Kuinka kasvat osaksi yhteisöäsi? – Ruoki itseäsi myötätunnolla

Yksilökeskeisessä, täydellisyyteen pyrkivässä, keskinäiselle kilpailulle rakentuvassa kulttuurissamme, hyvin monia kansalaisia hallitsevat sisäiset ristiriitaiset  minuuttamme vahingoittavat mielen fasadit. Näin väittää professori Kristin Neff (2015). 

Toisaalta monessa meissä on täydellisyyttä tavoittelevia puolia, jotka haluavat olla parempia kuin lähimmäisemme. Tätä narsistista asennetta ruokitaan koulutuslaitoksissa.  ET SAA OLLA VAIN KESKIARVOINEN, SINUN TÄYTYY OLLA PAREMPI! Mitä pidemmän CV:n esität, sitä pätevämmin voit todistaa olevasi tärkempi ja parempi kansalainen kuin joku toinen ihminen.  CV:tä aloitetaan nykyään kai jo rakentamaan esikoulussa. Tällä oletamme varmistavamme, että omasta lapsesta tulee onnekkaampi ja parempi ihminen kuin naapureiden kakaroista. Lapsemme voi saavuttaa näin paremman aseman hierarkiassa.

12244162_10153261177386239_1100927433_n

Kristin Neff kertoo kirjassaan (2015) haastattelututkimuksesta, joka tehtiin erään laitoksen yliopistoopettajille. Yli yhdeksänkymmentä prosenttia tutkittavassa yliopistossa olevista opettajista uskoi olevansa parempia yliopisto-opettajia kuin muut saman laitoksen muut opettajat.  Meidät opetetaan kokemaan arvokuutta siitä, että olemme parempia kuin muut. Keski-arvoisuus ei riitä. Eikä tietenkään meille ole hyväksi se, että olemme missään suhteessa keskimääräistä huonompia.  Olisihan se noloa. Siksi meidän täytyy voida vahvistaa jatkuvasti kokemusta paremmuudestamme.

Tämä on vain toinen puoli kolikkoa. Kun taistelemme asemastamme hierarkioissa, ei meissä ole vain näitä täydellisyyteen pyrkiviä puolia. Sisällämme on monenlaisia puolia. Kaikista hienoista suorituksista huolimatta tunnemme monissa tilanteissa surkeaksi.  Tavanomaisesti meillä on (erityisesti meillä naisilla!) myös puolia, jotka jatkuvasti mollaavat, kuinka huonoja, mitättömiä, typeriä, paksuja, rumia ja tietämättömiä me olemme.  Monet meistä on kasvatettu yksilökeskeisessä kilpailukulttuurissamme säälimättömiksi itsemme piiskureksi. Taiwan (konfutselaisuus) on Neffin mukaan pahin piiskurikulttuuri, ja Thaimaa (buddhalaisuus) vähiten piiskaava kulttuuri.  Me muiden maiden kansalaiset sijoitumme johonkin välimaastoon.

Tällainen kurja, itseäni  toisaalta korottava ja toisinaan piiskaava poloinen, olin myös minä. Toisaalta koin olevani parempi kuin muut, erityisesti moraalisesti (oikein jälkeen päin huvittaa)  ja toisaalta päivittäisellä, sälimättömällä itsekritiikillä mollasin ja rankaisin itseäni. Olin nuori ja nätti, vaan aina tunsin itseni huonommaksi, rumemmaksi, paksummaksi, osaamattomammaksi, typerämmäksi, vähemmän seksuaalisesti vetovoimaiseksi ym. kuin muut naiset. Vertasin säälimättömästi itseäni koko ajan muihin ihmisiin. Yleensä sisäisellä puheillani, hallitsevasta puolestani riippuen, joko ylensin itseni tai alensin itseni. Tavallisimmin alensin. Kuinka monta kertaa toivoinkaan olevani joku muu kuin minä!

Tässä yhteydessä tulee mieleeni lääkätieteen tohtori siskoni, joka kertoi minulle eräästä peruskoulun vanhemmille järjestetystä tilaisuudesta. Siellä jokaisen vanhemman piti kirjoittaa paperille viisi asiaa, joissa he ovat hyviä. Siskoni kertoi, että oli järkytys tajuta, ettei hän millään meinannut löytää viittä asiaa itsestään, joissa hän on hyvä. Hän oli niin surkea ihminen. Hän ei osannut mitään oikein kunnolla. Tämän tiedostaminen jälkeenpäin huvitti häntä kovasti.

Tiedättekö mitä?  On äärimmäisen helpottavaa saada tunnustaa olevansa keskeneräinen, rikkinäinen ja epätäydellinen ihminen muiden joukossa.  Mitkään tittelit ja CV:n ansiot maailmassa, eivät tee sinusta sen parempia kansalaisia kuin joku toinen.  Olet vain ihminen ihmisten joukossa. Sinä ja minä, olemme pieniä osia luomakuntaa ja ihmiskunnan tuhansia vuosia vanhaa jatkumoa. Olemme osa samaa ihmisyyttä. Psykiatri Dan Siegel puhuu ”minäme” kokemuksesta.

Hyvä elämä ei rakennu suinkaan vain CV:n ansioille, vaan se versoaa myötätunnosta, sisäisestä eheydestä ja  kokemuksellisesta viisaudesta.  Myötätunnon avulla syyrialainen kuollut lapsi hiekalla tai venäläinen kuollut lapsi räjäytetyn lentokoneen jäännöksissä, ovat piikkejä meidän jokaisen lihassa.

On valitettavaa, että koko elämäntapamme rakentuu vielä tälle hierarkiselle pinnalliselle pirstottujen yhteisöjen, statussymbolien ja   titteleiden ajatukselle. Liian monet ihmiset edelleen suorittavat asiantuntijoiden ohjauksessa elämäänsä.  Luultavasti ihan vain siksi, ettei heillä ole tietoa paremmasta.  Ei ihme, että monella on paha olo ja lääkkeitä kuluu. Ihmiseltä puuttuu myötätuntoinen oman tietoisuuden ohjauskyky.

Parhaillaan vanhat hierarkiset valtarakenteet jo onneksi natisevat. Idealistinen puoleni minua näkee jo kirkkaasti sen, kuinka kulttuurimme on siirtymässä uuteen myötätuntoisempaan ja yhteisöllisempään aikaan. Tietoisuustaidot, mukaanlukien omien tuntojen ilmaisu taiteiden kautta, elävät noususuhdannetta. Emme ole maapallollamme kilpailemassa keskenämme, vaan olemme tekemässä yhteistyötä.  Ahneus ja oman edun tavoittelu eivät ole geeneissämme, vaan voimme halutessamme aktivoida itsessämme olevia ”myötätuntogeenejä”. Myötätunnon oppimisen kautta on mahdollista lievittää yhä enemmän omaa ja toinen toistemme kärsimystä. Juuri sitä olen nyt harjoitellut viimeiset vuodet. Kyyninen puoleni puolestaan ei ole huomannut kulttuurissamme mitään muutosta parempaan suuntaan: Poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa  valitsee edelleen autoritaariset epäterveet kilpailukulttuurin ”minäminä” rakenteet.

Myötätunto vapauttaa. Miten energisoivaa on huomata olevansa samanlainen kärsivä ja keskeneräinen ihminen kuin muutkin. Olen vain ihmisrukka miljardien muiden joukossa. Yksi niistä lukemattomista ihmisistä, joka etsii toiveikkaasti tai toivottomasti merkitystä ja tarkoitusta elämäänsä.  Tätä samaa sisäistä työtä globaalisti teemme me kaikki kansalaiset, uskonnosta, asemastamme ja varallisuudestamme riippumatta. Unelmoimme saavamme kokea elämämme jollain lailla merkitykselliseksi ja tarkoitukselliseksi!

 Jokaisessa meistä asuu sisällämme väkivaltainen moukka.  Tämän onnettoman ei tarvitse lähteä suoltamaan suustaan vihaa tai tekemään itseen tai toiseen kohdistuvia vihatekoja.  Niin kauan kun emme löydä itseämme kohtaan myötätuntoa, on aina riski, että piiskattu ja ruokkimamme moukkamme lähtee rettelöimään.  Siitä tulee terroristi tai sisäinen terroristi.  10-20 miljoonaa ihmistä vuodessa terrorisoi itseään, yrittämällä itsemurhaa ja vielä useammat myrkyttämällä itseään erilaisin addiktioin. Väkivallan tekojen  jälkeen henkilö saattaa kokea entistä enemmän vain syyllisyyttä ja häpeää, ja siksi hän piiskaa itseään vain lisää ja lisää. Some on täynnä armottomien ja piiskattujen lasten vihapuhetta.

Myötätuntoinen suhde muita luontokappaleita kohtaan vaatii myötätunnon kehittymisen omaa rikkinäisyyttä ja keskenkasvuisuutta kohtaan. Erilaisuuden rajat ylittävällä myötätunnolla ja rakkaudella saatamme jonakin päivänä voittaa pahuuden ja vihan. Myötätunnolla teemme tekoja, joilla lohdutamme ja autamme itseämme ja muita ihmisiä.

En olisi minä ilman rikkinäistä menneisyyttäni, ja nykyään iloitsen ja kiitän siitä, että olen juuri  minä.  Kukaan muu ei voi olla samanlainen minä kuin minä, koska vain minulla on minun kokemukseni.  Siksi aion kasvaa yhä enemmän minäksi, siksi, joksi minut on tarkoitettu. Nykyään jo ajattelen päivittäin, että kävipä minulla hyvä tuuri, että synnyin minuksi, enkä keneksikään muuksi ihmiseksi. Ajatella, minulla on ruokaa ja katto päänpäällä, ja voin tehdä päivittäin asioita ja intohimojani,  joita rakastan, esimerkiksi saan kirjoittaa.   Kiitos kuulu monelle ihmiselle elämässäni. Myötätunto on se, jolla ruokin päivittäin itseäni – ja toivon ruokkivani sillä yhä eemmän myös muita!

 

PS.  Kuinka käytännössä voit oppia itsemyötätunnon taitoja?  Lue täältä.

 

Kristin Neff, Self-Compassion, A Proven Power of Being kind to Yourself,  2015 William Morrow

 

Mainokset

Mindfulness, myötätunto ja toivo

On tärkeää asettaa elämäntyölle tavoitteita.  Syvällinen ja kestävä toivo ei nouse vain tavanomaisista tavoista ajatella päämääriä. Sen sijaan se nousee läsnäolosta ja sen luomasta elämän merkityksellisyyden kokemuksesta ja kutsumuksesta.   Kun emme kontrolloi elämää ja tapahtumia, vaan luotamme, että elämä kantaa pienillä teoillamme kohti visiotamme ja missiotamme, siitä syntyy toivo.

Toivo syntyy siitä, että luotat, että asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä. Läsnäolossa luotu visiosi antaa tarvittavaa tilaa toivolle. Voit konkretisoida mielikuvituksesi avulla päämääriäsi pienemmiksi osatavoitteiksi.

Toivo nousee läsnäolosta, mielikuvituksesta ja unelmista, jota täydentää hyvä realiteettitaju. Lempifilosofini Sören Kierkegaard on kirjoittanut: ”Puhun mieluiten lasten kanssa. heistä voi sentään toivoa tulevan järjellisiä olentoja. Mutta ne, joista sellaisia on jo tullut — herra varjelkoon!” Se nousee siitä, että  osaat lasten kaltaisesti mielikuvituksellasi luoda unelmilla erilaisia mahdollisuusikkunoita. Uskallat rohkeasti lähteä elämään erilaisia mahdollisuuksiasi todeksi.

Toivo syntyy siitä, että sinulla on tietoiseksi tehdyt uskomukset, arvot ja visiot elämässäsi, joita kohden ohjaat elämääsi.  Kuolemankin äärellä, sinulla voi olla toivoa. Tällöin toivo löytyy yliyksilöllisistä ikuisista merkityksistä. Läsnäoleva elämä kantaa jokaisessa tilanteessa.

Toivo organisaatiossa lähtee siitä, että sinussa on osia, joiden kanssa olet sinut. Tällainen osa sinua puolestaan on sinut yrityksen arvojen ja visioiden kanssa. Parhaimmillaan työ on oman kutsumuksen todeksi elämistä.  Et elä vain porkkanoilla, vaan kutsumus rakentuu läsnäololle, toivolle ja myötätunnolle.

12167497_10153214471806239_1609950035_n

Energiaasi  valuu hukkaan, mikäli et tunne mukavaksi yrityksen arvioita ja visioita. Tällöin olet joko väärässä työtehtävässä tai väärässä työpaikassa. Joskus  ongelma puolestaan on se, että yrityksen käytäntö ei vastaa sen julkiarvoja eikä visioita. Käytännöt eivät vastaa julkista annettua kuvaa. Tällöin kysymys on huonosta tai epäeettisestä johtamisesta. Tällainen työpaikka voi tuottaa työntekijöissä sisäistä ristiriitaa.

Henkilökohtainen hyvinvointi, myötätunto ja toivo rakentuu monien läsnäolon tutkijoiden mukaan juuri sille, että ihminen tajuaa sen, kuinka oman mielen eriasteisesti ja -lailla tunnelatautuneet kokemustilat ovat vuorovaikutuksessa ympäristön, sisäisen kokemuksen, odotusten ja sosiaalisten tapahtumien kanssa. Sisäisten tilojesi välinen vuorovaikutus ja työtiimisi kanssa vuorovaikutus sujuu jouhevasti ja tietoisesti. Tajuat itse työssäsi, mikä ulkoinen ärsyke laukaisee sinussa tietyn tehottoman ”mindless” tilan, ja osaat tietoisesti valita, haluatko ottaa vastaan sen viestin vai valitsetko toisen tilan.  Voit tietoisesti samaistua sellaiseen , joka sopii sosiaaliseen tilanteeseen parhaiten ja kykenee läsnäoloon.  Et reagoi reaktiivisesti vaan proaktiivisesti, harkiten.

Ideaalisessa Toivon organisaatiossa työntekijät toteuttavat kutsumustaan. Tosiasia kuitenkin on, että tämä on vain ihanne, jota kaikki ihmiset/organisaatiot eivät onnistu koskaan täydellisesti toteuttamaan. Olemme tuomitut ikuiseen keskeneräisyyteen yksilöinä ja yhteisöinä. Tietoinen läsnäolo voi kuitenkin antaa meille keinot ihanteemme lähestymiselle.

Kun toivottomuus meinaa iskeä, huomaat,  osaat valita läsnäolon. Tämä ei ole aina helppoa tehtävä. Tiedän sen kaksi kertaa syöpädiagnoosin saaneena.  Hetkeksi voivat elämäsi käsikirjoituksen konsptit mennä sekaisin.  Voi iskeä vaikka pelko- jopa kauhutila. Olemisen kriisi. Läsnäolon taitojen kartuttua on mahdollista, että  toivosi palautuu nopeammin: kimmoisuutesi paranee juurevuutesi avulla.

Toivon organisaatiossa mindfulness ilmenee hyväksyvän läsnäolon älykkyydellä ja tunnetaidoilla. Läsnäolo on ankkuroitava käytännön todellisuuteen. Hyväksyvä läsnäolo työssä on on sitä, että  otat huomioon toisen ihmisen erilaiset unelmat ja toiveet. On haastava olla myötätuntoinen erilaisia ihmisiä kohtaan.

Tietoisuustaitojen harjoitusten kautta tulet tietoiseksi, siitä, kuinka sisälläsi toimii erilaisia rinnakkaisia opittuja kokemustiloja käyttäytymismalleineen,  jotka vaikuttavat itsehyväksyntään ja -luottamukseen sekä sosiaalisiin taitoihimme.  Nämä mielen tilamme, vaikuttavat vuorovaikutuksemme luonteeseen ja elämämme tyytyväisyyteen.  Kun tunnistat hyväksyvän läsnäolon ilmapiirissä  ylimielisyytesi, perfektionismisi, omahyväisyyteesi jne. huomaat, sinun ei tarvitsekaan antaa valtaa niille.  Sen sijaan voit olla valita itsesi toisin.

Myötätunnon, toivon ja myötätunnon harjoittaminen on erityisen tärkeää nykyisessä epävarmassa työelämässä.  Kun näitä taitoja olet hankkinut itsellesi, et rakenna elämääsi katoaville arvoille, vaan kestäville arvoille. Näin voit selvitä vaikeistakin elämäntilanteista. Yhä useammalle perustoimeentulon lisäksi on tärkeää, että elämässä saa elää omia todellisia elämänarvoja mielekkääksi käytännön elämäksi.

Kun onnistut yhdistämään erilaiset tilasi läsnäolevasti, huomaat yliyksilöllisen olemuksesi:   Olet pieni mutta merkityksellinen luontokappale muiden loputtomien olentojen joukossa ja historiallisessa ketjussa. Olet osa ihmiskunnan ja luonnon ikuista jatkumoa.

Toivovalmennuksesta® – mindfulnessia organisatioon tietoisuustaitokoulutuksesta – lisää tietoa täältä.

Luettavaa:

The relationship of hope to self-compassion, relational social skill, communication apprehension, and life satisfaction
Laura R. Umphrey · John C. Sherblom

Tietoisuustaitoja paketoituna kahteen pieneen pakettiin

Tässä eräs monipuolisempia tietoisuustaito-mindmappejä, joita minä olen nähnyt.  Kartan on tehnyt Kuvajaisen Minna Lahden Ammattikorkeakoulusta.

TIETOISUUSTAIDOT MIND MAP_pdf(2)

Tässä puolestaan on englanninkielinen yhteenveto Ellen Langerin mindfulnessista. Hänen käsityksensä on sosiokognitiivinen, eli se poikkeaa meditatiivisesta mindfulnessista. Hän nojaa teoriansa tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta puhtaasti länsimaiseen psykologiseen perinteeseen.  Nämä kaksi suuntausta ovat kulkeneet suht itsenäisesti nätisti rinnakkain jo kolmisenkymmentä vuotta.  Kirjoitin muuten eilen näistä kahdesta eri hyväksyvän läsnäolon tyylistä toisessa blogissani Mielen monet puolet.

Tarinaa Sioux intiaanien kapaloista ja hirven syömistä koivun taimista

Sioux-intiaanien lastenkasavatukseen kuului, että poikavauvat sidottiin tiukkaan kapaloon yhteen ikävuoteen saakka. Heitä myös itketettiin paljon. Tästä seurasi, että varttuessaan näistä lapsista tuli hyvin aggressiivisia. Juurikaan muunlaisia tunneilmaisuja heillä ei ollut. Tämä heimon kulttuurin kannalta tarkoituksenmukaista: siouxit olivat soturikansa. Pojista kasvatettiin vain sotureita. Siouxit olivatkin kuuluisia sotaisuudesta. He eivät tulleet sotaisuutensa vuoksi toimeen muiden ympäröivien heimojen kanssa. Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla käydyt suuret intiaanisodat käytiin nimenomaan siouxeja vastaan.

Nyt vedän yhtäläisyysmerkkejä suomalaiseen kulttuuriin. Suomalaisuus on ollut tuhannen vuoden ajan pellonraivausta ja kaskeamista. Tämä on vaatinut miehiltä tietynlaista mielenlaatua ja asennetta. Tunneilmausten näyttäminen ja esiintuomisen vähyys on suomalaisille miehille hyvin tyypillistä. Se on tietynlaisen kasvatuksen tulosta. Niiden näyttäminen ja purkautuminen kanavoitui työntekoon. Tätä on sitten kutsuttu suomalaiseksi sisukkuudeksi.

(Edellinen tarina on  Facebook-ystäväni Ilkka Hallamäkisen luvalla hänen facebook-kommenttinsa.  Sioux-tarina on hänen mukaansa psykoanalyytikko Erik Eriksonilta)

 *
Olemme, paitsi suomalaisten miesten kasvatuksessa,  myös lääketieteessä, mitätöineet vuosisatoja ihmisen tunteita. Asianmukaistakin tunneilmaisua on luokiteltu vain hysteeristen naisten ominaisuudeksi.   Nykyisissä monitieteellisissä integratiivisissa näkemyksissä terveydenhuoltomme parantajan  tulisi olla  paitsi luonnontieteitä hallitseva ruumiin asiantuntija, myös erilaisten tunnetilojen – sekä potilaansa että omien – asiantuntija.
*
Sioux-tarinasta huomaamme, että tunteet ovat eettisen toiminnan ytimessä (Sitä vain miettii, minkälaisissa kapaloissa tämän ajan terroristit ovat joutuneet kasvamaan.) Nykyisessä narratiivisessa eli ”tarinallisessa” etiikassa ymmärrätetään varsin hyvin identiteettitarinamme käyttäytymistämme ohjaava puoli.  Epigenetiikasta ja psykoneuroimmunologiasta tiedämme senkin, että tunnetilamme ohjaavat paitsi terveyskäyttäytymistämme, myös melkoisessa määrin sairauksiemme puhkeamista ja niistä parantumista. Epäedulliset kiintymyssuhteemme,  eli epäonnistunut tunteiden peilaus lapsuudessa, johtaa paitsi psyykkiseen pahoinvointiin, kuten aggressioon tai masennukseen,  myös fyysisen sairastavuuden lisääntymiseen. Se, että jokainen lapsi saisi mahdollisimman hyvän tunnetilojen peilauksen, säästäisi valtavan määrän terveydenhuollon kustannuksia.
cc wikipedia
 *
Koskaan ei ole liian myöhäistä peilata kokemuksiaan. Erityisesti hoitoalalla olevien tulisi sisäistää tämä mahdollisuus. Tunnelatautuneet kokemustilamme ovat nimittäin terveydenhuollon ammattilaisen laadukkaan hoitotyön ja  eettisen toiminnan lähtökohta.
*
Puhutaan eettisestä hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta, mikä tarkoittaa:
1) Olemme herkkiä tunteille kliinisessä jokapäiväisessä työssämme.
2) Huomioimme ja ymmärrämme, kuinka tunteemme ovat merkityksellisiä vastaanottotyössämme.
3) Osaamme sanoittaa tunteita eettisesti tärkeinä potilastyömme hetkinä.
4) Olemme peilaavia tunnetiloille, ymmärrämme niiden luovat ulottuvuudet mutta myös rajoitukset.
5) Olemme rohkeita.       (kts.  Emotions, Narratives and  Ethical Mindfulness)
*
Tuo rohkeus listan viimeisenä on kiintoisa.  Meillä lääketieteilijöillä on suuret normatisoivat paineet. Harva uskaltaa astua ulos ruodustaan, koska pelkäämme leimautumista ”huu-haa-tieteilijöiksi”.  Meidät on koulutettu siihen, ettemme saisi käyttää omaa luovaa ajatteluamme, vaan meidän tulisi jokaisessa lauseessamme aina viitata johonkin uskottavaan ulkopuoliseen koululääketieteelliseen lähteeseen. Tämä, ettei ihmiset osaa kuunnella enää omaa sisäistä viisauttaan, on oikeastaan eräs uusavuttomuuden laji. Vaikka rakastan eri filosofeja ja lääketieteen tutkijoita, tärkein viisauteni ja eettisyyteni lähteeni on oma ruumiini ja sen sisältämä kokemusviisauteni.
*
Tunnetaitojamme voi sekä potilas että hoitohenkilökunta kehittää, paitsi mielikuvaharjoitusten ja meditaation, myös tietoisesti läsnäolevan luovan toiminnan, kuten peilaavan kirjoittamisen kautta: olemme avoimia hyväksyvästi ja luovasti tunnelatautuneille erilaisille kokemustiloillemme.
*
Tunnistetut kokemustilamme ovat silta eri maailmankatsomusten välillä. Annamme  tietoisen muodon ristiriitaiselle sisäiselle kokemuksellemme.  Kokemustilamme aktivoituvat erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, ja ne ovat paitsi mielensisältöjä (vaikkapa vihaisia ajatuksia) myös fysiologisia tiloja (adrenaliinia, kortisolia). Terveytemme kannalta ei ole yhdentekevää, elämmekö kokemustilojemme synnyttämää ”uhritarinaa”  vai ”Fenix-lintu nousee tuhkasta” tarinaa.  Tarinoillamme on merkitystä.
 *
Jokaisella meistä on erilaiset kapalomme – enemmän tai vähemmän epäonnistuneet kiintymyssuhteet.  Meidän ei tarvitse jäädä kapalotarinoittemme uhreiksi, vaan voimme työstää tarinoitamme paitsi terapiassa,  myös itseohjautuvasti. Meitä voidaan opettaa tietoisuustaitoihin, jolloin voimme itse jatkaa keskeneräiseksi jäänyttä kokemustilojemme peilausta, aistimalla, havainnoimalla ja luokittelemalla erilaisia tunnelatutuneita kokemustilojamme.
 *
Kärsin nuoruudessa monenlaisista tunneongelmista. Voin muun muassa huonosti  Helsingin Yliopiston hammaslääketieteen laitoksen autoritaarisessa ilmapiirissä.  Jälkeenpäin olen tajunnut, ettei minussa ole ollut mitään sen kummempaa vikaa kuin se, etten osannut sanoittaa sisäisiä tilojani.  Vielä taimina kasvavien kokemustilojeni vastavuoroinen peilaus oli jäänyt keskeneräiseksi.   Riivitty, hirven syömä koivuntaimi, voi kasvaa onneksi vaurioistaan huolimatta ihmeen kauniiksi aikuiseksi ja erikoiseksi puuksi.
 *
Ongelmani oli, että tiesin hirveästi ulkonaisia asioita, mutta sisäisyyteeni oli huonosti kehittynyt. Väitän, etten ole ollut yksin tilanteessani. Moni tietää tänä päivänä valtavasti ulkoisesta maailmasta, muttei  osaa olla hyväksyvästi läsnä omalle sisäiselle kokemusmaailmalleen.
 *
Lääketieteilijöitä tulisi kouluttaa sekä kriittiseen että luovaan ajatteluun.  Emme voi tietää kaikkia maailman asioita, vaan meidän täytyy oppia sietämään tiedollista epävarmuutta.  Kriittinen ajattelu sisältää ymmärryksen siitä, että oppimamme tietoperinne, on vain yksi tärkeä perinne muiden joukossa.   Voimme oppia tunneviisautta ja suhteellisuuden tajua olemalla avoimina uteliaina, ja aloittelijan asentein, maailmankaikkeuden eri äänille.  Kokonaisvaltaista parantamista emme opi tietokoneen näyttöön katsomalla vaan olemalla avoimena omille ja potilaittemme tarinoille. Peilaamme jatkuvasti hyvin kehittynyttä realiteettitajuamme muihin elämänkatsomuksiin ja viisausperinteisiin.
 *
Käytännössä tämä merkitsee, että hyväksyvästi peilaamme  ja rakennamme jatkuvasti eheämmäksi omaa sisäistä kokemusmaailmaamme, ja sen tarinaa. Rakennamme itsellemme hyvän, väkevän ja elämäämme kannattelevan identiteettitarinan, Elämän eepoksen.  Lähdemme mukaan  narratiiviseen prosessiin, jossa eettinen silmämme – mielitajumme – päivä päivältä kehittyy. Meissä kaikkissa, sekä potilaissa että lääketieteen ammattilaisissa, voi peilaavan tietoisen läsnäolon kautta tapahtua jatkuvaa muodonmuutoksellista kokonaisvaltaista oppimista.
 *
Mitä on muodonmuutoksellinen oppiminen?
*
  • Se on sitä, että kykenemme peilaamaan erilaisia tunteitamme, uskomuksiamme ja  asenteitamme, jotka ottavat tietoisuudessamme tilasidonnaisen muodon.  Opimme, kun havainnoimme, aistimme ja nimeämme kokemustilojamme,  ja tutkimme niitä avoimen uteliaana. Puramme vanhoja uskomuksiamme, jolloin näemme jopa kirkkaasti sen kapalon, mihin meidät on lapsuudessa kapaloitu.  Kas, alakulo nousee… Mitä se ajattelee maailmasta? Milloin se on syntynyt? Mitä se haluaa minusta? Nyt tulee innostus, ja nyt viha… Hyväksyvän itsetutkimuksen kautta syntyy uusia integraaleja – yhdistyneitä – tiloja, kokonaisvaltaista viisautta.
  • Muodonmuutoksellisen oppimisen kautta kykenemme sietämään yhä paremmin ristiriitaista sisäistä kokemustamme, elämän kaoottisuutta ja  monimerkityksellisyyttä. Me hyväksymme sen, että ei ole vain yhtä oikeaa näkökulmaa todellisuuteen vaan on monia sellaisia. Tämä vapauttaa meidät sietämään elämän epäennustettavuutta ja tiedollista jatkuvaa epävarmuutta. On ahdistavaa kun täytyy yrittää olla aina oikeassa. Samalla paranee myös dialogin taitomme ja tasavertainen yhteistyökykymme muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.  Kykenemme moniammatilliseen yhteistyöhön, ja parannamme kokonaisvaltaisesti sekä itseämme että potilaitamme.
     *

Lääketiede on lääkärin tärkein työkalu, mutta se on vain yksi osatotuus muiden joukossa. Sen kun oivalsin, niin hammaslääkärin vastaanoton hoitohuoneestani kasvoi näyttämö, jossa näytellään potilasta parantavia näytelmiä. Joskus voi potilaan terveyden kannalta olla huomattavan paljon tärkeämpää, että kysyn potilaaltani draamassamme  ”Mitä sinulle muuten kuuluu?” kuin se, että vetäsen oikeaan yläneloseen kahden pinnan yhdistelmämuovipaikan.

*

Tietoisuustaidot facebookissa.

 *

LUETTAVAA JA LÄHTEITÄ:

  • Monograph, Chaos to capability, Educating Professionals for the 21st Century, Jay Martin Hays
  • Emotions, Narratives, and Ethical Mindfulness Academic Medicine, June 2015, vol 90, Issue 6, Guillemin, Marilys MEd, PhD; Gillam, Lynn MA, PhD
  • Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kati Sarvela, Kuumussa Virtaa Oy, 2013

Tietoisuustaitojen kaksi tietä hyväksyvään läsnäoloon

ELÄMÄN MYRSKYT

Joulut%E4hti+punainen+75488
Kun sairauden tai kriisin kaoottisen kokemuksen aikana kohtaat erilaiset tunnelatautuneet kokemustilasi, on kokemus samanlainen kuin tuntisit olevasi myrskyn silmässä. Tai hurrikaaniin, niin kuin James Welwood kirjoittaa. On helpottavaa tietää, että keskellä hurrikaania on rauhallinen, seesteinen ja levollinen paikka. Kun mielettömästä tuulesta huolimatta jatkat sitkeää kävelemistäsi, löydät myrskyn keskeltä itsellesi levon.  Meditoiden voit pysyä jopa pitkään tässä levollisessa tilassa! Välillä ehkä vain sivuat myrskyn reunaa. Joskus joudut uudestaan myrskyyn, mutta nyt askeleesi voivat olla jo vakaammat.

Edellinen pyörremyrskyni minulla oli melanoomadiagnoosini aikana. Nykyään jo hyväksyn että, että sisäinen ilmanalani on vaihteleva. Olen joutunut tekemään paljon töitä, jotta saan kaaottisten elämänvaiheitteni aikana tietoisuuteni erilaiset tilat ohjaukseeni. Olen saanut olla jo vuoden taas rauhassa harjoittaen lähes päivittäin tietoisuustaitoja.  Nyt tiedän, on tietoisuustaitojen kaksi tietä ulos myrksyn silmästä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

KAHDENLAISIA TIETOISUUSTAITOHARJOITUKSIA   (STL JA PTL)V

Joulut%E4hti+punainen+75488

Voin tehdä päivittäin harjoituksia, joilla sieluni saa levon. Näitä harjoituksia kannattaa tehdä  ennaltaehkäisevästi, sillä aivojamme täytyy bodata, jotta me kestämme entistä vakaimmin askelein vastaamme tulevat myrskyt.

Etsin luovasti kirjoittaen ja lukien, aloittelijan asenteella, päivästä toiseen, uusia käsitteellisiä tapoja hahmottaa sisäisiä meditatiivisia tietoisuustaitoharjoituksia. Toisin sanoen teen PTL:ää. Löysin nimittäin tällä kertaa James Welwoodilta kaksi tapaa harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa. Ne molemmat luen tietoisuustaitoihin. Voimme harjoittaa syvää tietoista läsnäoloa (STL, deep mindfulness) tai peilaavaa tietoisen läsnäolon itsetutkiskelua (PTL, mindful self-reflection).

Sekä STL:ää että PTL:ää harjoitamme, jotta löydämme jakamattoman tilan sielustamme; aukaisemme tilaa laajemmalle ehdollistumattomalle tietoisuudelle. Voisin kai käyttää sielu-sanan sijaanmieli” sanaa, mutta käytän tarkoituksellisesti sanaa sielu. Haluan nimittäin korostaa kaiken elämän, myös ihmiselämän, pyhyyttä ja perimmäistä henkistä olemusta.

Tietoisen läsnäolon harjoittajat helposti luulevat, ettäteemme syntiäkun ajattelemme ajatuksia tai koemme tunteita harjoitellessamme läsnäolon taitoja. Asia ei ole kuitenkaan näin. Welwoodin mukaan voimme löytää suhteen ehdollistumattomaan sisäiseen läsnäoloon kahta tietä, STL:n suoraa tietä pitkin (esimerkiksi hengitysmeditaatio, kehomeditaatio, läsnäolo arjen askareissa) tai PTL:n suhteellisen tietoisuuden tien kautta, jossa peilaamme kokemuksiemme luovasti. Olemme täysin hyväksyvästi hereillä tunnelatautuneille kokemustiloillemme niiden ajatuksineen, ja voimme puhaltaa ne jopa luovaan leikkiin. Tähän jälkimmäiseen PTL:ään luen taideterapeuttiset menetelmät, esimerkiksi Jungin aktiivisen mielikuvituksen, Sisäisen teatterin sekä vaikkapa autenttisen liikkeen ja länsimaisen mietiskelytradition Lectio Divinan.

WP_20141202_008[1]

Valaistuminen ei ole Welwoodin mukaan mikään ihanne päämäärä, täydellinen mielentila tai henkinen korkein tila, vaan se on matkamme täällä maankamaralla. Se on kätkettynä prosessiimme, tiehemme, jossa heräämme kaikkeen siihen, mikä saa meidät täydellistymään suhteessamme siihen. Jotta pääsemme kiinni tietoiseen läsnäoloon elämässämme, täytyy meidän harjoittaa läsnäolon hetkiä jokaisena päivänä.

Joulut%E4hti+punainen+75488

TIETOISUUSTAIDOT MUODOSTAVAT SILLAN VIISAUSPERINTEIDEN VÄLILLE

Joulut%E4hti+punainen+75488

Perinteisesti ajatellaan, että tietoinen hyväksyvä läsnäolo on uskonnotonta. Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on riisuttu uskonnollisista merkityksistä. Näin se onkin, kun ajattele asiaa STL:n näkökulmasta, mutta kun katsomme asiaa PTL:n näkökulmasta, on asia tyystin toinen. Löydämme PTL:n menetelmiä hyväksi käyttäen rakkaudellisen aloittelijan dialogisen asenteen elämäämme ja koko maailmaan. Suostumme avautumaan koko maailman viisausperinteiden kirjolle. Kieltäydymme uskonnollisesta ajattelusta, jossa erilaiset uskonnot taistelevat tai kilpailevat keskenään. Kieltäydymme myös ajattelemasta vain luonnontieteellisesti, mikä loukkaa – Skolimowskia lainatakseni – elämän pyhyyttä.

Olen kristinuskon ystävä. Olen täysin tietoisesti tehnyt tämän valinnan, ja pystyn täysin järkeenkäyvästi perustelemaan valintani. Uusi Testamentti on minulle rakkauden ja läsnäolon runoutta, joka on kyllästetty erilaisin vertauskuvin. Olen osa esi-isieni kristinuskon ystävien jatkumoa.

Tiesitkö, että metaforat eli vertauskuvat ovat aivojemme työhevosia. Kaikki kieli on perimmiltään metaforista. Mitä paremmin kykenemme uteliaasti ja läsnä olevasti vertauskuvin käsitteellistämään maailmaa, sitä onnellisemmin elämme. Metaforat ovat kuitenkin vain työhevosia, meidän ei pidä takertua niihin, koska totuutta emme koskaan voi vangita, voimme vain lähestyä sitä erilaisten näkökulmien ja niiden vertauskuvien tikapuita pitkin.Tämän jälkeen meidän pitää tyrkätä tikapuut pois ja luottaa, että saavuttamme uusi läsnäolo kannattelee meitä. Omat tikapuuni pyhyyteen muodostaa kristinuskon käsitteet ja tietoisuustaidot.

Vaikka olen kristinuskon ystävä, pidän tärkeänä dialogisuutta muiden uskontojen, ja tietty, myös tieteen kanssa (tiede kehittää realiteettitajua). Minussa on myös esimerkiksi buddhalaisuuden ystävä, se on vain huonommin kehittynyt kuin tämä kristinuskon ystäväni. Thich Nhat Hanhin sanoin, pidän erityisesti banaaneista (= minulle kristinusko), mutta haluan välillä maistaa myös mandariineja, omenoita ja päärynöitä.

Minulle Kristuksen lähetyskäskymenkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsikseni – ei toden totta tarkoita sitä, että minun täytyisi viedä miekalla kristinuskoa eteenpäin. Minulle lähetyskäsky merkitsee rakkaudellisen läsnäolon viestin dialogista eteenpäin viemistä. Väkivallattomasta rakkaudesta voi puhua monin kielin ja käsittein. Rakkaudellisen läsnäolon harjoittaminen tietoisuustaitona on silta, joka voi ylittää eri uskontojen ja muiden viisausperinteiden, kuten tieteen, rajat.

Tämä Desmond Tutun ja Dalai Laman video sai minut kyyneliin. Heidän dialoginen läsnä olonsa on  sitä mitä tarvitsemme lisää tässä maailmassa. Emme tarvitse oikeassa olemista vaan läsnäoloa. Uskonnot ovat vain valon filttereitä, niin kuin Henryk Skolimowski kirjoittaa. Ne ovat suhteellisen läsnäolon työkaluja. Mikään niistä ei tavoita valoa yksin ja kokonaan.

Edelleen jatkan nerokkaan ekofilosofin, Henryk Skolimowskin ajatuksia. IInstitutionalisoitunut uskontomeillä kotoinen kirkkommeon ottanut oikeudet henkisyydestä ja valosta itselleen. Jumala ja Jeesus muuttuivat vähitellen instituutioiden tavaramerkeiksi ja joskus jopa ala-arvoisen mainonnan ja oikeassa olemisen välineiksi. Ja siksi ne ovat kirkon tavaramerkkeinä muuttuneet valon tyranneiksi ja niiltä on kadonnut matkalla liian usein pyhyys. Uskon, että luterilaisen kirkon maine palaa, kun teemme uuden uskonpuhdistuksen, jossa kiellämme valon pyhyyden alistamisen jonkun instituution yksinoikedeksi. Avaudumme dialogiseen olemiseen, jossa me globaalisti olemme kaikki uskonnosta riippumatta saman puun lehtiä, jotka värisevät tuulessa kukin omalla tavallaan.

Yliopistot puolestaan ovat ottaneet materialistisella maailmankatsomuksellaan ja sen yksipuolistavalla kielenkäytöllä yksinoikeuden tietoon.  Se on Skolimowskin mukaan myös elämän pyhyyden halventamista.  On surullista, kuinka monet akateemiset ihmiset kadottavat oman sisäisen viisautensa ja luovuuteensa alistaessaan itsensä tunteettomalle tieteelle.

Tietoisuustaidot facebookissa.

James Welwood, Toward a psychology of awakening: Buddhism, psychotherapy, and the path of personal and spiritual transformation. Boston: Shambala Publications.

Henryk Skolimowski, Let there be Light, The Mysterious of Cosmic Creativity, Wisdom Tree, 2009

Sarvela, Kati, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy, 2013