Sisäisen teatterin sanastoa

Äherrän Sisäinen teatteri -kirjan viimeistelyn parissa.Sisäinen teatterihan on psykodynaaminen työkalu itsetuntemukseen. Se on luovaa meditaatiota, joka hyödyntää länsimaista psykoterapia perinnettä.   Alla sen sanastoa, josta aika paljon jo saa selkoa mitä sen sisältö on oleva.

cc iceman_forever

Addiktio = Pakonomainen tarve johonkin terveyttä tai hyvinvointia vahingoittavaan toimintoon. Esimerkiksi huumeiden tai alkoholinkäyttö voi olla pakonomaista. Yleensä addiktiosta luopuminen tuottaa vierotushoireita. Esimerkiksi luova kirjoittaminen tai urheilu kohtuullisessa määrin voi olla ”terveellinen addiktio”, mutta myös terveellinen addiktio voi saada ”epäterveet” mittasuhteet.

Aktiivinen mielikuvitus = Tapa harjoittaa tietoisuustaitoja. Menetelmä tunnetaan parhaiteen Carl G. Jungin menetelmänä, mutta ihmiskunnan historiassa on useampia hengellisiä tai henkisiä traditioita, jotka ovat hyödyntäneet ihmisen aktiivista mielikuvitusta. Jungin menetelmässä ihminen heittäytyy valveuneen, jolloin tietoisuus spontaanisti henkilöi mielikuvituksen materiaalia tarinaksi. Sisäisessä teatterissa hekilöitymien, minätilojen, syntymistä helpotetaan erilaisin menetelmin, mitä kautta moni ihminen voi saavuttaa helpommin yhteytensä tiedostamattomaan mielensä alitajuiseen materiaaliin. Menetelmä hyödyntää hypnoterapiasta tuttua Ego state -terapiaa, ja itsehypnoosissa kirjoittaminen voi saavuttaa olemuksen, joka muistuttaa hypnoosissa tapahtuva automaattista kirjoittamista. Tässä tietoisuuden muuntuneessa tilassa, luovassa kirjoittamisen tilassa tai psykodraamallisessa transsissa, tiedostamaton alkaa tuottaa minätilojen avulla spontaania uutta oivallusta. Tätä kautta ihmisen tietoisuus laajenee ja itsetuntemus sekä elämänymmärtämys lisääntyy. Aktiivista mielikuvitusta on hyödynnetty myös oppimisprosesseissa (esim. Rudolf Steiner). Sisäinen teatteri hyödyntää sekä jungilaistyyppistä terapeuttista aktiivista mielikuvitusta että steinerilaista oppimisprosessien aktiivista mielikuvitusta.

Arkkityyppi = Hahmon, käsitteen tai asian alkumuoto tai -malli. Ne ovat usein alitajuntaisia mielensisältöjä, jotka ohjaavat käyttäytymistämme – usein tietämättämme. Niitä emme voi rationaalisesti käsitteellistää, mutta mielikuvituksemme avulla voimme antaa niille fantasiamuotoa esimerkiksi tarinoin, runoin ja kuvin. Sisäisessä teatterissa pyritään lisäämään näiden, meitä ohjaavien mielen mallien, tiedostamista. Jungin mukaan kokemusperintömme siirtyy sukupolvelta toiselle arkkityyppien välityksellä myytein, saduin ja tarinoin.

Dialogi = Dialogi on Sisäisessä teatterissa teatraalista vuorovaikutusta, jossa ihminen pyrkii saavuttamaan aktiivisen kuuntelun ja vuorovaikutuksen kautta uusia itseymmärryksen tiloja. Dialogia voi siis käydä paitsi toisten ihmisten tai oman itsen ristiriitaisten osien, minätilojen, kanssa. Paneutumalla dialogin filsofiaan (esim. Martin Buber, Paul Freire, Mikhael Bakhtin) voit avata itsellesi uutta ymmärrystä paitsi dialogista myös Sisäinen teatteri-prosessista. Sisäisessä teaetterissa ajatellaan ihmisen perimmäisen olemuksen olevan dialogista.

Dissosiaatio = Dissosiaatiolla tarkoitetaan sitä, että ihminen irrottautuu emotionaalisesta ja/tai fyysisestä kokemuksestaan. Ihminen saattaa esimerkiksi onnettomuustilanteissa spontaanisti irrottautua kokemuksestaan, millä hän suojelee psyykettään. Syvimmät minätilat voivat olla täysin irrottautuneena, dissosioituneena, päivätietoisuutemme ulkopuolelle. Tietoisuuden laajeneminen tapahtuu, kun enemmän tai vähemmän unohdetut tunneptoiset minätilat yhdistetään osaksi tietoista minuutta. Tällöin saattavat esimerkiksi ahdistavat tunteet lakata haamuina vainoamasta tietoista mieltämme. Tiedostamattomat minätilamme ovat erityisen haitallisia silloin, kun ne sabotoivat tavoitteisiimme suuntautumistamme. Minätilat edustavat jatkumoa, jossa osa tiloista voi olla hyvinkin tietoisia, ja osa puolestaan lähes täysin unohdettuja. Niiden dissosiaatioaste siis vaihtelee. Kun ihminen saa kosketuspintaa psykodraamallisessa transsissa unohtamiinsa osiin, vapautuu prosessissa energiaa. Kun syviä, hyvin traumaattisia tiloja yhdistetään osaksi minuutta, ihminen hyöytyy terapeutista. Joskus nimittäin prosessi voi olla uudestaan traumatisoiva, mikäli ihmisellä ei ole riittävän vahvaa aikuista osaa itsellän. Psykodraamallisessa transsissa ollaan tekemisissä dissosiatiivisten ilmiöiden kanssa. Myös normaalissa päivätajunnassa ihminen välillä dissosioi itsensä esimerkiksi autoa ajaessa dissosioitunut puoli ohjaa autoa ja tietoinen mieli unelmoi tai suljemme vaikkapa tietoisuudestamme osan, joka tiedostaa partnerimme alkoholismin tai uskottomuuden. Ongelmia meille syntyy arkielämäämme, kun dissosioituneet tilamme tietämättämme sabotoivat elämäämme.

Ego = Tietoisuutemme se osa, joka toimii realiteettiperiaatteella. Ego on parhaimmillaan tietoisen minämme gravitaatiokeskus, monesta tilasta yhdistynyt metatila. Se sopeuttaa käyttäytymisemme ulkoiseen maailmaan sellaiseksi, että toimintamme on sosiaalisesti hyväksyttävää. Egomme on hyvin kehittynyt silloin, kun sillä on totuudenmukainen kuva omasta itsestä: Ihminen tuntee osansa. Hän on saavuttanut sopusoinnun sisäisten ristiriitaisten osiensa kanssa, joskus kompromissien kautta. Hän tunnistaa minätilansa. Terveelle egolle oman kuvansa rakentavalla ihmisellä on myös realistinen kuva toisista ihmisistä. Hän ei siirrä tunteitansa muihin ihmisiin (vihan tunteet, toisen ihmisen gurunomainen ihannointi). Tämä näennäinen sopusointu ei ole pysyvää, vaan ihminen joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan itsensä kanssa uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Vanhoja tiloja siirtyy teatterin takahuoneeseen ja uusia tai uudistuneita tiloja tulee näyttämölle.

Egotila = Kts. minätila

Ego state -terapia = Minätilojen eli egotilojen hypnoterapiaa. Terapiaa, joka hyödyntää hypnoositilaa, mielen dissosiaatioilmiöitä, kuten minätiloja. Sisäisen teatterin perusolettamus on, että luova minätiloja hyödyntävä kirjottamistila on eräs meditatiivinen itsehypnoositila, jossa ihminen voi lisätä omaa itseohjauksellisuuttaan. Sisäinen teatteri on individuaatioprosessia, itsetuntemuksen lisäämistä tutustumalla omiin minätiloihin.

Ekososiaalinen käänne = Kulttuurissamme tapahtuva siirtymä kohti holistista kultuuria, jossa ymmärretään biologisen, mielellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen ympäristön vuorovaikutuksellinen merkitys kaikkien luontokappaleiden hyvinvoinnille. Ne kaikki kietoutuvat yhteen toinen toisiinsa siten, että esimerkiksi että ympristötuho tuhoaa paitsi luontoa myös ihmisluontoa ja hänen kokonaisvaltaista terveyttään.

Eksistentiaalinen = Olemassaoloon liittyvä

Emansipoitua = Ihminen kasvaa riippumattomaksi, itseohjautuvaksi, jolloin toinen ihminen ei enää määrittele hänen elämäänsä. Ihminen tuntee uskomuksensa ja arvonsa, ja uskaltaa elää niiden ohjaamaa elämää.

Emergentti = Kokonaisuudesta nouseva uusi ilmiö. Tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että ihmistietoisuus on ilmiö, jota ei voida kutistaa pelkäksi biologiseksi ilmiöksi. Tietoisuutta ei voida siis tutkia, tutkimalla aivoja. Sen sijaan ihmistietoisuus syntyy aivojen, ihmisen aistien, koko kehon ja hänen (sosiaalisen, kultuurisen ja biologisen)ympäristönsä vuorovaikutuksessa. Minätilat edustavat tietoisen egon gravitaatiokeskuksia, joiden luovassa vuorovaikutuksessa ego hakee tasapainoaan.

Estetiikka = Filosofia muoto joka tutkii kauneutta eri muodoissaan.

Fakta = Tosiasia.

HTT® = Hallitsevan tilan tunnistus (ESI= Executive State Identification). Austaralialainen hypnoterapeutti Jan Sky on luonut yksinkertaisen menetelmän, jolla omia minätiloja voi tunnistaa ja niistä voi muodostaa tilakartan.

Individuaatio = Ihminen yksilöityy itsekseen henkisessä kasvuprosessissa, jota kutsutaan individuaatioksi. Tämä prosessi tapahtuu Sisäisessä teatterissa kun mielen tiedostamattomatonta materiaalia tehdään tietoiseksi tutustumalla minätiloihin.

Identiteetti = Ihmisen ainutkertainen persoonallinen rakenne. Sisäisessä teatterissa, minätilojen vuorovaikutuksessa syntyvä tarinallinen kokonaisuus. Eheä identiteetti on hyvin keskenään toimeentulevien minätilojen summa ja niiden rakentama johdonmukainen tarina, jossa voi olla erilaisia jopa runollisia muotoja.  Ihminen on tunnistanut ristiriitansa ja pystynyt neuvottelemaan minätilojensa välille sopusointua.

Integraaliteoria = Ken Wilberin holistinen filosofia, joka yhdistää premodernin, modernin ja postmoderin filosofian. Sillä on juurensa transpersonaalisessa psykologiassa. Tästä filosofiasta voi ammentaa aineksia omaan minätilojen kanssa työskentelyyn.

Integraatio= Yhdistymistä. Minätilojen kassa työskenneltäessä erilaisten osien tai tilojen liittämistä osaksi omaa persoonaa. On mahdollista myös yhdistää, integroida tieteellisiä näkökulmia osaksi omaa maailmankatsomusta, ja saavutta tätä kautta uusia korkeampia ymmärryksen tiloja.

Itsereflektio = Sisäisessä teatterissa itsen, omien ajatusten, mielikuvien ja erilaisten teorioiden peilaamista omiin minätiloihin. Jotkut erottavat vielä toisistaan itsereflektion ja itserefleksion. Itsereflektiossa peilataan ajatuksia itsestä ja itserefleksiossa katsotaan itseä ikään kuin toisen silmin. Käytän itsereflektiota tässä kirjassa molempien synonyyminä.

Itseys = Jungilaisessa psykologiassa Itseys (Self) on eräs arkityyppinen tila, joka tulee tietoiseksi, kun tiedostamaton ja tietoinen mieli yhdistyvät yhdeksi gravitaatiokeskukseksi yksilöitymis- eli individuaatioprosessissa. Myös Sisäisessä teatterissa voi ajatella, että itseys ja tietoisten egotilojen muodostama toinen keskus lähenevät koko ajan toisiansa, kun tiedostamatonta materiaalia tehdään tietoiseksi mielikuvittamalla ja sanoittamalla sitä minätiloja hyödyntäen. Ego erilaistuu kun se kokemuksellisesti oppii asioita mielikuvituksensa avulla. Egoa voi näin kypsyttää Sisäisessä teatterissa luomalla minätiloja ja niiden tarinoita spontaanissa sisäisessä tarinallisessa dialogissa. Kirjoittaen ja luovin harjoituksin egomme erilaistuu monipuolisiksi minätiloiksi ja niiden luomaksi identiteettitarinaksi, jolloin dialogisesti uusin metatiloin voimme saavuttaa hetkiä puhtaasta olemisestamme. Egomme sisältyy itseyteen, mutta sillä on itseydestä poikkeava gravitaatiokeskus yksilöitymättömässä ihmisessä. Puhdas itseys on transsendentaalinen jakamaton tila, jossa itseys ja egomme yhtyvät ja sulautuvat: Koemme olevamme osa luontoa, ihmiskunnan historiaa ja maailmankaikkeutta.

 

Kognitiivinen = Mielen toimintoja (esim. ajattelu, muisti tarkkavaisuus, oppiminen, ongelmanratkaisu, luovuus jne) koskeva. Kognitiivinen psykologia tutkii näitä prosesseja.

Medikalisaatio= Elämäntapahtumien ja poikkeavuuksien lääketieteellistämistä ja lääketieteellisten asiantuntijoiden vallan kasvua. Jotkut väittävät jopa, että lääketieteestä medikalisaation kautta tulee uskonto, kaikkien elämänilmiöiden korkein selittäjä. Lääkärit ovat tämän uskonnon pappeja.

Metafora= Vertauskuva. Psykoaktiivinen metafora muuttaa tietoisuuttamme siten, että näemme todellisuuden uudella tavalla. Se yhdistää mielikuvituksen ja järjen uudella tavalla. Tällä voi olla suuri merkitys käytännön elämään. Kun elämänmuutos on merkittävä, voidaan puhua mutatiivisesta metaforasta. Metaforien liikkeessä tapahtuu minätilojen suhteissa vaihdoksia, ja syntyy uusia laajemman ymmärryksen metatiloja.

Metatila = useammasta minätilasta yhdistynyt uusi tila. Tietoisuutemme muodostaa hierarkisen systeemin, jossa on yhdistyneitä korkeamman ymmärryksen minätiloja ja alempia kapeamman näkökulman tiloja. Lapsen tietoisuusuuteen ei ole kehittynyt vielä aikuisia realistisia minätiloja.

Metakognito = tila, jossa ihminen kykenee ottamaan tarkkailijan aseman aikaisempiin tiloihinsa. Tässä tilassa ihminen kykenee ajattelemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, ilman, että hän samaistuu niihin. Tietoisuustaitojemme kehittyessä meille syntyy metatiloja, joissa voimme oppia tarkkailemaan omia ajatuksiamme ja oppimisprosessejamme.

Minätila = Ego state -terapiassa eli minätilojen terapiassa persoonan ajatellaan muodostuvan osista, minätiloista, jolla kullakin on omat muistonsa, piirteensä, vahvuutensa ja heikkoutensa, logiikkansa ja ikänsä. Ne edustavat tietoisuuden eri tasoja ja ulottuvuuksia. Toiset ovat tietoisia, toiset esitietoisia ja jotkut ovat syvällä tiedostamattomassa mielen osassa. Sisäisessä teatterissa minätilat ovat samalla metaforia hyödyntäviä mielikuvituskeskuksia, joiden vuorovaikutuksessa tietoisuus organisoituu uudelleen. Egotilat eli minätilat edustavat erilaisten normien mukaisia historiallisia egotilojamme. Meissä on olemassa potentiaalisena kaikki mahdolliset minätilat. Sosiaalinen ympäristömme ja oma henkilöhistoriamme kokemuksineen ovat muokanneet meitä siten, että tietyt minätilat ovat tulleet meissä hallitseviksi tiloiksi ja tietyt ovat painuneet unhoon. Valintaprosessi on ollut yleensä tiedostamaton. Sisäisessä teatterissa teemme minätilojemme valinnat uudestaan. Tulemme tietoiseksi siitä, mitkä egomme tilat ohjaavat ja hallitsevat elämäämme. Itsetiedostuksemme lisääntyy ja syntyy uusia metatiloja.

Narratiivi = Kertomus. Tarina. Narratiivi voi olla kuvallinen, suullinen tai kirjallinen. Narratiivissa on alku, keskiosa ja loppu. Narratiivinen terapia on terapiaa, joka hyödyntää tarinoita. Sisäinen teatteri on narratiivista itseohjauksellista toimintaa, joka hyödyntää minätiloja.

Narratiivinen psykoterapia = Narratiivisessa psykoterapiassa avataan asiakkaan sanattomia ja sanoitettuja kertomuksia. Ihmisen kokemuksellinen totuus on suhteellista, ja se jäsentyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sisäisessä tetterissa oman henkilöhistoriamme varrella muodostuneet minätilat, toimivat tarinan luojina, totuuden merkityksen välittäjinä ja uuden syvemmän ymmärryksen luojina. Metaforinen kieli on kokemuksiemme välittäjäainetta. Kantava identiteettitarina on hyvin kehittyneen egon luoma ja se on johdonmukainen ja hyvin jäsentynyt.

Paradigma = Tietoteoreettinen näkökulma. Tieteellisten näkökulmien voi ajatella edustavan erilaisia näkökulmia todellisuuteen, ja niiden spontaanissa dialogissa on mahdollista löytää uusia laajempia tietoteoreettisia näkökulmia. Me itse voimme toimia tiedon integraatiokeskuksina.

Postmodernismi = Modernin aikakauden jälkeen syntynyt jälkimoderni aika. Käsitettä käytetään sekä taiteissa että filosofiassa. Sen olemuksesta ollaan eri mieltä, mutta tyypillisiä asioita on ollut tiedon pirstoutuminen ja totuuden suhteellisuus. Monet pitävät Sören Kierkegaardia ja Martin Heideggeria postmodernistisen ajattelun esi-isinä. Kriitikot arvostelevat sen relativismia, ”kaikki käy-menttaliteettia”.

Psykodraamallinen transsi= Itse ohjauksellinen transsitila, jossa ihminen hyödyntää Sisäisen teatterinsa minätiloja.

Rationaalinen = Ihminen osaa valita erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ihanteellisimman minätilan. Rationaalinen ihminen tunnistaa minätilansa, ja osaa hyödyntää niitä johdonmukaisesti.

Sisäisen teatterin ohjaaja = Itsetuntemusmatkan ohjaaja. Ohjaaja kasvattaa aluksi Sisäiseen teatteriin luovuutensa avulla aikuisia kypsiä minätiloja. Tämän jälkeen ohjaaja asettuu tietoisesti itseyden ja minätilojen muodostaman egon keskusten väliin ohjaamaan hymyillen ja leikkimielisesti prosessia, joka tapahtuu kahden itseyden gravitaatiokeskuksen välillä. Välillä prosessi lipsahtaa enemmän tiedostamattomalle puolelle, jolloin spontaaneja muotoja ja uusia mielleyhtymiä syntyy ja välillä puolestaan tietoisemmat kypsät aikuiset egotilat puuttuvat prosessiimme – ne pyrkivät säilyttämään realiteettitajuamme. Kukin voi oman Sisäisen teatterin ohjaajana halutessaan miettiä, millä tavalla hän suhteuttaa mielensä osia, sen syvärakennetta toinen toisiinsa. Itse ajattelen, että Sisäisessä teatterissa Sisäisen teatterin ohjaaja lähentää paitsi uusia ja vanhoja minätiloja toinen toisiinsa, myös itseydenkeskuksia – egoa ja itseyttä – toinen toisiinsa. Kun ihminen kykenee läsnäolevaan elämään, ovat nämä gravitaatiokeskukset sulautuneina hetkiksi toinen toisiinsa. Ei ole egoa, on vain puhdas transsendentaalinen itseys joka on paitsi tyhjyyttä, se sisältää myös kaikki tietoisuuden mahdolliset muodot. Tällöin tekemättä mitään, kaikki muodot syntyvät hänessä kuin itsestään. Oman ohjaajan avulla ihminen jäsentyy kiinteämmin maailmaan ja yhteisöönsä ruumiillisena ja kokevana ihmisenä. Perusperiaate on, että ihmiselle on dialogisesti erilaistuttava kypsä realiteettitajun omaava ego, jotta se voi sulautua itseyteen. Tämä merkitsee yhä laaja-alaisempien metatilojen syntymistä, jossa ihminen oivaltaa, että hänessä on olemassa sisällään kaikki mahdolliset tarinalliset muodot. Ihmisen lukemattomat minätilat sulautuvat jakamattomaksi suureksi metatilaksi, se yhdistyy itseyteen, joka on osa maailmaan suurempaa tietoisuutta, rakkautta. Teatterin ohjaajan avulla egomme erilaistuu tiedostamattomasta mielestä, jolloin se lähenee itseyttä, puhdasta olemistamme. Puhtaan olemisemme voimme siis saavuttaa Sisäisen teatterimme ohjaajan ohjaamana dialogisesti.

 

Situationaalinen säätöpiiri = Lauri Rauhalan holistinen teoria. Ihmisen olemuspuolet ovat tajunnallisuus, situationaalisuus ja kehollisuus, jotka kietoutuvat toinen toisiinsa erottamattomasti. Näiden eri olemuspuolien yhteenkietoutumista Rauhala kutsuu situationaaliseksi säätöpiiriksi.

Sosialisaatio = Sosiologiassa käytetty käsite, joka kuvaa sitä, kuinka ihminen kasvaa prosessinomaisesti yhteiskunnan jäseneksi. Sosiaalisaation kautta ihminen omaksuu yhteisönsä arvot ja uskomukset. Sisäisessä teatterissa nämä sosialisaatioprosessit tehdään näkyviksi.

Sosiopatia = Monilla sosiopaateilla on voimakas viehtymys jännitykseen: he tarvitsevat jatkuvasti toimintaa tai muutoin he kyllästyvät ja alkavat käyttäytyä normaalista poikkeavasti. Sosiopaatit eivät myöskään yleensä kadu tekemisiään eikä heidän omatuntonsa soimaa, vaikka he olisivat tehneet millaisia hirmutekoja. Heiltä puuttuu myös myötäelämisen taito, mikä ilmenee kyvyttömyytenä asettua toisen ihmisen asemaan. Siksi monet sosiopaatit käyttävät muita ihmisiä hyväkseen: heistä on luonnollista, että heidän vuokseen uhraudutaan, mutta he eivät tunne tarvetta vastapalveluksiin. Syynä siihen, että röyhkeästi käyttäytyviä ihmisiä haukutaan helposti psykopaateiksi, on sairaalloisen epäsosiaalisten ihmisten äkkipikaisuus. He toimivat hetken mielijohteesta ajattelematta seurauksia. Lisäksi heidän totuuskäsityksensä on usein hämärtynyt eli he eivät epäröi valehdella, jos valehtelusta on heille hyötyä. Jos sosiopaatti käyttäytyy rikollisesti, hän on monella tapaa vaarallinen. Rangaistukset tehoavat harvoin sosiopaattirikolliseen. http://tieku.fi/kysy-meilta/psykopatian-oireet

Symboli = Merkki, joka edustaa jotakin asiaa. Esimerkiksi risti on kristinuskon symboli.

Synestesia = Erityisesti joillakin ihmisillä esiintyvää aistien sekoittumista. Jonkun aistikanavan aktivoiminen aiheuttaa toisen aistinkin aktivoitumisen. Esimerkiksi jotkut näkevät numeroita väreinä. Jonkin asteisena synestesiaa voi ajatella esiintyvän kaikilla ihmisillä, ainakin käytämme synesteettistä metaforista kieltä jatkuvasti. Esimerkkejä: ”Elämä maistuu tällä hetkellä hyvältä.” ”Ajatuksesi tuntuu hyvältä.” Tätä pidetään metaforista synestesiaa pidetään kuitenkin eri asiana kuin varsinaista synestesiaa. Ihminen voi oppia hyödyntämään syntestesia ilmiöitä muistinsa kehittämiseen. Varsinaista synestesiaa ja metaforista synestesiaa voidaan hyödyntää oppimisprosesseissa. Voimme vaikka rakentaa pankintunnusnumerosta visuaalisen mielikuvan. Todellisista synesteetikoista tulee huomattavan paljon useammin luovan alan ammattilaisia kuin ihmisistä, joilla ei ole varsinaisia synesteettisiä kokemuksia. Kaikki synesteetikot eivät ole tietoisia omasta synestesiastaan. Ihminen voi avata tätä tietoisuuttaan, jolloin hän voi oppia hyödyntämään tätä kykyään. http://synaesthesia.com/media/uploads/Synaesthesia_Learning.pdf

Synkronisiteetti = Kaksi tapahtumaa liittyy kokemuksellisesti merkitysellisesti toisiinsa, ilman että niissä vaikuttaa olevan loogista syy- ja seuraussuhdetta. Esimerkki: Kirjoitin juuri erästä tekstiä, jossa pohdin psykoanalyyttistä minätilojen olemusta. Huomasin lattialla tunnistamattoman kirjan, joka oli pudonnut siihen avoimena. Kirjasta löytyi asiaa juuri siitä, mitä olin kirjoittamssa. (Paul Ricaeurin psykoanalyysiä). Kysyin mieheltäni, mistä kirja on ilmestynyt. Hän sanoi löytäneensä sen aitan lattialta ja oli tuonut sen siihen minun viereeni tietämättä lainkaan edes mistä kirjasta oli kysymys. Kirja oli synkronistisesti auennut juuri sopivasta kohdasta.

Transmodernismi= Transmoderni kulttuuri on postmodernin pirstoutuneen kulttuurin jälkeinen kulttuuri. Käsite on alunperin argentiinalaismeksikolaisen filosofin, Enrique Dusselin. Se yhdistää premodernia, modernia ja postmodernia ajattelua. Transmodernismi arvostaa ihanteellisuutta, sosiaalista optimismia, jaloutta ja pyhyyden kokemista. Lisäksi se pitää keskeisenä ihmisen henkistä kasvua. Transmoderni ihminen haluaa löytää elämälleen merkityksen ja hän haluaa kokea, että hänen elämällään on tarkoitus. Viisauteen kasvaminen ja sen opastus tapahtuu transmodernissa kulttuurissa koko ihmiselämän ajan. Globaalisti transmoderiin aikaan siirtyminen merkitsee sitä, että ihminen siirtyy Eurooppa-keskeisestä ajattelusta ajatteluun, jossa tiedostetaan marginaalissa olevien kulttuurien vahvuudet. Käytännössä tämä merkitsee vanhojen valtahierarkioiden vähittäin tapahtuvaa tasoittumista.Transmodernissa kulttuurissa tiedostetaan entistä paremmin oman kulttuurin heikkoudet, ja transmoderni kulttuuri voi ottaa vastaan hyödyllisiä ajattelu- ja toimintatapoja alkuperäiskansojen viisaudesta. Ihminen luopuu omasta kulttuurisesta ylemmyydestään ja laskeutuu tasa-arvoiseen dialogiin muiden kulttuurien kanssa. Ihminen tulee tietoiseksi oman kulttuurinsa hierarkioista, joilla alistetaan sekä ihmisryhmiä että tapoja elää ja tietää. Samalla kuolee länsimainen yhden egon malli, ja hyväksytään ihmisen monitilaisuus, mikä johtaa samalla ymmärrykseen pluralistisesta todellisuudesta: Oikeita elämäntapoja voi olla monenlaisia.

Tietoisuustaidot = Tietoisuustaitoja omaava ihminen osaa hyödyntää tietoisuutensa erilaisia tajunnantiloja. Hän kykene saavuttamaan metakognitiivisia tiloja, joissa hän kykenee tavoittamaan oman tietoisuutensa ohjauksen. Ihminen oppii ajattelemaan tunnepitoisia ajatuksiaan, eikä hän ole vain niiden uhri. Tietoisuutaitoja omaava ihminen kokemuksellisesti vähitellen oivaltaa kaiken perinmäisen ykseyden, sen, kuinka kaikki luontokappaleet ovat riippuvaisia toinen toistensa kohtalosta. Tietoisuustaitoja voi harjoittaa mm. erilaisin visuaalisaatioharjoituksin, luovien terapeuttisten prosessien avulla, kuten aktiivisen mielikuvituksen avulla, itsehypnoosiharjoituksin ja vaikkapa meditoiden, mietiskellen tai rukoillen. Kukin ihminen voi itse löytää oman tapansa harjoittaa tietoisuustaitoja. Sisäinen teatteri -kirjoittaminen on eräs tapa harjoittaa tietoisuustaitoja.