takertuvat vanhoihin rakenteisiin, koska luovalle ja läsnäolevalle asioiden peilaukselle ei ole tilaa.

🌞

Ei muuta kuin pakollista meditaatiota, myötätuntoharjoituksia ja luovia leikkejä  myös yhteiskunnallisille päättäjille. Heillekin tulisi mentaalinen hygieniapassi tarpeeseen!

Ole kynttilä, ole peili

On kaksi tapaa säteillä ympärilleen valoa. Ole kynttilä tai ole peili, joka heijastaa sitä.  – Edith Wharton

Hiljaisuus.

Se on hyväksyvän läsnäolon lähtökohta.

Ollaksesi peili.

Hiljennä sisällä oleva ääniesi kakofonia.

Odota kärsivällisesti.

Näet, kuulet ja tunnet.

Sisälläsi olevat vaiennetut äänesi.

Arvottamatta ja hyväksyen, hengittäen, hiljentyen.

Harjoittele.

Aisti.

Huomaat.

Osaat keskittää elämänenergiasi!

Olet liekki.

Se sulaa sisäisyyteesi.

Kaiken oivaltavaan  ruumiiseesi.

Kaikkeen kiinnittyvään ruumiseesi.

Vähitellen.

Havaitset.

Olet peili.

Olet peili, joka heijastaa kaikki elämän värit.

Lähdet virtaamaan.

Annat väriesi sisälläsi leikkiä.

Huomaat.

Olet alkukesän koivun vihreää, olet multavan maan mustaa.

Olet maksoittuneen veren punaista, olet keltasirkun keltaista.

Olet suolammen ruskeaa. Olet kannussinisiiven sinistä.

Se on elämän ihme.

Lähdet virtaamaan.

Ja näet.

Kaikki sulaa yhdeksi valoksi.

Elämän ihmeen valkeudeksi.

Olet sittenkin.

Vain valoa.

Ja tiedät.

Olet lohduttaja ja lohdutettu.

Ja riemuitset.

Et ole koskaan yksin.

Eiköhän olisi aika siirtyä meilläkin tietoyhteiskunnasta tietoisuusyhteiskuntaan

Siirtolan Emäntä kuunteli eilen Daniel Golemanninin ja Jon Kabat-Zinnin cd:n, jossa keskusteltiin tietoisuustaidoista (Mindfulness@work). He saivat Siirtolan Emännän entistä vakuuttuneemmaksi, että hän on valinnut omassa elämässään ja yrittäjyydessään oikean polun. Ja mikä parasta, hän ei ole yksin polullaan, mutta missä ovat suomalaiset vaikuttajat, kuten poliitikot?

Elämme murrosaikaa, jossa yhä useamman suomalaisen tietoisuus omasta itsestä (self-awareness) on kasvanut. Se on laajentunut jokaisella tietoisuustaitoja omaavalla henkilöllä omaa reittiänsä pitkin. Siirtolan Emäntä väittää, että suurimmalla osalla se on tapahtunut jollakin lailla ”mietiskelyä” harjoittaen. Kabat-Zinn on amerikkalaisen ”mindfulness-meditaation” guru. Hän on ”lanseerannut” tietoisuustaitoja, uskonnosta irroitettua meditaatiota, lääketieteeseen. Hän opettaa, kuinka ihminen voi tätä mietiskelytapaa hyväksi käyttäen löytää uuden olemisen tavan. Ihminen voi harjoittaa mindfulness-meditaatiota esimerkiksi keskittyen hengittämiseensä, sydämenlyönteihinsä, hän voi meditoida kävellen, syöden ja monella muulla tavalla.

Siirtolan Emäntä puolestaan löysi oman olemisensa tavan käyttäen hyväksi erästä toista tapaa meditoida, jota hän kutsuu ”Sisäiseksi teatteriksi”. Tämän meditaatiotavan juuret ovat kristinuskossa, kun taas mindfulness meditaation juuret ovat buddhalaisuudessa. Molemmille näille on tyypillistä se, että omien ajatusten annetaan tulla ja mennä, mutta ne ohjataan aina takaisin tiettyyn keskukseen. Mindfulness-meditaatio on mielen tyhjentämistä ja sisäinen teatteri on terapeuttisen tiedon hyödyntämistä, refelektiivistä oppimista: mielen täyttämistä näkökulmilla ja niiden leikillä. Yhteistä molemmille on, että ajatuksia ei tukahduteta tai arvoteta, vaan niiden sallitaan tulla ja mennä sekä opetellaan ohjaamaan omaa tietoisuutta. Tällöin ajatuksemme eivät enää ajattale meissä vaan me itse tunnistamme ja säätelemme ajatuksiamme.

Siirtolan Emäntä uskoo, että organisaatiokulttuurissa on tapahtumassa vallankumous. Se ei tapahdu välttämättä organisaatioiden johtajien ohjaamana, vaikka joskus näinkin voi tapahtua tietoisuustaitoja omaavan muutosjohtajan ohjatessa prosessia. Tietoisuustaidot kun ovat tarttuva taito. Emännästä vaikuttaa siltä, että tietoisuuden vallankumous on lähtenyt leviämään ensisijaisesti ruohonjuuristasolta. Yhä useampi ihminen tajuaa, että kun ihminen siirtyy olemisen tilaan, säästyy häneltä turhaa energiaa. Työtä tekevä tietoisuustaitoja omaava henkilö keskittää huomionsa tähän hetkeen. Hän tekee työnsä läsnäolevasti ja osaa pysähtyä, nauttia myös hiljaisista hetkistä. Länsnäolontaitojen kehittyessä hän kykenee entistä paremmin kuuntelemaan myös muita ihmisiä läsnäolevasti. Muutos on hidas, koska kaikki yhteiskunnalliset rakenteet on luotu ”sitkuttajille”.

Aivan kuten orkesteri virittää soittiminensa resonoimaan sopusoinnussa keskenään, myös organisaatioiden ihmiset voivat virittää itsensä resonoimaan keskenään. Tähän tarvitaan hiljaisuutta ja mielikuvitusta. Yhteisen resonaation saavutettuaan ihmiset voivat tuntea kuuluvansa johonkin merkitykselliseen yhteisöön, ja tällöin työ palkitsee tekijäänsä enemmän kuin se aineellinen ansio, jota siitä saadaan. Ihminen huomaa, ettei hänen tarvitse projisoida omaa arvoaan omistamiinsa esineisiin. Elämämme tarkoitus ei löydy omaisuudestamme vaan itsestämme ja muista ihmisistä. Kannustavassa ja hyväksyvässä työyhteisössä voimme löytää tarkoituksen tekemisellemme. Onnistunut työyhteisö alkaa saavuttamaan organismin piirteitä: Se alkaa merkitystä elämään tuottavana organisminia laajenemaan ja hakemaan harmonisen olemassaolonsa kokoaan.

Siirtolan Emännällä on tunne, että osa Suomea, ja varsinkin valtakulttuuri, elää vielä vanhaa taantumuksellista 1900-luvun savupiipputeollisuuden aikaa. Olemme opettaneet jo äidinmaidossa tietyn materialistisen tavan ajatella, tavan, jossa ihmiset eivät osaa elää tässä hetkessä. Liian moni luulee, että onni tulee siitä, että kynsin hampain pidetään kiinni sellaisista palkankorotuksista, jotka olivat mahdollisia joskus silloin kauan sitten, kun vielä ei ajateltu, muuta kuin omaa palkkapussia. Onni on heille edelleen yhtäkuin paksu palkkapussi tai lottovoitto. Eletään tulevaisuudessa unelmoiden uudesta autosta, Sri Lankan matkasta tai tilavammasta kämpästä. Tai eletään menneisyydessä katkeria kokemuksia vatvoen. Eikä ihme, että näin eletään, kun konservatiivinen, jatkuvan aineellisen kasvun papisto, poliittinen ja talouseliitti näyttävät meille elämänmallia.

On tullut aika siirtyä tekemisen kulttuurista olemisen kulttuuriin. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme tekisi töitä, teemme vain töitä siten, että kuuntelemme itseämme ja muita ihmisiä. Kehitämme läsnä olemisen taitojamme ja sen mukana myös eettisyyttämme. Emme laukkaa päättömästi jonkun tulevaisuuden aineellisen unelman perässä. Kestämme sen, ja jopa kiitämme siitä, että toinen ihminen, toisesta kulttuurista, ajattelee eri tavalla, emmekä ota hänen erimielisiä ajatuksiaan persoonamme loukkauksina. Alamme elämään inhimillisinä humaaneina, yhteistoiminnallisina, toisemme huomioivina ihmisinä dialogisessa kulttuurissa. Otamme huomioon omien tarpeittemme lisäksi toisten ihmisten tarpeet, emmekä keskity ”sitkutellen” juoksemaan vain aineellisten statussymbolejen perässä.

Kun tietoisuustaidot leviävät, rakennamme välittämisen yhteisöjä, joissa ihmisille sallitaan ainutkertaisuus ja luovuus, eivätkä ihmiset ole vain kasvottomia numeroita. Tietoisuustaitojen levitessä kykenemme läsnäoloon työssämme, voimaannumme ja voimme optimoida kognitiivisen tai toiminnallisen kapasiteettimme. Kun olemme kasvattaneet tietoisuustaitojamme, kestämme paremmin taloudellisesti vaikeitakin aikoja. Teemme työtä itsearvoisesti itseyttämme, toisiamme, luontoa ja ihmisluontoa kunnioittaen sekä omia ainutkertaisia mahdollisuuksiamme toteuttaen. Kaikille tämä ei ole tällä hetkellä mahdollista. Miljoonat ihmiset joutuvat tekemään pitkiä päiviä, jotta saisivat edes perustarpeensa tyydytettyä. Siirtolan Emäntä kuitenkin uskoo, että mitä useampi alkaa toimimaan läsnä olevasti, sitä useammalle työ läsnä olevasti on mahdollista.

Opimme vihdoin pois tästä, jo liian kauan kestäneestä, luonnon kannalta tuhoisasta ja ahneesta uskomuksesta, jonka mukaan ihmiset ovat täällä vain kilpailemassa statussymboleista keskenään. Statusstressi on ollut 1900-luvun vahingollisin uskomus, josta olisi nyt pikaisesti päästävä lopullisesti eroon. Meidän ei tarvitse kadehtia naapurin omaisuutta, kun huomaamme löytävän onnen tästä hetkestä paljon vähemmällä aineellisella hyvinvoinnilla. On vapauttava tunne, kun huomaa, ettei oma arvo ole kiinnittyneinä esineisiin. Siirtolan Emäntä uskoo, että luomme kauniimpaa ja kestävämpää todellisuutta, kun tajuamme, että me kaikki maailmankylän kansalaiset olemme täällä tekemässä yhteistyötä keskenämme. Uskallamme pysähtyä kuuntelemaan läsnäolevasti maailmankaikkeuden kaikkia ääniä, jotka edustavat ihmiskunnan suurinta rikkautta.