Vihapuheesta kokonaisvaltaiseen viisauteen

Tänään tunsin suurta tyytyväisyyttä itseeni, vaikka mietin, onko tällaiset tunteet luvallisia. Vaatimattomuus, kun kaunistaa,  äitini aikoinaan minulle opetti.  Olen kohta kahdeksan vuotta tutkinut ihmistietoisuutta täällä Kuumun yliopistossa – kaukana tieteellisten valtavirtojen massa-ajattelusta.  Mikäs sen mukavampaa kuin törmätä muihin itsenäisiin ajattelijoihin, joiden ajattelu jälleen kerran sopii yksi yhteen omieni kanssa.

Tällä kertaa luettavanani on neurotieteiden professorin Antonio Damansion kirja. Olen muuten kokenut oman yksinäisyyteni suurena rikkautena, koska näin minulla on mahdollisuus kuunnella jatkuvasti omaa ruumistani. Epäilen, että jotta tähän pystyy, ihmiselle täytyy kehittyä vakaa ydin minuus (core self). Voin peilata nyt muita ajattelijoita omiin sisäisiin kokemustiloihini ja niiden rakentamiin todellisuuskarttoihin. Antonio Damansion käsitteitä hyväksi käyttäen – olen kasvanut omaelämänkerralliseen minuuteen.

En vieläkään ole ruumiini kuuntelussa täydellinen mestari.  En aina muista havainnoida sen viisautta. (Olen esimerkiksi istunut jälleen kerran tässä neljätuntia jaloittelematta, vain lukien ja kirjoittaen...) Mietin, että omat traumani (sikiövaiheen kokemukset, lapsuuden kokemukset, avioerot, syöpä jne.) vieraannuttivat minut ruumiistani.  Sen vähittäisen lisääntyneen kuuntelun ja luovan mielikuvatyöskentelyn kautta, olen löytänyt itselleni yhä tyydyttävämmän ja merkityksellisemmän elämän.

Hyväksyn samalla paremmin kaiken epätäydellisyyden, todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja tietämiseni rajat. Entistä selkeämmin tiedostan sen, että aito demokratia syntyy vasta sinä päivänä kun ihmisten introspektiokyvyt lisääntyvät radikaalisti.  Me näemme maailman sitä objektiivisemmin, pitä paremmin kykenemme ohjaamaan tietoisuutemme sisältöä siten, että rakennamme yhä pätevämpiä ja monipuolisempia kuvia todellisuudesta.  Yhä useampi ihminen kasvaa tietoisuustaitojen lisääntymisen kautta tähän omaelämänkerralliseen minuuteen.

Ihmiset, jotka on vierannutettu ruumiistaan ja tunteistaan, eivät näe todellisuutta objektiivisesti vaan he ovat hyvin helposti johdateltavissa erilaisiin yksipuolisiin ajattelumalleihin – valitettavasti myös väkivaltaa ja vihaa tuottaviin ja lietsoviin. Ulkoiseen tietoon keskittynyt kulttuurimme on ollut terveydellemme ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnillemme vahingollista. Se on ollut toki tärkeä vaihe ihmiskunnan historiassa. Sen vahvuutena on ollut hyvän realiteettitajun luominen. Hinta tästä on ollut kuitenkin kallis. Olemme materialistisen maailmankatsomuksen ylilyönneillä vahingoittaneet itseämme.  Liian moni kansalainen on itsetuntemuksen puutteessan vieraantunut omasta ruumiistaan sekä yhteisöistään. Tällöin protominuuden tuottamille tunteille rakentuvat primitiiviset kokemustilat, esimerkiksi viha, lähtee ohjaamaan ihmisen käyttäytymistä. Kun lukee vihaa lietsovia facebook-kommentteja minulle tulee välittömästi mieleen, että voi ihmispoloista, tämän ihmisen tietoisuus on jäänyt tälle  ”proto-minuus” tasolle.  Hänen sikiövaiheessa ja lapsuudessa omaksumat tunnekokemukset ja niiden mielikuvat ohjaavat hänen tätä tiedostamatta käyttäytymistä. Tämä ihminen ei  ole suinkaan tyhmempi, saatikka pahempi tai huonompi ihminen kuin vaikkapa minä.  Hän on esineellistävän kulttuurimme uhri ja hänellä ei ole kokemusta paremmasta. Protominuuden omaavaa henkilöä ei ole vain autettu löytämään itsestään ydinminuutta ja omaelämänkerrallista minuutta, joka kykenisi itsereflektioon ja todellisuuden rakkaudelliseen, rakentavaan ja monipuoliseen tarkasteluun.

Luova Sisäinen teatterihan on puhdasta introspektiota eli ihminen lähtee tutkimaan omaa tietoisuuttaan, sen mielikuvia, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia peilaavasti kirjoittaen.  Se on eräs monista tavoista harjoittaa luovasti tietoisuustaitoja. Se voi toimia apuna, siten että Ihmiselle kehittyy yhä vakaampi ydinminuus ja sen kautta omaelämänkerrallinen minuus, joka kykenee peilityöskentelyyn.  Vakaa ydinminuus toki helpoiten saavutetaan toisen hyväksyvän ja rakastavan aikuisen kautta. Epäilen, ettei vakaata ydinminuutta saavuttaa ylipäätään ilman toista rakastavaa ja läsnäolevaa ihmistä. Siksi lapsuutemme rakastava vanhemmuus on äärimmäisen tärkeää psyykeemme kehittymiselle.

Peilityöskentelyn kautta muuntuneissa tajunnan transsi, meditaatio- ja flowtiloissa tulee mahdolliseksi sisäisten tunteiden, mielikuvien ja aistimusten muokkaaminen uusiksi kuviksi, runoudeksi ja vaikkapa tanssiksi tai musiikiksi.  Tähän on vielä pakko lisätä, että minulle filosofia on kykyä poettiseen mielikuvitukselliseen ajatteluun. Se on kykyä leikkiä sisäisesti erilaisilla todellisuuden kartoilla omia kokemustiloja kuunnellen.

Mietin, miten paljon pahaa saavatkaan aikaiseksi ihmiset, joille ei koskaan kehity vakaata ydinminuutta ja omaelämänkerrallista minuutta. Niidenhän avulla he kykenisivät  rakentamaan yhtä tarkempia ja puolueettomampia kuvia ympäristöstään ja omasta sisätodellisuudestaan.  Näillä ihmisillä on syvä kuilu oman ruumiin aistimusten, tunteiden ja tuntemusten sekä minuuden välillä. Heidän elämäänsä ohjaa tiedostamattomat voimat, protominuuden ohjaamat tunnetilat.

kuva:  http://integral-options.blogspot.fi/2014/05/the-consciousness-state-space-cssa.html

Mielenkiinnolla seuraan täältä Kuumun Yliopistosta käsin, kuinka ihmistietoisuus jatkaa evoluutiotaan.  Käykö niin kuin itse oletan:  Olemme siirtymässä kulttuuriin, jossa meihin ei vain syötetä ulkoista valmista faktatietoa, vaan tietoisuustaitojen kautta, yhä useammat ihmiset kykenevät paremmin aistimaan, luokittelemaan ja ohjaamaan omia sisäisiä tilojaan ja ulkoista todellisuutta.  Yhä useammat kansalaiset  savuttavat kontemplatiivisen oppimisen tiloja. Tätä kautta siirymme kokonaisvaltaisesti viisaampaan kulttuuriin, jossa opimme jälleen kuuntelemaan ruumiimme viisautta.

Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona koulutus Helsingissä 22-23.8.2015.

Tietoisuustaitojen kaksi tietä hyväksyvään läsnäoloon

ELÄMÄN MYRSKYT

Kun sairauden tai kriisin kaoottisen kokemuksen aikana kohtaat erilaiset tunnelatautuneet kokemustilasi, on kokemus samanlainen kuin tuntisit olevasi myrskyn silmässä. Tai hurrikaaniin, niin kuin James Welwood kirjoittaa. On helpottavaa tietää, että keskellä hurrikaania on rauhallinen, seesteinen ja levollinen paikka. Kun mielettömästä tuulesta huolimatta jatkat sitkeää kävelemistäsi, löydät myrskyn keskeltä itsellesi levon.  Meditoiden voit pysyä jopa pitkään tässä levollisessa tilassa! Välillä ehkä vain sivuat myrskyn reunaa. Joskus joudut uudestaan myrskyyn, mutta nyt askeleesi voivat olla jo vakaammat.

Edellinen pyörremyrskyni minulla oli melanoomadiagnoosini aikana. Nykyään jo hyväksyn että, että sisäinen ilmanalani on vaihteleva. Olen joutunut tekemään paljon töitä, jotta saan kaaottisten elämänvaiheitteni aikana tietoisuuteni erilaiset tilat ohjaukseeni. Olen saanut olla jo vuoden taas rauhassa harjoittaen lähes päivittäin tietoisuustaitoja.  Nyt tiedän, on tietoisuustaitojen kaksi tietä ulos myrksyn silmästä.

KAHDENLAISIA TIETOISUUSTAITOHARJOITUKSIA   (STL JA PTL)V

Voin tehdä päivittäin harjoituksia, joilla sieluni saa levon. Näitä harjoituksia kannattaa tehdä  ennaltaehkäisevästi, sillä aivojamme täytyy bodata, jotta me kestämme entistä vakaimmin askelein vastaamme tulevat myrskyt.

Etsin luovasti kirjoittaen ja lukien, aloittelijan asenteella, päivästä toiseen, uusia käsitteellisiä tapoja hahmottaa sisäisiä meditatiivisia tietoisuustaitoharjoituksia. Toisin sanoen teen PTL:ää. Löysin nimittäin tällä kertaa James Welwoodilta kaksi tapaa harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa. Ne molemmat luen tietoisuustaitoihin. Voimme harjoittaa syvää tietoista läsnäoloa (STL, deep mindfulness) tai peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelua (PTL, mindful self-reflection).

Sekä STL:ää että PTL:ää harjoitamme, jotta löydämme jakamattoman tilan sielustamme; aukaisemme tilaa laajemmalle ehdollistumattomalle tietoisuudelle. Voisin kai käyttää sielu-sanan sijaan”mieli” sanaa, mutta käytän tarkoituksellisesti sanaa sielu. Haluan nimittäin korostaa kaiken elämän, myös ihmiselämän, pyhyyttä ja perimmäistä henkistä olemusta.

Tietoisen läsnäolon harjoittajat helposti luulevat, että ”teemme syntiä” kun ajattelemme ajatuksia tai koemme tunteita harjoitellessamme läsnäolon taitoja. Asia ei ole kuitenkaan näin. Welwoodin mukaan voimme löytää suhteen ehdollistumattomaan sisäiseen läsnäoloon kahta tietä, STL:n suoraa tietä pitkin (esimerkiksi hengitysmeditaatio, kehomeditaatio, läsnäolo arjen askareissa) tai PTL:n suhteellisen tietoisuuden tien kautta, jossa peilaamme kokemuksiemme luovasti. Olemme täysin hyväksyvästi hereillä tunnelatautuneille kokemustiloillemme niiden ajatuksineen, ja voimme puhaltaa ne jopa luovaan leikkiin. Tähän jälkimmäiseen PTL:ään luen taideterapeuttiset menetelmät, esimerkiksi Jungin aktiivisen mielikuvituksen, Sisäisen teatterin sekä vaikkapa autenttisen liikkeen ja länsimaisen mietiskelytradition Lectio Divinan.

Valaistuminen ei ole Welwoodin mukaan mikään ihanne päämäärä, täydellinen mielentila tai henkinen korkein tila, vaan se on matkamme täällä maankamaralla. Se on kätkettynä prosessiimme, tiehemme, jossa heräämme kaikkeen siihen, mikä saa meidät täydellistymään suhteessamme siihen. Jotta pääsemme kiinni tietoiseen läsnäoloon elämässämme, täytyy meidän harjoittaa läsnäolon hetkiä jokaisena päivänä.

TIETOISUUSTAIDOT MUODOSTAVAT SILLAN VIISAUSPERINTEIDEN VÄLILLE

Perinteisesti ajatellaan, että tietoinen hyväksyvä läsnäolo on uskonnotonta. Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on riisuttu uskonnollisista merkityksistä. Näin se onkin, kun ajattele asiaa STL:n näkökulmasta, mutta kun katsomme asiaa PTL:n näkökulmasta, on asia tyystin toinen. Löydämme PTL:n menetelmiä hyväksi käyttäen rakkaudellisen aloittelijan dialogisen asenteen elämäämme ja koko maailmaan. Suostumme avautumaan koko maailman viisausperinteiden kirjolle. Kieltäydymme uskonnollisesta ajattelusta, jossa erilaiset uskonnot taistelevat tai kilpailevat keskenään. Kieltäydymme myös ajattelemasta vain luonnontieteellisesti, mikä loukkaa – Skolimowskia lainatakseni – elämän pyhyyttä.

Olen kristinuskon ystävä. Olen täysin tietoisesti tehnyt tämän valinnan, ja pystyn täysin järkeenkäyvästi perustelemaan valintani. Uusi Testamentti on minulle rakkauden ja läsnäolon runoutta, joka on kyllästetty erilaisin vertauskuvin. Olen osa esi-isieni kristinuskon ystävien jatkumoa.

Tiesitkö, että metaforat eli vertauskuvat ovat aivojemme työhevosia. Kaikki kieli on perimmiltään metaforista. Mitä paremmin kykenemme uteliaasti ja läsnä olevasti vertauskuvin käsitteellistämään maailmaa, sitä onnellisemmin elämme. Metaforat ovat kuitenkin vain työhevosia, meidän ei pidä takertua niihin, koska totuutta emme koskaan voi vangita, voimme vain lähestyä sitä erilaisten näkökulmien ja niiden vertauskuvien tikapuita pitkin.Tämän jälkeen meidän pitää tyrkätä tikapuut pois ja luottaa, että saavuttamme uusi läsnäolo kannattelee meitä. Omat tikapuuni pyhyyteen muodostaa kristinuskon käsitteet ja tietoisuustaidot.

Vaikka olen kristinuskon ystävä, pidän tärkeänä dialogisuutta muiden uskontojen, ja tietty, myös tieteen kanssa (tiede kehittää realiteettitajua). Minussa on myös esimerkiksi buddhalaisuuden ystävä, se on vain huonommin kehittynyt kuin tämä kristinuskon ystäväni. Thich Nhat Hanhin sanoin, pidän erityisesti banaaneista (= minulle kristinusko), mutta haluan välillä maistaa myös mandariineja, omenoita ja päärynöitä.

Minulle Kristuksen lähetyskäsky – menkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsikseni – ei toden totta tarkoita sitä, että minun täytyisi viedä miekalla kristinuskoa eteenpäin. Minulle lähetyskäsky merkitsee rakkaudellisen läsnäolon viestin dialogista eteenpäin viemistä. Väkivallattomasta rakkaudesta voi puhua monin kielin ja käsittein. Rakkaudellisen läsnäolon harjoittaminen tietoisuustaitona on silta, joka voi ylittää eri uskontojen ja muiden viisausperinteiden, kuten tieteen, rajat.

Tämä Desmond Tutun ja Dalai Laman video sai minut kyyneliin. Heidän dialoginen läsnä olonsa on  sitä mitä tarvitsemme lisää tässä maailmassa. Emme tarvitse oikeassa olemista vaan läsnäoloa. Uskonnot ovat vain valon filttereitä, niin kuin Henryk Skolimowski kirjoittaa. Ne ovat suhteellisen läsnäolon työkaluja. Mikään niistä ei tavoita valoa yksin ja kokonaan.

Edelleen jatkan nerokkaan ekofilosofin, Henryk Skolimowskin ajatuksia. IInstitutionalisoitunut uskonto – meillä kotoinen kirkkomme – on ottanut oikeudet henkisyydestä ja valosta itselleen. Jumala ja Jeesus muuttuivat vähitellen instituutioiden tavaramerkeiksi ja joskus jopa ala-arvoisen mainonnan ja oikeassa olemisen välineiksi. Ja siksi ne ovat kirkon tavaramerkkeinä muuttuneet valon tyranneiksi ja niiltä on kadonnut matkalla liian usein pyhyys. Uskon, että luterilaisen kirkon maine palaa, kun teemme uuden uskonpuhdistuksen, jossa kiellämme valon pyhyyden alistamisen jonkun instituution yksinoikedeksi. Avaudumme dialogiseen olemiseen, jossa me globaalisti olemme kaikki uskonnosta riippumatta saman puun lehtiä, jotka värisevät tuulessa kukin omalla tavallaan.

Yliopistot puolestaan ovat ottaneet materialistisella maailmankatsomuksellaan ja sen yksipuolistavalla kielenkäytöllä yksinoikeuden tietoon.  Se on Skolimowskin mukaan myös elämän pyhyyden halventamista.  On surullista, kuinka monet akateemiset ihmiset kadottavat oman sisäisen viisautensa ja luovuuteensa alistaessaan itsensä tunteettomalle tieteelle.

Tietoisuustaidot facebookissa.

James Welwood, Toward a psychology of awakening: Buddhism, psychotherapy, and the path of personal and spiritual transformation. Boston: Shambala Publications.

Henryk Skolimowski, Let there be Light, The Mysterious of Cosmic Creativity, Wisdom Tree, 2009

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Päästä itsesi flow-tilaan, uutta muotoa tuottavaan transsiin!

Jos olet lukenut blogejani, tietänet, että sijoitan hyväksyvän läsnäolon lisäksi luovat transsit osaksi tietoisuustaitoja.

Uutta muotoa tuottavaa flow-tilaa hyödynnetään monissa itsetuntemusmenetelmissä kuten vaikkapa terapeuttisessa tanssissa tai Sisäinen teatteri-kirjoittamisessa.  Transsitilassa alat etääntyneenä, ”meta-asemassa”, tunnistaa, luokitella ja käyttää hyväksi erilaisia puoliasi. On mahdollista henkilöistää tilat  leikillisiksi mielikuvitushahmoiksi. Uskallat kirjoittaen lähteä leikittelemään mielikuvituksellasi ja  mielesi osilla.  Vaarallista? Voi olla pelottavaa ja joskus vaarallista ihmisille, joilta realiteettitaju on hukassa ja jolle ei ole kehittynyt aikuisia turvallisia omaan tietoisuuteen. Jos epäilet psyykkistä kantokykyäsi, aloita terapeuttinen prosessisi ryhmässä tai yksilöprosessissa, kokeneen yksilöterapeutin tai taideterapeuttisen ohjaajan ohjaamana.

Muistan aina muistuttaa luennoillani siitä, että toisesta näkökulmasta katsottuna, on myös vaarallista olla koskaan tutustumatta itseensä.  Huolimatta korkeasta elintasostamme, masennus ja addiktiot ovat kansanvitsauksia.  Myös aineellisesti hyvinvoivilla ihmisillä on masennusta ja elämäntapaongelmia. Ihan vain sen vuoksi, että meiltä puuttuu sisäisyys.

Kuinka paljon mahtaakaan kansalaisten pahaa oloa selittyä sillä, ettei uupunut ja loppuunpalanut ihminen osaa tunnistaa ja ilmaista millään tavalla sisäistä kokemustaan ja sen tunnetiloja.  En usko, että kaikki, terapiasta mahdollisesti hyötyvät ihmiset, voisivat koskaan saada terapiaansa. Taloudellisia resursseja tälläiseen ole.  Onneksemme meillä on tietoisuustaito-opetusta yhä enemmän.  Tietoisuustaitojen lisäännyttä ihmiset alkavat ottaa yhä enemmän vastuuta sisäisestä maailmastaan, oman elämän tunnetilojen ja elämäntapojen ohjaajana. Itsetuntemus prosessiin ei tarvitse vain järkeä vaan myös järjestä irti päästämistä.

Joseph Campbell (1904-1930) oli amerikkalainen professori, kirjailija, uskontotieteilijä ja mytologioiden tutkija. Kun peilaan hänen ajatuksia omaan sisäiseen matkaani, minun on hyvin helppo ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan.

Campbell jakoi ihmiset kolmen eri polun kulkijoiksi:

1)  Kyläelämää elävät

Nämä kyläelämää elävät  edustavat ”normaalia” egon ideaalielämää, ottaen vastaan kyseenalaistamatta heille annetut roolimallit ja sosiaaliset rakenteet.  Kylän asukas elää esimerkiksi ”amerikkalaisesta unelma elämää” (jos sellainen on vielä olemassa). Esimerkillinen kylän asukas on kiltti tottelevainen lapsi, käy kiltisti koulunsa, tulee ylioppilaaksi ja menee ehkä jatkokoulutukseen, menee sitten naimisiin ja saat lapsia, ostaa talon ja tekee mahdollisimman paljon rahaa, jää eläkkeelle ja sitten kuolee.

Tässä elämäntavassa ei Campbellin mukaan välttämättä ole mitään vikaa sinänsä.  Joillekin ihmisille tämä voi olla varsin hyvä ja tyydyttävä elämäntapa.

On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät tahdo tai eivät osaa elää kyläläisen elämää.  Monelta sitä paitsi osallistuminen tähän elämään on evätty väärän ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, väärän uskonnon, sukupuolen tai sosioekonomisen statuksen vuoksi. Ehkä joku ihan vain omapäisyyttään halua lähteä kylästä, koska ei koe haluavansa elää sen sääntöjen mukaan.  Moni ihminen on vieraantunut kokemiensa traumojen vuoksi kyläihmisen elämästä. Elämän koettelemukset kuljettavat hänet hukkamaalle.  

2) Hukkamaan asukkaat (wasteland)

Hukkamaan asukkaat eivät osaa elää naama pokerina kyläelämää.  Sen sijaan he elävät negaatiota hukkamaassa.  Voimakkaimpia tunteita siellä on kyynisyys ja apatia, ja riesana addiktiot ja itsetuhoisuus. Hukkamaan asukki asuu osittain tai kokonaan irrallisena valtakulttuurista, ja hän saattaa olla osa jotakin pienempää alakulttuuria.

Kun ihmiset hakevat henkistä apua, he ovat tavallisesti hukkamaalla; he eivät ole osallisena kyläelämässä.  Usein hoitavan yhteisön tavoite on saada nämä kansalaiset takaisin eläjiksi kyläelämään.  On hyvä oivaltaa, että tämä voi olla mahdollista, mutta se voi olla henkilölle myös mahdotonta.

On nimittäin niin, että joskus kyläelämästä vieraantunut on voinut saada ”sielun merkin” syvään tietoisuuden muodonmuutokseen.  Henkilölle ei ole välttämättä enää mahdollisuksia palata takaisin kyläelämään. Hänen tietoisuutensa kun on käynyt läpi palautumattoan muodonmuutoksen. Se johtaa hänet tiedostamisen matkalle.

3) Tiedostamisen matkalle lähtijät

Kun kyläelämä ja hukkamaan elämäntapa edustavat vastapareja, toisen sisältäessä sen, minkä toinen kieltää, tiedostamisen matkalle lähtijät lähtevät yhdistämään eli integroimaan näitä vastakohtia. He kykenevät nousemaan kaksijakoisuuksien, dualismien, yläpuolle. He eivät sokeasti luota kyläeläjien valmiisiin rooleihin ja sääntöihin, mutta eivät myöskään kyynisesti hylkää niitä.

Sen sijaan nämä matkailijat lähtevät Star Trekin tapaan matkalle tuntemattomaan, alueille, joilla kukaan muu ei ole käynyt. Tällä matkalla avautuu suurempi tietoisuus ja uusien mahdollisuuksien meri. Monet suuremmat tai pienemmät ajattelijat ovat kuvanneet tätä matkaa suurena seikkailuna.  Minulle tietoisuustaitojen kokemuksellinen tutkiminen on tarjonnut suuren seikkailun.

Tiedostamisen matkalle lähtijät ovat löytäneet kutsumuksensa. Jokin on koskettanut heidän sieluaan, minkä jälkeen hämmästys ja uteliaisuus aukeavat. Olet löytänyt sen, mitä tarvitset. Tiedät kristallin kirkkaaksi, minkä vuoksi elät ja mitkä ovat elämäsi päämäärät.

Campbellin mukaan on ihmisiä, jotka kieltäytyvät kutsumuksestaan, mutta se koputtelee tämän jälkeen toistuvasti ovea. Kutsumuksesi voi olla kirjoittaminen, eläinten hoitaminen, maalaaminen tai musiikki, tai voit uppoutua tieteeseen tai teknologiaan, tai saatat vaikkapa hoitaa ihmisiä, ja tuntea työssäsi syvän ihmisten välisen yhteenkuuluvaisuuden. Kutsumuksesi ei käske sinua toteuttamaan egosi tarpeita, vaan se kertoo, minkälaisia hyviä asioita sinulla on annettavanaan maailmalle.

Kun et kuuntele sieluasi ja sen kutsumusta, on mahdollista, että kuljet kyläelämäsi asukkaana koko matkan vuoren huipulle. Huomaat sitten elämäsi loppupuolella, että olet noussut väärälle vuorelle. Kuolet rytinällä ja ulisten. Sielun herättäjiä, usein keski-iässä, ovat sairaudet, oireet, epäonnistuneet ihmissuhteet, masennus, addiktiot jne. Kärsimyksemme on myös mahdollisuutemme.

Kutsumuksemme kutsuu meitä luovaan transsiin, resonoimaan yhdessä sielumme kanssa. Transsin tarkoitus ei ole korjata meitä normaaleiksi eläjiksi kyläelämään, eikä tarkoitus ole hukkua siihen.  Sen sijaan sen harjoittajat kuljettavat itsensä korkeammille tietoisuuden tasoille, löytämään luovuutensa ja sen yhteisöllisen annin. Transsitilamme mukana  saavutamme iloa , muodonmuutosta, henkilökohtaisia pieniä tai isoja saavutuksia ja hyvää terveyttä.

Luova transsi sisäisessä todellisuudessa on eheytymisen, integraation, mahdollisuus. Voimme koota rikkinäisen ruukkumme. Sisäisessä teatterissa kutsun sitä psykodraamalliseksi transsiksi – päästämme itsemme luovaan muuntuneesen tajunnantilaan, flow-tilaan.   Gilligan (kts. lähde alla) kutsuu samaa  generatiiviseksi, uutta muotoa tuottavaksi, transsiksi. Transsissamme rohkenemme päästämään tietoisen mielemme ja luovan tiedostamattoman mielemme yhteiseen tanssiin. Uskallamme päästää irti hetkiksi kriittisistä ja analyyttisistä puolistamme ja leikkimälle katalysoimme esiin itsestämme erilaisia vaiennettuja puoliamme.

Sisäisen teatteri periaatteet rakentuvat näköjään samoille kuin Stephen Gilliganin generatiivinen transsi. Koko identiteettimme ja sen todellisuuskuva siivilöidään ja rakennetaan käyttämiemme todellisuusfilttereiden avulla. Toisella tavoin sanottuna, eri aikoina henkilöhistoriaamme syntyneet tunnelatautuneet tilamme ovat kuin liimaa, jotka liimaavat yhteen yhdenlaisia ajatusrakennelmia. Sisäisesti eheä ihminen on tehnyt sovun ristiriitaisten puoliensa kanssa.

Kun opimme hyödyntämään muuntuneita tajunnantiloja luovien menetelmien, itsehypnoosin ja hyväksyvän läsnäolon avulla, voimme halutessamme hajottaa ja uudelleenrakentaa identiteettimme tuottamaa todellisuuskuvaa aina vain uudestaan.  Meistä tule yhä tiedostavampia ja luovempia oman sisäisen maailmamme ohjaajia.

Lähteenä: 

Stephen Gilliganin, Generative Trance: The Experience of Creative Flow 

Kati Sarvelan Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Käy keskustelua ruumiisi kanssa. Sisäinen teatteri harjoitus nr. #20

Seuraava Sisäinen teatteri -harjoitus on muokattu amerikkalaisen lääkärin Lissa Rankinin kirjasta (Lissa Rankin – Scientific Proof that You can Heal Yourself).

1. Istu rauhallisesti paikallasi, sulje silmäsi.

2. Hengitä syvään ja rauhallisesti. Kiinnitä huomiosi siihen, kuinka rintakehäsi nousee ja laskee. Tunne ilma sieraimissasi.

3. Kiinnitä huomiosi fyysisiin tuntemuksiisi. Tunnetko kipua? Kireyttä? Lämpöä? Kylmyyttä? Avoimuutta? Jännitystä? Tunnetko mitään sairauden oireita?

4. Kysy keholtasi, mitä se yrittää kommunikoida sinulle? Pyydä Sisäistä ohjaajavaloasi (tai mikä sitten onkin oman tietoisuujtesi ohjaajasi nimi) kertomaan vastaus. Kuuntele tämän tilasi ajatuksia, mitä sitten ikinä siltä nouseekin.

5. Avaa silmäsi ja anna fyysisen oireesi kirjoittaa sinulle kirje (esim. Hyvä Liisa…..rakkaudella, sinun selkä kipusi). Jos sinulla on syöpä, annan syvän kirjoittaa itsellesi kirje (Rakas Liisa…. Rakkaudella, Syöpäsi)

6. Kirjoita vastineesi tilallesi (Rakas Selkäkipu/Syöpä…. Rakkaudella, Liisa)

7. Voit jatkaa kirjeiden kirjoittelua, kunnes olet kokenut saavasi kivultasi tai sairaudeltasi esiin ne seikat, jotka katsot tarpeelliseksi. Tämä keskustelu on Sisäisen ohjaajasi tuottamaa valoa itsestäsi

8. Kiitä ruumiistasi. Lupaa olla siihen yhteydessä useammin.

Lissa Rankin kiinnittää huomionsa, että kulttuurissamme ei osata kuunnella ruumiin viisautta. Tämä joko siksi, ettemme kuuntele sitä tai emme pidä viesteistä, joita se haluaa kertoa meille. Älypäitten kulttuurissa ihmiset eivät kuule ruumiinsa ääntä. Esimerkiksi jatkuva yskä voi olla kehomme viesti, jolla se yrittää sanoa, että lopeta tupakanpoltto. Kaulassa olevan myhkyrä voi sanoa esimerkiksi, että mene lääkärille. Syöpä tai sydänsairaus voi kehottaa sinua rauhoittamaan elämäsi tahtia.

Ruumiimme oireet voivat olla Rankinin mukaan silta sisäiseen ohaajavalomme. Kun opimme kuuntelemaan kehomme ääniä, saatamme oppia välttämään monia vakavia sairauksia. Henkitlökohtaisesti olen kiitollinen melanoomalleni ja rintasyövälleni. Ne opettivat minulle paljon hyödyllisiä asioita. Tärkein asia on, ettei minulla ole ruumista, vaan olen ruumiini.

Lisää Sisäisetä ohjaaja valosta löytyy tietoa Lissa Rankinin sivustoilta InnerPilotLight.com.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Tikapuut uuteen tietoisuuteen

Tietoisuustaidot eivät ole jotakin, jota opimme vain yhden viikonlopun kurssilla. Sen sijaan ne ovat käytäntöjä, joita meidän tarvitsee harjoittaa joka päivä. Taidot voivat kasvaa jokaisen päivän jokaisena hetkenä ja näin matkaat kohden yhä parempaa elämää. Opit näkemään arjen kauneuden.
Kaikkein tärkein taito on löytää myötätunto omaa itseään kohtaan. Sisäinen teatteri on myötätunnon harjoittamista omia kaikenlaisia kehon ja mielen tiloja kohtaan. Kun opimme (keho)mielitajua, näemme kirkkaammin itseemme kaikkine puolinemme, ja samalla lisääntyy myötätuntomme paitsi itseämme myös muita kohtaan. Mielitajumme kehittyy.

Steve Flowers sanoo Elisha Goldsteinin kirjassa A Mindful Dialogue seuraavasti:

Elämme mentaalisissa ja tunnemaailmoissa, jotka itse aktiivisesti luomme: Me ylläpidämme mielemme totunnaisia tapoja ajatella tarinoissa, joita kerromme jatkuvasti itsellemme. Me tuppamme samaistamaan itsemme täysin tarinoihin, joita toistamme itsellemme. Tätä kautta luomme itsellemme mentaalisia ja emotionaalisia tiloja, jotka tuovat paljon kärsimystä elämäämme… Juuttumalla totunnaisiin mielemme kuvioihin, emme näe elämän todellista olemusta: Olemme jotakin paljon enemmän kuin totunnaiset ajattelutapamme. Hyväksyvä läsnäolo mahdollistaa sen, että löydämme itsetämme tarkkailevan minuuden, emmekä jää kiinni tietoisuutemme tiloihin. Myötätunto mahdollistaa sydämemme rauhoittumisen ja kuljettaa meidät elämään, jossa kykenemme tuomaan lohtua myös toisten elämään.

Sisäinen teatteri alkaa minätilojen kartoittamisesta. Suuri askel itseohjautumisen kehittymiseen on, se että emme samaistu negatiivisiin tiloihimme vaikka vihaan tai ahdistukseen. Sen sijaan tervehdimme niitä kuin vieraita. ”Kas sieltä se taas saapuu, mitä asiaa sinulla on minulle tänään?”
Masentuneella ihminen on melkoisen tiukasti kiinni negatiivisissa laseissa. Niistä voi olla haastava päästä eroon. Jodut tekemään tosissaan töitä silmälasiesi kanssa. Elisha Goldstein sanoo, etteivät he ota mielellään tietoisuustaitoryhmiin masentuneita ihmisiä, koska lasit on hyvä poistaa ennen kuin ryhmään tullaan. Ryhmässä voi saada kuitenkin apua siihen, etteivät masennus jaksot uusi samalla intensiteetillä kuin aikaisemmin.
Masentuneen minätilasta irti pääsemiseen tarvitaan usein toista ihmistä: asiantuntija-apua. Itse en ole pelännyt käsitellä omia tunnetilojani ja tälläkin hetkellä pidän huolta omasta työnohjauksestani. Asiantuntijoiden hallitsemassa kulttuurissa, itse kunkin on kuitenkin hyvä muistaa, ettei hyvä elämä ole näyttöön perustuva projekti. Sen sijaan se on silmien avautumista luoviin ongelmaratkaisutaitoihin ja tähän hetkeen.

Maadoittavien harjoitusten kautta kuten liikunnan ja tukevien, rakkaudellisten ihmissuhteiden avulla, saatat pystyä pääsemään eroon negatiivisen tilan päähäsi asettamista laseistasi. Myös hyväksyvän rakkauden harjoitus omaa itseä kohtaan voi auttaa lasien riisumisessa: Kyllä, minun on lupa olla haavoittuvainen ihminen kaikkine puolineni. Se on ihmisyyttä.

Ihmisenä kasvamista on se, että lakkaa samaistumasta tuhoisiin tiloihin. Kaikki uskonnolliset järjestelmät parhaimmillaan (pois lukien fundamentalistiset näkemykset) ja psykologiset teoriat, mukaan lukien Sisäinen teatteri, ovat vain tikapuita, joiden avulla voit nousta uuteen hyväksyvään ja rakkauden täyttämään tietoisuuteen. Tämän jälkeen voit kyetä elämään elämääsi yhä läsnäolevammin. Saat kasvaa omaan täyteen mittaasi kaikkine puolinesi.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

PS. Jos minätilatyöskentely kiinnostaa, tule mukaan kursseillemme. Harjoitamme luovaa minätilatyöskentelyä tällä kurssilla ja tällä puolestaan teemme minätila kartat ja tutustumme siihen, kuinka minätiloja voidaan hyödyntää pariterapiassa ja -valmennuksessa.