Hyväksyvä läsnäolo ja itsetutkiskelu itsekästä toimintaa?

Oletteko huomanneet saman kuin minä, että silloin kun puhuu itsensä hyväksymisestä ja myötätunnosta itseä kohtaan esim. meditaation, mietiskelyn tai terapeuttisen kirjoittamisen avulla, monet ihmiset latelevat sinulle kummallisia uskomuksia. Ehkä tavallisin, mihin minä olen törmännyt, on se, että se on itsekästä toimintaa. Pitäisi keskittyä johonkin ulkoisen hyvän tekemiseen.

Se, että meille ladellaan näitä uskomuksia, on itse asiassa tapa käyttää valtaa.  Kulttuurissamme on ollut toivottavaa, että kategorisoisimme ajattelumme vain tiettyihin totunnaisiin ajattelumalleihimme, emmekä lähtisi luovaan ajatteluun ja itsetutkiskeluun.  Itsetutkiskelun kautta nimittäin päädymme vääjäämättä siihen, että maailmankuvia voi olla tuhansia, eikä ne mitkä meille on opetettu, ole välttämättä niitä ainoita oikeita! Tämä on erittäin ajankohtainen teema, koska moni meistä on alkanut tuntemaan itsessään, että tämä nykyinen kulttuuri ja sen uskomus- ja arvomaailma, alkaa olla tiensä päässä.  Yhteiskunnallinen myönteinen muutos voi lähteä liikkeelle itsensä tuntevista ihmisistä.

Hyväksyvässä läsnäolossa keskeisiä asioita on myötätunto omaa itseä kohtaan ja oman itsen hyväksyntä ehdoitta.  Psykoterapeuttien kouluttaja ja akateemikko Windy Dryden kiinnittää huomionsa siihen, että monet ihmiset eivät halua näitä asioita elämäänsä, koska heillä on vääriä, rajoittuneita uskomuksia liittyen asiaan.

Itsetuntemusta rajoittavia uskomuksia voivat olla mm. seuraavat uskomukset, jotka ovat esteenä omalle henkiselle kasvulle.

1.  En ansaitse hyväksyntää, joten minun ei tarvitse osoittaa myötätuntoa itseäni kohtaan.

Tämä uskomus on helppo osoittaa vääräksi kysymällä esimerkiksi, eväisikö kyseinen henkilö rakkautensa esim. lastaan kohtaan, koska hän osoittautuu epätäydelliseksi.

2. Itsen hyväksyntä ja myötätuntoisuus itseä kohtaa eivät edistä muutosta.

Tämä uskomus on myös väärä.  Kun ihminen tiedostaa heikkoutensa ja vajaavaisuutensa, voi hän keskittää enemmän energiaansa hyviin puoliinsa, ja näin vahvistuu toivottu muutos.

3. Hyväksyntä ja myötätunto itseä kohtaan estää vastuun ottamista elämästä.

Tämäkin on Drydenin mukaan väärä uskomus.  Voit ottaa vastuuta elämästä tällöinkin, ja mitä parasta teet sen yleensä vähemmillä itsesyytöksillä.  Hyväksyt itsesi epätäydellisenä ihmisenä.

4. Hyväksyntä ja myötätuntoa itseä kohtaan johtaa omahyväisyyteen.

Taas väärä uskomus.  Omahyväisyys tarkoittaa sitä, että lepäät lakeereilla itsetyytyväisellä tavalla. Itsen hyväksyntä eikä myötätunto itseä kohtaan tue tällaista toimintaa.  Päinvastoin ne motivoivat sinua muuttamaan itsessäsi sitä, mikä on muutettavissa.

5. Oman itsen hyväksyntä ja myötätuntoa itsekohtaan johtaa oman itsen hemmotteluun.

Tässä jotenkin oletetaan, että itsehyväksyntä johtaisi aktiviteetteihin, jotka eivät ole sinulle hyväksi.  Tämäkin uskomus on väärä, koska se ei ota huomioon, että tällainen ajattelu johtuu lyhyen tähtäimen ajattelusta, hedonismista ja itsekkyydestä. Dryden painottaa, että hyväksyntä ja myötätunto ohjaavat sen sijaan yleensä pikemminkin itsekuriin ja siihen, että kykenemme oppimaan virheistämme.

6. Hyväksyntä ja myötätunto itseä kohtaan johtaa yleensä siihen, että ihminen keskittyy itseen.

Tämäkin uskomus on väärä. Kun jatkuvasti moitit ja kritisoit itsesi, yleensä mielesi täyttää nämä negatiiviset ajatukset ja olet enemmän täynnä itseesi keskittyviä ajatuksia.  Itse asiassa itsen hyväksyntä ja myötätuntoa itseä kohtaan auttaa sinua vapautumaan vain itseen keskittyvistä ajatuksia.  Asioiden vatvominen vähenee kun vahvistat myönteistä muutosta itsessäsi.  Suuntaat huomiosi enemmän ulkopuolellesi.

(Muokattu  Windy Drydenin kirjasta, Rationality and Pluralism, Selected Works by Windy Dryden, Routledge, 2013)

Lääketieteen ammattilaiselle kymmenen hyvää syytä harjoittaa tietoisuustaitoja

Viimeaikaisessa kirjallisuudessa on ollut runsaasti esillä se, että on osa lääkärin ammattitaitoa kyetä jatkuvaan itsetarkkailuun, hetkestä toiseen tapahtuvaan itsearviointiin. Itsetarkkailu merkitsee sitä, että tunnistamme oman toimintamme vaikutuksen, ja haluamme seurata uteliaasti toimintamme seuraamuksia, ja meissä on tahtoa muuttaa havaintojemme mukaisesti käyttäytymistämme tulevaisuudessa. Me havaitsemme ajoissa omat kognitiiviset vääristymämme, tekniset virheemme ja tunnereaktiomme ja näin voimme edistää terapeuttista suhdetta potilaaseemme. Kognitiivinen neurotiede tutkii parhaillaan toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia, jotka tapahtuvat aivoissamme, kun kultivoimme mielen erilaisia totunnaisia tapoja. Tällaista toiminta voi olla se, että koemme asioita uusilla tavoilla, oppimalla näkemään ”faktat” ehdollisina, kykenemme näkemään asioita erilaisista näkökulmista käsin, keskeytämme oman perinteisen tavan luokitella ja arvioida asioita, ja haastamme itseämme toistuvasti kysymyksillä. Syntynyttä tietoisuutta kutsutaan tietoiseksi läsnäoloksi, ja tähän liittyvää joka hetki tapahtuvaa itsemonitorointia tietoisuustaidoksi. Tämä toiminta on vastakkaista nk. autopilottiselle olemiselle ja ei-tietoiselle poissaololle. – Dan Siegel –

Seuraavassa yhteenvedossa yhdistelen mm. Dan Siegelin, Rita Charonin ja omia hypnoterapeutin kokemuksiani ja ymmärrystäni tietoisuustaidoista. Rita Charonhan on narratiivisen lääketieteen edustaja. Hän on esimerkiksi opettanut lääketieteen ammattilaisille reflektiivistä, peilaavaa, kirjoittamista.( Itse pidän luovaa terapeuttista kirjoittamista eräänä erinomaisena tapana harjoittaa tietoisuustaitoja.)

Miksi lääketieteen ammattilaisen tulisi ylipäätään harjoittaa tietoisuustaitoja?

1. Oman itsen henkisen hyvinvoinnin takia

Työuupumus, stressi, masennus ja addiktiot eivät ole vain potilaiden ongelmia. Ne ovat myös terveydenhuollon ammattilaisen ongelmia. Puhutaan paljon työurien pidentämisestä. Jota työuria voidaan pidentää ja ennen aikaista eläköitymistä vähentää, täytyy terveydenhuollon ammattilaisen pitää huolta myös itsestään. Tietoisuustaidoilla voi muokata omaa sisäistä kokemusmaailmaa voimaannuttavasti. Tietoisuustaidoista alkaa olla aikamoinen näyttö näiden ongelmien vähentämisessä.

2. Rakennamme itsellemme ja asiakkaallemme koherentimpaa elämäntarina

Tarinallinen pätevyytesi eli narratiivinen kompetenssi paranee harjoittamalla tietoisuustaitoja. Et ole vastuussa rikkinäisyydestäsi, mutta olet vastuussa siitä, että rakennat elämällesi vahvan elämäntarinan. Tämä ei ole aina helppoa. Se on helpompaa niille, joilla on esimerkiksi taloudellinen vakaa perusta elämälle. Se on kuitenkin aina mahdollista. Tietoisuustaitojen avulla lääkäri voi kehittää narratiivista pätevyyttään, jolloin hän hoitaa taitavammin paitsi potilastaan myös itseään.

3. Kehitämme sisäisen maailmamme peilaustaitoamme

Voit oppia erilaisin tietoisuustaidollisin menetelmin sisäistä reflektiota, tiedon peilaamista. Olemalla hyväksyvästi läsnä itsellesi, eri puolillesi, emootioillesi, ajatuksillesi ja kehollisille tuntemuksille, voit alkaa tunnistaa ja nimetä erilaisia tilojasi. Syvimmät tunteemme voivat olla meissä ruumiillisina oireina. Tärkeää on auttaa näitä tiloja erilaistumaan, jonka jälkeen ne on mahdollista integroida osaksi sisäistä virtaavaa kokemusta. Dan Siegelin sanoin, vapautat tietoisuustaidoissa informaatio- ja energiamolekyylejä. Tämä edistää omaa terveyttäsi. Käsittelemättömät tilasi voivat olla energiasyöppöjä. Mitä paremmin tunnistamme itsessämme olevia tiloja, sitä kirkkaammin ja läsnä olevammin alamme nähdä myös toisen ihmisen.

4. Kehitämme ulkoisen maailmamme peilaustaitojamme

Tätä voit tehdä monin tavoin. Voit harjoittaa sitä vaikka ongelmakeskeisissä oppimisryhmissä, Balint-ryhmissä tai voit vaikka psykodraamallisin menetelmin. Voit leikkiä olevasi joku toinen henkilö, vaikkapa potilas. Leikkiminen on hyvä tapa oppia. Ulkoista peilausta – kokemuksellista oppimista – tapahtuu ihan vain yksinkertaisesti siten, että olet empaattisesti ja hyväksyvästi läsnä potilaillesi. Peilaustaitojemme lisääntyessä tulemme entistä tietoisemmaksi kaiken tiedon suhteellisuudesta ja näkökulmasidonnaisuudesta. Tarinat ovat tärkeä kokemuksellisen oppimisen väline ja läsnä oleminen peilaavasti omille ja toisen ihmisen tiloille on tietoisuustaito.

5. Lisäämme potilaslähtöisyyttämme

Medikalisoivan lääketieteellisen kulttuurin ongelma on ollut aidon potilaslähtöisyyden puuttuminen. Potilaslähtöistä ei ole se, että sijoitat potilaasi omaan maailmankuvaasi, ja yrität pakottaa hänet sinne. Lääketieteen ammattilainen on velvollinen antamaan omaan lääketieteellisen osaamisensa ja tiedon potilaan palvelukseen, mutta hän voi sen tehdä dialogisesti. Hän virittäytyy asiakkaansa maailmankuvaan verbaalisen ja kehollisen non-verbaalisen kommunikaation kautta.

6. Reaktiivisuutemme vähenee

Yllättävät ajatukset, tunteet ja tapahtumat eivät saa meissä aikaiseksi voimakkaita ajattelemattomia tunnepitoisia reaktioita. Kun tilamme erilaistuvat ja ovat integroituneita, ne eivät kummittele ei-toivottuina vieraina mielemme näyttämöllä. Tämä parantaa kommunikaatiotaitojamme. Joskus voimme tarvita terapiaa tai työnohjausta muuttaaksemme ei-toivotut mellastavat kummituksemme ystäviksemme. Nämä tilamme ovat nimittäin energiasyöppöjä.

7. Kykenemme katsomaan maailmaa aloittelijan silmin

Kun katsomme tilanteita, erityisesti ristiriitaisia tilanteita, hetkittäin tyhjällä päällä, voimme nähdä potilaan tilanteessa uusia luovia mahdollisuuksia; emme toimi vain vanhojen automaattisesti ohjautuneiden tapojemme orjina.

8. Lisäämme potilaan itseohjautuvuutta

Potilaslähtöisen hoitamisen ideaalitilanteessa potilas on saavuttanut itseohjautuvuuden terveydestään, ja hän itse tekee valintansa liittyen omaan terveyskäyttäytymiseensä. Olemalla myötätuntoisesti läsnä lääkäri voi laajentaa potilaansa valinnan mahdollisuksia. Silti potilaamme tekemät valinnat voivat olla erilaiset kuin esimerkiksi lääkärin tekemät valinnat samassa tilanteessa. Dialogi on muodonmuutoksellisen oppimisen väline: Prosessissa kehittyy sekä lääkärin ammattitaito, hänen oma sekä myös potilaan itseohjautuvuus. Kun olemme hyväksyvästi läsnä asiakkaillemme, muuttuu lääkärin vastaanottohuone kaksisuuntaisen oppimisen näyttämöksi.

9. Integroimme aktiivisesti itseämme

Tiedostamisen lisääntyessä hyväksyvän läsnäolon kautta, voimme kyetä tunnistamaan itsessämme ja toisissamme erilaisia tiloja, samalla niiden luova erilaistuminen ja integroituminen mahdollistuu. Uusien tilojen luominen ja niiden erilaistuminen mahdollistuu juuri ihmissuhteittemme kautta. Emme ole erillisiä ihmisiä, vaan se, että mielemme olisi vain meidän, on suurta harhaa. Olemme perustavaa laatuisesti interpersonaalisia. Potilaamme, mutta myös kollegamme tarinoin, voivat olla kokemuksellisen oppimisemme mahdollisuuksia.

10. Voimme aktivoida lumevoimia

Tietoisuustaidot merkitsevät myös kykyä käyttää mielikuvia, vertauskuvia ja suggestioita paranemisessa. Autosuggestioin ja suggestioin voimme aktivoida omia ja toisten ihmisten parantavia voimia. Epäonnistunein sammakoin voimme huonontaa potilaamme paranemisen mahdollisuuksia. Kielellämme emme pelkästään kuvaa vaan myös luomme todellisuutta.

++++

Itse pidän sekä Rita Charonia kuin myös Dan Siegeliä uuden, kokonaisvaltaisen ja integratiivisen hoitamisen pioneereina. Taisin jo mainitakin, että Rita Charonia pidetään myös narratiivisen lääketieteen pioneerina, mutta yhtä lailla Dan Siegel puhuu paljon tarinoista. Ihmisen aivot ovat hänen mukaansa perustavaalaatuisesti narratiivinen elin: Ne kutovat jatkuvasti tarinaa.

Narratiivinen toiminta, vaikkapa runojen kirjoittaminen, terapeuttinen kirjoittaminen tai tarinoiden jakaminen toistemme kanssa kehittää mielitajuamme. Tulemme tietoiseksi omista, potilaan ja vaikkapa lääketieteellisistä uskomuksista ja arvoista, myös nk. lääketieteen piilo-opetussuunnitelmasta. Emme omaksu passiivisesti ja kyseenalaistamatta lääketieteen vallankäytön julkilausumattomia rakenteita, sen arvoja ja uskomuksia. Tunnetilamme voivat ohjata oppimisprosessiamme. Ne voivat olla neuvonantajiamme.

Rita Charon narratiivisen lääketieteen edustajana kiinnittää muuten huomiota siihen, että kaikki potilaat eivätkä lääkärit ole avoimia narratiiviselle lääketieteelle – tarinoille – koska he ovat tuudittautuneena valtasuhteeseen, jossa lääkäri päättää ja tietää. Vanhassa lääketieteellisessä kulttuurissa potilas oli passiivinen. Hän on kohde, joka analysoidaan, diagnotisoidaan ja johon lääketieteellinen objektiivinen tieto siirretään. Monet potilaamme tulevat edelleen lääkärille käsi ojossa hakemaan teknisiä toimenpiteitä ja lääkkeitä. He eivät halua tarinointia, eivätkä he halua/osaa ottaa vastuuta omasta itsestään ja terveydestään. He antavat opittujen käyttäytymismallien (autopilotin) ohjata elämäänsä, jo toivovat vain teknisiä temppuja parantumiselleen.

Kenties jotkut lääkärit vastustavat tietoisuustaitojen ja narratiivisen hoitamisen mukanaan tuomaa muutosta senkin takia, että se merkitsee syvällisempää ajattelutavan muutosta ja uutta vallanjakoa. Lääkäri muuttuu yläpuolella olevasta asiantuntijasta yhteistyö- ja dialogikumppaniksi.

Erityisesti me vanhat lääketieteteen ammattilaiset olemme sisäistäneet koulutuksessamme vanhat turvalliset, mutta jäykät uskomukset ja hirarkiset vallankäytön rakenteet. Käsittääkseni lääketieteen koulutuksessa opetetaan edelleen kovin vähän tietoisuustaitoja. Koulutus on muuttumassa vähitellen tietoisen läsnäolon narratiiviseen ja dialogiseen suuntaan. Oma käsitykseni on, että Suomi on vielä tässä asiassa takapajula. Rakastamme asiantuntijoitamme, jotka kertovat meille totuuden asioista.

Lääketieteellinen kulttuuri muuttuu, jos ei muuten niin itseohjautuvien potilaiden ja lääkärien toimesta. Potilaat äänestävät valinnoillaan. Mikäli mielimme pitää potilaamme,  merkitsee se samalla sitä, että lääketieteellinen kulttuuri suuntaututuu entistä enemmän ihmisen integratiiviseen hoitamiseen: Eri alojen ammattilaiset voivat tehdä yhteistyötä potilaan kanssa hänen tilansa parantamisessa, ei pelkästään tarjoamalla teknisiä temppuja, vaan voimme auttaa  potilastamme hänen omien parantavien voimiensa aktivoimisessa. Esimerkiksi potilaassa aktivoitu toivo vahvistaa hänen immuunivastettaan.

Niin kauan kun emme ole siirtyneet tietoisen läsnäolon dialogiseen, narratiiviseen hoitamiseen, on valheellista puhua todellisesta potilaslähtöisestä hoitamisesta. Oma suhteeni potilaisiini on kaksijakoinen, olen sekä narratiivinen hammaslääkäri että asiantuntija. Erityisesti olen jälkimmäinen, silloin kun asiakas tätä toivoo. Ei ole harvinaista, että potilas sanoo: ”Sinähän se lääkäri olet. Päätä sinä.” Silloin olen potilaalle perinteinen hammaslääkäri. Hypnoosivalmennuspotilaille minulla on tarjota runsaasti aikaa heidän itseohjautuvuutensa lisäämiseen. Opetan heille tietoisuustaitoja, kuten affirmaatioita, tietoista läsnäoloa ja erilaisia mielikuvaharjoituksia.

Akuuteissa tilanteissa esim. tapaturmissa, hoitohenkilökunnan dissosiaatio – tunne-etäisyyden ottaminen – voi olla tietty selviytymisstrategia. Tällöin tilanteet tulisi voida purkaa työnohjauksellisesti jälkikäteen. Juuri näissä tilanteissa syntyy uusia kummituksia mielennäyttämöillemme. Onneksi monissa työpaikoissa tällaiset tilanteet puretaan yhteisesti, jolloin tarina voidaan integroida osaksi yhteistä kokemusmaailmaa. Hammaslääketieteellisessä toimintakulttuurissa tällainen työnohjauksellinen ryhmässä tapahtuva purkutyö on edelleen poikkeuksellista, mikä voi lisätä yksittäisen, erityisesti nuoren hammaslääkärin emotionaalista taakkaa.

Sekä Rita Charonin, että Dan Siegelin, interpersonaalinen ajattelu ylittää perinteisen dualistisen objekti/subjekti ajattelun. Perinteisessä lääketieteessä järkevä, puolueeton lääkäri, päättää objektiivisella tiedollaan mikä on parhaaksi potilaalle. Dualismin ylittävässä lääketieteessä lääkäri ja potilas jakavat dialogisesti tarinansa, ja pyrkivät löytämään yhdessä oppien uusia ratkaisuja, jolla potilaan tarina saisi onnellisen käänteen. Perinteinen biolääketieteellinen malli korvaantuu nk. intersubjektiivisella tiedolla. Potilas ja terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä ja yhteistyössä dialogisesti rakentavat uutta parantavaa tarinaa.

Olen henkilökohtaisesti myös Rachel Naomi Remen-fani. Hän on amerikkalainen lääkäri, joka opettaa monissa amerikkalaisissa tiedekunnissa parantajan taitoja. Hänelle sekä potilas sekä lääkäri ovat molemmat eläviä muovautuvia tarinoita. Remen korostaa, että lääketieteen opiskelijat voivat paremmin kun he oppivat jakamaan keskenään tunteitaan ja tarinoitaan.

Esineellistävän kulttuurin kasvattama ammatillinen naamio on taakka, jotka uuvuttavat helposti lääkärin. Se, että olet läsnä potilaillesi keventää taakkaasi. Saat olla oma itsesi, omine entistä tietoisimpine tiloinesi. Oikeastaan se, ettet ole läsnä itsellesi etkä toiselle ihmiselle, on ankarasti energiaa syövää toimintaa.

Remen sanoo eräässä haastattelussa : ”Olen löytänyt järjellisyyden lääketieteeseen harjoittamiseen. Se on muutakin kuin diagnoosin löytämistä ja tämän tilan hoitamista , hän sanoo ja jatkaa ”Se, että olemme läsnä potilaillemme, on tärkeämpää kuin tieteellinen tieto, jota opimme.”

Remeniä voi kutsua hyvällä syyllä haavoittuneeksi parantajaksi. Hän on itse sairastanut Chronin tautia ja hänet on leikattu kymmeniä kertoja. Hänen kirjansa ”Kitchen Table Wisdom” (Viisautta keittiön pöydän ääreltä) on bestselleri, jota ei valitettavasti ole tietääkseni käännetty suomeksi.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Lähteitä ja luettavaa :

Brendel, William, Transformative Medicine: A Dialogue between Transformative Learning and Narrative Medicine

Sharon Dobie, MD, Reflections on a Well-Traveled Path: Self-Awareness, Mindful Practice, and Relationship-Centered Care as Foundations for Medical Education

R.M.Epstein, MD; Daniel J. Siegel, MD, Jordan Silberman, MAPP, BA. Self-Monitoring in Clinical Practice: A Challenge for Medical Educators, Foundations of Continuing Education

Narrative and Medicine, Rita Charon, http://www.bumc.bu.edu/mec/files/2010/06/Rita-Charon-Narratives-NEJM-Feb-04.pdf

David B Morris, Narrative Medicines: Challenge and Resistance.

Daniel J. Siegel, M.DThe Science of Mindful Awareness and the Human Capacity to Cultivate Mindsight and Neural Integration

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa hyvää vanhemmuutta

Olen lukenut ja melkoisen määrän Dan Siegelin kirjoja ja katsellut hänen videoitaan.  Vähiten olen tutustunut hänen ajatuksiinsa vanhemmuudesta ja lasten/nuorten aivojen kehittymisestä. Ehkä siksi, että olen ajatellut, että omalla kohdallani vanhemmuuden tärkein aika on ohi. Tämä ei tietenkään ole oikeastaan tosiasia, sillä olenhan tiedostanut sen, ettei vanhemmuus lopu koskaan. Ilot ja huolet lapsista jatkuvat läpi elämän.

Siegelin mukaan ei ole olemassa sellaista kuin täydellinen vanhemmuus.  Kaikki me olemme vajaavaisia vanhempina.  Meidän pitäisi kuitenkin ottaa vastaan ongelmatilanteet suhteissamme lapsiin haasteina. Ne ovat hetkiä, joissa voimme päästä eteenpäin omassa henkilökohtaisessa ja perheemme yhteisöllisessä kasvussa.

Jokainen vanhempi tekee joskus virheitä, mikä saa aikaan katkoksia perheen sisäiseen informaatio- ja energia molekyylivirtaan. Siegelillehän mielemme ei ole jotakin vain ihmisen omaa, vaan se on informaatio- ja energiamolekyylivirtaa, joka kulkee ihmissuhteissamme. Terveessä ihmisessä/perheessä informaatio- ja energiamolekyylivirtaus on vapaata. Siinä ei ole energiaa syöviä katkoksia. Joku saattaisi kutsua näitä vaikka tunnelukoiksi.

Kun siis huomaamme kohdelleemme lastamme tavalla, jota kadumme, emme esimerkiksi ole kuunnelleet häntä tai olemme olleet töykeitä, tulisi vanhemman jälkeenpäin lähestyä lasta ja kertoa, mikä oli selitys käyttäytymisellemme.  Samalla pitäisi lapselta kysyä, miltä hänestä tilanne tuntui. Virheemme eivät välttämättä ole paha asia, sen sijaan paha asia on se, että jätämme korjaamatta virheemme.  Lapsen ja koko perhedynamiikan kannalta huono asia, että eletään, ikään kuin virhettä ei olisi koskaan tapahtunut.  Tämä voi aiheuttaa lapsen mieleen vakavia informaatio- ja tunnemolekyylivirtauskatkoksia. Siegel kehottaa meitä korjaamaan, korjaamaan ja taas korjaamaan virheitämme. Tässä korjaustyössä emme kehitä joustaviksi vain lapsen aivoja vaan myös samalla omiamme. Omat aivommekin voivat kehittyvä läpi koko elämän.

Henkilökohtaisesti olen elänyt melkoisen rikkinäisen elämän.  En viitsi kuormittaa lukijaa  sen yksityiskohdillani, olenhan jo kirjassani aikoinani (Mielentilojen Treenikirja) ne kertonut.  En ole ylpeä omasta vanhemmuudestani. Kun lapset olivat pieniä, olin vielä pahasti keskeneräinen ja omien katkoksieni rikkoma.

Siegel puhuu erässä videossa vanhempien syyllisyydestä ja häpeästä.  Hänen sanansa tässä videossa saavat minut tuntemaan oloni vapautuneeksi ja jopa liikuttuneeksi. Videossa Siegel sanoo, ettei kannata kantaa syyllisyyttä siitä, että kantaa syyllisyyttä. Lasten kasvatus on äärimmäisen suuri haaste, myös emotionaalinen haaste. Lasten ollessa pieniä monet vanhemmista ovat pahasti vielä rikkinäisiä. Moni kantaa jälkeenpäin turhaan syyllisyyttä ja häpeää. Kuorman kantamisen sijaan kannattaa ryhtyä tutkimaan omia tunteita. Ei ole koskaan liian myöhäistä korjata katkosia lapsiin ja ottaa vastuuta vanhemmuudesta.

Anna siis syyllisyydentunteittesi ja häpeän kokemuksesi olla motivaatiolähde itsetutkimuksellisen prosessiin.  Kun saat itsesi integroitua (informaatio- ja tunnemolekyylivirrat virtaamaan vapaasti) mene lapsesi luo, ja kerro virheesi ja korjaa katkos virrassanne. Samalla kun korjaat katkoksiasi suhteissasi lapsiisi, saatat itse kasvaa henkisesti. Suhteet ystäviisi, työtovereihisi ja puolisoosi voivat parantua  ja syventyä, kun teet uskomuksiasi näkyviksi, ja alat elää enemmän todellisten arvojesi mukaista elämää. Pistät informaatio- ja energiamolekyylit virtaamaan.

Itsetutkimus ei ole itsekästä toimintaa, vaan päinvastoin. Oma haasteensa on, että oivallukset on vielä osattava elää hyväksi elämäksi. Lapsillesi tekemäsi korjaustyö merkitsee sitä, että he terveen kiintymyssuhteen saaneena kykenevät aikuisina helpommin rakentamaan koherentin, mielekkään tarinan elämästään. He eivät helposti samaistu vihan, ahdistuksen tai pelon tiloihin. Rikkinäiset, tunnetiloihinsa samaistuvat ihmiset, saavat valitettavasti paljon pahaa aikaiseksi maailmassa.

Olen itse toiminut intuitiivisesti juuri Siegelin kehoituksen mukaisesti. Olen kymmenen vuotta nyt tutkinut omaa itseäni ja samalla yleisesti ihmisen tietoisuutta. Terapiassa ja kehittämällä tietoisuustaitojani olen  löytänyt omat tunnelukkoni ja vapauttanut virtojani.  Samalla olen löytänyt uuden ammatillisen identiteetin. Olen hypnoterapeutti ja tietoisuustaitojen opettaja.

En ole vastuussa nuoruuteni rikkinäisyydestä, mutta olen vastuussa siitä, että korjaanko omat virheeni. Olen pyrkinyt vapauttamaan virtoja myös jo aikuisiin lapsiini.  Minulla on hyvät suhteet heihin, mistä olen kiitollinen. He näyttävät tällä hetkellä elävän kohtuullisen hyvää elämää, vaikka heilläkin korjattavaa riittää. Epäilen heidän olevan lähtökohtaisesti paremmassa asemassa kuin itse olin heidän iässänsä! Kaiken globaalin epätasapainon lisäksi jotakin hyvää tapahtuu parhaillaan maailmassa. Yhä useammalla ihmisellä alkaa olla tietoisuustaitoja!

Oikeastaan melkoisen huvittavaa, tämä Siegelin video sai minut kyyneliin, koska se sai minut kokemaan, että KERRANKIN OLEN TEHNYT ELÄMÄSSÄNI JOTAIN OIKEIN! Olen muuttanut syyllisyyden ja häpeän tunteeni vastuullisuudeksi omasta, lasteni ja muidenkin ihmisten elämästä. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa hyvää vanhemmuutta!  Edelleen keskeneräisenä huomaan kehittäneeni valtavasti tietoisuustaitojani ja ennen kaikkea mielitajuani! Sivutuotteena olen löytänyt mielekkäämmän elämäntavan.

Vertauksena oman itsen integroimisesta voisi olla haastava palapeli. Tietoisuustaitojen kautta opimme kokoamaan elämän palapeliämme. Kun elämän joku yllättävä tapahtuma potkaisee työllä tehdyn palapelikuvamme hajalle, huomaamme kokoavamme paloistamme, nopeammin ja vieläpä uuden, entistä kauniimman ja harmonisemman kuvan. Surujen ja kärsimysten keskeltä opimme näkemään kaiken elämän merkityksellisyyden. Pelisilmämme (mielitajumme) kehittyy tietoisuustaitojen karttuessa.

Ainoa tapa jolla lisäämme globaalisti  hyvää elämää, parempaa vanhemmuutta ja samalla kokonaisvaltaista hyvinvointiamme, on se, että me vanhemmat pyrimme tekemään parhaamme, jotta korjaamme tekemämme virheet suhteissamme lapsiimme. Mikäli asiat maailmassa etenevät hyvään suuntaan, on mahdollista, että jonakin päivänä rikkinäiset vanhemmat eivät enää kasvata rikkinäisiä lapsia.

Rakkaudessa, hyväksyvässä läsnäolossa ja peilaavassa ihmissuhteessa kasvaneella lapsella on lähtökohtaisesti jo hyvät palapelin kokoamistaidot. Ja ennen kaikkea hän voi psykofyysisesti paremmin. Kuten aikaisemmin olen jo tuonut esille, suurin kokonaisvaltaista terveyttä edistävä toimenpide kulttuurissamme olisi se, että jokainen lapsi saa kaiken sen rakkauden, mikä hänelle kuuluu.

Daniel Siegel tulee luennoimaan Suomeen keväällä 2015.  Lisätietoa löydät esim. facebook-ryhmästä.

Got Sisu?

Toinen päivä melanooma diagnoosin jälkeen.  Olo on ollut kummallisen levollinen eilisten aamuitkujen jälkeen.

”Hyvä olo kostautuu vielä!”, kuiskaa korvaani pessimisti puoleni.

”Sinun kuuluu tuntea pelkoa ja ahdistusta.  Kun saa syöpädiagnoosin, täytyy ja kuuluu olla kauhuissaan.”

–
En tiedä. Ehkä ensimmäinen syöpä opetti minua elämään epävarmuudessa.  Ei kannata huolehtiä huomisesta, ennen kuin tietää, mitä tuleman pitää. Entä jos se melanoma olikin niin pieni, että lääketieteen papit ja papittaret eivät tee mitään tai ehkä vain amputoivat pikkuvarpaani.  Mielelläni uhraan pikkuvarpaani syövän alttarille!  Ja jalkanikin…. Silpokaa vaan minut, mutta HAA, sieluani ette saa!

–

Kylmä lääketieteilijä minussa aikoinaan oli syödä sieluni, mutta olen onnistunut herättämään sen henkiin. Tietäkää, en tule sieluani luovuttamaan  koskaan kenellekkään. Kerron salaisuuden sinulle lukija, sieluni on luomakunnan yhteistä omaisuutta, jota siksi kukaan ei voi minulta varastaa.

–
Silti on nyt ollut  ollut epävarmuutta tulevaisuudesta.  Mielestäni olen oppinut ja jopa viihdyn  siinä.  Elämän perusolemus on sen ennakoimattomuus. Emme voi kontrolloida elämäämme, voimme vain nöyrästi ohajata sen suuntaa pienin liikkein. Emme voi tietää kaikkia maailman asioita älyllisesti, mutta voimme ottaa elämämme haltuun aistimilla sitä kaikin aistein, myös kehotuntemuksin ja intuitiivisesti.

–
Joskus mietin, että ehkä sain näitä sairauksia siksi, ettei minulla ollut aikoinani rakastavaa suhdetta itseeni ja kehooni.  Nuoresta pitäen inhosin aina liiaan lihavaa kehoani ja kärsin syömishäiriöstä.  Voin todella pahoin ulkonäkökeskeisessä kulttuurissamme. Intialainen sananlasku sanoo:  Jos haluat tietää, minkälaisia ajatuksia ajattelit eilen, katso kehoasi tänään. Jos haluat tietää millainen kehosi on huomenna, tarkkaile millaisia ajatuksia ajattelet tänään. 

 

Entä jos sain syövän siksi, että kaipaan jatkuvasti huomiota.  Saan myötätuntoa ja rakastavia ihmisiä ympärilleni, kun sairastan. KATSOKAA KAIKKI, VARPAASSANI ON MELANOOMA!  SÄÄLIKÄÄ MINUA!  Eihän tervepäinen normaali ihminen jaa kokemuksia tällä tavalla ekshibitionistisesti? Varsinkaan hammaslääkäri, jonka tulisi säilyttää aina ammatillinen tyyni pokeri-ilmeensä.

Ihon pinnassani oleva Melanoomakukka sanoi minulle tänä aamuna, että ehkä kuitenkin halut  olla  kohdussa, turvassa, toisen ihmisen jatkuvassa kosketuksessa.

”Olen luullut tämän kainuulaisen maaäidin kohdun olevan riittävä turva sielulleni”,  vastaa Siirtolan Emäntä Melanoomakukalle.

Hetken tauon jälkeen emäntä jatkaa:   ”Vai onko sisälläni sittenkin osa, joka itkee äidin syliä!  Melanomakukka rakas… Minähän olen jo itse lämmin sylini!   Enkö osaa jo heittäytyä elämän pyhyyyteen ja antaa itselleni kaikea sitä rakkautta,  minkä tarvitsen”

Tauko.

”Mitä haluat sanoa minulle,  Melanoomakukka? Puhu, kerro, vastaa…  Haluan vastauksia!”, Siirtolan Emäntä jo huutaa.

On ajat ihmeellisiä. Istun täällä keskellä kainuulaista mahtavaa korpea imien itseeni energiaa paitsi kirjoittamisesta ja luonnosta, niistä voimaannuttavista yhteydenotoista, joita olen tietokoneen kautta saanut. Osa tulee perheeltä ja enemmän tai vähemmän vanhoilta ”real-life”  tutuilta, osa virtuaalisilta tutuilta.

Näistä  uusista virtuaalitutuista Marja Leena Toukosen olen jo tavannut livenä Helsingissä.  Hän on kirjailija, vertaistukija ja bloggari, joka on kirjoittanut mm. upeita runokirjoja ja  ”Kuvittele itsesi-kirjan” jolla on paljon yhtymäkohtia Sisäiseen teatteriin.  Toinen uusi tuttavuus on fysioterapeutti Karita Palomäki, jonka ”Meta Health” -peruskurssilla olin. Hän on tsempannut minua  ja auttanut mm. EFT:n opiskelussa.  Karita  on monilahjakkuus; arkkityyppinen Sofie-nainen, jonka terapeuttisessa työkalupakissa on vaikka mitä kehomieli-hyvinvointiin tarjottavaa.

 

Kolmas virtuaalinen uusi tuttavuus on hypnoterapeutti Kelley T. Woods Washingtonin osavaltiosta.  Törmäsin häneen muutama kuukausi sitten virtuaalisesti Hypnothoughts- sivustolla, jonka jälkeen yhteydenpitomme on lisääntynyt.  Ilmeni, että hänen äitinsä juuret  on Suomussalmella (Kaasisia), ja hän on käynyt monta kertaa Suomessa.  Woods kumppaneineen on kirjoittanut upean kirjan siitä, kuinka lääkärit voivat hyödyntää hypnoterapeuttista tietoa työssään.

No, Kelly kirjoitti yksityisviestissään,  että jos tarvitsen tukea, niin voin ottaa häneen yhteyttä SKYPE:n välityksellä. Siis kuvitelkaa, täysin uusi virtuaalinen tuttavuus toiselta puolelta maailmaa sanoo minulle, että jos on tarvetta,  voin olla häneen yhteydessä. ”Laita viestiä, jos tarvitset tukea. Voimmehan SKYPEtellä!” Miten maapallolla voi olla näin paljon hyviä ihmisiä! Hänen perustaman facebook-ryhmän, Hypnotic Women, naiset ovat kilpaa lähettäneet rakkaudellista, hyvää, tunne-energiaa minulle.

Kelley kirjoittaa blogissaan, että se, mitä hän yrittää siirtää hypnoterapia-asiakkailleen on SISU.  Jotta saavutamme päämääriämme, täytyy meidän kyetä juoksemaan pää pystyssä ja rohkeana elämämme kiviä ja mutaa täynnä olevissa juoksuhaudoissa. Vain näin saavutamme elämämme todellisia päämääriämme.

Ehkä tämä voisi olla ”Annani  ja hänen ystäviensä” avoimen syöpäkirjoittelun visio:  Haluan siirtää toiveikkuutta ja sisua kaikille kärsiville, myös muille syöpään sairaustuneille. Ja muistakaa, älkää tyytykö vain perinteisiin hoitomenetelmiin. Kuunnelkaa itseänne ja kehoanne,  ottakaa vastaan vertaistukea ja täydentäviä hoitomuotoja, niitä jotka sopivat omaan tarinannee!

Täydentävät hoitomuodot ovat tärkeitä toivon tuottajia ja ylläpitäjiä. Ne aktivoivat omia parantavia ja eheyttäviä voimiamme!

Seuraavassa lyhyt ote hypnoterapeutti  Kelley Woodsin  blogista:

+ + +
Driving in town this weekend, I noticed a bumper sticker on a work van ahead. It asked, ”GOT SISU?” I smiled because I do have sisu. It’s actually part of my Finnish ancestory.
”The Finns have something they call sisu. It is a compound of bravado and bravery, of ferocity and tenacity, of the ability to keepfighting after most people would have quit, and to fight with the willto win. The Finns translate sisu as ”the Finnish spirit,” but it is a good example of sisu by carrying the war into Russian territory on one front while on another they withstood merciless attacks by a reinforced Russian Army. In the wilderness that forms most of the Russo-Finnish frontier between Lake Laatokka and the Arctic Ocean, the Finns definitely gained the upper hand.”
—Time Magazine, January 8, 1940
 I started thinking about my own sisu nature and realized that this is the element that I often seek to instill in my clients. While they may not be in a war against an invading country, they ARE involved in a battle within and need all of the reserves we can muster. Casting a powerful force like sisu can help them navigate the trenches and persevere to the completion of their goals.

Sisäinen teatteri®- meditaatio nr 1.

Tässä videossa harjoitellaan oman itsen hyväksyntää kaikkine puolineen. Kieli hiukan välillä kangertelee, mutta jospa harjoitus tekee minusta vielä tällä uudella aluevaltauksella mestarin :).

Sisäinen teatteri on facebookissa.